keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Paikallisuuden korostaminen, uhka vai mahdollisuus lastenkirjassa?

  












Johanna Hulkko & Sanna Pelliccioni: Seikkailijat Ruusu ja Säde. 45 sivua. Karisto 2022.

 

Nora Lehtinen & Anne Muhonen: Hilma-täti ja ullakon kummitus.  100 sivua. Avain 2022.

 

 



Ruusu oli katsonut Raksilaa aina ylhäältä. Hän oli tottunut arvioimaan talvipakkasten tiukkuuden talojen ylle nousevista savuvanoista. Jos tuprutus nousi jokaisesta piipusta selkeänä ja suoraan, pakkanen oli kova. Tuulisella säällä savuhattarat sekoittuivat eikä lämpötila koskaan laskenut yhtä alas kuin talven kirkkaina tulipalopakkaspäivinä.

 

Säde taas oli katsonut maailmaa alhaalta. Hänen perheensä olohuoneen ikkunan alla kulki katu. Hän oli koko elämänsä seurannut, miten ohitse virtasi postinkantajia, hiiriä, koululaisia, omistajiaan remmin päässä ulkoiluttavia koiria, roskakuskeja, kaupan pyörälähettejä, perheitä ja mummoja, matoja ja kanoja. 

 

 

Mikä merkitys tunnistettavalla maisemalla on lastenkirjoissa? Toimiiko parhaiten ajaton idylli vai hyötyykö lapsilukija siitä, että miljöö on hänelle tuttu ja juuri siksi samastuttava?

 

Tiettyyyn tunnistettavaan paikkaan, kaupunkiin, luonto- tai kulttuurikohteeseen sijoittuvia lastenkirjoja julkaistaan nykyisin paljon. 


Parhaassa tapauksessa näin voidaan tehdä yhteistyötä matkailuyrittäjien kanssa ja nostaa lastenkirjalla esille paikkakunnan imagoa ja identiteettiä. 

 

Johanna Hulkon ja Sanna Pelliccionin lastenkirja sijoittuu tekijöiden lapsuuden maisemiin Oulun Raksilaan.  Nora Lehtisen ja Anne Muhosen lastenromaanissa seikkaillaan Helsingin puu-Vallillassa. 

 

Seikkailijat Ruusu ja Säde on eräänlainen kuvitettu miniatyyriromaani. 


Vaikka kuvitusta löytyykin kuvakirjan tapaan lähes joka aukeamalta, niin eri lukuihin jäsennellyssä tarinassa on silti erityistä tunnelmointia ja kuulautta. 

 

Kun on tietoinen siitä, että sekä Pelliciconilla että Hulkolla on erityinen side heidän kuvaamaansa miljööseen, kirja  näyttäytyy lukijalleenkin nostalgisena. Hulkon lapsikuvauksessa on paljon samaa kuin Astrid Lindgrenin Melukylän lapsissa


Tarinassa eletään selvästi mennyttä aikaa: vanhoja tätejä tai mummoja kutsutaan sukunimellä ja virikkeet keksitään ihan itse. Siskonmakkarat säilytetään viileässä kellarissa ja tulipalojen vaara on alituinen, kun taloja lämmitetään hiilellä ja polttopuilla.

 

 

Tyttöjen kaikkivoipaisuus ja elämän tarkkailu ylhäältä
käsin toimii koko kirjan punaisena lankana.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Johanna Hulkon
tekstiin lastenkirjassa Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto 2022). 

 

Ruusu asuu kerrostalossa ja Säde puutalossa. Tytöt pitävät yhteyttä taskulampuilla ja kokoontuvat kieltoja ja vaaroja uhmaten kerrostalon katolle, josta avautuu hulppeat maisemat. 


Ruusu haluaisi yllättää ystävänsä ruusupensaalla ja hän yrittää napata kypsän ruusunkiulukan ruusupensaasta istuttaakseen sen kukkaruukkuun. Hyvin vaivihkaisesti työstetään myös tyttöjen perheiden luokkaeroja erilaisten asuinolojen kautta. Tyttöjen ystävyyteen tämä ei tietenkään vaikuta millään tavalla. 



 

Niukasta värimaailmasta huolimatta kuvituksessa
on sävyjä ja latautunutta tunnelmaa. Sanna Pelliccionin
kuvitusta Johanna Hulkon 
tekstiin lastenkirjassa 
Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto 2022). 



Sanna Pelliccioni on laajentanut viime vuosina tyylirepertuaariaan. 


Pelkistetyssä kuvituksessa on keveyttä ja niukasta värimaailmasta huolimatta kuvat välittyvät katsojalle moniaistisesti.


Tyttöjen huikentelevainen uhkarohkeus vaihtuu tulipalon syttyessä pelottomaan toimeliaisuuteen. 


Neuvokkuutensa ja Peltosen mummon suuren huivin avulla he pelastuvat kuin ihmeen kaupalla ja nousevat koko asuinalueen sankareiksi. 


Nora Lehtisen ja Anne Muhosen lasten dekkarissa Viltsu ja Sakari viettävät syyslomaa Hilma-tädin luona Helsingissä ja pääsevät setvimään lähikahvilan reseptivarkautta. Aktiivisia kummituksia riittää juonen käänteissä enemmänkin. 



 

Evästauko Eläintarhan kentän
skeittipuistossa. Anne Muhosen kuvitusta
Nora Lehtisen tekstiin lastenromaanissa
Hilma-täti ja ullakon kummitus (Avain 2022). 



Juonessa mainitaan Hilman asuinalueen puu-Vallilan lisäksi Linnanmäki, Alppila, Eläintarhan kentän skeittaajat, Mäkelänrinteen uimahalli ja Annantalo, missä Hilma-täti vetää lasten taideryhmiä. 





 

Lisää tietylle paikkakunnalle sijoittuva lasten- tai varhaisnuortenkirjoja: 

 

Terhi Kangas & Anna Aalto:  Helga ja Helmeri ilmastoagentteina, Merkityskirjat 2021 / Lahti 

 

Maijaliisa Dieckmann: Luostarin Piritta, Tammi 2003 / Naantali

 

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä, Otava 2003 

 

Mauri Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi, Otava 2005/ Porvoo

 

Paula Moilanen: Herttuan hovissa: elämää 1500-luvun Turussa, kuv. Kirsi Haapamäki, Lasten Keskus 2007

 

Työryhmä & kuv. Ulla Etto: Nuori Priitu. Talvi 1917–1918 Rovaniemellä. Lapin maakuntamuseo 2022; Priitu Rovaniemen markkinoilla, Lapin maakuntamuseo 2009

 

Karo Hämäläinen & Salla Savolainen: Hurraa Helsinki, ikioma kaupunki, Tammi 2012

 

Annastiina Syväjärvi: Vanhan Rauman Kirsti, Kiinnoste 2012 

 

Tapani Bagge & Salla Savolainen: Hämeenlinnan Janne, kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius, Tammi 2015

 

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä, Jean Sibeliuksen matkassa, Lasten Keskus 2015 / Järvenpää 

 

Annastiina Syväjärvi: Tytyrin Tyyra ja kaivoksen Kalle, Kiinnoste 2016 / Lohja

 

Annastiina Syväjärvi: Siipirikko ei voi lentää, Lasten Keskus 2003 / Tampereen Tuomiokirkko

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Tyttö, joka ei halua maastoutua harmaaseen tapettiin











Nelli Hietala: Vuokko Vehma. Elämä ja teot. 180 sivua. Karisto 2022. Kansikuva Karin Niemi. 

 





Elämäkertakirjallisuus on suosittua aikuisten keskuudessa, ja samaa täkyä viritellään nyt myös varhaisnuortenkirjoissa.

 

Minna Levolan varhaismurrosikäisestä Lindasta kertova sarja (Tylsä elämäni ja Ujo elämäni, Karisto 2020–2022) saa pian päätösosan Oma elämäni


Trilogia päättyy Lindan siirtyessä yläkouluun. 

 

Kasvukertomus on toisaalta tuttu genre lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Päähenkilö kamppailee kasvukipujensa kanssa ja oppii samalla paljon elämästä ja itsestään. Tyttökirjat sijoittuvat usein koulumaailmaan, ja samalla voidaan kuvata ystävyyttä ja orastavaa ihastumistakin. 

 

Nelli Hietalan todennäköisesti sarjan aloittava Vuokko Vehma. Elämä ja teot on saanut melko juhlallisen ja totisen nimen, vaikka itse kirja on humoristisen otteensa lisäksi myös nopea- ja helppolukuinen.


13-vuotiaalla Vuokolla on uusperhe. Vanhemmat ovat eronneet, mutta isän ja äidin uudet kodit ovat onneksi lähellä toisiaan. 


Isä laatii horoskooppeja ja äiti on  sairaanhoitaja. Isän boheemius ja äidin vuorotyö asettavat välillä haasteita arjen pyörimiselle. 

 

Vuokko on tyypillinen tyttökirjan päähenkilö: hän kokee ulkopuolisuuden tunnetta moniin luokkakavereihinsa nähden. 


Pahin vastus on  nokkava heppajengi, mutta sisimpiä ajatuksiaan tyttö ei tohdi kertoa edes lähimmille kavereilleen, koska  ”Lapsellisuus on pahin vamma, joka kolmetoistavuotiaalla voi olla”. 

 

Päätin luoda nahkani isosti yläasteelle siirtyessäni ja panna koko garderobin uusiksi. Tähän mennessä suurin piirtein koko koulu oli kuitenkin osoittautunut pukeutumisen suhteen yhtä huumorintajuttomaksi kuin sisareni. Pidin erityisesti kirkkaista väreistä ja paksuista, laadukkailta tuntuvista materiaaleista. Huomasin nopeasti, että mitä räikeämmät mun vetimet olivat, sitä varmemmin vastaantulijat katsoivat vastakkaiseen suuntaan. 

 

 

Sosiaalisten kuvioiden säätäminen ei todellakaan kiinnosta itsekseen viihtyvää Vuokkoa.  Kuvaamataidon tunnilla hän joutuu ynseän Ilmarin pariksi askartelemaan Kalevalasta inspiraatiota saanutta modernia Sampoa.

 

 

Vuokolla on kipakka luonne:  hänen on vaikea ”pysyä hiljaa ja hymyillä nätisti”. 


Koulun kokkikerhossa hän tutustuu paikkakunnalle hiljattain muuttaneeseen Nuuttiin, joka ei liioin  halua sulautua harmaaseen taustaan ja pukeutuu jopa Vuokkoakin rohkeammin.  

 

Nelli Hietala kuvaa varhaismurrosikäisten entistä kilpailuhenkisempää ja ulkonäkökeskeistä elämää  hyvinkin uskottavasti. 

 

Juoneen virittyy myös pientä jännitystä, kun Vuokon löytämä autiotalo palaa maan tasalle epäselvissä oloissa. Todennäköisesti sarjan myöhemmissä osissa Nuutti ja Ilmari vielä kisaavat Vuokon huomiosta. 

 

maanantai 9. toukokuuta 2022

Lastenkirjoissakin sairastetaan nyt tavanomaista enemmän





Katri Kirkkopelto: Molli ja pöpi pipi, 24 sivua, Lasten Keskus 2022.

 

Anneli Kanto & Noora Katto: Paavo Virtanen ja tauti, 30 sivua, Lasten Keskus 2021.

 

Vuokko Hurme & Tiina Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto, Lukupalat-sarja, 58 sivua, WSOY 2021.

 

 

 

 

Näissä kolmessa kirjassa podetaan ohimenevää tartuntatautia. 

 

Katri Kirkkopellon aiemmista Molli- ja Piki-kirjoista tuttu Molli potee samanaikaisesti nuhaa, korvakipua ja mahatautia. 

 

Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarjan osassa yksi suurperheen lapsista sairastuu. 

 

Vuokko Hurmeen ja Tiina Konttilan helppolukuisessa kirjassa lasten perustamassa eläinhoitolassa puolestaan riehuu pehmolelujen keskuudessa nopeasti etenevä pumpulirutto. 

 

Paavo Virtanen ja paha tauti palautti heti mieleeni Bo Carpelanin runon ”Vain vähän kipeä” (kokoelmassa Taivaanmaalari, Otava 1990, suom. Kaarina Helakisa).

Carpelanin runossa lapsi toivoo tulevansa sen verran kipeäksi, että voisi vähän luvan kanssa hengähtää ” – – makaisi vuoteessaan/ yöpöydällä puolukkamehua / saisi lukea jännittävää kirjaa / eikä piittaisi mistään muusta – –”. 

 

Paavolla on neljä sisarusta ja hän kokee välillä joutuvansa suurperheessä liian vähälle huomiolle. 

 

Siskoista Vilmalla on laktoosi-intoleranssi ja Kastehelmellä kala-allergia. Kavereillakin on ruokaan liittyviä rajoitteita ja vaarilla on psoriasis. Mummokiin ottaa päivittäin dosetistaan monta lääkettä. 

 

Paavolla ei ole mitään.

Hän ei ole allerginen eikä hänellä

ole keliakiaa eikä dosettia.

 

Hän on ihan tavallinen. 

 

Olispa hänellä vaikka goleranssi tai 

zoriasis tai bosetti tai muu harvinainen

sairaus, jota kaikki ihmettelisivät.

 

Silloin hänen ei tarvitsisi olla rohkea eikä reipas.

Hän olisi pieni ja avuton 

ja häntä hoivattaisiin.

 

Noora Katon kuvitus havainnollistaa hyvin sairastumisen
kurjia tuntoja. Noora Katon kuvitusta Anneli Kannon
tekstiin kuvakirjassa Paavo Virtanen ja tauti (Karisto 2021). 


Paavolle tulee kunnon räkätauti ja hänestä tuntuu, että jää kaikesta hauskasta osattomaksi. Poiks rypee itsesäälissä ja pelkää jo kuolevansa, kun tauti ei hellitä. 

 

Äiti sanoo, ettei Paavo kuole.

– Mutta jos jään tällaiseksi. Jos en parane koskaan, Paavo murehtii.

 

Äiti vakuuttaa, että Paavolla on flunssa, joka kestää viikon.

Sitten Paavo paranee.

 

– Tämä  on minun syyni. Halusin erikoistaudin ja sen takia sairastuin, Paavo nyyhkyttää, mutta äiti sanoo, ettei kukaan sairastu toiveista ja ajatuksista vaan viruksista ja bakteereista. 

 

Vähitellen oireet helpottavat, ja Paavosta ihan tavallinen arki on yht äkkiä ihmeen ihanaa! 

 

Viisi villiä Virtasta -kirjat ovat leikki-ikäisten suosiossa, eikä ihme. 

 

Lapsiperheen arkiset edesottamukset, ilot ja murheet, ovat kaikille tuttuja. 


Anneli Kannon teksti osuu myös opetussuunnitelmissa havaittuun tarpeeseen työstää erilaisia tunteita. 

 

Lasten on helppo vastaanottaa Noora Katon värikästä ja tunnekielessään vivahteikasta kuvitusta, joka muistuttaa tv:n lastenohjelmistakin tuttua virtaviivaista animaatiotyyliä.

 


 

Mollin ilme on paljonpuhuva: sairastaminen ei tunnu
yhtään kivalta. Katri Kirkkopellon kuvitusta kuvakirjaan
Molli ja pöpi pipi (Lasten Keskus 2022). 


Noora Katon kuvissa räkä lentää ja posket punottavat kovasta kuumeesta. 


Katri Kirkkopellon kuvituksessa sairastaminen näkyy enemmän Mollin kehonkielessä, väsähtäneessä olemuksessa ja harmistuneessa katseesta. 


Sisun pipiapusta löytyy instrumentteja potilaan tutkimiseen ja muuta vointia psykologisestikin parantavaa asiaa, kuten pipilaastareita, lämpimät villasukat, viluviltti ja vilupipo.


 

Sisun terhakka olemus kertoo sen kovasta halusta
helpottaa ystävänsä oloa. 
Katri Kirkkopellon kuvitusta
kuvakirjaan 
Molli ja pöpi pipi (Lasten Keskus 2022). 


Vanhan lastenlaulun tapaan uni on kuitenkin paras lääke, ja nin Mollikin saa ilokseen huomata, että ”Pöpi pipi painui pois!”

 

Kirjan lukijaa kehotetaan osallistumaan potilaan parantamiseen: lapsi voi puhaltaa Mollin kipeään korvaan, taputtaa Mollia yskänpuuskan aikana selkään ja viilentää Molllin oloa heiluttamalla kirjaa. 


Hauskasti tämäkin kuvakirja muistuttaa, että potilas kaipaa aina paljon myötätuntoa! 

 

Eläinhoitola Pehmo-sarjan toisessa osassa lukutaidon alkuun sopivaan arkitarinaan yhdistyy hauskasti leikkiä ja lasten  luovuutta. 

Helmi on ystäviensä kanssa vallannut leikkitilakseen kerrostalon kellarista tyhjän häkkivaraston. Siellä toimii pehmolelujen vastaanotto. Hoitopalveluihin kuuluu lääkärin lisäksi kauneushoitoja ja muonitusta. 

Rakki on taloyhtiön roskiksesta löytynyt löytökoira. Sen saapumisen jälkeen moni muukin hoitolan potilas saa outoja oireita. 


Lapset ryhtyvät tutkimaan outoa tapausta. Googlettamisen lisäksi lapset tekevät salapoliisien tapaan myös samoihin oireisiin sairastuneiden haastatteluja. 


Varotoimet ovat asianmukaisia. Tiina Konttilan kuvitusta
Vuokko Hurmeen tekstiin lastenkirjassa
Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto (WSOY 2021). 

 


Kun tauti ei osoita laantumisen merkkejä, laitetaan sairastuneet karanteeniin. 

 

Taudin levittäjä saadaan kiinni ja lääkekin kehitellään. Sen ainesosat saadaan suoraan luonnosta ja niin voidaan luopua myös suojavarusteista, kuten suusuojista,  kokonaan. 

  

 


                                                    * * * * * 


Kotimaisten kustantajien kirjan menekkiin liittyvästä laskelmoinnista – ja positiivisesta asenteesta – kertonee paljon se, että suuren maailman tapaan Suomessa ei ole juurikaan ilmestynyt koronaan liittyviä lastenkirjoja. 

 

Sonja Sulkavan & Inkeri Tanhuan omakustanteena BoD:n kautta helmikuussa 2021 ilmestynyt Akseli ja koronavirus on tiettävästi ainoa koronasta kertova kotimainen kuvakirja.

Päiväkoti-ikäinen Akseli on talvilomalla Lapissa perheen kanssa. Loman jälkeen he saavat kuulla, että Lapissa mukana ollut ystäväperhe on sairastunut koronaan ja näin myös Akselin perhe on altistunut.  

 

Akseli kyselee taudin vaarallisuudesta ja äiti rauhoittelee ja kertoo aikuisten saavan tautia vastaan kehitetyn rokotteen. Akselin mielestä karanteeniaika on pitkä ja tylsä. Mummokin voi tulla vain  ikkunan taakse vilkuttelemaan. Onneksi mummo keksii lukea Akselille älypuhelimen kautta kirjoja! 

 

Akselille tulee nuhaa ja hänen pitää mennä koronatestiin. Testi on kuitenkin negatiivinen ja poika pääsee hartaasti odottamilleen ystävän syntymäpäiväkesteille. 


Lääkäri Sonja Sulkavan teksti on lyhyttä ja selkeää ja Inkeri Tanhuan kuvitus on havainnollista, joskin varsin amatöörimäistä. Tällaiselle kirjalle on eittämättä ollut tilausta päiväkodeissa ja kouluissa.

 

 

Viittauksia koronapandemiasta johtuvaan etäkouluun löytyy parista kotimaisesta nuortenkirjasta: Jyri Paretskoin K15-sarjan päätösosassa Pornoa ja sirkushuveja (Otava 2020) ja Veera Salmen säeromaanissa Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021). 


Timo Parvelan Ella ja kaverit etäkoulussa -kirjassa (Tammi 2021) käydään myös etäkoulua herkästi tarttuvan viruksen vuoksi, mutta koronavirusta ei silti nimeltä mainita. 











 



torstai 5. toukokuuta 2022

Kuvakirjaenergiaa tömisevistä mummoista

















Reetta Niemelä & Anne Vasko: Mummojen kirja! S&S 2022.

 

 



Julkisten ja hyvinvointialojen liiton käynnissä olevat lakot ovat synnyttäneet aivan uuden sanan mummokateus.

 

Kaikilla lapsiperheillä ei ole mahdollisuutta hyödyntää isovanhempia lastenhoitoapuna.

 

Reetta Niemelän ja Anne Vaskon juuri ilmestynyt Mummojen kirja! kertoo kuitenkin hyvin itsenäisistä ja jopa kaikkivoipaisista mummoista. 

 

Kuvakirjassa mummot sananmukaisesti jyräävät: Anne Vaskon kuvitusaukeamilla ei näy mitään muuta kuin mummoja! Todennäköisesti he asuvat hyvin matriarkaalisessa yhteisössä, sillä kaupunginjohtajakin on nainen. 


Mummot ovat selvästi voimaantuneet mummoenergialla ja puuhaavat yhdessä kaikkea mukavaa. 

 

Vaskon mummoilla on eletyn elämän merkkeinä juonteita ja ryppyjä, mutta askel nousee vielä vetreästi. 

 

Kohtuuden ja uskottavuuden nimissä välillä mummotkin
hellittävät hetkeksi ja viivähtävät puistossa voimia
keräämässä. Anne Vaskon kuvitusta Reetta Niemelän
tekstiin kuvakirjassa Mummojen kirja! (S&S 2022). 


Kuvakirjan värimaailma on dynaaminen, anarkia syntyy myös värien kontrasteista.

 

Mummoilla on myös etuoikeuksia: he pääsevät maailmanpyörään ilmaiseksi. 


Mummot tykkäävät istua kahvilassa ja pitää rapppukäytäväpiknikkejä  ja he rakastavat kirjoja, ”Kirjat ovat kuin kaupunkeja, joita voi kantaa mukana”, mummo Myyrä sanoi salaperäisesti.

 

Torimummot ovat jo  lähteneet torilta, mutta Yhden Mummon
orkesteri huolehtii tunnelmasta. Anne Vaskon kuvitusta
Reetta Niemelän tekstiin kuvakirjassa 
Mummojen kirja! (S&S 2022).  


Kun mummot kastuvat sateessa, he lähtevät joukolla kirpputorille ostamaan uusia vaatteita. 


Mummoilla tuntuu olevan käytössään kaikki maailman aika ja siksi he käyttäytyvät spontaanisti ja oman päänsä mukaan. 

 

Kuvakirja kertoo kahdesta erikseen nimetyistä mummo Myyrästä ja mummo Metsästä, mutta mummoenergia syntyy nimenomaan joukkovoimasta ja yhteen hiileen puhaltamisesta, jossa ketään ei syrjitä ja suljeta ulkopuolelle. 

 

Yhtenä mummorintamana lähdetään myös mielenosoitukseen:

 

Lisää kukkia! Keinuja! Vapautta! Viulukonsertteja! Rauhaa kaikkialle maailmassa! Pumpulipullaa! Perunamaita! Oikeutta eläinmummoille! 



Mummot vaativat mielenosoituksen banderolleissa pullaa ja
rauhaa. Anne Vaskon kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin
kuvakirjassa 
Mummojen kirja! (S&S 2022). 

 

 

Sekä Niemelän tekstissä että Vaskon kuvituksessa on jatkuva aktiivisen eteenpäin menemisen tuntu. Nämä mummot eivät malta pysyä paikallaan, he 

ovat lähesalituisessa liikkeessä, puuhassa ja toiminnassa:  


– – Joki juoksi innokkaasti merelle. Sillan yli kumpaankin suuntaan kulki virtanaan mummoja. Mutta vain toiseen suuntaan menevien mummojen sylissä oli kukkapaketteja. Se johtui siitä, että Babuskan Ruusukioski sijaitsi joen toisella rannalla. 

Jos näki kalan hyppäävän joessa, piti huutaa: hopea! Ja sylkäistä. Se tiesi onnea. Mummo Myyrä näki kalan, mutta unohti huutaa. Mummo Metsä sen sijaan huusi kuusi kertaa hopea. ”Hopea, hopea, hopea, hopea, hopea, hopea. Pthyi. Pthyi. Pthyi. Pthyi. Pthyi. Pthyi. Ja vielä kerran pthyi.” Ajatella, että mummo Metsän sylki keinuisi aaltojen mukana suuren metsän ulapalle. 

 

Ulapalle! 

 

 

Reetta Niemelä on selvästi tempautunut mummojen vietäväksi. 


Tekstin rönsyissä ja spontaaniudessa on samaa nonsense-henkeä kuin Niemelän varhaisessa proosarunokokoelmassa Makkarapiruetti (Otava 2005, kuv. Matti Pikkujämsä).   

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Metsän sylissä koetaan nyt isoja tunteita

Maria Kuutti & Saara Söderlund: Onni ja Aada metsäretkellä. 30 sivua. Karisto 2021. 

Metsän pelko. Kauhunukkemystikaali. Ohjaus Alma Rajala. Dramaturgia, visuaalisuus ja esiintyjät Pekko Käppi, Alma Rajala & Nadja Räikkä. Sävellys, äänisuunnittelu Pekko Käppi. Valosuunnittelu Nadja Räikkä. Nukenrakennus Heini Maaranen. Graafinen suunnittelu ja esityskuvat Jussi Virkkumaa. Kantaesitys Teatteri Telakalla Tampereella 23.4.2022. Kesto 1 h. Suositusikäraja +18 v. 


Tässä taas hyvä todiste ajankohtaisten ilmiöiden siirtymisestä lähes samanaikaisesti eri taiteen lajeihin.

Maria Kuutin ja Saara Söderlundin kuvakirjassa ystävykset Onni ja Aada lähtevät Aadan äidin kanssa metsäretkelle. 

Alma Rajalan ohjaama lähes sanaton Metsän pelko - kauhunukkemystikaali kertoo ilmitasollaan kolmen aikuisen metsäretkestä.   

Kumpikin teos nostaa – tulkintani mukaan – omalla muotokielellään ja tyylirepertuaarillaan esille saman ajankohtaisen asian: nykyihmisten vieraantumisen luonnosta.

Onni on luvannut lähteä Aadan ja tämän äidin kanssa metsäretkelle, ”vaikka pitikin metsää vähän pelottavana paikkana”. 

Aada evästää retkeilyyn tottumatonta Onnia ja sanoo, että lapsi ei saa koskaan mennä metsään yksin. 

Adan äiti kokee tärkeäksi muistuttaa, että metsään ei saa jättää roskia.

Metsän rauhaa pitää myös kunnioittaa olemalla siellä hiljaa… paitsi jos eksyy, niin silloin on lupa ”huutaa niin kovaa kuin pystyy”. 


Onnin olemus on varautunut ja suorastaan pelokas.
Puiden juurakot ja mutkitteleva polku ovat hänelle haasteellisia.
Saara Söderlundin kuvitusta Maria Kuutin tekstiin kuvakirjassa
Onni ja Aada metsäretkellä (Karisto 2021). 

Metsässä Onnin on vaikea pysyä pystyssä: hän pelkää puun juurien kampittavan hänet.

Jo kymmenisen vuotta sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan epätasainen alusta metsässä voi jo olla haasteellinen leikki-ikäiselle nykylapselle, joka on tottunut kävelemään vain tasaisella asvaltilla!

Maria Kuutin tekstissä metsä todellakin näyttäytyy kokemattoman Onnin näkökulmasta pelottavana ja jopa vähän vaarallisena paikkana. 

Alun perin penseästi koko metsäretkeen suhtautunut poika kuitenkin innostuu vähitellen. Retken huipennuksena on tietysti eväiden syönti. Kasvishernekeitto ja mustikat suoraan maasta poimittuina maistuvatkin niihin ensin nirsosti suhtautuvan Onnin mielestä yllättävän hyvälle! 


Onni suhtautuu myös metsän antimiin aluksi epäluuloisesti.
Saara Söderlundin kuvitusta Maria Kuutin tekstiin kuvakirjassa 
Onnin ja Aadan metsäretki (Karisto 2021). 

Metsän pelko -esitys riemastuttaa moniaistisesti ja poikkitaiteellisesti. 

Olen aiemmin nähnyt Tampereen teatterikesässä Alma Rajalan esineteatteriesityksen. 

Metsän pelossa aurauskepit, lippusiimat, sahat, vesurit, termospullot, teltta ja huomioliivit saavat muitakin käyttötarkoituksia. Esitys on visuaalisesti ja äänimaailmaltaan vaikuttava.

Alkukohtauksessa sahoilla ja vesureilla varustautunut kolmikko saapuu metsään päättäväisesti ja valloittajan elkein. Illan pimentyessä metsä kietoo retkeläiset salamyhkäiseen taikapiiriinsä.


 Jussi Virkkumaan valokuva esityksestä tiivistää
olennaisen Metsän pelon teemoista: huomioliiviin
naamioitunut  ihmishahmo näyttäytyy   
luonnosta yliotteen saaneena vallanpitäjänä.  

Heini Maarasen samaan aikaan hellyttävän ja hieman karmivan nukkehahmon voi nähdä metsän maahisena, nyt jo uhanalaisena ja erityistä suojelua kaipaavana. 

Loppukohtauksessa näitä maahisia on säilötty lasipurkkeihin. Onko luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen havahduttu liian myöhään?

Metsän pelko on samaan aikaan veikeä, kantaaottava ja metsän mystistä salaisuutta vaaliva kannanotto. 

Teatteri Telakalla on vielä kolmesti mahdollisuus kokea tämä uniikki metsäretki.

 

Lisää lastenkirjoja, joissa mennään metsään retkelle:

Riikka Jäntti: Pikku hiiri telttaretkellä, WSOY 2021

Maria Nilsson Thore: Kolmikko metsäretkellä, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2020

Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu: Sanni ja Joonas: metsäretki, Kumiorava 2019 / sarjakuva

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo: Metsäretki, Bazar 2019

Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Toiveretki, Myllylahti 2016

Eppu Nuotio & Virpi Talvitie: Epsukepsu, Tammi 2002