Kriitikon työssäni tarkkailen usein sitä, kuinka yhteiskunnallinen todellisuus heijastuu lasten- ja nuortenkirjojen aihevalikoimiin ja esitystapoihin.
Lapsiperheiden toimeentulon heikkeneminen, lasten ja nuorten mielenterveyden ohimenevät tai pitkäkestoisemmat häiriöt sekä perheenjäsenten tai muiden läheisten välisiin ihmissuhteisiin liittyvät hankaukset näkyvät kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa aiempaa enemmän. Onneksi sävy pyritään pitämään pääosin toiveikkaana.
Kuvitetuissa lastenkirjoissa ja erityisesti kuvakirjoissa näkyy kuitenkin entistä enemmän ilmeiltään huolestuneita, väsyneitä ja apeita aikuisia.
Johanna Venhon ja Sanna Pelliccionin Matkamuistikirja (Teos) on itsenäinen jatko-osa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle Metsämuistikirjalle. Kaarnan äiti on joutunut työttömäksi ja lapsi huomaa, että äiti on poissaoleva ja surullinen. Yhdessä äidin miesystävän kanssa lähdetään Lappiin, missä luonto palauttaa äidin voimat ja uskon tulevaisuuteen.
Ulrika Hanssonin ja Maija Hurmeen kuvakirjassa Tule, juostaan! (S&S) sivutaan lasten välisten suhdekiemuroiden ohessa myös keskushenkilölapsen äidin stressiä työpaikan säilymisestä. Siekailemattomuus, jolla kuvakirja kuvaa lasten välisiä arkisia suhteita ravistelee aikuistakin lukijaa. Mikään kevyt ja harmiton kuvakirja ei tosiaankaan ole. Mekaanisen ääneenlukemisen lisäksi aikuiselta pitäisi löytyä kanttia keskustella kuvakirjan herättämistä ajatuksista lapsen kanssa tarvittaessa moneenkin otteeseen.
Maria Viljan kuvakirjassa Kesän ainoa kaunis päivä (WSOY) kahden pienen lapsen yksinhuoltajaäiti lataa hiukan liian suuria odotuksia kesäretkipäivään. Kuvakirja terapoi mielestäni jopa lasta enemmän aikuista ääneenlukijaa, jolle tarina muistuttaa, kuinka tärkeää on yrittää olla myös armollinen itseään ja lapsiaan kohtaan ja löytää onnen säikeitä ihan tuiki tavallisestakin arjesta.
Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen kuvakirjassa Huolisyöppö (S&S) äidin ja lapsen pienperheessä eletään säästeliäästi. Luultavasti äiti on pitkällä sairaslomalla uupumuksen vuoksi. Kuvakirjan lapsipäähenkilö, Nemo, ratkaisee kuitenkin luovasti ja perheen tilannetta surkuttelematta sen, että rahat riittävät vain kaverin synttärilahjan käärepaperiin.
Lojaalisuus alkoholisoitunutta vanhempaa kohtaan korostuu pakahduttavasti Lena Frölander-Ulfin lastenromaanissa Rapsu metsäläinen (Teos 2024).
Nuorten entistä paineistetumpi arki ja erilaisista diagnosoiduista erityispiirteistä johtuvat haasteet näkyvät nyt yllättävän monissa nuortenromaaneissa.
Lapsiperheiden toimeentulon heikkeneminen, lasten ja nuorten mielenterveyden ohimenevät tai pitkäkestoisemmat häiriöt sekä perheenjäsenten tai muiden läheisten välisiin ihmissuhteisiin liittyvät hankaukset näkyvät kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa aiempaa enemmän. Onneksi sävy pyritään pitämään pääosin toiveikkaana.
Kuvitetuissa lastenkirjoissa ja erityisesti kuvakirjoissa näkyy kuitenkin entistä enemmän ilmeiltään huolestuneita, väsyneitä ja apeita aikuisia.
Johanna Venhon ja Sanna Pelliccionin Matkamuistikirja (Teos) on itsenäinen jatko-osa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle Metsämuistikirjalle. Kaarnan äiti on joutunut työttömäksi ja lapsi huomaa, että äiti on poissaoleva ja surullinen. Yhdessä äidin miesystävän kanssa lähdetään Lappiin, missä luonto palauttaa äidin voimat ja uskon tulevaisuuteen.
Ulrika Hanssonin ja Maija Hurmeen kuvakirjassa Tule, juostaan! (S&S) sivutaan lasten välisten suhdekiemuroiden ohessa myös keskushenkilölapsen äidin stressiä työpaikan säilymisestä. Siekailemattomuus, jolla kuvakirja kuvaa lasten välisiä arkisia suhteita ravistelee aikuistakin lukijaa. Mikään kevyt ja harmiton kuvakirja ei tosiaankaan ole. Mekaanisen ääneenlukemisen lisäksi aikuiselta pitäisi löytyä kanttia keskustella kuvakirjan herättämistä ajatuksista lapsen kanssa tarvittaessa moneenkin otteeseen.
Maria Viljan kuvakirjassa Kesän ainoa kaunis päivä (WSOY) kahden pienen lapsen yksinhuoltajaäiti lataa hiukan liian suuria odotuksia kesäretkipäivään. Kuvakirja terapoi mielestäni jopa lasta enemmän aikuista ääneenlukijaa, jolle tarina muistuttaa, kuinka tärkeää on yrittää olla myös armollinen itseään ja lapsiaan kohtaan ja löytää onnen säikeitä ihan tuiki tavallisestakin arjesta.
Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen kuvakirjassa Huolisyöppö (S&S) äidin ja lapsen pienperheessä eletään säästeliäästi. Luultavasti äiti on pitkällä sairaslomalla uupumuksen vuoksi. Kuvakirjan lapsipäähenkilö, Nemo, ratkaisee kuitenkin luovasti ja perheen tilannetta surkuttelematta sen, että rahat riittävät vain kaverin synttärilahjan käärepaperiin.
Lojaalisuus alkoholisoitunutta vanhempaa kohtaan korostuu pakahduttavasti Lena Frölander-Ulfin lastenromaanissa Rapsu metsäläinen (Teos 2024).
Nuorten entistä paineistetumpi arki ja erilaisista diagnosoiduista erityispiirteistä johtuvat haasteet näkyvät nyt yllättävän monissa nuortenromaaneissa.
Katri Alatalon Kesäkuun (Hertta kustannus) toinen päähenkilö yrittää olla sinut diagnoosinsa kanssa, mutta jättää usein ADHD-lääkkeensä ottamatta, koska ne latistavat tunteita.
Pinja Sanaksenahon ja Sari Luhtasen Aurorassa (Otava) sosiaalinen media vinouttaa päähenkilön ajatusmaailmaa.
Johanna Auranheimon Ysit (Tammi) kuvaa kymmenen vuoden takaista nuoruutta, mutta siinäkin yhdeksäsluokkalaisella Evellä on jo haasteita sosiaalisen median kanavien säätelyn kanssa.
Aino Leppäsen nuortenkirjassa Luk(i)ossa (Myllylahti 2024) syyttävä sormi kohdistuu myös nuorten vanhempiin, jotka ovat eri tavoin osasyyllisiä nuorten pahoinvointiin.
Annukka Salaman Asioita, joista en tiennyt pitäväni (WSOY) hätkähdyttää äärimmäisillä asetelmillaan: päähenkilö Konstantinin omalaatuinen ja ökyrikas perhe on arvoiltaan äärimmäisen konservatiivinen ja erityisesti äiti on reaktioissaan jopa hyytävän tunnekylmä vanhempi.
Sarjamuoto jyrää edelleen etenkin lastenkirjatarjonnassa. Kustantajat sitoutuvat pitkäkestoisin sarjoihin, joiden uusia osia on helppo markkinoida. Itsenäisiä kuvakirjoja ja lastenromaaneja ilmestyy entistä vähemmän.
Sarjamuoto jyrää edelleen etenkin lastenkirjatarjonnassa. Kustantajat sitoutuvat pitkäkestoisin sarjoihin, joiden uusia osia on helppo markkinoida. Itsenäisiä kuvakirjoja ja lastenromaaneja ilmestyy entistä vähemmän.
Huomenna julkistetaan Kirjasäätiön jakaman Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- palkinnon ehdokkaat.
Tänä vuonna kaikkien Finlandia-palkintojen esivalintaraadeissa on kolmen sijasta kuusi jäsentä.
Esivalintaraatiin kuuluvat puheenjohtajana Rosebudin kirjakaupan myymäläpäällikkö Aino Torttila sekä visuaalisen journalismin tuottaja Tatu Blomqvist, kuvataiteilija Karoliina Hellberg, kuvittaja, lastenkirjailija Kristiina Louhi, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Elsi Santala sekä sarjakuvapiirtäjä, tietokirjailija Riina Tanskanen.
Palkinnon saajan valitsee tänä vuonna toimittaja Maria Veitola.
Tässä Lastenkirjahyllyn perinteinen varjolista.
Mirkka Eskonen: Talvipuutarhurit, 32 sivua, Teos 2024.
Mirkka Eskosen kuvakirja antaa hurmaavan selityksen talven ja syksyn taitoskohdalle, jolloin luonto pukee ylleen talvisasunsa.
Eheän, pelkistetyn ja omaleimaisen visuaalisen tarinan äärellä lukija ja katsoja tuskin tulevat edes miettineeksi, että kuvitus on tehty ”vaikeimman kautta” puupiirrostekniikalla.
Arvio Lastenkirjahyllyssä julkaistu 29. lokakuuta.
Ulrika Hansson & Maija Hurme: Tule, juostaan!, suom. Outi Menna, 39 sivua, S&S 2024 / Kom, vi springer! Schildts & Söderstöms 2024.
Ulrika Hanssonin kuvakirjaesikoinen kuvaa siekailematta lapsen sisimpiä tuntoja. Kuvakirjaa lapselle ääneen lukeva aikuinen huomioi myös kuvakirjan aikuisten sivuhenkilöiden reaktiot lapsen ilmaisemaan hätään ja huoleen.
Maija Hurmeen kuvitus havainnollistaa, kiteyttää ja myötäilee keskushenkilöiden tuntoja. Lasten kehon kieli kertoo paljon. Rouheasta värikynätekniikasta huolimatta kuvituksen nyanssit korostuvat tarkasti ja hallitusti.
Kuvakirjan arvio on julkaistu Lastenkirjahyllyssä 5. syyskuuta 2024
Kuvakirjan arvio on julkaistu Lastenkirjahyllyssä 5. syyskuuta 2024
Sänkymönkiäisen pyjamapäivä valaa uskoa modernin suomalaisen lastenlyriikan tulevaisuuteen.
Esikoiskirjailija Aino-Maria Kankaan kokoelma on kukkuroillaan äänteellistä maalausta ja kielen kieputtelua sekä iloa ja ylpeyttä suomen kielen taipuisuudesta.
Emmi Jormalainen hyödyntää kuvituksen väriskaalassa muun muassa violettia, vaaleanpunaista ja keltaista tehosteväriä, joilla hän luo tarvittaessa freesin tai rauhoittavan värimaailman runon tueksi.
Sänkymönkiäisen pyjamapäivän arvio on julkaistu Lastenkirjahyllyssä 4. marraskuuta 2024.
Rauhan alkuja kuvaa vaikuttavasti mutta pienieleisesti lapsen tarvetta tulla kuulluksi ja nähdyksi. Kirja törmäyttää maailmanpolitiikan sotakonfliktit ja lasten keskinäiset erimielisyydet.
Rauhan alkuja ei ole perinteinen kuvakirja, vaan pikemminkin läpikuvitettu miniatyyritarina, jonka tarkka ihmiskuvaus ja humaani viesti puhuttelevat nähdäkseni jopa vielä murrosikäistäkin lasta.
Rauhan alkuja ei ole perinteinen kuvakirja, vaan pikemminkin läpikuvitettu miniatyyritarina, jonka tarkka ihmiskuvaus ja humaani viesti puhuttelevat nähdäkseni jopa vielä murrosikäistäkin lasta.
Liisa Kallion runsas ja ilmaisuvoimainen nelivärikuvitus ei tyydy toistamaan Kummun tekstiä, vaan vahvistaa tarvittaessa tunteita ja antaa lukijalle näin välineitä oman tulkinnan tekemiseen.
Rauhan alkuja on arvioitu Lastenkirjahyllyssä 24. helmikuuta 2024.
Aikana, jolloin nuoret etsivät itselleen luettavaa TikTokin perusteella, ilahdun erityisesti siitä, että yhä ilmestyy myös kotimaisia nuortenkirjoja, joiden tekijät uskaltavat luottaa edelleen vetävään ja samastumiseen houkuttelevaan tarinaan.
Neljä moniongelmaista nuorta joutuu vastoin omaa tahtoaan ja ilman älypuhelimiaan erävaellukselle. Päivi Lukkarila yhdistää Skutsin juoneen suomalaisen kansanperinnettä metsänpeittoineen, mutta realistinen ote säilyy silti läpi kirjan.
Skutsin arvio julkaistu Lastenkirjahyllyssä 1. lokakuuta 2024.
Meren koskettamat pohtii kiinnostavasti kasvuympäristön merkitystä nuoren kehitykselle. Leena Paasio nivoo taitavasti 30 vuotta sitten uponneen matkustajalaiva Estonian osaksi romaanin keskushenkilön ja minäkertojan Lounan elämää.
Kahden edellisen nuortenromaaninsa tavoin Paasio hyödyntää jälleen Itämeri-aiheista erikoistietämystään. Meren koskettamat on vetävä dekkari, mutta sen erityinen arvo on ihmissuhteiden luontevassa ja samastumiseen houkuttelevassa kuvauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti