maanantai 29. marraskuuta 2021

Kuulas romaani karusta tulevaisuudesta

 
















Anne-Maija Aalto:
 Mistä valo pääsee sisään, 320 sivua, Otava 2021.



 

Kun vedestä kohoavat tornitalot tulevat pilviverhon takaa näkyvin, en tavoita heti mitään tunnetta. Odotin, että paluu tuntuisi edes joltakin, mutta kun katson alhaalla avautuvaa kaupunkia, en tunne katumusta, en helpotusta. Tyhjyys leviää kylkiluiden alla kuin tuore ruhje, katseilta piilossa. 

 

Näin kuvaa Anne-Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään -romaanin keskushenkilö, 18-vuotias Aleksei, tuntojaan saapuessaan takaisin kotikaupunkiinsa Uus-Tokioon opiskeltuaan Moskovassa kolme vuotta. 


Pojan isä on mielenmanipulaatiota tutkivan yksikön johtaja. 


Yhteiskunta jakautuu kokokansalaisiin ja ulkokansalaisiin. Viimeksi mainittuja pyritään manipuloimaan, hyväksikäyttämään ja sortamaan monin eri tavoin. 

 

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

 

Mistä valo pääsee sisään on jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Korennolle, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä romaanina. 


Korennon toinen keskushenkilö Satomi on tärkeässä roolissa myös tässä uutuudessa. 


Aleksein ihastuminen Marijaan, suomalaislähtöiseen ulkokansalaiseen, tuo romaanin muutoin angstintäyteiseen tunnelmaan hieman toiveikkuutta. 


Epäilemättä tarinalle on luvassa vielä jatkoa.  

 

En ihmettele, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-raati ihastui teokseen. 


Aalto kuljettaa romaanissaan ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja (ilmastonmuutos, moraali, valta, lojaalisuus, aktivismi). Aallon kerronnassa on paljon temaattisia yhtäläisyyksiä esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjan kanssa.

 

Aleksei puhuttelee isäänsä vain sukunimellä Melnikoviksi eikä isäkään käytä koskaan poikansa etunimeä. Äiti on ollut jo vuosia ”toisessa todellisuudessa”. Näin karuista lähtökohdista huolimatta romaanin huipentuma liittyy nimenomaan perheenjäsenten väliseen lojaalisuuteen ja konkreettisiin rakkauden tekoihin. 


Aleksei saa isän johtamassa tutkimuslaitoksessa vastuulleen oman koeyksilön, jonka muistin tuhoamisen prosessi havahduttaa hänet valitsemaan puolensa.

 

Aalto kuvaa vaikuttavasti yksilön ja valtakoneiston välistä ristivetoa. ”Ihmisten on aina helpompi olla yhdessä, tiukassa muodostelmassa, erottumatta yksilöiksi”, toteaa Aleksei.

 

Valinnat vaativat kuitenkin veronsa. Aleksei siirtyy päätöksensä myötä holhouksen alaisesta nuorukaisesta aikuiseksi, joka ottaa vastuun omasta elämästään:

 

Olen ylpeä siitä, että minun maailmassani on aina tilaa erehdyksille. On aina tilaa muuttaa mieltään, vaihtaa suuntaa, oppia jotakin uutta. 

 

Romaanin rankat juonteet (kidutus, huumaavat aineet ja tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö ”tyttötaloissa” sekä ulkokansalaisen kastiin kuuluvien naisten päätyminen Nymfeiksi) voivat järkyttää kokematonta lukijaa.


Siihen vihjaa myös romaanin kaksoisluokitus: nuorille ja aikuisille. 

 

Laura Lähteenmäen Northend (WSOY 2012–2014) oli ensimmäisiä dystopiagenreä suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen tuoneita sarjoja. Sarja käsitteli ympäristöteemoja ja vastuullista kuluttamista luontevasti yläkouluikäisiä kiinnostavalla tavalla. 

Luonnonkatastrofin ja ilmastonmuutoksen teemat puhuttelevat yhä yli 15  vuotta sitten ilmestyneessä Annika Lutherin Ivoriassa (Söderström 2005, suom. Raija Rintamäki, Teos 2009).

perjantai 26. marraskuuta 2021

Erityisen tärkeitä kuvakirjoja









Liisa Kallio: Jokainen, 32 sivua, Etana Editions 2021.

Riina Katajavuori & Hannamari Ruohonen: Kielo miettii, 25 sivua, Enostone 2021.

 

Karin Erlandsson & Hannamari Ruohonen: Pussel. En bok om rättigheter, Ålands handikappförbund 2021.



 

Yhdenvertaisuuden teema näkyy jo varsin kattavasti kotimaisissa kuvakirjoissa.

Kirjoissa esiintyvien lasten tai aikuisten etnistä tai kansallista alkuperää, kansalaisuutta, uskontoa tai vakaumusta, vammaa tai terveydentilaa ei enää koeta tarpeelliseksi erikseen alleviivata.




Suuri ja pieni, yhtä tärkeitä. Liisa Kallion kuvitusta
kuvakirjaan Jokainen (Etana Editions 2021).

   

 

Liisa Kallion Jokainen on todellinen hyvän mielen kirja. 


Konsepti on nerokkaan yksinkertainen. Kirjan voi lukea yhdessä taaperoikäisen kanssa perinteisenä katselukirjana, jossa kuvat puhuvat puolestaan. 


Leikki-ikäisen kanssa syntyy jo syvällisiä keskusteluja ja kirjan lempeä sanoma puhuttelee vielä koululaistakin. 

 




Jokaisella on omat lempipuuhansa. Liisa Kallion kuvitusta 
kuvakirjaan Jokainen (Etana Editions 2021).



Jokainen on hyvä esimerkki kuvavetoisesta lastenkirjasta. 


Kirja tulisi toimeen jopa ilman tekstiä, mutta lyhyet tekstit laventavat kirjan pedagogista ja arkista käyttöä. Kirja havainnollistaa tunteita, mieltymyksiä ja keskinäistä kunnioitusta universaalisti ja siksi niin yleispätevästi. 


Kuten Etanan kirjoissa usein, niin Jokaisen muotoilukin on loppuun saakka harkittua: kirjan kartonkikansien kulmat on pyöristetty.




 

Muutoin heleästi kuvitetusta kuvakirjasta löytyy myös tummia
sävyjä, koska meistä jokainen pelkää joskus. 
Liisa Kallion kuvitusta 
kuvakirjaan Jokainen (Etana Editions 2021).



Liisa Kallio on uudistanut kuvitustyyliään: puu- ja väriliitutekniikasta syntyy  rouheampaa jälkeä. Väri leviää toisinaan yli ääriviivojen ja piirustusjälki muistuttaa lapsen suurpiirteistä mutta intensiivistä piirtämisen tapaa.  Vapaan taiteen puolella Kallio on vienyt tyyliä vielä tätäkin rohkeammin tyyliteltyyn suuntaan hiilipiirroksissa.


Kallion värimaailmassa ja hahmoissa on retrotyyliä ja samalla jotakin hyvin epäsuomalaista. 


Maistiaisen kirjasta voi katsoa täältä.


Olenkin valmis pistämään pääni pantiksi, että kuvakirja tulee herättämään kiinnostusta myös maailmalla.

Karin Erlandssonin ja Hannamari Ruohosen ruotsinkielinen Pussel on syntynyt Ahvenanmaan vammaisjärjestön havaitsemasta tarpeesta tehdä kuvakirja ilmentämään yleispätevästi erilaisuuden rikkautta. 

Pussel on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka lastenkirja voi syntyä monen ammattilaisen yhteistyönä. Kirjaan on koottu tietoa lastenhoidon aikuistoimijoilta ja lapsilta itseältään. 


Kirjan nimi on painettu kirjan esilehdelle pistekirjoituksena.


Eläimet kerääntyvät yhdessä uima-altaalle palapelin
palasten löytymisen jälkeen. Hannamarin Ruohosen
kuvitusta Karin Erlandssonin tekstiin kuvakirjassa
Pussel (Ålands handikappförbund 2021).


Kirjan fokus on erityisissä lapsissa, eli lapsissa joilla on jokin synnynnäinen vamma, sairaus, neurobiologinen kehityshäiriö tai ominaispiirre. 


Erityisyyttä kuvataan eläinsankarien kautta, ja näin helpotetaan kirjaan tutustuvien lasten samastumista. 


Pienin harkituin vedoin Hannamari Ruohonen on tiivistänyt eläinhahmoihin erityispiirteitä.

 

Eläimet löytävät kukin vuorollaan yhden palapelin palan ja eläinseurue kasvaa kasvamistaan. Kun irralliset palapelin palat yhdistetään, niistä muodostuu suuri sydän! 


Luontevasti kuvakirja tuo esiin jokaisen lapsen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeen. Rajoitteiden sijasta kuvakirja korostaa yhtäältä sitä, kuinka jokainen meistä tarvitsee joskus apua, ja toisaalta sitä, että yhteistyön ja ystävyyden avulla voimme kaikki olla myös vahvempia. 

 

Kirjan lopusta löytyy Karin Erlandssonin vapaasti kääntämä YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista vuodelta 2006. 

 

Riina Katajavuoren ja Hannamari Ruohosen Kielo-sarjan aloittanut Kielo loikoilee (Enostone 2020) oli valloittava pysähtymisen, jouten olon ja hiljentymisen kirja. Se ilmestyi kuin tilauksesta viime vuoden koronasta johtuviin poikkeusoloihin, kun arki keskittyi entistä enemmän koteihin ja aikaa vietettiin vain lähimpien kanssa. 


Myös uudessa osassa ollaan kotona kaikessa rauhassa ja nyt  pohditaan Kielon kanssa sukulaisuussuhteita. 





Sukulaisuussuhteista päästään puhumaan luontevasti
äidin lounaaksi valmistaman siskonmakkarakeiton äärellä.
Hannamari Ruohosen kuvitusta Riina Katajavuoren
tekstiin kuvakirjassa Kielo miettii (Enostone 2021).



Isän, äidin ja sisarusten kautta käsittely laajenee myös muihin läheisiin, kummeihin,  vanhempien sisaruksiin ja isovanhempiin. 


Katajavuoren konstailematon ja riittävän niukka teksti huokuu aitoa  lähimmäisenrakkautta, jota Ruohosen kuvitus vielä entisestään vahvistaa.  


 

Hannamari Ruohosen kuvitus korostaa kauniisti arjen
pienien rakkaudentekojen tärkeyttä. Ruohosen
kuvitusta Riina Katajavuoren 
tekstiin kuvakirjassa 
Kielo miettii (Enostone 2021).



Kielon voi tulkita Ruohosen kuvituksen perusteella down-lapseksi. Tunnistaminen on tärkee down-lapsille ja heidän läheisilleen, mutta kirjan voi toki lukea myös arkisena kuvauksena perheestä, ilman mitään etuliitteitä.  











 


 




 


 



  

tiistai 23. marraskuuta 2021

Perhonen joka tulee kotelostaan

















Dess Terentjeva: Ihana, 128 sivua, WSOY 2021. Kansikuva Riikka Turkulainen. 

 

 

Dess Terentjevan Ihana on yksi kuudesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaasta. Sen käsikirjoitus voitti jo viime vuonna WSOY:n Taajuus Z -kirjoituskilpailun, jossa etsittiin uusia ääniä kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen. 


Kilpailuun toivottiin uusia näkökulmia tämän päivän nuoruuteen, tarinoita esimerkiksi erilaisista kulttuuritaustoista tulevista ja erilaisia sukupuoli-identiteettejä edustavista nuorista.  

 

Nämä toiveet Ihana täyttääkin jopa kolminkertaisesti: ensinnäkin sen toinen keskushenkilö on venäläisen äidin lapsi ja kulttuuriset, osin varsin kliseisetkin venäläisiin liittyvät ominaispiirteet tulevat tarinassa esille. Toiseksi kirjan fokuksessa on nuoren seksuaalinen identiteetti ja päähenkilön, yhdeksäsluokkalaisen Liljan, ihastuminen muunsukupuoliseen ”Ihanaan”, eli Vaniin. Kolmanneksi Terentjeva on kirjoittanut kirjan nyt niin suositulla kerrontatekniikalla säeromaaniksi. 

 

Lilja on tiedostava teini. Hänellä on yhtä tiedostava ja fiksu isä, joka yllättää tyttärensä esittelemällä uuden naisystävänsä, venäläisen Darjan. 


Darja on Liljan mielestä – – ”aikuinen nainen, / vaikka ei kyllä näytä ikäiseltään, vaan nuoremmalta / – – .


Liljan ajatusmaailma  ja persoona tulee vähitellen lukijalle tutummaksi:

 

– –  Lilja ei ole kuunnellut bilsassa mut

voiks tältä tuntua jos on perhonen joka tulee kotelostaan?

VAPAALTA.

Tosi tosi omituisesti samalla tavalla kuin silloin, 

kun Lilja kertoi iskälle olevansa pan.

VAPAALTA. 

 

Liljan elämä menee jengoiltaan, kun Darja esittelee tyttärensä (tai lapsensa, jota äiti ei oikeasti tunne lainkaan...).

 

Terentjeva kuvaa raikkaasti teini-ikäisen ihastumista, johon liittyy kakofoniaa ja  spontaanisuutta. Hänen kielikuvissaan on tuoreutta: Liljan ”ärtymys hölskyy”, kun asioista puhutaan väärien oletusten perusteella. 


Isän syvä huokaus ”tekee huoneeseen kuopan, / niin suuren että koko Jyväsjärvi voitaisiin valuttaa sinne”. 

 

Ihana on särmikäs lukukokemus, joka vaatii lukijaltaan keskittymistä ja heittäytymistä. 


Sekä Ihanassa että J. S. Meresmaan Khimaira-säeromaanissa (Myllylahti 2021) kuvataan keskushenkilöiden vanhempia, joille lapsen seksuaalinen suuntautuminen tulee yllätyksenä ja on suurelta osin heille tabu-aihe. 

 

Säeromaanin väljempi ilmaisurekisteri kiinnostaa nyt kotimaisia nuortenkirjailijoita. Veera Salmen uusin Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021) on niin ikään säeromaani ja myös Salla Simukka on kertonut Parnassossa 5/2021, että hän suunnitteli aluksi Matalapaine / Korkeapaine -kääntökirjansa (Tammi 2021) muodoksi säeromaania.  


On hyvä, että nuorten "perusproosan" rinnalle saadaan myös uusia kerronnan tapoja. 


Joulukuun alussa ilmestyvän Onnimanni-lehden vuoden viimeisessä numerossa yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Annu Viheriälehto kertoo kiinnostavasti näkemyksiään säeromaanin potentiaalista nykynuorten parissa. 


Toivottavasti pian saadaan myös akateemista tutkimusta siitä, kuinka säeromaani kolahtaa erilaisiin nuoriin! 


Dess Terentjeva (s. 1992) asuu Tampereella. Hän on syntyjään venäläinen ja muutti seitsemänvuotiaana Venäjältä äitinsä kanssa Suomeen. Aiemmin hän on kirjoittanut urbaanifantasiaa yhdessä Susanna Hynysen kanssa. Fantasiatrilogian avaus,  Neonkaupunki (Like 2020), palkittiin äskettäin Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n Kuvastaja-palkinnolla viime vuoden parhaana fantasiaromaanina. 

 

Grafia ry:llä on ollut kuluvana syksynä kiinnostava kampanja, jossa 13 uutuuskirjasta  on voinut löytää terveisiä kirjasuunnittelijalta.


Ihanan kansigraafikko Riikka Turkulainen kertoo romaanin väliin piilotetussa kirjeviestissään siitä, kuinka Ihanan  kansikuva  syntyi. Prosessin kuvaus havahduttaa kiinnittämään enemmän ansaittua huomiota kirjankansitaiteeseen! 




maanantai 22. marraskuuta 2021

Räsymatossa ja ystävyydessä on paljon samaa
















Kaisa Paasto: Anni ja kaverinkesyttäjä punaisella matolla. Kuvittanut Mari Ahokoivu. 144 sivua. Tammi 2021. 

 

 





Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon esivalintaraati peräänkuulutti enemmän tarjontaa 10–12-vuotiaille.

 

"Tuntui, että emme oikein saaneet näkymää, miten tässä ihanassa välitilassa olevat varhaisnuoret elävät ja mitä kokevat", totesi raadin puheenjohtaja Petri Kemppinen. 

 

Emmi Jäkkö tarkensi sosiaalisessa mediassa, että raati toivoi enemmän liikkumavaraa tähän herkkään esiteiniyden vaiheeseen, jossa identiteetti ja ihmissuhteet jo mietityttävät, mutta nuortenkirjojen rajut aiheet eivät vielä tunnu omilta.  

 

Tunnistan ongelman.

 

Lukutaidon taso ja lukuinnostus eivät mene enää tasatahtia tietyn ikäluokan keskuudessa. 


Aiemmin puhuttiin ahmimisiästä, jolla tarkoitettiin juurikin 10-12-vuotiaita lapsia, jotka innostuvat vapaa-ajan lukemisesta siinä määrin, että ahmivat ja hotkivat kirjoja toinen toisensa perään silkasta lukemisen ilosta. Nyt sujuvan lukutaidon saavuttaminen voi kestää pidempään ja siksi lasten- ja varhaisnuortenkirjavalikoimankin soisi olevan entistä laajempi, niin aiheiden, sivumäärien kuin teemojensakin osalta.  

 

Lastenromaaneja ilmestyy nykyisin enemmän kuin pitkään aikaan. Uusia sarjoja perustetaan ja vanhoja sarjoja kartutetaan uusilla osilla. 

 

Viime vuonna ilmestynyt Kaisa Paaston Anni kaverinkesyttäjä oli raikas esikoinen. Se kuvasi oivaltavasti perhesuhteita ja alakoululaisten jatkuvaa kaverikarusellia.

Syksyn uutuudessa Anni tempaisee yhdessä luokkatoveriensa kanssa hyväntekeväisyyskampanjan. 


Opettaja näyttää luokalle tv-uutisen Brasilian hirmu-myrskystä. Hänen mielestään oppilaat ovat jo sen ikäisiä, että heidän tulee olla tietoisia, mitä maailmassa tapahtuu.  

 

Annin huomio kiinnittyy hirmumyrskyn kokeneeseen tyttöön, jolla on samanlainen teepaita kuin hänellä. 

 

Sosiaalisesti oikeudentuntoinen tyttö päättää toimia. Hän ehdottaa lähimmille kavereilleen, että he tekisivät yhdessä elokuvan, jonka esittämisestä kertyneet rahat ohjattaisiin hirmumyrskyn uhrien auttamiseen. 



Mari Ahokoivun kuvitus näyttää ulkopuolelle jäämisen
tunteet konkreettisesti. Ahokoivun kuvitusta Kaisa Paaston
 lastenromaaniin Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla
 (Tammi 2021). 

 

Helpommin sanottu kuin tehty, saa Anni pian huomata. 

 

Tyttönelikon sisällä kytee jännitteitä, ja yhteistä säveltä on vaikea löytää. Jokaisella on oma mielipiteensä ja kompromissien teko on vaikeaa. 

 

Samaan aikaan Anni hermoilee hänen ja Riian ystävyyden suhteen: onko yökyläily Annin perheen luona liian tavallista ja miksi ihmeessä Riia ei olekaan Annin tavoin yhtään innostunut kiipeilypuistoon lähdöstä?  

 

Kaisa Paaston kirjasarja todistaa, että tunnetaitoja voidaan luontevasti työstää lastenkirjassakin ilman, että aihe dominoi kuitenkaan liikaa varsinaista juonen kuljetusta. 

 

Annilla on myötäelävä perhe, joka auttaa tarpeen tullen. Pikantin säväyksen tuo aikuinen isoveli, joka on aloittanut ammattiopinnot, mutta asuu edelleen kotona. Äidillä on uusi ura bloggarina, mutta hän ei saakaan rahakkaita sopimuksia ja  kodin vähentyneet rahavarat heijastuvat myös Annin arkeen. 


Naapurissa asuva eläkeläinen Kauko Mansteeni on myös osa Annin perheen tukiverkkoa, sillä hän ottaa välillä minipossun hoitoon.



Mainio kiteytys siitä, kuinka hyvä lähtee parhaimmillaan kiertoon.
Mari Ahokoivun kuvitusta Kaisa Paaston 
lastenromaaniin 
Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi 2021). 

 


Annin alkuperäinen haave hyväntekeväisyysgaalasta ja punaisesta matosta ei ulkoisilta puitteiltaan ehkä toteudu, vaikka elokuva lopulta valmistuukin ja herättää suurta ihastusta.

'

 

Kotijoukot kannustavat elokuva tekijätiimiä.
Mari Ahokoivun kuvitusta Kaisa Paaston

 lastenromaaniin Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla
 (Tammi 2021).  




Mari Ahokoivun kuvituksessa punaisen maton sijasta astellaan kirjavilla räsymatoilla, jotka sopivatkin paljon paremmin Annin ja ystävien rouheaan elokuvaprojektiin ja kuvastavat samalla myös lastenromaanin letkeää ja ihmisläheistä elämäntapaa. 





lauantai 20. marraskuuta 2021

Lapsi ansaitsee ison näyttämön ja äänen, niin teatterissa kuin tosielämässäkin



Matilda-musikaali. Käsikirjoitus Dennis Kelly, musiikki ja laulujen sanat Tim Minchin. Dialogin suom. Reita Lounatvuori, laulujen suom. Hanna Kaila. Kapellimestari Joonas Mikkilä. Ohjaus Samuel Harjanne. Päärooleissa Alma Järvensivu, Villa Murtagh, Helinä Puusa (Matilda), Jani Karvinen (rehtori Trunchbull), Pihla Pohjolainen (neiti Honey), Jyrki Mänttäri ja Anna-Maija Tuokko (Matildan vanhemmat). Suomen kantaesitys 27.10.2021 Tampereen Työväenteatterin Suurella näyttämöllä. Suositusikäraja 7. Kesto 2 h 40 min. 

Roald Dahl: Matilda. Kuvittanut Quentin Blake. Suom. Eeva Heikkinen. WSOY 1990.

 



Kun kuulin ensimmäisen kerran jo yli vuosi sitten, että Tampereen Työväenteatteri aikoo tuoda Roald Dahlin lastenromaanin Matilda  päänäyttämölleen musikaalina, hihkaisin ääneen ilosta: olin hyvilläni, että kulttuuritoimijat haluavat isosti tuoda lukevan lapsen malleja lasten ja aikuisten tietoisuuteen.

Musikaalin lopussa olevassa kohtauksessa, jossa Matildan isä on pahassa kiipelissä venäläisen mafian vaatiessa isää tilille huijauksistaan, tuodaan ilman turhia huutomerkkejä esille, että laajasta sivistyksestä, uteliaisuudesta ja lukeneisuudesta on hyötyä – sekä lapsille että aikuisille.

Isä on väheksynyt, mitätöinyt ja jopa avoimesti halveksinut tytärtään kaikin tavoin koko tämän eliniän. Silti Matildan rakkaus vanhempaansa kohtaan pelastaa uhkaavan tilanteen. 

Tyttö siirtyy neuvottelemaan mafian kanssa heidän omalla kielellään. Hyvin nopeasti tulee selväksi, että Matilda on halunnut lukea Fjodor Dostojevskia alkukielellä ja on siksi omin päin opetellut kielen. Venäjän kieltä osaavat katsojat saavat tästä kohtauksesta varmasti vielä enemmän irti.   

Matildan yhtenä keskeisenä viestinä on toki musikaalissakin lukemisen, oppimisen ja tiedonjanon merkityksen korostaminen, mutta sitäkin isommaksi teemaksi nousevat kuitenkin lapsen oikeuksien, kasvurauhan ja viisaan vanhemmuuden teemat. 

Aikuisen kannattaa lukea  käsiohjelmasta tarkkaan musikaalin ohjaajan Samuel Harjanteen viisaat saatesanat, jotka nivovat esityksen keskeisen viestin tämän päivän lasten ja aikuisten arkeen. 


Matildan vanhemmat eivät juuri katsojilta säälipisteitä saa.
Anna-Maija Tuokon ja Jyrki Mänttärin roolihahmot
kiteyttävät äärimmäisessä karikatyyrisyydessään
Matildan traagisen elämäntilanteen.
© Valokuva Kari Sunnari / TTT.  


Matildan vanhemmat ovat sekä Dahlin alkuteoksessa että musikaalissa äärimmilleen karrikoituja hahmoja. 

Jyrki Mänttäri ja Anna-Maija Tuokko kiteyttävät rooleissaan nasevasti ja samalla niin traagisesti, kuinka lapsi voi vanhempien oman keskenkasvuisuuden tai tunnekylmyyden vuoksi jäädä perheessä kokonaan näkymättömäksi.

Huumori ja liioittelu toimivat tässä vastakkainasettelussa sekä aikuis- että lapsikatsojan näkökulmasta yhtä hyvin.

Samankaltainen paisuttelun draama vie maaliin Jani Karvisen tymäkässä rehtori Trunchbullin roolityössä. 

Matildan rooleissa vuorottelevat esityksissä Alma JärvensivuVilla Murtagh ja Helinä Puusa. Varmasti jokainen esitys on tyttöjen erilaisen lavasäteilyn takia erilainen. 

Näkemässäni esityksessä Matildan roolissa näytteli vivahteikkaasti 12-vuotias Helinä Puusa.

Matilda on paitsi lukeva lapsi myös lapsi, joka saa voimaa
itse sepittämistään tarinoista. Matildan roolissa Helinä Puusa.
 © Valokuva Kari Sunnari / TTT.


Muutamia lastenmusikaaleja aiemmin nähneenä en voi kuin ihmetellä nykylasten taiteellisen lahjakkuuden monipuolisuutta – sekä toisaalta sitä luottamusta ja heittäytymistä, mitä eri ikäisten lasten ohjaaminen ja teatterin tavoille valmentaminen vaatii koko työryhmältä. 

Joukkokohtauksissa harmaisiin koulupukuihin pukeutuneet lapset ja ammattinäyttelijät laulavat, tanssivat ja näyttelevät tasaveroisesti.

Musikaalin brittiläiseen käsikirjoitukseen on punottu myös uusia ulokkeita, juoniaihelmia ja sivuhenkilöitä. 

Roald Dahlin alun perin vuonna 1988 ilmestyneen lastenromaanin ydin ja perusjuoni on kuitenkin tunnistettavissa.  

Roald Dahl uudisti lastenkirjallisuutta 1980-luvulta lähtien räiskyvän verbaliikkansa lisäksi myös aivan uudenlaisella anarkistisella kertojan otteellaan. 

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Finlandia-raati arvosti kuvan ja sanan yhteispeliä, lastenrunoutta ja nuortenkirjojen ajankohtaisia teemoja


 






Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden julkistustilaisuuden aluksi raadin puheenjohtaja Petri Kemppinen luki Kirsi Kunnaksen runon Tunteelllinen siili kokoelmasta Tiitiäisen satupuu

Kemppinen kiitti koko raadin puolesta monipuolista tarjontaa: aihepiirit, ikäryhmät ja kerrontatavat olivat moninaiset. Silti raati kaipasi enemmän tarjontaa 10–12-vuotiaille.

"Tuntui, että emme oikein saaneet näkymää, miten tässä ihanassa välitilassa olevat varhaisnuoret elävät ja mitä kokevat".

Tätä havaintoa olisi ollut kiinnostavaa avata hieman seikkaperäisemmin!

Petri Kemppisen, Emmi Jäkön ja Päivi Jokitalon kolmihenkinen raati sai luettavakseen yli 150 teosta. 

Raati nosti Finlandia-palkinnon ehdokkaiksi kuusi teosta, joista lopullisen valinnan tekee futuristi, tietokirjailija Perttu Pölönen.

Ohessa ehdokkaat ja perustelut:


Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään, Otava.

Romaani kuvaa taitavasti ihmisyyttä, oli kyse sitten yksilön halusta hallita, alistaa ja olla välittämättä, tai paosta keinotodellisuuteen. Perusta nuoren päähenkilön vähittäiselle muutokselle rakentuu pala palalta, koettujen tapahtumien mutta myös vanhempien ratkaisujen ymmärtämisen kautta. Niin kauan kuin muistot elvät ja vaikuttavat, löytyy suunta kohti uutta. 



Laura Ertimo & Mari Ahokoivu Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus, Into kustannus.

Matka luontokadon arvoitukseen sujuu jouhevasti kuvan ja sanan yhteispelillä. Teksti polveilee pienen pienistä valtavan suuriin asioihin, eri ikäisten tiedonjanoa tyydyttäen. Ilmeikäs kuvitus kulkee tekstin rinnalla, intoutuen välllä omaksi, itsenäiseksi kuvaseikkailukseen, jossa tulevaisuus, nykyisyys ja historia yhdistyvät. Kokonaisuus on eloisa runsaudensarvi, joka houkuttelee tutkimaan, palaamaan ja vaikuttamaan.  


Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestam: Om du möter en björn, Förlaget.

Jos kohtaat karhun, suom. Malin Kivelä, Teos.

Taidokkaasti kuvitetun ja kerrotun kirjan jokainen aukeama on itsenäinen elämys. Tekstin leikkisyys ja jännittävyys sekä kuvien vaihteleva koko tuovat teokseen dynamiikkaa. Kuvitus kulkee kekseliäästi tekstin rinnalla, mutta tuo tarinaan myös uutta. Vaikka kirja opastaakin lasta luonnon kohtaamisessa, tarina ei kaipaa ulkoisia motiiveja, vaan riittää mainiosti sellaisenaan. 

Pia Krutsin & Jani Ikonen: Kaupunki Kukaties, WSOY.

Runojen kaupunki on raikas ja yllätyksiä täynnä. Nykyilmiöt on riimitelty tekstiin riemastuttavalla tavalla ja kirja päivittää muutenkin lastenrunoperinteitä. Kuva ja teksti kasvavat saumattomasti yhteen ja synnyttävät teokseen yhteisen rytmin. Teos houkuttaa leikittelemään kielellä, lukemaan ääneen. 


Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 Terra: Kloonit, WSOY.

Vauhdikas lukukokemus perustuu tekstin ja kuvan mestarilliseen yhteispeliin. Ainutlaatuinen kuvitusmaailma ja  vahva, taidolla rakennettu tarina luovat yhdessä takuuvarman kokonaisuuden. Pelimaailmasta inspiroituva kerrontatapa imaisee lukijan nopeasti mukaansa. Osaavien tekijöiden kyky löytää sarjaan uusia kierteitä ilahdutti raatia. 


 
Dess Terentjeva: Ihana: WSOY.

Valloittava ja koskettava Ihana on lukukokemuksena eheä ja kaunis. Teoksen kiihkeärytminen kieli onnistuu tavoittamaan tarkasti ja uskottavasti nuorten kokemukset ja tunteet. Tulla hyväksytyksi omana itsenään, tulla nähdyksi ja rakastetuksi, on suuri teema, jota käsitellään herkästi ja taitavasti säeromaanin keinoin. 











                                             * * * * * * * *

 


Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokasasettelu sysäsi minut miettimään ehdolle asettamisen perusteita yleisellä tasolla. 


Samoja teemoja olen pohtinut aiemminkin. 

 

Ehdolle nostettiin nimittäin jo toistamiseen teos, jonka ideoinnissa ja kirjoittamisessa on ollut mukana muualla kuin Suomessa asuva, kansalaisuudeltaan ei-suomalainen kirjailija. 

 

Tanskalainen Martin Glaz Serup on tehnyt yhdessä suomenruotsalaisen Malin Kivelän kanssa tarinan Linda Bondestamin kuvittamaan kuvakirjaan Om du möter en björn. Pohjoismainen yhteistyö on tuottanut briljantin helmen, jossa niukkaakin niukempi teksti antaa ruhtinaallisesti tilaa Bondestamin kuvitukselle.

 

Myös vuonna 2014 Finlandia-ehdokkaaksi nostettiin ruotsalaisen Ulf Starkin ja Bondestamin yhteinen kuvakirja Min egen lilla liten (Schildts & Söderströms, suom. Oma pieni pikkuruinen, Teos). 

 

Kirjasäätiön hallitus keskusteli tuolloin ruotsalais-suomalaisen yhteistyön tuloksena syntyneen teoksen ehdolle asettamisesta, mutta vetosi vuoden 2010 ennakkotapaukseen, jolloin Alexandra Salmelan romaani oli aikuistenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Palkinnon sääntöjä muutettiin siten, että palkinto voidaan myöntää ansiokkaalle suomalaiselle romaanille riippumatta kirjoittajan kansalaisuudesta.

 

Pohjoismaisesta yhteistyöstä on karhukirjan lisäksi kyse myös nyt ehdolle asetetussa Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen Kepler62-sarjan kolmannen tuotantokauden ensimmäisessä osassa Terra: Kloonit, sillä Parvela on suunnitellut sarjan tarinamaailman yhdessä norjalaisen Bjørn Sortlandin kanssa ja he kirjoittavat sarjan osia vuorotellen.

 

Merkkejä maa- ja kielirajojen hälvenemisestä lastenkirjallisuuden palkintopolitikassa on näkynyt jo jonkin aikaa:  esimerkkejä löytyy Runeberg Junior -palkinnon ja Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokasasetteluista. Pohjoismaisen palkinnon yhteydessä yli eri maiden rajojen menevän yhteistyön huomiointi on toki luontevaakin. 

 

Suomenruotsalaisen kuvakirjallisuuden uusi suosio Ruotsissa selittyy ennen kaikkea sillä, että suomenruotsalainen kustantamo Förlaget on tehnyt useasta kuvakirjasta yhteispainoksia ruotsalaisten kustantajien kanssa ja kirjat ovat näin ilmestyneet samanaikaisesti sekä Suomessa että Ruotsissa. 

 

Linda Bondestamin kuvittamat teokset onkin noteerattu viime vuosina kolmesti myös Ruotsin omassa Finlandia-kisassa eli lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkinnon ehdokasasettelussa: 2016 Bondestam oli ehdolla Ulf Starkin kanssa kuvakirjasta Djur som ingen ser utom vi (Förlaget/ Berghs). Kuvakirja sai myös Snöbollen-palkinnon parhaasta ruotsalaisesta kuvakirjasta. Viime vuonna ehdolla oli Bondestamin oma kuvakirja Mitt bottenliv (Förlaget / Berghs) ja tänä vuonna Om du möter en björn on ehdolla myös August-palkinnolle. Merkillepantavaa on, että karhukuvakirjan kolmesta tekijästä kenelläkään ei ole kytköstä Ruotsiin. 

 

Ruotsalaiset ovat historian saatossa aiemminkin kelpuuttaneet suomalaista lastenkirjallisuutta omaan lastenkirjakaanoniinsa: Tove Janssonin lisäksi Zacharias Topelius on olennainen osa ruotsalaista kirjallisuudenhistoriaa. Janssonin merkitys lastenkirjallisuuden uudistajana tunnustettiin Ruotsissa paljon aiemmin kuin Suomessa. Hänen uniikille fantasiamaailmalleen ei löytynyt Suomessa vertailukohtaa, mikä johti meillä muumien hitaaseen liikkeelle lähtöön ja suomennosten viipeeseen.

 

Kansalliset ominaispiirteet ovat viime sotien jälkeen vähin erin hävinneet länsimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Eri maissa ilmestyvien lasten- ja nuortenkirjojen aiheet, kerronnan tyylikeinot ja yhä enenevässä määrin kuvitustyylit muistuttavat jo toisiaan.  

 

Vielä muutama kymmenen vuotta sitten suomenruotsalaiset lastenkirjailijat kokivat jäävänsä vielä katveeseen, ”ei kenenkään maalle”: historiallisia lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittanut Yvonne Hoffman on kertonut, kuinka hänen alun perin ruotsiksi kirjoittamiensa kirjojen suomentamiseen suhtauduttiin Suomessa nihkeästi ja Ruotsissakaan niistä ei innostuttu:

 

”Ruotsissa kirjamme eivät kiinnosta, koska miljöö ja ongelmat eivät ole ruotsalaisia. Suomessa miljöiden ja ongelmien pitäisi olla tuttuja, mutta täällä käännetään mieluummin englanninkielisiä kirjoja” (Teoksessa Luovuuden lähteillä. Lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat, suom. Marja Kyrö, Avain 2010). 

 

Kirjallisuusinstituution eri toimijat eivät enää katso aiheelliseksi korostaa teoksen tekijän kotimaata tai kieltä, jolla teos on alun perin kirjoitettu. 


Tekijyyden taustat ovat ikään kuin liudentumassa: teos puhuu puolestaan ilman tietoa tekijän kansallisuudestakin. Uusi ilmiö liittyy mielestäni myös nykyiseen yhdenvertaisuuden ideaan. 

 

Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana suomenruotsalainen kuvakirjallisuus on herättänyt Ruotsissa yhä enenevää kiinnostusta. 


Kun otetaan huomioon ruotsalaisen lastenkirjallisuuden monipuolisuus, suomalaisten tekijöiden noteerausta Ruotsissa voikin pitää huomattavana ansiona ja jopa suoranaisen ylpeyden aiheena.  


Lasten- ja nuortenkirjallisuuden saama mediahuomio on entisestäänkin supistunut. 


Aiheesta ovat kirjoittaneet viime aikoina kiinnostavasti Venla Rossi Imagessa  ja Magdalena Hai  Sivupiiri-sivustolla.

 

Aikuisten tietämys Suomessa ilmestyvästä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta on niukkaa, koska yhä harvempi media seuraa aluetta systemaattisesti ja esittelee tarjontaa koko leveydeltä. 

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-kattaus onkin yksi harvoista mediapiikeistä, jonka lasten- ja nuortenkirjauutuudet Suomessa enää isoimmissa viestimissä saa. 


Siksi pidän jopa vielä entistäkin tärkeämpänä, että fokus maltettaisiin pitää kotimaisen kirjallisuuden esiin nostamisessa.