perjantai 26. helmikuuta 2021

llmarinen kirjastoa takomassa ja muita nykylasten railakkaita tarinoita ja tulkintoja Kalevalasta









Juha Hurme, Kati Rapia, Miira Luhtavaara & Elli Salo (toim.):  Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen, kuvitus Porvoon taidekoulun oppilaat Kati Raipian johdolla, 97 sivua, Teos 2020. 







Huoli siitä, että suomalainen kouluopetus olisi näivettänyt nykylasten kiinnostuksen suomalaisten kansalliseeposta kohtaan osoittautuu turhaksi, kun lukee alakoululaisten kirjoittamia eri tavoin Kalevalasta inspiraatiota saaneita hulvattomia tarinoita.

 

Kirjailija Juha Hurmeen ja rockmuusikko Tuomari Nurmion KalevalaFest -hankkeen suojissa Kalevalan juhlavuonna 2019 käynnistetty Valekalevalakisa -kirjoituskilpailu haastoi 3.–6.- luokkalaiset kirjoittamaan tarinoita Kalevalan hahmoista. 


Sammon salaisuus sarjakuvana. Porvoon taidekoulun
oppilaan kuvitusta kirjaan 
Väinämöinen,
Mäinämöinen ja Zäinämöinen 
(Teos 2020). 


Tavoitteena oli edistää tarinankerrontaa sekä lasten luku- ja kirjoitustaitoa. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 186 teosta.  

Tuomaristo (Juha Hurme, sarjakuvataiteilija Kati Rapia, dramaturgi Elli Salo sekä runoilija Miira Luhtavaara) kokosivat kilpailun parhaista teksteistä kokoelman. 

Tekstejä ei ole otsikoitu eikä kirjoittajien nimetkin on listattu vain teoksen lopussa.  Otsikoiden sijaan erilliset tekstit eroavat toisistaan Porvoon taidekoululaisten tekemien anfangien ansiosta.   


Lehmä munii Ainon polvelle munan, 
joka viedään R-kioskin lattialämmityksen alla hautumaan.
Munasta kuoriutuu muurahainen. Porvoon taidekoulun
oppilaan kuvitusta kirjaan Väinämöinen, Mäinämöinen
ja Zäinämöinen
(Teos 2020). 



Nykylapset eivät pokkuroi tai jähmety Kalevalan edessä, vaan käyttävät sitä moottorina omaan tarinan iskentäänsä. 


Kalevalan sankarihahmojen lisäksi lasten tarinoissa vilahtavat mm. munamies, Jammu-setä ja Kullervon hotkaisemat Turtlesit.


Kyllikki päätyy Ainon ja metsästä löytämänsä lehmän kanssa iltakävelyllä kirjastoon. 


Kirjastotäti ei kuitenkaan päästä lehmää sisälle.


Ilmarinen lupaa takoa Ainolle ja Kyllikille sellaisen kirjaston, jonne lehmätkin pääsevät, mutta siihen menisi useampi vuosi. 


Hanke tyssää Ilmarisen hitauteen, mutta siten lehmä munii munan Ainon polvelle. 


Muna viedään R-kioskiin, jossa on lattialämmitys. 


Kaikkien hämmästykseksi munasta kuoriutuu muurahainen, joka saa nimekseen Örri.

 

Selvästi yksi kiehtovmmista Kalevalan hahmoista on lasten mielestä ollut Iku-Turso.


Kalevalan uutiset -lehdestä löytyy muun muassa konserttiarvostelu Väinämöisen kanteleensoitosta, rikosuutinen Joukahaisen saamasta Väinämöisen murhasyytteestä, mielipidekirjoituksia ja reseptejä. 

 

Kaikista mukaan valituista teksteistä ei löydy välttämättä lainkaan yhdistäviä säikeitä ”alkuteokseen”.

 

Kilpailuun osallistuvia lapsia evästettiin Kalevalaan Juha Hurmeen hahmokuvausten kautta. 


Parhaimmillaan nasevat karrikoinnit itsessään herättävät kiinnostuksen Kalevalaan


Toivottavasti opettajat hoksaavat käyttää niitä myös hyödyksi opetuksessaan. 

 

Kieleltään jopa yllättävän vivahteikkaiden tekstien äärellä jään miettimään, kuinka paljon niitä on toimitettu ja selkeytetty. 

 

Jos Kalevala koukuttaa, niin kokeile näitäkin lastenkirjoja:

Eero Ojanen: Kalevalan taruolennot, kuv. Anne Muhonen, Minerva 2020 / tietokirja

Janne Mäkitalo & Hannamari Ruohonen: Digiekomopo, Myllylahti 2018 / kuvakirja 

Marko Raassina: Kalevala, Arktinen Banaani 2015 / sarjakuva

 

Timo Parvela: Sammon vartijat -sarja: Tuliterä; Tiera ja Louhi, Tammi 2007–2009 / fantasiaromaanit


Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. Tammi 2002 / runoja


Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. Otava 2002  


Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. Helsinki-Media 1999 / sarjakuva

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala, Otava 1992 / kuvakirja  


Martti Haavio & Aleksander Lindeberg: Kalevalan tarinat, WSOY 1966


Aili Konttinen: Lasten kultainen Kalevala- sarja, kuv. Heljä Lahtinen, Helga Sjöstedt, Risto Mäkinen, Maija Karma, Tapio Tapiovaara, Otava 1958-1966 

 

Tuomi Elmgren-Heinonen & Kirsti Gallen-Kallela: Satu-Kalevala, WSOY 1946 

 

 

 

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Turvallista pelon siedätystä














Lena Frölander-Ulf: Muru ja minä metropolissa, 40 sivua, Teos 2021. Ruotsinkielinen alkuteos Fidel och jag i storstan, Förlaget 2021.   

 



Iso osa kuvakirjoista ilmestyy nykyisin osana pidempää sarjaa, joka nimetään usein sarjan päähenkilön mukaan.

 

Ratkaisu on perusteltu, sillä lapsi (ja ääneen lukeva aikuinen) kiintyy helposti tiettyyn sarjaan ja valitsee siksi kirjakaupasta tai kirjastosta mielellään tutusta sankarista kertovan uutuuden.


Lena Frölander-Ulfin Minä ja Muru -sarjan keskushenkilö on  ujo ja introvertti lapsi, joka pakenee helposti ahdistaviksi kokemiaan sosiaalisia tilanteita mielikuvitusmaailmaan. 

Käytän usein koulutuksissa sarjan ensimmäistä Minä, Muru ja metsä -kirjaa esimerkkinä kuvituksesta, johon lapsen on sananmukaisesti helppo päästä sisään: raapetekniikka, jossa mustasta väripinnasta rapsutetaan vähin erin valoa ja kuva-aihetta esiin, luo yhtäältä tihentyvää jännitystä, mutta toisaalta visuaaliseen  taikapiiriin astuminen luo samalla turvallisen ympäristön seikkailulle.


Tummasävyinen kuvitus on juurikin kirjan "juju" ja koukku, joka naulitsee lapsen kirjan ääreen. Kyse on ennen muuta siitä, että kirjavalintoja lapsen puolesta usein tekevä aikuinen hoksaa luopua omista ennakkoluuloistaan.

 

Ensimmäisessä osassa lapsi liennytti pimeän pelkoaan, kun hänen oli pakko lähteä mökillä pimeän tullen ulos ltapissalle. 


Isä, minä ja meri -kirjassa omissa oloissaan viihtyvä lapsi joutuu viettämään kesäpäivää saaressa ventovieraiden lasten kanssa. 


 

Isosisko on selvästi pikkusisarustaan enemmän tohkeissaan 
tämän kaupunkivierailusta. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta
kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli (Teos 2021). 




Uutuudessa lapsi kokee jälleen joutuvansa pois mukavuusalueeltaan. 

 

Isosisko on nimittäin kutsunut hänet käymään kotikaupungissaan, joka on supersuuri, oikea metropoli. Kuvituksesta löytyy viitteitä Helsingistä, hauska yksityiskohta on Ylioppilastalon edustalla oleva kolmen sepän patsas, josta löytyy myös naisseppä...   

 

Sisko esittelee innostuneena kaupungin hienouksia, mutta lapsi katsoo kaikkea ihmisvilinää, mainosvalojen tykitystä, pilvenpiirtäjiä ja katuvalojen heijastuksia kauhistuneena ja epäilevänä.



Kuvituksen perspektiivit edellyttävät
välillä kirjan kääntämistä vaakatasosta
pystyasentoon, kuten tässä rakennusten kokoa
pienen lapsen näkökulmasta havainnollistavassa
kuvituskuvassa. 
Lena Frölander-Ulfin kuvitusta 
kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli (Teos 2021).  

 


Kaiken huipuksi sisko jättää hänet ja Murun koiratarhaan kaupassa käynnin ajaksi.

 

Sitten ne tulevat. Koirat. Tuijotusta. Nuuskimista. Murinaa. 

”Tulitteko rähinöimään?” isoin kuolaa hampaittensa välistä. 

Muru kellahtaa maahan ja paljastaa kalpean koiravatsansa. 

Minä pudistan päätäni oikein kunnolla.

 

Itselle tuntematon näyttää usein aluksi uhkaavalta,
mutta lähempi tutustuminen muuttaa ensivaikutelmaa.
Lena Frölander-Ulfin kuvitusta kuvakirjaan 
Muru, minä ja metropoli (Teos 2021).  



Mutta niin vain lapsi ja Muru-koira ystävystyvät koirapuiston koirien kanssa. 

Ne kutsuvat vieraat Sonja-siilin luokse. 

 

Ramona-koiralla ja Murulla on paljon yhteistä. Niillä kummallakin on kokemusta ”kaiken jättämisestä ja kaukaa muuttamisesta”. 

 

Lapsi tasaa hengityksensä ja tarkkailee uteliaana koirien keskustelua.



Yhteisten kokemusten jakaminen yhdistää 
Ramonaa ja Murua. 
Lena Frölander-Ulfin kuvitusta 
kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli (Teos 2021). 

 


Ja pian tulee isosisko, joka kysyy pelkäsikö pikkusisarus koirapuiston isoja koiria.

 

”En ollenkaan”, minä vastaan. 

”Mennäänkö huomenna uudestaan?"

 

Jännittävistä kokemuksista voimaantuneen lapsen
 askel on keveä ja asento ryhdikäs. 
Lena Frölander-Ulfin
kuvitusta 
kuvakirjaan Muru, minä ja metropoli 
(Teos 2021). 



Lena Frölander-Ulfilla on ilmiömäinen taito samastua aran lapsen mielenliikkeisiin. 


Muru, minä ja metropoli viestii hyvin pienieleisesti mutta tehokkaasti moniarvoisuuden puolesta. Kuvakirja antaa erilaisia sytykkeitä lähteä keskustelemaan aiheesta lasten kanssa ja harjoitella samastumista, näkökulman vaihtamista ja empatiaa.


Kuvakirjan lapsella on ympärillään paljon hänestä välittäviä läheisiä, jotka selvästi tiedostavat lapsen haasteet, mutta silti he lempeästi  luotsaavat häntä käymään ”tulta päin”, voittamaan pelkonsa ja työstämään samalla myös muita vahvuuksiaan.

 

Kiinnostavasti lukija saa kirjasarjan edetessätutustua vähin erin lapsen perheenjäseniin. 


Suosittelen katsomaan kuvakirjasta tehdyn YouTube-videon, joka "pikakelaa" hienosti kirjan vaihtuvat tunnetilat ja tuo kuvituksen tunnelman komeasti esille. 

 









 

maanantai 22. helmikuuta 2021

Yhteen hiileen, luonnonvarojen ja ystävyyden puolesta








Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet, 202 sivua, Karisto 2021. Kansikuva Karin Niemi. 

Elina Rouhiainen: Valkeantuojat, Nelimaan tarinat -sarja 1. Kuvitus Kaisa Ranta, 136 sivua, Minerva 2021.



Lastenkirjahyllyn arviot näyttävät nyt ketjuuntuvan toisiinsa.

Tässä kaksi uutta  kotimaista fantasiaromaania, joissa kummassakin juoni saa ajankohtaista syötettä  ehtyvistä energialähteistä.

Näkyvämmin ilmastonmuutos on keskeisenä teemana esikoiskirjailija Joonas Riekkolan varhaisnuorten scifi-romaanissa Silkkomaahan kadonneet

Sen käsikirjoitus osallistui Kariston ja Lastenkirjainstituutin kirjoituskilpailuun, jossa etsittiin erityisesti pojille sopivia kiinnostavia tekstejä. 

Scifi-henkinen seikkailu kuvaa ympäristökatastrofin turmelemaa yhteisöä ja sen selviytymiskeinoja uudenlaisten haasteiden edessä.  

– –  Maailman kuumeneminen oli ollut yhtä onnettomuuksien sarjaa. 
Kaupunkeja oli uponnut, ihmisiä kuollut ja luonto saastunut entistä pahemmin. 

Metsät on kaadettu teollisuuden raaka-aineeksi.

Eläinlajit vähenevät ja niissä ilmenee erilaisia mutaatioita, surkastuneita raajoja, monisilmäisyyttä tai useita häntiä, kuten tvoravilla

Sähköä saadaan tuulivoimalasta.

Keskushenkilönä on Ilves-niminen poika, jonka vanhemmat ovat kadonneet lähtiessään tutkimusmatkalle Silkkomaahan. 

Yhteisöön ilmaantuu hopeahiuksinen tyttö, Aino, joka tarvitsee ruoan sijasta sähköä. Aino ei myöskään vanhene samaan tapaan kuin Ilves, ja siksi hänellä on tärkeää tietoa myös menneestä. 

Aino on huolehtinut omassa sairaista, mutta jokin hänen ohjelmoinnissaan oli mennyt pieleen ja hän voi tahtomattaan aiheuttaa myös tuhoa. 

Ainon ja Ilveksen retkikuntaan liittyy vielä Pääsky,  kyläneuvoston puheenjohtajan tytär, jonka motiivit matkaan lähtemiselle arveluttavat ensin Ilvestä. 

Kolmikon matka Silkkomaahan on vastusten, yllätysten ja hyökkäysten kyllästämää. 

Luottamus nuorten väille rakentuu kuitenkin vähitellen. 

Ilveksen ja Pääskyn kyräily muuttuu orastavaksi ihastumiseksi.

Riekkola on luonut vastakohtien kyllästämän fantasiamaailman, jonka miljöö on luotu huolellisesti: esim. omaa etuaan tavoittelevien Susilaisten valtakunnan paikannimet ovat Holmankalma ja Manapohja. 

Nopeakäänteisen seikkailun keskeiseksi teemaksi nousee nuoremman tiedostavan sukupolven oivallus siitä,  että vanhat käyttäytymismallit ja oman edun tavoittelu on hylättävä, jos todellinen muutos halutaan saada aikaan:  


Yhdessä olisimme vahvempia. Eri asia oli, saisinko ketään uskomaan sitä. Oli masentavaa kuulla Ainolta, että muinoin ihmiset olivat olleet yhtä huonoja puhaltamaan yhteen hiileen. Koko maailma oli romahtanut, koska osa ihmisistä oli kieltäytynyt uskomasta, että jotain ylipäätään oli vialla. 


Elina Rouhiaisen Valkeantuoja aloittaa uuden Nelimaan tarinat -sarjan. 

Rouhiainen on aiemmin kirjoittanut ihmissusimyytistä ammentaneen Susiraja-sarjan ja urbaanin fantasian, Väki-trilogian, jotka ovat ilmestyneet Tammen kautta.  

Verkkosivuillaan Rouhiainen kertoo, että aloite uudesta fantasiamaailmasta kertovalle sarjalle tuli alun perin kuvittaja Kaisa Rannalta ja Minervalta. 

Rouhiainen empi ensin suostumustaan, mutta innostui nopeasti ja huomasi myös nuoremmalle lukijakunnalle kirjoittamisen poistavan vuosien aikana syntyneitä jumeja. 

Sarjan avausosa pohjustaa jo alussa miljöötä kartalla ja luonnehtii Nelimaan herttuakunnassa asuvia neljää erilaista kansaa. 

Taustoitusta löytyy myös Nelimaan tarinoiden verkkosivuilta.

Valkeantuoja on lähtökohdiltaan melko perinteinen nuoren sankarin itsenäistymistarina. 



Liekko (vas.), Nata, Taaro ja Alva opettelevat 
tulemaan toimeen keskenään ja oppivat samalla myös 
paljon itsestään. Yksityiskohta Kaisa Rannan kansikuvasta
Elina Rouhiaisen lasten fantasiaan
Valkeantuojat (Minerva 2021).


Sansten herttuakunnassa asuva Taaro-poika liittyy sukupolvien ketjuun ja noudattaa perinteitä: täytettyään 13 vuotta hän hyvästelee vanhempansa ja lähtee etsimään omaa voimaeläintä eli kumpasta. 

Taaro päätyy Vaarroksen herttuakuntaan ja sen keskukseen Vaahkalinnaan.

– – Hän tiesi, että Vaahkalinnaa kutsuttiin Yöttömäksi kaupungiksi. Toisn kuin Taaron kotivuorella, Vaahkalinnassa ei tarvittu soihtuja tai öljylamppuja valaisemaan pimeällä. Heillä oli jotain, mitä kutsuttiin valkeaksi: valoa, jonka lähde ei ollut tuli. Se oli paljon kirkkaampaa kuin mikään muu – ainakin niin Taarolle oli kerrottu. – – 

Hahmojen piirteiden ja vaatetuksen
perusteella Kaisa Ranta on hakenut
inspiraatiota Aasiasta. Kaisa Rannan kuvitusta
Elina Rouhiaisen 
lasten fantasiaan
 
Valkeantuojat (Minerva 2021).


Sotilaat pidättävät Taaron. Häntä epäillään valoa eli mahdasta tuottavan Valkeantuojan varastamisesta.  

Taaro saa yllättäen apua Natalta, jonka isä on herttuakunnan ratsuväen johtaja. Hän lähtee yhdessä Natan ja tämän veljen Liekon kanssa selvittämään Valkentuojan arvoitusta Suomuskan herttuakuntaan. Nuoret ymmärtävät, että rauhanomainen rinnakkainelo eri kansojen välillä on vaarassa.

Kolmikko saa vielä täydennystä Alvasta, harmaatukkaisesta tytöstä, jota muut ensin epäilevät mahdaksen varastamisesta. 


Ensikohtaaminen Alvan kanssa ei ole kovin
mairitteleva, kun Nata yrittää
kampittaa pakenevan muukalaisen. 
Kaisa Rannan kuvitusta 
Elina Rouhiaisen 
lasten fantasiaan
 
Valkeantuojat (Minerva 2021).


Alva on huolissaan kadonneesta veljestään Kiernosta, joka on joutunut rosvoamisestaan kuulujen valkeerien vaikutuspiiriin. 

Nelikossa on jännitettä, joka johtuu osittain erilaisista taustoista mutta myös luonteenpiirteistä ja erilaisista unelmista. Jokaisella on kuitenkin vahvuutensa. He huomaaavat, että erimielisyyskistä huolimatta on viisasta toimia yhdessä. 

Rikollinen löytyy lopulta lähempää kuin lapset osasivat arvatakaan ja hänen motiivinsa tekoon eivät horjuta herttuakuntien suhteita. 


Taaro lähestyy Vaahkalinnan kaupunkia. Kuvassa on 
vahva syvyysvaikutelma. 
Kaisa Rannan kuvitusta 
Elina Rouhiaisen 
lasten fantasiaan
 
Valkeantuojat (Minerva 2021).


Kirja lopppuu hieman töksähtäen gliff hangeriin.  

Rouhiainen kirjoittaa lukijaystävällisesti lyhyitä lukuja, jotka on myös nimetty lukemaan houkutteleviksi. 


Koska uusi sarja on suunnattu lapsille ja varhaisnuorille, on hienoa, että kustantaja on kokenut tärkeäksi panostaa myös nelivärikuvitukseen. 

Animaattori, graafikko Kaisa Ranta tekee näyttävän avauksen ensimmäisessä kirjankuvituksessaan. 

Hän on luonut omintakeisen visuaalisen fantasiamaailman. Näyttävät, muhkeat vaateparret kuvastavat keskushenkilöiden karismaa. Kaisa Ranta on selvästi hakenut innoitusta kuvitukselleen Aasiasta. Ihmishahmojen liioitellun pitkät raajat ja pienet päät muistuttavat myös Marika Maijalalle ominaista tyyliä.   

 










torstai 18. helmikuuta 2021

Lapsi pelastaa kotimetsän











Marko Laihinen & Elina Jasu: Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin, 32 sivua, Puukenkki kustannus 2020.

 



Kahdessa toissapäivänä arvioidussa kirjassa aloite ympäristönsuojeluun tuli metsän eläimiltä.

 

Marko Laihisen ja Elina Jasun kuvakirjassa yksittäinen lapsi saa aikaan maailmanlaajuisen joukkoliikkeen eroosion estämiseksi.

 

Mulu on pieni lapsi, joka asuu pienessä kylässä isovanhempiensa luona. Vanhemmat joutuvat käymään töissä toisessa maassa. 


Kylän lähistöllä on suuri metsä, jossa Mulu viettää paljon aikaa ystäviensä kanssa. 



Metsän kaatamisen dramaattisuus korostuu, kun työkoneet
 lanaavat metsän alas yöaikaan. Elina Jasun koko
aukeamalle levittyvä mustavalkoinen kuvitus poikkeaa
 kuvakirjan muusta väriskaalasta. Elina Jasun kuvitusta
Marko Laihisen tekstiin kuvakirjassa Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin
Puukenkki 2020). 

 



Yhtenä yönä valtavat työkoneet kaatavat koko metsän paljaaksi. 

 

Mulu itki isoäidille ja isoisälle:

 

– Tahdon metsän ja majan takaisin. Tahdon kaikki eläimet takaisin.

 

Pian perheitä alkoi muuttaa kylästä pois. 

Heidän viljelyksensä kuihtuivat, koska ei ollut enää metsää antamassa kasvimaille varjoa ja suojaa. 


Mulun suru tuhotusta metsästä tehostuu  
tekstittömällä aukeamalla. 
Elina Jasun kuvitusta Marko Laihisen
tekstiin kuvakirjassa 
Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin 
(Puukenkki 2020). 

 

 

Mulu ei aio luovuttaa. Hän hankkii puuntaimia ja istuttaa niitä, mutta taimet eivät ensin lähde kasvuun.


Sinnikäs, asiaansa uskova Mulu kääntyy isoäidin puolelleen ja lopulta muutkin kyläläiset ymmärtävät, että yhteistyöllä voidaan puuttua ongelmiin. 


Tieto pienen kylän puiden istutusoperaatiosta kiirii pian ympäri maailman. 




Metsän kaatamisen merkitys kylälle havainnollistetaan
hyvin tällä aukeamalla. Meren ja kylän välissä oleva metsä on suojannut 
kyläläisten viljelyksiä. 
Elina Jasun kuvitusta Marko Laihisen tekstiin 
kuvakirjassa 
Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin (Puukenkki 2020). 

 



Vähäeleisesti mutta selkeästi kuvakirja havainnollistaa, että ympäristönsuojelua ei tehdä kädenkäänteessä, sillä se vaatii sitoutumista ja jopa vuosikymmenien ankaraa työtä. 

Mulukin ennättää varttua aikuiseksi:

 

Mulu ei tiennyt mitään tästä kuuluisuudestaan. Hän jatkoi puiden istuttamista yhä kauempana kotikylästään.

 

Mulun antama esimerkki kannusti ihmisiä eri maissa toimintaan. Hekin vaativat metsiä takaisin.  

Syntyi mielenosoituksia ja suuria riitoja. Lopulta väistämättömät muutokset alkoivat tapahtua. 

 

Tämäkin aukeama kertoo kuvituksen avulla olennaisen:
pienen kylän hätä kiirii verkossa levinneiden valokuvien
avulla nopeasti vauraiden länsimaisten ihmisten tietoisuuteen. 
Elina Jasun kuvitusta Marko Laihisen tekstiin 
kuvakirjassa 
Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin 
(Puukenkki 2020). 



Marko Laihisen ilmaisu on selkeää. Hän osaa tiivistää laajoja, haastavia ekologisia ilmiöitä pieneen tilaan, mutta silti lapselle  ymmärrettävään muotoon.

 

Blogissaan Laitinen kertoo halunneensa tehdä lapsille ilmastonmuutoksesta kirjan, jossa esitetään konkreettisia ratkaisuita ja luodaan realistisesti toivoa metsittämisen kautta. 


Hän on ammentanut aineksia todellisista hankkeista, muun muassa kenialaisen Wangari Maathai Green Belt -liikkeestä, jossa istutettiin miljoonia puita eroosion torjumiseksi. Maathai sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2004.  


Laihinen on tietoisesti sijoittanut tapahtumat kuvitteelliseen maahan ja maanosaan.   


Erityiskiitoksen ansaitsee Elina Jasun kuvitus. Aukeamat ovat levollisia ja tukevat hyvin tekstiä. Yhteistyö Laihisen ja Jasun välillä näyttää saumattomalta eli myös kuva saa välillä tiivistää tarinan ydinkohtia visuaaliseksi tarinaksi. 



Aukeamien sommittelu on onnistunutta. Paikalliset asukkaat
ovat saaneet tuekseen luonnonsuojeluijoita ja yhdessä he
ahdistavat aivan konkreettisesti omaa etuaan ajavat, metsän
tuhonneet  byrokraatit sivun oikeaan laitaan.
 Elina Jasun kuvitusta Marko Laihisen tekstiin 
kuvakirjassa Mulu. Lapsi joka toi metsän takaisin (Puukenkki 2020). 

 


Esko-Pekka ja Nikolai Tiitisen kuvakirja Kyyhkyn kysymys  (Tammi 2020) työstää samoja aiheita allegorisemmalla tasolla. 


Kirjan pohjalta on tehty näytelmä Elämän pisarat, jota on esitetty yli 70 maassa ympäri maailman. 


Näytelmä on tukenut  Eno-verkkokoulun (Enviroment Online) luonnonsuojelukampanjaa, jossa koululaiset ovat istuttaneet miljoonia puita. 













 

tiistai 16. helmikuuta 2021

Eläimet puolustavat kotimetsää

 












Seija Helander & Anne Stolt: Hilppa Hömötiainen, 35 sivua, Enostone 2019.

 

Noora Lankinen: Kirjanpainaja ja eräs toinen tarina, 35 sivua, omakustanne 2020.

 






Luonnon monimuotoisuus ja uhanalaisten lajien vaaliminen näkyy jo monin tavoin lastenkirjoissakin.

 

Näissä kummassakin kuvakirjassa metsän eläimet havahtuvat niiden elinympäristöä uhkaaviin avohakkuisiin.

 

Kirjoissa yhdistetään satua ja totta ja niiden tavoitteena on saada lapset kiinnostumaan rikkaasta ja monimuotoisesta luonnosta. 

 

Eläimet on lajinimensä lisäksi nimetty inhimillisin etunimin. 


Nykylapsille monet mainituista eläimistä lienevät jo melko tuntemattomia, ja niiden eläintieteelliset nimet itsessäänkin  stimuloivat mielikuvitusta.  



 

 

Metsänraivauskone näyttää ahmivan puut sisuksiinsa. 
Anne Stoltin kuvitusta Seija Helanderin tekstiin
kuvakirjassa 
Hilppa Hömötiainen (Enostone 2019). 



Seija Helanderin lastenkirjassa Hilppa Hömötiaisen ja kovakuoriainen Kalervo Korpikolvan kotimetsää uhkaavat avohakkuut.

 

Mitä sitten tapahtuisi Hilpan ja Kalervon kodeille? Missa asuisivat öisin valvova lepakko Rippe Ripsisiippa ja päivisin puusta puuhun lentävä Leea Liito-orava. Katoaisivatko ne täältä kokonaan niin kuin monia vuosia sitten jäkälämännikössä majaillut Tommi Tammihiiri?

 

 

Aukeamalle levittäytyvästä aarnimetsästä haistaa tuoksut,
kuulee äänet ja tuntee sammalen ja puun kaarnan.
 Anne Stoltin kuvitusta Seija Helanderin tekstiin kuvakirjassa
Hilppa Hömötiainen (Enostone 2019). 



Ongelmanratkaisu on sadunomainen: Hömötiainen löytää älypuhelimen, jolla se ottaa valokuvia metsässä asuvista ystävistään. Lapset jakavat sitten omissa kanavissaan valokuvia ja havahduttavat aikuiset. 

 

Lapsille annetaan siis kirjassa välittäjän tehtävä, kun aloite metsän pelastamiseen tulee eläimiltä. 

 

Sinä iltana ihmisten maailma kuhisi. Hilppa Hömötiaisen kuvat olivat aiheuttaneet valtavan kohun. Nyt jokainen tiesi, että vanha metsä oli täynnä uhanalaisia ja vaarantuneita eläimiä, öttiäisiä ja kasveja. Päättäjät kalpenivat kauhusta tajutessaan, että melkein tuhosivat uhanalaiset lajit. Siitä olisi tullut hirveät sakot! 

 

Lopusta löytyy tarkempaa faktatietoa aarniometsän uhanalaisista eläimistä. Tämän täydennyksen ansiosta kirjaa kannattaa käyttää myös alakoulun opetuksen lisämateriaalina. 

 

Anne Stoltin kuvituksessa eri eläinlajit ja miljöö ovat tunnistettavia. H änen kotisivujensa näytteiden perusteella luontoaihe on hänelle mieluinen kuvitusaihe. 


Korpimetsän vihreän ja ruskean sävyt toistuvat upeasti. Liito-oravan asuttaman vanhan männyn kaarnan voi melkein tuntea sormissaan!


Stolt on kuvittanut myös Seija Helanderin Tauno ja Nelli –lastenkirjasarjaa (Avain).   

 

 

Noora Lankisen omakustanteisessa kuvakirjassa on kaksi erillistä tarinaa.

Ensimmäisessä tarinassa Kirjanpainaja pitää huolta metsän tiedonvälityksestä. 


Kovakuoriaisella, Kuolemankellolla, on karuja uutisia: kotimetsään suunnitellaan hakkuita. 


Kirjanpainajan pahin vihollinen Valkoselkätikka koituu yllättäen kaikkien metsän elintenpelastukseksi. 


Hakkuut metsäpalstoilleen tilannut Torttulan isäntä on nimittäin myös innokas lintujentarkkailija, ja kun kiikariin osuu uhanalainen tikkalaji, niin hakkuut pysäytetään oitis. 


Toinen tarina pihlajanmarjakoin toukasta kertoo yhteistyön, avunannon ja toiveikkuuden merkityksestä.




Nimeltäänkin enteellinen kovakuoriainen, kuolemankello, 
kertoo kirjanpainajalle karuja uutisia metsää uhkaavasta 
vaarasta. Noora Lankisen kuvitusta kuvakirjaan 
Kirjanpainaja ja eräs toinen tarina (omakustanne 2020). 



Tekstiä on kuvakirjaformaattiin kummassakin tarinassa melko paljon. Vaikutelma korostuu, kun koko sivun kuvituskuvien ohessa teksti on taitettu sivun laidasta laitaan raskaaksi palkiksi. 

 

Suurin osa kuvituksista on totetutettu akryylivärein melko tummalla väriskaalalla, mutta joukossa on myös sekatekniikalla, vesivärillä ja tussilla, tehtyjä piirustuksia. Eri tekniikoiden sekoittuminen verottaa kirjan yhtenäistä tyyliä. 





maanantai 15. helmikuuta 2021

Löytöretkiä ystävän kanssa

 



 







Deborah Marcero: Purkissa, suomentanut Mari Nurminen, 35 sivua, Kumma 2021.


Sam McBratney & Anita Jeram: Ollaanko ystäviä? Suomentanut Anneli Heimonen, 24 sivua, Mäkelä 2021.



 




 

Deborah Marcero  on saant sytykettä kuvakirjaansa ystävyydestään suomalaiseen Mari Nurmiseen.  

Marcero ja Nurminen tutustuivat 1990-luvulla Nurmisen ollessa opiskelijavaihdossa  Yhdysvalloissa ja he ovat pitäneet ystävyyttään yllä lähes 30 vuotta, vaikka asuvatkin nykyisin eri puolilla maapalloa. 

 

Leevi Jänis on intohimoinen keräilijä ja mittava kokoelma
herättää katsojassa jopa hieman ristiriitaisia ajatuksia. Deborah
Marceron kuvitusta kuvakirjaan Purkissa (Kumma 2021).




Leevi-jänis keräilee mielellään ulkoa löytyviä esineitä ja asioita ja säilöö niitä kotona pieniin purkkeihin. Se tapaa Elvin, ja huomaa, että asioiden ja ”aarteiden” jakaminen tekee elämästä merkityksellisempää. 

 

He keräsivät asioita, joiden ei edes uskoisi mahtuvan purkkiin. Mutta jotenkin ne vain mahtuivat.

 

Pienieleisesti ja havainnollisesti kuvitus näyttää, kuinka yhdessä
elämyksetkin ovat isompia. Deborah Marceron kuvitusta  

 kuvakirjaan Purkissa (Kumma 2021).



Leevin koti täyttyy pienistä purnukoista.

 

Ystävysten täytyy kuitenkin erota, kun Elvin perhe muuttaa kauas pois.

 

Kun Elvi oli poissa, Leevistä tuntui,

että hänen sydämensä oli kuin tyhjä purkki.

 

Ystävän lähtemisen aiheuttama alakulo näkyy aukeamalla harmaana lohduttomuutena. 



Näkymä koivikkoon vaikuttaa hyvin suomalaiselta. Deborah 
Marceron kuvitusta kuvakirjaan Purkissa (Kumma 2021).



Ystävät lähettävät toisilleen tervehdyksiä valtamerten yli: Elvi kerää uuden kotikaupunkinsa hälyääniä, tungosta ja kirkkaita valoja ja Leevi lähettää vastineeksi luonnosta löytämiään aarteita ja sen ääniä. 

 

Niukka teksti ja koko aukeamalle levittyvä kuvitus antaa lapselle tilaa lähteä purkamaan omia tuntojaan. 


Kuvakirjan haikeaa tunnelmaa ja pakahduttavaa ikävöintiä ei peitellä. 


Tyvenessä loppuratkaisussa Leevi saa onneksi myös uuden ystävän metsäretkellä kohtaamastaan Masista.


Sam McBratneyn ja Anita Jeramin kuvakirja Arvaa kuinka paljon sinua rakastan ilmestyi suomennoksena jo 1997 WSOY:n kustantamana. 


Siitä on sittemmin julkaistu lukuisia erilaisia versioita. Kirjan uusin painos ilmestyi Mäkelän kustantamana vuonna 2019

 

Pikku Pupu haluaa nukkumaan mennessään kertoa, kuinka paljon se rakastaa Isoa Pupua. Sanojensa vakuudeksi se levittää tassunsa levälleen havainnollistaakseen näin rakkautensa määrää. Kilpailutilanne syntyy, kun isä näyttää omilla isommilla tassuillaan oman rakkautensa laajuutta. 


Kuvakirja on eräänlainen aikuisen toivekuva lapsen ja vanhemman harmonisesta  tunnesuhteesta. 


Juuri ilmestyneessä uutuudessa Ollaanko ystäviä? on jo siirrytty Ison Pupun ja sen poikasen symbioottisesta ja kiinteästä suhteesta uuteen kehitysvaiheeseen, jossa poikanen lähtee omille tutkimusretkilleen ja Iso Pupu opettelee luottamaan, että se pärjää myös omillaan. 


Lähtötilanteessa Pupu harmistuu, kun isällä ei olekaan sille rajattomasti aikaa. Anita Jeramin kuvitusta
Sam McBratneyn tekstiin kuvakirjaan Ollaanko ystäviä? Mäkelä 2021.


Pikku pupu toivoo emon leikkivän sen kanssa, mutta Isolla Pupulla on puuhaa yllin kyllin.   

Poikanen saa luvan lähteä yksin leikkimään, kunhan se ei mene liian kauas. 

 

Pupu löytää lammikon, josta se peilaa peilikuvaansa. Se huomaa myös oman varjonsa. Näin vaivihkaisesti näytetään, kuinka pupu rakentaa omaa minuuttaan emosta irrallisena. 


Lammikon pinnasta heijastuva kuvajainen
tai oma varjo ei pitkään jaksa pupua kiinnostaa.
Anita Jeramin kuvitusta Sam McBratneyn tekstiin
kuvakirjaan Ollaanko ystäviä? Mäkelä 2021.
  
 



Pupu löytää itselleen uuden ystävän, jonka kanssa kaikki on kaksinverroin hauskempaa.

 

Piiloleikissä ystävysten tiet kuitenkin eroavat. Ehkä yhteisistä säännöistä ei vielä osattu sopia riittävän selvästi. Pupu palaa Ison Pupun luokse, mutta valkoinen Lumi-pupu löytää sinne, ja leikit voivat taas jatkua.



Ystävyyttä myös koetellaan. Anita Jeramin
kuvitusta 
Sam McBratneyn tekstiin
kuvakirjaan Ollaanko ystäviä? Mäkelä 2021.


 

Marceron kuvakirjan tavoin myös McBratneyn ja Jeramin kuvakirjan vahvuus on niukassa tekstissä, joka jättää ilmaa erilaisille tunteille ja tulkinnoille. 


Lapsi ja kirjaa ääneen lukeva aikuinen kokevat kirjan tarinan ja "sanoman" eri tavoin.





Lisää ystävyydestä ja ystävän ikävästä kertovia kuvakirjoja:



Liisa Kallio: Lentävä talo, Tammi 2003


Libby Gleeson & Freya Blackwood: Anni ja Lasse, suom. Tytti Träff, Karisto 2006


Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Aatos ja Sofia -kirjat, Tammi 


Janosch: Oi ihana Panama, suom. Riitta Mäyrälä, WSOY