"Jos haluat herkullisen elämän, pitää opetella myös kestämään tylsyyttä"

Sanna Pelliccioni: Sokerileipuri Mata-Mii seikkailee. Valokuvat Emilia Pippola. 40 sivua. Tammi 2013.

Tässä taas esimerkki siitä, kuinka suomalaiset kuvittajat kuin uhalla haluavat toisinaan tehdä kuvituksiaan hitaasti ja jopa leikin varjolla. Tulkintani mukaan tähän protestiin on ainakin osasyynä tietokoneavusteisen kuvituksen lisääntyminen.

Aiemminkin on ollut Lastenkirjahyllyssä puhetta siitä, kuinka esimerkiksi Anne Vasko on kuvittanut kaksi Jellona-kuvakirjaansa (WSOY 2010 ja 2012) aikaa vievällä tilkku- ja kollaasitekniikalla ja Salla Savolainen kuvitti Reetta Niemelän Sinisen kärpäsen sirkuksen (Otava 2010) puupiirrostekniikalla – vedostaen kymmeniä koevedoksia yksittäisestä kuvasta, hakien oikeaa sävyä ja vivahdetta – pikemminkin tyydyttääkseen omaa taiteellista kunnianhimoaan kuin lasta, jolle aikaa vievä tekniikka on sinällään jopa yhdentekevä!

Sanna Pelliccionin Sokerileipuri Mata-Mii seikkailee -kuvakirjan hahmot on tehty muovailuvahasta. Valmiit muovailuvahahahmot on sitten valokuvattu.

Hyvinkään virolais-suomalaisessa kuvakirjaseminaarissa kuvittajan työstään kertonut Pelliccioni paljasti lanseeraavansa lähitulevaisuudessa myös Mata-Mii muovailuvahan ja Matamii-leivoksen kuvakirjansa kupeeseen oheistuotteeksi.

Tällä tavalla lastenkirjan hahmot leviävät tuotteistettuna mitä mielikuvituksellisimmissa muodoissa moniaalle.

Sokerileipuri Mata-Mii seikkailee ei ole kokkauskirja eikä askartelukirja vaikka se innostaakin kokeilemaan näitä molempia. Mutta kirjan käyttömukavuus tavallisena kuvakirjanakin joutuu koetteelle, monestakin eri syystä.

 Pelliccionin muovailuvahahahmot ja interiöörit ovat pedanttisen tarkkoja ja viimeisteltyjä ja voivat sellaisinaan jopa vähän latistaa lapsen intoa tehdä omia vahakokeiluita. Sanna Pelliccionin kuvitusta kuvakirjaan Sokerileipuri Mata-mii seikkailee, Tammi 2013.

Ensinnäkin: kenelle kirja on oikeasti kohdennettu? Värikkäät, pelkistetyt muovailuvahahahmot vetoavat ymmärtääkseni parhaiten 1–2-vuotiaisiin lapsiin, mutta heidän tarpeisiinsa kerronta on liian seikkaperäistä ja tekstiä on liikaa.

Toiseksi: Kirja on myös typografisesti perin vaikealukuinen. Perusteksti on pienen-pientä ja sen lomaan,  esimerkiksi runojen otsikointeihin ja postikortteihin,  on liitetty käsinkirjoitetun näköistä kirjasinta, jonka muutamat isot ja pienet kirjaimet ovat luvalla sanoen vaikeatulkintaisia. Jos kirjaa ajatellaan myös lukutaidon hiljattain omaksuneen lapsen itse lukemaksi, niin kirjasimen ei pitäisi aiheuttaa lisähämminkiä!

Sanna Pelliccioni yhdistää kuvitukseensa myös valokuvakollaasia. Tyylitelty kaunokirjoitus voi olla lapselle vaikeaselkoista. Pelliccionin kuvitusta kuvakirjaan Sokerileipuri Mata-mii seikkailee, Tammi 2013.

Itse tarina on poimuileva ja elämäniloinen kertomus rohkeasta ja omiin voimavaroihinsa uskovasta pikkutytöstä, joka lähtee maailmalle Alessandra-laivan kyydissä matkaeväänään tätinsä kehotus "usko unelmiisi, seikkaile!" Laivalla tyttö tutustuu laivakokkiin, Leoneen, joka johdattaa Mata-Miin keittiötaidon saloihin.  

Suorasanaisen tekstin lomassa on myös runoja, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Mokabaon satamassa Mata-Mii ja Leone ihmettelevät lasten leikin ja naurun kieltävää kylttiä.  Viipymättä he ottavat yhteyttä valtakunnan kuninkaaseen. Madagaskarilla mukaan tarttuu Gaudi, puhuva papukaija.  Lopulta takaisin Hankoon palattuaan Mata-Mii perustaa Daalia-tädin kanssa puutarhakahvilan.

Muovailuvahan valkoinen väri sekoittuu paikoitellen hahmotusta häiritsevästi taustan valkoiseen väriin, tässä esim. Leone-kokin hatussa. Sanna Pelliccionin kuvitusta kuvakirjaan Sokerileipuri Mata-mii seikkailee, Tammi 2013.

Rouva Huu on miettinyt viime aikoina, mistä kertoo se, että ruokailusta ja kokkaamisesta on tullut jonkinlainen trendi myös lasten- ja varhaisnuortenkirjallisuuteen. 

Tässä muutamia poimintoja viime vuoden tarjonnasta:

Sini Ezer: Suklaaleipuri. Karisto 2012.

Kathryn Littlewood: Lumoleipomo. Suomentanut Annika Eräpuro. Otava 2012.

Cathy Cassidy: Kirsikkasydän. Suklaamuruset 1. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2012.

Sen sijaan syömiseen liittyvistä ongelmista, lapsilla ajoittain yleisestäkin nirsoilusta eri ruokien suhteen, on seurantani mukaan kirjoitettu vain pari kirjaa:

Lauren Child: En kyllä ikinä syö tomaattia! Suomentanut Riitta Oittinen. Pieni Karhu 2005.

Sanna Vehviläinen & Nina Haiko: Ulriikka ja täti Massinen. Lasten Keskus 2006.