Kiinnostusta suomalaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen viritetään Ruotsissa

Opsis: om barnkultur för vuxna 3/2014. 64 sivua. Teemana suomalainen ja brasilialainen lasten- ja nuortenkirjallisuus. Toimitus Birgitta Fransson ja Marianne von Baumgarten-Lindberg. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Irtonumerohinta 70 kruunua. Kansikuva: yksityiskohta Linda Bondestamin kuvituksesta.

Ruotsalaisen Opsis-lastenkirjallisuus- ja kulttuurilehden uusin numero kopsahti eilen rouva Huun postilaatikkoon. Kolmosnumeron toisena teemana on Brasilia, joka on parhaillaan käynnissä olevien Göteborgin kirjamessujen teemamaa. Ja vielä näyttävämmin lehdessä on esillä Suomi tulevien Frankfurtin kirjamessujen kunniaksi!

Birgitta Fransson ihmettelee pääkirjoituksessa, miksi Ruotsissa tunnetaan niin huonosti suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta: "Hur kan det komma sig att vi är så ointresserade av och vet så lite om vårt nära grannlands barnkultur?"

Hyvä kysymys, kerta kaikkiaan!

Franssonin mielestä suomalaiset kuvakirjat poikkeavat huomattavasti ruotsalaisista tyyliltään, muoto- ja värimaailmaltaan.

Kahdelle aukeamalle levitetyssä artikkelissani poimin kiinnostavia trendejä,
näkymiä ja tekijöitä suomalaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. 

Kiinnostavaa on sekin, että Fransson summaa pääkirjoituksessa Ruotsin ja Suomen kulkevan samaa alati kapenevaa tietä lastenkirjallisuuden vähäisen medianäkyvyyden suhteen. Fransson viittaa lehteen kirjoittamaani artikkeliin Finsk barn- och ungdomslitteratur frodas och växer, jossa zuumaan viimevuosien ilmiöitä ja kiinnostavia teoksia. Suomessa on kuitenkin aina pidetty Ruotsia edelläkävijämaana, mitä tulee lastenkirjasuopeuteen ja virkeyteen herättää keskustelua!

Suomenruotsalainen kuvittaja Linda Bondestam pohtii kiinnostavasti
kuvittajan arkea Sara Enholm-Hjelmin haastattelussa.

Suomenruotsalaisten kuvittajien By-näyttely saa lehdessä ison esittelyn ja Sara Enholm Hjelmin haastattelussa paneudutaan Linda Bondestamin kuvakirjanäkemyksiin ja tuotantoon. Erityisen kiinnostava on Bondstamin mainitsema epäkohta:  suomenruotsalainen kirjailija saa kyllä Ruotsissa tehdyistä kirjastolainoista korvausta, mutta kuvittaja saa vain siinä tapauksessa, että asuu Ruotsissa. Tämä tuntuu perin kummalliselta porsaanrei´ältä!

Suomalainen Elina Druker, joka nyttemmin työskentelee Tukholman yliopistossa kuvituksen tutkijana, kertoo aukeamalle levitetyssä uutisessa, että ruotsinsuomalainen, Tukholmassa toimiva UusiTeatteri tuo näyttämölle australialaisen Shaun Tanin maahanmuuttajan tuntoja kuvaavan teoksen The Arrival. Shaun Tan sai ALMA-palkinnon vuonna 2011.

Janina Orlov, suomenruotsalainen kirjallisuudentutkija ja kääntäjä, on lukenut virkein silmin Tove Janssonin kuvakirjaklassikon Hur gick det sen, jonka hän tulkitsee modernin interaktiivisen lastenkirjan edelläkävijäksi.

Boel Westinin ja Helen Svenssonin toimittamasta kirjasta Brev från Tove Jansson (Schildts & Söderströms 2014) annetaan lehden lukijoille maistiaisena yksi Janssonin Atos Wirtaselle lähettämä kirje kuvituksineen.

Suomalaiset kustantajat ovat viime vuosina harmillisesti vähentäneet ruotsalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden suomennoksia. Niinpä Opsis on suorastaan välttämätön apuneuvo yrittää pysyä kärryillä siitä, mitä lasten- ja nuortenkirjoja Ruotsissa nykyisin julkaistaan ja mistä nostatetaan suurimmat debatit. 

Suomalaisista kirjoista numerossa arvioidaan Linda Bondestamin ja Ulf Starkin kuvakirja Min egen lilla liten (Berghs),  Vilja-Tuulia Huotarisen tuore ruotsinnos ljusljusljus (Gilla böcker 2014, ruots. Janina Orlov) sekä Maria Turtschaninoffin Maresi, krönikor från röda klostret (Bergs 2014). Birgitta Fransson ihmettelee kiittävässä arviossaan, ettei ole aiemmin kuullutkaan Turtschaninoffista, vaikka Schildtsin & Söderströmsin kautta ilmestyneet aiemmat romaanitkin toki löytyvät ruotsalaisista kirjakaupoista!  

Totta tosiaan suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tunnettuuden eteen pitäisi tehdä enemmän töitä!

Tuhti Onnimannin teemanumero liputtaa suomalaisen lastenkirjakuvitustaiteen puolesta

Onnimanni 2/2014. Teemanumero Miten kuvitukseni ovat syntyneet. 108 sivua. Toimittaja Päivi Heikkilä-Halttunen. Taittaja Tuomas Korolainen. Irtonumerohinta 15 euroa. Julkaisija Lastenkirjainstituutti. Kansikuva: Katri Kirkkopellon kuvista Suna Vuoren kuvakirjaan Hirveää, parkaisi hirviö, WSOY 2005.

Kyllä nyt on syytä riemuun.

Parahiksi ennen juhannusta on kaikille Onnimannin tilaajille tänään kopsahtanut postiluukusta tuhti erikoisteemanumero, joka keskittyy lastenkirjakuvitukseen.

Numeroon on koottu viime syksynä Tampereella järjestetyn Miten kuvitukseni ovat syntyneet studia generalia -luentosarjan kuvittajapuheenvuorot, joiden kupeeseen on koottu tiedot kuvittajien tuotannosta ja taiteellisesta toiminnasta.

Toimitusperiaate on samanlainen kuin aiemmin toimittamissani instituutin vastaavissa luentosarjoista koostetuissa kirjoissa Matka mielikuvitukseen. Lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat teostensa taustoista (Tammi 2001) ja Luovuuden lähteillä, lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat (Avain 2010), joissa ääneen pääsivät kotimaiset lasten- ja nuortenkirjailijat.

Mukana on kymmenen eturivin kuvittajaa:

Kristiina Louhi, Mauri Kunnas, Jukka Lemmetty, Mika Launis, Markus Majaluoma, Virpi Talvitie, Katri Kirkkopelto, Christel Rönns, Anne Vasko ja Marika Maijala.

Koko alkuvuoden olen saanut tehdä heidän kanssaan yhteistyötä tekstien editoinnin ja teostietojen tarkistuksen merkeissä.

Kukin kuvittajista valottaa kuvittajan uraansa kiinnostavasti ja erilaisia näkökulmia painottaen. Useammassa puheenvuorossa tulevat esille myös kuvittajan ammatin reunaehdot: tekijänpalkkioiden ja apurahajärjestelmän epäsuhta kirjailijoihin nähden ja parin viime vuoden aikana isoissa kustantamoissa tapahtuneet leikkaukset ja nimekemäärien pienentymiset. Näihin ilmiöihin otetaan kantaa myös pääkirjoituksessa.

Maria Laukka, suomalaisen kuvitustaiteen tuntija ja tutkija, kommentoi minulle sähköpostitse numeroa tuoreeltaan. Hänen mielestään tämä Onnimannin teemanumero on  virstanpylväs, joka vihdoin määrittää kuvituksen aseman lastenkirjallisuudessa.

Lastenkirjakuvittajat ovat tottuneet Suomessa puhumaan lähinnä töidensä kautta: äärimmäisen harvoin on ollut mahdollisuutta saada kuulla heidän työnsä kimmokkeista ja taustoista. 

Onnimannin teemanumero tekee kuvittajan yksinäisen työn nyt näkyväksi ja toivon mukaan samalla myös paremmin arvostetuksi.

Teemanumero on sivumäärältään puolet normaalinumeroa tuhdimpi ja se on myös – luonnollisesti – poikkeuksellisen näyttävästi kuvitettu. Onnimannin uuden taittajan Tuomas Korolaisen taitto on levollinen ja antaa paljon tilaa upeille kuvitusnäytteille. 

Teemanumeroa myyvät ainakin Akateemiset kirjakaupat kautta maan ja sitä voi myös tilata suoraan Lastenkirjainstituutista.

Miten kuvitukseni ovat syntyneet -luentosarja järjestetään uusintana Helsingissä ensi syksynä Pro lastenkirjallisuus ry:n organisoiman Tarinoiden puisto -tapahtuman yhteydessä. 

Kuvitustaide tarvitsee lisää palautetta, tunnustusta ja arvostusta

Kuvittaja 1/2014. 40 sivua. Päätoimittaja Jyrki Vainio. Toimitussihteeri Iiris Lagus. Ulkoasu Anna Matsson. Julkaisija Kuvittajat ry.

Kuvittaja-lehti ja Kuvittajien etuja ajava yhdistys Kuvittajat ry ovat niin sanotusti nostaneet kissan pöydälle.

Lehden päätoimittaja Jyrki Vainio kertoo pääkirjoituksessaan, joka on otsikoitu ”Arvaamattoman arvokas palaute”, muutaman vuoden takaisesta kohtaamisestaan Aku Ankkaa piirtäneen, äskettäin edesmenneen Vicarin kanssa.  

Tapaamisensa yhteydessä Vainio oli kertonyt  lähettäneensä chileläiselle Vicarille (1934–2012) fanikirjeen. Hän oli vilpittömästi hämmästynyt, sillä sarjakuvapiirtäjä kertoi muistaneensa tuon kirjeen ja osasi siteerata sitä jopa sisällön osalta!  

Kuvittajat saavat nykyisin entistä vähemmän julkista palautetta töistään. 

Vastaiskuna sanomalehdissä vähentyneelle kuvakritiikille Kuvittaja-lehti aloittaa vuoden ensimmäisessä numerossa säännöllisen kritiikkipalstan.

Rouva Huutakin pyydettiin kriitikkorenkaaseen mukaan. Ykkösnumeroon olen kirjoittanut Katri Kirkkopellon Mollista (Lasten Keskus 2013). 

Kritiikkien ohjepituudeksi annettiin  vaihtelevasti ja teoskohtaisesti 1000 – 2500 merkkiä. Lyhyttä mittaa perusteltiin sillä, että myös kuvitusnäytteitä halutaan saada kritiikkien kupeeseen.

Iiris Lagus on haastatellut Katoava kritiikki –juttuunsa kahta lastenkirjakuvittajaa, Virpi Talvitietä ja Marika Maijalaa,  sekä Otavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden päällikköä Heli Hottinen-Puukkoa. 

Talvitie summaa kirjakritiikin alennustilaa ja kyseenalaistaa kuvakritiikin olemassaolon:

Onko sitä edes olemassa? Tai onhan lastenkulttuurilehdissä vielä arvioita ja teosten esittelyitä. Mutta ne ovat valikoidulle yleisölle. Päivä- ja aikakauslehtien laajalle yleisölle – perheille, lapsille ja vanhemmille – ei ole oikeastaan mitään,” hän sanoo. 

Talvitie arvioi Lastenkirjahyllyn olevan tämän hetken tärkein lastenkirjafoorumi, jossa kuvituskin saa enemmän huomiota.

Tekijöiden puolia pitää kustantamon vinkkelistä myös Hottinen-Puukko, joka korostaa sitä, että kritiikeillä on myös merkitystä teosten myynnille. 

”Kirja voi jäädä kaupan hyllyyn, jos kritiikki on ollut murskaavaa. Positiviinen arvio voi tukea ostopäätöstä ja auttaa valinnassa, kun tarjontaa on paljon." 

 

Esimerkki uudesta kritiikkipalstasta, jonka ensimmäisellä aukeamalla arvoidaan Leeni Tiirakarin Pekka Vuoren kuvittajapotretti Pekka Vuori – Kansakunnan kuvittaja sekä En fanfar för bilderboken ja Katri Kirkkopellon Molli.  

Viime vuoden lopulla kuvitustaide noteerattiin valtionpalkinnoissa poikkeuksellisen näyttävästi, kun Erika Kallasmaa sai kuvitustaiteen valtionpalkinnon, graafisena suunnittelijana tunnettu Aimo Katajamäki yhdessä vaimonsa sisustusarkkitehti Päivi Meurosen kanssa  muotoilun valtionpalkinnon, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Julia Vuori lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja Mauri Kunnas tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. 

Tätä palkintosadetta vasten tuntuu absurdilta, että laadukas, moni-ilmeinen ja kiinnostavasti myös kuvataiteen kanssa keskusteleva kirjankuvitustaide saa silti niin vähän mediahuomiota tavallisessa arjessa.

Arja Kanerva on haastatellut pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon saaneita Seita Vuorelaa ja Jani Ikosta. Filippa Hella on käynyt tutustumassa Göteborgissa Bilderbokens nya skepnader -näyttelyyn, joka esittelee nuoria pohjoismaisia kuvakirjantekijöitä. Suomesta näyttelyssä on ollut mukana Virpi Talvitie. 

Asiaan kuuluvasti Kuvittaja-lehdessä on kauttaaltaan näyttävä kuvitus
ja taitto. Esimerkkiaukeama Aino Havukaisen ja Sami Toivosen haastattelusta,
Kuvittaja 1/2014. 

Jyrki Vainio on haastatellut Aino Havukaista ja Sami Toivosta, jotka kertovat menestyksekkäiden Tatu ja Patu -kirjojen kuvitusprosessista:

”Kumpikaan meistä ei pystyisi tekemään näitä kirjoja yksinään”. --- ”Kummallakin meistä on kykyjä ja puutteita ja ne täydentävät toisiaan. Kaksi päätä parantaa lopputuloksen todennäköisyyttä onnistua. ”

Kuvittajan toimeentulosta kertoo karusti seuraava sitaatti:

Pariskunta muistelee, kunka jo kymmenen tuhannen kappaleen myynnin saavuttaminen uudelle kirjalle oli juhlittava merkkitapaus – mutta eihän silläkään vielä kokonainen perhe elä. 

”Laskettiin, että meidän kaikkien elättämiseen tarvittaisiin kolmenkymmenen tuhannen kappaleen myyntiä. Ja sellainenhan oli ihan täyttä utopiaa.”

Vainion jutussa jää mainitsematta, että viime vuoden myydyimpien lastenkirjojen kolmannella sijalla on Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen, jota on myyty sataa kirjaa vaille 30 000 kappaletta!

Jyrki Vainio on haastatellut myös Alexandra Salmelaa, jonka Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos) ilmestyi viime vuonna Suomen lisäksi myös Slovakiassa. 

Kirjalle päätettiin etsiä slovakialainen kuvittaja, jotta se erottuisi Suomessa paremmin muusta tarjonnasta. Martina Matlovicovan muun muassa  kollaasia hyödyntävä kuvitus on impulsiivinen ja ryöpsähtelevä. Vaikutelma selittyy suurelta osin sillä, että hän ideoi kuvituskuviaan vasta tekoprosessin aikana.

Kuvittaja-lehden monipuolisuus näkyy myös Ville Hännisen klassikkojen uudelleen kuvitusta koskevassa artikkelissa, jonka kuvaesimerkit on otettu Elina Warstan Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -klassikon (Teos 2013) uudesta visuaalisesta ilmeestä.  

Jokaisessa numerossa on myös Luonnoksesta kuvaksi -sarja, jossa tällä kertaa kuvittaja Laura Valojärvi todentaa luonnoksin ja sanoin Raili Mikkasen Iivari-tonttu karkuteillä -kuvakirjan yhden kuvituskuvan syntyhistorian.

Vaikka Kuvittaja on Kuvittaja ry:n jäsenlehti, niin se on myös kenen tahansa kuvan ja kuvitustaiteen ystävän tilattavissa. Vuosikerran tilaushinta on 36 euroa.

Tietoa lastenkirjoista on tarjolla ylenpalttisesti, mutta siihen pitää myös sitoutua

Viime viikkoina rouva Huun postilaatikosta on löytynyt tämän tästä kiinnostavia alan lehtiä. Tilanteessa, jossa sanomalehtien mielenkiinto lasten- ja nuortenkirjallisuuden esittelemiseen ja taustoittamiseen on vähentynyt, näillä yhdistysten ja erilaisten instanssien julkaisemilla lehdillä on entistä isompi merkitys lastenkirjallisuudesta kiinnostuneiden keskuudessa – siitäkin huolimatta, että ne ilmestyvät usein harvakseltaan, vain neljästi vuodessa.

Tuntuu vain nurinkuriselta, että lehtien hienot kartoitukset, näkökulmat, tekijähaastattelut ja kritiikit jäävät käsitykseni mukaan melko pienen, vaikka sitäkin arvostavamman asiantuntijaryhmän herkuksi. Onneksi monet näistä lehdistä ovat luettavissa myös kirjastojen lehtiosastoilla. 

Kuvittaja-lehden kaksoisnumerossa 3-4/2013 keskitytään vaikeisiin aiheisiin, sekä aikuisten- että lastenkirjallisuuden näkökulmasta. Iiris Lagus on haastatellut Tiina Pystystä, joka on aikuisille suunnattujen kuvitettujen kirjojen uuras esitaistelija. 

Lagus haastatteli myös rouva Huuta kuvakirjojen vaikeita aiheita käsittelevään juttuunsa, joka on otsikoitu ”Ei lasten silmille”. Veera Voutilaisen kiinnostavasssa jutussa ”Normiongelma” esitellään etupäässä suomenruotsalaisten kuvakirjojen ronskia toiseuden esittämistä. Lastenkirjakentän monitoimija Arja Kanerva haastaa Bratislavan biennaleen linkittyvässä jutussaan kuvittajia miettimään digikuvitusta, sen etuja ja haittoja.

Tyyris Tyllerössä Kari Vaijärvi luotaa taas parin viime vuoden kuvakirjatarjontaa ja Sisko Ylimartimo ottaa kantaa viime aikoina muotoilussa velloneisiin plagiointisyytteisiin artikkelissaan "Kuvienvälisyys – Kuvatradition siteerausta vai kopiointia?" ja tuo esimerkkejä kuvitustaiteen puolelta, mm. Anthony Brownelta ja Rudolf Koivulta. 

Vaijärvi on myös haastatellut uutta kotimaista kuvakirjantekijää, Enna Airikia. Haastattelu antaa erinomaista pohjatietoa työn alla olevaan Korppipäinen mies- kuvakirjan (Karisto 2013) arvosteluun, jonka lupaan mitä pikimmin julkaista Lastenkirjahyllyssä.

Euroopan mittakaavassakin ainutlaatuisen lasten kirjallisuuslehti Vinskin vuoden viimeinen numero leviää poikkeuksellisesti myös Venäjälle: siitä on Anna Sidorovan ja taustajoukkojen voimin toimitettu myös venäjänkielinen numero. Suurin osa Vinskissä lasten arvioimista kirjoista tunnetaan  sekä Suomessa että Venäjällä.

Kuvaan keskittyy myös Virikkeitä-lehden numero 3/2013. Bratislavan biennaleen osallistuivat tänä vuonna IBBY:läisistä Arja Kanerva, Teresia Volotinen ja Noora Miettinen, jotka avaavat kuvitusnäyttelyn antia eri kanteilta. 

Virikkeissä on jälleen mukana myös uusien lasten- ja nuortenkirjojen ja ammattikirjallisuuden arvioita.

Käsi sydämelle, lastenkirjallisuuden tekijät – kirjailijat ja kuvittajat –, kirjastonhoitajat, tutkijat, kirjavinkkarit, opettajat ja muut kasvatustyössä olevat:  kuinka monelle tulee kotiin kannettuna Lastenkirjallisuusinstituutin julkaisema Onnimanni, Lukukeskuksen lasten kirjallisuuslehti Vinski ja nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis, Culturan julkaisema Tyyris Tyllerö, IBBY Finlandin julkaisema Virikkeitä tai Kuvittajat ry:n Kuvittaja-lehti?

Nämä lehdet ovat kaikkien lastenkirjallisuuden parissa eri tavoin työskentelevien ammattikirjallisuutta, joiden vuosikerrat voi oman kokemukseni mukaan  vähentää myös verotuksessa.

PS. Mainittujen lastenkirjallisuuteen ja -kulttuuriin keskittyvien lehtien lisäksi kannattaa muistaa vielä myös Suomen Kirjailijaliiton julkaisema Kirjailija-lehti, jota toimittavat nykyisin Terhi Rannela ja Jani Saxell. Kirjailija-lehdestäkin löytyy paljon lasten- ja nuortenkirjateemaa, joihin palaan tuonnempana. Vaikka lehti on ensi sijassa Kirjailijaliiton jäsenlehti, sen voi hankkia edellä esiteltyjen lehtien tapaan myös irtonumerona hyvin varustetusta kirjakaupasta. 

Onnimannista on moneksi

Onnimanni 2/2013. Julkaisija Lastenkirjainstituutti. 64 sivua. Päätoimittaja Tuula Korolainen. Taittaja Annu Pörhönen. Kansikuva Päivi Unenge. Irtonumeromyynti hyvin varustetuista lehtipisteistä.

Eilen kopsahti postilaatikkoon uusin Onnimanni. 

Tampereella sijaitseva Lastenkirjainstituutti juhlii kuluvana vuonna 35-vuotista taivaltaan pääosin työn merkeissä. 

Syys-lokakuussa järjestetään jo kolmas Lastenkirjainstituutin Studia generalia -luentosarja, joka keskittyy nyt lastenkirjan kuvitukseen. 10 kuvittajaa kertovat kuvittajan työstään kaikille avoimessa luentosarjassa!

35 vuoden zuumausta löytyy toki Onnimannistakin. Pitkäaikainen päätoimittaja Tuula Korolainen muistelee pääkirjoituksessaan lehden kasvua vaatimattomasta Tiedotteesta pulskaksi ja monipuoliseksi Onnimanniksi. 

Instituutin toiminnanjohtaja Maria Ihonen on penkonut instituutin kirjaston kuvakirjahyllyä ja valinnut instituutin 35-vuotistaipaleen varrelta kultakin vuodelta yhden unhoon jääneen tai edelleen kiinnostavan kuvakirjan, jonka esittelee lyhyesti. Esittely jatkuu seuraavassa numerossa, nyt päästään vuoteen 1992 asti. Ihosen valikoimassa on monta rouva Huunkin suosikkia.

Olen ollut tekemässä Onnimannia vuodesta 1989 lähtien, ensin avustajana ja sittemmin tuntipalkattuna toimittajana. Olen tehnyt juttuja, haastatteluja ja koosteita tilauksesta, usein hyvinkin nopealla toimitusajalla, mutta saanut myös tehdä paneutuneemmin monista itseäni kiinnostavista aiheista. Tässä numerossa luotaan Salla Simukan haastattelun kautta nuortenkirjallisuuden satubuumia. 

Samaan aihepiiriin liittyy myös tamperelaisen lastentarhaopettajaopiskelijan Jarno Kokkosen haastattelu. Hän on jo parin vuoden ajan pitänyt Tampereella ja lähikunnissa satutunteja lasten lisäksi myös aikuisille ja on nyt valtaamassa myös pääkaupunkiseudun kirjastoja!

Sisäkkäisten maailmoiden illuusio toistuu monissa Matti Kodan Lumotun
ruusun kuvituskuvissa. Katsoja tempautuu näin hyvin konkrettisesti Kaarina
Helakisan monisyisen tarinan vietäväksi. Aukeama Onnimannista 2/2013.

Itselleni mieluinen ja henkilökohtainenkin teksti löytyy Isot ja pienet -essee -sarjasta, jossa olen lukenut rinnakkain Kaarina Helakisan ja Matti Kodan Lumottu ruusu -kuvakirjaa (Otava 1983) ja Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikka -runokokoelmaa (WSOY 2007).

Juhani Niemen artikkelissa kysytään, onko Risto Räppääjä -sarja
postmodernia lastenkirjallisuutta. Aukeama Onnimannista 2/2013.

Emeritus professori Juhani Niemi on lukenut virkein silmin Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -sarjaa ja nostaa siitä kiinnostavia näkökulmia esiin. Niemi rinnastaa Riston ja Rauhan sekä Peppi Pitkätossun ja Mikko Mallikkaan perhekuviot ja toteaa, kuinka menestyvät lastenkirjat perustuvat tyypillisesti enemmän vajauteen kuin vahvuuteen, ja erilaisuudesta tehdään niissä yleensä hyve. Niemi lukee sarjaa myös komiikan teorioita vasten ja tuo esille sen ansiot kahden eri lukijakunnan, lapsen ja aikuisen, näkökulmasta.

Pitkäaikainen avustaja Ruotsista, Kerttu Jokela, esittelee kiinnostavasti tämänvuotisen ALMA-palkinnon saajan, argentiinalaisen Isolin, jota hän kuvailee Peppi Pitkätossun hengenheimolaiseksi. Hyvää itsetietoisuutta Isol on osoittanut vaatiessaan aloittelevana taiteilijana avustamiltaan lehdiltä ja kustantamoilta yhtä suuria korvauksia kuin tekstin tekijätkin saavat. Hän on perustellut  kantaansa mm. seuraavasti: ”Entä minä, joka olen idoeinut koko kirjan kuvituksen ja graafisen suunnittelun. Eikö minun panokseni ole yhtä tärkeä kokonaisuutta ajatellen?”

Isolin sinnikkyys onkin nostanut kuvittajien palkkioita Argentiinassa.

Jokela on vieraillut Astrid Lindgrenin lapsuudenkodissa Vimmerbyssä, jonka läheisyydessä sijaitsee Astrid Lindgrenin nimeä kantava satupuisto.

Jokela summaa myös Ruotsin viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemoja ja nimekemääriä. Erityisen paljon itseäni kiinnosti maininta sukupuolisten suuntauksien entistä tasavertaisemmasta esittelystä. Suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa näkyy tästäkin jo pieniä viitteitä. Onko kysymys siis siitä kuuluisasta ”ajan hengestä” vai ruotsalaisten perässä kulkemisesta? Ruotsalaista realistista nuortenkirjallisuutta käännetään Suomeen nykyisin yllättävän vähän.

Hanna Ruokomäki vertailee Fantasiaa frankensteinilaisittain -jutussaan Mary Shelleyn kauhuklassikon, Frankensteinin,  kahta uutta toisintoa: Tim Burtonin ohjaamaa animaatiota Frankenweenie ja Kansallisteatterin Mika Myllyahon ohjaamaa Nick Dearin Frankensteinia. Ruokomäki etsii selitystä Frankenstein-buumille myös scifin (mm. Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia) nosteesta.

Lehden nostalgiaosuudessa luodaan katsaus Aale Tynnin lastenkirjatuotantoon. Mikko-Olavi Seppälän ja Riitta Seppälän elämäkerta Aale Tynnistä, Hymyily, kyynel, laulu (WSOY) ilmestyy syksyllä.

Kerttu Jokelan katsauksessa luodataan viime vuoden ruotsalaista
lasten- ja nuortenkirjallisuutta ansiokkaasti. Aukeama Onnimannista 2/2013.

Jokaisessa Onnimannissa on myös Puntari-osasto, jossa arvioidaan uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kakkosnumerossa arvioidaan hitusen yli 30 teosta, pienimpien pahvikirjoista varttuneempien nuorten ja aikuisten fantasiaan!

Näinä epävakaisina aikoina, jolloin isot sanomalehdet esittelevät entistä sattumanvaraisemmin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, erikoislehtien painoarvo katsausten, laajojen artikkeleiden ja koko kirjallisuuden alueen esittelijänä kasvaa entistä tärkeämmäksi. 

Lasten- ja nuortenkirjakentällä nuristaan usein näkyvyyden vähentymistä. Neljästi vuodessa jokainen tällä kentällä työskentelevä saa Onnimannin ansiosta monipuolisen kattauksen lasten- ja nuortenkirjallisuudesta nautittavakseen, joten nurinalle ei kaikin osin ole mielestäni perustetta.

Käsi sydämelle: kuinka monelle Lastenkirjahyllyn vakilukijalle tulee kotiin kantona Onnimanni?

Tuula Korolaiselle valtion lastenkulttuuripalkinto

Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden päätoimittaja, lastenkirjailija ja suomentaja Tuula Korolainen on saanut tänään 15 000 euron suuruisen valtion lastenkulttuuripalkinnon.

Palkintoa perusteltiin seuraavasti:

Korolaisen lastenkirjatuotanto ulottuu pienten lasten riimeistä tietokirjoihin. Tuotannon laadusta kertoo se, että Korolainen on saanut teoksestaan Kuono kohti tähteä (2005) Finlandia Junior -palkinnon ja että hänelle on myönnetty yhdessä Riitta Tuluston kanssa Tietopöllö-palkinto (2001) lapsille ja nuorille kirjoitetuista tietokirjoista.

Merkittävän työn Korolainen on tehnyt erityisesti lastenkulttuurin esittelijänä ja arvioijana: hän on lähes neljännesvuosisadan, vuodesta 1988 lähtien, toiminut Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin, nykyisen Lastenkirjainstituutin, lehden Onnimannin päätoimittajana. Julkaisu on Korolaisen aikana monipuolistunut ja vahvistunut niin sisällöllisesti kuin visuaalisestikin. Lehden artikkeleista on äskettäin ilmestynyt antologia Satusaappaat ja runopilli (2011), jonka Korolainen toimitti yhdessä Arja Kanervan kanssa.

Lastenkirjakritiikkien palstatilan pienentyessä päivälehdistössä lastenkulttuurin laaja-alainen ja syventävä seuranta erikoisjulkaisussa on entistä tärkeämpää. Tuula Korolaisen johdolla Onnimannista on kehittynyt korkeatasoinen lastenkulttuurin tutkimuksen ja popularisoinnin foorumi. 

Tänä vuonna Korolaiselta on ilmestynyt hiirikuvakirja Kuono lumessa (kuv. Marjo Nygård) sekä ikääntymistä käsittelevien runojen antologia Täyttä päätä (LK-kirjat, kuv. Virpi Talvitie) yhdessä Riitta Tuluston kanssa).   

Avoin kutsu virtuaalisille lasten- ja nuortenkirjasynttäreille

Virpi Talvitien kuvituskuva kirjasta Onnenpäiviä. Runoja lapsen juhlaan
(Tittamari Marttinen & Päivi Heikkilä-Halttunen, WSOY 2005). 

Mihin on taas yksi vuosi hujahtanut?

Lastenkirjahylly täyttää tänään kolme vuotta. On jälleen tilannekatsauksen aika.

Kun syksyllä 2009 päätin perustaa blogin, jossa arvioin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kritiikkiä oltiin ajamassa muissa medioissa yhä alemmas. Ajattelin optimistisesti, että blogin pito olisi akuutti vain pahimman suvantovaiheen ylitse.

Lasten- ja nuortenkirjakritiikin tilassa ja tolassa ei ole kuitenkaan mitään mullistuksia tapahtunut.

Ilonaiheena voi kuitenkin pitää sitä, että maakuntalehdet seuraavat aluetta yhä suhteellisen aktiivisesti ja että esim. Yle 1:n Kultakuumeessa pidetään aika-ajoin lasten- ja nuortenkirjoja esillä uutisjutuissa. 

Myös alan erikoislehdet – Vinski, Lukufiilis, Onnimanni, Virikkeitä ja Tyyris Tyllerö – pitävät edelleen aiemmassa mittakaavassa meteliä lasten- ja nuortenkirjoista, unohtamatta myöskään järjestöjen lehtiä, ennen muuta Lapsen maailmaa ja Lapsemme-lehteä.

Isoimpien sanomalehtien mielenkiinto lasten- ja nuortenkirjallisuuteen on sattumanvaraistunut. Nähtäväksi jää, kuinka esim. Helsingin Sanomien tabloid-uudistus vaikuttaa kulttuuriosaston linjauksiin vuoden vaihteessa.

Leena Lumpeen kuvituskuva Kaarina Helakisan Suomen lasten juhlakirjasta (toim. Raili Mikkanen, Otava 1999). Kirjasta on juuri ilmestynyt uusi, tarkistettu laitos. 

Perhe- ja vauvalehdet eivät ole vieläkään oivaltaneet lastenkirjallisuudesta löytyvää markkinarakoa: lastenkirjat osallistuvat nimittäin juuri nyt kiinnostavasti kasvatuskeskusteluun ja ja heijastavat nykyhetkeä. 

Haloo, Vauva, Kaksplus ja Meidän perhe !

Kilpailu lukijoista on kovaa ja erityisen surulliseksi rouva Huu tuli jo kesällä julkistetusta uutisesta, jonka mukaan lasten ja nuorten mediakasvatukseen keskittyvä Peili-lehti lakkautetaan vuodenvaihteessa. 

Olen ollut lehden kestotilaaja jo pitkään ja  iloinnut lehden virkeistä teemanostoista ja katsauksista. Lakkautuksen peruste on lakoninen:  tilausmäärät ovat niin pienet, että lehden teko ei ole enää kannattavaa. 

Leena Lumpeen kuvituskuva Suomen lasten juhlakirjasta (2. tarikistettu painos Otava 2012). 

Uusia kirjallisuusaiheisia blogeja perustetaan varmasti lähes päivittäin. Verkossa on yltäkylläisesti valinnanvaraa keskustella hyvästä, huonosta tai keskinkertaisesta kirjallisuudesta.

Entistä useampi lasten- ja nuortenkirjailijakin on ryhtynyt bloggaajaksi. Verkosta löytyvät useamman kirjailijan Grafomanian joukkoblogin lisäksi mm. Terhi Rannelan, Päivi Lukkarilan, Raili Mikkasen, Jukka Laajarinteen, Anu Holopaisen, Kirsti Ellilän ja Marika Laijärven blogit, joista löytyy esimerkiksi luomisen tuskaa ja iloa, luontoelämyksiä, kirjailijan arkea ja juhlaa, life styleä ja lukukokemuksia (linkit näihin löytyvät oikeasta sivupalkista, kuten ennenkin!) .

Yksi uusimmista blogisteista on lastenkirjailija ja -kuvittaja Annastiina Syväjärvi (nyk. Mäkitalo), jonka Kiinnoste-blogi  starttasi alkusyksystä. Kiinnoste on hyvä esimerkki kuvittaja-graafikoiden työnkuvan moninaisuudesta sekä ennen muuta heidän lisäntyneestä halustaan saada enemmän vastakaikua luovalle työlleen tässä kuvaähkyn kyllästämässä maailmassa. Kiinnosteen graafisesti harkittu, mutta erittäin värikylläinen ulkoasu on linjassa Syväjärven uusimpien kuvakirjojen kanssa. 

Kirjailija/kuvittajablogistit kokevat tärkeäksi lisätä vasta ilmestyneen kirjansa näkyvyyttä myös oman blogin kautta, kun kustantamoiden markkinointiosastot eivät enää ennätä, viitsi tai jaksa tehdä tätä työtä. 

Monet esikoiskirjailijatkin perustavat ensitöikseen kustannussopimuksen saatuaan nykyisin blogin, jossa kertovat ensimmäisen kirjailijavuotensa kokemuksista ja teoksen saamasta vastaanotosta. 

Lastenkirjahylly on saanut Kiinnosteelta blogitunnustuksen näillä saatesanoilla:

Uppoutukaa tähän blogiin, jos tuntuu ettei kirjakauppojen valikoima tyydytä. Tätä blogia tutkittuanne osaatte etsiä muitakin kuin niitä lastenkirjoja joita on notkuva pino kassan vieressä!  

Rouva Huu kiittää hienosta tunnustuksesta ja pistää sen kiertoon kaikille yllä mainituille blogeille.

Lastenkirjahylly haluaa vastaisuudessakin lisätä tietämystä tarjolla olevista lasten- ja nuortenkirjauutuuksista, nostaa myös niitä vähemmän julkisuutta saavia, pienempien kustantamoiden teoksia ansaitusti enemmän näkösälle, antaa arvoa unohtuneille klassikoille, tutkia ilmiöitä, ihmetellä ääneen asioita ja toivon mukaan – ja yhä enenevässä määrin – herättää keskustelua. 

Lastenkirjahylly eroaa monista harrastuspohjalta yllä pidettävistä kirjallisuusblogeista tavoitteellisuutensa ja erityisasiantuntemuksen puolesta. Tästä syystä lähtöoletuksena on ollut saada blogille ulkopuolista rahoitusta. Hyllyä ovat tähän mennessä tukeneet taloudellisesti Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Kirjastosäätiö, Majaojan säätiö, Otavan kirjallisuusrahasto, WSOY:n kirjallisuussäätiö ja Alfred Kordelinin rahasto. Jatkorahoitus syksystä eteenpäin on vielä haussa.

Rouva Huu reissaa huomenna Joensuuhun osallistuakseen perjantaina alkavaan Joensuun kirjallisuustapahtumaan, jonka teemana on TYHJÄ. Paikalla ei kuitenkaan ole tyhjäntoimittajia eivätkä aiheet ole tyhjänpäiväisiä. Esiintyjinä ovat mm. kirjailijat Kristina Carlson, Claes Andersson ja Markku Envall sekä Helsingin Sanomien radio-ohjelmien kriitikko Sampsa Oinaala.