tiistai 11. toukokuuta 2021

Villejä lapsia Melukylässä ja Tamperetalossa

  


Kuva PHH 

 













Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia Tamperetalossa Muumimuseon Observatorio-näyttelytilassa 19.9.2021 asti. Avoinna ti–ke klo 9–17, to–pe 9–19, la–su 10–17. Teokset ovat lainassa Iloni Imedemaa -museosta Haapsalusta, Virosta. Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Ilon Wiklandin kuvituksista. Koronarajoitusten aikana Muumi-museoon otetaan enimmillään 10 henkeä kerralla. Aika kannattaa varata etukäteen verkosta tai puhelimitse.


Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Melukylän kevät, suomentanut Kerttu Piskonen, 32 sivua, WSOY 2021. 




 

Tamperetalossa on tänään avautunut virolais-ruotsalaisen Ilon Wiklandin kuvitusnäyttely Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia.

 

Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Wiklandin kuvituksista. 

Wikland on syntynyt Virossa vuonna 1930. Varhaislapsuutensa hän asui Talinnassa ja Haapsalussa.  


Ilon Wiklandin isoäidin Viron Haapsalun talon muistot ovat
 tallentuneet moniin Wiklandin kuvituksiin.
Isoäitini Talo, Ilon Wikland, 2005.
© Design Ilon Wikland AB.
 


Näytttely tarjoaa monipuolisen ja edustavan otoksenWiklandin eri tekniikoilla tehdyistä kuvituksista Astrid Lindgrenin tuotantoon, mm. satuihin, kuvakirjaan Punasilmänen lohikäärme sekä lastenromaaneihin Katto-Kassinen, Marikki, Veljeni Leijonamieli ja Melukylän lapset


Mukana on myös kuvituksia myöhäistuotannon kuvakirjaan Pitkä, pitkä matka  (WSOY 1996). Teksti on Rose Lagergrantzin, mutta tarina pohjautuu Wiklandin omiin kokemuksiin vuonna 1944, kun hän lähti Virosta sotaa pakoon Ruotsissa asuvien sukulaisten luokse.

 

Ilon Wiklandin päätymistä Astrid Lindgrenin tuotannon hovikuvittajaksi voi pitää todellisena onnenkantamoisena.

 

Wikland otti aloittelevana nuorena kuvittajana yhteyttä Rabén & Sjögrenin kustantamossa työskennelleeseen Lindgreniin talvella 1953 saadakseen jotakin kuvitustyötä. 

 

Lindgren ihastui heti Wiklandin tyyliin. Ensimmäinen kuvitustyö oli Lindgrenin lastenromaaniin Mio, poikani Mio (1954) ja myöhemmin Wikland kuvitti ruotsalaisten lastenkirjailijoiden tuotannon lisäksi paljon Lindgrenin tuotantoa. 


Wiklandilla on ollut ilmiömäinen kyky tallettaa kuvituksiinsa lapsuuden nostalgiaa ja huolettomien kesäpäivien tunnelmaa.  Yksi hänen Hänen bravuurinsa on vanhan puutalomiljöön ja sen lähiluonnon kuvaus, mutta yhtä lailla hänen rakastava katseensa tallensi esim. Katto-Kassisen kuvituksiin eloisaa kaupunkimiljöötä. 

 

Ilon Wiklandin lastenkirjakuvittajan ura muistuttaa monin kohdin suomalaisen Maija Karman uraa.  Molemmat hallitsivat suvereenisti tussi- ja akvarellikuvituksen. Varhaistuotannossaan sekä Karma että Wikland käyttivät kumpikin kekseliäästi vain yhtä tehosteväriä sillä seurauksella että kuvat tuntuivat katsojan silmiin silti nelivärisiltä.

Wikland ja Karma kuvittivat molemmat aikansa keskeisiä ja sittemmin klassikoituneta lastenkirjoja, ja heidän kuvituksena ovat myös  osaltaan siivittäneet kirjojen menestystä useamman lukijasukupolven keskuudessa. 

Lindgren antoikin tunnustusta Wiklandille vuonna 1986 järjestetyn kuvitusnäyttelyn näyttelyluettelosssa:

 

Kuvillasi olet auttanut kirjojani tavoittamaan lukijakuntansa. Monet lapset  muistavat koko ikänsä sinun luomasi kuvat. Niistä on tullut unohtumaton osa heidän lapsuuttaan.

 

Parahiksi Wiklandin Tampereen kuvitusnäyttelyn kupeeseen on juuri ilmestynyt uusintapainos Melukylän kevät -kuvakirjasta, jossa eläydytään Lisan, Brittan, Annan, Lassen, Bossen ja pikkuisen Kerstin kanssa kevääntulon riemuun. 

 

Isommat lapset kaitsevat pikkuista Kerstiä, joka tuntuu ehtivän joka paikkaan.

 

Lassen mielestä ”Pikkupenskat pitäisi lukita keväisin sisälle, sillä heti ku maassa on yksikin märkä läiskä, niin siihen pyllähdetään istumaan”.

 

Melukylän lasten kevätilakointiin kuuluu myös sonnilla ratsastamista ja puuliiterin katolta hyppimistä. 


Uhmapäissään Britta kävelee jopa navetan katolla.

 

Onneksi äiti huomaa uhkarohkeat elkeet ikkunasta ja huutaa:

 

”Oletkos sinä järjiltäsi tyttö? Alas ja heti!” 

Ja silloin Britta tuli alas. 

 

Lisan isä sytyttää kevääntulon kunniaksi kevätnuotion. 

 

Tuli loimusi niin kauniisti, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt. Hän vain katseli. 

 

Ja isä kysyi: ”Oletteko te vallan villejä, lapset?” 




 

maanantai 10. toukokuuta 2021

Tihentyvää jännitystä oopperan kulisseissa


 















Eva Frantz:
 Yön kuningatar, suomentanut Anu Koivunen, 180 sivua, S&S 2021. Kansikuva Anders Carpelan. 



 

Historiallisia varhaisnuorten- ja nuortenromaaneja ilmestyy yhä jonkin verran, mikä on hyvä asia. Aiemmin niitä ilmestyi toki kosolti nykyistä enemmän ja Suomessa oli useampiakin genreen joko kokonaan tai osittain keskittyneitä tekijöitä, mm. Maijaliisa DieckmannLaila Kohonen ja Raili Mikkanen.

 

Genren uudempaan kiinnostavaan kirjaiijajoukkoon kuuluvat Anniina Mikama, Tapani Bagge ja Eva Frantz, joista kaksi viimeksi mainittua kirjoittavat dekkareita myös aikuisille ja punovat lasten- ja nuorten historiallisiin romaaneihinkin usein dekkarin säikeitä. 

 

Aikamatkailun kautta nykyhetkestä historiaan siirrytään esimerkiksi Tuutikki Tolosen Agnes-sarjassa ja Sanna Iston Sirpaleessa.

 

Lapsilukijat nostivat Eva Frantzin edellisen historiallisen lastenromaanin Osasto 23:n Runeberg Junior -palkinnon voittajaksi vuonna 2019. 


Palkinto osoittaa, että vetävällä historiallisella tarinallakin on potentiaalia koukuttaa lapsi kirjan ääreen. Osasto 23:n keskushenkilönä oli keuhkotautiparantolaan 1920-luvulla lähetetty 12-vuotias Stiina-tyttö. Yön kuningatar sijoittuu vuoteen 1915 ja siinä päähenkilönä on 12-vuotias Viktor. 

 

Poika muuttaa oopperalaulajataräitinsä kanssa Pariisista äidin entiseen kotikaupunkiin Helsinkiin, kun tämä saa oopperasta tähtiroolin Mozartin Taikahuilusta. 


Olosuhteet eivät ole kovin suotuisat. Osaan aiemmin pestattu laulajatar on kuollut dramaattisesti ja lavasteissa sattuu tämän tästä läheltä piti -tilanteita. Isoäidin ja -isän talossakin vallitsee varautunut tunnelma, kun isoäiti sättii tytärtään ”kevytkenkäiseksi lortoksi” ja ”nöyryytetyksi tyhjätaskuksi”. 


Viktorin äiti pakenee onnetonta avioliittoaan ja uransa kipukohtia alkoholiin ja poika saa kaipaamaansa läheisyyttä ja ymmärrystä lähinnä kotiapulaisilta.  


Viktorilla on toki myös omat kipuilunsa. Hän on hivenen pyylevä ja joutuu sen takia uudessa luokassa kiusanteon kohteeksi. Pahin kiusantekijä on talonmiehen poika Algot.   

 

Yön kuningatar alkaa melko pitkällä vuoteen 1796 sijoittuvalla ja kursiivilla muusta kerronnasta erottuvalla takaumajaksolla, jossa Kristina Simonsdotter teloitetaan lapsensurmasta. Naisen langettamalla kirouksella on tärkeä rooli kirjan juonenpunonnassa. 

 

Viktor pystyy tarkkuutensa, rohkeutensa ja uteliaisuutensa ansiosta ratkaisemaan oopperaa koetelleen mysteerin. 


Loppuratkaisun kannalta tärkeäksi muodostuu halvaantuneen isoisän ja tyttärenpojan luoma sielunyhteys, joka koituu koko oopperan pelastukseksi. 


Vaikka tapahtumien alkusyyt juontavatkin menneisyyteen, niin pakkaa sekoittavat tietysti myös arkiset tunnemyrskyt ja oopperan taiteilijayhteisön keskinäinen kateus. 


Viktor ystävystyy teatterimestarin tyttären Agneksen kanssa, ja viimeisillä sivuilla vihjataan,  että kenties  kaksikon yhteisistä seikkailuista kuullaan myöhemmin lisää. 

 

Henkilökuvaus on melko mustavalkoista, mutta Viktorin kasvu ja rohkaistuminen on kuvattu silti uskottavasti. 


Yön kuningattaren jännitys ei tihenny aivan suljettuun tilaan sioittuvan edeltäjänsä veroiseksi, mutta historiallisia detaljeja, tapoihin ja seurustelukulttuuriinkin liittyviä yksityiskohtia on ripoteltu kiinnostavati tarinan lomaan.  

 

Tunnelman nostatuksen kannalta erityiskiitosta ansaitsee Anders Carpelanin tyylikäs, kolmiulotteiseksi näyttämönäkymäksi avautuva kansikuva sekä muutaman luvun alusta löytyvät visuaaliset tai graafiset erikoistehosteet.

 

Yön kuningatar on taas hyvä esimerkki lastenkirjallisuuden monikäyttöisyydestä. 


Se toimii nimittäin myös hyvänä johdatuksena yhteen kuuluismpaan oopperateokseen, Mozartin Taikahuiluun, joka nähtiin muutama vuosi sitten Kansallisoopperassa

 

Frantzin lastenromaanin kupeessa sopii luettavaksi Lisbeth Landefortin ja Seppo Nurmimaan lasten tietokirjan Oopperaa, oopperaa! Löytöretki lavasteiden taakse: sanoin ja kuin oopperan maailmasta (Schildt 1996, suom. Kaija Valkonen) kanssa.






keskiviikko 5. toukokuuta 2021

”Hyvä, kun jokainen voi olla omanlainen”



 

















Vuokko Hurme: Värikkäät 2: Kirjava kartano, kuv. Reetta Niemensivu, 188 sivua, S&S 2021.



 

Vuokko Hurmeen Värikkäät-sarjan avausosa Tiukun salaisuus  oli yksi viime vuoden kiinnostavimmista kotimaisista lastenromaaneista.

 

Juuri ilmestyneessä sarjan toisessa osassa keskushenkilönä on Tiukun murrosikää lähestyvä isosisko Meri, jolle sininen on tärkeä väri. Merillä on sinisiin esineisiin ja asioihin liittyviä taikavoimia.

 

Tiukun salaisuudessa perheen vanhemmat holhosivat vielä lapsiaan jopa neuroottisesti. 


Pikkuveli, vasta leikki-ikäinen ja vauvana perheeseen adoptoitu Tapio, pääsi esimerkiksi ulkoilemaan vasta pimeän mentyä. Siihenkin on varmasti syynsä, ja lisävalaistusta Tapion erityisyyteen saadaan varmasti  kolmannessa osassa, jossa todennäköisesti Tapio pääsee pääosaan. 




Reetta Niemensivun kuvituksessa näkyvät sinisen
kaikki sävyt. Merin, Tiukun ja Tapion vanhemmat ovat
selvästi jännittyneitä laivan väentungoksessa. Reetta
Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin
lastenromaanissa Kirjava kartano (S&S 2021).



Perhe matkaa nyt sukujuhliin Kirjavaan kartanoon ja lapset pääsevät ensi kertaa tapaamaan sukulaisten lisäksi muita värikkäitä.


Vanhempia jännittää laivamatka buffet-pöytineen ja väentungoksineen. 


Tiukun paras ystävä Lia pääsee matkalle mukaan. Lia edustaa tarinassa "normaaliutta" ja samalla hän suhteellistaa myös muun perheen ennakkoluuloja ja varautunutta käyttäytymistä. 

 

Meri on selvästi sisaruskatraan herkin lapsi. Hän pystyy myös vaistoamaan asioita ennalta. 

 

– – Rintaa puristi. Niin kävi toisinaan, kun hän näki monia, samankaltaisina toistuvia kuvioita. Hän tunsi painon rinnallaan koulussa, katsellessaan luokkahuoneiden ovirivejä tai kun hän huomasi luokkatovereillaan kahdet samannäköiset lenkkitossut. Myös harmaa väri sai rinnan puristumaan kasaan. Asfaltilla askeleet aina painoivat ja harmaat vaatteet tuntuivat raskaammilta kuin muut. Harmaa oli ainoa väri, jota Värikkäät eivät sietäneet. 


Joskus Meri näki silmäkulmassaan epämääräisen harmaan pilven, joka pelotti häntä enemmän kuin mikään. Tiuku kutsui sitä ”inhottavaksi harmaudeksi”, mutta Merille siinä oli kyse jostakin monimutkaisemmasta kuin yhdestä ahdistavasta väristä

 

Merin murrosiän lisäksi myös Tiuku alkaa selvästi kyseenalaistamaan asioita aiempaa enemmän. Tiuku penää vanhemmiltaan, miksi heidät on värikooditettu ennalta. Äiti yrittää hyssytellä tyttöä:

 

”No juu, meistä on hyvä, että sinulla on vain yksi väri, johon keskityt kunnolla. Monen värin hallinta vaatii vastuuntuntoa", – – 

 

Yhteisöllisyyden hyvää tekevä vaikutus tulee ilmi monissa Reetta
Niemensivun kuvtuskuvissa.Reetta Niemensivun kuvitusta
Vuokko Hurmeen tekstiin lastenromaanissa 
Kirjava kartano (S&S 2021).



Meri löytää Kirjavan kartanon tapaamisesta iitselleen uuden ystävän, Karrin, joka auttaa tyttöä hyväksymään paitsi omat erikoisvoimansa niin myös irtautumaan perheen vaikutuspiiristä murrosiälle tyypillisillä tavoilla. 

 

Elämänkokemuksen lisäksi Karri on tietoinen Merin perheen omaavima erityiskykyjä erikoisemmistakin asioista.  

 

Karrin toteamukseen ”Hyvä, kun jokainen voi olla omanlainen”, kiteytyy Värikkäät-sarjan motto.

 

Itselle vieraan kohtaamiseen kirja antaa viisaita eväitä:

 

Niin kai se on, että kun kohtaa rohkeasti sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole samanlaisia kuin itse, he eivät lopulta tunnukaan niin erikoisilta.

 

Tiukun salaisuuteen verrattuna Kirjava kartano ottaa kovempia kierroksia, kun arkisista sattumuksista siirrytään järeämpiin taikavoimiin, jotka eivät enää olekaan aivan harmittomia. 


Merin pelkäämä harmaus nimittäin riivaa Karrin. Tähän kohtaukseen sisältyy aidosti karmaisevaakin tunnelmaa. 



Merin uusi ystävä Karri joutuu harmauden riivaamaksi.
Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin l
astenromaanissa 
Kirjava kartano (S&S 2021).



Kirjava kartano käsittelee oivaltavasti sisarussuhteita ja perheenjäsenten erilaisia rooleja.  


Meri on tottunut pitämään huolta pienemmistä sisaruksistaan ja hän on ottanut heistä välillä jopa vähän liikaa vastuuta. Tämä näkyy selvästi myös hänen tunnetaidoissaan. 


Vuokko Hurmeen tarinakonseptista löytyy peilauspintaa myös lapsille, joilla on jollain tavalla erilainen perhe tai vanhemmat. 











maanantai 3. toukokuuta 2021

Perheen mustan lampaan lempeä kapina















Heli Rantala & Netta Lehtola: Murtautuja Mauri, 40 sivua, WSOY 2021. 

 





Heli Rantala on kahden saturomaanin jälkeen tehnyt ensimmäisen kuvakirjatarinan yhdessä toisen uuden tulokkaan, Netta Lehtolan, kanssa. 


Lehtola debytoi lastenkirjakuvittajana Kaija Pannulan Kettujutuissa (WSOY 2019). 

 

Murtautuja Mauri on eräänlainen Ruman ankanpoikasen kasvutarina. 




Rötöstelyn sijasta Maurista on paljon hauskempaa
auttaa ihmisiä ja tuottaa iloa. 
Netta Lehtolan kuvitusta
Heli Rantalan tekstiin 
kuvakirjassa 
Murtautuja Mauri (WSOY 2021).



Mauri syntyy rosvojen perheeseen, mutta ei tunne lainkaan kutsumusta vanhempien ja isompien sisaruksiensa uravalintaa kohtaan.

 

Pian huomattiin, että Mauri oli toisenlainen kuin sisaruksensa. Hän käyttäytyi aina moitteettomasti, sai opettajilta pelkkää kiitosta ja näki öisin kaunita unia.

 

Isä on aidosti huolissaan, mutta äiti uskoo, että viimeistään murrosiän tullessa Maurin käytös muuttuu.

 

Mutta Mauri saa iloa aivan erilaisista asioista kuin muut perheenjäsenet. Hän auttaa pyyteettömästi ihmisiä ja nauttii kaikesta kauniista ympärillään. 




Rosvo-opiston ovet eivät aukene Maurille. Isä moittii
poikaansa, ettei tämä pysty muuhun kuin murtamaan äitinsä
sydämen. Netta Lehtolan kuvitusta Heli Rantalan tekstiin
kuvakirjassa Murtautuja Mauri (WSOY 2021).

 



Ja isän pettymykseksi Rosvo-opiston pääsykokeetkin menevät mönkään. 

 

Sisarukset pilkkasivat Mauria ja äiti purskahti itkuun.

– Mitä hyvää minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? äiti ujelsi.

– Sinä se onnistut murtamaan vain äitisi sydämen! isä moitti.

 




Isän ja pojan välit paranevat ja Mauri sisustaa isänsä
vankilaselliäkin vähän viihtyisämmäksi. Sakkolapuista Mauri on
loihtinut hienondesign-valaisimen! 
Netta Lehtolan kuvitusta Heli Rantalan tekstiin kuvakirjassa Murtautuja Mauri (WSOY 2021).


Rantala kätkee tekstiin rosvo-sanastoa ja muutamia sananlaskuja. 


Moraalista ojentamista kuvakirjatarinasta on turha etsiä. 


Netta Lehtolan kuvitus on sopivan räyhäkkää rosvoteemaan. Tarkkasilmäisen katsojan iloksi hän on piilottanut kuvitukseen hauskoja yksityiskohtia.  


Maurin käy lopulta hyvin. 


Hän kohtaa kaltaisensa perheen mustan lampaan, poliisivanhempien tyttären, joka ei pidä sakkolappujen kirjoittamista mielekkäänä työnä.


Aikuiselle äänenlukijalle on toki piilotettu oma viesti rivien väleihin: lapselle on hyvä antaa kasvurauha ja tuntea ylpeyttä tämän kiinnostuksen kohteista ja kannustaa toteuttamaan ihan omia unelmiaan.





maanantai 26. huhtikuuta 2021

Surun hiusmurtumia

















Riina Mattila: Silmät avatessa on edelleen pimeää, 184 sivua, WSOY 2021. Kansikuva Riikka Turkulainen. 

 

 




Riina Mattilan nuortenromaanin kaikkitietävä kertoja tuntuu erityisen freesiltä viime aikoina nuortenromaaneissa yleistyneen minäkertojan ja erilaisten kerrontakikkailujen jälkeen.  


Perinteiset realistiset kotimaiset nuortenromaanit ovat selvästi vähentyneet. 


Näyttää jopa siltä, että isoilla kustantamoilla olisi tarkat kiintiöt niiden suhteen. 

 

Se on harmi, sillä nuoruuden kuvaus ansaitsee erilaisia ääniä. 


Spekulatiivisen fiktion, säeromaanien, historiallisten nuortenromaanien, dekkarien ja chick litin rinnalla tarvitaan mielestäni edelleen realistista, välillä jopa vereslihaan asti kipeää tekeviä nuoruuden tuntoja kiteyttävää nuortenkirjallisuutta.  


18-vuotiaat Vilja ja Joel ovat tunteneet toisensa pienestä saakka. 

 

Joelin sisällä kytee kuitenkin kaaos, se on 

 

 – – kahteen päinvastaiseen suuntaan keuliva raivo-olento, joka piti häntä otteessaan ja ohjaili häntä kuin pattereilla toimivaa lasten lelufiguuria. Lopulta noiden kahden suunnan välinen matka oli kasvanut niin suureksi, että Joel eksyi. – – 

 

Vilja tarkkailee Joelin muuttuvaa käytöstä. 


Hän tunnistaa ”silmiin ilmaantuvan hetkellisen taittovirheen” ja useamman sekunnin viiveet reagoida todellisuuteen. 


Välillä Vilja suorastaan riehaantuu ystävänsä tummien jaksojen alta pilkistävistä tuttuuden tunteista.

 

Joelin käytökselle löydetään selitys, kaksisuuntainen mielialahäiriö. 


Pojan äidille diagnoosi ei tule yllätyksenä, sillä hänen veljensä on kärsinyt samoista oireista.


Mattilan romaanin erityisenä ansiona on perhekuvaus. 


Realistisissa nuortenromaaneissa on jo pitkään kuvattu kliseisesti traumatisoitunutta, turtaa perhettä tai vanhempien kyvyttömyyttä huomata oman elämänkipuilunsa ohessa nuoren hätää ja avun tarvetta.


Sekä Joelilla että Viljalla on fiksut ja välittävät vanhemmat, jotka pystyvät keskustelemaan kipeistä aiheista yhdessä lastensa kanssa.


Erityistä kiitosta ansaitsee myös Joelin ja psykoterapeutin välisten keskusteluiden luontevuus. 


Nuorten mielenterveyteen liittyviin häiriöihin haetaan ja saadaan nuortenkirjoissakin jo yhä enemmän apua terapiasta, mutta harvassa kirjassa terapiaprosessia tuodaan näin konkreettisesti esille. 

 

 

Mattila käyttää tehokkaita kielikuvia: 


Asvaltti tuntuu joustavan jalkojen alla kuin trampoliinin pinta.
 
Mun sisällä pulppuaa. Niin kuin poretabletti olisi vesilasin sijaan mun vatsassa ja aivoissa.


Sivulta 67 alkava kohtaus Viljasta ja Joelista on tavattoman kaunis sekä luonnon että ihmissuhteen kuvauksessa. 


Lukuun kiteytyy oivaltavasti ystävyyden kerroksellisuuden lisäksi Viljan lisääntyvä huoli Joelin muuttumisesta. 


Luontopolulla Joel huomaa häilyvänsä.

Viljan kantapäät osuvat jäisille pitkospuille tiheämmin kuin hänen ja kuulostavat laiskan tikan nokan tikitykseltä. Joelin jalat tuntuvat irrallisilta, kehoon kuulumattomilta lihaspaloilta, joihin jokin painava on tarrannut kiinni. Kengänpohjat haukkaavat pitkospuiden pintaa jokaisella askeleella, niin kuin niiden pohjissa olisi jääpiikit. Silmät ovat nukkumattomuudesta raskaat, vaikka Joel yrittää ajatella asian olevan toisin. 


Minun sisäinen kelloni on rikki, Joel oli kirjoittanut yöllä muistikirjaansa. – –   

 

Lainauksia Joelin muistikirjasta on riittävän vähän. 


Romaanin lopussa niiden tilalle tulevat Viljan päiväkirjamerkinnät. 


Toimittaja Arla Kanervan Helsingin Sanomien haastattelussa Mattila kertoo, että  on joutunut kohtaamaan hyvän ystävänsä itsemurhan. Kokemukset ovat olleet kirjan lähtökohtana, vaikka romaani perustuukin vain löyhästi ystävän tarinaan. 


Myös esikoisnuortenomaani Järistyksiä (WSOY 2018) ja Eloonjäämisoppi (Kosmos 2019) pohjaavat osin Mattilan omiin kokemuksiin.  





 

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Lukutoukkia yökoulussa ja kirjastossa







Anna Taube & Elli Bruder: Lukutoukat yökoulussa. Suomentanut Seija Kallinen. 39 sivua. Mäkelä 2021. 

 

Marko Hautala: Lauri Luu ja riivattu lukukoira. Kuvittanut Broci. 70 sivua. Haamu 2021. 

 





Lukemaan opettelun alkuun suunnatuissa helppolukuisissa lastenkirjoissakin on nyt hoksattu nostaa lukemaan innostaminen juonen tasolla enemmän esille.

 

Saksalaisessa Lukutoukat yökoulussa -kirjassa Eelin luokka viettää vähän erilaista koulupäivää. 

Yökoulu jännittää kaikkia luokkakavereita, mutta jännitys lieventyy sopivasti, kun opettaja lukee kaikille hauskaa kirjaa. 


Lapset ovat ottaneet yökouluun myös omia kirjoja, joita kaikki saavat selailla. 

 

Kirjatiikeri-sarjan helpoimmat kirjat on tavutettu suuraakkosin.  



Parhaimmillaan lukutaitoa vasta opettelevan lapsen
helppolukuisen kirjan aukeama on näin yksinkertainen.
Elli Bruderin kuvitusta Anna Tauben tekstiin
lastenkirjassa Lukutoukat yökoulussa (Mäkelä 2021).  




Alakoulussa lukemaan opettelu aloitetaan nykyisin pienaakkosten avulla, mutta esiopetuksessa käytetään suuraakkosia. 


Myös moni jo ennen koulun alkua lukemaan opetteleva lapsi saattaa aloittaa lukemisen suuraakkosten avulla.

 

Mäkelän valikoimissa on kotimaisista kustantamoista ylivoimaisesti suurin valikoima vaikeustasoltaan riittävän monipuolista helppolukuista kirjallisuutta lukutaidon alkuun. 



Useampi oppilas rauhoittuu nukkumaan kirjaa lukemalla. 
Elli Bruderin kuvitusta Anna Tauben tekstiin 
lastenkirjassa Lukutoukat yökoulussa (Mäkelä 2021).



Lukutoukat yökoulussa -kirjan jokaisella aukeamalla on vain muutama lyhyt virke ja kuvitus tukee aina tekstiä.     

 

Lukutaitoaan vasta hapuilevasti ja usein myös ponnistelujen kautta haltuun ottava lapsi tarvitsee onnistumisen kokemuksia. 


Siihen vaiheeseen tarvitaan juuri tällaista konstailematonta kirjallisuutta, jossa ei vielä kikkailla kovin kummoisella juonen juoksutuksella tai kielen vivahteilla. 


Niiden aika tulee myöhemmin, kun lukeminen sujuu jo ilman kangertelua.

 

Kauhukirjailijana tunnettu Marko Hautala laajentaa repertuaariaan nyt myös lastenkirjallisuuteen. 

 

Lauri Luu ja riivattu lukukoira kertoo lukemiseen vastentahtoisesti suhtautuvasta Lauri-pojasta. 


Kun Lauri ottaa kirjan käteensä, kirjaimista tulee muurahaisia ja päätä alkaa kivistää. Lauri ei ole puhunut asiasta edes isälleen.



Näin ankarasti Lauri vastustelee ensin kirjastoon 
lähtöä! Brocin kuvitusta Marko Hautalan lastenkirjaan
 Lauri Luu ja riivattu lukukoira (Haamu 2021). 

 


Isä yrittää houkutella Lauria kirjastoon lukemaan lukukoiralle, Lukulampulle. Lukulamppu on saanut koulutusta amerikkalaisessa lukukoira-akatemiassa. 

 

Ensimmäisessä kerroksessa oli kirjoja, tietokoneita ja lainauslaitteita. Lauri inhosi kirjaston hajua melkein yhtä paljon kuin Lukulampun hengitystä. 

 

Joka puolella oli lukevia ihmisiä, jotka eivät nostaneet katsettaan, kun Lauri ja isä kävelivät heidän ohitseen. He vain seisoivat tai istuivat kirja kädessään, aivan kuin Lauria ei olisi ollut olemassakaan. Se oli pelottavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi ihmiset keskittyivät lukemiseen, vaikka he olisivat voineet tehdä mitä tahansa muuta.

 

Kun sopiva kirja löytyy, Lauri ei malta lopettaa
lainkaan lukemista. 
Brocin kuvitusta Marko Hautalan
lastenkirjaan 
Lauri Luu ja riivattu lukukoira (Haamu 2021).

 


Salaperäinen nainen antaa Laurille mystisen kirjan, mutta kieltää lukemasta viimeistä sivua ääneen.

 

Hän laski katseensa kirjaan. Kirjaimet alkoivat liikkua heti. Ne kuhisivat kuin muurahaispesässä. Lauri pelkäsi, että päänsärky ja silmien kutina alkaisivat minä hetkenä hyvänsä.


Tällä kertaa tapahtui jotakin aivan ihmeellistä. Kirjaimet pysähtyivät. Ne asettuivat kiltisti suoriksi riveiksi paperille. 

 

Lauri lukee tietysti myös sen kielletyn viimeisen sivun ja kirous sinkoutuu kirjastosta valloilleen: Lukulamppu-koiraan tarttuu riivaus ja se saa lukukauhun!

 

Hautala punoo tihentyvään juoneen sopivasti huumoria ja kauhun kierrettä. 


Hän on piilottanut tarinaan tunnistettavia myös aikusiille kauhukirjallisuuden ystäville. 


Brocin kuvituksessa on punasilmäisiä pääkalloja ja salamyhkäisen kellarin kalseutta.  


Lisää kirjoja, joissa lapsella tai nuorella on haasteita lukemisen kanssa:


Mia Malmi: Leijonatarinoita erityisille lapsille, kuv. Anja Reponen, Otava 2020


Jaana Levola: Käppänät, Avain 2019


Satu Heinola: Mirkka ja meri, kuv. Mira Mallius, Enostone 2019 


Seija Helander & Anne Stolt: Hirmuinen sanahiiri, Tauno ja Nelli -sarja, osa 2. Avain 2018


Markus Ikola: Jasu-sarja: Pöljiä päiviä; Toheloa toimintaa, Karisto 2018, 2020 


Marjut Brunila: Immu ja salattu saari, Myllylahti 2019


Ville Tanttu: Tiikerisydän, WSOY 2012


Marita Lindquist: Tuuti ja pahankurinen B, kuv. Ilon Wikland, suom. Tuula Ikonen, WSOY 1973