Innostava syväsukellus nuorten käännösfantasiaan

Vesa Sisättö: Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, 178 sivua, Avain 2015.

Avaimen kirjailijahakemistoilla on jo pitkät perinteet. Niiden avulla moni kirjallisuuden harrastaja sekä työkseen kirjojen parissa aikaansa viettävä saa tärkeää ja mielenkiintoista taustaa kirjailijoista ja heidän teoksistaan.

Kirjallisuuskriitikko ja toimittaja-kirjailija Vesa Sisättö on tiheällä kammalla luodannut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa ja 2010-luvun alussa ilmestyneitä ulkomaisia nuorten tieteis- ja fantasiakirjoja (ns. spekulatiivinen fiktio). Hakemistossa esitellään 27 kiinnostavaa kirjailijaa. 

Sisättö toteaa, että fantasiasta on tullut jo nuortenkirjallisuudessakin valtavirtaa ja että realistisia nuortenkirjoja julkaistaan nykyisin jo huomattavasti vähemmän kuin tieteis-, fantasia- ja kauhukirjallisuutta. Toisaalta fantasiakirjallisuuskin työstää samoja elämän perusprobleemeja kuin realistinen teinikirjallisuuskin.

Kiinnostava ilmiö spekulatiivisen fiktion alueella on, että kirjailijat julkaisevat varsinaisten pääteostensa kupeessa erilaisia sivutuotteita e-kirjoina. Suosituimmat fantasiakirjat päätyvät nykyisin vääjäämättä myös valkokankaalle, ja tämä on johtanut siihen, että kerronta on muuttunut aiempaa visuaalisemmaksi: nopeat elokuvamaiset leikkaukset näkyvät jo tekstin rakenteissa!

Fantasiakirjallisuus on peruselementeiltään melko kaavamaista kirjallisuutta, mutta Sisättö lukee sitä analyyttisesti. Yhdysvalloissa ja Britanniassa seksi on tabu ja  kiihkeätkin tunteet jäävät hapuilevien suukkojen kuvaukseen (tosin poikkeuksiakin on, mm. P. C. & Kristin Castin Yön talo -sarja). Sisättö myös ihmettelee, että monissa suosituissa nuorten dystopioissa on hämmentävän vähän toiveikkuutta. Kiinnostava on myös moraalinen dilemma: kainostelevan seksin rinnalla yhdysvaltalaisessa fantasiassa kuitenkin kuvataan pidäkkeettömästi väkivaltaa

Fantasia on edelleen hyvin naisvoittoinen laji: valtaosa sen kirjoittajista on naisia ja tytöt ovat enemmistöinä myös kirjan sankareina. Sisättö heittää pallon sukupuolimuurin murtamisesta kirjastonhoitajille ja muille nuorten lukuharrastuksen ylläpitäjille.

Sisätön teos palvelee parhaiten nimenomaan kirjastoväkeä, joiden tulisi löytää laajasta ja monenkirjavasta fantasiatarjonnasta kirjaston nuorisoasiakkaille ja kirjavinkkaukseen uusia mielenkiinnon kohteita. 

Olisi suotavaa, että myös fantasiakirjallisuuteen hurahtaneiden lasten ja nuorten vanhemmat perehtyisivät Sisätön teokseen – ymmärtääkseen, mikä fantasiassa koukuttaa ja millaisia teemoja kirjoissa käsitellään. Uskon, että moni aikuinen jopa yllättyy fantasian monipuolisuudesta! Kirjoittaja myös suosittaa aikuislukijoille muutamia nuortenkirjallisuutena ilmestyneitä fantasiakirjoja, joissa on sävyjä ja ulokkeisuutta myös aikuisempaan makuun. 

Ja toki Sisättö antaa myös päteviä vinkkejä (mm. Angie Sage ja Rick Riordan) vanhemmille siihen, mitä jälkikasvu voisi lukea J. K. Rowlingin Harry Potterien jälkeen !

Nuorelle, uusia lukuvinkkejä etsivälle fantasiakirjallisuuden ystävälle Sisätön teosta ei sitä vastoin voi suositella, sillä siinä referoidaan välillä liiankin tarkasti juonenkäänteitä!

Sisätön pitkäaikainen fantasiakirjallisuuden asiantuntemus näkyy suvereenissa lähestymistavassa: hän analysoi rakenteita huolellisesti, mutta kriittisesti lajityypin ja markkinateollisuuden kliseillä välillä vähän ilkamoidenkin:

Helen Dunmoren Ingo-sarja on värikäs ja ajankohtainen fantasiakertomus, jonka visuaalisuus tosin ajoittain lipsahtaa kylpylelutasolle – mutta vika saattaa toki olla Disneyn pilaamassa lukijan mielikuvituksessakin. Kuten aikuisten romaaneissaan, Helene Dunmore käsittelee Ingo-sarjassa varsin voimakkaita perheeseen liittyviä tunneasioita. Hän käyttää tähän taitavasti fantasian keinoja.  

Sisätön käännösfantasian esittely' on myös kiinnostavaa lukea ristiin kotimaisen spekulatiivisen fiktion kanssa. Ally Condien trilogiassa (Tarkoitettu, Rajalla, Perillä, Tammi 2011–2013) sanojen mahti ja kirjoittaminen ovat keskiössä, kuten myös Maria Turtschaninoffin Maresissa. 

Rick Riordanin Percy Jacksonin seikkailuista kertovassa Jumalten sodassa (Otava 2010) sekä Olympoksen sankarit -sarjassa (Otava 2010–2015) johdatetaan nuoria lukijoita antiikin mytologiaan ja Catheryne M. Valenten kahdessa  Satumaa-sarjassa (Gummerus v:sta 2013) kirjailijan tärkeänä lähteenä ovat olleet kansantarinat keijuista. Samalla tavoin monet suomalaiset fantasiakirjailijat (esim. Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Timo Parvela, Ritva Toivola, Marjut Hjelt) ovat viime vuosina ansiokkaasti ammentaneet suomalaisesta kansanperinteestä!

Kiinnostavaa on rouva Huun mielestä myös Sisätön havainto siitä, että muutamien fantasiakirjojen kerronnan visuaalisuus muistuttaa tietokonepelien mäiskintää. Sisättö myös toteaa, että nuorille on nykyisin tarjolla yllättävän vähän avaruuteen sijoittuvaa fantasiaseikkailua. Parhaillaan luvun alla oleva Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler 62-sarjan ensimmäinen osa Kutsu (Tammi 2015) vastannee tähän huutoon hieman nuorempien avaruusseikkailun ystävien osalta.

Suomen kustannusyhdistyksen viime vuoden kirjatilastoissa käännetyn nuortenkirjallisuuden nimekemäärä on vähentynyt edellisvuoteen verrattuna kolmanneksen. 

Rouva Huu ounailee, että vähennys on koskenut nimenomaan käännösfantasiaa. Kustantajat ovat tulleet entistä varovaisemmiksi laajojen fantasiasarjojen julkaisun suhteen. Kirjastonhoitajat kritisoivat – aivan aiheesta – kuinka pidetyn fantasiasarjan suomentaminen saatetaan lopettaa ilman ennakkovaroitusta kuin seinään. Toisaalta nykynuoret selättävät tämänkin vastuksen hakeutumalla alkuteosten ääreen, jos intoa ja kielitaitoa riittää.

Asioiden jakamista

Viime perjantaina oli Tampereen pääkirjastossa Metsossa jälleen mahdollisuus nauttia lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja heidän lukijoidensa aidosta kohtaamisesta. 

Tällaisten tilaisuuksien jälkeen rouva Huulle tulee seesteinen ja rauhallinen mieli: ei peliä ole vielä menetetty, mitä tulee lasten ja nuorten kiinnostukseen kirjoja ja lukemista kohtaan! Lasten- ja nuortenkirjailijat ovat sanavalmiita ja esiintymiskykyisiä oman työnsä puolesta puhujia. 

Työstään ja kirjoistaan olivat keskustelemassa viime aikoina erilaisia lasten- ja nuortenkirjallisuustunnustuksia saaneet Tuula Kallioniemi (Lastenkirjapöllö- ja Tirlittan-palkinto 2013), Johanna Hulkko (Arvid Lydecken -palkinto 2014), Jyri Paretskoi (Topelius-palkinto 2014) ja Netta Walldén ( Anni Polva -tunnustuspalkinto 2013). Tilaisuuden juonsi Kirsti Kuronen (Topelius-palkinto 2011).

Paitsi lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittaminen niin myös niistä puhuminen on hauskaa.
Sen todistivat Johanna Hulkko (vas.), Tuula Kallioniemi, Netta Walldén,
Jyri Paretskoi ja Kirsti Kuronen viime perjantaina Tampereen Metsossa. [kuva PHH]   

Paikalla oli Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaita opettajansa Vuokko Tolosen johdolla. Oppilaat kyselivät virkeästi ja fiksusti, kaikki kirjailijat ja juontaja-kirjailija Kuronen osasivat kohdentaa esityksensä ennen muuta nuorempia kuulijoitaan ajatellen, mutta silti siten että myös paikalla ollut  aikuisyleisö sai kuulemastaan monenlaista uutta sytykettä.

Tapahtuman järjestivät Suomen nuorisokirjailijat ry ja Tampereen kaupunginkirjasto.

Tässä muutamia puolentoista tunnin tilaisuudesta poimimiani keskustelun säikeitä:

Viime vuonna  Geoetsivät-sarjalla lastenkirjallisuuteen tullut Johanna Hulkko korosti, että jos aikuiset haluavat päästä lähemmäs lasten ja nuorten kokemusmaailmaa, heidän kannattaa lukea lasten- ja nuortenkirjoja.  

Jossittelu siitä, pystyykö keski-ikäistynyt tai peräti vielä ikääntyneempikin lasten- ja nuortenkirjailija samastumaan nykylasten ja -nuorten maailmaan on Hulkon ja muiden kirjailijoiden mielestä turha, sillä jokainen meistä aikuisistakin muistaa toki edelleen lapsuuden ja nuoruuden perustunnot. 

Tuula Kallioniemi suosittaa lasten- ja nuortenkirjallisuuteen edelleen liitettävän opettavaisen painolastin sijasta käyttämään ”termiä” empaattisuus, joka sopii paremmin asiayhteyteensä!

Kirsti Kurosen työn alla oleva käsikirjoitus on kokeellinen niin tyylilajinsa kuin aihepiirinsäkin suhteen. Jätetään tässä vaiheessa vielä paljastamatta tämän enempää. On kiinnostavaa, että realistiseen nuortenkirjallisuuteenkin etsitään nyt uusia vivahteita!

Netta Walldén on kirjoittanut jo kolme Ruben-lastenromaanisarjan osaa ja kuvannut niissä myös monia originelleja aikuisia. Kolmannessa Ruben ja ratikkaralli hän käsittelee muun muassa aikuisen ihmisen vapauden kaipuuta. Kustantaja yritti tehdä hienoista sensurointia kohtaukseen, jossa kerrottiin ohimenevästi masentuneesta, luomistyönsä keskellä kipuilevasta kirjailijasta.   

Erityisen kiinnostava oli Walldénin toteamus siitä, että fantasia antaa toisinaan uskottavuutta käsitellä rankkojakin aiheita esimerkiksi hienoisen huumorin siivittämänä.

Walldén toi myös nasevasti esiin sarjakirjallisuuteen sitoutumisen kaksijakosiuuden: toisaalta sarjakirjan kaavamaisuus tuntuu hänestä helpottavalta, kun ei tarvitse joka kirjaan luoda uusia hahmoja ja miljöötä, mutta luovuuden kannalta sarjamuotisuus on myös rajoittavaa: kirjailijan uudistuminen sarjan sisällä ei ole mahdollista, korosti Walldén.

Tätä samaa rouva Huu aina välillä hokee, sarjakirjallisuuden lukuhalua nostattavat ansiot hyvin tiedostaenkin, ja siksi on välillä hyvä kuulla samansuuntaisia ajatuksia myös kirjailijan itsensä kiteyttämänä! 

Jyri Paretskoi sai nuortenkirjalijana poikkeuksellisen hyvän startin, kun hänen esikoisromaaninsa Shell´s angles noteerattiin heti Topelius-palkinnon arvoiseksi. 

Paretskoilla on Iisalmella hänen omien sanojensa mukaan 350 yläkouluikäisen koelaboratorio, ja kotona vielä 14- ja 15-vuotiaat lapset. Paretskoin seuraava nuortenromaani ilmestyy jo ensi syksynä.

Yleisöpuheenvuorossa kalajokelainen opettaja kiteytti loistavasti syrjäkylillä pitkien välimatkojen takana asuvien lasten ja nuorten arkea: jos ikätoverit asuvat kaukana, kirjastosta voi aina hankkia helposti kirjaseuraa!

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja lukijoiden kohtaaminen on teemana myös Grafomaniassa. Siellä keskustellaan siitä, kuinka kirjailijoiden tulisi suhtautua koululaisten kirjailijaesitelmiä varten tekemiin kysymyksiin.

Lyhytnäköistä hölmöläisten hommaa?

Kirjauutuuksien markkinointi menee rouva Huun mielestä aina vain hullummaksi.

Alkuvuodesta lähikirjaston kirjastonhoitaja voihki ääneen sitä, että isot kustantamot eivät olleet lähettäneet kirjastolle perinteisiä kevään uutuuskirjaluetteloita, joista on iso apu kirjaston uutuuskirjoja hankittaessa.

Kirjastot tekevät nykyisin kirjahankinnat sähköisten kirjalistojen avulla, mutta kustantajien luetteloita on helppo selata asiakaspalvelun välissä ja niihin on myös kätevää tehdä omia merkintöjä.

Tuolloin vielä väitin saaneeni kaikkien kustantajien kevään uutuusluettelot postitse. Kehotin selvittämään asiaa: postihan hukkaa nykyisin lähetyksiä…

Kirjavuoden käännöskohdissa vuoden alkaessa ja kesän ja syksyn taitekohdassa ilmestyneet kustantajien uutuusluettelot ovat olleet minulle aina odotettuja ja tarkasti luettuja. Hurmostilani on usein samaa luokkaa kuin lapsena lukiessani uusinta hyvältä tuoksuvaa Anttilan postimyyntiluetteloa mummolassa!

Eilen olin laatimassa itselleni kokonaiskuvaa kevään tulevasta tarjonnasta, ja havahduin siihen, että enpäs minäkään ole saanut Tammen ja WSOY:n kevään uutuusluetteloita!  Muistikuvani uutuuksista perustui verkosta kustantamoiden sivulta löytyneeseen luetteloon, jota olin selaillut.  

Arvelin ensin – taas optimistisesti ! –  että kyse oli myös minun kohdallani silkasta unohduksesta ja otin yhteyttä WSOY:n tiedottajaan.  Mutta sieltäpä minulle  kerrottiin, että Tammen ja WSOY:n uutuusluettelot ovat ilmestyneet vain sähköisessä muodossa.

Pöh sanon minä.

Mitä hiivattia kustantamoissa oikein ajatellaan? Samaan aikaan mainitut kustantamot ovat ryhtyneet julkaisemaan nidottuja ennakkolukukappaleita uutuuskirjoista. Niitä jaetaan käsittääkseni aika isolla volyymilla muun muassa blogisteille. Ja tismalleen samaan aikaan kirjallisuuden markkinointi eri foorumeilla koko ajan niukentuu, tiukentuu ja yksipuolistuu.

Verkkojulkaiseminen on lisääntynyt myös toisaalla:  yhdistysten ja järjestöjen tiedotus on entistä enemmän siirtymässä verkkoon ja siirtymistä perustellaan paremman saavutettavuuden ja kustannusten säästön näkökulmasta.

Motkotin asiasta päivällispöydässä painoviestintää opiskelevalle keskimmäiselle ja siipalle, ja jälkikasvu tuhahti mesoamiseeni: ”Sä voit tehdä kuvakaappauksen ja kopsata sitten haluamasi osat, ei se niin vaikeaa ole!”.

Mutta pitääkö MINUN tämäkin tehdä itse, kun ennen olen päässyt niin sanotusti katettuun pöytään?

Lastenkirjallisuuden monitoimijana olen aina tukeutunut kernaasti painettuihin uutuusluetteloihin. Selailen niitä pitkin vuotta, kun palautan mieleen tarjontaa, tekijöitä ja kustantamoiden linjauksia.

Yritän parhaillaan muodostaa kokonaiskuvaa lähes 15 vuoden kuvakirjatarjonnasta huhti-toukokuiseen Kirjakori special-seminaariin. Vuosien 2000–2003 ja 2005–2009 osalta isona apuna ja muistin virkistäjänä ovat olleet Suomen Kustannusyhdistyksen julkaisemat Vuoden kirjat –luettelot. Kirjakaupoissa ja messuilla ilmaiseksi jaettu luettelo ei ole ilmestynyt enää vuoden 2009 jälkeen. 

Vuosien 2010–2012  osalta turvaudun kustantajien uutuusluetteloihin, jotka onneksi löytyvät vielä Lastenkirjainstituutista. Säilytin pitkään  itsekin työhuoneella kustantajien uutuusluetteloita läjäpäin, mutta jossain siivosvimmassani sitten päätin ne laittaa paperinkeräykseen.

Surkuhupaisa lajissaan oli mielestäni myös Tove Janssonin juhlavuotta viime vuoden alussa pohjustanut kovaselkäinen pikkukirja, jossa kerrottiin tulevan juhlavuoden uutuuksista: ks. ihmettelyni viime maaliskuulta Lastenkirjahyllyssä.

Erilaisissa lasten- ja nuortenkirjallisuuden koulutuksissa olen kehottanut lasten vanhempia tutustumaan kustantajien luetteloihin, joista saa hyvän käsityksen ilmestyvistä uutuuksista. 

Paperisen uutuusluettelon kaipuu voi tietysti olla myös luonnekysymys. Minua modernimpi ihminen voi pitää sähköistä luetteloa yksinomaan käytännöllisenä ja jopa metsäystävällisenä ratkaisuna. Ja kenties ratkaisulla säästetään myös postituskuluja, mutta silti kahden ison yleiskustantamon ratkaisu tuntuu lyhytnäköiseltä.

Tove tutuksi

Helsingin Sanomien Teema-lehti 2/2013. Muumitaiteilijan sata vuotta. Tove, ihmisyyden puolustaja. 98 sivua. Sanoma News OY, Helsingin Sanomat 2013.

Helsingin Sanomat pohjustaa näyttävästi Tove Janssonin ensi vuoteen ajoittuvaa syntymän satavuotisjuhlaa Teema-lehden numerolla. Lehden kuvatoimitus ja taitto on pieteetillä toteutettu ja se kuulunee itsestään selvyytenä  kaikkien Muumi-fanien kokoelmaan. 

Lehdessä valotetaan monelta taholta Tove Janssonin elämää ja tuotantoa. Tuija Pallaste vie jutussaan Janssonin omimpien maisemien äärelle, Porvoon Klovharunin pikkuruisesta saaresta Pariisin taiteiljakortteleihin ja Ullanlinnan taiteilija-asuntoon. 

Pallaste on myös haastatellut uuden elämäkerran Janssonista kirjoittanutta taidehistorioitsija Tuula Karjalaista. Artikkelissa Tove, nuori kapinallinen, ruoditaan Janssonin rakkauksia ja valotetaan boheemin luonteen eri puolia.

Jouni K. Kemppainen on tavannut Tove Janssonin 93-vuotiaan veljen Per-Olov Janssonin, jolle lähestyvä juhlavuosi teettää myös kiireitä: Lontoossa avautuu muun muassa laaja Tove Jansson -aiheinen valokuvanäyttely, jonka työt ovat pääosin veljen ottamia.

Seija Sartin henkilöhaastattelun kohteena on Sophia Jansson, Tove Janssonin veljen Lars Janssonin tytär, joka nykyisin hallinnoi yhdessä miehensä Roleff Kråkströmin kanssa Tove Janssonin tekijänoikeuksia ja Muumi-tuoteperhettä.

Jukka-Pekka Raesteen haastattelussa Kråkströmistä käy selville muun ohessa se, että Arabian muumimukeja tehdään Fiskarsissa nykyisin miljoonan mukin vuositahtia. Politiikan toimittaja Unto Hämäläinen kertoo myös omasta muumimukiepisodistaan Helsingin Stockmannilla.

Muumi-kultin eri osa-alueita otetaan niin ikään haltuun: Tanja Vasama on haastatellut brittiläisen Sort of Books -kustantamon edustajia Britanniassa viime vuosina uudelleen syntyneestä Muumi-buumista.

Japanilainen Erika Takahashi rakastui Janssonin Muumeihin ja Suomeen siinä määrin, että muutti jo lukiolaisena Suomeen. Leena Virtasen puheenvuoro-palstalla pohditaan muumikirjojen merkitystä lasten- ja aikuistenkirjallisuutena ja haastatellaan myös muumitutkija Sirke Happosta.

Saska Saarikoski puntaroi omassa kolumnissaan erilaisten lastenkirjojen käyttöarvoa iltasatukirjallisuutena lapsen ja aikuisen näkökulmasta.

Onkin erinomaista, että Saarikoski brändää itseään jo hyvissä ajoin lastenkirjoihin kallellaan olevaksi: häneltähän ilmestyy syksyllä Otavalta myös ensimmäinen lastenkirja, Erika Kallasmaan kuvittama lastenromaani Meidän isä on hammaspeikko !

Itselleni antoisin haastattelu oli teemanumeron lopussa, Tove Janssonin pitkäaikaisen ystävän, näyttelijä Birgitta Ulfssonin,  haastattelu, jossa Janssonista piirtyy hippoihin ja antaumukselliseen juhlintaan mieltyneen ystävän muotokuva.

Isompien haastatelujen lomassa on erilaista muumi-aiheista triviatietoa, mukana myös Alfons Tallgrenin laatima muumivisa.

Kantaaottava, monipuolinen poikkileikkaus kotimaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen

Ismo Loivamaa: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 9. 167 sivua. Avain 2013.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden monitoimijan, Ismo Loivamaan,  toimittamilla ja viime vuosina myös kokonaan itse kirjoittamilla kirjailijahakemistoilla on pitkät perinteet. Sarja alkoi 1990-luvulla, jolloin elettiin kiinnostavaa taitoskohtaa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ja kentälle tuli paljon uusia nuoria tekijöitä.

Uuteen hakemistoon on koottu 25 esittelyä. Saatesanoissa Loivamaa nostaa esiin monta kiinnostavaa havaintoa, joihin olisi voinut pysähtyä pidemmäksikin toviksi.

Kirjojen julkaisumäärä on kasvanut ja kirjailijakunta entisestään laajentunut. Toimessaan vakaan lasten- ja nuortenkirjailijan titteli lunastetaan nykyisin pienemmällä tuotannolla kuin aikaisemmin. 

Loivamaan hakemistossa vakuudeksi  kirjallisesta kutsumuksesta riittää jo parikin teosta, kun sarjan varhaisemmissa osissa tehtiin poikittais- ja pitkittäisleikkauksia varsin isosta tuotannosta. Marko Kitti ja Esa Paulow ovat lunastaneet hakemistossa paikkansa vain yhdellä nuortenkirjalla sekä Katja Krekelä, Helena Sinervo, Tuomas Kyrö, kirjailijapseudonyymi Magdalena Hai, Maarit Malmberg, Soila Ojanen, Meri Savonen, Netta Walldén, Taavi Vartia ja Juha Vesala kahdella lasten- tai nuortenkirjalla.

Seulan harventuminen on mielestäni osittain aivan perusteltua. Toisaalta voisi olla oikeutettua, että monien, aiemmissa sarjan osissa esiteltyjen pitkän linjan konkarikirjailijoiden esittelytkin saisivat päivityksen uudelle vuosituhannelle. 

Rohkenen silti hieman kyseenalaistaa Loivamaan saatesanoja niiltä osin kuin hän puhuu lasten- ja nuortenkirjallisuuden saamasta mediajulkisuudesta.  

Uutuuskirjat saavat toki huomiota parin lauseen ja sattumanvaraisen noston verran myös aikakauslehdissä ja toisinaan myös sähköisissä viestimissä, mutta Loivamaan rinnastus nykyhetken ja 1970-luvun lastenkirjalliseen suopeuteen menee mielestäni silti sovittelevan hurskastelun puolelle, jos mittakeppinä pidetään isojen päivälehtien lasten- ja nuortenkirjallisuudelle varaamia palstasenttejä!

Loivamaa on aina puhunut painokkaasti realistisen nuortenkirjallisuuden puolesta. Kirjailija-lehden 2/2012 lainaus nuortenkirjailija Marja-Leena Tiaiselta on paljon puhuva: ”Joskus tuntuu, että perinteinen nuortenromaani on dinosaurus. Onko realistinen, arkinen kertomus kuolemassa pois?”

Tasapuolisuuden nimissä suurten yleiskustantajien tuotannon rinnalla hakemistossa pääsevät esiin myös pienet kustantamot, esim. Suomen Lähetysseura ja  Kirjaneliö sekä Saarni-kirjat ja WickWick-kustannus. Pienet kustantamot ovat entistä tärkeämpiä vaihtoehtoja isojen rinnalla, toteaa Loivamaa, ja tähän näkemykseen on helppo yhtyä.

Mukana on myös muutamia nyttemmin ei niin aktiivisia/ tuotteliaita kirjailijoita, kuten Meiju Bonsdorff ja Kaisa Raittila.  Kaisa Raittilan varhaistuotanto  keskittyi hänen omiin nuoruusvuosiinsa 1970-luvulle ja pikkulasten runokuvakirja Pikku-Päkän purjopäivä laajensi viime vuonna lukijakuntaa myös kaikkein pienimpiin. Raittila on toimittanut pitkään myös Lasten Pyhäkoululehteä ja Bonsforff Lastenmaa-lehteä. Loivamaa onkin moniaalla taholla puhunut viime aikoina suomalaisten lastenlehtien puolesta.

Pitkän linjan kriitikkona Loivamaa välttää arvottamasta teoksia kovin rankoin sanakääntein. Esimerkiksi Kirsti Luovan Hiirisatuja-kokoelmasta (2011) hän sanoo, että kirja ”ei ole vivahteikkaan hienostunutta satukirjallisuutta, mutta artistisuuden sijasta korostuvat selkeät juonikuviot”.

Välillä teosten juonta paljastetaan hiukan liikaakin. Missä määrin hakemistojen käyttäjäryhmänä mahtaa nykyisin olla kirjailijaesitelmiä tekeviä ”laiskoja” koululaisia, joille seikkaperäiset juoniselostukset voivat koitua jopa siinä määrin kohtalokkaiksi, että he eivät tartu itse kirjaan lainkaan? Vai käyttävätkö kaikki koululaiset tiedonhaussa vain nettiä?

Loivamaa ottaa usein näihin itse kirjoittamiinsa kirjailijahakemistoihin jonkun "henkilökohtaisen agendan", jota hän hienoiseen uupumukseen asti korostaa. Tällä kertaa huomiota saavat  lasten- ja nuortenkirjallisuuden moraalikasvatus sekä kliseinen maailmankuva ja ihmiskuvaus. Loivamaa penää myös kansainvälisyyskasvatukseen nykyistä enemmän nyansseja.

Loivamaan maneereihin kuuluu myös värikäs kieli: hän käyttää vanhakantaisia tai itse luomiaan ilmaisuja varsin suvereenisti, esim. ”röhevä elämäntapa”, ”vöyrevä mies”, ”mullasta pönkeävä narsissi” ja ”jöhnötys”, ja saa avaramielisen lukijan ihmettelemään suomen kielen taipuisuutta... 

Kaikista syksyn 2012 uutuuksista ei ole tekstissä yksityiskohtaisempaa käsittely, esim. Maria Turtschaninoffin Anaché ja Tuula Peren kuvakirja Lauri jäävät vain maininnoiksi teosluetteloissa.

Ismo Loivamaan Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 9  on jälleen hyvä päivitys uuteen tarjontaan. Sen toivoisi päätyvän kaikkien kirjastoissa, kouluissa ja harrastustoiminnassa lasten ja nuorten parissa työtä tekevien työpöydille,   mutta yhtälaisesti myös  lasten ja nuorten vanhempien yöpöydille!

Tampereella ja Turussa keskitytään keväällä lasten- ja nuortenkirjoihin

Onpa taas lystiä, että sattuu asumaan  nimenomaan Tampereella, sillä nyt kevättalvella on montakin mahdollisuutta päivittää lasten- ja nuortenkirjatietämystään. 

Seminaareja, sadunluentaa, keskustelutilaisuuksia ja kirjailijaesittelyitä on lähes ruuhkaksi asti! 

Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus järjestää Lukuintoilua 1-2 –koulutuspäivät, joista ensimmäinen järjestetään huomenna ja toinen koulutus 21.2.2013, ja siellä rouva Huukin on mukana kahdella alustuksella. Koulutus järjestetään samansisältöisenä myös Jyväskylässä ja Seinäjoella. Lisätietoa löytyy täältä.

Satukirjallisuus on yhtäkkiä tullut moniaalla trendikkääksi:  Jarmo Kokkonen lukee satuja aikuisille ääneen keskiviikkoisin 30.1.–27.2.2013  klo 19 Tampereen Sampolan kirjastossa. (Ensimmäinen sadunluenta on siis jo huomenna keskiviikkona!)

Ja vielä kotvan aikaa on mahdollisuus nähdä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen graafisen suunnittelun oppilaiden kuvituksia klassisiin satuihin pääkirjasto Metsossa. Olipa kerran – entäs nyt -näyttely on avoinna 2. helmikuuta asti.  

Pirkanmaan maakuntakirjaston Metson perinteiset lasten- ja nuortenkirjallisuuden kirjakutsut osuvat tänä vuonna Eijan nimipäivälle, eli 19. helmikuuta.

Lastenkirjainstituutin vuotuisen 22. maaliskuuta järjestettävän Kirjakori-seminaarin ohjelma on vast ikään julkistettu, ja pitkästä aikaa rouva Huutakin on pyydetty sinne puhumaan; tällä kertaa lastenromaaneista ja niiden kielestä.

7. maaliskuuta klo 17.30 Metson lastenkirjastonhoitaja Katariina Ahtiainen alustaa aiheesta "Lapset keskellämme – kontrollia vai kunnioitusta?"
 Tampereen Lentävänniemen kirjastossa. Sama esitys kirjavinkkeineen kuullaan myös  11. maaliskuuta klo 18 Hervannan kirjastossa.


Otsikolla "Naissankaruuden monet kasvot" 
kuusi lasten- ja nuortenkirjailijaa keskustelee fantasiakirjallisuuden sankarillisista tytöistä ja naisista 9. maaliskuuta klo 14.15 Sampolan kirjaston neuvotteluhuoneessa. 

Mukana ovat  Magdalena Hai, Anneli Kanto, Anne Leinonen, J. S.Meresmaa, Terhi Rannela ja Salla Simukka. Tilaisuus järjestetään  yhteistyössä Pirkkalaiskirjailijat ry:n ja Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n kanssa.

Anneli Kanto on kirjailijavieraana 9. huhtikuuta Hervannan elokuvateatterissa klo 12 kertomassa työstään ja teoksistaan.

Mutta lystiä olisi singahtaa Turkuunkin, sillä siellä järjestetään kirjaston 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi pääkirjastossa varsinais-suomalaisten kirjailijoiden studia generalia –luentosarja.  Vuorovaikutteisissa kirjailijan ja yleisön kohtaamisissa painotetaan tarinoinnin merkitystä. Keskustelun aiheet kietoutuvat muutosten ja ajan kulumisen, menneen ja tulevan ympärille. Järjestäjinä ovat  Turun kaupunginkirjasto, Kirjan talo - Bokens hus ry, Varsinais-Suomen taidetoimikunta ja Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaine.

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta sivuavat seuraavat luennot, joista ensimmäinen järjestettiin jo eilen:

Otsikolla "Kirja nuoren käteen!" 
keskustelivat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Seita Vuorela.

14. maaliskuuta otsikolla "Kirja lapsen käteen! Ajatuksia lapsille kirjoittamisesta" keskustelevat lasten- ja nuortenkirjailijat Anneli Kanto ja Tuula Sandström.

Meteliä messukirjoista

Rouva Huulla surisee vieläkin päässä eilinen täysi kirjamessupäivä. Mutta hengissä ollaan, mikä on varmaan tärkeintä.

Virallisen messutiedotteen mukaan Helsingin messukeskuksessa vieraili neljän päivän aikana Kirjamessuilla, Musiikkimessuilla, Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumassa sekä Art Forum Helsingissä yhteensä 71 500 kävijää. 

Kävijämäärä on kymmenen tuhatta vähemmän kuin viime vuonna, mutta kirjoja ostettiin kirjamessuilta sitä vastoin tänä vuonna lähes kymmenen prosenttia enemmän: TNS Gallupin kävijätutkimukseen osallistuneista 74 %  kertoi ostaneensa kirjan tai useampia, kun viime vuonna vastaava luku oli 65 %. 

Kävijätutkimuksesta selviää sekin, että painettujen kirjojen asemaan uskotaan edelleen vahvasti. Sähköisellä lukulaitteella kirjoja on lukenut vajaa kolmannes kävijöistä. Lukulaitteen omistavien määrä oli  tuplaantunut viime vuodesta 13 prosenttiin. Lukulaitteen aikoi hankkia vuoden sisällä lähes joka kymmenes kävijä ja hankintaa harkitsi viidennes kävijöistä.  

Rouva Huu oli kuuntelemassa messuilla mm. Hannu Mäkelää, joka kertoi tärkeimmistä lukuelämyksistään Satu Koskimiehen haastattelemana. Vaihdoin pari sanaa Mäkelän kanssa ennen esitystä, ja hän kertoi harkinneensa sähköisen lukulaitteen ostamista, mutta empii tätä radikaalia siirtoa yhä.

Mäkelän elämän tärkeimpien kirjojen joukossa oli Tove Janssonin Muumipappa ja meri ja hän totesikin, että ilman muumeja tuskin edes Herra Huuta olisi olemassa!

Aivan omaehtoisesti Mäkelä ei tosin muumien pariin nuoruusvuosinaan ajautunut, vaan siihen sysäsivät hänen 1950-60-luvun taitteen tyttöystävänsä, jotka lukivat maripaidoissaan Janssonia, ja pitihän tyttöjen mieliksi näihin kirjoihin paneutua…

Mäkelä loihe lausumaan myös viisaasti, että hänelle ei ole koskaan ollut Tove Janssonin tavoin erillisiä kirjallisuuden lajeja, vain kirjallisuutta, jota hän kirjoittaa.

Mäkelän listalla oli tietysti myös hänen hyvän ystävänsä Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira ja Antoine de Saint Exuperyn Pikku prinssi, jonka avulla hänellä on tapana ottaa uusia kieliä haltuunsa ulkomailla ostamalla tämän maan kulloisenkin käännöksen. Viimeksi Mäkelä luki Pikku Prinssin italiaksi ja viime Lapin matkallaan löysi myös Kerttu Vuolabin  saamennoksen.

Kristiina Louhi, Esko-Pekka ja Nikolai Tiitinen esittelivät uusimpia kuvakirjojaan Aatos ja Sofian sokeriletit ja Jätti ja jänöset. Siellä kuulin, että Tiitisten Kyyhkyn kysymys ja jäniskirja täydentyy trilogiaksi vielä yhdellä uudella teoksella.

Kiinnostavaa oli myös kuulla Johanna Venhon ja Annastiina Syväjärven Yllin kyllin -kuvakirjan synnystä. Rouva Huu lupaa palata piakkoin tähän kuvakirjaan uudelleen, kuten myös Sanna Pelliccionin Onni-poika saa uuden naapurin –kuvakirjaan. 

Rouva Huu kuuli myös, että kuvittaja Linda Bondestam oli pitänyt erittäin mielenkiintoisen esityksen Diktaattori-kuvakirjan käännöksistä eri kielille. Bondestam on joutunut kerran jos toisenkin tekemään muutoksia myös kuvitukseen, kulttuuristen tai muiden koodien puristuksessa, esim. poistamalla lapsidiktaattorin kokardihatusta tähden... 

Toivottavasti Bondestam julkaisee näitä kokemuksiaan jollain foorumilla! Tekstin tekijä Ulf Stark ei valitettavasti päässyt Helsingin messuille. 

Vajaa seitsemän tuntia oli ihan liian pieni aika ottaa edes osaa isosta kirjamessualueesta tukevaan syliotteeseen.  Eri alojen toimijoita oli kiva tavata ja vaihtaa hiukan ajatuksia ja kiittää kädestä pitäen yhteistyöstä: se on tärkeä osa messuilua ainakin rouva Huulle. 

Isoilla lavoilla oli pulaa istumapaikoista, muualla sen sijaan väljempää. Nuortenkirjallisuuteen keskittyvällä Louhi-lavalla näkyi olevan aina siitä ohi kulkiessani kivasti väkeä. Tammen kultaisten kirjojen juhlakirjan esittelyn kuulijakunta oli Huulle suurelta osin entuudestaan suurelta osin tuttua – on kiva kun on tukijoukkoja…

Ystäväni Kirsti kertoi alustukseni jälkeen, kuinka eräs vanhempi herrasmies oli ollut epätietoisen näköinen tilaisuuden alkaessa ja oivaltanut sitten vähin erin,  että tässä esitelläänkin Tammen kultaisia kirjoja niiden keltaisten sijaan.

Samanlaisen anekdootin on kertonut sekä Tammen kultaiset kirjat että Tammen keltaisen kirjaston  Suomeen tuonut Tammen kirjallinen johtaja Jarl Hellemann muistelmissaan Lukemisen alkeet ja muita kertomuksia kustantajan elämästä (1996):

Vanha Mitsubishini oli alkanut osoittaa ikääntymisen merkkejä, ja vein sen korjaamoon tarkistettavaksi. Monttöörin kanssa tuli puhe, että tämä oli Tammen vanha auto ja että olin ollut Tammessa töissä.

         – Ai Tammi, sanoi asentaja, ja pyyhki käsiään trasselituppoon. – Tammellahan oli semmonen kuuluisa kirjasarja jota minäkin nuorempana keräsin hyllyyni. Mikä sen nimi nyt oli?

         Sisässäni läikähti lämpimästi. Tässä oli nyt se, jonka olin aina toivonut tapaavani elävässä elämässä, aito suomalainen työmies joka on varttunut minun valitsemieni kirjojen parissa, oikea rasvanahkainen Keltaisen kirjaston lukija.

         Monttööri mietti otsa rypyssä kadonnutta nimeä, koetti repiä sitä hiuspehkosta rasvaisilla sormillaan. Päätin vapauttaa hänet miettimisen tuskasta.

         – Keltainen kirjasto, sanoin.

         Mies meni epävarman näköiseksi, otsaryppy painui yhä syvemmäksi.

         – Ee-e-i... ei se semmonen ollut... Tammen Kultaiset kirjat, niinhän se oli.

         Putosin korkeuksista takaisin maan pinnalle. Mutta sitten rauhoituin. Olinhan aikoinaan löytänyt Kultaiset kirjatkin. Ja kustantajalle voi olla samantekevää, mikä hänen kirjoistaan on tuottanut unohtumattoman lukuelämyksen, Joycen ”Odysseus" vai "Meidän Mirri''.

Rouva Huu selvisi messuista ostamatta yhtään kirjaa, mutta tytär osti kaksi ja yksi saatiin lahjana edellä mainitulta Kirstiltä. 

Ja onneksi myös Antikvaarisen kirjahuone Libriksen hyllyssä ollut Erik Kruskopfin Kuvataiteilija Tove Jansson 1914–2001  jäi ostamatta, sillä olihan minulla näköjään se jo entuudestaan omassa hyllyssä…


Kirjamessujen ydin on markkinoida uusia kirjoja uusille lukijoille. Yksi persoonallisimmista markkinointitempauksista messuilla oli Kariston esikoiskirjailija Magdalena Hain esiintyminen: hän asteli arvokkaasti ympäri messualuetta heliumilla täytetty hai-ilmapallo ja raamikkaiden miesten saattue vanavedessään...

Rouva Huu haluaa täten antaa kaikille kirjamessuille osallistuneille kirjailijoille, kuvittajille ja kustantajille virtuaalisen ansiomitalin nelipäiväisestä urakasta. 

Messutaan lasten- ja nuortenkirjoista

Seuraavat neljä päivää moni lasten- ja nuortenkirjallisuusentusiasti hummaa  Helsingin kirjamessuilla.

Tässä rouva Huun poimintoja messujen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvästä runsaasta tarjonnasta. Hyviä tärppejä löytyy myös Grafomaniasta.

Tänä vuonna messuohjelman laadinnassa on kiinnitetty huomiota lapsiin ja nuoriin, joille on räätälöity elämyksellistä ja puhuttelevaa monipuolista ohjelmaa. Kirjailijahaastatteluita tekevät mm. Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaat. 

"Entistä enemmän on mietitty sitä, mikä tekee ohjelmasta juuri lapsia ja nuoria kiinnostavaa. Lasten ja nuorten lukemaan innostaminen on tärkeä tehtävä. Ohjelman pitää olla vaikuttavaa ja sen pitää kiinnostaa ensisijaisesti lasta, eikä pääasiassa vanhempia", kertoo messujen ohjelmajohtaja Stig-Börje Nyberg.

Torstai 25.10.

Edith Södergran-lava klo 10.30

Suomenruotsalaisesta fantasiasta keskustelemassa 60-vuotistaiteilijajuhlaa viettävä konkari Irmelin Sandman Lilius sekä nuoremman polven tekijät, Maria Turtschaninoff ja syksyn debytantti Jenny Wiik.

Louhi-lava klo 12.30

Urheilu nuortenkirjallisuudessa -paneelikeskustelussa mukana kirjailijat Markku Karpio, Kirsti Kuronen, Kirsi Pehkonen, Kalle Veirto ja Mika Wickström.

Edith Södergran-lava klo 14

Suomenruotsalainen kuvakirjallisuus on ansaitusti valokeilassa ja keskustelijoina mukana Janina Orlov, Irmelin Sandman Lilius, Ulf Stark, Sara Enholm-Hjelm, Linda Bondestam ja Mia Österlund. 

Stella Parland on suomenruotsalaisen kuvakirjan keskeinen uudistaja uudella vuosituhannella. Hänen ronskin värikylläinen retrotyylinsä jatkaa komeasti Camilla Mickwitzin perinteitä. 

Parlandin ja Ulf Starkin viime vuonna ilmestynyt Diktatorn on nyt saatu myös suomeksi Teoksen kautta Jaana Nikulan suomentamana.

Perjantai 26.10. 

Louhi-lava klo 12.30

Kotimaiseen nuortenkirjallisuuteenkin levinneestä dystopiabuumista keskustelemassa kirjailijat Anne Leinonen, Annika Luther ja Laura Lähteenmäki Salla Simukan johdolla.

Edith Södergran-lava klo 14

Vaasalaisen yläkoulun kahdeksasluokkalaiset ovat lukeneet Maria Turtschaninoffin Underforsin (suom. Helsingin alla) sähkökirjana ja kirjanneet näkemyksiään Umbra 8b –nimiseen blogiin. Kirjailija keskustelee romaanistaan koululaisten kanssa.

Lauantai 27.10

Louhi-lava klo 12.30

Runoraati: Kirjailijat Eija Lappalainen, Emilia Lehtinen ja Sari Peltoniemi esittävät kukin kaksi uutta runoa, jotka lukiolaisista koostuva raati arvostelee. Juontajana kirjailija Elena Mady.

Peltoniemi on sanoittanut jo ennen lasten- ja nuortenkirjailijaksi ryhtyistään lauluja Noitalinna Huraa -yhtyeelle, mutta ei ole vielä laventanut tuotantoaan nuorten lyriikkaan, kuten ei Lappalainenkaan. 

Odotankin mielenkiinnolla, mitä näillä kahdella on takataskussaan.  

Sunnuntai 28.10

Takauma-lava klo 11

Runosta lauluksi, eli kuinka laululyriikkaa kirjoitetaan. Mukana keskustelemassa Aulikki Oksanen, Sari Peltoniemi, Inka Nousiainen ja Satu Koskimies.

Topelius-lava klo 12.15

Lastenkirjallisuus ja maahanmuuttajat on aiheena Sanna Pelliccionin ja iranilaisen Bahar Mozaffarin keskustelussa, haastattelijana Maria Säntti. 

Sanna Pelliccionin uusimmassa kuvakirjassa Onni-poika saa uuden ystävän leikki-ikäinen Onni tutustuu naapuriin muuttavaan iranilaiseen pikkupoikaan. Pelliccioni sai kirjan tekovaiheessa paljon apua Bahar Mozaffarilta, joka toimii Rauhan lapset -työryhmän vetäjänä edistäen suomalaisten ja maahanmuuttajien kohtaamista.  

Rouva Huu suuntaa messuille sunnuntaina esikoisen kanssa. Tyttärelle kirjamessut ovat ensikertalaisena varmasti hämmentävä elämys: kuin kirjakarkkikaupassa ikään! 

Huun löytää Topelius-lavalta klo 14, missä aiheena on Tammen Kultaisten kirjojen juhlavuosi. Messuhulinassa tunnistusta voi auttaa myös oheinen Herra Huu -lusikkakaulakoru.