perjantai 29. lokakuuta 2021

Viisaita satuja metsän hämystä
















Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur ja metsän ilta. Iltasatuja isoille ja pienille. 176 sivua, Tammi 2021. 

 






Kaisa Happosen ja Anne Vaskon neljä edellistä Mur-kuvakirjaa ovat saavuttaneet menestystä myös maailmalla. 


Pienen karhun ja metsän kohtaamisista kertovissa kuvakirjoissa on ollut vanhojen faabelien patinaa, mutta niistä on löytynyt samastumispintaa myös nykylapsen arkeen. 


Niukka, mutta sävykäs teksti on antanut kuvakirjoissa tilaa lapsen ja aikuisen yhteiselle ihmettelylle.

 

Juuri ilmestynyt Mur ja metsän ilta sisältää kymmenen lyhyttä runsaasti kuvitettua satua metsän eläimistä. 

 

Esitystapa on kuvakirjamainen siinä mielessä, että kuva on tekstin kanssa tasa-arvoisessa asemassa ja tekstiä on aukeamilla niukasti. 

 

Kuvakirjojen tapaan saduissakin on sama filosofinen lataus: Murin ystävät saavatkin nyt yhden kirjan kansien välissä kymmenkertaisen annoksen Mur-viisautta!

 


Monessa sadussa muistutetaan tarkkailemaan asioita
eri näkökulmista. Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun
"Tuulihaukka" lastenkirjassa 
Mur ja metsän ilta
Iltasatuja isoille ja pienille (Tammi 2021). 



Kirjan esilehdeltä löytyy teoksen motto: ”Yhä vain enemmän pitäisi puhua puista, siitä kuinka ne kantavat elämää, ravintoa, koteja ja vuodenaikoja. Se, että annamme niiden kasvaa ja vain olla, on suurinta kaikista.” 


Näin satukirja ottaa kauniisti kantaa luonnon vaalimisen ja lajien monimuotoisuuden puolesta. 

 

Useammassa sadussa seikkailee tuttu Mur-karhu. Se rohkenee kyseenalaistaa asioita, ihmetellä pieniäkin asioita. Omalla esimerkillään se kannustaa muitakin metsän eläimiä luopumaan turhista ajatusjumeista. 

 

"Hirv"-sadussa Mur kannustaa sarvipäätä rohkaistumaan, kun sarvipää pelkää ylittää metsäaukeaa.

 

”Minä en pysty ylittämään tätä avaraa paikkaa”, 

Hirvi sai sanottua. 

”Jos otan vielä yhdenkin askeleen,

kaikki näkevät minut.”

 

Illan hämärtyessä hirvi rohkaisee lopulta mielensä. 


Entiseen kotimetsäänsä se enää koskaan palaa, mutta toisinaan se tulee kuitenkin tanssimaan metsäaukealle, jossa kaikki metsän eläimet varmasti sen näkisivät.  

 

"Naali ja kettu" -satu kertoo vallankäytöstä ja turvattomuudenkin tunnoista sekä kahden villieläimen selviytymisstrategioista.


Satujen syvyys ja erilaiset tulkintavaihtoehdot saavat minut toivomaan, että tämä satukirja löytäisi paikkansa myös  yläkoulun elämänkatsomuken oppitunneille.  



Pöllöjenkin pää voi mennä sekaisin ja joukossa tyhmyyskin
tiivistyy. 
Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun
"Pöllöt" lastenkirjassa 
Mur ja metsän iltaIltasatuja isoille ja pienille 
(Tammi 2021). 

 

 

"Pöllöt"-satu kyseenalaistaa vanhoissa kansansaduissa ja faabeleissa esiintyvän pöllön viisauden. Sarvipöllö houkuttelee vanhaan kuuseen valtavasti muita pöllöjä.

 

Alimmilla oksilla istuvat pöllöt tuskin edes tiesivät, mitä Sarvipöllö oli alun perin sanonut. Niin paljon pulinaa ja huhuilua tarttui jokaiselta oksalta puputuksen sekaan.

 

Metelin varistessa oksalta oksalle möly voimistui, ja pöllöt tuntuivat olevan kaikesta Sarvipöllön kanssa samaa mieltä. Ja yhtä mieltä ne olivat keskenänsäkin.

 

 

Sadun voi tulkita kannanottona yksilön ajattelunvapauden puolesta sekä muistutuksena siitä, että joskus viisaskin voi mennä vipuun.

 

Sadut eivät aina selitä itseään puhki. 


Lapselle ja aikuiselle jää paljon pohdittavaa: onko "Piisamin hetki" -sadun piisami vain huomiohakuinen vai liittyykö sen yht äkkiseen katoamiseen elämänkierron vääjäämättömyyteen kuuluvia syitä?



Metsän eläimet piirtyvät siluetteina ihastelemaan piisamin iltauintia. 
Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun "Piisamin hetki"
lastenkirjassa 
Mur ja metsän iltaIltasatuja isoille ja pienille 
(Tammi 2021). 

 



Anne Vaskon kuvitus on samaan aikaan jylhää ja herkkää. 


Erityisen vaikuttavia ovat tummasävyiset ja muotokieleltään pelkistetyt kuvituskuvat.


Usein kuva-aihelmat muodostavat  suojaavan, tyynnyttävän kehyksen aukeaman tapahtumille. 



Vaskon pelkistetty muotokieli luo satuihin usein hiljaisuuden
taikapiirin, joka parhaimmillaan sysää lapsen ja aikuisen pitkiin
keskusteluihin. Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun
"Tuulihaukka"
lastenkirjassa Mur ja metsän iltaIltasatuja
isoille ja pienille 
(Tammi 2021). 




Mur-karhun silmissä on ihmetystä, ällistystä ja uteliaisuutta.   


Sekä teksti että kuvitus vaikuttavat lukijaan ja kuulijaan lähes hypnoottisesti. 








 






perjantai 22. lokakuuta 2021

Äitien ja tyttärien perhedynamiikkaa















Katarina von Numers-Ekman & Lotta Fors: En underbar mamma, Schildts & Söderströms 2021.

 






Lapsen arjesta kertovia kuvakirjoja ilmestyy valtavasti. Ilahdun aina, kun löydän niiden aiheista jonkin tuoreen alueenvaltauksen.  

 

Katarina von Numers-Ekmanin ja Lotta Forsin En underbar mamma on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka perhedynamiikka kiinnostaa juuri nyt monia kuvakirjan tekijöitä. 


Kirja on omistettu ”till alla sorters mammor och barn” eli kaikenlaisille äideille ja lapsille. 


Sen voi myös ajatella sisarteoksena Oskar Kroonin ja Jenny Lucanderin kuvakirjalle Fakta om pappor (Förlaget 2021). 

 



 

 Näkymä päiväkodista. Lotta Forsin kuvitusta
Katarina von Numers-Ekmanin tekstiin kuvakirjassa 
En underbar mamma (Schildts & Söderströms 2021).



Ebban naapuriin on muuttanut uusi tyttö, Mirabell, joka on myös samassa päiväkotiryhmässä.

 

Hon har en tjock svart fläta och håller huvudet på sned när hon klipper och limmar. 

 

Lotta Forsin kuvitus näyttää, että näiden Ebban esiin nostamien tunnusmerkkien lisäksi Mirabellin iho on ruskea. Ihoonväriin tai etniseen taustaan liittyviä asioita ei kuvakirjoissa enää erikseen alleviivata, mikä on yksinomaan hyvä asia. 

 

Kun ollaan lähdössä ulos, Mirabellin taskusta putoaa käsinkirjoitettu lappu, jota Ebba ihmettelee. 


Mirabellin äiti on laittanyt tyttärensä taskuun tsemppiviestin ja piirtänyt suuren sydämen.


 

Ebban kiukku ja turhautuminen näkyvät mustana kehyksenä
 hänen päänsä ympärillä. 
Lotta Forsin kuvitusta Katarina von
Numers-Ekmanintekstiin 
kuvakirjassa En underbar mamma 
 
(Schildts & Söderströms 2021). 



Ebba ei voisi kuvitellakaan, että hänen äitinsä tekisi moista! 


Hänen äitinsä on arkinen. Ebban mielestä äiti keskittyy kotona aina ihan vääränlaisiin asioihin, esimerkiksi jatkuvaan siivoamiseen, eikä äiti edes tunnu koskaan aidosti kuuntelevan häntä.

 

Äidillä ja isoäidilläkin on jotain skismaa, ja Ebbaa harmittaa sekin, että hän ei ole tavannut isoäitiä pitkään aikaan.


Ebban mielestä ystävän äiti jopa tuoksuu paremmalta (omenashampoolta!). Kotona Ebban nenää ärsyttävät äidin kynsilakan pistävä lemu ja voimakkaat siivousaineet.   



Mirabell on ollut syntyessään vain voipaketin kokoinen.
Perhealbumin kuvat kiinnostavat Ebbaa. 
Lotta Forsin
kuvitusta 
Katarina von Numers-Ekmanin tekstiin 
kuvakirjassa En underbar mamma 
(Schildts & Söderströms 2021).

 


Kun Ebba kyläilee uuden ystävänsä luona, hän saa kuulla, että Mirabell on ollut syntyessään voipaketin kokoinen keskonen. 


Ebballe näytetään valokuva-albumista kuvia pikkuruisesta vauva-Mirabelista. 

 

– Jag hade längtat efter Mirabell i manga år, säger mamman.
– Och när hon äntligen kom var hon så himla liten. Hon låg på sjukhuset i en värmelåda och växt till sig i flera månader innan jag fick ta hem henne till mig. 

 

Uhmassaan Ebba haaveileekin ihan erilaisesta äidistä ja kodista.  



Ebba oivaltaa, että oma äiti taitaa sittenkin olla paras.
 
Lotta Forsin kuvitusta Katarina von Numers-Ekmanin
tekstiin 
kuvakirjassa En underbar mamma 
(Schildts & Söderströms 2021).

 


Kuvakirjan arjen kuvaus puhuttelee hieman eri tasoilla sekä lasta että aikuista. Aikuinen ääneenlukija ymmärtää, että Ebban äidin käytöksen takana voi olla töihin liittyväiä paineita, huolta toimeentulosta tai stressiä.


Lopulta Ebban äiti kuitenkin havahtuu ulos omien murheiden kuplastaan. 


Odotuksenmukaisesti äidin ja tyttären kohtaamisessa on suuria tunteita. 

En underbar mamma onnistuu kiteyttämään vanhemman ja lapsen välisen rakkauden tunnot kauniisti ja pelkistetysti.

 

Lotta Fors tavoittaa ensimmäisessä lastenkirjakuvituksessaan hyvin tarinassa taajaan vaihtuvat tunteet.


Katseissa ja kehon kielessä on latausta. 


En underbara mamma toi oitis mieleeni Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea -kirjat, joissa niin ikään käsitellään usein lapsen ja vanhemman suhdetta.


Kun sarjan ensimmäinen osa, Vesta-Linnea ja hirviöäiti (Tammi 2001), ilmestyi, olin siitä tohkeissani ja ehdotin yhteistä lukuhetkeä tuolloin kahdeksanvuotiaalle esikoistyttärelle. 


Äitinä koin, että kuvakirja käsitteli rohkeasti äidin ja tyttären ristiriitojenkin kyllästämää suhdetta, lapsen uhmaa ja tummien tuntojen syviä vesiä. 


Luin kirjan hänelle ääneen, mutta tytär torjui kirjan ja olin itse tykönäni pettynyt. 


Vasta matkan päästä olen oivaltanut, että kirjan torjuminen saattoikin johtua juuri siitä, että se tuli liian "iholle" ja hämmensi lasta. 


Jotkut lastenkirjat saattavatkin olla enemmän terapiaa aikuiselle! 



 

 

 

 

 

 








 




 

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Visuaalisia kirjaimia, iloksi ja opiksi


 













Henrika Andersson & Maria Sann:  Bokstavsvärldar, 64 sivua, Förlaget 2021.

 





Aakkoskirjoilla on lastenkirjoissa pitkät perinteet. Parhaimmillaan niissä visuaalisuus ja opettavaisuus lyövät veikeästi ja mieleen jäävällä tavalla kättä toisilleen. 

 

Henrika Anderssonin ja Maria Sannin Bokstavsvärldar on rohkean omintakeinen teos, joka tuo äärimmäisen pelkistetyn muotokielensä ja väriensä puolesta mieleen 1950–60-lukujen hienostuneen tyylin. 

 


Moderni vaikutelma syntyy mustan ja harkittujen
värien balanssista. Maria Sannin kuvitusta
S-kirjaimeen Henrika Andersonin aakkosrunoihin
kirjassa Bokstavsvärldar (Förlaget 2021).   




Henrika Anderssonin lyhyissä kirjainriimityksissä on rytmi kohdallaan. 


Niitä on ilo lukea ääneen.

 

 

Vågar du öppna dörren D?

Där bor en dröm du snart ska få se.

Det dunkar och dånar – bor där ett minne?

Vem är det, tror du, som sitter där inne?


 

D niin kuin dörr: Maria Sannin kuvitusta 
S-kirjaimeen Henrika Andersonin aakkosrunoihin 
kirjassa Bokstavsvärldar (Förlaget 2021).   

 

 

Maria Sannin usein koko aukeamalle levittyviä kuvituksia on vaikea havainnollistaa. 


Tyylikkäästi toteutetussa taitossa runo välillä loksahtaa myös osaksi kuvitusta, esimerkiksi E-kirjaimen kohdalla.

 

Henrika Anderssonin runot toimivat myös stimulantteina omalle kielileikille, ja sehän on juuri aakkosiin johdattavan lastenkirjan paras tavoite! 

 

Ja lopusta löytyy tietysti Ä-kirjain sekä "Änkorna
Ärling och Marta i Älva. 
Maria Sannin kuvitusta 
Henrika Andersonin aakkosrunoihin 
kirjassa Bokstavsvärldar (Förlaget 2021).    
 

 

 

Maria Sann palkittiin tänään Grafian joka toinen vuosi jakamalla Rudolf Koivu -palkinnolla parhaasta lasten- ja nuortenkirjakuvituksesta.  

 

Sann (s. 1982 Moskova) on valmistunut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi. Hän asuu ja työskentelee kuvittajana ja graafisena suunnittelijana Helsingissä. 


Bokstavsvärldar on kolmas Sannin varsinainen lastenkirjakuvitus. Ensimmäisen kuvituksen hän teki Heini Junkkaalan lastenromaaniin Kymmenen tikkua laudalla  (Otava 2019) ja tänä vuonna ilmestyi kuvakirja Främlingarna (Schildts & Söderströms) yhdessä Malin Klingenbergin kanssa

 

Rudolf Koivu -palkintoraati perusteli valintaansa seuraavasti: 


Maria Sanns illustrationer i boken Bokstavsvärldar är stilistiskt gränslösa. De med olika tekniker skapade bokstäverna sprudlar av fantasi och glädje som visar att illustratören har kvar sin barnablick. Verket har en fräsch och lekfull stämning.

Boken har en god rytm och bildar en enhetlig helhet, även om teknikerna och stilarterna varierar. Maria Sann har modigt lämnat utrymme och luft på uppslagen. Stilvariationen fungerar även ur en pedagogisk synvinkel. De olika bokstäverna är lätta att komma ihåg då varje sida är unik. Sann har närmat sig bokstäverna via formgivning. Bilderna är inte beroende av texten, utan fungerar även självständigt. Illustrationen är knasig på ett positivt sätt. Läsaren hinner inte bli uttråkad då varje sida medför något nytt.



Eri aikakausien aakkoskuvakirjat kertovat myös aina ilmestymisaikansa asenteista ja virtauksista yleisemmällä tasolla. 


Suomen kielessä harvinaisemmat kirjaimet ovat aiheuttaneet eri aikojen kirjailijoille päänvaivaa mutta tuottaneet myös riemastuttavia innovaatioita. 

 

 

Lisää aakkoskuva/runokirjoja:

 

Arvo Ylppö & Rudolf Koivu: Auringonpojan terveys-aapinen, Otava 1925

Laura Latvala & Helja Sjöstedt: Pikku-Marjan eläinkirja, WSOY 1947 

 

Kirsi Kunnas & Károly Reich: Hassut aakkoset, WSOY 1975


Elsa Beskow: Aakkosmatka, suom. Eila Kivikkaho, Gummerus 1987

 

Lena Anderson: Maijan aakkoset, suom. Hannlele Huovi, Weilin+Göös 1986 

 

Riitta Nelimarkka: Karmelian ABC, Tammi 1989 

 

Tuula Korolainen & Tiina Paju: Aaveaakkoset. Haamuhetki kullan kallis, Tammi 2010

 

Pekka Jäntti & Ossi Pirkonen: Elämä on heleä. Aasin tanka-aapisseikkailu, Teos 2012

 

Heli Laaksonen & Elina Warsta: Aapine: aakkossii niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast! Otava 2013

 

Anneli Kanto & Kaisa Rekinen: Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä, Karisto 2014

 

Tuula Korolainen & Kimmo Torvinen: Muumien aakkosmatka, Tammi 2016  


 




 







maanantai 18. lokakuuta 2021

Päivittäisiä kulttuuritekoja















Toim. Sanna Jaatinen: Isoäitien iltasadut. Saatesanat Leeni Peltonen, kuvittanut Paula Mela, 159 sivua, Otava 2021.







 

Otava on pitänyt ansiokkaasti vanhaa satuperinnettä esillä eri vuosikymmeninä.

 

Isoäitien iltasadut -satuantologia on toteutettu yhteistyössä Kotilieden toimituksen ja lehden kummikerhon kanssa. 

 

Tunnettujen isoäitien (presidentti Tarja Halonen, näyttelijät Eila Roine ja Seela Sella, kirjailija Kirsti Manninen, Kotilieden toimittaja Leeni Peltonen, ravintoloitsija Sikke Sumari, poliitikot Eva-Riitta Siitonen ja Eija-Riitta Korhola, kilpatanssija Helena Ahti-Hallberg, iskelmälaulaja Anna Hanski ja toimittaja Salla Paajanen) lisäksi myös kahdeksan ”tavallista” isoäitiä esittelee kirjassa suosikkisatunsa ja kertoo lyhyessä johdannossa yhteisistä lukuhetkistä lapsenlapsiensa kanssa. 


Yhteiset satujen ääneen lukemiseen liiittyvät mieluisat rutiinit ja kiireettömyys korostuvat monen kohdalla.



Klassisten satujen tutut kohtaukset
näkyvät usein myös uusissa satukuvituksissa,
kuten tässä Paula Melan kuvituksessa Grimmin veljesten
Bremenin soittoniekat -satuun 
antologiassa 
Isoäitien satuja (Otava 2021).

 

Tarja Halonen ja Helena Ahti-Hallberg ovat tunteneet huonoa omaatuntoa siitä, että ovat olleet kiireisiä urakeskeisiä äitejä. Halonen kertoi Anna-tyttärelleen itse sepittämiään satuja, joihin saattoi punoa mukaan päivän tapahtumia. 

 

Emine Hetemaj, jalkapalloilija Perparim Hetemajn äiti, pahoittelee, ettei neljän lapsen äitinä ja Jugoslavian Kosovosta lähtemisen vuoksi juurikaan ennättänyt lukea omille lapsilleen, kun nämä olivat pieniä. 


Nyt hän hyvittää asian lukemalla lapsenlapsilleen jo odotusaikana runoja ja laulamalla lauluja!  Kotimaasta Suomeen kulkeutuivat myös rakkaat satuklassikot ja muut lastenkirjat, jotka tulevat nyt lapsenlapsillekin tutuiksi.

 

Salla Paajanen hellii jo nyt ajatusta siitä, ett hänen lapsenlapsensa oppii lukemaan ja osat vaihtuvat siten, että lapsi lukeekin mummolleen! 

 

Heli Tanner, neljän lapsenlapsen mummi Helsingistä, muistelee lämmöllä oman lapsuutensa onnenhetkiä, kun jouluisin vanhemmat veivät hänet kauppaan ja antoivat valita mieleisiä satukirjoja. 


Toivottavasti myös nykyiset isovanhemmat kartuttavat lapsenlapsiensa kirjahyllyjä kirjalahjoilla. 


Inkeroisissa asuva Liisa Tuominen puhuu viisaasti siitä, että ”lukeminen on kulttuuriteko lapsen hyväksi”. 


 

Paula Melan kuvituksissa on klassisten satujen
visuaalista patinaa. Melan kuvitusta satuantologiaan
Isoäitien satuja (Otava 2021).



Monissa muistoissa korostuu kirjoittajan oma nostalgia oman lapsuuden lempisatuihin, jotka halutaan välittää myös uusien sukupolvien nautittavaksi. 


Kansansatujen ja taidesatujen (H. C. Andersenin  ja Zacharias Topeliuksen klassiset sadut sekä Martti Haavion Kultainen koti -sarjasta tutut sadut Onnen tupa ja Porsas urhea) kupeessa on vain muutama uudempi satu, ja nekin jo edesmenneiltä sadunkertojilta, Mika Waltarilta, Marjatta Kurenniemeltä ja Kaarina Helakisalta. 


Isoäidit eivät selvästikään tunne uutta modernia sadunkerrontaa!


Eila Roine tuo nasevasti esiin sen, kuinka aikuisen oma innostuminen edistää myös lapsen kiinnostusta satujen maailmaan. 


Seela Sella on eläytynyt satujen hahmoihin äänin ja elein: 


”Uskon, että nuo jaetut hetket, jaetut sadut, kerivät minut lastenlasten kanssa sellaiseen yhteiseen kerään, ettei sitä saa auki kukaan.” 


 

Paula Melan kuvituksista löytyy erilaisia
prinsessoja.Melan kuvitusta
satuantologiaan Isoäitien satuja
(Otava 2021).




Muun muassa Arja ja Emma Puikkosen Äänihäkki- ja Löytölintu -saturomaanien (Otava 2017 ja 2020) kuvittajana minuun vaikutuksen tehnyt Paula Mela näyttää taitonsa myös klassisten satujen kuvittajana. 


Hän on valinnut ikonisia satujen kohtauksia, mutta maustaa niitä myös modernein vivahtein: prinsessojen iho ei esimerkiksi aina ole maidonvalkea. 


Samaa satujen visuaalista päivitystä teki myös muutama vuosi sitten Emmi Jormalainen Suomen lasten iltasatujen kuvittajana (Otava 2015). 

 

 

 

 

 

 

Tänään on Sadun nimipäivä ja samalla vietetään valtakunnallista sadun päivää.

 

 

 

 

 

 



perjantai 15. lokakuuta 2021

Ympäristöherätystä ja koiranhoitoa

 
















Sara Kronholm & Sisko Latvus: Ihan vege ja parrakas Sulo. Kuvitus Salli Parikka Wahlberg. Apis 2021.

 





Lastenkirjallisuudesta löytyy kosolti tarinoita, joissa lapsisankarit haaveilevat omasta koirasta.

 

Sisko Latvus on kirjottanut yhdessä lapsenlapsensa Sara Kronholmin (s. 2006) kanssa lastenromaanin 11-vuotiaasta Pinjasta. 

 

Tyttö käy väsytystaistelua vanhempiaan vastaaan ja kärttää omaa koiraa. 


Hän lupaa hankkia tietoa koirista ja niiden kasvatuksesta, ja lopulta äiti melko nopeasti heltyykin hankkimaan koiran. Isä on allerginen koirille ja hän lämpenee hankkeelle äitiä hitaammin. Vanhemmat asuvat eri osoitteissa, joten isän yliherkkyys ei juurikaan hidasta koiraprojektia.

 

Osittain koirakuumeensa ansiosta Pinja tarkkailee asioita aiempaa kriittisemmin. 


Hän päätyy verkkosivustolle, jossa kerrotaan ihmisten syövän jossain päin maailmaa koiria, ja järkyttyy tiedosta syvästi. 


Pinja päättääkin ryhtyä oitis kasvissyöjäksi. Hetken mielijohde kehittyy onneksi vähitellen syvemmäksi vakaumukseksi, ja Pinjasta tulee vegaani.

 

Alle satasivuiseen lastenromaaniin on pakattu vähän turhankin monta teemaa. 

 

Pinjaa harmittaa, kun paras ystävä Roosa ei olekaan hänen laillaan innostunut koiranpennusta. Koulussa  Roosa tuntuu liittoutuvan muiden kanssa ilkkumaan Pinjan vege-herätykselle. 

 

Pinja hakeutuu luokkaan hiljattain tulleen uuden tytön seuraan:

 

– Moi, mikä sun nimi on kun mä myöhästyin ekalta tunnilta enkä kuullut.

– Daria, tyttö sanoi ujosti.

– Ai etkö sä oo suomalainen?

– Mä tulen Valkovenäjästä.

– Ei se haittaa, Pinja sanoi. – Mä voin silti olla sun kaa.

 

 

Vähin erin sekä Pinja että Daria voimaantuvat toistensa seurassa, ja tytöt tekevät lopulta vaikutuksen muihin luokkatovereihinsa oppitunnilla, kun kaikkien pitää esiintyä ja pitää puhe. Pinjan tietoisku valitsemastaan vegaanisesta elämäntavasta saa aikaa raikuvat aplodit.


Taitaa olla teini-ikäisen Sara Kronholmin ansiota, että sosiaalisen median seuraaminen on tarinan käänteissä näkyvästi esillä. 


Ja löysinpä kirjasta aivan uuden sanankin:  Pauliina-mummin kumppani, Albert, on avoukki!   

 

Koiranpentua huomattavasti enemmän keskiöön kirjassa nousee lopulta vegaanisen elämäntavan perustelu omalle lähipiirille ja kavereille. 

 

– Voi näitä nykynuoria, kun pitää härästä vääntää jotain härkistä ja nyhtöpossusta nyhtökauraa. Ja tuossa iässä tietää rasvahapotkin!

Mummi pyöritteli silmiään ja haki vuohenjuustoa ja brietä ostoskoriinsa, joka pursuili jo tomaatteja ja salaatteja. 

– Maailma on vähän muuttunu, äiti totesi.

 

Kirjainfontin olisi suonut olevan suurempaa ja rivityksen väljempää. 


Salli Parikka Wahlbergin kuvitusta olisi voinut olla paljon nykyisiä muutamaa hellyttävää koiranpentukuvaa enemmän.


Kirjan tekijät kuuluvat VaLas-kollektiiviin.