Valoa ja hälyä, intensiivinen tietokuvakirja Kaija Saariahosta

 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot, 27 sivua, Teos 2025. Suomen supernaisia -sarja, osa 7.

 

 

Kun Kaija oli pieni, hän viihtyi omissa oloissaan. Hän oli herkkä kaikille äänille ympärillään. Jotkin äänet kuulostivat pahoilta, mutta usein ne herättivät Kaijan uteliaisuuden. Hän rakasti radiota, josta kuului musiikkia ja muutenkin kiinnostavaa kohinaa ja rätinää.
 
Musiikki soi Kaijan sisällä. Hän kuuli säveliä vielä iltaisin tyynyn läpi. Nukkumaan mennessä Kaija pyyysi: ”Äiti, suljetko tyynyn?”

 

Suomen supernaisia -tietokuvakirjasarjan seitsemäs osa tekee vaikutuksen kompaktilla rajauksellaan ja intensiteetillään. Sen sivumäärä on sarjan suppein (esim. Minna Canthista kertovassa osassa oli jopa 42 sivua), mutta silti lukija ja katsoja huomaa tulevansa kirjasta hyvin kylläiseksi.

Lapsuuden herkkyyttä ja varhaista altistumista musiikille kuvataan hienosti.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen tekstiin tietokuvakirjassa Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot (Teos 2025).

 

Sarja on hyvä esimerkki modernin kuvakirjan jatkuvasti laajenevasta kohderyhmästä. Vaikka kustantajan sivuilla annetaan viitettä sarjan sopivuudesta 5–11-vuotiaille, niin rohkenen uskoa, että sen otollisin kohderyhmä on aikuisissa. 

 

Toisaalta Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin tapa poimia supernaisten lapsuudesta yleisinhimillisiä ja yleispäteviä  tunteita ja kohtauksia  ja identiteetin muodostumista. Ne  puhuttelevat sellaisenaan myös niitä  lapsia, joille kulloinkin esiteltävä kohdehenkilö ei olisikaan entuudestaan tuttu.

 

Kaija Saariahon (1952–2023) elämästä kerrotaan väljän kronologisesti muutamin, tarkkaan valituin kohtauksin. 

Sanna Pelliccioni visuaalistaa hienosti ja herkkävireisesti Saariahon kasvua säveltäjäksi, esimerkiksi aukeamalla, jolla kerrotaan Saariahon nähneet äänet väreinä. 

Toinen vastaavan kaltainen tehokas aukeama kertoo Saariahon viehättyneen vastakohdista, voimista ja vastavoimista. Pelliccioni näyttää ne säveltäjän työpöydältä lähtevinä erilaisina väripintoina ja viivoina.

Kaijaa kiehtoivat vastakohdat. Voimat ja vastavoimat. Äänet ja hiljaisuus. 

Puhtaat, sileät äänet, hälyisät, karheat äänet. Ihmisäänet, luonnon äänet, soittimista lähtevät äänet. Hitaus ja nopeus. Pysähtyminen. 

Säveltäjän työpöydällä musiikki näyttäytyy muotoina, väreinä ja levottomina viivoina. Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen tekstiin tietokuvakirjassa Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot (Teos 2025).

 

 

Visuaalisesti hieno ratkaisu on sekin, että Saariahon ja hänen puolisonsa ranskalaisen, Jean-Baptiste Barrierén yhteistyö on upotettu kuvitukseen mustavalkoisena valokuvana, jossa Saariahon hiukset on maalattu punaisiksi. 
 

Saariaho innostui tietokoneella tehtävästi musiikista Pariisissa. 
Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen tekstiin tietokuvakirjassa Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot (Teos 2025).

Yhteisöllinen tunnekokemus välitetään myös sanallisesti ja visuaalisesti upeasti aukeamalla, jossa kerrotaan Saariahon lahjoittaneen Helsingin uuteen Musiikkitaloon  kooltaan poikkeuksellisen isot urut. 

 

 

 

Pilkillä maailman murheet unohtuvat

Maria Kuutti & Elina Jasu: Mennään jo pilkille! 45 sivua, Kvaliti 2022.

 

Lastenkirjallisuuden monipuolisen uutuusvalikoiman äärellä pääsee nykyisin aika harvoin pongaamaan jotakin aivan uutta aluevaltausta.  

 

Maria Kuutin ja Elina Jasun Mennään jo pilkille -kuvatietokirjan äärellä ei voi kuin ihmetellä, ettei tämä suomalaiseen kansanluonteeseen olennaisesti liittyvä aihepiiri ole aiemmin juurikaan kiinnostanut lastenkirjojen tekijöitä.

   

Kuvakirja on myös mainio todiste faktan ja fiktion yhdistämisestä tavalla, joka vetoaa jo pieneenkin lapseen.

 

Ilmarin isä toteaa jään olevan rittävän paksua ja lupaa lähteä poikansa kanssa pilkille. 

Ilmarin innostus havainnollistuu aukeamalla, kun pojan
liikkeitä kalastustarvikekaupassa kuvataan simultaanisesti.
Elina Jasun kuvitusta Maria Kuutin tekstiin
lastenkirjassa Mennään jo pilkille! (Kvaliti 2022).    

Ensin lähdetään ostamaan Ilmarin itse säästämillä rahoilla sopiva pilkkionki ja syötiksi tarvittavia toukkia. 

 

Mutta ensin pitää syödä ja isän nukkua päiväunet ja sitten vielä isän työasiat viivästyttävät lähtöä.

Välineet ovat jo valmiina, mutta isää pitää vielä odottaa.
Elina Jasun kuvitusta Maria Kuutin tekstiin 
lastenkirjassa Mennään jo pilkille! (Kvaliti 2022).   

Onneksi pappa ehättää apuun, ja lopulta isänkin kiireet helpottavat. 

 

Varsinaiseen pilkkimisen kuvaukseen käytetään vain kolme aukeamaa, mutta toisaalta tarinan alussa kuvattu odottaminen, kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat juuri niitä avuja, jotka ovat tarpeen pilkkimisessä! 

 

Kolme polvea pilkillä: hyvää kannatti odottaa. 
Elina Jasun kuvitusta Maria Kuutin tekstiin 
lastenkirjassa Mennään jo pilkille! (Kvaliti 2022).  

Kuvakirja osoittaa konstailemattomasti, kuinka lapsi nauttii pienistä ja yksinkertaisista asioista yhdessä läheistensä kanssa.

 

Mennän jo pilkille sopii mainiosti hiljattain lukemaan oppineen lapsen ensimmäiseksi itse alusta loppuun lukemaksi kirjaksi: Elina Jasun selkeä kuvitus antaa hyvin tukea luetun ymmärtämiseen. Teksti on myös riittävän isoa ja se taittuu hyvin aukeamille.   

Reppu selkään ja retkelle!

  

Satu-Maria Ruotsalainen: Luontoleikkikirja, 108 sivua, Lasten Keskus 2021. 

 

Riikka Jäntti: Pikku hiiri telttaretkellä, 48 sivua, Tammi 2021.

 

Viime vuosina on kannettu huolta siitä, että suomalaiset lapset ovat vieraantuneita luonnosta. 

 

Satu-Maria Ruotsalaisen Luontoleikkikirja sopii yhtä erinomaisesti sekä niille lapsille, joilla ei juurikaan ole aiempaa kokemusta luonnossa liikkumisesta  sekä lapsille, joille luonto ja metsässä retkeily ovat luonteva ja mieluinen osa arkea. 

 

Kirjaan on koottu peräti 80 erilaista leikkiä, puuhaa, elämyksellistä tekemistä ja ahaa-oivallusta. 

 

Kyse ei ole mistään vanhojen pihaleikkien muunnelmista. 

 

Luonnon vaihtelevat muodot tarjoavat tasapainolle
ja eri aisteille paljon haasteita. Satu-Maria Ruotsalaisen
valokuvakuvitusta Luontoleikkikirjaan 
(Lasten Keskus 2021). 

Leikit ja puuhat on ryhmitelty kolmeen osastoon: 1) vaihtelevat maastonmuodot antavat monipuolista haastetta liikunnallisiin leikkeihin ja harjoitteisiin, 2) luonnon ilmiöitä voi ottaa haltuun eri aistien avulla ja 3) luonnon materiaalit antavat sytykettä moniin yksinkertaisiin kädentaitoja harjaannuttaviin askarteluihin. 

Kirjan kohderyhmäksi on ajateltu 4–8-vuotiaita, mutta se inspiroi myös vanhempia koululaisia ja jopa aikuisia! 

 

Satu-Maria Ruotsalainen antaa vinkkejä helposti toteutettaviin puuhiin, joihin ei tarvita kalliita erikoisvälineitä. 

 

Maasta löytyvistä kepeistä voi tehdä  luonnonmukaisia
askarteluita, jotka tukevat vaikkapa hahmotusta ja
kirjoittamistaitoja. Satu-Maria Ruotsalaisen 
valokuvakuvitusta Luontoleikkikirjaan 
(Lasten Keskus 2021). 

Aikuista retken johtajaa muistutetaan kuitenkin siitä, että mukaan kannattaa pakata ensiapulaukku pienten haavereiden varalle. 

Jokamiehen oikeuksista kerrotaan selkeästi ja muutoinkin kirjan lähestymistapa on luontoa kunnioittava ja arvostava. 

 

Luontoleikkikirjan vahvuus on siinä, että tarkastelukulma pidetään visusti lapsen tasolla. 

Retkelle voi lähteä spontaanisti ja ilman työläitä ennakkovalmisteluita. 

Ihmetyskiikarit löytyvät omista silmistä ja avoimesta mielestä! 

 

Luontoleikkikirja on myös hyvä esimerkki kuvitustekniikan merkityksestä. 

Valokuvakuvitus havainnollistaa ja konkretisoi erilaisia luontopuuhia paljon paremmin kuin esimerkiksi mustavalkopiirroskuvitus.

 

Riikka Jäntin kuvakirjassa Pikku Hiiru lähtee myös retkelle äitinsä kanssa. 

Merellinen retkikohde on lähellä kaupunkia. Ensin matkustetaan ratikalla ja saareen päästään lyhyen lauttamatkan jälkeen. 

 

Hiirun äiti vaikuttaa olevan kokenut retkeilijä. Hän  ohjeistaa Hiirua napakasti retken eri vaiheissa. 

Kirjan viehätys perustuu suurelta osin siihen, että asiat ja elämykset ovat Hiirun tavoin monelle leikki-ikäiselle lapsellekin vielä vieraita ja siksi kuvaukseen on helppo eläytyä. 

Äidillä ei ole hoppua, vaan malttia pysähtyä ihmettelemään
asioita yhdessä pikku Hiirun kanssa. Riikka Jäntin 
kuvitusta kuvakirjaan Pikku Hiiri telttaretkellä (Tammi 2021).

Nukkumaan mennessä teltan ulkopuolelta kuuluvat äänet kiinnostavat ja varhaisen aamun tutkimusretkellä huomio kiintyy moniin Hiirulle tuntemattomiin kasveihin. 

 

Eväiden syöminen ja uiminen ovat tietysti retken huippukohtia. Leiripaikan lähellä on myös makkaran grillauspaikka ja jopa ravintola, jossa tankataan vähän tuhdimpaa ruokaa. 

 

Pois lähtiessä kohdataan vielä äkeä hanhi, joka puolustaa poikastaan. 

 

Hiirun mielestä retkeilyä voi vallan hyvin jatkaa
myös  olohuoneessa. Riikka Jäntin kuvitusta kuvakirjaan Pikku Hiiri telttaretkellä (Tammi 2021).

Kotiin palatessa äiti on aivan naatti, mutta Hiiru haluaa pystyttää teltan vielä olohuoneeseenkin ja jatkaa retkileikkiä.

 

Riikka Jäntin inhimillistetyn hiiriperheen arkea kuvaavat Pikku Hiiri -kirjojen käännösoikeudet on myyty Tanskaan, Englantiin, Uuteen Seelantiin, Austaraliaan, Kiinaan, Viroon, Espanjaan (espanjaksi ja katalaanin kielelle), Nepaliin, Ranskaan, Venäjälle ja Portugaliin. 

 

 

 

Lisää lastenkirjoja retkeilystä: 

 

Maria Kuutti: Onni ja Aada metsäretkellä, kuv. Saara Söderlund, Karisto 2021 

Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu: Kalle ja Joonas: metsäretki, Kumiorava 2019 

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo?: Metsäretki, Bazar 2019

Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin retkikirja, S&S 2019

Viveka Salo: Tero ja Tarmo retkeilevät, Mäkelä 2016 

Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Toiveretki, Myllylahti 2016

Eppu Nuotio & Virpi Talvitie: Epsukepsu, Tammi 2002

 

Sympaattinen ja moniulotteinen tietokuvakirja kaupunkiviljelystä

Maija Hurme & Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit, suomentanut Heli Ikäheimo, 43 sivua, S&S 2021. 

Ilmestynyt samanaikaisesti ruotsiksi Plats på jorden, 43 sivua, S&S 2021.

 

Maija Hurmeen ja Lina Laurentin yhdessä kirjoittama ja Hurmeen kuvittama Piilopalstan tarhurit on monella tavalla kiinnostava, ajankohtainen ja erityinen kirja.

 

Se on hyvä esimerkki lasten tietokirjallisuudessa yleistyneestä faktiosta, jossa fiktiivisen tarinan kupeessa annetaan lapselle luontevasti paljon faktatietoa. 

 

Juonellinen tarina jatkuu välillä koko aukeaman tieto-osuuksilla. 

 

Piilopalstan tarhurit assosioi ulkoasunsa ja nimensäkin puolesta enemmän perinteiseen kuvakirjaan kuin tietokirjaan.  

 

Ratkaisu toimii. 

Lapsi ei välttämättä tiedä ennalta, että tietokirjan sisältö voisi kiinnostaa häntä jopa enemmän kuin perinteinen,  usein mielikuvituksenkin varaan rakennettu lastenkirjallisuus. 

 

Hyvä esimerkki kuvakirja- ja tietokirjaformaatin kompaktista
toteutuksesta kuvituksessa: Maija Hurmeen kuvituskuva
havainnollistaa "elämää pinnan alla". Maija Hurmeen
kuvitusta Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 

Itsenäisesti jo lukeva lapsi voi valita kirjasta halutessaan vain kuvakirjatarinan tai vaihtoehtoisesti paneutua pelkästään kuokattomaan kateviljelyyn keskittyviin, pienemmällä kirjasimella painettuihin tietolaatikoihin. 

 

Kuvatietokirja nostaa oivaltavasti esiin kaupunkiluonnon rikkauden. 

Armi ilmaa talikolla maaperää kuohkeammaksi.
Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin tekstiin 
kuvatietokirjassa Piilopalstan tarhurit (S&S 2021).

Luna, Jasmin ja Ville tarkkailevat ympäristöään. Originellit aikuiset, surullinen vaari parvekkeella ja ämpäreitä lastenvaunuissa kuljettava nainen kiinnittävät heidän huomionsa. 

 

Lasten kerrostalon vieressä on autiotalo ja rehevöitynyt puutarha, joka vetää lapsia puoleensa. Lapset tutustuvat  ”ämpärinaiseen”,  Armiin, joka raivaa tontille sissiviljelyhenkistä kasvimaata. Lapset auttavat hänrä mielellään. 

Röyhkeän pionivarkaankin arvoitus selviää. Elämän kiertokulku havainnollistuu kauniisti myös surullisen miehen elämäntarinassa.  

 

Lina Laurentin journalistinen ammattitaito näkyy tavassa, jolla tietoaines on upotettu luontevasti tarinaan. Maija Hurme on osallistunut myös tekstin tekoon.

 

– Kasvimaassa on paljon työtä, Luna sanoo.

– Niin, mutta oman ruoan kasvattaminen on hauskaa, ja se on hyväksi ilmastolle, jos sen tekee oikealla tavalla, sanoo Armi.

 

Hän kertoo, että ilmaston lämpenemistä voidaan hidastaa, jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä pystytään vähentämään ja samalla varastoimaan hiiltä maaperään. Se puolestaan onnistuu, jos viljellään muokkaamatta maata.

– Mutta sen täytyisi tapahtua uskomattoman monessa paikassa, koko maailmassa.

 

Armin suosima kateviljely helpottaa myös lasten osallisuutta, kun maan kääntämisen ja kuokkimisen raskaat työvaiheet jätetään kokonaan pois. 

Kateviljelyä verrataan lasagnen valmistukseen: viljelypenkissäkin on lasagnen tapaan monta kerrosta päällekkäin! 

Kuvakirja on jälleen mainio todiste siitä, kuinka lastenkirja toimii hyvänä tiedonlähteenä myös aikuiselle. Esimerkiksi nyt niin trendikäs bokashikompostointi ja mehiläisten kasvatus esitellään aikuisellekin selkeällä tavalla. Mehiläisen, ampiaisen ja kimalaisen toisistaan erottamiseen annetaan niin ikään pätevät ohjeet.  

 

Lina Laurentilla on kokemusta myös mehiläistarhurina. Hän asuu osan vuodesta Pirkanmaalla Parkkuun kylässä ja pitää siellä mehiläisten lisäksi kanoja, lampaita ja joskus possujakin.  

Alueen asukkaat innostuvat yhdessä hoitamaan
kaupunkipuutarhaa.  Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin
tekstiin kuvatietokirjassa Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 

 

Kuvakirjan punaisena lankana kulkevat myös yhteisöllisyyden ja kansalaisvaikuttamisen teemat. 

Eri ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset havahtuvat toimimaan yhdessä. Hauskasti ja havainnollisesti tuodaan esille eri maiden viljelykulttuuri ja mieltymykset puutarhan hoidossa. 

 

Tarinan juonesta voi löytää kaikuja 1970-luvun luonnonsuojeluaktivismista, kun autiotalon tontille kaavaillaan parkkihallia. 

2000-luvun maanläheiselle kansalaisaktivismille sen sijaan on ominaista se, että ponnisteluita yhteiselle kasvimaalle ei nähdä hyödyttöminä, vaikka alueen yllä leijuukin vääjäämättömän tuhon uhka. 

Tarkkasilmäinen ja ruotsin kieltä osaava lukija löytää vihjeen onnelliseksi kiertyvästä loppuratkaisusta kirjan lopusta sisäkansista!

Vihje sissipuutarhan pelastumisesta annetaan kirjan lopun
sisäkansista: oikeassa alakulmassa mies lukee sanomalehdestä
uutista: "Invånare stoppade bygge". Maija Hurmeen kuvitusta 
Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa 
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021).    

 

 

Maija Hurmeen vesiväriä ja puuväriä onnistuneesti yhdistävä kuvitus on yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen ylistys. 

 

Kuvakirja- ja tietokirjakuvitus lomittuvat toisiinsa jouhevasti.  

 

Kirjan aihepiirille on selvästi kysyntää: sen käännösoikeudet myytiin heti Kanadaan ja Viroon. 

 

 

Lisää lastenkirjoja puutarhasta, viljelystä ja kasvun ihmeistä:

 

Aira Savisaari & Hannamari Ruohonen: Niilo kylvää, Karisto 2021. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Elin Ek: Kyllä kasvaa! Kylvä, kasvata, leivo, kokkaa ja askartele sisällä, parvekkeella ja puutarhassa, suom. Katariina Kallio, Mäkelä 2020. Arvio Lastenkirjahyllyssä. 

Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja parvekeviidakko, Etana Editions 2019. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

Christina Björk & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1989. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Nähdään majalla: kasviagentit, Sammakko 2018.

Görel Kristina Näslund & Lars Klinting: Antin kasvimaa, suomentanut Tuula Syvänperä, Gummerus 1988.

Unelmat on tehty toteutettaviksi

Elina & Sofia: Kaikki on mahdollista, kuvitus Nelli Orell, toim. Satu Heimonen, 132 sivua, Tammi 2020.

Lahtelaisten tubettajasisarusten  Elinan (s. 2008) ja Sofian (s. 2011) fanikirja on samanlainen brändituote kuin Miklun kaksi  Paras kirja ikinä ja Kaikkien aikojen kirja (Otava 2019 ja 2020). 

Sen kohderyhmä on selvästi kannen hempeitä karkkivärejä, tyttöjen stailausta, delfiinejä ja yksisarvisia myöten tiukasti rajattu.

Sirpakat ja silmin nähden esiintymisestä nauttivat tytöt tulivat näyttävästi julkisuuteen haastattelemalla vuoden 2018 presidenttiehdokkaita. Menestyksen vanavedessä he perustivat  oman YouTube-kanavan.

Kirjan fokus on maltillisesti jaettujen lapsuudenmuistojen sekä noloimpien ja hauskimpien pikku kömmähdysten paljastuksen lisäksi tunnetaidoissa ja terveellisissä elämäntavoissa, mukaan lukien riittävä unensaanti, koulumenestys ja harrastukset. 

Tytöt muistuttavat, että aivan kuten puhelimen akkuja täytyy muistaa ladata, on pidettävä huoli omasta jaksamisesta.

Ystäväkirjan kaltaisessa alkuhaastattelussa kumpikin mainitsee muiden harrastusten ohella myös lukevansa mielellään, mutta tarkemmin tytöt eivät valitettavasti lähde lukumieltymyksiään avaamaan. 

Lukijalle suunnatussa harrastustestissäkään ei ole nostettu lukemista yhdeksi  vaihtoehdoksi, mutta jumppaohjeissa lukeminen sentään mainitaan:

Harrastatpa mitä tahansa liikunnasta lukemiseen, venyttelemisestä on aina hyötyä.   

Lukija saa tytöiltä vinkkejä myös oman tubettamisen aloittamiseen. 

Heidän hartain toiveensa on, että 90 000 seuraajan määrä nousisi 100 000:een. Tavoite näyttää jo toteutuneen: tilaajia on 101 000. 

Tytöt paljastavat myös unelmoivansa näyttelemisestä. Kokemusta on jo Disney Frozen 2 -elokuvan äänirooleista suomenkielisessä versiossa. 

Elina ja Sofia -ilmiö kertoo ennen muuta siitä, että nykylapsilla voi vanhempien tuen ja kannustuksen, mainostajien taloudellisen tuen ja muiden yhteistyökumppanien ansiosta olla mahdollisuus aloittaa mielipidevaikuttaminen varsin varhaisessa vaiheessa. 

Ilmiön takana olevan taustatyön määrää voi vai varovaisesti uumoilla.