keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Unelmat on tehty toteutettaviksi
















Elina & Sofia: Kaikki on mahdollista, kuvitus Nelli Orell, toim. Satu Heimonen, 132 sivua, Tammi 2020.






Lahtelaisten tubettajasisarusten  Elinan (s. 2008) ja Sofian (s. 2011) fanikirja on samanlainen brändituote kuin Miklun kaksi  Paras kirja ikinä ja Kaikkien aikojen kirja (Otava 2019 ja 2020). 

Sen kohderyhmä on selvästi kannen hempeitä karkkivärejä, tyttöjen stailausta, delfiinejä ja yksisarvisia myöten tiukasti rajattu.

Sirpakat ja silmin nähden esiintymisestä nauttivat tytöt tulivat näyttävästi julkisuuteen haastattelemalla vuoden 2018 presidenttiehdokkaita. Menestyksen vanavedessä he perustivat  oman YouTube-kanavan.

Kirjan fokus on maltillisesti jaettujen lapsuudenmuistojen sekä noloimpien ja hauskimpien pikku kömmähdysten paljastuksen lisäksi tunnetaidoissa ja terveellisissä elämäntavoissa, mukaan lukien riittävä unensaanti, koulumenestys ja harrastukset. 

Tytöt muistuttavat, että aivan kuten puhelimen akkuja täytyy muistaa ladata, on pidettävä huoli omasta jaksamisesta.

Ystäväkirjan kaltaisessa alkuhaastattelussa kumpikin mainitsee muiden harrastusten ohella myös lukevansa mielellään, mutta tarkemmin tytöt eivät valitettavasti lähde lukumieltymyksiään avaamaan. 

Lukijalle suunnatussa harrastustestissäkään ei ole nostettu lukemista yhdeksi  vaihtoehdoksi, mutta jumppaohjeissa lukeminen sentään mainitaan:

Harrastatpa mitä tahansa liikunnasta lukemiseen, venyttelemisestä on aina hyötyä.   

Lukija saa tytöiltä vinkkejä myös oman tubettamisen aloittamiseen. 

Heidän hartain toiveensa on, että 90 000 seuraajan määrä nousisi 100 000:een. Tavoite näyttää jo toteutuneen: tilaajia on 101 000. 

Tytöt paljastavat myös unelmoivansa näyttelemisestä. Kokemusta on jo Disney Frozen 2 -elokuvan äänirooleista suomenkielisessä versiossa. 

Elina ja Sofia -ilmiö kertoo ennen muuta siitä, että nykylapsilla voi vanhempien tuen ja kannustuksen, mainostajien taloudellisen tuen ja muiden yhteistyökumppanien ansiosta olla mahdollisuus aloittaa mielipidevaikuttaminen varsin varhaisessa vaiheessa. 

Ilmiön takana olevan taustatyön määrää voi vai varovaisesti uumoilla. 





maanantai 25. toukokuuta 2020

”Vapaa olemaan mitä tahansa”
















Emma Sofianna Söderholm: Edes hetken elossa, Otava 2020. 223 s. Kansikuva Deviney Designs / Päivi Puustinen. 




On kiinnostavaa, että nuorten päihderiippuvuudesta ja erityisesti vahvempien huumeiden käytöstä kirjoitettiin aiemmin jopa enemmän nuortenromaaneja kuin nykyään, vaikka huumeiden säännöllinen käyttö tai satunnaiset kokeilut ovat Suomessa entisestään lisääntyneet, myös alaikäisten ja jopa lasten keskuudessa. 

Vantaan Korsossa asuvan Emma Sofianna Söderholmin (s. 1992) esikoisromaani Edes hetken elossa vertautuu samankaltaisen asetelmansa takia Annamari Marttisen romaaniin Veljeni vartija (Tammi 2007). 

Kummassakin päähenkilö, sisar, yrittää ymmärtää veljensä huumeaddiktiota  ja uskoo voivansa pelastaa tämän.

Lukion kolmatta luokkaa lopetteleva Elsi on huolissaan isoveljestään, jonka huumeiden käyttö on ollut jo pitkään läheisten tiedossa. 

Topias käy harvakseltaan kotona, lähinnä tyhjentämässä jääkaappia. 

Elsi elää jatkuvassa epätietoisuudessa ja pelossa. 

Koko perhe on tuuliajolla.  

Äiti on masentunut jo yli viisi vuotta sitten ja muuttanut uuden paremman elämän toivossa Yhdysvaltoihn. Perhettä pystyssä pitävä isä on lopulta luhistunut itsekin, kun Topiaksen tilanne vain pahenee.  

Arjen rippeitä kannattelee isän ystävä Tette, joka näkee ahdingon yli ja tekee voitavansa, mm. leipomalla pullaa. 

Elsi ei pysty keskittymään lähestyviin ylioppilaskirjoituksiin.

Topiasta ei näy. Pelkään, että on sattunut jotain. Vedetty viimeinen viiva. Ostettu viimeinen gramma. 

Elsi tutustuu Kalleen, jonka nurkissa Topias majailee. Vähitellen Elsi itsekin koukuttuu huumeisiin, ja yhdessä aiemman itsetuhoisuuden kanssa joutuu ennen  pitkää vaarallisiin läheltä-piti-tilanteisiin. 

Pyörähdän ympäri. Pääkin tuntuu kevyeltä. Vapaalta. Vapaalta tekemään, ajattelemaan, olemaan mitä tahansa.  
Nauru kajahtelee korvissani. Hiki nousee pintaan. Hengitän. Mikään paha ei yllä minuun. Kuin pahuutta ei olisi koskaan ollutkaan.  

Syvä rakkaus kaikkia ja kaikkea kohtaan täyttää minut ääriä myöten. Ja niiden ylikin. Rakastan. Rakastan. Rakastan.   
Söderholmin kuvaus päihderiippuvaisen nuoren karusta arjesta on lakonista ja realistista. 

Näiltä osin romaani uudistaa  aiheen aiempaa käsittelyä nuortenkirjallisuudessa. 

Kalle ja Elsi kokevat, että heidän odotetaan tekevän koko loppuelämää koskevat päätökset nopeasti, liukuhihnalta ja yleisten odotusten mukaan.

”Tuntuu, et kaikil on kauhee kiire. Kaikessa,” sanon. ”Ai miten?”
”No tyyliin, ku täyttää kakskytviis, pitäis olla jo omistusasunto ja kolme skidii.” Kalle hymähtää. ”Ei se nyt ihan niin mene.” ”Mut se tuntuu siltä.”

Söderholm vetää työpajoja mielenterveystoipujille, ja todennäköisesti tästä juontaa myös moniongelmaisten nuorten elämän kiihkoton, moralisoimaton kuvaus. 

Romaani ei kurota auvoista loppua kohti, mutta lukijalle jää silti tunne siitä, että Elsi pääsee jaloilleen. 

Sivuhenkilöistä erityisen elävästi on kuvattu  Elsin paras ystävä, Salla, joka tempoilee omissa seurustelusuhteissaan ja hallitsevan äidin puristusotteessa.

Vilkaisen Sallaa. Hänellä on Tinder auki. Hän nyrpistää välillä nenäänsä ja pyyhkäisee sormellaan vasemmalle niin monta kertaa, etten pysy enää laskuissa mukana. 

Elsi selaa Instaa ja näkee bilekuvien, asukuvien, filtteröityjen selfieiden ja jonninjoutavan raportoinnin valheellisuuden. Äitiin Elsi yrittäää pitää yhteyttä   Whatsapp-viestien kautta. 

Elsin pitkä viesti äidille on koskettava ja aito, tunnekuohun aiheuttamine lyöntivirheineen kaikkineen. Lukijalle jää kuitenkin epäselväksi, lähettääkö Elsi viestin eteenpäin. Joka tapauksessa äidin vähäiset reagoinnit perheen kriisin syvenemiseen hämmentävät.


Visuaalinen huomio kannesta : kirjaimilla kikkailevat kansikuvat ovat yleistyneet sekä nuorten- että aikuistenkirjallisuudessa. 

Söderholmin romaanin kannessa on lasinsirpaleita ja hänen nimensä lomittuu kirja nimeen. Lopputulos on sekava, mikä tietysti sopiikin romaanin nuoren ihmisen etsikkoajan kuvaukseen. 

Mielestäni merkittäväksi käänteeksi Elsin omalle parantumiselle muodostuva Teteltä saatu voodoo-tyyppinen terapianukke olisi toiminut jopa parempana signaalina tarttua teokseen. 


Kotimaisia nuortenromaaneja päihteistä:

Jani Pösö & Teemu Nikki: Sekasin, Otava 2019 

Salla Simukka: Punainen kuin veri, Tammi 2013

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja, Otava 2012

Reija Kaskiaho: Tulitikkuihmisiä, WSOY 2001

Hanna-Marjut Marttila: Tulikirja, Otava 1998 

Raili Mikkanen: Koukussa, Otava 1997 

Mika Wickström: Sukupolvi X, WSOY 1995 

Tuula Kallioniemi: Linda K., Otava 1993 

Pirkko Talvio, Pikkusysteri, Tammi 1993 

Teija Niemi: Steissi, Tammi 1991 





Lastenkirjoja päihteistä ja riippuvuudesta:

Lena Frölander-Ulf: Kurre Keikari ja popcornit, suom. Katriina Huttunen, S & S 2017

Saara Laiho & Johanna Moisio: Et ole yksin, pikku Kurre, Lasten Keskus 2003

Jacques & Jean Breuil: Tomi ja vaarallinen saari, suom. Anne Kanerva, Kirjatoimi 1998

Inger ja Lasse Sandberg: Peukun äiti lopettaa tupakoinnin, suom. Ulla Ropponen, Weilin+Göös 1981



keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Lapsentajuisesti koronaviruksesta














Angela Meng, Alexander Friedman & Alvaro Gonzalez: The Big Thing, 29 sivua, omakustanne 2020. Vapaasti  ladattavissa. Vapaaehtoiset lahjoitukset osoitetaan koronaviruksen tutkimusta edistävään työhön. 





Eri tahot ovat nopeasti reagoineet tarpeeseen saada lapsille sopivaa tietoa koronapandemiasta. 

The Big Thing -kuvakirja on syntynyt amerikkalaisten  tekijöiden havainnosta, että  lapset ovat jääneet täysin paitsioon koronapandemiasta käytävässä keskustelussa ja tiedotuksessa.


Kuvakirja on tyyliltään kiihkoton ja puolueeton. Se tuo  monipuolisesti esiin maailmanlaajuisen poikkeustilan lapsessa herättämiä ajatuksia ja tuntemuksia. 

Koronaviruksesta kerrotaan viisivuotiaan Bea-tytön näkökulmasta ja hänen ikätasoonsa suhteutettuna.


Koronaviruksen etenemistä havainnollistetaan näin pelkistetysti.
Alvaro Conzalezin digikuvitusta Angelma Mengin ja Alexander
Friedmanin tekstiin kuvakirjassa The Big Thing (omakustanne 2020). 



On TV, adults talk about the virus turning the world into a scary place. At home, Bea´s mom and talk nervously about their jobs, supplies, and their family´s health. It is all very confusing.

Beaa harmittaa, kun etäyhteyden päästä ei voi nähdä kaikkia kavereita pieneltä näyttöruudulta. 

Bea kertoo suruistaan verkon kautta ”rouva Evalle”, joka lienee opettaja, lastenpsykologi tai joku muu välittävä aikuinen.  

Eva yrittää saada Bean löytämään poikkeusoloista myös jotain hyvää ja myönteistä käyttämällä vertausta ”silver lining”. 

Vapaasti suomentaen jokaisella uhkaavallakin pilvellä on aina hopeinen reunus, josta voi koitua ajan myötä myös jotain hyvää. 

Tätä kautta kirja kampanjoi myös ilmastonmuutoksen hidastamisen puolesta.    



 
Lapsen näkökulma poikkeukselliseen aikaan.
Alvaro Conzalezin digikuvitusta Angelma Mengin ja Alexander
Friedmanin tekstiin kuvakirjassa The Big Thing (omakustanne 2020). 


Kotiarjessa Bea  huomaa nauttivansa erityisesti  lisääntyneestä kiirettömästä ajasta vanhempiensa kanssa. 

Keskustelu auttaa tyttöä huomaamaan, kuinka paljon tärkeää työtä hoitohenkilökunta tekee hoitaessaan virukseen sairastuneita ja kuinka maanviljelijät ja kauppiaat huolehtivat elintaviketuotannon ja -jakelun jatkamisesta vaarojenkin keskellä sekä kuinka tutkijat yrittävät selvittää viruksen alkuperää. 


Kuvakirja onkin saanut omisteen "to the superheroes". 


The Big Thing -kuvakirjan viesti kurkottaa toiveikkaasti tulevaisuuteen:

People talk about what we can learn from the BIG THING, so the next time something similar happens, it might be just a SMALL THING.

Kirjan voi ladata ilmaiseksi verkosta ja sen voi lukea englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, italaiksi, ranskaksi tai portugaliksi. Sen  voi myös tilata perinteisenä painettuna kirjana Amazon-verkkokirjakaupan kautta. 


Kannattaa tutustua myös brittiläiseen kuvatietokirjaan Elizabeth Jennerin, Kate Wilsonin ja Nia Robertsin kirjoittama ja Axel Schefflerin kuvittama Coronavirus - A Book for Children (Nosy Crow 2020, joka on myös ladattavissa kustantajan sivuiltaSe on sekä tietoaineksensa että kuvituksensa puolesta edellä esiteltyä kuvakirjaa ammattimaisemmin toteutettu ja sen faktatietoihin on myös saatu apua tartuntauteihin perehtyneeltä professorilta Grahame Medleyltä. 

Kirja löytyy  ruotsalaisen Alfabeta-kustantamon sivuilta ruotsiksi käännettynä. 

The Big Thing ja Coronavirus – A Book for Children -kuvatietokirja ovat kumpikin ilmestyneet huhtikuussa. 








Muokattu 21.5. ja lisätty tieto brittiläisestä kuvatietokirjasta Coronavirus - A book for Children. 





tiistai 19. toukokuuta 2020

Pienen ponin vaiherikas elämä
















Päivi Lukkarila: Ponimme Possukka, 144 sivua, Karisto 2020. Kansikuva ja kuvitus Reetta Niemensivu.





Ratsastukseen liittyvää lastenkirjallisuutta julkaistaan edelleen varsin paljon, vaikka samaan aikaan myös eri harrastuksia kuvaavien helppolukuisten tarjonta on kasvanut valtavasti.

Päivi Lukkarila kertoo kevään uutuudessa Ponimme Possukka hänen perheensä omistaman ponin tarinan varsasta lähtien. 

Ponin oikea nimi, Poseidon, juontaa kreikkalaisesta mytologiasta ja tekee paremmin oikeutta ponin olemukselle kuin arkisempi lempinimi. Romaanin lopusta löytyy myös valokuva ”oikeasta” ponista.   


Reetta Niemensivu on hyvin onnistunut
tavoittamaan ratsukon kiintymyksen tunnot.
Reetta Niemensivun kuvitusta Päivi Lukkarilan
lastenromaaniin Ponimme Possukka (Karisto 2020). 

Kerronta keskittyy lähes yksinomaan eläimeen, sen kehitykseen, havaintoihin, omistajien vaihtumisesta johtuviin muutoksiin. Lukujen lopussa annetaan myös syvennettyä tietoa. Lastenromaani kiinnostaakin varmasti alan todellisia entusiasteja, jotka eivät kaipaa niin paljon kaksijalkaisten elämän juonenkäänteitä. 

Dialogi on vähäistä. Osin tämän epätavallisen kerrontaratkaisunkin kautta kirjan taitto on aika raskas aloittelevalle lukijalle. Onneksi riviväli on väljä. Reetta Niemensivun kuvitukset levittäytyvät useimmiten koko sivulle.



Kesän auvoa yhdessä ponin kanssa. Reetta Niemensivun
kuvitusta Päivi Lukkarilan lastenromaaniin 
 

Ponimme Possukka (Karisto 2020). 


Lastenromaanin fokus onkin ennen muuta eläinten oikeuksien kunnioituksessa. Vaikka ponin omistajat vaihtuvat, kaikki ajattelevat aina itselleen vaikeissakin päätöksissä ennen kaikkea eläimen parasta. 

Näiltä osin Ponimme Possukka tekee kunniaa myös koko lajityypin aloittajalle, Anna Sewellin Black Beautylle  (1877, 1. suom. Pulska musta: hevosen elämänvaiheet, sen itsensä kertomana, 1895). 



Lisää kotimaisia heppakirjoja aloitteleville lukijoille:


Pirjo Suvilehto & Maria Russo: Pepi ja eläinpuiston PritneyN-Y-T-NYT 2016 

Jaana Levola: Heppapoika, Avain 2016, selkokirja

Sinimaaria Kangas & Lucia Stenger: Keppareiden kyydissä: keppihevosharrastuksen ABC, Aula &Co 2016

Mervi Heikkilä: Ponikesä, kuv. Marianne Mäki. Avain 2015

Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Uljas-sarja, Otava, v:sta 2015

Päivi Lukkarila: Venla-sarja, Karisto  2011–2014 

Satu Heimonen: Sonja-sarja, Mäkelä, v:sta 2013 

Venla-Maria Uutela: Keppihevosten maailma, Pieni Karhu 2010; Keppihevosten varusteet, Pieni Karhu 2013 

Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäki-kuvakirjat, v:sta 2011

Riitta Uusitalo: Armi, pieni hevostyttö, Tammi 2002.





perjantai 15. toukokuuta 2020

”Elämä on joskus aika ryteikköistä”

















Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan, 228 sivua, RanRan 2020. Kansi Paula Mäntymäki.








Sari Peltoniemen lastenromaanilla on uhmakas nimi. Siinä lapset eivät tyydy aikuisten mielivaltaan ja kehnoihin elinoloihin, vaan pyrkivät vaaroja uhmaten kohti muutosta. 

Saatesanoissa kirjailija toteaa, että kyse ei ole kovin iloisesta kirjasta ja että joskus on kirjoitettava tällaisiakin kertomuksia. ”Maailmassa on toivoa niin kauan kuin sinä luet kirjoja ja haluat hypätä seikkailuun”. 

Romaani sijoittuu fiktiiviseen Dynian maahan, jossa on vuotta aikaisemmin tapahtunut sotilasvallankaappaus Kenraalin noustua itsevaltiaana maan johtoon. Osa asukkaista on robotteja tai heillä voi olla joitakin mekaanisia kehon osia. 

Lapset on erotettu vanhemmistaan ja sijoitettu Aamuruskon orpokotiin. Heille on uskoteltu, että vanhemmat ovat kuolleet.  Lapsia pelotellaan Kaapparirohmulla, joka näkee ja kuulee kaiken ja voi työntää kouransa ikkunasta sisään, jos orpokodissa käyttäytyy sääntöjen vastaisesti.

Minäkertoja Leopolda karkaa orpokodista yhdessä ystäviensä Jurkan, Mirkon, Henrykin, Ursulan ja Elviiran kanssa.  

Sari Peltoniemi on kertonut saaneensa alkuidean romaanilleen vieraillessaan Varsovan Kansannousun museossa. 

Aikuinen lukee rivien välistä pakolaislasten kohtalon maailmanpolitiikan pelinappuloina. 

Hylättyjen lasten tarinan voi lukea myös lapsen oikeuksia aidosti kunnioittavana lastensuojelun manifestina: riittää, että kaltoin kohdellulla lapsella on yksikin aidosti välittävä aikuinen vierellään. 

Peltoniemen romaanissa keskeisen auttajan tärkeä rooli on varattu orpokodin kupeessa asuvalle puutarhurille. 

Lapsilukijaa puhuttelee rohkeiden, vallitsevia totuuksia kyseenalaistavien lasten sekä hirmuhallitsijoiden ja heidän tahtoonsa alistuvien flegmaattisten aikuisten vastakkainasettelu. Esimerkiksi Roald Dahlin monien lastenromaanien viehätys perustuu juuri tällaisiin vastakohtapareihin.

Leopolda, Peltoniemen romaanin minäkertoja,  on rauhallinen havainnoitsija ja tästä syystä tarinan jännityskerroin ei nouse vaiherikkaista sattumuksista huolimatta kovin suureksi. 

Minä en ole kovin järjestelmällinen ihminen. Omassa huoneessani tavarat olivat aina ihan sekaisin, mutta tiesin kyllä itse, missä mikäkin asia oli tallessa.  
Sellainen minä olen silloinkin, kun kerron juttuja. Aloitan järkevästi jostakin sopivasta kohdasta ja jatkan vähän aikaa hyvässä järjestyksessä. Sitten muistan jotakin, mikä olisi pitänyt kertoa aiemmin tai kuuluisi kertoa vasta myöhemmin ja lisään sen tarinaan heti paikalla. Isä tapasi sanoa minun juttujani ryteikköisiksi, muttei se ollut moite. – Kuule, Leopolda, hän sanoi, – elämä on joskus aika ryteikköistä. Sinä vain kerrot siitä niin kuin sen näet. 

Romaanin loppupuolella Leopolda toteaa vielä, kuinka

--- Aamuruskolaiset eivät saa mitään ilmaiseksi eivätkä heidän tarinansa kulje nätisti niin kuin kirjoissa. Hienoimpiinkin hetkiin tulee säröjä ja sitten voi käydä niin, että jälkeenpäin muistaa vain sen särön.

Vaikka lapsisankarit pääsevätkin lopussa turvaan, niin he joutuvat maksamaan siitä monella tavalla kalliin hinnan. 

Peltoniemi ei ole tehnyt kaiken parhain päin selittävää loppuratkaisua ja näin hän sysää lukijan miettimään itse tykönään myös omaa arvomaailmaa.


RanRan on Sari Peltoniemen ja hänen miehensä Antti Tammelan omakustantamo. RanRan on osa viime syksynä perustettua lasten- ja nuortenkirjailijoiden VaLas-kollektiivia.




torstai 14. toukokuuta 2020

Asiantuntevasti balettiharrastuksesta

















Teija Huusko: Balettia, Alina! 159 sivua, Myllylahti 2020. Kansikuva Karin Niemi.



Eri harrastuksista kertovia kotimaisia varhaisnuortenkirjoja ilmestyy nyt todella paljon. 

Parhaimmillaan ne kiinnostavat tasapuolisesti esiteltävän lajin intohimoisia harrastajia sekä niitä, jotka etsivät monipuolista, viihdyttävää luettavaa eri aihepiireistä.

Kevään esikoiskirjailija Teija Huusko (s. 1981) on turkulainen klassisen baletin opettaja, jonka asiantuntemus näkyy balettitermistön lisäksi myös kannustavan opettajan ja oppilaan suhteen kuvauksessa.

12-vuotias Alina on harmissaan, kun paras ystävä Venla on hylännyt baletin ja päättänyt keskittyä pianonsoittoon. Uuden balettiopettajan takia Alina tuntee itsensä epävarmaksi ja yksinäiseksi. Isä on töiden takia usein kaukomatkoilla ja tytär on syystäkin pahoillaan, että isä ei myötäelä hänen harrastustaan riittävästi.

Balettitunneilla on tyttöjen välistä jännitettä ja keskinäistä kilpailua ja tunnelma tiivistyy entisestään, kun Oopperan balettikoulua Helsingissä käynyt Jasper ilmaantuu samaan ryhmään. 

Lumikuningatar-balettiin etsitään sopivia esiintyjiä ja Alina joutuu testaamaan motiivejaan ja riittämättömyyden tunteitaan useampaankin kertaan.
 – –  Alinasta tuntui, että hänen liikkeensä olivat yhtä puuroa ja hengittäminenkin unohtui välillä. Pitäisikö vain luovuttaa. Ei minusta taida olla tanssijaksi, jos en muista edes hengittää samalla kun tanssin. Jos pienikin tunnemyllerrys pistää jalkani ihan sekaisin. Ei tällaista saisi lavalla ainakaan tapahtua, Alina huomasi miettivänsä. 

Baletin kurinalaisuuden ja sitoutuneen harjoittelun vastapainona kuvataan myös Alinan arkea, johon kuuluu  – tosin  melko perinteisesti kuvattua – ihastumista. Alina oppii kunnioittamaan Venlan ratkaisuja ja tutustuu Jasperin kautta myös skeittaukseen.  

Uuden sarjan avausosan kiinnostavin sivuhenkilö on klassisen baletin kliseitä ulkoisella olemuksellaan ja kapinallisuudellaan uhmaava Ronja, joka joutuu vanhempien ongelmien takia asumaan nuorisokodissa.






Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja baletista:


Kuvakirjoja:

 Leevi & Jukka Lemmetty: Isän poika, Lasten Keskus 2010  / kuvakirja

Auli Räsänen & Angela Åker-Blom: Mikko tuulenpuuska, Gummerus Junior 1991 / kuvakirja




Nuortenkirjoja: 

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema, Robustos 2011

Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys, Karisto 2010

Annukka Järvi: Tanssi neljällä jalalla, Karisto 1993

Anna Heinämaa: Iira, Arthouse 1990; Iira Moskovassa, Tammi 1992

Sirpa Kähkönen: Kuu taskussa, Otava 1991


keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kissojen ja koirien joukkovoimaa
















Jari Peltola: Anton ja kadonneet koirat, 256 sivua, Otava 2020. Kansikuva, sisäkansien kartta ja vinjetit Mikko Metsähonkala. 





Uudet kotimaiset lasten- ja nuortenkirjailijat ovat aina erityisen fanfaarin arvoisia. 

Politiikan tutkija Jari Peltola (s. 1970) on julkaissut aiemmin kolme aikuisten dekkaria Myllylahdelta ja takavuosilta hänet muistetaan myös Itse valtiaat -tv-sarjan käsikirjoittajana. Peltola toimittaa vitsipalstoja Seuraan ja Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen.

Ensivaikutelman perusteella Peltolan lasten- ja varhaisnuorten romaanin tavoitteena näyttäisi olleen yhdistää Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä-kirjat ja kirjailijanimi Erin Hunterin Soturikissat-sarja toisiinsa. 

Kissojen ja koirien näkökulmasta kerrottu tarina sijoittuu Mäntylän pikkukaupunkiin, jossa valitaan uutta pormestaria.  

Kissayhteisössä on omat lainalaisuutensa ja johtajahahmonsa. Romaanin keskiössä on Anton-kissa, joka on eläinlääkäri Mikaelin lemmikki. Antonin isäntää on yritetty houkutella suuren eläinlääkäriketjun palvelukseen, mutta hän haluaa tehdä töitä eläinten parissa ilman sekuntikelloa.  Antonilla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada salaistakin tietoa kaupungin tapahtumista Mikaelin vastaanotolle tulevilta eläimiltä.

Antonin mielitietty Tessa on loukannut jalkansa jouduttuaan auton töytäisemäksi. Kaupungin kissat kokoontuvat Naukulavalle seurustelemaan ja seuraamaan vaikkapa stand-up-esityksiä. 

Lukuisten kissojen ja koirien joukosta nousee heti esille kaikkitietävä ja lajitovereitaan pomottava Rumppi-kissa: 

”Kiitos! Kiitos kaikille!” Laatikon päällä seisova Ylisillan Rumppi ei ollut kookas kissa, mutta hänellä oli kuuluva ääni, ja Rumpin vaaleankeltaiset tihrustavat silmät näyttivät aina siltä, että ne havaitsivat kaiken mitä yleisön joukossa tapahtui.  
”Hienoa, että pääsitte paikalle”, Rumppi kopautti takatassullaan halkolaatikkoa. ”Yleisön määrä on hyvin tärkeää. Minulla on suurempi yleisö kuin kellään muulla, uskokaa minua”.  – – 

Antonin mielestä ei ole kuitenkaan hyväksi kuunnella liikaa yksinomaan Rumpin näkemyksiä asioista. 

Romaanin todelliset pahikset löytyvät kuitenkin kaksijalkaisista sivuhenkilöistä. 

Vanessa Harma pyrkii kaupungin uudeksi pormestariksi ja hänen tavoitteenaan on myös kieltää kissojen ja koirien vapaa kuljeskelu kaupungilla. 

Oikeudentajuinen ja moniarvoisuuteen uskova Anton hätääntyy kuullessaan, että Mikael on tukemassa Harman pyrkimyksiä.

Kun kaupungin koiria häviää salamyhkäisesti, Anton katsoo parhaaksi unohtaa kissojen ja koirien alituiset skismat ja se ryhtyy selvittämään ystäviensä kanssa koirien katoamista. 

Jari Peltolan Anton ja kadonneet koirat on tavoitteiltaan kunnianhimoinen, mutta kerronta pirstaloituu kissojen kielellä ilmaistuna liian moniin hajujälkiin.

”Liian paljon hajuja”, Sandi valitti. ”Aivan liian paljon hajuja. Vaikea tunnistaa ketään. Outoja hajuja, tuttuja hajuja, leivän hajuja, juhlan hajuja, täällä pihalla on linnun hajuja, kissan hajuja, koiran hajuja, puiden hajuja. Kohta täällä haisee vaalien tulos!”

Lukuisat sinänsä kiinnostavasti rakennetut  karismaattiset kissa- ja koirapersoonat vaativat lukijalta melkoista keskittymistä. 

Romaanin lopussa tihentyvässä ja enemmän dekkarin kierrettä saavassa loppuratkaisussa paljastuvat ihmisten rikolliset toimet, jotka tosin  ovat Suomen eläinsuojelunkin näkökulmasta vähintään kyseenalaisia. 

Taitossa tiuhaa tekstiä on kevennetty jakamalla osuuksia tyhjällä rivillä rytmitettyihin kokonaisuuksiin ja näin on helpotettu myös lukijan hahmottamiskykyä. 

Mikko Metsähonkala on tamperelainen arkkitehti, joka on tehnyt myös Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen yksiruutuisia Toisaalta-sarjakuvia. 

Niiden pikkutarkkaan piirrosjälkeen verrattuna siniharmaa ja usvainen kansikuva ei juurikaan herätä uteliaisuutta. Sisäsivuilla toistuu lukujen alussa staattinen kissavinjetti ja sisäkansissa on kaupungin pohjapiirros, joka helpottaa hahmottamaan romaanin kannalta tärkeiden tapahtumapaikkojen hahmotusta.

Omintakeisessa ja miljööltään huolella rakennetussa lastenromaanissa olisi ollut paljon nykyistä enemmän potentiaalia runsaasti kuvitettuna laitoksena. Hailakka kansi valjuine typografisine ratkaisuineen viestii siitä, että kustantaja ei itsekään ole oikein vakuuttunut teoksen kantovoimasta.



Lisää kissa-aiheisia lastenkirjoja:

J. S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa. Noin 20 maineikasta muotokuvaa kissoista, Arthouse 2020.

Maami Snellman: Jaakko Enkeli Lentokenttä katoaaJaakko Enkeli lentokenttä ja kermakakkutapaus, kuv. Sanna Pelliccioni, Myllylahti 2018 ja 2019 / lastenromaani 

Marlene Jablonski & Julia Ginsbach: Kissatarinoita, suom. Seija Kukkonen, Mäkelä 2018 / helppolukuinen Lukupiraatti-sarja

Terhi Kangas & Anna Aalto: Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana, Merkityskirjat 2017 / kuvakirja 

Satu Heimonen: Suokaislan suloinen Cecilia, Mäkelä 2014 / lastenromaani 

Tuula Korolainen: Kissa, kissa, kissa, kuvittanut Virpi Talvitie. Lasten Keskus 2013 / kissa-aiheisia runoja 

S. F. Said: Varjak Käpälä, kuvittanut Dave McKean, suomentanut  Reetu Kurkijärvi, Gummerus 2006 / fantasiaromaani

Ritva Toivola: Musta Miksu, taikurikissa, kuv. Virpi Talvitie, Tammi 1999 / helppolukuinen Kirjava kukko -sarja 

Toim. Sanna Jaatinen: Katti Goljatti ja muita kissasatuja, kuv. Hannu Taina, WSOY 1996

Marja-Leena Mikkola & Matti Kota: Malinka kuuntytär, Otava 1990 / kuvakirja

Marja-Leena Mikkola & Outi Markkanen: Kultakissa, Otava 1983 / kuvakirja

Susi Bohdal: Selina, Pumpernikkeli ja Floora-kissa, suomentanut Anja Ylönen, Laste Keskus 1982 / kuvakirja