Rakkauden aakkoset

 

Heidi Silvan: Kuinka särkeä sydän? 172 sivua. Myllylahti 2024. Kansikuva Karin Niemi. 

 

Moi. Mä oon Frida, ja mä menin rikki.
Ei.
Mun sydän meni rikki.
Ei. 
Moi, oon Frida, 17, ja mulle kävi…
Miten?
Höpsösti? Hassusti? Huonosti?
Ei, nyt tämä menee jo tuskalliseksi.
Miten tällaisesta kerrotaan? Jos on introvertti tyyppi, niin kuin minä, voi olla vaikea luottaa, olla esillä ja mennä heti asiaan. – – 

 

YA-kirjojen nimissä on yleistynyt hieman omituinen tapa paljastaa kirjan juonen kannalta olennaisia asioita joko suoraan kirjan nimessä tai sen selittävissä alaotsikoissa.  

Heidi Silvanin nuortenkirjan kannessa kirjan nimi täydentyy sulkuihin lisätyillä kysymyksillä: (ja paikata se?) ja (rikkoa kaikki?). Myös kirjan takakannessa annetaan syötteitä kirjan juonenkäänteisiin. 

 

Epätieteellisen seurantani mukana ilmiö rantautui Suomeen yhdysvaltalaisen Karen M. McManusin kirjoissa (mm. Yksi meistä valehtelee, WSOY 2018, suom. Inka Parpola), joka ammentaa dekkarin lajityypistä.  

Toinen hyvä esimerkki on Adam Silveran YA-romaani  Lopussa molemmat kuolevat (WSOY 2023, suom. Outi Järvinen). 

 J. S. Meresmaan sananmukaisesti vertahyytävissä fantasiajännäreissä  Kenties tapan sinut vielä ja Kunnes tapamme taas (Karisto 2022 ja 2023) leikitellään kirjojen kansissa yliviivatuilla a-kirjaimilla oivaltavasti.

 

Kirjan juonen paljastaminen ei toki ole ilmiönä aivan uusi: muistetaan vaikka Agatha Christien dekkariklassikkoa And Then There Were One (suom. Eikä yksikään pelastunut). 

 

Heidi Silvanin nuortenkirjat kertovat persoonallisista nuorista tytöistä, joilla voi olla arkea eri tavoin haastavia erityispiirteitä.

 

Kevään uutuus Kuinka särkeä sydän seuraa päähenkilöitään Fridaa ja Aapoa lapsuudesta varhaiseen aikuisuuteen asti. 

Frida nimittäin rakastuu jo nelivuotiaana seurakunnan iltapäiväkerhossa häntä neljä vuotta vanhempaan Aapoon: 

 

– –  Sydämestäni kuului rutiseva ääni, koska sen viattomaan, pehmeään kuoreen tuli ensimmäinen hiushalkeama pelkästä ihastuksesta. Sydämeni sisään oli pääsemässä toinen ihminen, joku muu kuin oma perheenjäsen. 

 

Vuodet vierivät, mutta Frida ei päästä lapsuuden ihastustaan silmistään ja tekee Aapolle myös moneen kertaan tiettäväksi, että hänen tunteensa ovat entisellään.  

 

Silvanin nuortenromaani yhdistää kiinnostavalla tavalla chick-litin ja sick-litin, kun romanttiset rakkaushaaveet kulminoituvat lopulta Fridan mielen hajoamiseen erään traumaattisen tapahtuman jälkeen. 

Aapo käyttäytyy Fridan rakkaudenosoitusten eri vaiheissa poikkeuksellisen kypsästi ja viisaasti.   

 

Fridan  toipumisen prosessi kuvataan melko suurpiirteisesti. Rankat kokemukset koulivat häntä,  kuten tämänkaltaisissa kasvukertomuksissa onkin tapana.  

 

Konstailematon tietokuvakirja meidän kaikkien mielenliikkeistä

  

 

Jussi Sudenlehti: Hullut aikuiset. Selviytymisopas lapsille. Kuvittanut Jussi Jääskeläinen. 73 sivua. Enostone 2023. 

 

 

 

Mielenterveys on sitä, kun tuntee olonsa hyväksi ja pystyy toimimaan, ratkaisemaan pulmia ja sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin. Mielenterveys on myös sitä, että kykenee hyviin ihmissuhteisiin ja sallimaan itselleen mukavia asioita.

Mielenterveys voi häiriintyä jonkin äkillisen tapahtuman, menetyksen tai sairastumisen vuoksi. Häiriö ei kuitenkaan ole pysyvä, mikäli mielenterveyttä hoidetaan. 

Mielenterveyden häiriö on tila, jossa mielenterveys on häiriintynyt ja siitä aiheutuu haittaa itselle ja muille. Sillloin ihminen ei pysty tekemään samoja asioita kuin ennen, silloin ihminen tarvitsee apua, ei syyllistämistä. Joka toinen ihminen kokee mielenterveyden häiriön elämänsä aikana. 

 

Näin ytimekkäästi ja selkeästi alkaa Jussi Sudenlehden tietokuvakirja Hullut aikuiset. Selviytymisopas lapsille. 

Turkulainen kirjailija ja tietokirjailija Sudenlehti on moniosaaja ja -toimija, joka työskentelee myös psykoterapeuttina ja muusikkona. 

 

Sutisen nimellä häneltä on aiemmin ilmestynyt kolme lastenkirjaa Sininen talo, Suurerhe ja Kiireellisten talo (2015–2018, Suomen Psykologinen Instituutti). Niissä työstetään terapeuttisesti lasten kohtaamia vastuksia ja ongelmia, jotka usein johtuvat aikuisten teoista tai tekemättä jättämisistä.

 

Hullut aikuiset. Selviytymisopas lapsille peilaa monella tavalla aikaansa: nykyisin kun kaikelle vähänkin tavanomaisesta poikkeavalle käytökselle halutaan määritelmiä, etuliitteitä ja kirjainyhdistelmiä. Kirjan lähtökohtana on kuitenkin todellisten ihmisten oikeat diagnoosit erilaisista mielen sairauksista. 

 

Jussi Jääskeläisen lakonisen, staattisen ja tuiki harmaan kansikuvan ei kannata antaa hämätä, sillä sisäsivuilla kirja näyttää todellisen luontonsa. 

 

Sen voi liittää jatkumoon muutama vuosi sitten sekä lasten- että aikuistenkirjoissa suositulle historia suurnaisten ja -miesten elämää esitteleville kirjoille. 

Jussi Jääskeläisen näköispotretit kirjassa esitellyistä henkilöistä
havainnollistavat myös heidän sisäistä todellisuuttaan, tässä
masennukseen liittyvän kuvaston kautta. Jääskeläisen kuvitusta
Jussi Sudenlehden tietokuvakirjaan Hullut aikuiset.
Selviytymisopas lapsille (Enostone 2023).

 

Sudenlehden kirjassa kerrotaan muutaman kotimaisen ja ulkomaisen elämäntarinoita. Niissä korostuu se, että mielenterveyden pysyvät tai ohimenevät häiriötilat tai muut rajoitteet eivät ole muodostuneet tulpaksi menestykselle tai normaalille elämälle.  

 

Erillisten fiktiivisten Maanila-tarinoiden jälkeen oman tarinansa esitellystä erityispiirteestä kertovat mm. Rosa Meriläinen, Seidi Haarla, Tuukka Hämäläinen ja Samuel Shipway. Jo edesmenneistä henkilöistä, Claes Anderssonin lisäksi lääkäri ja psykoanalyytikko Sabina Spielreinin ja Kellokosken prinsessanakin tunnetun Anna Svedholmin tarinat pohjaavat erilaisiin aikalaislähteisiin. 

Kaikissa tarinoissa korostuu hieman eri tavoin se, että erityisominaisuudet voi halutessaan kääntää myös vahvuuksiksi, mutta olennaista on tuntea itsensä ja voimavaransa läpikotaisin.

Psykiatri, psykoterapeutti, kirjailija ja jazzmuusikko
Claes Andersson esitellään kirjassa suomalaisen mielenterveysliikkeen,
 ns. Marraskuun liikkeen, perustajana. Jussi Jääskeläisen kuvitusta 
Jussi Sudenlehden tietokuvakirjaan Hullut aikuiset. 
Selviytymisopas lapsille (Enostone 2023). 

 

Elämäntarinoiden rinnalla Sudenlehti kuljettaa myös sadunomaista tarinalinjastoa, joka kertoo Maanilan yhteisöstä.  

Maanilassa kaikki ovat kummallisia, eikä kukaan ole tavallinen. Kaikilla on omat vaivansa. Vaivat näkyvät siinä, miten kyläläiset puhuvat, käyttöytyvät tai ajattelevat. Varmasti sinäkin olet nähnyt ihmisiä, jotka ihmetyttävät sinua. Minä kerron sinulle omista läheisistäni. – – 

 

Maanilassa asuu masentunut äiti, ahdistunut setä Sygril, täti, joka haluaa kaiken olevan ympärillään siistiä ja hallittua, isoäiti, jonka mielialoja on vaikea ennustaa sekä veli, joka on varsinainen nero, jos vain malttaa mielensä. 

 

Kirjassa on vielä kolmaskin tekstilaji, eri värisille sivuille painetuissa osuuksissa kerrotaan lapselle ymmärrettävällä tavalla masennuksesta, ahdistuksesta, pakko-oireista, persoonallisuushäiriöistä, autismin kirjon häiriöistä ja skitsofreniasta. 

Myös tietoisku mielenterveyden hoidosta eri historian aikoina on havainnollinen ja aikuiselle lukijalle on hyötyä kirjan keskeisistä lähteistä. 

 

 

 

 

Vahva, säröistäkin huolimatta

 

Heidi Silvan: Nollasummapeli, 240 sivua. Myllylahti 2022. Kansikuva Karin Niemi.

 

 

Mä siirryin itseni ja kaiken muun paskan ulkopuolelle ja tarkkailin maailmaa teatterilavan katsomosta. Oli maailman vuoro kutistua. Mä ohjailin sitä. Katsoin ja tarkkailin, ja mitä tarkemmin katsoin, sitä varmemmaksi tulin siitä, että kaiken keskipisteessä oli kuin olikin riisiposliininen kulho. 

 

Kulhon kyljessä, lasituksen alla, oli hiuksenhieno särö, josta olisi ehkä kannattanut olla hyvin, hyvin huolissaan. 

 

Heidi Silvan aloitti kirjailijan uransa letkeillä varhaisnuortenkirjoilla, joita yhdistivät eri tavoin erityiset tyttöpäähenkilöt. 

 

Keväällä ilmestynyttä Nollasummapeliä edeltänyt nuortenromaani Tyhmästi tehty oli sävyiltään hyvinkin synkkä ja jopa ahdistava teos.

 

Myös Nollasummapelin tunnelma tiivistyy ja johdattaa tummiin vesiin melkein huomaamatta, mutta yleisvire säilyy silti toiveikkaana

 

Aale on abiturientti, jolla on kouluvastaisuutta ja käytösongelmia. Siksi hän käy säännöllisesti psykologi Rillan terapiassa. Korona-aika on myös osaltaan hankaloittanut tilannetta. 

 

Aale tutustuu  Ufoon, omituiseen ”aakkospoikaan, johon oli yritetty sovittaa kaikkia mahdollisia diagnooseja". Ufo tuntuu suorastaan seuraavan häntä ja aistivan, milloin Aale kaipaa seuraa.

 

Alakouluajan ahdistavat muistot nousevat pintaan, kun Aale kohtaa Ralfin, joka on alistanut ja kiusannut häntä systemaattisesti koko alakoulun ajan. 

 

Silvan onnistuu kuvaamaan koulukiusaamisen vaikutusta elämyksellisesti ja kouriintuntuvasti yksilön näkökulmasta.   

 

Nollasummapelin voi aluksi lukea maagisena realismina, jossa liikutaan arjen ja viistoon vievän toisen todellisuuden rajapinnoilla. 

Vähin erin lukijakin hoksaa, mistä oikeasti on kyse. 

Aale saa diagnoosin, mutta sen avulla solmut purkautuvat ja lukija vakuuttuu siitä, että pojan tulevaisuuden suunnitelmat ovat oikeasti mahdollisia. 

Monissa yhdysvaltalaisissa YA-kirjoissa nuorten mielenterveyteen liittyviä häiriöitä jopa romantisoidaan tai niitä kuvataan ohimenevinä, nopeasti korjaantuvina asioina. 

Silvanin aiemmissa varhaisnuortenromaaneissa ja Nollasummapelissä diagnooseja ei kuitenkaan mystifioida tai nuoria leimata poikkeaviksi. 

Aalen opettaja suhtautuu nuorten elämänkipuiluun terveen arkisesti:

Opettaja arveli, että me oltiin ambivalentteja persoonia.

"Kuuluu nuoruuteen", se sanoi, ja me kaikki naurahdettiin, osa hämillään, osa ihastuneesti.

Kyllä niitä kahteen suuntaan vetäviä haluja oli. Vilkaisin luokkaa ja huomasin, että kaikki tuntuivat ajattelevan samalla tavalla.

En ehkä ollutkaan niin poikkeava kuin olin kuvitellut. Kai me kaikki oltiin sekaisin kuin käkikellot. Ei selkeää suuntaa kenelläkään. 

 

Romaanin lopun tärkeässä taitekohdassa Ufo toteaa Aalelle: ”Mitä enemmän olet rikki, sitä enemmän sinussa on säröjä, joista valosi voi loistaa”. 

Aale ymmärtää, että kaikesta huolimatta hänen sisällään on valo.

 

Nollasummapelillä tarkoitetaan peliteoreettista tilannetta, jossa yhden toimijan voitot ovat aina pois muilta toimijoilta.  Nimitys perustuu siihen, että kaikkien pelaajien tappioiden ja voittojen summa on aina nolla ja ja siksi tilanteessa, jossa pelaajien keskuudesta saataisiin esiin voittaja, täytyy vastaavasti syntyä myös häviäjä/häviäjät. 

Sivullisuuden tunnoista ilmavin säkein

Hanna van der Steen: Punapipoinen poika, 107 sivua. Kvaliti 2022. 

 

Säeromaanin väljä ja samalla kuitenkin hallittu lyhyt formaatti kiinnostaa nyt monia kotimaisia nuortenkirjailijoita. 

 

Säeromaani-genre täydentyy Kirsti Kurosen, Veera Salmen, J. S. Meresmaan ja Dess Terentjevan teosten jälkeen uudella tulokkaalla, Hanna van der Steenin ensimmäisellä säeromaanilla Punapipoinen poika, joka on pienen Kvaliti-kustantamon ensimmäinen säeromaani. 

 

Van der Steen on aiemmin kirjoittanut fantasiaa, lastenromaaja ja yhden satukokoelman.

 

15-vuotiaan Marli-tytön perhe muuttaa isän ulkomaan työkomennuksen päätyttyä takaisin Suomeen. Marli on päättämässä yläkoulua. 

 

Hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi vanhassa kotikaupugissaan, Hämeenlinnassa, vaikka siellä on muutamia vanhoja ystäviäkin.

 

Vielä vähän aikaa sitten ennen Suomeen muuttoa Marli oli kuvitellut voivansa koulumenestyksensä puolesta hakea lukion jälkeen hyvämaineiseen yliopistoon, Cambridgeen, mutta aiemmat ulkomailla hankitut arvosanat eivät pädekään Suomessa. 

 

 

Reksi ei ymmärrä

mitä  tarkoittaa 

jättää kaikki tuttu ja turvalllinen:

tulla takasin tänne jumalan selän taakse

ja kuulla

sen alaspäin kääntyneiltä huulilta,

etten muka olekaan

viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana

oppinut ihan helvetisti asioita

– myös sellaisia, joista sillä

itsellä ei

ole aavistustakaan. 

 

Minun pitää 

todistaa taas kerran, 

että riitän. 

 

Hanna van der Steen kuvaa hyvin vieraantumisen tuntoja ja nuoren ihmisen kokemaa juurettomuutta, kun joutuu vasten tahtoaan muuttamaan ja luopumaan entisistä kavereistaan ja unelmistaan. 

 

Nuoruuden perustunnot ovat kuitenkin pohjimmiltaan samoja joka puolella maailmaa: 

 

Samanlaisia jakoja täällä kuin sielläkin:

Blondit, nörtit, jonnet, jonnat,

rumat, kauniit, 

 

who cares. 

 

Muutto takaisin Suomeen kirpaisee Marlia myös siksi, että hän jää kaipaamaan tiettyä poikaa, johon hän on ehkä ollut ihastunut tai jopa seurustellut tämän kanssa. 

 

Marlin pää täyttyy raskaasta,  tiiviistä pimeydestä. 

Isä ei työkiireidensä ja äiti alkoholiongelmansa  takia näe tyttären mielialan muuttumista. 

 

Ulkoiluttaessaan Lamppu-koiraansa Marli kohtaa punapipoisen pojan, Suiden. 

 

Suide ymmärtää ihmeen hyvin Marlin apaattista olemusta. Epätoivoisesti Marli haluaa tavata pojan uudestaan. 

 

Lukija hoksaa jo hieman ennen Marlia punapipoisen pojan salaisuuden ja tragedian. 

 

Hanna van der Steen nostattaa jännitettä taitavasti. Säeromaanille tyypillinen ilmava kerronta jättää kutkuttavasti paljon myös lukijan mielikuvituksen varaan.

Marli pääsee lopulta jaloilleen, ammattiavun ja ystäviensä avulla... ja todennäköisesti punapipoinen poikakin saa vihdoin rauhan. 

Ekakerta rakkaudessa ja kuolemassa

Heidi Silvan: Tyhmästi tehty, 263 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Karin Niemi.

 

 

Sieluun sattui. Sisäelimet kääntyivät ympäri, kouristelivat ja supistelivat tuskaisesti. Hengitys oli pinnallista.

 

Tältä tuntuu rakkaus, Iris ajatteli dramaattisesti ja hymyili heti perään: onneksi kukaan ei tiennyt, miten suureellisia hän ajatteli. 

 

Näin raadollisesti 15-vuotias tyttö kuvaa tuntojaan Heidi Silvanin nuortenromaanissa Tyhmästi tehty. 

 

Heidi Silvan debytoi vuonna 2018 nuortenromaanilla John Lennon minussa. 

Hän on kuvannut samastuttavasti nuoria tyttöpäähenkilöitä, joiden erityisyys kääntyy usein voimavaraksi.  

 

Tyhmästi tehty on ihan uutta Silvania.  Sitä  voisi luonnehtia dekkarimausteilla ryyditetyksi  YA-romaaniksi.

Samankaltainen tyyli ja jännitteisyys on tuttua yhdysvaltalaisen Karen M. McManuksen suomennetuista YA-romaaneista Yksi meistä valehtelee ja Yksi meistä on seuraava (WSOY 2018 ja 2020, suom. Inka Parpola).  

 

Silvanin uutuus herätti minussa hämmennystä ja jopa ahdistusta: samastuvatko nuoret oikeasti näin raakaan ja tunteettomaan kuvaukseen?  

 

Josefiina, Iris ja Elsa ovat bestiksiä. Tyttöjen välinen lojaalius kuitenkin murenee nopeasti, kun kuvioihin tulee poika, joka sekoittaa Iriksen ja Josefiinan päät. 

 

Leo oli komea. Hän oli tavanomaista ristiveristä hieman tummempi, ruskettunut ja lihaksikas, ja hänellä oli hymykuopat, joita hän mielellään väläytteli. Iris tiesi, että melkein kaikki koulun tytöt olivat jossakin vaiheessa olleet ihastuneita Leoon. Komeisiin, itsevarmoihin poikiin oli helppo ihastua.

 

– – Leo oli testosteronia kipinöivä, tulennuolema toteemipaalu.

 

Silvanin tyyli on raflaava ja kerronta pitää kyllä lukijan pihdeissään. 

Heti romaanin alussa lukijalle selviää, että yksi kolmesta tytöstä kuolee. 

 

Tytöt hyväksikäyttävät poikia, nöyryyttävät heitä myös julkisesti, mutta antavat myös poikien hyväksikäyttää heitä seksuaalisesti ja tunnetasolla.

 

 

Josefiina kertoo Leon kanssa sopimastaan käytännöstä:

 

”Me sammutettiin puhelimet ennen kuin mentiin sänkyyn.” 

”Miksi?” 

”Ettei kumpikaan kuvaa tai äänitä toista. Tai pidä linjaa auki kolmansille osapuolille. Leo on vähän vainoharhainen”.

 

Vähin erin lukijalle paljastuu, että  tytöillä ja etenkin heistä yhdellä vippaa päästä pahemman kerran...

 

Silvanin nuortenromaani nosti mieleeni välittömästi Varpu Vilkunan nuortenromaanin Tumma nauha  (Tammi 1995). 

Vilkunan nuortenromaani sijoittuu maaseutupaikkakunnalle. Neljä parikymppistä nuorta on tuntenut toisensa lapsuudesta lähtien. Illanvietto naapurikylässä päättyy traagisesti. Yksi nuorista joutuu paikallisen nuorisojengin pahoinpitelemäksi ja menehtyy saamiinsa vammoihin.

Tumma nauha kuvasi kouriintuntuvasti ystävien kokemaa syyllisyyttä, vaikka he eivät olleetkaan suoranaisesti syyllisiä ystävän kuolemaan. 

Kun vertailee  Vilkunan Tummaa nauhaa Silvanin romaaniin, näyttää siltä, että 25 vuodessa kotimaisen nuortenromaanin etiikka ja moraali ovat tyyten rapautuneet.

Moraalinen tuomio annetaan nimittäin ainoastaan romaanin nimessä.  

 

”Me ollaan nuoria, ensikertalaisia sekopäitä. Ei meitä rangaista”, toteaa yksi tyttökolmikon jäsenistä kepeästi, kun henkirikos on vasta suunnittelun asteella. 

 

Nuoren hätä koskettaa aina koko perhettä

Kati-Annika Ansas: Tuhkataivas, 268 sivua, Oppian 2021.

 

Evelinasta oli viime aikoina tullut totisempi, jollakin tapaa jopa flegmaattinen. Evelinaa selvästi vaivasi jokin. Välillä oli sellaisia pieniä hetkiä, kun Saara sai nähdä häivähdyksen vanhasta Evelinasta. Kun Evelina näytti kuvaamataidossa piirtämäänsä piirustusta tai tuli illalla sohvalle Saaran viereen katselemaan tv:stä kotimaista sketsiohjelmaa. Silloin Saara tiesi, että siellä se Evelina edelleen oli, piilossa jossakin. Ne hetket antoivat kuitenkin toivoa, että jonain päivänä kaikki olisi taas paremmin, kunhan vain jaksaisi sitkeästi odottaa. Mutta kuinka pitkään?

 

Realistiset kotimaiset nuortenromaaniesikoiset ovat nykyisin harvinaista herkkua. 

 

Isot kustantamot ovat vähentäneet genren kotimaista tarjontaa viime vuosina. 

 

Pieni kustantamo Oppian tekee nyt aluevaltauksen julkaisemalla helsinkiläisen esikoiskirjailijan Kati-Annika Ansaksen nuortenromaanin Tuhkataivas.

 

Tuhkataivas ristiinvalottaa kiinnostavasti 16-vuotiaan Evelinan ja hänen yksinhuoltaja-äitinsä näkökulmia Evelinan joutuessa psykiatriselle nuorten osastolle itsetuhoisuuden takia. 

Äidin ja tyttären näkökulmat vuorottelevat kerronnassa. 

Välillä lukijan on hieman vaikea hahmottaa kertojanäkökulman vaihtumista. Pitkät luvut olisikin voinut pilkkoa nykyistä paljon lyhyemmiksi.

 

Evelinan ongelmien taustalla on monta selvittämätöntä asiaa. 

Vanhemmat ovat eronneet viisi vuotta sitten ja isä ei juurikaan enää tapaa tytärtään uuden perheen perustamisen takia. Isä sulkee tyttären sairastumisen ja suljetulle osastolle joutumisen oman kuplansa ulkopuolelle: isä selittää hätäpäissään Evelinan parhaalle ystävälle, että tytär on lähtenyt Uuteen Seelantiin vaihto-oppilaaksi. 

Evelina on adoptoitu vauvana ja hän ei tiedä mitään biologisista vanhemmistaan. Varsinainen juurisyy liittyy kuitenkin verkossa pitkään jatkuneeseen seksuaaliseen ahdisteluun, groomingiin.   

 

Lopulta olin suostunut painostukseen. Vaikka en olisi halunnut. Vaikka tiesin ettei niin pitäisi tehdä. Tiesin kyllä. Yläasteella meillä oli koulussa käynyt kaksi poliisia puhumassa. Olin saanut mediakasvatusta. Olin seurannut uutisia. Olin perillä asioista, tiesin riskit, ja suostuin silti. 

 

Tilannetta raskauttaa Evelinan mielestä se, että hän on tehnyt kaiken ”aivan äidin silmien edessä”. 

 

Äiti on tyttären ahdistuksen äärellä avuton. 

 

Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hänen pitäisi tehdä. Tilanteeseen tarvittavia taitoja ei opetettu ensiapukurssilla, äitiysoppaissa eikä vanhemmuusvalmennuksessa.

 

Äitiä myös hämmentää tyttären sosiaalisessa mediassa viettämä aika:

 

Some. Englanniksikin se tarkoitti jonkin verran, ei kahtakymmentä neljää tuntia vuorokaudessa. 
 

Psykiatrisen suljetun osaston arjen kuvaus on hoitohenkilökunnan osalta kliseistä, minkä voi tosin ajatella kuuluvan olennaisena osana tällaiseen sick lit -kirjallisuuden genreen.  

Fiktion nimissäkin tuntuu hieman epäuskottavalta, että kasvisruokavaihtoehto on hoitolaitoksessa kiven alla tai se, että nuoret potilaat saavat  akuutissa kriisivaiheessa käyttää puhelimiaan ilman mitään rajoituksia. 

 

Evelina löytää osastolta sielunsiskon, Bellan, joka verkossa tunnetaan Guzzle Girlinä. Bella sanoo syntyneensä hulluna, kun taas Evelina on tullut hulluksi vasta myöhemmin. Bellan epätoivoinen teko sysää Evelinan lopulta pois omasta ahdistuksesta ja avun piiriin. Paranemisen alku kuvataan kirjan paksuuteen nähden kuitenkin nopeasti ja seksuaalisen ahdistelijan kiinni jääminen jää sekin vähälle käsittelylle.

 

Realistinen nuortenkirjallisuus ottaa nykyisin nopeasti kantaa nuorten todellisuuteen. Seksuaalista ahdistelua  on kuvattu nuortenromaanien pääaiheena viimeksi  Marja-Leena Lempisen Punaisessa lumpeessa (2008), Jukka Behmin Pehmolelutytössä (WSOY 2017) ja  Elina Kilkun Ihanassa tytössä (Bazar 2020). 

Eilen Ylen uutisissa  kerrottiin, että lähes 90 prosenttia suomalaisista lapsista on vastaanottanut seksuaalissävytteisiä viestejä aikuiselta. Silti tapaukset   päätyvät hyvin harvoin vanhempien tai viranomaisen tietoon.

 

Tuhkataivaan erityisenä ansiona kolmeen aiempaan nuortenromaaniin verrattuna on aikuisen, Evelinan äidin,  näkökulman ja ajatusten kuljettaminen tytön oman ahdistuksen rinnalla, vaikka äidin reaktioita seksuaaliseen ahdisteluun ei juurikaan tuoda esiin.

Elämä elettävänä

Marja Aho: Lasienkeli, 169 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Kaisu Sandberg. 

 

Yläkoulunsa päättävä Killi on joutunut lastenkodista psykiatriseen sairaalaan yritettyään itsemurhaa:

 

Makaan punkassa ja odotan melatoniinin armeliasta tainnutusta. Tuijotan ikkunan eteen vedettyjä vaaleita verhoja, niiden läpi kajastavia pihavaloja ja huoneen seinillä äänettömästi lipuvia autojen valokiiloja.

 

Ilmastointilaite pitää hiljaista hurinaa. Käytävältä kantautuu yöhoitajan askelten rytmikäs ääni. Kuuntelen tasaista askellusta, kunnes se katoaa kuuluvista. Puristan silmäni kiinni. Ajatukset alkavat kiertää kehää. Verikokeita, polynomilausekkeita, masennusseuloja ja toimintaterapiaa. Onnellisuuspillereitä, vastuutehtäviä, vapaakävelyjä ja vertaiskeskusteluja. Huokaisen ja käännän tuskastuneena kylkeäni. Samaa tukahduttavaa tylsyyttä, päivästä toiseen. 

 

Marja Ahon Lasienkeli työstää samaa aihetta, itsetuhoista nuoruutta, kuin Lastenkirjahyllyssä aiemmin arvioimani Riina Mattilan Silmät avatessa on edelleen pimeää. 

 

Killin ongelmien syitä ei juurikaan avata. Ainakin osittain ne juontuvat todennäköisesti lapsuudesta — äidistä, joka on jättänyt perheen ja isästä, joka on sairastunut vakavasti.

 

Killin läheisiä ovat vanhempien sijasta pikemminkin lastenkodin nuoret ja omaohjaaja Tuomas, joka muistaa tsempata tyttöä myös pahimman masennuksen aikana.

 

Lastenkodista tuttu ystävä Moona patistaa Killiä parantumaan:

 

– Killi oikeesti, nyt parannat ittes ja palaat mestoille. Miks ihmeessä sä vaan makaat siellä, kun sulla on elämä elettävänä? Mikset sä vaan kerää luitas ja nouse ylös?

 

Killin sairaskertomus ja toipumisen kuvaus jäävät melko pinnallisen kuvauksen varaan. Realistisen nuortenromaanin kliseisiin kuuluu terveydenhoito-henkilökunnan esittäminen klliseiden ja kärjistyksen kautta. 

Rankkaa aihetta ja angstisuutta pehmentää onneksi Killin oma sarkasmi ja vähitellen synkkien ajatusten alta erottuva luonteva huumori. 

Kärsivällinen taideterapiaohjaaja näyttää pääsevän Killin kanssa pisimmälle.

 

Killin parantumisen kannalta tärkeäksi koituu tutustuminen Iirikseen, joka väittää olevansa sairaalan ylilääkärin tytär. Iiris puhuu kalmosta ja on ulkoiselta olemukseltaan lähes läpinäkyvä. Lukija aavistelee realistisen kerronnan kääntymistä maagisen realismin suuntaan, mutta Aho jättää silti hyödyntämättä suomalaisesta kansanperinteestä tuttujen aavetarinoiden magian mahdollisuudet jännitteisen kerronnan luomisessa. 

Nuortenromaanin nimi viittaa onnistuneesti elämän haurauteen. Sairaalapastori kertoo suojelusenkelin olevan "kuin valo pimeässä. Hän johdattaa meitä eteenpäin ja opastaa pois pimeydestä". Killi saa myös Iirikseltä lasisen enkelin.  

 

Hartolassa asuva Marja Aho tunnetaan entuudestaan Myllylahden kautta ilmestyneistä lastenromaaneistaan ja uudesta cheerleading-harrastusta kuvaavasta, varhaisnuorille suunnatusta Cheertytöt-sarjasta. 

Aiemmat nuortenkirjat Puunhalaaja ja Loukuttaja ovat ilmestyneet Atrain & Nordin kautta. Rankkoja aiheita käsittelee myös syksyllä ilmestyvä aikuistendekkari, huumeiden maailmaan sijoittuva Neidonkorento.