Klikataan kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus pois sysipimeästä metsästä

  

 

 

 

 

Eilinen Finlandia-uutinen oli sen verran tymäkkä ja minulle mieluinen, että päätin nukkua yön yli ja antaa sanottavan hautua.
 
Eilen tehtiin nimittäin yhdenlaista lastenkirjapoliittista historiaa: lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkinto (aik. Finlandia Junior) myönnettiin nyt 27:ttä kertaa jaetun palkinnon historiassa ensimmäistä kertaa omakustanteelle.   
 
Skutsin kustantaja ja kirjoittaja Päivi Lukkarila luonnehtii Nokkahiirtä kustantamon sivuilla indiekustantamoksi. 

Nimitys puolustaa paikkaansa, sillä Lukkarila kuuluu VaLas-kollektiiviin. Kirjailijat Sari Peltoniemi ja Anne Leinonen perustivat VaLas-kollektiivin liki päivälleen viisi vuotta sitten reaktioksi kustannuskentän murrokseen. 

Tuolloin oltiin siinä tilanteessa, että monet arvostetut ja pitkään alalla olleet lasten- ja nuortenkirjailijat eivät enää saaneet käsikirjoitusideoitaan läpi suurissa, keskisuurissa tai pienissäkään kustantamoissa.   

VaLas-kollektiivin yhteisöllinen toimintaidea näkyy siinä, että sen jäsenet lukevat toistensa käsikirjoituksia, antavat palautetta toisilleen ja vinkkaavat myös hyviksi havaituista kirjapainoista, joiden kautta kirjat kannattaa painattaa.  
 
Suurten yleiskustantamoiden (WSOY, Tammi, Otava) lasten- ja nuortenkirjat ovat hallinneet ehdokaslistoja ja keränneet eniten Finlandia-palkintoja. 

Keskisuurista ja pienistä kustantamoista ehdokkuuksia ovat napanneet vuosien mittaan Lasten Keskus, Into Kustannus, Karisto, Nemo ja Teos. 

Lasten Keskukselle voitto on osunut kahdesti (2005 ja 1997), kun  Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin runokirja Kuono kohti tähteä sekä Alexis Kourosin esikoislastenromaani Gondwanan lapset (kuv. Alexander Reichstein) ylsivät palkinnoille. 
 
Suomenruotsalaisten kustantamoiden (Förlaget, Schildts & Söderströms ja suomenkieliseen / suomennettuun kirjallisuuteen keskittyvä S&S) laadukas tuotanto on viime vuosina noteerattu – aivan ansaitusti – ehdokasasettelussa aiempaa useammin. 

Schildts & Söderströms ja S&S ovat saaneet  palkinnnon kahdesti: Sanna Manderin runokuvakirja Avain hukassa / Knyckelpipan vuonna 2017 sekä Sofia & Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri vuonna 2022.
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle on ani harvoin nostettu pienten kustantamoiden teoksia: lajissaan harvinaisia poikkeuksia ovat Iiro Küttnerin filosofinen lastenkirja Puiden tarinoita. Puuseppä (Books North 2014, kuv. Ville Tietäväinen), Venla Saalon nuortenromaani Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012) ja Siiri Enorannan esikoinen, fantasiaromaani Omenmean vallanhaltija (Robustos 2009).  
 
Toimittaja Matti Kuuselan Kulttuuritoimitus-verkkolehden haastattelussa Päivi Lukkarila kertoo tarjonneensa Skutsin käsikirjoitusta kahdelle isolle kustantamolle ja muutamalle pienelle.  Toinen iso kustantaja ilmaisi kyllä kiinnostaan, mutta esitti käsikirjoitukseen paljon muutoksia. Niinpä Lukkarila päätti kustantaa kirjansa itse.
 
Kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden menestys ja näkyvyys on entistä riippuvaisempaa kirjakauppamyynnin lisäksi eri alustoilla annetuista klikkauksista.
Sosiaalisen median eri alustoilta tunnetut somepersoonat  menestyvät nyt myös lasten- ja nuortenkirjailijoina. 

Printtimediassa isoimman julkisuuden lasten- ja nuortenkirjallisuus saa havaintojeni mukaan kirjailijoiden henkilöhaastatteluiden kautta.   
Viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian Sarvijumala -nuortenromaanistaan saanut Magdalena Hai  kertoi 20. marraskuuta Helsingin Sanomien toimittajan Samuli Tiikkajan haastattelussa boikotoivansa  itsenäisyyspäivän juhlia yhden hallituksessa olevan äärioikeistolaispuolueen rasististen kannanottojen vuoksi.
 
 
Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistiin toimittaja Mikko-Pekka Heikkisen 
haastattelu  Anne-Maija Aallosta, otsikolla "Kirjailijan pahin painajainen". 
Aalto kertoo työuupumuksestaan ja sen seurauksena tulleesta kirjoittamisblokista, joka ilmaantui pian sen jälkeen, kun hän oli saanut vuonna 2021 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuortenromaanistaan Mistä valo pääsee sisään. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden saama julkisuus on entistä henkilövetoisempaa. Uutisarvoa ammennetaan mieluiten kirjailijoista, jotka on aiemmin palkittu arvostetuilla palkinnolla. Harvemmin kirjoitetaan esimerkiksi niistä lasten- ja nuortenkirjailijoista, jotka eivät toivu työuupumuksestaan.
 
Toimittaja Venla Rossi kysyy verkkojulkaisu Long Playn esseessään 12. marraskuuta "Miksi lapsille tarjotaan pelkkää pomppulinnataidetta?".
 
Helsingin Sanomien kulttuuriosaston esihenkilö Aino Miikkulainen perustelee Rossin haastattelussa lasten- ja nuortenkirjakritiikkien vähentymistä sillä, ”että lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kertovat jutut eivät tunnu kiinnostavan Helsingin Sanomien lukijoita, sillä niitä käsittelevät jutut eivät saa kovin paljon klikkejä”.  
 
Klikkiuutisointi ja systemaattinen lasten- ja nuortenkirjakritiikki ovat mielestäni kuitenkin kaksi tyyten eri asiaa. 

Miikkulainen myös vihjaa haastattelussa, että lasten- ja nuortenkirjoista ei edes löytyisi aikuisten kaunokirjallisuuden veroista analysoitavaa.
 
Omasta mielestäni suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. 

Monet lasten- ja nuortenkirjauutuudet ottavat kantaa uutisotsikoihin  ja ammentavat aiheensa  yhteiskunnallisesta todellisuudesta. 

Päivänpolttavien aiheiden lisäksi kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen laatu on sen verran priimaa  – sekä  tekstin että kuvituksen osalta – että se hiisi vieköön ansaitsisi aikuisten kirjallisuuden veroista analyyttistä, pitkäjänteistä ja arvostavaa luentaa suomalaisessa mediassa.
 
     
 

Valtaosa Finlandia-ehdokkaista entuudestaan hyvinkin tuttuja tekijöitä

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat on julkistettu hetki sitten.

 

 

Siiri Enoranta: Kesämyrsky, WSOY  

"Kipua, kaipausta ja kilpailua käsittelevä romaani hurmaa lukijan loisteliaalla ja notkealla kielellään. Sen nostalgiaa ja futurismia yhdistelevä maailma vie lukijan mukanaan pohtimaan kulisseja, petollisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Synkät ja valoisat sävyt muodostavat kokonaisuuden, joka muistuttaa kesäistä myrskyä".

Kesämyrskyn arvion voit lukea Lastenkirjahyllystä.

 

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu – Kovaa menoa kiskoilla, Otava 

"Riemastuttava kuvakirja osoittaa, kuinka näennäisesti arkiset asiat voivat tosiasiassa olla jännittäviä seikkailuja. Teoksen kertomus on täynnä huumoria, joka tarjoaa iloa ja uusia näkökulmia maailman tarkasteluun kaikenikäisille lukijoille. Rikkaan kuvituksen yksityiskohdat ovat lahja, jonka lukija saa jokaisella lukukerralla uudestaan".

 

Katri Kirkkopelto: Molli ja maan ääri, Lasten Keskus 

 

”Hellyttävä matkakertomus seikkailusta, joka ei vie liian kauas. Onneksi viisaat jalat osaavat aina tuoda takaisin kotiin. Upea kuvakirja matkakuumeesta, koti-ikävästä, itsensä voittamisesta ja tärkeistä ystävistä kietoo kuulijansa sadun usvaan.”

Meri Luttinen: Myrskynsilmä, WSOY

”Esikoiskirjailijan muinaissuomalaiseen fantasiamaailmaan sijoittuvan seikkailun taidokas kerronta imee mukaansa ensi riveiltä alkaen. Päähenkilö Kainu oppii näkemään erityisyytensä ja ottaa paikkansa mahtavimpana tietiänä viiteensataan vuoteen. Kirjan kieli on vivahteikasta. Tarina on eheä ja vetävä kokonaisuus, joka pitää lukijan otteessaan.”

Myrskynsilmä on arvioitu Lastenkirjahyllyssä

 

Anja Portin: Radio Popov, kuv. Miila Westin, S&S 

”Lämmin seikkailutarina kertoo yksinäisistä lapsista, joiden huolet joku kuitenkin kuulee. Kirjassa on klassisen saturomaanin aineksia ja sympaattinen kertojanääni. Keksijä Popovin radio luo toimivan kehyksen tarinalle, jossa hylätyt lapset ryhtyvät auttamaan toisiaan.”

Radio Popov on arvioitu Lastenkirjahyllyssä

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Otus opus. Runoa ja totta pienistä eläimistä / Zoologipoesi. Smådjur i toner, musiikki Petri Kumela, översättning Annika Sandelin, Otava / Förlaget. 

”Oivaltavat, yllättävät ja rytmikkäät riimit havainnollistavat erilaisten otusten ominaisuuksia taidokkaasti. Raikas ja ilmeikäs kuvitus esittää lorujen otukset erilaisina yksilöinä ja hyödyntää suuret aukeamat kokonaisuudessaan. Otuksista kerrotut faktat ovat kiinnostavia poimintoja eläinmaailmasta ja muodostavat runojen kanssa tasapainoisen kokonaisuuden.”

 

 

Palkintoraatiin kuuluivat Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen (pj.),  Aku Ankka -lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja yleisen kirjallisuuden opiskelija Johanna Valjakka. 

 

Voittajan valitsee näyttelijä, imitaattori, koomikko ja juontaja Christoffer Sandberg.

                                                        * * * * *

 

Lasten ja nuorten Finlandia-raadin ehdokaskattauksessa on jälleen monipuolinen valikoima uutuuksia.

 

Mukana on poikkeuksellisen paljon useamman kerran ehdolla olleita ja entuudestaan hyvinkin tuttuja tekijöitä: Aino Havukainen & Sami Toivonen, Katri Kirkkopelto, Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa ja Siiri Enoranta.

 

Havukainen ja Toivonen olivat ehdolla ensimmäisellä Tatu ja Patu -kirjallaan Tatu ja Patu Helsingissä vuonna 2003. 

 

Tatun ja Patun Suomi sai Finlandia Junior -palkinnon 2007 ja vuonna 2012 he olivat ehdolla kuvatietokirjalla Tatu ja Patu pihalla. 

 

Siiri Enorannalle ehdokkuus on jo neljäs: ensimmäinen ehdokkuus tuli esikoisteoksesta Omenmean vallanhaltija vuonna 2009 ja sen jälkeen 2015 romaanilla Surunhauras, lasinterävä. 

 

Vuonna 2018 Enorannan Tuhatkuolevan kirous voitti Lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon.

Havukaisen ja Toivosen uusin Tatu ja Patu on sarjan ensimmäinen kokonaan sarjakuvakerronnan varaan rakennettu teos. Suomessa on entistä enemmän lapsiperheitä ja pikkulapsia, jotka eivät ole koskaan matkustaneet junalla. Kirja kannustaa – absurdin seikkailun kupeessa – ajan hengessä käyttämään rohkeasti joukkoliikennettä. 

 

Katri Kirkkopelto on ollut aiemmin ehdolla kuvakirjalla Piki 2016 sekä Suna Vuoren tekstiin perustuvan Hirveää, parkaisi hirviö -kuvakirjan kuvittajana 2005. 

Kirkkopellon tunnekasvatuksen pedagogiaan sidotut Piki- ja Molli -kirjat ovat varhaiskasvatuksessa paljon käytettyjä ja luettuja kuvakirjoja.

 

Laura Ruohonen ja Erika Kallasmaa olivat edellisen kerran ehdolla runokuvakirjallaan Yökyöpelit vuonna 2008 ja Kallasmaa oli ehdolla myös Jukka Itkosen runokokoelman Be & Pop kuvittajana vuonna 1997 nimellä Kovanen. 

Laura Ruohonen tarjoilee nonsense-runoissaan Kirsi Kunnaksen jalanjäljissä kielen magiaa. Otus opus on hyvä esimerkki eri taiteenlajien hyvää tekevästä yhteistyöstä. Kiinnostava linjaus oli, että myös runojen sävellykset tulkinnut kitaristi Petri Kumela oli ehdolla. Tekijöistä olisi ollut oikeutettua nostaa esille myös ruotsinkielisen käännöksen tehnyt Annika Sandelin, sillä sen verran kimurantista haasteesta on kyse lastenrunouden kääntämisessä toiselle kielelle. 

Erika Kallasmaa on uudistanut Otus opus -runokuvakirjassa ilmaisurekisteriään verrattuna kolmeen aiempaan Laura Ruohosen kanssa yhteistyössä syntyneeseen runokuvakirjaan. Kiinnostavaa on se, että ehdolla oli myös 

 

Ehdolla on myös yksi esikoinen, Meri Luttinen, muinaishistoriaan sijoittuvalla fantasiaromaanillaan Myrskynsilmä. 

 

Luttisen esikoisteos ja Enorannan Kesämyrsky ovat kumpikin hyviä esimerkkejä nuortenromaaneista, joiden aiheet, kerronta ja kaunokirjallinen ote kiinnostavat myös aikuista lukijaa. 

 

Aiemmin lähinnä aikuisille kauno- ja tietokirjallisuutta kirjoittanut Anja Portin on muutamassa vuodessa vakuuttanut taitonsa kuvakirjan tekstin tekijänä (Otso ja varpaansyöjät 2015, Ava ja oikukas trumpetti, 2017 sekä Tumppu ja kellotornin arvoitus, 2020). Radio Popov on hänen ensimmäinen lastenromaaninsa.

 

 

                                                    * * * * *

Jokainen raati tekee omat linjauksensa ja niitä vastaan ei tietysti ole mielekästä lähteä protestoimaan.

 

Lasten- ja nuortenkirjajulkisuus on huomattavasti kaventunut viime vuosina.

 

Median kynnyksen ylittää nykyisin varmimmin tekijä, joka on jo entuudestaan palkittu, arvostettu ja painoksissa mitaten myös suurten lukijamassojen hyväksymä ja rakastama. 

 

Rahamäärältään isot kotimaiset kirjallisuuspalkinnot tekevät aina myös kirjallisuuspolitiikkaa.

 

Finlandia-ehdokkuudet tuovat käsittääkseni tekijöille heidän kotikustantamoissaan enemmän huomiota, isompaa panostusta markkinointiin ja mahdollisesti myös enemmän taiteellista liikkumavaraa. Näin syntyy luovan työn positiivinen kierre, joka kumuloituu useammassa tämän vuoden ehdokkaassa poikkeuksellisen näkyvästi. 

 

Lastenkirjahylly onnittelee ehdokkaiden lisäksi myös kaikkia niitä julkisuuden katveeseen jääviä lasten- ja nuortenkirjallisuuden puurtajia, jotka jaksavat jatkaa eteenpäin, vaikka kirjallinen näkyvyys olisikin niukkaa ja huoli toimeentulosta ja ammatti-identiteetistä jäytäisi päivittäin.

 

 

 

 

 

 

 

 

3. luukku: Pieni myyttinen tarina Joulupukista

Sari Peltoniemi: Arkkitontun tarinoita: Joulupukki ja riekko, kuvittanut Virpi Talvitie, 26 sivua, RanRan 2019. Graafinen suunnittelu Antti Tammela. 

Lastenkirjakenttä on ollut Suomessa jo monta vuotta melkoisessa myllerryksessä. On perustettu uusia pienkustantajia, osa on lopettanut tai yhdistynyt toiseen ja isot kustantajat keskittyvät aiempaa enemmän varmoihin myyntimenestyksiin. 

Hiljattain perustettu lasten- ja nuortenkirjailijakollektiivi VaLas ( = vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on luonut uuden alustan, jonka kautta kollektiivin jäsenet voivat saada tekstejään julki.

Lisää VaLas-kollektiivista voi lukea ensi viikolla ilmestyvästä Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehdestä. 

Kirjailija Sari Peltoniemi on ollut lapsesta asti lumoutunut Joulupukista ja Korvatunturista ja haaveillut pääsevänsä vielä joskus töihin Joulupukin pajaan.

Virpi Talvitie piilottaa huurteista kuusimetsää
Joulupukin partaan. Virpi Talvitien
kuvitusta Sari Peltoniemen minikuvakirjaan
Joulupukki ja riekko (RanRan 2019). 

Jouluaiheiset lastenkirjat kuorrutetaan toisinaan hileisiin ja bling-blingiin.

Sari Peltoniemen ja Virpi Talvitien minikuvakirja luottaa siihen, että tarina itsessään säkenöi jokaiselle lukijalle ihan ilman ulkokirjallisia houkuttimiakin. 

Siinä on ääneen kerrottujen tarinoiden kotoista patinaa ja puhdasta fabuloinnin iloa.  

Joulupukki kulkee mielellään metsässä ja tunturissa, joskus pitkiäkin matkoja. Hän yöpyy mielellään ulkona, oli sitten kesä tai talvi. Jotkut väittävät, että Joulupukki saa nukkua karhun pesässä aina kun haluaa, – – 

Tällaisella metsäretkellään Joulupukki kuulee naisen itkua, mutta löytääkin männyn juurelta haavoittuneen riekon, jonka koppaa mukaan reppuunsa. 

Paljastamatta tämän enempää, niin Joulupukki ja riekko luo myös uusia myyttisiä tarinoita Joulupukista. 

Kirjanen sopii jutustelevan sävynsä ansiosta ääneen luettavaksi tai lapsen itse lukemaksi. 

Aikuinen viehättyy tarinan viitteellisyydestä. Rivien väleistä voi halutessaan löytää myös intohimoa. Joulupukki  paljastuu asemastaan huolimatta inhimilliseksi ihmiseksi, joka kaipaa muiden kuolevaisten tapaan paitsi rakkautta ja läsnäoloa niin myös lepoa ja rauhaa. 

Joulupukin hangesta pelastama riekko muuttuu
metamorfoosin kautta ihmiseksi. Kontrastia
taustamaisemaan tuovat nietokset ja
taivaalla kumottava kuu. Virpi Talvitien 
kuvitusta Sari Peltoniemen minikuvakirjaan 
Joulupukki ja riekko (RanRan 2019). 

Virpi Talvitien väriliitupiirroksissa on raapetekniikan ansiosta pakkasen hyhmää ja arktista tuntua. 

Kirjan lopusta löytyy alakouluun sopivia tehtäviä, joilla tarinaa voi työstää eteenpäin. 

Kirjaa voi tilata osoitteesta tilaus@ranran.fi.

Elsa Beskow ja Pekka Tarkka

Pekka Tarkka: Onnen Pekka. Muistelmia, 575 sivua, Otava 2018. Kannen suunnittelu Anna Lehtonen.

Kirjallisuuskriitikko ja kirjallisuudentutkija Pekka Tarkka (s. 1934) luotaa kiinnostavasti kulttuurijournalismin kulta-aikoja ja tekee tarkkaa ajankuvaa kulttuurin ja erityisesti kirjallisuuden kentältä muistelmissaan Onnen Pekka.

Tarkan sukuhistoriassa settlementtiliike on näkyvästi läsnä: hänen isänsä Toivo Tarkka oli settlementtiliikkeen pappina Tampereen Pispalassa ja äidinisä Sigfrid Sirenius perusti Suomen settlementtiliikkeen.   

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on odotetusti hyvin vähällä huomiolla Tarkan muistelmissa. 

Muutamastakin maininnasta saa silti paljon ainesta pohdintoihin.

Kesällä 1944 jatkosodan kiperimpään aikaan Pekka Tarkkaa oltiin nimittäin lähettämässä sotalapseksi Ruotsiin. 

Suomen olemassaolo oli vaakalaudalla, ja monien perheiden lapset siirtyivät Ruotsiin pahimman varalta. Ukko Sigfrid valmisteli minun lähettämistäni Tukholmaan ja oli jo järjestänyt paikan hengenheimolaisensa Natanael Beskowin ja kirjailija Elsa Beskowin perheessä. Liisa-äitini oli jyrkästi vastaan. Vanhempani sopivat kirjeissään, että perhe jää kokonaisena Suomeen, tuli mitä tuli.

Ajatusleikki siitä, että Tarkka olisi ollut sotalapsena lastenkirjailija-kuvittaja Elsa Beskowin vaikutuspiirissä on kieltämättä kutkuttava! 

Kuinka tuolloin 9–10-vuotias Pekka-poika olisi kokenut Beskowin kuvakirjat Petteristä ja Lotasta ja täti sinipunaisesta, täti vihreästä ja täti Ruskeasta, jotka elävät keskiluokkaista auvoa pienessä sievässä huvilassaan?

Olisiko moni asia ollut Beskowin lastenkirjakylvyn jälkeen toisin Tarkan elämässä? 

Tampereen lyseossa kirjoittamiensa kotiaineiden reipastelevan tekohuumorin esikuvaksi Tarkka tunnistaa – kenties jälkiviisaasti – Aaro Hongan poikakirjat.  

Muistelmat eivät – valitettavasti – anna paljonkaan vihjeitä Tarkan lapsuuden ja nuoruuden kirjamieltymyksistä. 

Tärkeimmäksi lapsuuden kirjasarjaksi hän mainitsee sotavuosilta kodin kirjahyllystä löytyneen moniosaisen tietosanakirjan.

Aaro Hongan poikakirjat ja Otavan Poikien seikkailukirjaston kirjat saivat myös ”äkkilähdön” nuorukaisen pienestä kirjahyllystä hänen hankkiessaan ”ensimmäiset oikeat kirjat”, Pentti Haanpään Jutut ja oiva Paloheimon novellikokoelman Tuonen virran tällä puolen. 

Pekka Tarkka aloitti vuonna 1957 Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittajana. 

Kulttuuriosaston esinaisena oli Toini Havu, jonka särmikkääksi tiedetystä persoonasta Tarkka ei muistelmissaan anna järin mairittelevaa kuvaa. 

Pekka Tarkka jättää mainitsematta, kuinka Havu käskytti häntä sekä samaan aikaan lehteen kirjallisuustoimittajaksi värvättyä ikätoveriaan Timo Tiusasta arvostelemaan myös nuortenkirjallisuutta.   

Toini Havu kertoi 27.1.1995 antamassaan haastattelussa pitäneensä periaatteena, että Helsingin Sanomien arvostelijat eivät jakautuisi ns. korkean ja matalan kirjallisuuden mukaan. Vain tällä ennakkoluulottomalla ja kirjallisuutta arvottamattomalla asenteella  kritiikeille saataisiin Havun mielestä yhdenmukainen mittapuu.

Sanoin pojille [Tarkka ja Tiusanen] , että pruuvatkaa nyt näiden poikakirjojenkin arvostelemista. Hiukan tekopyhästi he sitten valittivat olevansa vielä liian nuoria. Ehkä he olivat siinä oikeassakin, mene ja tiedä. (PHH haastattelu 1995).

Sukupolvi- ja näkemyserot lientyivät sittemmin: Tarkka tapasi Havun 1990-luvulla ja kertoo Havun ilahtuneen hänen tulostaan ja kollegoiden suhtautuneen toisiinsa lämpimästi.

Muistelmien kirjoittajan muistissa on ymmärrettävästi aina myös aukkoja ja hänellä on valta nostaa asioita esiin mielensä mukaan. 

Yhtenä meriittinään Tarkka pitää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Otavan yhtistyönä kustantaman Suomen kirjallisuushistoria -teossarjan kahdeksatta osaa, jonka toimituksessa Tarkka oli eritoten sen viimeistelyvaiheessa ja työläässä editoinnissa mukana. 

Tarkka mainitsee osan erityisansioina Matti Kuusen hoitamat Eila Pennasen Ajanvietekirjallisuuden ja Kirjallisuuskritiikin, Jarl Hellemannin Suomennoskirjallisuuden ja Timo Tiusasen Teatteriin ja kirjallisuuteen keskittyvien artikkelien merkittävyyden.  

Sitä vastoin hän jättää tyyten mainitsematta kyseisessä osassa olleen Sirkka Kurki-Suonion uraa uurtavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden kehitystä valottavan artikkelin.

Toisaalla Tarkka kuitenkin mainitsee Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksella 1970-luvun alussa vetämänsä kritikkipraktikumin, jossa ”arvostelujen teosten kirjo oli laaja”:

Lasten- ja nuortenkirjoja ei unohdettu. Inari ja Leena Krohnin Vihreä vallankumous oli ympäristöliikkeen ensimmäisiä airuita.

Kenties Krohnien teosten arvostamiseen vaikutti myös se, että Leena Krohn oli laitoksella tuolloin amanuenssina ja Inari Krohn oli yksissä laitoksella yliopistonopettajana toimineen Pertti Lassilan kanssa? 

Tarkka päättää muistelmansa 1980-luvun lopulle, jolloin hän siirtyi pois Helsingin Sanomien kulttuurin esimiehen tehtävistä. 

Tarkan muistelmat antavat eloisan syväluotauksen tuonaikaiseen valtakunnan ykköslehden kulttuuriosastoon ja sen – nykypäivän vinkkelistä – varsin boheemeihin – käytänteisiin. Oli esimerkiksi vallan normaalia, että kuukausipalkkaa nostava kirjallisuustoimittaja teki työt kotoaan käsin. 

Poliittiset suhdanteet vaikuttivat yllättävän paljon kulttuuriosaston juttutilauksiin ja arvioidenkin painotuksiin. 

Siihen nähden nyt eletään moniarvoisempia aikoja. 

Näkemyksellisyys ja rohkeus yhdistävät Lastenkirjahyllyn Finlandia-varjolistan teoksia

Taas on Lastenkirjahyllyn lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaiden varjolistan julkistamisen aika.

Tänä vuonna piti vähän sinnitellä, jotta listalle tosiaan kertyisi kuusi hyvää kirjaa, joiden takana haluan varauksetta seistä. 

Löytyykö valinnan kiperyyteen muutakin selitystä kuin nirso kirjamakuni? 

Isot kustantamot pelaavat entistä enemmän varman päälle. Kotimaiset lasten- ja nuortenkirjat ilmestyvät sarjoissa ja niiden brändäys ja kohderyhmät suunnitellaan entistä tarkemmin. 

Kustantamot haluavat nyt hanakasti tuottaa kansainvälisille menestysbrändeille suomalaisia vastineita. WSOY lanseeraa ensi vuonna Roope & Anton Lipastin uuden sarjan Oskari Onniston uskomattomat vastoinkäymiset, jota luonnehditaan Suomen omaksi Neropatin päiväkirjaksi.

Norjalaisesta  tv-sarja Skamista on tehty nuortenkirjaformaatti, joka saadaan Suomeenkin ensi keväänä. 

Jyri Paretskoin uuden K15-sarjan (Otava 2018) markkinoinnissa puhutaan "Skamin hengestä". Paretskoin sarjassa seurataan tv-sarjan tapaan muutaman nuoren elämää ja kahden ensimmäisen osan kansikuvissa on niin ikään nostettu nuorten some-viestittely keskiöön. 

Useampikin aiempi Finlandia-raati on nostanut lasten- ja nuortenkirjasarjojen ensimmäisiä osia ehdolle. Viime vuoden ehdokkaista peräti kolme aloitti uuden sarjan: Riikka Ala-Harjan Kahden maan Ebba, Kaj Korkea-ahon, Ted Forströmin & Pentti Otsamon Zoo! eli viraalit nerot ja Ninka Reitun Sinä olet superrakas. Kaikki kirjat ilmestyivät Otavalta. 

Vuoden 2003 esivalintaraadissa Maria Björklund, Ilpo Tiihonen ja minä ihastuimme Aino Havukaisen ja Sami Toivosen ensimmäiseen Tatu ja Patu-sarjan osaan Tatu ja Patu Helsingissä. Lopullisen valinnan diktaattorina tehnyt Kirsti Mäkinen valitsi silti viisaasti palkittavaksi Arja Puikkosen varhaisnuortenromaanin Haloo, kuuleeko kaupunki (Otava 2003).

Esivalintaraadit ovat viime vuoisina myös useamman kerran nostaneet ehdolle aiemmin alkaneen sarjan uusia osia (vuonna 2007 Paula Norosen Supermarsu lentää Intiaan,  2009 Supermarsu pelastaa silakat ja 2008 Tuula Kallioniemen Karoliina ja noidutut tossut). 

Siri Kolun Finlandia-palkinnon saanut Me Rosvolat vuodelta 2010 on hyvä esimerkki  Finlandia-palkitusta sarjan avausteoksesta, josta on sittemmin tullut hyvinkin suosittu ja eri taiteen alueille, elokuviin ja lasten näytelmiksi, yltänyt tuotekonsepti.

Viime vuosina yleistyneelle suuntaukselle voi etsiä monta selittäjää. 

FJ-raadit ovat kyökkistatistiikkani mukaan tulleet sarjamyönteisemmiksi vuodesta 2007 lähtien. 

Yksi selitys voi olla ihan käytännöllinen ja arkinen: lasten ja nuorten kirjasarjat ovat tuolloin entisestään runsastuneet. 

Yhtä  varteen otettava selitys voi olla sekin, että  FJ-esivalintaraadit eivät  enää aina ole pitäneet valintojensa ensisijaisina perusteina ns. kaunokirjallisia ja kuvitustaiteellisia kriteerejä. 

Vielä reilut kymmenen vuotta sitten raadit ovat aika ajoin ajatelleet jopa lapsia ja nuoria enemmän korkeakirjallisesti virittäytyneiden vanhempien ja muun lähipiirin sekä opettajien mieltymyksiä.  

Viime vuosien Finlandia-ehdokkaissa on siis ollut aiempaa enemmän potentiaalisia teoksia todellisten nykylasten ja nuorten luettavaksi.

Tämän olettamani raatilinjauksen myötä on varmasti myös nostettu lasten- ja nuortenkirjallisuuden myyntilukuja, kun aiempaa isompi osa ehdolle asetetuista lasten- ja nuortenkirjoista on helposti lähestyttäviä niin kerrontansa, kielensä kuin muotonsakin takia. 

Arvostan lukuisia kotimaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuden sarjoja. Aloittelevat tai lukutaidossaan epävarmat lukijat leimautuvat mielellään sarjoihin. Tuttuus luo heille turvallisuutta. Sarjojen keskushenkilöt ovat heille kuin hyviä ystäviä ja kirjojen miljöistä voi tulla heille myös viihtyisiä sielunmaisemia. Siksi lasten ja nuorten on niin helppo singahtaa sarjan uuden osan kautta tuttuun maailmaan. 

Sarjakirjat ovat lapsille sekä ruisleipä- että bling-blingillä kuorrutettua kermaleivoskirjallisuutta. Ne ravitsevat vielä oraalla olevia lukemistottumuksia ja tarjoavat tervetullutta vaihtelua monipuolisilla aiheillaan. 

Parhaisiin sarjoihin tehdään perusteellista pohjatyötä. Sarjan formaattia on kehitelty toimivaksi yhteistyössä kustannustoimittajan, graafisen suunnittelijan, kirjailijan ja kuvittajan kanssa. Sarjan osien ilmeisimmät ansiot perustuvat usein esimerkiksi oivaltavasti valittuun teemaan ja sen työstämiseen. 

Hyviä esimerkkejä huolellisesti suunnatuista kirjasarjoista ovat vaikkapa Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin Apassit-sarja (Karisto 2018) ja Timo Parvelan,  Björn Sørtlandin ja Pasi Pitkäsen Kepler 62-sarja (WSOY v:sta 2015). Niissä kuvitus ja teksti ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään ja etenkin Kepler62-sarjassa myös lukijan otteessaan pitävään vetävään juonen kehittelyyn on kiinnitetty poikkeuksellisen paljon huomiota.

Harvemmin lasten- ja nuortenkirjasarjojen tekijät pystyvät kuitenkaan irrottelemaan sarjan uudessa osassa tyyten uudenlaisella tyylillä ja rakenteella, koska heidän on oltava lojaaleja lukijoitaan kohtaan. 

Siksi toivoisin Suomen lasten- ja nuortenkirjamarkkinoille paljon nykyistä enemmän itsenäisiä ja yksittäisiä teoksia lapsille ja nuorille – teoksia, jotka  tuottaisivat pidäkkeettömästi uusia, radikaaleja, rönsyileviä tai pelkistettyjä kerronnan tapoja lapsille ja nuorille sekä tekstin että kuvituksen osalta.  

Lastenkirjahyllyn varjolistalla arvostetaan tänä vuonna omintakeisia tarinalinjastoja, kuvituksen rohkeutta ja ikärajat ylittävää näkemyksellisyyttä.  

Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto, Etana Editions 2018.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen on puhunut jo vuosia lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteesta. Maija Hurme kiteyttää asian lapsen näkökulmasta komeasti, mutta ällistyttävän eleettömästi ja vaivattomasti. 

Niukka teksti ja vahvat kuvat eivät selitä tarinaa puhki, vaan siitä löytyy uusilla luku- ja katselukerroilla uusia tasoja. 

Arvostelu julkaistu Lastenkirjahyllyssä.

Essi Ihonen: Ainoa taivas, WSOY 2018.

Essi Ihosen esikoisromaanin yksi fokus on uskonnollisen yhteisön vallankäytössä yksilön yli, mutta  

siinä työstetään myös monia perinteisen nuortenromaanin keskusteemoja – identiteettiä, joukkoon kuulumista tai sen ulkopuolelle jäämistä sekä ympäristön asettamia roolipaineita. 

Ihonen pitää kerronnan arjessa ja konkretiassa, esimerkiksi isän kumisaappaat ja äidin kutomat harmaat villasukat symboleina vanhempien periaatteista kertovat pienessä tilassa latautuneesti olennaisen.

Tästä syntyy arkista intiimiyttä, jonka ansiosta lukijan on helppo päästä osalliseksi Ainon elämästä, vaikka yhdistäviä seikkoja ei aluksi näytä paljon olevankaan.  

Arvostelu julkaistu Lastenkirjahyllyssä. 

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät, WSOY 2018.

Parhaimmillaan historiallinen nuortenromaani onnistuu yhdistämään menneen ja nykyhetken ilman paasaamista siten, että lukija havahtuu tiedostamaan historian taitekohtien merkityksen myös omassa elämässään. 

Laura Lähteenmäen Yksi kevät tuo yhden kiinnostavan säikeen sisällissodan muistovuoden keskusteluun.

Lähteenmäen kieli on latautunutta ja paljon vähässä tilaa kertovaa. Hän kuvaa tarkkavaistoisesti tyttöjen tunnetiloja, pelosta johtuvia vatsanväänteitä, hiestymistä, punastumista ja ihon kihelmöintiä. 

Arvostelu julkaistu Lastenkirjahyllyssä. 

Marika Maijala: Ruusun matka, Etana Editions 2018

Ruusun matka on monen ikäisten herätyskirja, joka havahduttaa miettimään omia elämänarvoja. 

Ruusu-koira on juossut koko elämänsä kilparadoilla. Eräänä päivänä se ei käännykään kilparadan kaarteessa, vaan juoksee pois. 

Marika Maijala tunnetaan entuudestaan kuvittajana, mutta tässä kuvakirjassa hän vastaa myös lyhyestä ja paljon myös rivien välissä taiten sanovasta tekstistä.

Kuvia Maijalan kuvakirjasta löytyy Etana Editions -kustantamon sivuilta. 

Olen arvioinut Ruusun matkan Kuvittaja-lehteen 4/2018, joka ei ole vielä ilmestynyt. 

Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018.

Sanattomat kuvakirjat ovat perinteistä kuvakirjaa demokraattisempia siinä mielessä, että lapsi itse saa olla aktiivinen tarinan sanoittaja. Jokainen tulkinta on aivan yhtä oikea.

Sanna Pelliccioni kertoo sodan jaloista Lähi-Idästä pakolaisina lähtevän perheen tarinan. Jokaisella aukeamalla on oma väriskaalansa, joka toimii vertauskuvana tunteille ja tapahtumille. 

Yksityiskohdat ovat tarkoin harkittuja. Pieni tyttö pakenee yhdessä vanhempien kanssa kotimaastaan kumiveneellä ja päätyy pakolaisleirille ja sieltä matka jatkuu lentokoneella maahan, missä on lunta ja uusia ystäviä. 

Kirjan takakansi ei lokeroi kirjaa tietylle kohde- tai ikäryhmälle, vaan korostaa viisaasti sanattoman kuvakirjan vallankumouksellisuutta. Kun kirjan tarinan voi sanoittaa mieleisekseen, vastaanottajasta tulee aktiivinen tarinan kertoja.  

Kuva ylittää kulttuurien rajat -arvioni on ilmestynyt Kuvittaja-lehdessä 1/2018. 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja teot, Teos 2018. 

Nuortenromaaneja historian merkittävistä naisista ja miehistä on meillä takavuosina julkaistu paljonkin. Kuvakirjaformaatti on harvinaisempi ja siksi tervetullut. 

Minna Canthista piirtyy Leena Virtasen nostojen kautta aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kuvittaja Sanna Pelliccioni  ei pyri liian tarkkaan tunnistettavuuteen, vaan kiteyttää tyyliinsä juuri sitä lennokkuutta ja heittäytymistä, jota myös Canth edusti omana aikanaan.

Lyhyt kirjavinkki ilmestyy Onnimanni-lehden 3B-bonusnumerossa marraskuun puolen välin jälkeen. 

Kirja on mukana myös yläkoululaisten kirjavinkkinä Kirjasampo.fi/ Sivupiiri.fi -sivustoon kirjoittamassani koosteessa.  

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan ylihuomenna keskiviikkona. 

Raadin puheenjohtajana on lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija, FT, kirjallisuudentutkija Myry Voipio ja jäseninä libristi Leena Kero-Taiminen ja ohjaaja Rami Saarijärvi.

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee toimittaja, tv-tuottaja Riku Rantala.