Näyttää siltä, että joka vuosi kehitetään jokin kärhämä lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon ehdokasasetteluun.
Nyt kuumaksi perunaksi on muodostunut Taru Anttosen & Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muillle). Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (Into Kustannus), jonka esivalintaraati nosti kuuden ehdokkaan joukkoon.
Kirjasta älähti ensin sosiaalisessa mediassa kirjailija Jussi Seppänen ja seuraavaksi kirjailija Karo Hämäläinen Suomen Kuvalehden Kirjailijan päiväkirja -blogissaan.
Lasten- ja nuortenkirjat ovat Finlandia-palkinnoissa kaikkein eniten variaatioita, ikäryhmiä, lajityyppejä ja porsaanreikiä sisältävä kirjallisuuden alue.
Tämän haastavan dilemman myös esivalintaraati muistaa vuosi toisensa jälkeen tuoda esiin.
Tämänvuotisen raadin puheenjohtaja, kirjallisuudentutkija Myry Voipio, luonnehti puheessaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta ”kutkuttavana, säkenöivänä ja koskettavana” ja "mahdollisuuksien kenttänä”.
Lasten- ja nuortenkirjallisuutta on ollut kautta aikain tapana kirjoittaa vanhan perustan päälle.
Myös Iltasatuja kapinallisille tytöille -kokoelmien (S&S 2017 ja 2018, suom. Maija Kauhanen) menestyskonseptin luoneet italialaiset Elena Favilli & Fransesca Cavallo ammentavat ikiaikaisesta sadunkerrontaperinteestä.
Lasten- ja nuortenkirjallisuus on aina ollut aikuistenkirjallisuuteen verrattuna rakenteiltaan, kerrontatavoiltaan ja muilta toistuvilta kliseiltään konventionaalista kirjallisuutta – osittain myös siksi, että lapsien ja nuorien ajatellaan olevan lukijoina konservatiivisia ja ilahtuvan usein siitä, että tietävät jo ennalta mitä tuleman pitää.
Myös rohkeat lasten- ja nuortenkirjallisuuden rämäpäätkin ammentavat usein vanhoista hyväksi havaituista käytänteistä, mutta jalostavat niitä sitten uuteen suuntaan, parhaimmillaan samalla uudistaen koko genreä.
Leena Virtasen & Sanna Pelliccionin tietokuvakirja Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja teot (Teos 2018) on sekin saanut innoitteensa Favillin ja Cavallon kokoelmasta, mutta lopputulos on raikas ja omintakeinen.
Ja buumi jatkuu vielä ensi keväänä: Vilja-Tuulia Huotarisen & Riikka Sormusen Heistä tuli taiteilijoita -kirja (WSOY 2019) kertoo suomalaisten naistaiteilijoiden luovista heräämisistä.
Kolmas kiinnostava esimerkki sankarinais-teeman toteutuksesta tulee Ruotsista: Sara Lundbergin kuvaromaani Fågeln i mig flyger vart den vill (Mirando Bok 2017) kertoo ruotsalaisen kuvataiteilijan Berta Hanssonin lapsuudesta. Kirja palkittiin viime vuonna Ruotsin merkittävimmällä kirjallisuuspalkinnolla, August-prisetillä, lasten- ja nuortenkirjojen kategoriassa.
Jokainen lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-raati nakuttaa pehmeään savitauluun omat valintaperusteensa kuudelle ehdokkaalle.
Tämä pätee toki myös kahteen muuhun Finlandia-raatiin. Siksi jokaisen vuoden kirjakattaus on aina omanlaisensa.
Osittain tässä piilee juuri kirjallisen julkisuuden kannalta suola ja sokeri: jos valintaproseduuri toistuisi vuodesta toiseen samankaltaisena, kiinnostaisivatko Finlandia-palkinnot enää ketään?
Tämänvuotisen kuuden lasten- ja nuortenkirjan listauksen voi ajatella ottavan rivien välissä kantaa moneen asiaan. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvä identiteetti ja tytön itsemääräämisoikeus omasta kehostaan on esillä muissakin kotimaisissa nuortenkirjoissa ehdolle asetettujen lisäksi.
Olen usein esittänyt toivomuksen, että raadit uskaltaisivat tehdä syvemmälle luotaavia analyysejä vuoden kirjasadosta ja rohkenisivat tuoda esille myös teoksia, tekijöitä ja ajan kiinnostavia ilmiöitä, jotka eivät syystä tai toisesta yltäneet kuusikkoon asti.
Jokainen lasten ja nuorten Finlandia -ehdokaslista on myös ajankuva.
Ehkä nämä suuret linjat näkyvät kirkkaampina vasta ajan päästä.
Jo entuudestaan olemassa olevaan ja "keskittyyn" formaattiin kirjoittaminen on lasten- ja nuortenkirjoissa tätä päivää: norjalainen tv-sarja Skam tai Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjat ilmoitetaan avoimesti kotimaisen nuortenkirjan esikuvina kirjojen ennakkomarkkinoinnissa.
Jälkiviisaasti voisi ajatella, että Fransesco Cavallon ja Elena Favillin olisi pitänyt patentoida ideansa, jotta tällaiselta kopiointibuumilta olisi vältytty.
Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi muutakin samaa konseptia varioivaa kotimaista naissankarikokoelmaa: Elina Tuomen Itsenäisiä naisia. 70 suomalaista esikuvaa sekä Iida & Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa. Into Kustannuksen kokoelman valttina näihin nähden on kirjoittajien ja kuvittajien erilaiset tyylit ja näkökulmat.
* * * * * * *
Lasten ja nuorten tietokirjoja on nostettu aika ajoin ehdokkaiksi jo 1990-luvulla, mm. Marjatta Levannon & Julia Vuoren Nykytaide suurin piirtein vuonna 1998 ja seuraavana vuonna Tuula Korolaisen, Riitta Tuluston & Leena Lumpeen Mansikkaheinä, lasten oma marjakirja.
2000-luvulla kotimainen lasten ja nuorten tietokirjallisuus on petrannut entisestään ja kirjojen teemat ovat laajentuneet: tietokirja tehdään nopeasti mutta paneutuneesti ajankohtaisista aiheista ja ilmiöistä ja parhaimmillaan isonkin asiantuntijajoukon yhteistyön tuloksena.
Entistä useammin tietokirja yhdistää faktan ja fiktion, hyvä esimerkki myös ehdokkaana vuonna 2015 ollut Elina Lappalaisen & Christel Rönnsin tietokuvakirja Nakki lautasella. Mistä ruoka tulee? (Tammi).
Laadukas lasten tai nuorten tietokirja voisi laatunsa takia yltää vallan hyvin myös Tieto-Finlandian ehdokkaaksi. Tänä vuonna yksi potentiaali teos olisi ollut Maiju Ristkarin, Nina Sunin & Vesa Tynin Sukupuolena ihminen: tietokrija transsukupuolisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta (Tammi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti