Koukkuja Kalevalaan

Toim. Salla Simukka & Siri Kolu: Satalatva. Kalevala uusin silmin.  226 sivua. Tammi 2021. Kansikuva Laura Lyytinen.

 

Pari vuotta sitten ilmestyi Juha Hurmeen, Kati Rapian, Miira Luhtavaaran ja Elli Salon toimittama teos Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen (Teos 2020). 

 

Kirja koostui 3–6-luokkalaisille koululaisille suunnatun Valekalevala-kirjoituskilpailun sadosta. 

Kilpailun tavoitteena oli edistää tarinankerrontaa sekä lasten luku- ja kirjoitustaitoa.  

 

Lastenkirjahyllyn arviossa  totesin vuosi sitten Kalevalan päivänä, että ”Nykylapset eivät pokkuroi tai jähmety Kalevalan edessä, vaan käyttävät sitä moottorina omaan tarinan iskentäänsä”. 

 

Samaa voi sanoa myös Salla Simukan ja Siri Kolun 16 ammattikirjailijalle tai kielen / kieli-identiteetin kanssa muutoin töitä tekevälle asiantuntijalle suuntaaman kirjoituskutsun lopputuloksesta, Satalatvasta.

 

Lopptuloksena on yllättävä ja siekailematon kokoelma Kalelavalasta eri tavoin inspiroituneita tekstejä. 

 

Ville Hytösen päätoimittama Satalatvan sanomat loihtii klikkiotsikoita Kalevalan henkilöistä: 

 

Sotkanmunista käsittämätön ylituotanto. ”ME HUKUMME KELTUAISEEN!” Ilmatar vauhkona. 

 

EPÄSELVÄÄ SEKOILUA VÄINÖLÄNTALOSSA! 

Kuka nukkui kenen kanssa?

Väinämöinen: ”En väitä että joku olisi maannut siskonsa kanssa, 

mutta voi olla niinkin.”

 

Satalatvan sanomat paljastaa myös koronan juontuvan Kalevalan ajoista: Pohjolan emäntä Louhi on vanginnut metsän ja rantojen eläimiä ja pitänyt eläinraukkoja ahtaissa oloissa saadakseen aikaan tautista hikeä! 

 

Tekijät ovat selvästi saaneet liikkua omalla mukavuusalueellaan. 

 

Sanna Karlströmin ”Vahinko”-runossa synnytetään sotkanmunaa mutta luodaan lopulta taivaankansi. Karlström on ammentanut Kalevalasta myös viimeisimmässä runokokoelmassaan Alepala (Otava 2019).

 

Sini Helmisen novellissa ”Pohjan jahti” kolme nuorta päätyy huvipuiston laitteiden kautta Kalevalaan suorittamaan toinen toistaan mahdottomia tehtäviä. Voittajalle luvataan muutama Sammon takoma hippunen kultaa

 

Nura Farahin runo ”Joukahainen Somaliassa” yhdistää hienosti kahden kulttuurin tarinaperinteet toisiinsa. 

 

Vilja-Tuulia Huotarisen ”Ainon eri elämät” spekuloi Ainon erilaisilla elämänkohtaloilla. 

 

Erkka Mykkäsen ”lmarisen oppitunti” kertoo kuvataidelukion ennakkotehtävää valokuvaavasta Piekasta, joka kohtaa seppä Ilmarisen ja oppii jotain tärkeitä luovuudesta. 

 

Essi Myrsky Tammimaan novellissa ”Pohjan pidot” Kalevalan suku- ja perhesuhteet tiivistetään riemastuttavasti nykyaikaan. 

 

Aleksis Salusjärven ”Turmeltu” piirtää kuvaa poliisin etsintäkuuluttamasta ja syrjäytyneestä alaikäisestä pojasta, jonka kohtalo rinnastuu Kullervon tragediaan. 

 

Karo Hämäläisen talousosaaminen näkyy riemastuttavasti ”Kalevalan pörssikatsauksissa ja Milja Kauniston ”Sytyke” kertoo kalevalaisesta Tinderin kaltaisesta älypuhelinsovelluksesta, joka auttaa Kalevalan keskushenkilöitä niin ihmissuhde- tai taloussotkuissakin. 

Kokoelman päättää Maria Turtschaninoffin runo "Lyssna/ Kuuntele" puhuu kauniisti naisen toimijaroolin laventumisesta. Salla Simukka on suomentanut runon ja sen suomennos on luettavissa aukeaman toisella sivulla.

 

Muutamat teksteistä ovat kohtuuttoman pitkiä, tiivistys olisi tehnyt niille hyvää. 

 

Tammen verkkosivuille lisätään piakkoin teoksen liittyviä tehtäviä, Satalatvan taimia.  

 

Pedagogiset tehtävät kokoelman teksteistä tulevat varmasti entisestään lisäämään kirjan käyttöarvoa yläkoulussa ja lukiossa.  

 

 

Lisää inspiraatiota Kalevalaan lapsille ja nuorille:  

Juha Hurme, Kati Rapia, Miira Luhtavaara & Elli Salo (toim.): Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen, kuvitus Porvoon taidekoulun oppilaat Kati Raipian johdolla, Teos 2020 

 

Eero Ojanen: Kalevalan taruolennot, kuv. Anne Muhonen, Minerva 2020 / tietokirja

 

Sami Makkonen: Kalevala, Otava 2019 / sarjakuva 

Janne Mäkitalo & Hannamari Ruohonen: Digiekomopo, Myllylahti 2018 / kuvakirja 

Marko Raassina: Kalevala, Arktinen Banaani 2015 / sarjakuva

 

Timo Parvela: Sammon vartijat -sarja: Tuliterä; Tiera ja Louhi, Tammi 2007–2009 / fantasiaromaanit

Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. Tammi 2002 / runoja

 

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. Otava 2002. Uusi painos Otava 2022  

Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. Helsinki-Media 1999 / sarjakuva

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala, Otava 1992 / kuvakirja  

 

Martti Haavio & Aleksander Lindeberg: Kalevalan tarinat, WSOY 1966

 

Aili Konttinen: Lasten kultainen Kalevala- sarja, kuv. Heljä Lahtinen, Helga Sjöstedt, Risto Mäkinen, Maija Karma, Tapio Tapiovaara, Otava 1958–1966 

 

Tuomi Elmgren-Heinonen & Kirsti Gallen-Kallela: Satu-Kalevala, WSOY 1946 

llmarinen kirjastoa takomassa ja muita nykylasten railakkaita tarinoita ja tulkintoja Kalevalasta

Juha Hurme, Kati Rapia, Miira Luhtavaara & Elli Salo (toim.):  Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen, kuvitus Porvoon taidekoulun oppilaat Kati Raipian johdolla, 97 sivua, Teos 2020. 

Huoli siitä, että suomalainen kouluopetus olisi näivettänyt nykylasten kiinnostuksen suomalaisten kansalliseeposta kohtaan osoittautuu turhaksi, kun lukee alakoululaisten kirjoittamia eri tavoin Kalevalasta inspiraatiota saaneita hulvattomia tarinoita.

 

Kirjailija Juha Hurmeen ja rockmuusikko Tuomari Nurmion KalevalaFest -hankkeen suojissa Kalevalan juhlavuonna 2019 käynnistetty Valekalevalakisa -kirjoituskilpailu haastoi 3.–6.- luokkalaiset kirjoittamaan tarinoita Kalevalan hahmoista. 

Sammon salaisuus sarjakuvana. Porvoon taidekoulun
oppilaan kuvitusta kirjaan Väinämöinen,
Mäinämöinen ja Zäinämöinen (Teos 2020). 

Tavoitteena oli edistää tarinankerrontaa sekä lasten luku- ja kirjoitustaitoa. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 186 teosta.  

Tuomaristo (Juha Hurme, sarjakuvataiteilija Kati Rapia, dramaturgi Elli Salo sekä runoilija Miira Luhtavaara) kokosivat kilpailun parhaista teksteistä kokoelman. 

Tekstejä ei ole otsikoitu eikä kirjoittajien nimetkin on listattu vain teoksen lopussa.  Otsikoiden sijaan erilliset tekstit eroavat toisistaan Porvoon taidekoululaisten tekemien anfangien ansiosta.   

Lehmä munii Ainon polvelle munan, 
joka viedään R-kioskin lattialämmityksen alla hautumaan.
Munasta kuoriutuu muurahainen. Porvoon taidekoulun
oppilaan kuvitusta kirjaan Väinämöinen, Mäinämöinen
ja Zäinämöinen (Teos 2020). 

Nykylapset eivät pokkuroi tai jähmety Kalevalan edessä, vaan käyttävät sitä moottorina omaan tarinan iskentäänsä. 

Kalevalan sankarihahmojen lisäksi lasten tarinoissa vilahtavat mm. munamies, Jammu-setä ja Kullervon hotkaisemat Turtlesit.

Kyllikki päätyy Ainon ja metsästä löytämänsä lehmän kanssa iltakävelyllä kirjastoon. 

Kirjastotäti ei kuitenkaan päästä lehmää sisälle.

Ilmarinen lupaa takoa Ainolle ja Kyllikille sellaisen kirjaston, jonne lehmätkin pääsevät, mutta siihen menisi useampi vuosi. 

Hanke tyssää Ilmarisen hitauteen, mutta siten lehmä munii munan Ainon polvelle. 

Muna viedään R-kioskiin, jossa on lattialämmitys. 

Kaikkien hämmästykseksi munasta kuoriutuu muurahainen, joka saa nimekseen Örri.

 

Selvästi yksi kiehtovmmista Kalevalan hahmoista on lasten mielestä ollut Iku-Turso.

Kalevalan uutiset -lehdestä löytyy muun muassa konserttiarvostelu Väinämöisen kanteleensoitosta, rikosuutinen Joukahaisen saamasta Väinämöisen murhasyytteestä, mielipidekirjoituksia ja reseptejä. 

 

Kaikista mukaan valituista teksteistä ei löydy välttämättä lainkaan yhdistäviä säikeitä ”alkuteokseen”.

 

Kilpailuun osallistuvia lapsia evästettiin Kalevalaan Juha Hurmeen hahmokuvausten kautta. 

Parhaimmillaan nasevat karrikoinnit itsessään herättävät kiinnostuksen Kalevalaan. 

Toivottavasti opettajat hoksaavat käyttää niitä myös hyödyksi opetuksessaan. 

 

Kieleltään jopa yllättävän vivahteikkaiden tekstien äärellä jään miettimään, kuinka paljon niitä on toimitettu ja selkeytetty. 

 

Jos Kalevala koukuttaa, niin kokeile näitäkin lastenkirjoja:

Eero Ojanen: Kalevalan taruolennot, kuv. Anne Muhonen, Minerva 2020 / tietokirja

Janne Mäkitalo & Hannamari Ruohonen: Digiekomopo, Myllylahti 2018 / kuvakirja 

Marko Raassina: Kalevala, Arktinen Banaani 2015 / sarjakuva

 

Timo Parvela: Sammon vartijat -sarja: Tuliterä; Tiera ja Louhi, Tammi 2007–2009 / fantasiaromaanit

Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. Tammi 2002 / runoja

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. Otava 2002  

Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. Helsinki-Media 1999 / sarjakuva

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala, Otava 1992 / kuvakirja  

Martti Haavio & Aleksander Lindeberg: Kalevalan tarinat, WSOY 1966

Aili Konttinen: Lasten kultainen Kalevala- sarja, kuv. Heljä Lahtinen, Helga Sjöstedt, Risto Mäkinen, Maija Karma, Tapio Tapiovaara, Otava 1958-1966 

 

Tuomi Elmgren-Heinonen & Kirsti Gallen-Kallela: Satu-Kalevala, WSOY 1946 

 

 

 

Mieleni minun tekevi lukea Kalevalaa

Kalevalan tarinat. Suorasanaisesti kertonut Martti Haavio. Kuvittanut Aleksander Lindeberg. 88 sivua. WSOY 1966.

Tämänpäiväisen Kalevalan päivän kunniaksi luetaan tietysti Suomen kansalliseeposta.

Tällä hetkellä tunnetuimmat lastenkamariversiot taitavat olla Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala (Otava 1992) sekä Suomen lasten Kalevala, jonka Kirsti Mäkinen kirjoitti uuteen suorasanaiseen kuosiin ja Pirkko-Liisa Surojegin kuvitti vuonna 2002.

Teos on yltänyt jo 12:nteen painokseen ja sitä luetaan ahkerasti niin päiväkodeissa kuin kouluissakin, mikä on hieno asia.

Visuaalisesti upea lasten versio on myös Kalevalan tarinat, jonka kansanrunouden ja mytologian tutkija, runoilija ja akateemikko Martti Haavio kokosi vuonna 1966. Aleksander Lindebergin jylhä, herooinen kuvitus hivelee silmää.

Lindeberg on tehnyt Kalevalan sankareista jyhkeitä, karikatyyrisiä, tuimakatseisia ja ennen muuta isoraamisia hahmoja. Kalevalan naiset ovat viekoittelevia ja lumovoimastaan hyvin tietoisia voimattaria.

Alla olevassa kuvassa seppä Ilmarinen takoo itselleen naista.

Lindebergin värimaailma on upea ja kuvista löytyy ulokkeisuutta ja avaruutta. Neliväri- ja mustavalkokuvat vuorottelevat ja taitto on levollista ja rytmittää tarinaa oivallisesti.

Haavion suorasanaisessa kerronnassa on myös vuoropuhelua.

On kiinnostavaa, että näitä lapsille suunnattuja Kalevala-versioita ilmestyi lyhyen ajan sisällä ja samaltakin kustantajalta useampiakin. Muistaa sopii myös Aili Konttisen Lasten kultainen Kalevala (1958–1966), jossa on ollut useampiakin kuvittajia – Heljä Lahtinen, Tapio Tapiovaara, Maija Karma, Risto Mäkinen ja uudemmissa painoksissa Hannu Lukkarinen.

Kalevala lumoaa koko perheen

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. 183 s. Otava 2002. 8. painos 2007.

Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. 192 sivua. Helsinki-Media 1999. 8. painos 2007.

Timo Parvela: Louhi. Sammon vartijat 3. 327 sivua. Tammi 2009. Kansikuva Jussi Kaakinen.

Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. 59 s. Tammi 2002.

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala Otava 1992. 15. painos 2007.




Kyllä suomalaisten nykylasten kelpaa. Koskaan aiemmin ei ole ollut tässä määrin tarjolla erilaisia Kalevala-versioita, alkaen Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalasta ja päätyen Don Rosan Sammon salaisuuteen. Enää puuttuu tuttikansan oma Kalevala, mutta eiköhän sekin ajan oloon ilmesty.

Meidän perheelle Kalevala-innostuksen nostattaja on ollut nimenomaan Kirsti Mäkisen koostama ja Pirkko-Liisa Surojeginin Suomen lasten Kalevala, joka ilmestyessään yhdeksän vuotta sitten kietoi pauloihinsa tuolloin kuusivuotiaan keskimmäisen. Poika nauliutui ääneenluetun jatkokertomuksen äärelle ilman lahjontaa tai kiristystä: hän suorastaan kärtti minua jatkamaan luentaa luku toisensa perään. Keittiössä askaroinut puolisokin jäi yllättyneenä kuuntelemaan ja tempautui lopulta mukaan lukupiiriin.

Kirsti Mäkinen on tehnyt suururakan kirjoittamalla koko Kalevalan monipolvisen juoniaineksen nykykielelle ja suorasanaiseen muotoon. Teoksen kustantajaa Otavaa on ilo kiittää tämän kansallisen kulttuuriteon tyylikkäästä toteuttamisesta.

Eittämättä fantasiakirjallisuuteen virittäytynyt uusi lapsisukupolvi solahtaa helposti näiden myyttisten sankarien seikkailuihin. Kirsti Mäkisen tulkinnassa Kalevalasta paljastuu yllättävän paljon kansansadulle tyypillisiä vastakkainasetteluja ja dramatiikkaa. Mäkinen ei ole tehnyt myönnytyksiä Kalevalan sotaisillekaan juonenkäänteille.

Toisaalta monien Kalevalan sankarien edesottamuksista ja keskinäisestä sanailusta löytyy paljon huumoriakin. Mäkinen helskyttää Suomen kieltä ja kalevalaista poljentoa sopivassa suhteessa: hänen tekstiään on ilo lukea ääneen, koska se hengittää niin kauniisti. Suorasanaisen tekstin rinnalle on ladottu makupaloiksi myös katkelmia alkuperäisestä, runomuotoisesta Kalevalasta.

Pirkko-Liisa Surojegin on kuvittajana uuras tutkija, joka tekee aikaa vievää pohjatyötä kuvituksiaan varten. Suomen lasten Kalevalaa kuvittaessaan hän on paneutunut Museoviraston kokoelmiin, viikinkiajan veneenrakennustaitoon ja suomalaisten muinaispukuihin. Parhaimpaansa Surojegin yltää jälleen eläinten kuvaajana. Kalevalan kuvamaailman luomisessa Akseli Gallén-Kallela on ollut monelle taiteilijalle omaa luovuutta rajoittava mestari, mutta Surojegin ratkaisee tämän painolastin voitokseen antamalla mustavalko- ja nelivärikuvissaan suomalaiselle luonnolle hengen ja sielun.

Myös Leena Laulajaisen peikkoeepos Lumottu lipas ammentaa suomalaisesta kansanperinteestä ja Kalevalasta. Laulajainen on esiintynyt suomalaisen lastenlyriikan omintakeisena uudistajana jo vuonna 1987 ilmestyneestä, vapaamittaista runoa sisältävästä Lumileopardi tanssii -kokoelmasta lähtien. Lumotussa lippaassa hän kirjoittaa rinnakkain runon muotoon ladottua suorasanaista tekstiä, vapaamittaista runoa ja riimiteltyä, Kalevalamittaankin soljuvaa loppusointua.

Pääjuonessa kerrotaan Merimaassa asuvan, Jotunien heimoon kuuluvan Ilmo-peikon ja Pohjoisen Louhi-peikon tyttären Kajon rakkaustarinaa: Ilmo pyytää Louhelta Kajon kättä, mutta ahne peikkomatriarkka vaatii ensin lumottua lipasta itselleen. Kalevalan Sampoon rinnastuva ihmekoje taikoo kultakolikoiden lisäksi herkullisia ruokia. Kyltymättömät peikot kärttävät Louhelta lippaan salasanaa itselleen, ja näin tarinan aikajana ulottuu aina nykyhetkeen asti: lumolipas tuottaa aitojen elämysten korvikkeita - tietokone, televisio ja lumetodellisuus vievät peikoilta elämänhalun.

Näiden aiheiden lisäksi mietitään vielä Kalevalan Marjatan tarinaan nivoutuvan Marju-keijun ja karpalopojan kohtalon kautta elämän suuria arvoituksia, vallanhimon ja materian sokaisevaa vaikutusta sekä annetaan vaivihkaista suvaitsevaisuuskasvatustakin. Yksittäisistä runoista "Keijuäidin kehtolaulu" on kuulaudessaan herkkä tunnelmaruno, jonka soisi tulevan tunnetuksi myös sävellettynä.

Kertalukemalla Leena Laulajaisen Lumottu lipas ei varttuneemmallekaan lukijalle välttämättä aukea, mutta paneutuminen maksaa vaivan. Virpi Talvitien harmaan rikasta sävyasteikkoa hyödyntävä kuvitus kipunoi sisäistä valoa!

Louhi päätti viime vuonna Timo Parvelan Sammon vartijat –trilogian.

Rouva Huu mielisi lukea koko trilogian rauhassa vielä kertaalleen. Parvela on kertonut kirjoittaneensa kirjat omalle pojalleen, joka ohjeisti häntä laatimaan riittävästi taistelukohtauksia ja jännitteistä juonen polveilua. Sitä trilogiassa riittääkin, hiukan yli kotitarpeiden varsinaisen tarinan sommittelun kustannuksella. Nykynuorten kovat kohtalot, rikkinäiset perheet ja vanhempien vajavaisuudet tulevat raadollisesti esille. Louhen hahmo on kaikessa vallan- ja rahanhimossaan suorastaan karmiva.

Musiikkiteatteri Kapsäkissä on tänään saanut myös ensi-iltansa Sammon vartijat –sarjan Tuliterään perustuva musikaali.

Kalevalaseura satsaa Äidinkielenopettajien liiton kanssa kasvavan nuorison Kalevala-tietämykseen nyt myös verkossa. Kalevalan kankahilla –nettisivusto on lähtölaukaus tulevalle Kalevalan 175-vuotisjuhlavuodelle.

Sivustolla tutustutaan mm. Kalevalan keskeisiin sankareihin, tapahtumapaikkoihin ja keskeisiin juoniaihiohin. Sivuilla voi myös suunnitella oman Sammon ja oppia tekemään Kalevalamittaa!

Käsikirjoituksen ovat laatineet opettaja Helena Ruuska ja luokanopettaja Merja Uljas. Kuvituksen on tehnyt Kati Vuorento.

Käykääpäs kurkkaamassa !

Mutta jäitä hattuun: Ei tämä nykyinen Kalevala-huuma ole kuitenkaan ihan ainutkertaista.

Jo vuonna 1966 ilmestyi ilmestymisajankohtansa muutoin melko vähäveriseen lastenkirjallisuuteen nähden komea teos, Martti Haavion ja Aleksander Lindebergin Kalevalan tarinat (WSOY). Eikä unohtaa sovi myöskään 20 vuotta aiemmin ilmestynyttä Tuomi Elmgren-Heinosen kertomaa ja Kirsti Gallen-Kallelan kuvittamaa Lasten Satu-Kalevalaa (WSOY 1946).