tiistai 11. toukokuuta 2021

Villejä lapsia Melukylässä ja Tamperetalossa

  


Kuva PHH 

 













Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia Tamperetalossa Muumimuseon Observatorio-näyttelytilassa 19.9.2021 asti. Avoinna ti–ke klo 9–17, to–pe 9–19, la–su 10–17. Teokset ovat lainassa Iloni Imedemaa -museosta Haapsalusta, Virosta. Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Ilon Wiklandin kuvituksista. Koronarajoitusten aikana Muumi-museoon otetaan enimmillään 10 henkeä kerralla. Aika kannattaa varata etukäteen verkosta tai puhelimitse.


Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Melukylän kevät, suomentanut Kerttu Piskonen, 32 sivua, WSOY 2021. 




 

Tamperetalossa on tänään avautunut virolais-ruotsalaisen Ilon Wiklandin kuvitusnäyttely Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia.

 

Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Wiklandin kuvituksista. 

Wikland on syntynyt Virossa vuonna 1930. Varhaislapsuutensa hän asui Talinnassa ja Haapsalussa.  


Ilon Wiklandin isoäidin Viron Haapsalun talon muistot ovat
 tallentuneet moniin Wiklandin kuvituksiin.
Isoäitini Talo, Ilon Wikland, 2005.
© Design Ilon Wikland AB.
 


Näytttely tarjoaa monipuolisen ja edustavan otoksenWiklandin eri tekniikoilla tehdyistä kuvituksista Astrid Lindgrenin tuotantoon, mm. satuihin, kuvakirjaan Punasilmänen lohikäärme sekä lastenromaaneihin Katto-Kassinen, Marikki, Veljeni Leijonamieli ja Melukylän lapset


Mukana on myös kuvituksia myöhäistuotannon kuvakirjaan Pitkä, pitkä matka  (WSOY 1996). Teksti on Rose Lagergrantzin, mutta tarina pohjautuu Wiklandin omiin kokemuksiin vuonna 1944, kun hän lähti Virosta sotaa pakoon Ruotsissa asuvien sukulaisten luokse.

 

Ilon Wiklandin päätymistä Astrid Lindgrenin tuotannon hovikuvittajaksi voi pitää todellisena onnenkantamoisena.

 

Wikland otti aloittelevana nuorena kuvittajana yhteyttä Rabén & Sjögrenin kustantamossa työskennelleeseen Lindgreniin talvella 1953 saadakseen jotakin kuvitustyötä. 

 

Lindgren ihastui heti Wiklandin tyyliin. Ensimmäinen kuvitustyö oli Lindgrenin lastenromaaniin Mio, poikani Mio (1954) ja myöhemmin Wikland kuvitti ruotsalaisten lastenkirjailijoiden tuotannon lisäksi paljon Lindgrenin tuotantoa. 


Wiklandilla on ollut ilmiömäinen kyky tallettaa kuvituksiinsa lapsuuden nostalgiaa ja huolettomien kesäpäivien tunnelmaa.  Yksi hänen Hänen bravuurinsa on vanhan puutalomiljöön ja sen lähiluonnon kuvaus, mutta yhtä lailla hänen rakastava katseensa tallensi esim. Katto-Kassisen kuvituksiin eloisaa kaupunkimiljöötä. 

 

Ilon Wiklandin lastenkirjakuvittajan ura muistuttaa monin kohdin suomalaisen Maija Karman uraa.  Molemmat hallitsivat suvereenisti tussi- ja akvarellikuvituksen. Varhaistuotannossaan sekä Karma että Wikland käyttivät kumpikin kekseliäästi vain yhtä tehosteväriä sillä seurauksella että kuvat tuntuivat katsojan silmiin silti nelivärisiltä.

Wikland ja Karma kuvittivat molemmat aikansa keskeisiä ja sittemmin klassikoituneta lastenkirjoja, ja heidän kuvituksena ovat myös  osaltaan siivittäneet kirjojen menestystä useamman lukijasukupolven keskuudessa. 

Lindgren antoikin tunnustusta Wiklandille vuonna 1986 järjestetyn kuvitusnäyttelyn näyttelyluettelosssa:

 

Kuvillasi olet auttanut kirjojani tavoittamaan lukijakuntansa. Monet lapset  muistavat koko ikänsä sinun luomasi kuvat. Niistä on tullut unohtumaton osa heidän lapsuuttaan.

 

Parahiksi Wiklandin Tampereen kuvitusnäyttelyn kupeeseen on juuri ilmestynyt uusintapainos Melukylän kevät -kuvakirjasta, jossa eläydytään Lisan, Brittan, Annan, Lassen, Bossen ja pikkuisen Kerstin kanssa kevääntulon riemuun. 

 

Isommat lapset kaitsevat pikkuista Kerstiä, joka tuntuu ehtivän joka paikkaan.

 

Lassen mielestä ”Pikkupenskat pitäisi lukita keväisin sisälle, sillä heti ku maassa on yksikin märkä läiskä, niin siihen pyllähdetään istumaan”.

 

Melukylän lasten kevätilakointiin kuuluu myös sonnilla ratsastamista ja puuliiterin katolta hyppimistä. 


Uhmapäissään Britta kävelee jopa navetan katolla.

 

Onneksi äiti huomaa uhkarohkeat elkeet ikkunasta ja huutaa:

 

”Oletkos sinä järjiltäsi tyttö? Alas ja heti!” 

Ja silloin Britta tuli alas. 

 

Lisan isä sytyttää kevääntulon kunniaksi kevätnuotion. 

 

Tuli loimusi niin kauniisti, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt. Hän vain katseli. 

 

Ja isä kysyi: ”Oletteko te vallan villejä, lapset?” 




 

maanantai 10. toukokuuta 2021

Tihentyvää jännitystä oopperan kulisseissa


 















Eva Frantz:
 Yön kuningatar, suomentanut Anu Koivunen, 180 sivua, S&S 2021. Kansikuva Anders Carpelan. 



 

Historiallisia varhaisnuorten- ja nuortenromaaneja ilmestyy yhä jonkin verran, mikä on hyvä asia. Aiemmin niitä ilmestyi toki kosolti nykyistä enemmän ja Suomessa oli useampiakin genreen joko kokonaan tai osittain keskittyneitä tekijöitä, mm. Maijaliisa DieckmannLaila Kohonen ja Raili Mikkanen.

 

Genren uudempaan kiinnostavaan kirjaiijajoukkoon kuuluvat Anniina Mikama, Tapani Bagge ja Eva Frantz, joista kaksi viimeksi mainittua kirjoittavat dekkareita myös aikuisille ja punovat lasten- ja nuorten historiallisiin romaaneihinkin usein dekkarin säikeitä. 

 

Aikamatkailun kautta nykyhetkestä historiaan siirrytään esimerkiksi Tuutikki Tolosen Agnes-sarjassa ja Sanna Iston Sirpaleessa.

 

Lapsilukijat nostivat Eva Frantzin edellisen historiallisen lastenromaanin Osasto 23:n Runeberg Junior -palkinnon voittajaksi vuonna 2019. 


Palkinto osoittaa, että vetävällä historiallisella tarinallakin on potentiaalia koukuttaa lapsi kirjan ääreen. Osasto 23:n keskushenkilönä oli keuhkotautiparantolaan 1920-luvulla lähetetty 12-vuotias Stiina-tyttö. Yön kuningatar sijoittuu vuoteen 1915 ja siinä päähenkilönä on 12-vuotias Viktor. 

 

Poika muuttaa oopperalaulajataräitinsä kanssa Pariisista äidin entiseen kotikaupunkiin Helsinkiin, kun tämä saa oopperasta tähtiroolin Mozartin Taikahuilusta. 


Olosuhteet eivät ole kovin suotuisat. Osaan aiemmin pestattu laulajatar on kuollut dramaattisesti ja lavasteissa sattuu tämän tästä läheltä piti -tilanteita. Isoäidin ja -isän talossakin vallitsee varautunut tunnelma, kun isoäiti sättii tytärtään ”kevytkenkäiseksi lortoksi” ja ”nöyryytetyksi tyhjätaskuksi”. 


Viktorin äiti pakenee onnetonta avioliittoaan ja uransa kipukohtia alkoholiin ja poika saa kaipaamaansa läheisyyttä ja ymmärrystä lähinnä kotiapulaisilta.  


Viktorilla on toki myös omat kipuilunsa. Hän on hivenen pyylevä ja joutuu sen takia uudessa luokassa kiusanteon kohteeksi. Pahin kiusantekijä on talonmiehen poika Algot.   

 

Yön kuningatar alkaa melko pitkällä vuoteen 1796 sijoittuvalla ja kursiivilla muusta kerronnasta erottuvalla takaumajaksolla, jossa Kristina Simonsdotter teloitetaan lapsensurmasta. Naisen langettamalla kirouksella on tärkeä rooli kirjan juonenpunonnassa. 

 

Viktor pystyy tarkkuutensa, rohkeutensa ja uteliaisuutensa ansiosta ratkaisemaan oopperaa koetelleen mysteerin. 


Loppuratkaisun kannalta tärkeäksi muodostuu halvaantuneen isoisän ja tyttärenpojan luoma sielunyhteys, joka koituu koko oopperan pelastukseksi. 


Vaikka tapahtumien alkusyyt juontavatkin menneisyyteen, niin pakkaa sekoittavat tietysti myös arkiset tunnemyrskyt ja oopperan taiteilijayhteisön keskinäinen kateus. 


Viktor ystävystyy teatterimestarin tyttären Agneksen kanssa, ja viimeisillä sivuilla vihjataan,  että kenties  kaksikon yhteisistä seikkailuista kuullaan myöhemmin lisää. 

 

Henkilökuvaus on melko mustavalkoista, mutta Viktorin kasvu ja rohkaistuminen on kuvattu silti uskottavasti. 


Yön kuningattaren jännitys ei tihenny aivan suljettuun tilaan sioittuvan edeltäjänsä veroiseksi, mutta historiallisia detaljeja, tapoihin ja seurustelukulttuuriinkin liittyviä yksityiskohtia on ripoteltu kiinnostavati tarinan lomaan.  

 

Tunnelman nostatuksen kannalta erityiskiitosta ansaitsee Anders Carpelanin tyylikäs, kolmiulotteiseksi näyttämönäkymäksi avautuva kansikuva sekä muutaman luvun alusta löytyvät visuaaliset tai graafiset erikoistehosteet.

 

Yön kuningatar on taas hyvä esimerkki lastenkirjallisuuden monikäyttöisyydestä. 


Se toimii nimittäin myös hyvänä johdatuksena yhteen kuuluismpaan oopperateokseen, Mozartin Taikahuiluun, joka nähtiin muutama vuosi sitten Kansallisoopperassa

 

Frantzin lastenromaanin kupeessa sopii luettavaksi Lisbeth Landefortin ja Seppo Nurmimaan lasten tietokirjan Oopperaa, oopperaa! Löytöretki lavasteiden taakse: sanoin ja kuin oopperan maailmasta (Schildt 1996, suom. Kaija Valkonen) kanssa.






keskiviikko 5. toukokuuta 2021

”Hyvä, kun jokainen voi olla omanlainen”



 

















Vuokko Hurme: Värikkäät 2: Kirjava kartano, kuv. Reetta Niemensivu, 188 sivua, S&S 2021.



 

Vuokko Hurmeen Värikkäät-sarjan avausosa Tiukun salaisuus  oli yksi viime vuoden kiinnostavimmista kotimaisista lastenromaaneista.

 

Juuri ilmestyneessä sarjan toisessa osassa keskushenkilönä on Tiukun murrosikää lähestyvä isosisko Meri, jolle sininen on tärkeä väri. Merillä on sinisiin esineisiin ja asioihin liittyviä taikavoimia.

 

Tiukun salaisuudessa perheen vanhemmat holhosivat vielä lapsiaan jopa neuroottisesti. 


Pikkuveli, vasta leikki-ikäinen ja vauvana perheeseen adoptoitu Tapio, pääsi esimerkiksi ulkoilemaan vasta pimeän mentyä. Siihenkin on varmasti syynsä, ja lisävalaistusta Tapion erityisyyteen saadaan varmasti  kolmannessa osassa, jossa todennäköisesti Tapio pääsee pääosaan. 




Reetta Niemensivun kuvituksessa näkyvät sinisen
kaikki sävyt. Merin, Tiukun ja Tapion vanhemmat ovat
selvästi jännittyneitä laivan väentungoksessa. Reetta
Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin
lastenromaanissa Kirjava kartano (S&S 2021).



Perhe matkaa nyt sukujuhliin Kirjavaan kartanoon ja lapset pääsevät ensi kertaa tapaamaan sukulaisten lisäksi muita värikkäitä.


Vanhempia jännittää laivamatka buffet-pöytineen ja väentungoksineen. 


Tiukun paras ystävä Lia pääsee matkalle mukaan. Lia edustaa tarinassa "normaaliutta" ja samalla hän suhteellistaa myös muun perheen ennakkoluuloja ja varautunutta käyttäytymistä. 

 

Meri on selvästi sisaruskatraan herkin lapsi. Hän pystyy myös vaistoamaan asioita ennalta. 

 

– – Rintaa puristi. Niin kävi toisinaan, kun hän näki monia, samankaltaisina toistuvia kuvioita. Hän tunsi painon rinnallaan koulussa, katsellessaan luokkahuoneiden ovirivejä tai kun hän huomasi luokkatovereillaan kahdet samannäköiset lenkkitossut. Myös harmaa väri sai rinnan puristumaan kasaan. Asfaltilla askeleet aina painoivat ja harmaat vaatteet tuntuivat raskaammilta kuin muut. Harmaa oli ainoa väri, jota Värikkäät eivät sietäneet. 


Joskus Meri näki silmäkulmassaan epämääräisen harmaan pilven, joka pelotti häntä enemmän kuin mikään. Tiuku kutsui sitä ”inhottavaksi harmaudeksi”, mutta Merille siinä oli kyse jostakin monimutkaisemmasta kuin yhdestä ahdistavasta väristä

 

Merin murrosiän lisäksi myös Tiuku alkaa selvästi kyseenalaistamaan asioita aiempaa enemmän. Tiuku penää vanhemmiltaan, miksi heidät on värikooditettu ennalta. Äiti yrittää hyssytellä tyttöä:

 

”No juu, meistä on hyvä, että sinulla on vain yksi väri, johon keskityt kunnolla. Monen värin hallinta vaatii vastuuntuntoa", – – 

 

Yhteisöllisyyden hyvää tekevä vaikutus tulee ilmi monissa Reetta
Niemensivun kuvtuskuvissa.Reetta Niemensivun kuvitusta
Vuokko Hurmeen tekstiin lastenromaanissa 
Kirjava kartano (S&S 2021).



Meri löytää Kirjavan kartanon tapaamisesta iitselleen uuden ystävän, Karrin, joka auttaa tyttöä hyväksymään paitsi omat erikoisvoimansa niin myös irtautumaan perheen vaikutuspiiristä murrosiälle tyypillisillä tavoilla. 

 

Elämänkokemuksen lisäksi Karri on tietoinen Merin perheen omaavima erityiskykyjä erikoisemmistakin asioista.  

 

Karrin toteamukseen ”Hyvä, kun jokainen voi olla omanlainen”, kiteytyy Värikkäät-sarjan motto.

 

Itselle vieraan kohtaamiseen kirja antaa viisaita eväitä:

 

Niin kai se on, että kun kohtaa rohkeasti sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole samanlaisia kuin itse, he eivät lopulta tunnukaan niin erikoisilta.

 

Tiukun salaisuuteen verrattuna Kirjava kartano ottaa kovempia kierroksia, kun arkisista sattumuksista siirrytään järeämpiin taikavoimiin, jotka eivät enää olekaan aivan harmittomia. 


Merin pelkäämä harmaus nimittäin riivaa Karrin. Tähän kohtaukseen sisältyy aidosti karmaisevaakin tunnelmaa. 



Merin uusi ystävä Karri joutuu harmauden riivaamaksi.
Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin l
astenromaanissa 
Kirjava kartano (S&S 2021).



Kirjava kartano käsittelee oivaltavasti sisarussuhteita ja perheenjäsenten erilaisia rooleja.  


Meri on tottunut pitämään huolta pienemmistä sisaruksistaan ja hän on ottanut heistä välillä jopa vähän liikaa vastuuta. Tämä näkyy selvästi myös hänen tunnetaidoissaan. 


Vuokko Hurmeen tarinakonseptista löytyy peilauspintaa myös lapsille, joilla on jollain tavalla erilainen perhe tai vanhemmat. 











maanantai 3. toukokuuta 2021

Perheen mustan lampaan lempeä kapina















Heli Rantala & Netta Lehtola: Murtautuja Mauri, 40 sivua, WSOY 2021. 

 





Heli Rantala on kahden saturomaanin jälkeen tehnyt ensimmäisen kuvakirjatarinan yhdessä toisen uuden tulokkaan, Netta Lehtolan, kanssa. 


Lehtola debytoi lastenkirjakuvittajana Kaija Pannulan Kettujutuissa (WSOY 2019). 

 

Murtautuja Mauri on eräänlainen Ruman ankanpoikasen kasvutarina. 




Rötöstelyn sijasta Maurista on paljon hauskempaa
auttaa ihmisiä ja tuottaa iloa. 
Netta Lehtolan kuvitusta
Heli Rantalan tekstiin 
kuvakirjassa 
Murtautuja Mauri (WSOY 2021).



Mauri syntyy rosvojen perheeseen, mutta ei tunne lainkaan kutsumusta vanhempien ja isompien sisaruksiensa uravalintaa kohtaan.

 

Pian huomattiin, että Mauri oli toisenlainen kuin sisaruksensa. Hän käyttäytyi aina moitteettomasti, sai opettajilta pelkkää kiitosta ja näki öisin kaunita unia.

 

Isä on aidosti huolissaan, mutta äiti uskoo, että viimeistään murrosiän tullessa Maurin käytös muuttuu.

 

Mutta Mauri saa iloa aivan erilaisista asioista kuin muut perheenjäsenet. Hän auttaa pyyteettömästi ihmisiä ja nauttii kaikesta kauniista ympärillään. 




Rosvo-opiston ovet eivät aukene Maurille. Isä moittii
poikaansa, ettei tämä pysty muuhun kuin murtamaan äitinsä
sydämen. Netta Lehtolan kuvitusta Heli Rantalan tekstiin
kuvakirjassa Murtautuja Mauri (WSOY 2021).

 



Ja isän pettymykseksi Rosvo-opiston pääsykokeetkin menevät mönkään. 

 

Sisarukset pilkkasivat Mauria ja äiti purskahti itkuun.

– Mitä hyvää minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? äiti ujelsi.

– Sinä se onnistut murtamaan vain äitisi sydämen! isä moitti.

 




Isän ja pojan välit paranevat ja Mauri sisustaa isänsä
vankilaselliäkin vähän viihtyisämmäksi. Sakkolapuista Mauri on
loihtinut hienondesign-valaisimen! 
Netta Lehtolan kuvitusta Heli Rantalan tekstiin kuvakirjassa Murtautuja Mauri (WSOY 2021).


Rantala kätkee tekstiin rosvo-sanastoa ja muutamia sananlaskuja. 


Moraalista ojentamista kuvakirjatarinasta on turha etsiä. 


Netta Lehtolan kuvitus on sopivan räyhäkkää rosvoteemaan. Tarkkasilmäisen katsojan iloksi hän on piilottanut kuvitukseen hauskoja yksityiskohtia.  


Maurin käy lopulta hyvin. 


Hän kohtaa kaltaisensa perheen mustan lampaan, poliisivanhempien tyttären, joka ei pidä sakkolappujen kirjoittamista mielekkäänä työnä.


Aikuiselle äänenlukijalle on toki piilotettu oma viesti rivien väleihin: lapselle on hyvä antaa kasvurauha ja tuntea ylpeyttä tämän kiinnostuksen kohteista ja kannustaa toteuttamaan ihan omia unelmiaan.