Riimihanat auki!

 

Martina Moliis-Mellberg & Sanna Mander: Pieni runomieli. Päättömiä riimejä. Suomeksi loruillut Henriikka Tavi. 36 sivua. S&S 2023. 

 

Vilisee päässäni ajatuksia, 

hölmöimmät niistä saa yli ruksia. 

Jokin vimma, en osaa lakata.

On pakko tavuja yhteen hakata,  

ja jahdata hienoja sanoja. 

                     En saa kiinni riimihanoja! 

  

Pieni runomieli on jälleen yksi riemastuttava todiste lastenkirjan taipuisuudesta ja lajienvälisestä leikistä. 

 

Kyseessä on nimittäin loppusoinnuin riimitelty juonellinen kuvakirjatarina!

 

Lajina se toki on vanha ja rakastettukin, muistetaan vaikka Elsa Beskowin monia kuvakirjoja, mutta moderneja toteutuksia ei muistu äkkiseltään juurikaan mieleen.

 

Aukeaman taitto muistuttaa perinteisen kuvakirjan
typografisia ratkaisuja. Sanna Manderin kuvitusta Martina
Moliis-Mellbergin runokuvakirjaan Pieni runomieli (S&S 2023).  

Martina Moliis-Mellbergin tarina kulkee letkeästi: ensimmäisellä aukeamalla isosisko tulee hakemaan pikkuveljeään Leinoa kotiin koulun päätyttyä.   

 

Kaksikko kulkee kaupungin halki ja pysähtyy ihmettelemään matkan varrella kohtaamiaan ihmisiä ja tapahtumia. 

 

Leinolla on hyvä kielikorva ja sananenä, ja siskokin äimistelee veljen käyttämää rikasta ja vivahteikasta kieltä:

 

”Miten osaat noin hienoja sanoja” 

sisko on äimänkäkenä.  

”Sanoista lähtee tuoksujen vanoja, 

ja minulla on sananenä!”

 

 

 

Juuri näin leikki-ikäisiä ja koululaisia kannattaa houkuttaa ja koukuttaa kielen kieputukseen ja sanojen makusteluun. 

 

Runoissa tulee hauskasti esille myös opetussuunnitelmissa näkyvä kielitietoinen ajattelu. 

Uskon vakaasti, että lapsen ylpeys omasta kotikielestään on yksi tärkeä avain kirjallisuuskasvatukseen ja monipuoliseen lukemiseen. Kieltä saa käyttää omaan itseilmaisuun, kokeiluja ja kielen rajojen venyttämistä saa tehdä sekä luvan kanssa että  ilman! 

 

Riimittelyyn ja kielitietoiseen havainnointiin virittelevä
aukeama, jolta löytyy paljon yhteen rimmaavia sanoja.
Sanna Manderin kuvitusta Martina Moliis-Mellbergin
runokuvakirjaan Pieni runomieli (S&S 2023).  

 

Moliis-Mellberg on suomenruotsalainen runoilija ja elokuvakriitikko. I mitt lilla huvud. Rimliga och orimliga rim (Schildts & Söderströms 2023) on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. 

 

Henriikka Tavin suomennos svengaa rytmillisesti ja loppusoinnuiltaan pakottomasti. 

Ruotsinkieliseen alkuteokseen en valitettavasti päässyt tutustumaan. 

Oikeastaan lastenlyriikan kääntämisessä on aina kyse melko vapaasta tulkinnasta. 

Siksi onkin perusteltua, että suomentajan työ on nostettu myös runokuvakirjan kanteen: Suomeksi loruillut Henriikka Tavi.

 

Sanna Manderin pitkänhuiskeissa ihmishahmoissa on 
ilmeikkyyttä, venyvyyttä ja mieleenjääviä
karikatyyrejä. Tässä katsojan huomio kiinnittyy pummilla ratikassa
matkustavaan mummoon, joka saa papin horjahduksen
takia pirtelöt hiuksilleen. Sanna Manderin kuvitusta
Martina Moliis-Mellbergin runokuvakirjaan 
Pieni runomieli (S&S 2023).  

Sanna Manderin kuvituksen hahmogalleria ja miljöö on tuttua hänen aiemmista lastenkirjoistaan. 

Mander on tehnyt yhtenäisen kuvakirjakuvituksen, jossa riittävän lyhyet pätkät runotarinasta on taitettu dynaamisesti aukeamille.

Pöljä, ailahteleva rakkaus Korsossa

Siri Kolu: Tämä liukasteleva sydän. 218 sivua. Otava 2023. Kansikuva Elisa Konttinen. Love-sarja. 

 

Opettelin ystävieni kanssa pelialueen. Pyöräilimme ympäriinsä. Ostimme jäätelöä pienistä korttelialepoista. Opin keskustan ruutukaavan betonitalot, joiden parvekkeet olivat aikaa sitten kostuneet ja täynnä sammalta. 1970-luvun kerrostaloketjut isoine korttelipihoineen, radan molemmin puolin iso ja pieni S-market, vanhalla asemalla kallishintainen kahvila ja lankamyyntiä. – – Aina kun ajatteli tuntevansa alueen, se yllätti. Radan länsipuolella, korkeiden mäkien suojassa, piileksi puutaloalueita, jotka eivät tuntuneet kuuluvan nukkavieruun keskustaan. Lähimetsässä joen yli kohoava pieni puinen silta suoraan kuin metsätarinasta. Pyöräreitillä aukeava metsäsuora laululintuja täynnä.

 

Siri Kolun Tämä liukasteleva sydän on Otavan uuden Love-sarjan neljäs osa.

Keväällä ilmestyivät Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee  ja Sari Luhtasen Tuhkimo tennareissa ja alkusyksystä yhdysvaltalaisen Justin Thaon melodramaattinen rakkaustarina Älä mene, Sam.  

Elisa Konttisen syvän metsänvihreä kansikuva Kolun nuortenromaaniin ei onneksi koodaa oletetun lukijan todennäköisintä sukupuolta, ja hyvä niin. Parisuhdepähkäilyt eivät käsittääkseni kiinnosta pelkästään tyttöjä. 

 

Tämä liukasteleva sydän on jälleen yksi hyvä esimerkki varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuuden reaktionopeudesta kertoa nykynuorten arjen solmukohdista, joissa paineita aiheuttavat usein erilaiset klikit, jännitteet ja ristiriidat ryhmien kesken. 

Seiskaluokkalainen Diandra eli Didi muuttaa vanhempien eron jälkeen uuteen kotiin isoveljensä ja äitinsä kanssa. Rahasta on tiukkaa ja äiti joutuu tekemään pitkää päivää sairaalassa. 

Didi löytää nopeasti uusia ystäviä, Kanelin ja Kärpän, joiden kanssa hän rakentaa ja käsikirjoittaa liveroolipelitarinoita.

 

Kolu luo jo romaanin alussa eloisan miljöön. Jälkisanoissa hän antaa tarkat koordinaatit Vantaan Korsoon sekä viittaa myös oman nuoruutensa mielenmaisemiin Keravalla.  

 

Dome on rinnakkaisluokan kingi, omaa hovia häikäilemättömästi pyörittävä raggari ja koulun alfauros, semikriminaali, joka on aiemmin ollut paikallisen jalkapallojoukkueen lupaava tähtisentteri, mutta ura on tyssännyt urheiluvammaan.

 

Yllättäen Dome ottaa yhteyttä pikakirjoitustekniikan hallitsevaan Didiin ja pyytää tätä toimimaan päiväkirjanaan. 

 

– Mä haluan että voin tallentaa sun avulla kaiken sen, mikä jää yli, hän sanoi. – Susta tulee niiden ajatusten säilytyspaikka. Sä kuuntelet ne ja kirjoitat ne ylös ja pidät tallessa. Saat käyttää niitä materiaalina sun juttuihisi, joita sä kirjoitat. Mutta et puhu niistä sanaakaan täälä koululla. Et vaikka joku uhkaisi sua.

 

Didi ei kuitenkaan sokaistu yht´äkkisestä huomiosta ja oudosta tarjouksesta.

 

Tämä liukasteleva sydän kuvaa vivaihteikkaasti manipulointia, mutta samalla myös teini-ikään kuuluvaa vimmaista ja elämänvaiheeseen luontaisestikin kuuluvaa tarvetta olla osa samankaltaisten ryhmää. Painotuksiltaan Kolun romaani liikkuukin monin kohdin samoilla taajuuksilla kuin Terhi Rannelan novellikokoelma Vaarallinen keli.

 

 

Keskushenkilö ja minäkertoja Didi on vahva, itsenäinen teini, joka tempoo itseään vähin erin ulos Domen mielivaltaisesta ja pomottelevasta käskytyksestä. Samaan aikaan hän pääsee kurkistamaan Domen tarkoin varjelemaan kulissientakaiseen elämään, jossa on paljon inhimillisyyttä ja huolenpitoa.

Ennen pitkää Didi huomaakin  joutuvansa Domen arkiminän – Danin –  ”pöljän rakkauden” piiriin, jossa hän kaatuu naamalleen kerta toisensa jälkeen. Didi hämmentyy Domen / Danin hänelle uskomissta salaisuuksista, joista läheskään kaikkia hän ei kykene hallitsemaan ja ymmärtämään: 

 

Pelkäsin menettäväni otteeni siitä, kuka olen. 

Olen kirjoittaja, suunnittelija, sivustakatsoja. Minua ei saa katsoa, minä olin osa pelin näkymätöntä rakennetta. Minä katson, kun muut pelaavat, ratkovat pelin juonikuvioita, tulevat epätoivoiseksi, pettävät rakkaansa, hyökkäävät, liittoutuvat, rakastavat joka minuuttia. 

 

Nuori rakkaus on aina siekailematonta, arvaamatonta ja äkkipikaista. 

Tämä liukasteleva sydän ei missään kohdin onneksi äidy siirappiseksi rakkaushömpäksi, vaikka lopun dramaattinen käänne olisikin antanut siihen aineksia. 

Kaikki Love-sarjan kotimaiset kirjat ovat mitaltaan kohtuullisia, Luhtasen ja Kallioniemen teokset reippaasti alle 200-sivuisia ja Kolun romaanikin vain hieman yli 200-sivua. 

Vetävä ja turhasta rönsyilystä karsittu tarina on eittämättä yksi olennainen koukku, jolla eritasoiset ja -ikäiset lukijat saadaan "lankeamaan loveen" ja lukemisen koukkuun! 

 

 

Meditatiivinen kuvakirja kaikille syksyn ystäville

Mila Teräs & Nora Surojegin: Myyrä joka katsoi kuuta. 32 sivua. Karisto 2023. 

 

 

 

Metsässä vietettiin kuun katsomisjuhlaa,

kuun ihailujuhlaa,

sillä taivaalle oli juuri puhjennut

huikean pyöreä täysikuu.

 

Sen pakahduttava kirkkaus aiheutti silkkaa riemua

ja keräsi yhteen hurmioitunutta väkeä. 

 

Karisto on viime vuosina laajentanut lastenkirjavalikoimaansa laadukkaisiin kotimaisiin kuvakirjoihin, joissa teksti ja kuvitus muodostavat parhaimmillaan taiten sommitellun kokonaisuuden.   

Yksi merkittävä taitoskohta oli vuonna 2017 järjestetty uusia kuvakirjatekstejä peräänkuuluttava kirjoituskilpailu.

 

Mila Teräksen ja Nora Surojeginin Myyrä joka katsoi kuuta vetoaa painotuksiltaan suomalaiseen melankoliseen luonteenlaatuun, mutta siitä löytyy kosketuspintaa myös suorituskeskeisille ja ylitunnollisille puurtajille. 

 

Milli Myyrä tuntee outoa levottomuutta. 

Onko se muistanut varustautua riittävästi tulevan talven varalle? 

Ohi vaeltavien ja talvivarastoa kuljettavien maanisten muurahaisten ”Täytyy täytyy…” hokemat vielä entisestään pahentavat sen mielialaa. 

 

Hajamielisyyksissään se on kompastua Essi Etanaan.

 

Etana kertoo tulleensa katsomaan täysikuuta.

 

Vaikka Milli Myyrän on vaikea irrottautua ajatusjumeistaan, niin täyden kuun ihmeen äärellä se lumoutuu täysin. 

Syksyn ruskalla herkutteleva aukeama, jolla Valde
Vaahtera lahjoittaa myyrälle haiku-runon.
Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023).

Kuun kajossa Valde Vaahtera  ja Kalevi Kukko ryhtyvät spontaanisti haiku-runoilijoiksi.

 

Liekö kysymys jonkinlaisesta kuuhulluudesta, kun myyrä uskoo voivansa leikata yöllisestä tähtitaivaasta itselleen verhot. 

Ahneus on koitua myyrän kohtaloksi, sillä se loukkaa jalkansa ja muut metsän eläimet valistavat, ettei yötaivasta voi kukaan omistaa. 

 

Höpsö myyrä kuvittelee, että se voi leikata yötaivaasta
itselleen verhot! Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin 
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023). 

Myyrän on pakko hidastaa tahtia, ja ensi kertaa huomaa, että voi nähdä kotikolonsa ikkunastakin kajastavan kumottavan täysikuun. 

 

Mila Teräksellä on omintakeinen taito kirjoittaa lyyrisesti, olipa kyse kuvakirjasta, lastenromaanista tai aiheiltaan hyvinkin realistisesta nuortenkirjasta.  

Milli Myyrän ja täysikuun tarinassa voi halutessaan nähdä myös ikiaikaisten faabelien viisautta.

 

Kuun kajo värjää metsän violetin eri sävyillä. 
Nora Surojeginin kuvitusta Mila Teräksen tekstiin 
kuvakirjassa Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023). 

Teräksen riittävän niukka teksti antaa paljon tilaa Nora Surojeginin kuvitukselle. 

Surojeginilla on maaginen kyky luoda panoraama-aukeamilleen meditatiivisia, sykettä laskevia näkymiä.  

Olen usein käyttänyt kuvakirjaan liittyvissä koulutuksissani esimerkkinä Surojeginin Uneton jänö -kuvakirjan (Minerva 2018) 

Uneton jänö -kuvakirjassa on vastaava komea aukeama,
joka virittää kuvan katsojan metsän rauhoittavaan, meditatiiviseen 
syliin. Nora Surojeginin kuvitusta kuvakirjaan
Uneton jänö (Minerva 2018). 

 

Syksyn ruskat värit näkyvät läpi kuvakirjan. 

Ensimmäisellä aukeamalla myyrän kotikolon männynkäpyasetelma on aitoudessaan ja kolmiulotteisuudessaan jopa hätkähdyttävän tarkka. 

 

Pojatkin voivat puhua rakkaudesta!

Maria Kuutti: Roope, Make ja kiusalliset kiekaisut. Kuv. Anne Muhonen. 111 sivua. Myllylahti 2023. Kansikuva Anne Muhonen.

 

 

Helsingin Sanomissa julkaistiin toissapäivänä toimittaja Heidi Moision artikkeli otsikolla Pojat ovat epäempaattisia, ja se on pitkälti aikuisten vika, sanovat Poikien puhelimen asiantuntijat. 

 

Moisio on haastatellut Väestöliiton Poikien puhelimen tiimiläisiä Anders Huldénia ja Aziz Bahlaouanea. He saavat usein vastata kasvavaan kehoon, murrosikään ja seksiin liittyviin kysymyksiin. 

 

Roope, Make ja lusikkatesti aloitti viime vuonna  uuden varhaisnuorille suunnatun sarjan. 

Sarjan toisessa osassa jatketaan murrosiän fysiologisten ja psyykkisten muutosten äärellä.

 

12-vuotiaan Roopen harras haave mopon hankkimisesta on jo monta askelta lähempänä toteutumistaan. 

Roopen äiti on näet laittanut mopohaaveen täyttämisen ehdoksi sen, että pojan negatiiviset Wilma-merkinnät saataisiin vähenemään. 

Makella (oik.) on usein paljon asiaa Roopelle kesken
oppituntien. Anne Muhosen kuvitusta Maria Kuutin
varhaisnuortenkirjaan Roope, Make ja kiusaliset kiekaisut
(Myllylahti 2023).

 

Jo edellisessä osassa tähän etsittiinkin apua: Make sai tukea keskittymisvaikeuksiinsa pienryhmäopetuksesta, ja näin Roopen kaikki aika ei enää mene parhaan ystävän auttamiseen. 

Erityislapsen arkea kuvataan ilman alleviivausta tai tirkistelyä rempseästi ja usein nimenomaan parhaan ystävän Roopen näkökulmasta, huumorillakin softaten: 

Roope nimittäin toteaa, ettei Makella "ollut koskaan ongelmia itsetunnon kanssa: se uskoi oppivansa, mitä vain halusi. Harmi vain, ettei se halunnut oppia mitään, mitä koulussa opetettiin."

Koska Roopen oma ääni saattaa tehdä tepposet silloin kun sitä vähiten odottaa, hän tarkkailee selvästi herkällä korvaa myös muiden äänensävyjä. 

 

Luokalle tuleva uusi tyttö, Jenniina, kiinnittää Roopen huomion. Tytön äänikin on ”lämmin kuin aamuaurinko”. 

 

Kevätjuhlan spontaaniin runoon liittyvät
nolouskertoimet ovat kaataneet Roopen petiin, mutta
onneksi äiti osaa lohduttaa. Anne Muhosen kuvitusta
Maria Kuutin varhaisnuortenkirjaan Roope,
Make ja kiusaliset kiekaisut  (Myllylahti 2023).

Maria Kuutti kuvaa äidillisellä hellyydellä poikien kasvua ja edesottamuksia. Roope ja Make ovat mukana kevätjuhlien ohjelmatoimikunnassa ja Roope improvisoi hyvinkin spontaanisti riimitetyn runon syvimmistä tunnoistaan.

 

Hän tulee aivan vahingossa paljastaneeksi sisimpänsä – ja rakkautensa Jenniinaan – koko koululle. Pahimman nolouden jälkeen Roope kuitenkin on valmis kyseenalaistamaan piintyneen ajatuksen, että pojat eivät mukavoisi puhua luontevasti rakkaudesta. 

 

Make osoittaa myös aivan poikkeuksellista tunnekypsyyttä, kun muut luokan pojat saavat syyn epäillä Roopen olevan homo:

 

– Mitä väliä sillä on, onko joku homo? Mä voin olla homo. Sä voit ola homo. Eiköhän se meille vielä joku päivä selviä. 

 

Daniel tuijotti Makea suu auki. Mäkin tuijotin. Joskus musta tuntui, etten tuntenut Makea. Mistä lähtien ystäväni oli ollut noin viisas? No, Make saattoi olla joskus aikamoinen idiotti ja vöyhö, mutta kiusaamista se ei voinut sietää.

 

Anne Muhosen mustavalkoinen kuvitus ilmaisee nasevasti poikien mielenliikkeitä ja aikomuksia.

 

Hieman hämmentää kirjan selkämykseen kannesta leviävä vaaleanpunainen väri. 

Onkohan kirjan potentiaalisilla poikalukijoilla kirjan avarasti ja stereotyyppisiä ajatuksia uhmaavien keskushenkilöiden tavoin kanttia napata pinkki kirja hyllystä luettavakseen? 

 

Nuoruuden myrskyvaroituksia

Erika Vik: Olivia online. 288 sivua. S&S 2023. Kansikuva Erika Vik. 

 

 

– – Nykyisin Olivia menettää hermonsa aika usein. Hän ei voi sille paljon mitään, sillä hänen kehonsa sisäpuolella myrskyää tuoreita voimia, jotka saavat hänet kipunoimaan ja leimahtamaan. Hänellä on helposti syttyvä pää. – – 

 

 

Näin sympaattisesti ja todenmakuisesti lukijalle esitellään 12-vuotias Olivia, joka asuu kahdestaan äitinsä kanssa Hyvinkäällä vanhassa omakotitalossa. 

 

Vanhemmat ovat eronneet ja tyttö tapaa isäänsä säännöllisesti viikonloppuisin Helsingissä.

 

Olivia ei ole omasta mielestään enää lapsi, vaan nuori nainen; onhan hänellä menkat, jotka tosin eivät ole yhtä säännölliset kuin parhaalla kaverilla Venlalla. 

 

Olivia närkästyy äidin uudesta miesystävästä Ilmarista, joka työntyy kolmevuotiaan tyttärensä Senjan kanssa aivan varoittamatta heidän elämäänsä. 

Nuoren murrosikä koettelee aina jollain tavalla perhedynamiikkaa. Olivia on huomionkipeä ja mustasukkainen äidin seurustelusuhteesta, eikä isäkään omien ongelmiensa takia osaa tukea tytärtään oikealla tavalla. 

 

Äiti ei enää tunnu huomaavan lainkaan tyttärensä tarpeita, mutta onneksi salaperäinen Juneboy_07 paikkaa huomiovajetta ja kommentoi vuolaasti Olivian tanssivideoita verkossa. 

 

Olivia online käsittelee luontevasti mutta pysähdyttävästi verkossa tapahtuvaa viettelyä eli groomingia, joka tähtää alaikäisen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 

 

Olivia chattailee verkossa myös Amiragrrlin kanssa. Maahanmuuttajataustaiseksi paljastuvan Amiran valppaus ja oikeudentunto koituvatkin lopulta Olivian pelastukseksi.

 

Vik nostattaa jännitystä dekkarimaisesti. Vaikka Olivia on toiminut ajattelemattomasti, häntä ei syyllistetä, kun taas rikoksen tekijä saa asiaankuuluvan rangaistuksen. 

 

 

Erika Vik kirjoittaa nykynuorten kielellä, johon englannin kielestä johdetut sanat (esim.ghostaaminen, striikit ja reelsit) ovat kotiutuneet jo pysyvästi. Puhelinta pälytään ”uusien notifikaatioiden toivossa” ja paras ystävä Venla patistaa Oliviaa pyytämään Juneboyn kuvan, sen varalta, että poika ”on joku törkeen ruma, jota sä et lähestyis irlissä missään tilanteessa”. 

 

 

Ekologiset painotukset (kerskakulutuksen kritisointi,  kasvissyönti ja tietoisuus pahenevasta ilmastonmuutoksesta) tuodaan  kotimaisissa nuortenromaaneissa nykyisin esille arkisesti, ilman tarpeetonta alleviivaamista. Olivia on valistanut isäänsäkin ilmastoasioissa ja vannottanut, että tämä hankkii uudeksi autoksi  Teslan heti, kun on ”sopivasti löysää rahaa”.

 

Kun hartaasti odotettu isäviikonloppu ei menekään aivan suunnitelmien mukaan, Olivia päätyy spontaanisti mielenosoitukseen. Nuoren ihmisen vaikuttamisen halu, joukkohurmos ja yksilön keinot muuttaa jumiutuneita käytänteitä tulevat komeasti esiin Olivian tempautuessa ilmaston puolesta marssivien mielenosoittajien riveihin: 

 

Ihmisistä lähtevän äänen voima on mahtava, se värisee hänen ytimissään saakka. Olivia tuntee täyttyvänsä lämpimästä valosta, kun häntä ympäröivien mielenosoittajien määrätietoisuus ja into tarttuvat myös häneen ja saavat hänen poskensa rusottamaan. – – Peli ei ole vielä menetetty. Hän voi tehdä paljonkin, hän pystyy vaikuttamaan valinnoillaan ja vetoamaan päättäjiin.

  

 

Tyttöjen väliset jännitteiset kaverisuhteet näkyvät tänä syksynä poikkeuksellisen aistivoimaisesti lasten- ja nuortenromaaneissa. 

Olivia riitaantuu Venlan kanssa ja huomaa tulleensa muillekin luokan tytöille näkymättömäksi:

 

Tunnit ja päivät laahautuvat toistensa perässä, eikä Venla vilkaise koulussa kahta kertaa Olivian suuntaan, sillä hänen aurinkonsa loistaa nyt muille. Pyörätelineillä Olivian paikalla istuu nyt aina joko Minttu tai Pihla. Venlan sormet solmiutuvat välitunnilla Pihlan sormien lomaan, joissa on täsmälleen samanväristä kynsilakkaa kuin hänellä, sähkönsiniset hiukset kallistuvat kohti Mintun olkapäätä, kun he nauravat kuplivasti salaisille jutuilleen, joista Olivia ei tiedä mitään. 

 

Nuo kolme eivät enää edes moikkaa hänelle, sillä Oliviasta on Venlan näkemyksen mukana tullut leuhka horo. – – 

 

S&S järjesti ystävyyttä käsittelevän kirjoituskilpailun kaksi vuotta sitten. Kilpailusta seuloutui jatkotyöstöön Olivia onlinen lisäksi kolme muuta käsikirjoitusta, joille kustantamo on tarjonnut kustannussopimusta.  

 

 

Erika Vik on aiemmin kirjoittanut YA-fantasiaa (Kaksoisauringot-trilogia, Gummerus 2017–2018) sekä rockmaailmaan sijoittuvan romaanin aikuisille,  Luonasi ikuisesti (Atena 2023). Vik on myös tuottanut Lanu!-festivaalia.  

 

Lienee melko harvinaista, että kirjailija tekee itse kirjansa kansikuvan. Vikillä on kuitenkin graafisen suunnittelijan ja kuvittajan koulutuksena ansiosta tähänkin rahkeita. 

Kansikuva on graafisen sähäkkä ja siihen tiivistyy onnistuneesti Olivialle tärkeä jazztanssi ja elämänilo. Otollisin lukijakunta ei välttämättä edes "tunnista" kirjaa kotimaiseksi, sillä kansikuva jäljittelee taidokkaasti yhdysvaltalaisen YA-kirjallisuuden kansitaidetta.  

Lapsuuden avarat leikit

Riina Katajavuori: Einarin elokuu. Kuvittanut Jani Ikonen. 86 sivua. Enostone 2023. 

 

 

 

Olen usein motkottanut siitä, että perinteinen lapsen arjen kuvaus on entistä harvinaisempaa herkkua kotimaisissa lastenromaaneissa. 

En oikein jaksa uskoa siihen, että kaikki lapset lukutaidon tasoon ja muihin intresseihin katsomatta pitäisivät yksinomaan tapahtumantäyteisestä ja yksityiskohtia pursuilevasta kerronnasta, jota on nyt tarjolla mielestäni enemmän kuin tarpeeksi. 

Haluan uskoa, että nykylapsetkin pitävät vielä rauhallisesta, tavalliseen arkeen keskittyvästä kerronnasta, ja ilokseni sellaista löytyy Riina Katajavuoren lastenromaanista Einarin elokuu.

Einarin elokuu on myös kirjaesineenä tavattoman kaunis. 

Vihreä kluuttiselkämys ja väreiltään räväkkä Jani Ikosen kansikuva laiturilta veteen hyppäävästä kirjan päähenkilöstä herättävät heti mielenkiinnon. 

Jani Ikosen kuvitus tavoittaa ällistyttävän
hyvin tilanteita ja tunteita. Tässä Einari harjoittelee
koulun kykykilpailuun maharullausta pikkusisko
 Aila seuranaan. Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren
lastenromaaniin Einarin elokuu (Enostone 2023). 

 

Lastenromaanissa lukija pääsee seuraamaan toista luokkaa syksyllä aloittavan Einarin arkea elokuun alusta loppuun. Päivämäärien lisäksi luvut on nimetty koukuttavasti.

 

Einari on toimissaan ehtiväinen mutta toisaalta myös välillä filosofisiinkin ajatuksiinsa vaipuva pikkupoika, joka isän arvion mukaan kuluttaa toisinaan yhden päivän aikana jopa puoli metriä laastaria! 

Jani Ikosen mustavalkoinen kuvitus tavoittaa ällistyttävän hyvin keskushahmojen ilmeet ja kehonkielen. 

Einarin paras kaveri Voitto tulee yökylään, ja hämärän
 tultua pojat keskustelevat salaperäisestä sadeviittamiehestä.
Jani Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren lastenromaaniin 
Einarin elokuu (Enostone 2023). 

 

Einaria ja tämän ystävää Voittoa askarruttaa Einarin perheen kesämökin lähellä usein liikkuva hurjan näköinen ”sadeviittamies”, joka ei poikien arvion mukaan taida olla ihan vaaraton: 

 

”No ajattele… jos se vaikka harrastaa metsästystä ja hortoilee täällä pyssyn kanssa pitkin metsiä tai jotain”, Voitto sanoo. ”Se oli epäilyttävä hyypiö. Ehkä humppu”. – –

 

Sadeviittamies on päässyt myös kuvitukseen. 
Jani Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren 
lastenromaaniin Einarin elokuu (Enostone 2023). 

Sadeviittamiehen mysteeri ratkeaa, kun kesämökin naapuri Aatos Peltonen kertoo Arvosta, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Arvo ei Peltosen luonnehdinnan mukaan "ole raitis, reipas eikä rahanahne – pikemminkin yksilöllinen, yksinäinen ja hyväntahtoinen”. 

Einarin elokuun  voi ajatella ottavan kantaa alkusyksystä ensin sosiaalisessa mediassa ja sittemmin printtimediassakin käytyyn "spurgu-keskusteluun. 

Eri tahot närkästyivät nimittäin Opetushallituksen vuonna 2015 julkaiseman (ja toimittamani) selkomukautetun tarinakokoelman Häntä jäässä ja muita juttuja opettajan aineistosta, joka liittyi Kreetta Onkelin lyhyeen tarinaan "Spurgu". Sitä syytettiin  yksipuolisesta, päihdeongelmaisia ihmisiä stereotypisoivasta asetelmallisuudesta.

 

Selkomukautusta, saati alkutekstiä ja Onkelin hienoa, edelleen kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeenkin yhteiskunnallisilta painotuksiltaan ajankohtaista Selityspakkia (Otava 2014), eri mediat eivät tietenkään nähnyt aiheelliseksi etsiä käsiinsä.

 

Lastenkirjallisuus työstää hyvinkin rankkoja, usein aikuisen mielestä jopa kiusallisia aiheita, joista aikuinen mieluusti vaikenisi kokonaan. 

Kohun taustalla näkyy jälleen suuren yleisön tietämättömyys nykylastenkirjallisuuden aiheiden kirjosta sekä kirjailijoiden ja kuvittajien lapsen omaa ymmärrystä kunnioittavasta asenteesta. 

Riina Katajavuoren Einarin elokuu kuvaa – Onkelin tavoin – humaanisti lapsen luontaista uteliaisuutta itselle vierasta ja vaikeasti hahmottuvaa asiaa kohtaan. 

Lasten villit spekuloinnit sadeviittamiehestä saavat  arkisen selityksensä, ja samalla pelko ja uteliaisuus poistuu. 

Kyläyhteisössä Arvoa sananmukaisesti arvostetaan ja tarvittaessa myös autetaan arkisissa toimissa. Sadeviittamies on vain yksi tarinan sivuteemoista, mutta sellaisenaan juuri mainio osoitus arkisesta lähimmäisenrakkaudesta. 

Einarin elokuu on täynnä tunteita, jotka aitoudessaan välittyvät suodattamattomina ja juuri siksi niin koskettavina. 

 

Tunteiden tihentymiä on paljon: äiti muistelee vieläkin Einarin edellisten 7-vuotissyntymäpäivien poikanenergiaa:

"Lopuksi koko lastenhuoneen ilma oli sellaista paksua ja kuumaa" muistelee äiti. "Poikaenergia leijui."

Käsinkosketeltavan huolen äärellä ollaan, kun pikkuveli Aila katoaa kesämökillä juuri ennen kotiinlähtöä.  

 

Myös kohtaus, jossa Einariin iskee odottamatta hätä, kun kukaan aikuinen ei olekaan koulusta kotiin tullessa kotona, on kuvattu hienosti. Onneksi turvaverkko pitää ja Einari selviää tilanteesta vain pienellä säikähdyksellä. 

 

Hyvä esimerkki Jani Ikosen herkkyydestä kuvata  
tunteiden nyansseja: Einarin ilme on apea tai ainakin mietteliäs,
kun taas isoveli Immo on omasta huoneesta selvästi innoissaan.
Jani Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren 
lastenromaaniin Einarin elokuu (Enostone 2023). 

Suuri muutto -luvussa kerrotaan, kuinka isoveli saa oman huoneen ja Einari jakaa huoneen pikkusiskon kanssa:

 

Illalla kun menen nukkumaan, kurkistan hämärässä pinnasänkyyn. Ailan pullea käsivarsi törröttää puisten pinnojen välistä. Siirrän sen varovasti sisäpuolelle.

 

Aila on söpö, kun se nukkuu pää tungettuna sängynnurkkaan ja jalat ihan rentoina pötkylöinä.

Minä hiivin hiljaa peiton alle ja kuuntelen Ailan unituhinaa. Siihen on kotoisaa nukahtaa. 

 

Pikkusiskon olemus piirtyy lukijalle muutoinkin viehättävien ilmaisujen kautta, kun Aila klottaa pikkuammeessa saunassa ja hoipperehtii kirjastossa pienen työntökärryn kanssa. 

 

Saan myös omien lapsuudenmuistojeni kautta hyvin kiinni kohtauksesta, jossa Einari kuvittelee kylpyammeessa olevansa järven mökkirannassa. Laineet lyövät korkeina ja tornado on lähestymässä… kunnes äiti pyytää lopettamaan loiskuttelun ja Einari toteaa: ”Minun avarat leikkini eivät mahdu näin pieneen ammeeseen.”

Einarin elokuu on hyvä esimerkki lastenkirjasta, jonka lapsuudenkuvaus puhuttelee myös aikuista. 

Lastenromaani kuvaa lapsuuden tunnekokokemuksia, jotka eivät ole aikaan sidottuja. Uskoisin, että kirja "toimii" parhaiten aikuisen ääneen lukemana, jolloin on helppoa pysähtyä lasta kiinnostavien aiheiden äärelle yhdessä keskustellen.

Aikuisen myötävaikutusta tarvitaan myös siihen, että pohdiskeleva ja herkkä lapsi tulee löytäneeksi ja lukeneeksi itse tämän kirjahelmen.