Kuvakirja sodan ensimmäisistä päivistä

Oksana Lushchevska & Kateryna Stepanishcheva: Silent Night, my Astronaut: The First Days (and Nights) of the War in Ukraine, 40 sivua, Andersen Press 2024. 

It´s morning. Outside is bright and sunny, but we are in the dark. Mum is in the dark. Dad is in the dark. I am in the dark. Dark and scary. I overheard the adults say that the war has begun. I´m scared, but I wont´t be afraid.

Ulkona paistavasta auringosta huolimatta
pimeys laskeutuu Ian perheen ylle. Kateryna Stepanishchevan
kuvitusta Oksana Lushchevskan tekstiin kuvakirjassa  
Silent Night, my Astronaut: The First Days (and Nights) of the War
 in Ukraine (Andersen Press 2024). 

Seitsemänvuotias Ia-tyttö tallentaa tuntojaan päiväkirjaan 10 ensimmäisen päivän aikana Venäjän hyökätessä Ukrainaan. 

Ialla on astronauttia esittävä nukke ja hän uskoo, että nukella on erityinen kyky pitää hänet turvassa. 

Isä lähtee puolustamaan sotaan joutunutta kotimaata. Äiti ja Ia jäävät kahden. Sodan jatkuessa he pakenevat Kiovasta. 

Kateryna Stepanishchevan kuvitus näyttää keskushenkilöt usein erilaisten ”suojakupujen” sisällä, piileskelemässä ja odottamassa ilmahälytyksen loppumista. 

Sodasta huolimatta arki jatkuu, siihen kuuluu välillä myös iloisia asioita, esimerkiksi amerikkalaisen näyttelijän Sean Pennin yllätysvierailu kaupunkiin. 

Ia pitää yhteyttä ystäviinsä lähinnä älypuhelimen avulla.

Myös sosiaalinen media näyttäytyy kuvakirjassa tärkeänä kanavana ukrainalaisten toiveikkuuden ja yhteydenpidon ylläpitämisessä.

Sodan keskellä elävien mielialan ylläpitäminen toiveikkaana on tärkeää.
 Kateryna Stepanishchevan kuvitusta Oksana Lushchevskan tekstiin
kuvakirjassa  Silent Night, my Astronaut: The First Days (and Nights)
of the War in Ukraine (Andersen Press 2024). 

Kuvakirjan lopusta löytyvät Yhdysvalloissa asuvan kirjailija Oksana Lushchevskan jälkisanat lukijalle sekä kysymyksiä, joiden avulla on helpompi lähteä keskustelemaan kirjan herättämistä ajatuksista. 

Kysymyksistä löytyy kosketuspintaa niin sodan keskellä eläville, sotaa paenneille sekä kaikille muille lapsille, joiden omassa maassa ei käydä sotaa. 

Oksana Lushchevskan ja Kateryna Stepanishchevan kuvakirja on ilmestynyt alun perin Ukrainassa ja se on ilmestynyt Iso-Britannian lisäksi myös Yhdysvalloissa. Brittiläinen kustantamo Andersen Press ohjaa kirjan myynnistä 10 prosenttia Voices of Children Charitable -säätiölle.  

Ukrainan sotaan eri tavoin liittyviä lastenkirjoja:

 

Essi Kummu & Liisa Kallio: Rauhan alkuja, Tammi 2024

 

Nataliia Deineka: Кольори = Värit, suomentanut Jari Aula, omakustanne 2024 
 

Nataliia Deineka: Myšel obyraje profesiju = Miika valitsee ammatin, suomentanut Jari Aula, omakustanne 2024 

  

Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset, suomentanut Eero Balk, Tammi 2023 / kirjan tuotto ohjataan Unicefin kautta Ukrainan lasten hyväksi

 

Pieniä tarinoita lapsille / Pieniä tarinoita nuorille, Otava 2023  / kirjan tuotto ohjataan Unicefin kautta Ukrainan lasten hyväksi

 

Larysa Denysenko & Marija Foja: Maja ja ystävät, suomentanut Eero Balk, Tammi 2022 / kirjan tuotto ohjataan Unicefin kautta Ukrainan lasten hyväksi

 

Oksana Luštševska, Dzmitryi Bandarenka & Oksana Dratškovska: 101 majakkaa, suomentanut Santul Kosmo, S&S 2023   

 

Jeva  Skaletska: Ette tiedä, mitä sota on. Englanninkielisestä laitoksesta suomentanut Maria Lyytinen. Karttapiirrokset Olha Štonda ja valokuvat Ger Holland, Otava 2022

 

Timo Parvela: Yhteislaitos Timo Parvelan teoksista Ella ja lopettaja, Ella ja Pate, Ella ja Pukarisekä Ella yökoulussa, kuvitus Natalija Haida, ukrainankielinen käännös V. Vakulenko, yhteistyössä School Book / Tammi 2022 / kirjaa on jaettu Suomessa kirjastoille ja Ukraina-keskuksille 

 

 

Iso loikka ystävyyteen

Kati Närhi: Muukalainen, 36 sivua. Etana Editions 2024.

 

 

 

Viime aikoina lasten- ja nuortenkirjallisuus on yltänyt valitettavan usein uutisotsikoihin erilaisten öyhöttäjien ja nillittäjien toimesta. 
 
Ulkokirjalliset kohut laantuvat onneksi nopeasti, mutta silti olen harmissani siitä, että niin moni oikeasti huomiota ansaitseva uutuus jää samaan aikaan kokonaan katveeseen.
 
Hyvä esimerkki on Kati Närhen kuvakirja Muukalainen. 
Sen avulla voi jo hyvinkin pienen lapsen kanssa lähteä keskustelemaan rauhanomaisen rinnakkainelon merkityksestä.

Kissan hämmennys ja pelokkuus välittyvät sen empivästä olemuksesta.
Kati Närhen kuvitusta kuvakirjaan Muukalainen
(Etana Editions 2024). 

 

Kissa havahtuu oven koputukseen, mutta teeskentelee, ettei ole kotona. Se on tottunut olemaan itsekseen ja kokee muukalaisen lähestymisyritykset tungetteluna. 

Edes herkullinen täytekakku, pihan juhlavalaistus, kukkalähetys ja ilotulituskaan eivät sulata kissan ynseyttä. 

Hissun raivo näytetään suodattamatta ja hyssyttämättä, kun 
kissa muuttuu jopa Fanttia suuremmaksi. Kati Närhen kuvitusta
kuvakirjaan Muukalainen (Etana Editions 2024). 

 

Kissan naapuriin on muuttanut Fantti, joka haluaa tutustua Hissu-kissaan. 
 
Hetken hämmennyksen jälkeen Kissa pyörtää päätöksensä, ja kutsuu Fantin luokseen papukeitolle. 

 

– Voisinko saada isomman kulhon, Hissu? 

Pienet asiat tahtovat hermostuttaa minua. 

– Totta kai, Fantti. Ole hyvä! 

 

Kokoero ei lopulta haittaa, kun Fantti ja Hissu rohkaistuvat
viettämään iltaa yhdessä. Kati Närhen kuvitusta kuvakirjaan 
Muukalainen (Etana Editions 2024). 

Näin pienieleisesti ja juuri siksi tehokkaasti Närhi tiivistää kuvakirjansa teemat samastuttavaan ja lapsen kannalta ymmärrettävään muotoon. 

Jälleen kerran todentuu, kuinka niukka teksti kannustaa vuolasta ja seikkaperäistä kuvailua paremmin keskustelemaan kirjasta yhdessä lapsen kanssa. 
 
 Kati Närhi käyttää harkitusti energisoivia värejä ja väripintoja. Eloisuutta syntyy myös rasteroiduista pinnoista. 
 

 

 

 

Lisää kuvakirjoja näkemyseroista, ennakkoluuloista tai sopeutumiseen liittyvistä haasteista:
 
 Ilja Karsikas: Sateenkaarikiitäjä, S&S 2024
 
Essi Kummu & Liisa Kallio: Rauhan alkuja, Tammi 2024
 
Ilja Karsikas: Myrsky ja Valo, S&S 2023
 
Veera Salmi & Matti Pikkujämsä: Sorsa Aaltonen ja riehuva Rotka, Otava 2023
 
Matt  De la Peña & Christina Robinson: Luca luo maailmoja, suomentanut Raija Rintamäki, Kumma Kustannus 2023
 
Katri Kirkkopelto: Molli ja hirveä herne, Lasten Keskus 2021
 
Aino-Maija Metsola: Oman maan mansikat, Etana Editions 2020
 
Mila Teräs & Ilona Partanen: Aurinkolinnut, Karisto 2016
 
Gunilla Bergström: Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen, suomentanut Sanna Uimonen, Tammi 2006
 
Lauren Child: En kyllä ikinä syö tomaattia!, suomentanut Riitta Oittinen, Pieni Karhu 2005 
 
Udo Weigelt & Alexander Reichstein: Sulevi tulee, suomentanut Maisa Savolainen, Lasten Keskus 1999

Toivo rauhasta orastaa hentona versona Zofian piirustuksissa

Essi Kummu & Liisa Kallio: Rauhan alkuja. 45 sivua. Tammi 2024.  

 

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on näkynyt melko niukasti kotimaisen lastenkirjallisuuden aiheissa. 

Otavan, WSOY:n, Tammen ja Unicefin yhteistyönä julkaistiin viime vuonna kääntökirja Pieniä tarinoita lapsille / Pieniä tarinoita nuorille. 

23 suomalaista lasten- ja nuortenkirjailijaa kirjoitti siihen lyhyitä kertomuksia, joissa toivo ja usko tulevaisuuteen kannattelee lapsia ja nuoria erilaisissa elämäntilanteissa. Oheen koottiin myös Suomeen Ukrainasta sotaa paenneiden lasten haastatteluissa kertomia henkilökohtaisia haaveita sekä lasten piirustuksia. Kirjan myyntitulot menevät UNICEFin kautta ukrainalaisten lasten paremman tulevaisuuden rakentamiseen.

Essi Kummun ja Liisa Kallion lastenkirja Rauhan alkuja ansaitsee huomiota monestakin eri syystä. Se havainnollistaa konkreettisesti ukrainalaisten lasten ja nuorten hätää ja huolta perheestään ja tuo esille, kuinka pitkään jatkuva epätietoisuus kotimaahan palaamisesta hankaloittaa keskittymistä ja arjen sujumista. 

Kirjan tärkein viesti on suunnattu kantasuomalaisille lapsille; toivottavasti Rauhan alkuja lisää heidän ymmärrystään ukrainalaisten ikä- ja luokkatovereiden todellisuudesta. 

Alakouluikäinen Zofia on paennut sotaa Suomeen isoäitinsä ja isänsä kanssa. Ukrainaan jääneeseen isoisään yritetään pitää yhteyttä videopuheluiden kautta. 

Isoäidin ja Zofian käsien asento kertoo
rakkaudesta ja kaipauksesta. Isoisään pidetään
yhteyttä videopuheluiden kautta. Liisa Kallion
kuvitusta Essi Kummun lastenkirjaan
 Rauhan alkuja (Tammi 2024). 

Isoäiti, baabuska, on kadottanut elämänhalunsa lähes kokonaan. 

Zofia keskustelee mieltä hiertävistä ajatuksista isänsä kanssa ja ryhtyy erilaisten mielikuvaharjoitteiden kautta askel kerrallaan muuttamaan ajatteluaan valoisammaksi. 

Essi Kummu kuvaa rakastavan ja tarkkaan havainnoivan katseen kautta Zofian Suomen kodin yksityiskohtia ja perheenjäsenten vaihtelevia tunnetiloja.

Koulussa istutetut auringonkukan siemenet ja Zofian kotona piirtämät kuvat ihmisistä, joiden rinnasta kasvaa pieniä vihreitä versoja, välittävät kauniisti ajatusta paremmasta huomisesta. 

Riitapukareiden kehonkielet kertovat olennaisen.
Liisa Kallion kuvitusta Essi Kummun lastenkirjaan
 Rauhan alkuja (Tammi 2024).  

Kotihuolien lisäksi tytön arkea hankaloittaa välirikko parhaaseen ystävään, Alisaan, jonka Zofia on blokannut pois kaikilta sosiaalisen median alustoilta. 

Kouluavustaja Oksana aistii herkästi tytön tunteita ja toimii tarvittaessa tulkkina myös sellaisissa asioissa, joita Zofia ei itse osaa edes sanoittaa. 

Ajankohtaisten teemojen lisäksi Rauhan alkuja kuvaa oivaltavasti lasten keskinäistä valtataistelua – ystävyyden ja luottamuksen säröilyä ja joukon ulkopuolelle sulkemista. Teema on viime aikoina näkynyt monin  erilaisin nyanssein lasten- ja varhaisnuorten romaaneissa. 

Kummu kuvaa koskettavasti, mutta riittävän arkisesti ja siksi samastuttavasti vaikeidenkin tunteiden työstämistä. Zofialle piirtäminen on selvästi yksi mieluinen tapa jäsentää ajatuksiaan. 

Zofia piirtää ihmisten rintaan hentoja rauhan versoja.
Liisa Kallion kuvitusta Essi Kummun lastenkirjaan
 Rauhan alkuja (Tammi 2024). 

Liisa Kallion runsas ja ilmaisuvoimainen nelivärikuvitus ei tyydy toistamaan Kummun tekstiä, vaan vahvistaa tarvittaessa tunteita ja antaa lukijalle näin  välineitä oman tulkinnan tekemiseen.  

Rauhan alkuja ei ole perinteinen pikkulasten kuvakirja, vaan pikemminkin läpikuvitettu pienoisromaani, jonka tarkka ihmiskuvaus ja syvällinen tarina puhuttelevat nähdäkseni jopa murrosikäistäkin lasta. 

 

Sisukkaat, kekseliäät ja toiveikkaat sota-ajan lapset

Karoliina Suoniemi: Paperinarukengät. Lapset sota-ajan Suomessa. Kuvittanut Emmi Kyytsönen. 86 sivua. Avain 2023. 

 

Sodat ovat surullinen ja käsittämätön asia. Sotia käydään koko ajan jossakin päin maailmaa. Olisi hienoa, jos sotia ei olisi. Myös Suomi on ollut sodassa 1900-luvulla.

Näin ytimekkäästi neljällä lyhyellä virkkeellä Karoliina Suoniemi johdattaa lukijan lasten tietokuvakirjan vaikeaan aihepiiriin. 

Venäjän hyökättyä Ukrainaan myös suomalaisten omat sotakokemukset  ja muistot ovat aktivoituneet. 

Suomen Talvisota 1939–1940 ja jatkosota 1941–1944 kiinnostavat nyt nuorimpiakin sukupolvia, joilla ei ole omakohtaista kokemusta sodasta.  

Karoliina Suoniemen ja Emmi Kyytsösen yhteistyö on jatkunut jo neljässä lasten tietokirjassa. 

 

Suoniemi on hyödyntänyt sukunsa historiaa myös edellisessä kirjassaan Ameriikan lapset. Suomalaisten elämää Amerikassa (Avain 2021). 

 

Paperinarukenkiin hän sai kimmokkeen haastatellessaan isoäitiään, joka oli sotavuosina teini-ikäinen. 

Aineiston keruussa Suoniemi on ollut kekseliäs: hän on peräänkuuluttanut sota-ajan lasten ja nuorten muistoja myös Facebookin kautta. 

Aikalaisten muistot erottuvat muusta materiaalista sinisellä pohjavärillä ja sota-ajan kirjeiden taustaväri on keltainen.

 

Lisäksi Suoniemi on etsinyt ajan henkeä tiheällä kammalla sota-ajan aikakauslehdistä, tutkimuksista, SA:n kuva-arkistoista ja lastenkirjoista. 

Kirjan lopusta löytyvät lähteet on käytännöllisesti erotettu aikuisten ja lasten osuuksiin, joista löytyy kirjan aineistona käytettyjen lähteiden ohessa lisälukemista aiheesta. 

Sota-ajan valokuvien todistusvoiman kautta sodasta tulee
nykylapselle  uskottavampi tapahtuma. Museoviraston
valokuvakuvitusta Karoliina Suoniemen ja Emmi Kyytsösen
lasten tietokuvakirjaan Paperinarukengät. Lapset sota-ajan
Suomessa (Avain 2023). 

 

Paperinarukengät keskittyy lasten ja nuorten elämänpiiriin, eli siihen, kuinka sodan poikkeusaika vaikutti heidän elämäänsä suoraan tai välillisesti. 

 

Erilliset luvut kertovat esimerkiksi Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, Karjalan evakoista, kotirintaman pikkulottatoiminnasta sekä kaupunkien ja maaseudun lasten erilaisista sota-ajan tunnoista. Kirjasta löytyy myös muutamia sota-ajan ruokareseptejä. Makeanhimoa tyydytettiin monenlaisilla korvikkeilla.

 

Evakkotaival havainnollistuu eleettömästi myös Emmi Kyytsösen
kuvituskuvassa Karoliina Suoniemen tietokuvakirjaan
Paperinarukengät. Lapset sota-ajan Suomessa (Avain 2023). 

Niukkuudesta, pelosta ja epävarmuudesta huolimatta sota-ajan lapsuudestakin löytyy laaja tunnekirjo. 

Sodan poikkeusolot loivat lapsille myös mahdollisuuksia seikkailuun ja aivan uusiin tapoihin ansaita rahaa tai osallistua talkootyön kautta yhteisten tavoitteiden edistämiseen. 

Paperinarukenkien rivien välistä huokuukin lohduttomuuden ja ahdistuksen sijaan toiveikkuus ja yhteishengen merkitys. 

Kirja on jälleen yksi hyvä esimerkki eri sukupolvia yhdistävästä turhia ikärajoja kaihtavasta lasten tietokirjasta. 

Suoniemi selittää selkeästi monia nykylapsille vieraita sota-ajan ilmaisuja, esim. mitä tarkoittaa että "ruoka on kortilla" tai "kaatuminen".

Ilmahälytystä pommisuojaan paenneita naisia ja lapsia. 
Emmi Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen tietokuvakirjaan 
Paperinarukengät. Lapset sota-ajan Suomessa (Avain 2023).  

 

Emmi Kyytsösen kuvitus ja dynaaminen taitto tukevat Suoniemen tekstin levollista sanomaa: sota-ajan lasten ja aikuisten ”nappisilmistä” ja kehon kielestä pystyy lukemaan selviytymistahtoa ja uskoa tulevaisuuteen. Kyytsösen kuvituskuvien oheen on liitetty sota-ajan mainoksia, ruokakuponkeja, valokuvia ja postikortteja.

 

Naapuriapua toipilaalle

 

Riina Katajavuori & Hannamari Ruohonen: Kielo ja Kaito-kissa. 26 sivua. Enostone 2022. 

 

 

Jos minulta kysytään, niin lapsen arkeen kiinnittyviä konstailemattomia kuvakirjoja ei taida olla koskaan liikaa.

 

Monipuolinen ihmiskuvaus, niin sanottu moninaisuus, on tullut rytinällä viime vuosina myös kotimaisiin kuvakirjoihin tunnetaitokasvatusta tukevien kirjojen kupeeseen.

 

Parhaat kirjat eivät väännä asioita rautalangasta, ja Riina Katajavuoren ja Hannamari Ruohosen Kielo-sarja on tästä hyvä esimerkki.

 

Sarjan keskushenkilö on leikki-ikäinen Kielo, jonka voi tulkita olevan down-lapsi. 

 

Tarkempi määrittely jätetään kuitenkin katsojan itse pääteltäväksi. 

 

Kolmannessa Kielo-sarjan osassa kerrotaan Matti-enosta ja tämän Kaito-nimisestä kissasta. 

Hannamari Ruohosen kuvituksessa on kiinnostavia kuvakulmia:
linssipataa enolle kantavan äidin pää on rajattu kuva-alan ulkopuolelle,
 koska huomio halutaan kiinnittää postiluukusta kurkkivaan Kieloon.
Hannamari Ruohosen kuvitusta Riina Katajavuoren tekstiin
kuvakirjassa Kielo ja Kaito-kissa (Enostone 2022).  

 

Matti asuu Kielon kotitalossa toisessa rapussa. Kun eno on kipeä, naapuriapu toimii ja äiti ja Kielo vievät potilaalle linssipataa. 

 

Lähimmäisenrakkautta ja arkista auttamista ei ole muistini mukaan pitkään aikaan kuvattu kotimaisissa kuvakirjoissa yhtä luontevasti ja sydämeenkäyvällä tavalla! 

 

Matti pyytää Kieloa leikkimään kissansa kanssa, kun hän ei vielä toipilaana jaksa tyydyttää aktiivisen kissansa tarpeita. 

Kaito-kissa menee piiloon enon lapikkaaseen, ja siitä
Kielo innostuu keksimään erilaisia s-kirjaimeen loppuvia sanoja. 
Rauhanmerkki enon t-paidassa puhuu puolestaan: eno ei ole ollut
 sotilas! Hannamari Ruohosen kuvitusta Riina Katajavuoren
tekstiin kuvakirjassa Kielo ja Kaito-kissa (Enostone 2022).   

 

Aiempien sarjan osien tapaan tässäkin kuvakirjassa makustellaan sanoja: 

 

Matti-eno oli ensin potilas, sitten toiplas. 

– Entä sotilas? Kielo kysyy.

– Minä olen siviilipalvelusmies, Matti-eno sanoo.

 

 

Kielo ja Kaito-kissa taitaakin olla lajissaan ensimmäinen kotimainen kuvakirja, jossa esiintyy siviilipalveluksen suorittanut keskeinen sivuhenkilö.  

 

 

 

 

Hätkähdyttävän ajankohtainen nuortenromaani sodasta

Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas. Tammi 2022. 375 sivua. Kansikuva Laura Lyytinen.

Ja vaikka he eivät ymmärrä sodasta mitään, se silti vaikuttaa heihin. He ovat tuhansien kilometrien päässä niiltä vuorilta, missä joukot tälläkin hetkellä väijyvät toisiaan, tai niistä kylistä, joissa asukkaat pistetään kuoppiin seisomaan kun heidän kotinsa ryöstetään. He eivät näe kenenkään kärsivän tai kuolevan, mutta jotenkin se kaikki vuotaa reunojensa yli tännekin. Huudot kaikuvat Siperiaan asti. (Tuntematon taivas, s. 177.)

Elina Rouhiaisen äskettäin ilmestynyt YA-romaani on teemoiltaan jopa hätkähdyttävän ajankohtainen.   

Moskovalainen nuorukainen, Dmitri eli Dima, pakenee armeijan kutsuntoja. 

 

Dima tietää, ettei ”ole sellainen kuin pitäisi, ei tarpeeksi miehekäs, tarpeeksi kova, tarpeeksi kiinnostunut oikeista asioista. Ja mikä pahinta, hän ei osaa peittää sitä muilta”. 

 

Dima ei halua kokea veljensä Mišan kohtaloa tämän palattua Tšetšeniasta, ja siksi hän lähtee uhkarohkealle pakomatkalleen.

Dima heitetään junasta keskelle Siperiaa paljon ennen suunniteltua määränpäätä.

 

Poika saa yllättäen apua asemalla seisovalta tytöltä, Aljosalta, ja tämän isovanhemmilta. 

 

Pojan oman arvion mukaan hänellä ei ole ”muuta varastettavaa kuin sisäelimet”, joten tuntemattomien ihmisten avun varaan heittäytyminen ei ole hänelle kummoinenkaan riski.

Tuntematon taivas sijoittuu Vladimir Putinin ensimmäiselle presidenttikaudelle, syksyyn 2002.

Romaanin nimi tulee Aljosan äidin käyttämästä sanonnasta, jonka mukaan ihmisten mielestä tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. Sanonta viittaa siihen, että ihmiset liian usein pelkäävät ja luovuttavat itselleen vaikeiden asioiden äärellä.  

Aljosa ja hänen isovanhempansa Jevgeni ja Tatjana ovat evenkejä eli Siperiassa asuvaa paimentolaiskansaa, jonka yksi keskittymä asuu Evenkian piirikunnassa, hallinnollisen erityisaseman saaneella Krasnojarskin alueella Venäjän itäosassa.  

 

Pienen kansan on ollut pakko luoda keinoja selviytyä ja pysyä hengissä, ja tämä tuo myös Aljosan ja Diman ystävyyteen haasteita.

Aljosa havainnollistaa venäläisten ja evenkien jännitteistä rinnakkaineloa tähän tapaan:

Olen nähnyt lukemattomat kerrat kun evenkit yllyttävät toisiaan tekemään jotain yltiöpäistä. Sen on tarkoitus kohottaa, eikä painaa ketään alas. Luoda jännitystä, johon kaikki osallistuvat. Meille se on rakkautta. Ja se voikin olla kaunista. Mutta se voi myös olla todella rumaa.

 

Aljosa ja Dima lähentyvät vähitellen ja oppivat uusia asioista toisiltaan. 

Aljosan diabeteksen kautta havainnollistetaan myös niitä pieniä arkisia, mutta valtaa pitävien venäläisten tehokkaita tapoja kyykyttää vähemmistöasemassa olevia ja köyhiä ihmisiä.

 

 

Elina Rouhiaisella on ällistyttävä taito kuvata pieneen suljettuun tilaan liittyviä jännitteitä. Romaanin alun ja lopun kohtaukset, joissa nelikko matkustaa henkilöautossa, ovat todella intensiivisiä. Näiden suljettujen tilojen jännitteet taas toimivat mainiona kontrastina luonto- ja miljöökuvauksille, joista löytyy rosoa ja jylhyyttä.

 

Tuntematon taivas on rakkaustarina mutta Rouhiaisen ensisijaisena tavoitteena on ollut kirjoittaa nykyaikainen sotaromaani. 

 

Toivon sydämestäni, että Rouhiaisen romaani löytää nuoret lukijat. 

 

Tuntematon taivas suorastaan vaatii tulla luetuksi Venäjän Ukrainaan kohdistuvaa hyökkäystä käsittelevien uutisten rinnalla. 

 

Kotimainen nuortenromaani etsiikin nyt kiinnostavasti uusia tapoja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.