Kotimaisen kuvakirjan juhlaa Taidehallissa

 

Kollektivet: Linda Bondestam, Jenni Erkintalo, Lena Frölander-Ulf, Edith Hammar, Maija Hurme, Erika Kallasmaa, Jenny Lucander, Laura Merz, Sanna Pelliccioni & Maria Sann. Kymmenen suomalaisen taiteilijan ja kuvittajan yhteisnäyttely Helsingin Taidehallissa 15.9. 2025 asti. 

 

Kotimainen kuvitustaide on vallannut Helsingin Taidehallin. 

Kollektivet-näyttelyn voi tulkita toivorikkaasti signaalina siitä, että kuvittajan työpanosta ja taiteellista näkemystä arvostettaisiin  Suomessa nykyisin huomattavasti aiempaa enemmän. 
 
Edellinen merkkipaalu oli vuonna 2014 yhdeksän suomenruotsalaista kuvittajaa
esitellyt By-näyttely, joka lähti Tammisaaresta kiertueelle myös muualle Suomeen sekä Ruotsiin ja Frankfurtin kirjamessuille Saksaan.

Kollektivet-näyttelyn seinäprintti muistuttaa nasevasti, että
kuvakirjat ovat lapsen ensimmäinen kosketus
kuvataiteeseen. © PHH

 
Kollektivet-näyttelyn tavoitteena on havahduttaa erityisesti aikuiset tutustumaan suomalaiseen kuvitustaiteeseen. Lapsikatsojiakaan ei toki ole unohdettu. Näyttelyssä on paljon elämyksellisiä ja moniaistisia tiloja lapsille. 

Avajaisten tungoksessa 14. elokuuta näitä kohteita oli valitettavasti haastavaa kuvata. 
 
Näyttelykutsussa haluttiin huomioida lastenkirjakuvittajien ohella myös aikuisille suunnatut kuvittajat, mutta kymmenikköön valittiin lopulta vain yksi kuvittaja, Edith Hammar. Hänen groteskit, provosoivat ja avoimen seksuaaliset mutta humoristiset tussi- ja lyijykynäkuvituksensa poikkeavat kantaa ottavuudellaan ja pidäkkeettömällä yhteiskunnallisuudellaan yhdeksän muun kuvittajakollegan tyylistä ja tavoitteista. 

Hammarilla oli jo viime vuoden joulukuussa Ruotsin Modeerna Museetin yhteisnäyttely yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Nicole Eisenmanin kanssa. 
 
Tammisaaren By-näyttelyn tavoin myös Kollektivet-näyttelyssä enemmistö kuvittajista on taustaltaan suomenruotsalaisia. Näyttelyn työkielenä on ollut ruotsi, joten hakijoilta edellytettiin kohtuullista ruotsin kielen taitoa. 

Näyttelyn päärahoittajina on ollut lukuisia suomenruotsalaisia rahastoja ja säätiöitä. Yhtenä keskeisenä yhteistyökumppanina on toiminut myös Moomin Characters. 
 
Vähimmäisvaatimuksena näyttelyhaussa oli, että kuvittaja on julkaissut kolmen vuoden aikana ainakin yhden teoksen suomalaisen kustantamon kautta. 

Erika Kallasmaata lukuunottamatta kaikki muut kuvittajat ovat debytoineet ja vakiinnuttaneet asemansa kuvakirjailijoina vasta 2000-luvun aikana (Kallasmaan ensimmäiset lastenkirjakuvitukset ilmestyivät Erika Kovasen nimellä jo 1990-luvun lopulla). 

Kallasmaan erityisosaamisen aluetta ovat kuvarunokirjojen kuvitukset; hän on kuvittanut useampia Laura Ruohosen lastenrunokirjoja (Otava ja Into kustannus).
 

Sanna Pelliccionin kuvitusoriginaali Eppu Nuotion tekstiin
perustuvaan kuvakirjaan Anteeksi (S&S 2025). Puuväreillä tehty 
kuvitus jäljittelee lapsen piirustustyyliä, ja niinpä myös kuvituksen
"ripustus" on arkinen ja konstailematon. © PHH

Lapsiperheet tuntevat todennäköisesti parhaiten Sanna Pelliccionin Onni-poika -kuvakirjat (Minerva 2007–2018 ja Etana Editions v:sta 2019). 

Pelliccioni on tehnyt yhteistyötä myös monien lastenkirjailijoiden kanssa. Pelliccionin kuvituksille on ominaista kokeilunhalu ja monien eri kuvitustekniikoiden (muste-, tussi-, lyijykynä-, värikynä-, vesiväri- ja väriliitutekniikat). Yhden kuvakirjan kuvituksen hän on toteuttanut jopa muovailuvahasta! (Mata-Mii seikkailee, Tammi 2013).   
 
Laura Merzin musteella ja tussilla loihtima graafisen pelkistetty tyyli on kaukana perinteisestä suomalaisesta kuvakirjakuvituksesta: Merzin vaikutteet tulevat lastenkirjakuvitustaiteen sijaan pikemminkin modernista kuvataiteesta.  Hän on asunut nuorena Skotlannissa ja  asuu nyttemmin Berliinissä ja Suomessa. 

Merzin taidokasta mustekuvitusta yhdessä Aino Järvisen kanssa
tehtyihin kuvakirjoihin Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa
(Etana Editons 2016 ja 2019). © PHH

Merz on julkaissut kolme kuvakirjaa Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa (Etana Editions 2016 ja 2019) yhdessä Aino Järvisen kanssa sekä aakkosrunokirjan Absurdit aakkoset (Etana Editions 2022) yhdessä runoilija Harri Hertellin ja säveltäjä Pentti Luomakankaan kanssa).

Merzin uusin poikkitaiteellinen ympäristötaidehanke oli Helsingin Kalasatamanpuistossa viime viikolla järjestetty avoin Radical play -työpaja (yhdessä Hemmo Honkosen ja Päivi Raivion kanssa). Työpajassa osallistujat saivat tunnustella, tutkia ja muokata erilaisia materiaaleja. Lapset ja aikuiset saivat rakentaa ja leikkiä muodoilla ja väreillä ja luoda näin kaupunkikuvaan väliaikaisia tilasidonnaisia teoksia. 
 
Jenni Erkintalo on paitsi kuvittaja niin myös vuonna 2014 aloittaneen kuvakirjoihin keskittyvän Etana Editons -kustantamon toinen perustaja. Erkintalon ja Réka Királyn luotsaama erikoiskustantamo keskittyy korkeatasoisen koti- ja ulkomaisen kuvakirjallisuuden kustantamiseen. 

Suomalaisen kuvakirjallisuuden 2000-luvulla saavuttama maailmanmaine onkin kiistämättä isolta osaltaan Etanan herkkien tuntosarvien ansiota. Esimerkiksi Marika Maijalan Ruusun matka (Etana Editions 2018)  julkaistiin vuonna 2023 Yhdysvalloissa Mia Spangenbergin kääntämänä. Kesällä 2025 Etana Editionsin kustantamon toiminnan luotsaaminen siirtyi kokonaan Erkintalon vastuulle. 

 

Lena Frölander-Ulfin raapekartongille tehtyjä kuvitusoriginaaleja
kuvakirjaan Fidel och jag i storstaden (Förlaget 2021,
 suom. Minä ja Muru metropolissa, Teos 2021). © PHH 

Lena Frölander-Ulfin kuvitukset syntyvät usein raapekartongille, joka mahdollistaa valon ja varjon lukuisat ainutkertaiset sävyt. Harvinaisen tekniikan ansiosta kuvituskuviin tulee myös maagista kolmiulotteisuuden vaikutelmaa. Frölander-Ulf on kirjoittanut myös lastenromaaneja (Nelson Tiikeritassu ja Rapsu-trilogia).  

Frölander-Ulfia, Maija Hurmetta, Maria Sannia ja Linda Bondestamia yhdistää se, että heidän teoksensa ilmestyvät poikkeuksetta samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi (Schildts & Söderströms, Förlaget, S&S ja Teos). Ruotsinkielisillä alkuteoksilla on näin etulyöntiasema myös Ruotsin kuvakirjamarkkinoille. Frölander-Ulf oli mukana jo edellisessä By-näyttelyssä, kuten myös Linda Bondestam ja Maija Hurme.
 
Kollektivet-näytteyn lastenkirjakuvittajista suurimman läpimurron Ruotsiin on tehnyt viime vuosina Linda Bondestam. Hän on myös ensimmäinen suomenruotsalainen kirjailija, joka on valittu lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja arvostusta monin tavoin edistävän lastenkirjallisuusakatemian jäseneksi. Bondestamin Chop Chop: en tappers jordbos berättelse(Förlaget 2024, suom. Hopi Hopi: reippaan robotin tarina, Teos 2024, suom. Päivi Koivisto) sai myös Ruotsin arvostetuimman lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, August-prisetin. Bondestamin tunnistettava tyyli syntyy usein sekatekniikalla, jossa on paljon kollaasielementtejä.  
 

Maija Hurmeen luonnoksia. © PHH

Maija Hurmeen, Maria Sannin ja Jenny Lucanderin kuvakirjakuvitukset keskittyvät kuvaamaan lapsen arkea. Heillä kaikilla on silti aivan oma uniikki ja tunnistettava tyylinsä ja tulokulmansa lapsen sisäiseen todellisuuteen.
 
Maija Hurmeen voi nähdä akvarellitekniikan suvereenisti hallinneen Maija Karman työn jatkajana. Hurme yhdistää vesivärikuvitukseensa lyijykynän lisäksi grafiittipulveria. Tekniikka tuo kuviin himmeän ja pehmeän pinnan, joka sopii hyvin sekä Hurmeen omiin kuvakirjoihn (uusimpana Varifrån kommer alla dagar? Schildts & Söderströms, suom. Mistä kaikki päivät tulevat? S&S) että yhdessä kirjailijoiden kanssa tehtyjen kuvakirjojen teemoihin. 
 

Jenny Lucanderin kuvitusta ja hahmojen luonnostelua
Jesper Wung-Sungin tekstin perustuvaan kuvakirjaan
Vad bestämmer jag? (Förlaget 2023, suom. Kuka saa päättää?
Etana Editions 2024). © PHH 

Hurmeen tavoin myös Maria Sann ja Jenny Lucander ovat uudistaneet suomalaisen kuvakirjan lapsikuvausta: heidän lapsisankarinsa ovat kaukana takavuosien sievistä ja moitteettomasti käyttäytyvistä mallilapsista. 

Olen jopa nimittänyt Maria Sannin lapsia kuvakirja-arvioissani ”rumiksi”, mikä tässä yhteydessä on ymmärrettävä kiitokseksi: Sann ei nimittäin siekaile kuvata myös lapsen raivoa, pettymystä ja surua ilman pidäkkeitä. Myös Jenny Lucanderin kuvituksissa on samaa rohkeutta kuvata lapsen vaihtuvia tunnetiloja ilman mitään filttereitä.

Kollektivet-näyttelyn kuvittajat olivat maalanneet näyttelyyn
 laajaksi panoraamaksi levittäytyvän muraalin.
Kuvassa vain osa teoksesta. © PHH

Taidehallin kattaus antaa hyvän käsityksen suomalaisen kuvakirjallisuuden nykykuvittajista. Aikana, jolloin kuvakirjan kuvittamiseen tarvitaan entistä enemmän tahtotilaa ja kutsumusta, kuvakirjan kuvittajien sukupuolijakauma on entistä naisvoittoisempi. 

Olisin kuitenkin kernaasti suonut, että otos olisi ollut hieman ulokkeisempi: esimerkiksi Ilja Karsikas, Matti Pikkujämsä ja Pasi Pitkänen olisivat laajentaneet vielä entisestään näyttelyn väripalettia ja muotokieltä.

Maistiaisia näyttelystä nähtiin jo keväällä Oulun Valveen kulttuuritilan Valvegalleriassa. Taidehallin jälkeen näyttely lähtee kiertueelle Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Näyttelyn asiantuntijaryhmään kuuluivat Maria Lassén-Seger, Janina Orlov, Tiia Strandén, Sabina Westerholm ja Mia Österlund.

Kollektivet-näyttelyn oheen on tehty näyttelyjulkaisu, jota on myynnissä Taidehallissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisu esittelee taiteilijat  lyhyesti runsaiden kuvitusnäytteiden kera. 

Kuka tahansa pystyy tutustumaan Kollektivet-näyttelyn kuvittajiin minidokumenteissa, jotka ovat katsottavissa verkossa. Ne havainnollistavat mainiosti sitä, että suomalainen kuvakirjakuvitus syntyy vielä käsityönä, pieteetillä ja suurella sydämellä.

 

 

 

 

 

 

 

Villejä lapsia Melukylässä ja Tamperetalossa

  

Kuva PHH 

 

Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia Tamperetalossa Muumimuseon Observatorio-näyttelytilassa 19.9.2021 asti. Avoinna ti–ke klo 9–17, to–pe 9–19, la–su 10–17. Teokset ovat lainassa Iloni Imedemaa -museosta Haapsalusta, Virosta. Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Ilon Wiklandin kuvituksista. Koronarajoitusten aikana Muumi-museoon otetaan enimmillään 10 henkeä kerralla. Aika kannattaa varata etukäteen verkosta tai puhelimitse.

Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Melukylän kevät, suomentanut Kerttu Piskonen, 32 sivua, WSOY 2021. 

 

Tamperetalossa on tänään avautunut virolais-ruotsalaisen Ilon Wiklandin kuvitusnäyttely Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia.

 

Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Wiklandin kuvituksista. 

Wikland on syntynyt Virossa vuonna 1930. Varhaislapsuutensa hän asui Talinnassa ja Haapsalussa.  

Ilon Wiklandin isoäidin Viron Haapsalun talon muistot ovat
 tallentuneet moniin Wiklandin kuvituksiin.
Isoäitini Talo, Ilon Wikland, 2005.
© Design Ilon Wikland AB. 

Näytttely tarjoaa monipuolisen ja edustavan otoksenWiklandin eri tekniikoilla tehdyistä kuvituksista Astrid Lindgrenin tuotantoon, mm. satuihin, kuvakirjaan Punasilmänen lohikäärme sekä lastenromaaneihin Katto-Kassinen, Marikki, Veljeni Leijonamieli ja Melukylän lapset. 

Mukana on myös kuvituksia myöhäistuotannon kuvakirjaan Pitkä, pitkä matka  (WSOY 1996). Teksti on Rose Lagergrantzin, mutta tarina pohjautuu Wiklandin omiin kokemuksiin vuonna 1944, kun hän lähti Virosta sotaa pakoon Ruotsissa asuvien sukulaisten luokse.

 

Ilon Wiklandin päätymistä Astrid Lindgrenin tuotannon hovikuvittajaksi voi pitää todellisena onnenkantamoisena.

 

Wikland otti aloittelevana nuorena kuvittajana yhteyttä Rabén & Sjögrenin kustantamossa työskennelleeseen Lindgreniin talvella 1953 saadakseen jotakin kuvitustyötä. 

 

Lindgren ihastui heti Wiklandin tyyliin. Ensimmäinen kuvitustyö oli Lindgrenin lastenromaaniin Mio, poikani Mio (1954) ja myöhemmin Wikland kuvitti ruotsalaisten lastenkirjailijoiden tuotannon lisäksi paljon Lindgrenin tuotantoa. 

Wiklandilla on ollut ilmiömäinen kyky tallettaa kuvituksiinsa lapsuuden nostalgiaa ja huolettomien kesäpäivien tunnelmaa.  Yksi hänen Hänen bravuurinsa on vanhan puutalomiljöön ja sen lähiluonnon kuvaus, mutta yhtä lailla hänen rakastava katseensa tallensi esim. Katto-Kassisen kuvituksiin eloisaa kaupunkimiljöötä. 

 

Ilon Wiklandin lastenkirjakuvittajan ura muistuttaa monin kohdin suomalaisen Maija Karman uraa.  Molemmat hallitsivat suvereenisti tussi- ja akvarellikuvituksen. Varhaistuotannossaan sekä Karma että Wikland käyttivät kumpikin kekseliäästi vain yhtä tehosteväriä sillä seurauksella että kuvat tuntuivat katsojan silmiin silti nelivärisiltä.

Wikland ja Karma kuvittivat molemmat aikansa keskeisiä ja sittemmin klassikoituneta lastenkirjoja, ja heidän kuvituksena ovat myös  osaltaan siivittäneet kirjojen menestystä useamman lukijasukupolven keskuudessa. 

Lindgren antoikin tunnustusta Wiklandille vuonna 1986 järjestetyn kuvitusnäyttelyn näyttelyluettelosssa:

 

Kuvillasi olet auttanut kirjojani tavoittamaan lukijakuntansa. Monet lapset  muistavat koko ikänsä sinun luomasi kuvat. Niistä on tullut unohtumaton osa heidän lapsuuttaan.

 

Parahiksi Wiklandin Tampereen kuvitusnäyttelyn kupeeseen on juuri ilmestynyt uusintapainos Melukylän kevät -kuvakirjasta, jossa eläydytään Lisan, Brittan, Annan, Lassen, Bossen ja pikkuisen Kerstin kanssa kevääntulon riemuun. 

 

Isommat lapset kaitsevat pikkuista Kerstiä, joka tuntuu ehtivän joka paikkaan.

 

Lassen mielestä ”Pikkupenskat pitäisi lukita keväisin sisälle, sillä heti ku maassa on yksikin märkä läiskä, niin siihen pyllähdetään istumaan”.

 

Melukylän lasten kevätilakointiin kuuluu myös sonnilla ratsastamista ja puuliiterin katolta hyppimistä. 

Uhmapäissään Britta kävelee jopa navetan katolla.

 

Onneksi äiti huomaa uhkarohkeat elkeet ikkunasta ja huutaa:

 

”Oletkos sinä järjiltäsi tyttö? Alas ja heti!” 

Ja silloin Britta tuli alas. 

 

Lisan isä sytyttää kevääntulon kunniaksi kevätnuotion. 

 

Tuli loimusi niin kauniisti, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt. Hän vain katseli. 

 

Ja isä kysyi: ”Oletteko te vallan villejä, lapset?” 

 

Omituinen ilmiö: Unikudelmia-näyttelyssä virkistyy!

Unikudelmia. Elämyksellinen ja moniaistinen näyttely unista ja unelmista. Annantalon taide-galleria, Helsinki, os. Annantalo 30. Avoinna arkisin klo 10.15–20 ja la–su klo 10–16. Vapaa pääsy. Avoinna 17.12.2017 asti. Tuotanto Valveen sanataidekoulu/ Katri Tenetz,  alkuperäisidea, käskirjoitus, näyttelysuunnittelu ja sanataide- kasvatusmateriaalit Anna Anttonen & Kati Inkala. Näyttelysuunnittelu, visualisointi ja lavastus Heidi Kesti. Näyttelyjuliste Satu Kontinen.  ––>

Oululainen Valveen sanataidekoulu on jo pitkään oivaltanut, että nykylapset ja -nuoret innostuvat kirjoista myös elämyksellisyyden ja toiminnallisuuden kautta. 

Uusin näyttely Unikudelmia todistaa konkreettisesti, että Sanataidekoulu Valve on valveilla, mitä tulee lastenkirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen! 

Sanataidekoulun näyttelyt ovat saaneet mainetta ja kunniaa. Erityisen hienoa on se, että niitä on saatu myös kiertueelle muualle Suomeen.

Yleisnäkymä Unikudlelmia-näyttelyn ensimmäisestä salista. Etuvasemmalla
kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinin Hulahula Pandapupu. Valokuva PHH. 

Unikudelmia-näyttely on vielä vajaan kuukauden ajan nähtävillä Annantalolla Helsingissä.  Rouva Huu patistaa kaikkia kokemaan näyttelyn, se on mannaa marraskuun harmaaseen mielentilaan. 

Helsingistä näyttely lähtee kiertueelle ensi vuonna Kotkan Merikeskus Wellamoon.

Unikudelmia-näyttelyssä kehrätään tietysti myös unista
lankaa. Rukin takana Taruliisa Warstan kuvitusoriginaaleja kuvakirjaan Ruusunen. Kuva PHH. 

Sataidekasvattajat Anna Anttonen ja Kati Inkala ovat ansiokkaasti haravoineet suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mukana on kolmisenkymmentä uniteemaan eri tavoin sopivaa teosta – kuvakirjoja, satuja, kuvakertomuksia, novelleja, romaaneja ja tietokirjoja. Suurin osa on lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mutta mukana on myös pari aikuisille suunnattu teosta Emmi Itärannalta ja Leena Krohnilta. 

Oili Tannisen Nunnu-kirjojen kärpänen Santeri surina on saanut
oman ristipistoteoksen! Valokuva PHH. 

Mukana on  tuttuja suosikkeja (Mauri Kunnaksen Yökirja ja Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatun ja Patun outo unikirja), suotta unohtuneita vanhoja helmiä (Oili Tannisen Nunnu, Eira Stenbergin Ihmispuu ja Marjatta Kurenniemen Unikon satuja) ja uutuuksia vuoden-parin takaa (Kaisa Happosen  & Anne Vaskon Mur eli karhu, Ritva Toivolan Anni Unennäkijä ja Laura Ertimon & Satu Kontisen Yö, kirja unesta ja pimeän salaisuuksista). Äkkiseltään on vaikea sanoa, että joku olennainen kirja olisi jäänyt joukosta pois! 

Satu Kontisen ja Laura Ertimon tietokirja inspiroi näyttelytyöryhmää
erityisesti. Kontisen kuvituksia  tietokirjaan Yö, kirja unesta ja pimeän
 salaisuuksista (Myllylahti). Valokuva PHH.

Kirjoista on laadittu installaatioita, elämyskokonaisuuksia, joissa leikitellään valveen ja unen rajatilalla, uneen liittyvillä assosiaatioilla, tunteilla ja tunnelmilla.  

Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucanderin Lohikäärmeunia -kuvakirjasta
tehty kuvasuurennus imee näyttelyssäkävijän heti unenomaiseen
maailmaan. Valokuva PHH.

Näyttelyn visualisoinnissa on ollut mukana useita kuvataiteilijoita, kuvanveistäjiä, joista monella on myös oululainen tausta. Mukana on myös alueen käsityöläisiä ja alalle kouluttautuvia opiskelijoita.

Kuvataiteilija, lavastaja ja puvustaja Heidi Kestin Pehmoleluryijyssä olisi
ainesta laajempaankin tuotantoon!  Valokuva PHH. 

Päiväkodeille ja kouluille löytyy verkosta sanataideharjoitusmateriaalia.

Kirpputorilla vietetään lunkisti kesäpäivää

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo: Toripäivä, 34 sivua, Bazar 2017.

Aino Louhi: Tämä vai tuo. Kuvitusoriginaaleja kolmesta Tämä vai tuo -sarjan kirjasta. Haiharan kartanon tallirakennus, os. Haiharankatu 30,

Tampere. Avoinna 30.7. asti ti–su klo 12–18, vapaa pääsy.

Kuvitustaiteen klassikot ja Tarinoiden puisto: 18 nykykuvittajaa, Haiharan taidekeskuksessa Tampereen Kaukajärvellä, os.  Haiharankatu 30. 

Kuvitusnäyttelyt ovat avoinna 30.7. asti ti–su klo 12–18, vapaa pääsy. 

Näyttelyt on toteutettu Lukukeskuksen, Lastenkirjainstituutin ja Kuvittajat ry:n yhteistyönä.  

Kirpputorit kuuluvat kesään. 

Niinpä Fiinukin lähtee kauniina kesäpäivänä äidin ja pikkusisaruksen kanssa kirpputorille Eppu Nuotion & Aino Louhen kuvakirjassa Tämä vai tuo. Toripäivä: 

He ovat varanneet kirpputoripöydän, sillä he aikovat myydä pois kaikki pieniksi tai suuriksi käyneet vaatteet ja kengät. Myyntiin menevät myös kaikki käyttämättä jäävät huivit, vyöt, laukut, pussukat ja korut, kaikki ylimääräiset astiat, pöytäliinat ja lakanat sekä kaikki lelut, joilla ei enää leikitä.

Väreillä on väliä, myös kirpputorilla! Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion
tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Toripäivä (Bazar 2017).

Sarjan ensimmäisessä osassa Tämä vai tuo: Syntymäpäivä Fiinun äidillä oli vielä iso vatsa, joka häivisi kakkososassa, jossa podettiin Matkakuumetta. Nyt pikkusisarus on jo taaperoiässä. Kuvituksessa pikkuveikka tai –sisko esiintyy lähes joka aukeamalla, mutta tekstissä ei häneen viitata lainkaan. 

Sarja keskittyykin äidin ja tyttären perhedynamiikkaan ja jättää uuden perheenjäsenen taustalle.

Aino Louhen tyyli on pelkistettyä ja huomio keskittyy usein ornamentiikkaan ja värileikittelyyn. 

Aukeamalla, jossa Fiinu tapaa vanhan sedän, näkyy kuitenkin Louhen hienopiirteisempi ja realistisempi viivankäyttö. 

Fiinu kysyy lempiväisiltä tietä kauppahallin vessaan. Aino Louhen kuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Tämä vai tuo: Toripäivä (Bazar 2017).

Pienperheen elämä on mukavan rentoa. Äitikin osaa  tarttua hetkeen ja nauttia arjen pienistä asioista. Eppu Nuotion teksti ei selitä kaikkea puhki, ja paljon jätetään lukijan ja kuvan katsojan oman päättelynkin varaan. 

Tampereen Kaukajärvellä Haiharan kartanon taidekeskuksessa on heinäkuun loppuun asti esillä Suomi 100-juhlavuoden Suuren Lukuseikkailun kuvitusnäyttelyt Kuvitustaiteen klassikot (Rudolf Koivu, Tove Jansson, Maija Karma, Camilla Mickwitz, Hannu Taina ja Kristiina Louhi)  sekä Tarinoiden puisto, 18 nykykuvittajaa.

 Kartanon vieressä tallirakennuksessa on esillä Aino Louhen kuvitusoriginaaleja Tämä vai tuo –kuvakirjoista. 

Näyttelyssä on myös Fiinun ja äidin kirpputoripöytä esine-installaationa ja Fiinun kirpputorilta ostama virtahepo! 

Kuvitusoriginaalit on lapsiystävällisesti ripustettu matalalle.  

Leikisti vai oikeasti? Fiinun kirpputoripöydällä myytävien tavaroiden
installaatio Aino Louhen kuvitusoriginaalien näyttelystä Haiharan
tallirakennuksesssa. Valokuva PHH. 

Ylihuomenna keskiviikkona 19. heinäkuuta klo 17 minulla on iso ilo haastatella Haihraran kartanon päärakennuksessa Aino Louhea ja Kristiina Louhea heidän kuvakirjojensa maailmoista, otsikolla Tämä vai tuo äiti ja tytär? Kristiina ja Aino Louhen kuvakirjojen värikäs arki. 

Tervetuloa mukaan keskusteluun! 

Joulu voi tulla jo postiluukusta!

Postimuseon Joulun merkit -näyttely 10.11.2016–8.1.2017 Museokeskus Vapriikin Galleriassa, os.  Alaverstaanraitti 5, Tampere. Avoinna ti–su 10–18.
 Vapriikki on suljettu joulun aikaan 6.12. ja 24.–26.12.

Eilen avattiin Tampereella Museokeskus Vapriikin Galleriassa Postimuseon Joulun merkit -näyttely, joka esittelee kaikki Suomessa ilmestyneet joulupostimerkit vuodesta 1973 lähtien sekä niiden alkuperäiset taiteilijoiden piirtämät luonnokset.

Eilen julkistettiin myös tämänvuotiset joulupostimerkit. Posti järjesti Kuvittajat ry:n kanssa yhteistyönä suunnittelukilpailun, jossa voiton veivät Sari Airolan "Juokse porosein" –postimerkki ja Sini Ezerin "Tyttö ja orava".  Sekä Airola että Ezer tunnetaan myös lasten kuvakirjojen tekijöinä.

Ezerin merkissä aiheena on jakamisen ilo. Tekijä kertoo hakeneensa kuvaan  perinteikästä joulutunnelmaa, mutta halusi samalla tavoitella raikasta sommittelua ja värimaailmaa. Tyttö ja orava -merkki on ensimmäinen joulutervehdyksen ikimerkki, joten se käy sellaisenaan myös ensi joulun tervehdyksiin.

Sari Airolan Juokse porosein –merkissä on suomalaisen joulukuvaston klassiset hahmot, poro ja tonttu,  ja postimerkki viestii näiden kahden ystävyyttä joulumatkalla. Yhtenä innoittajana on ollut Airolan lapsuuden luku- ja katseluelämys, isosiskon hänelle usein lukema kuvakirja Inga Borg-Grubbströmin Parrak, valkonen poro (Otava 1960).  

Näyttelyssä  on uusien joulumerkkien voittajien ja muiden palkittujen lisäksi esillä myös suuunnittelukilpailuun tulleita ehdotuksia.  Mukana on monia lastenkirjakuvittajia: muiden muassa Virpi Talvitie, Marika Maijala, Mirkka Eskonen, Riikka Juvonen.

Postimerkit ovat kiinnostava osa eräänlaista käyttötaidetta. Pieni koko on taiteilijalle aina haaste: kuinka muotokieli, värit ja aihe piirtyvät esiin pikkuriikkisessä koossa. Ensimmäinen jouluaiheinen postimerkki ilmestyi Suomessa vasta 1973. 

Näyttely tarjoaakin nostalgiaelämyksiä monen ikäisille.

Suomen tuotteliain joulupostimerkkitaiteilija on taiteilija Pirkko Vahtero, joka työskenteli valtion setelipainossa. Hän on suunnitellut 17 joulupostimerkkiä ja lisäksi vastannut kuuden postimerkin graafisesta ulkoasusta. Hänen suunnittelutyönsä tuloksia ovat kaikki suomalaiset joulupostimerkit vuosina 1973 –1982. Vahteron jälkeen joulupostimerkkien kuvastoa on tilattu monelta tunnetulta kuvittajalta (mm. Mauri Kunnas, Pekka Vuori, Hannu Taina, Julia Vuori ja Marjo Nygård).