Seljan tytöt Chilen sotilasjuntan puristuksessa

Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi. WSOY 2009.
Kansikuva: Maija Karma ja WSOY:n kuva-arkisto

Arvostelun otsikko voi hätkähdyttää, mikäli ei ole lukenut edellistä Selja-kirjaa, Seljalta maailman ääreen (WSOY 2001).

Rauha S. Virtanen ihastutti ja ällistytti Selja-sarjansa uusia ja vanhoja lukijoita yllättävällä paluullaan, jonka pontimena oli lukijoiden kärkäs halu päästä vielä kurkistamaan Seljan tyttöjen maailmaan.

Alunperin neliosaiseksi sommiteltu Selja-sarja ilmestyi vuosina 1955—1964. Se on pysynyt monen lukijasukupolven rakastamana ja tarjonnut kotimaisen vaihtoehdon Alcottin ja Montgomeryn anglosaksiselle klasssisen tyttökirjan perinteelle.

Virtanen on tunnustanut kirjoittaneensa neljä ensimmäistä Selja-kirjaa myös lohduksi itselleen. Ensimmäistä osaa aloittaessaan hän oli 24-vuotias perheenäiti, joka konttoristin palkalla elätti sairaseläkkeellä olevaa miestään ja tytärtään:

Näiden kirjojen aatetausta syntyi onnen unelmista, vimmatusta halusta muodostaa perheen malli ja pyrkiä sitten konkreettisesti luomaan itse sellainen elävään elämään.

Perheenemäntänä vielä kokematon Virtanen ammensi nuortenkirjoihinsa vaikutteita naisvaltaiselta työpaikaltaan:

Kuuntelin naisten puheita ja opin porvarillisen elämänmuodon perusteet, aatteet, juhlapyhien rituaalit, ruuanlaiton ja siivouksen niksit. — — sovelsin oppimaani paitsi kotihommissani myös kirjoissani.

Selja-sarjan perheidylli on kuin suora toisinto Alcottin Pikku naisista. Perheen tyttäret ovat kaikki suuria persoonallisuuksia, joilla paitsi taiteellista kunnianhimoa, niin myös kypsyyttä ja auliutta huolehtia vähempiosaisista.

Selja-sarjan jälkeen Virtanen kirjoitti vielä kolme itsenäistä ja perinteistä tyttöromaania. Mutta 1970-luvulla Virtanen käänsi takkinsa.

Hän koki, ettei voinut 1970-luvulla enää jäädä 1950-luvun idylliin, koska se nuoriso, jonka hän tunsi, oli perusteellisesti toisenlaista. Hän oivalsi, että oli unohdettava entiset kaavat ja entiset käsitykset ja työnnyttävä sisään sellaisiin asioihin, joiden ulkopuolelle hän oli aikaisemmin jäänyt.

Yhteiskunnallista tiedostavuutta siivitti myös omien lasten poliittinen aktiivisuus ja osallistuminen kouluneuvostotoimintaan. Lintu pulpetissa (WSOY 1972) sisältääkin monin kohdin avainromaanin aineksia

2000-luvun uhkarohkealtakin vaikuttanut paluu Selja-sarjan pariin yhdistää juoheasti nyttemmin 77-vuotiaan Rauha S. Virtasen kirjailijan uran kaksi tyyten erilaista, mutta varsin johdonmukaista säiettä: romanttisen tyttökirjallisuuden ja kantaaottavan nuorten romaanin.

Edeltävässä osassa rakkaus ja poliittinen aktiivisuus lennättivät kolme Seljan sisarusta valtamerten taakse. Kris, Margarita ja Dodo joutuvat keskelle Chilen sotilasvallankaappausta syksyllä 1973. He panevat henkensä alttiiksi vastustaessaan aviomiestensä, läheisten ystäviensä ja sukulaistensa kanssa vastarintaliikkeessä Augusto Pinochetin sotilasjunttaa.

Syksyn uutuudessa Seljan Tuli ja Lumi eletään vuotta 1974. Dodon aviomies Raúl on kuollut vastarintaliikkeen verilöylyssä. Dodo toipuu surusta vanhempiensa hoteissa Leppäkertunkujalla yhdessä pienen tyttärensä Rosan kanssa. Margarita on toipilaana Meksikossa. Virva ja Ari suunnittelevat riskialtista tiedustelumatkaa Chileen.

Seljan perheen 14-vuotias iltatähti Tuli agiteeraa chileläisen pakolaisystävänsä Lumin ja muiden suomalaisten toveriensa kanssa Chilen poliittisen tilanteen puolesta. Lumi penää Rea-äidiltä taustatukea paljon puhuvalla virkkeellä ”Äiti hei, kuka muuttaa maailmaa jollei nuoret? Jollemme me?”

Lähihistorian traumaattisia tapahtumia käsitellään nuortenkirjoissa nykyisin ajatuksia herättävästi ja pelottomasti. Taitavat kirjailijat nykäisevät mukaansatempaavalla, mutta lukijoitaan aliarvioimattomalla tyylillään nykynuoret tiedostamaan paremmin historiallisia taitekohtia.

Virtanen ei horju linjastaan eikä kavahda uutuudessaan avoimen poliittisesti tiedostavaa otetta. Hän on tehnyt uurasta taustatyötä Chilen sotilasdiktatuurin ajan kartoittamisessa ja samalla paneutuneisuudella hän kuvaa Chilen pakolaisten kotoutumista Suomeen ja teiniliikkeen osallistumista solidaarisuustapahtumiin ja muihin mielenilmauksiin. Ramonan ja Lumi-tytön kuvaukset ovat riipaisevuudessaan tosia.

Ihmissuhteissa on monenlaista jännitettä, mutta odotuksenmukaisesti ne laukeavat kirjan tyveneksi kääntyvässä lopussa. Virva Seljan ystävät saavat lukea kirjan rauhallisin mielin loppuun asti: rakkaus voittaa sittenkin! Rea Selja hössöttää tavoilleen ominaisesti yhä paisuvan perhekuntansa muonituksen ja puutarhanhoidon parissa, [melkein tosissani ehdotan kirjan trendikkääksi oheistuotteeksi Rea Seljan keittokirjaa!]. Rean kirjailijamies Riku on tavoilleen yhtä uskollisesti mieluusti vetäytynyt kirjoittajan kammioonsa.

Virtasen perheyhteys pitää pintansa pahimmissakin kriiseissä. Tällaiselle ihanteelliselle idyllille onkin erityisen suuri tilaus tässä epävarmassa ja rikkinäisten perheiden ajassa.

Nähtäväksi jää, houkuttavatko sarjan päätösosan lukuisat kirja- ja musiikkiviittaukset nykynuoria etsiytymään Aila Meriluodon, Pablo Nerudan, Inti illimanin, Agit Proppin, Victor Jaran ja Violetta Parran pariin.