Terhi Rannela: Kirjoita nuorille. 136 sivua. BTJ Kustannus 2010.
Rouva Huu povaa Terhi Rannelan kirjoittamisoppaan synnyttävän ennen pitkää suoranaista ruuhkaa kustantamoiden käsikirjoitusten postilaatikkoon. Sen verran innostavasti ja inspiroivasti Rannela nimittäin onnistuu lanseeraamaan lukijalle ajatuksen kirjoittaa tälle erityisen vaativaksi tiedetylle kohderyhmälle.
Nuoruuden uho ja virkistävä uhmakkuus on nuortenkirjailijana ja free-toimittajana työskentelevän Rannelan (s. 1980) äänilaji. Hän haluaa antaa näkyvyyttä ja kuuluvuutta vaativaa ja vastuullista työtään tekeville kollegoille.
Rannela on syvähaastatellut lukuisia eri-ikäisiä kotimaisia nuortenkirjailijoita heidän tuotantonsa taustavaikuttimista, työtavoista ja keskeisistä teemoista (mukana ovat mm. Esko-Pekka Tiitinen, Sirpa Puskala, Marja-Leena Lempinen, Marja-Leena Tiainen, Anneli Kanto, Tuija Lehtinen, Sari Peltoniemi, Salla Simukka ja Harri István Mäki).
Haastatellut kirjailijat ovat selvästi ottaneet tilaisuudesta vaarin ja puhuneet suunsa puhtaaksi monista nuortenkirjallisuuden ilmiöistä. Seita Parkkola kyseenalaistaa liukuhihnalta tuotetut ulkomaiset tusinasarjat ja penää myös kustannustoimittajilta vastuuta kirjantekoprosessin eri vaiheissa.
Marja-Leena Tiainen kertoo suomalaisen kustantajan jäykkäniskaisesta suhtautumisesta nuortenkirjakäsikirjoitukseensa, joka käsitteli nuoren pojan transvestiitti-isää. Käsikirjoitus päätyi sattuman kautta Tanskaan ja se ilmestyi siellä nimellä Sommer på høje hæle vuonna 2002.
Tiainen viittaa myös Åsa Anderberg Strollon nuortenromaaniin Minna, joka on aiemmin ollut esillä Lastenkirjahyllyssäkin, ja arvelee että tämä käsikirjoitus tuskin olisi mennyt edes läpi suomalaisen kirjoittamana. Olen asiasta täysin samaa mieltä!
Nuortenkirjailijoiden ikuinen “kuuma peruna” eli arvostuskysymys on rakentavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla kirjassa esillä:
Nuortenkirjailijan pitäisi saada ensisijaisesti olla kaunokirjallisuutta tekevä taiteilija, mutta työnkuvaan kuuluu myös nuorisotyöntekijänä, äitinä, isosiskona, isoveljenä, isänä, opettajana ja psykologina toimiminen. Eikö vähempikin riittäisi? Näillä liksoilla?
Kirja paljastaa myös, että nykynuortenkirjailijat yrittävät kykyjensä mukaan pysyä hollilla nykynuorison maailman suhteen. Kirjailijat seuraavat lukuisia nuorten keskustelupalstoja, musiikkia, muotia ja alakulttuureita. Toisaalta Sirpa Puskala toteaa, että liiallisuuksiinkaan ei voi mennä. Tärkeintä on joka tapauksessa se, että kirjailijalla on nuorille jotain tärkeää sanottavaa ja se ei aina ole mitenkään aikaan ja paikkaan sidottua.
Kirja sopii mainiosti sanataidekoulujen virikemateriaaliksi, sillä mukana on paljon kirjoittamiseen innostavia tehtäviä, joiden avulla voi tutkia omia intentioitaan ja motivaatiotaan kirjoittaa nuorille. Yhtä hyvin kirja sopii myös pöytälaatikkokirjoittajalle, joka miettii teksteilleen sopivaa kohderyhmää. Ja käsittääkseni kirja on onnen omiaan myös asemansa jo vakiinnuttaneille nuortenkirjailijoille, jotka mieluusti lukevat toisten kollegoidensa kokemuksia kirjoittamisesta.
Puiseva oppikirjamaisuus ei Kirjoita nuorille -opasta rasita. Terhi Rannela kirjoittaa letkeästi ja rennosti – ja ennen muuta puhuttelevasti. Hän zuumaa kattavasti kotimaista nuortenkirjatarjontaa ja osoittaa siitä myös ilmeisiä katvealueita: hän peräänkuuluttaa enemmän runoja nuorille ja povaa myös tarkkaan napitetun sukupuoliroolimallin liudentumista nuorten kasvukuvauksissa.
