Teemu Saarinen: Iskä osaa melkein kaiken. Kuvittanut Markus Majaluoma. WSOY 2011. 104 s. Graafinen suunnittelu Matleena Saarninki.
Viimeksi oli puhetta lastenkirjallisuuden äitikuvasta.
Vaan eipä isääkään päästetä helpolla. Itse asiassa on peräti kummallista, että aikuiset eivät pidä suurempaa mekkalaa niistä moninaisista vinksahtaneista roolimalleista, joita lastenkirjallisuus järkiään nousevalle sukupolvelle tarjoilee.
Teemu Saarinen on erikoistunut humoristisiin ja helppolukuisiin lastenromaaneihin, jotka kosiskelevat aiheenvalinnoilltaan usein poikia. Monet Saarisen kirjat ammentavat koululaishuumorin syvistä ja arvaamattomista vesistä. 
12-vuotiaan Mane-pojan isästä on moneksi. Isä on huippuaktiivinen FC Hutipotkun joukkueessa lähinnä sen saunailtaperinteen vuoksi. Hutipotkussa isä on ystävystynyt jo roimasti alkoholisoituneen Rempan kanssa.
Rakenteeltaan sirpaleisessa romaanissa isä tekee muun muassa lähituttavuutta karhun kanssa, rakentaa ovettoman eräkämpän, aiheuttaa maanlaajuisen sähkökatkoksen perheen rantalomalla Pohjois-Koreassa ja on näin edesauttamassa diktatuurin vallan vaihtumista.
Tässä vaiheessa lukija ei ihmettelee enää lainkaan, kun Manekin pohdiskelee kuinka
Joskus minusta tuntuu ihan kuin äiskä jotenkin väheksyisi iskää. En tiedä miksi.
Manen isä käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kirjoittaa elämäkerran. Pohjois-Korean selkkaus kiinnostaa myös elokuvantekijöitä, ja Manen rooliin palkataan ihanainen Päivi Somasalo, johon poika ottaa kirjan mittaan hapuilevasti lähituntumaa. Menestys kihahtaa isän päähän, hän ottaa hatkat kotoa ja ryhtyy seurustelemaan naapurin Åliivian kanssa. Samaan aikaan toisaalla Remppa menee katkolle:
- No sanotaan nyt vaikka niin, että Remppa on vaihtanut tilapäisesti seuraa. Nimittäin Jalkapallokerho FC Hutipotkusta AA-kerhoon.
En ihan täysin ymmärtänyt koko siirtokuviota, mutta jotenkin se liittyi siihen, että Remppa oli mennyt ylikuntoon, koska hän oli osallistunut liian innokkaasti saunailtoihin. Nestetankkaus oli mennyt yli, iskä selitti.
– Ahaa, no nyt minä ymmärrän, minä sanoin.
Remppa oli siis liittynyt kerhoon, jossa vierotetaan ihmisiä liiallisesta saunomisesta.
Ja minä kun jo ehdin luulla, että Remppa oli ryypännyt liikaa alkoholia, mikä olisikin ollut hyvin, hyvin, hyvin tuhmaa.
Tarinan yllätyksettömään kaavaan kuuluu tietenkin se, että äiti ottaa raitistuneen Rempan siipiensä huomaan ja toteaa ennen pitkää, kuinka yksinhuoltajan elämä on raskasta: hän joutuu aivan yksinään huoltamaan sekä Manea että Remppaa.
Isä muuttaa Manen suopealla myötävaikutuksella pihan koirankoppiin ja pääsee sieltä vaivihkaa taas äidin suosioon. Ja Remppa ja Åliivia löytävät tietysti toisensa.
Teemu Saarinen ilkamoi paikoin osuvasti suomalaisen miehen kosmisen yksinäisyyden erilaisilla vivahteilla. Kokonaisuus on kuitenkin kuin pitkitetty vitsi vailla huipennusta. Mane jää tyystin aikuisten mielivaltaisten toimien katveeseen.
Markus Majaluoman mustavalkokuvitus on oudon valjua ja tyytyy valtaosin selittämään jo kertaalleen kerrottua.
Teksti on ladottu normaalia väljemmin. On hyvä, että vähän lukevia poikia tullaan vastaan myös kirjan typografian suunnittelussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti