Poika, jolla oli lukemisen himo

Arvi Arjatsalo: Sammatin Elias. Elias Lönnrotin elämänvaiheita kouluvuosista ensimmäisiin runonkeruumatkoihin, 172 sivua, Otava 1982. Kansikuva Hannu Taina.
 
 

Tänä kesänä olen – itsellenikin hieman yllätyksenä – perehtynyt Elias Lönnrotin elämään.  

Ensimmäinen alkukesän lukuelämys, Laura Lähteenmäen romaani Marian kirja (WSOY 2025), kertoi kiinnostavasti Lönnrotista tämän vaimon, Maria Piponiuksen, näkökulmasta perheen isänä ja puolisona kerraten myös Piponiuksen omia elämänvaiheita. 

Irma Sulkusen elämäkerta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa (SKS 2025) korjaa puolestaan kiinnostavasti Lönnrotista luotua suurmiesmyyttiä.

Muistelin Lönnrotista ilmestyneen myös nuortenkirjan, Arvi Arjatsalon Sammatin Eliaksen, ja tilasin sen kirjaston varastosta luettavakseni.

Lönnrot kasvoi vaatimattomissa oloissa räätäli-isänsä ja äitinsä neljäntenä lapsena Sammatissa. 

Isä vieroksui pojan lukuhaluja.

 

Kohtaus, jossa isoveli Henrik puolustaa pikkuveljen kiinnostusta kirjoihin kiteyttää hyvin Lönnrotin erityisyyden perheen silmissä:

–     Ei Elkka laiska ole. Lukeminen on vaan käynyt sille himoksi.

–     mitä himoksi! isä matki vihaisena. – Jo minäkin viinanhimon tunnen ja tupakankin, mutta lukemisen himosta en ole koskaan kuullutkaan. Vähäjärkisenä sitä monet pitää, kun ei se näe eikä kuulekaan enää mitään. Ja kun Kaapokin on alkanut tavata tärittää… pyörii kuin kärpänen Elkan ympärillä.
 
Isän toivoton ääni hymyilytti Henrikiä. Selin kääntyneenä hän veteli tervaa ruuheen, mutta tuntui samalla aprikoivan jotain.
 
–     Elkalle on annettu lukupää, siihen sen veri vetää, Henrik lopulta sanoi. 

 

 

Kiinnostavasti Arjatsalo havainnollistaa, kuinka Lönnrotin uutteruus, uteliaisuus ja opinhalu johdattivat hänet aina uusille kouluteille. 

Ilman ulkopuolisten tukea ja mesenointia tämä ei toki olisi ollut mahdollista, mutta Lönnrot myös ponnisteli ollakseen kaiken häneen osoitetun luottamuksen arvoinen. 

Koulutie veikin Tammisaaren pedagogiosta 1814 Turun katedraalikouluun ja Porvoon lukioon ja sieltä Turun Akatemiaan.  

Ruotsin taito oli alkuvaiheessa olematon, ja Lönnrot turvautui ulkolukuun selvitäkseen ankarista kuulusteluista. 

Opintojaan hän rahoitti milloin räätälinä ja kiertävänä teinilaulajana tai auttamalla koulukortteerin vuokraemäntää lumenluonnissa ja muissa pikkuaskareissa.

Arjatsalo tuo hauskasti esiin Lönnrotin sosiaalisten taitojen vajavaisuuden. Kun Lönnrot oli Hämeenlinnan apteekissa töissä kevätkesällä 1820, apteekkarin vaimo teettää hänelle puvun, jotta apteekkiharjoittelijan rahvaanomaisuus ei olisi niin ilmiselvää.

Lönnrot menee ystävällisestä eleestä niin hämilleen, ettei saa sanaa suustaan. Niinpä hän kirjoittaa apteekkarin rouvalle korukielisen kiitosrunon! 

Lönnrotin kiinnostus rahvaanrunojen keräämiseen herää vähitellen. 

Sivistyneistö ei rahvaanrunoista innostu, ja J. L. Runebergin runojen uskotaan olevan tuhat kertaa parempia kuin nuo ”rahvaan teelmät”. 
 
Teoksen voikin lukea nuortenkirjallisuudelle tyypillisenä etsikkoajan ja identiteetin löytymisen kuvauksena. 

Romaanin lopussa kerrotaan ensimmäisistä Lönnrotin runonkeruumatkoista.

Arjatsalo (1927–1989) oli koulutukseltaan kansakoulunopettaja. Sammatin Eliaksessa näkyy hänen halunsa sivistää nuoria lukijoitaan. Hän tekee se kuitenkin  luontevasti, ilman paatosta.  

Sammatin Elias noteerattin ilmestymisvuotenaan Topelius-palkinnolla. 

Myöhemmin Arjatsalo kirjoitti vielä  nuorille suunnatut elämäkertaromaanit M. A. Castrenista ja Zacharias Topeliuksesta. 

Tietokuvakirja moottoripyöräurheilun suomalaisesta legendasta

Pirita Tolvanen: Paroni. Jarno Saarisen elämä. 53 sivua. Myllylahti 2018.

 

Tiedätkö sinä, kuka oli Jarno Saarinen? Pidätkö moottoripyöristä?
 
Jarno Saarinen oli ensimmäinen suomalainen ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari. Hän huolsi ja viritti itse pyöränsä ja ajoi niitä eri lailla kuin muut. Hän tunsi moottorit kuin omat taskunsa ja oli aina valmis auttamaan toisia. Saarisen elämä ja ura jäivät lyhyiksi, mutta hän jätti jäljen moneen sydämeen, ja hänen kehittämänsä ajotyyli muutti ratamoottoripyöräilyn maailmaa. 

 

Suomalainen ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarinen (1945–1973) on ollut viime aikoina näkyvästi esillä Sami Keski-Vähälän käsikirjoittaman YLE:n draamasarjan Jarno ja minä ansiosta. 
 
Omaan uutisvirtaani ei kuitenkaan ole osunut mitään mainintaa Pirita Tolvasen tietokuvakirjasta, joka ilmestyi vuonna 2018.

Saarinen rakensi ja huolsi moottoripyöriään itse.
Pirita Tolvasen kuvitusta tietokuvakirjaan 
Paroni. Jarno Saarisen elämä (Myllylahti 2018).   

Tolvasen kirjan voi nähdä osana vuonna 2017 Suomessa virinnyttä lapsille ja nuorille suunnattujen sankaritarinakirjojen buumia. 

Tietokuvakirjan retrohenkinen kuvitus on värikylläinen ja väittäisin sen jopa energisoivan lukijaa ja katsojaa.  

Kuvakirjaformaatti sopii hyvin Jarno Saarisen ja hänen puolisonsa Soilin tarinan kertomiseen. Saarisen keskeiset elämänvaiheet ja uran kehitys sekä tyttöystävän ja sittemmin puolison merkitys kisamatkoilla tulevat luontevasti kerrotuiksi. 

Kirja ei selitä Jarno Saarisen "Paroni"-lisänimen taustoja. Kyse oli Saarisen lapsuudenperheen pojalle antamasta lisänimestä, jota ei moottoriurheilu-maailmassa kuitenkaan käytetty. 

Tämä tieto selvisi eilisestä  Kulttuuriykkösen lähetyksestä, jossa Saarisen puoliso Soili Karme, tv-sarjan käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä ja musiikkitoimittaja Pekka Laine olivat toimittaja Leena Peltokankaan haastateltavina. 

Tolvasen kieli on tavattoman selkeää, mutta samalla poikkeuksellisen ilmaisuvoimaista ja luontevaa: 
 

Oletko koskaan kuullut sitä ääntä, kun moottoripyörä kaasuttaa ohitse täyttä vauhtia? Ääni on voimakas, katse ei meinaa pysyä mukana – vauhti on niin hurja! Ohitus tuntuu luissa ja ytimissä asti. Vaati Soililta rohkeutta seistä niin lähellä rataa ja ohi kiitävää Jarnoa! 

 

Kartat ovat yksi tärkeä infografiikan muoto.
Tässä havainnollistetaan Jarno Saarisen kisamatkoja eri puolilla 
 Eurooppaa. Pirita Tolvasen kuvitusta tietokuvakirjaan 
Paroni. Jarno Saarisen elämä (Myllylahti 2018). 

 

Tolvanen on sittemmin kartoittanut lasten tietokirjallisuuden visuaalisia tehokeinoja ja koonnut tulokset verkkosivuilleen manifestiksi tietokuvien merkityksestä.

Hänen kiinnostuksensa tiedon visuaalistamiseen näkyy esimerkiksi aukeamalla, jossa on havainnollinen kartta Jarno Saarisen kisapaikoista eri puolilla Eurooppaa. 
Sisäkannessa teoksen lopussa on myös selkeä kartta, josta näkyvät Saarisen saamat palkinnot eri kilpailuissa. 

Muita graafisesti tyylikkäitä ratkaisuja esimerkiksi moottoripyörien tehon, merkittävien kisojen päivämäärien ja radan pituuden ilmoittamiseen löytyy eri puolilta kirjaa. 

Tässä kuvassa havainnollistetaan moottiripyörän ketjuihin ja
rattaisiin liittyviä välityksiä. Pirita Tolvasen kuvitusta tietokuvakirjaan
Paroni. Jarno Saarisen elämä (Myllylahti 2018). 

Kustantajan sivuilta selviää, kuinka kirjaidea sai alkunsa Münchenin lentokentällä keväällä 2017. Tolvanen myöhästyi lennolta ja tapasi kentällä moottori-urheiluharrastajan, joka kertoi Saarisen maailmanmaineesta ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että aihe sopisi lastenkirjaan. 
Paroni. Jarno Saarisen elämä on siinä mielessä kumouksellinen lastenkirja, että kirjan päähenkilö kuolee lopussa. Saarinen menehtyi Italian Monzan radalla vain 27-vuotiaana toukokuussa 1973. 

Pirita Tolvasella ei ollut juurikaan kokemusta moottoriurheilun maailmasta, mutta hän paneutui siihen pieteetillä ja lopputulos tyydyttää myös alan asiantuntijoita. 

Ilmestymisvuonnaan kirja nimettiin Vuoden 2018 urheilukirjojen finaaliin.

Vuonna 2021 ilmestyi Pasi Lönnin kirjoittama ja Tolvasen kuvittama Rallitalli (Tammi). 

  

 

 

 

 

 

 

  

Tarinallisia elämäkertoja lapsille

Pieni opas suureen elämään -sarja: Isabel Thomas & Marianna Madriz: Frida Kahlo, 64 sivua, Etana Editions 2019.

Isabel Thomas & Marianna Madriz: Stephen Hawking, 64 sivua, Etana Editions 2019.  

Danielle Jawando & Noa Snir: Maya Angelou, suom. Kirsikka Myllyrinne, 64 sivua, Etana Editions 2019.

Parin viime vuoden aikana on Suomessa ilmestynyt lukuisia kotimaisia ja käännettyjä sankaritarinakirjoja lapsille ja nuorille. 

Etana Editions -kustantamon julkaisema, alunperin brittiläinen, Pieni opas suureen elämään -sarja mahtuu hyvin joukkoon ja moniin edeltäviin henkilövalinnoiltaan rönsyileviin kokoelmateoksiin verrattuna se viehättää nimenomaan pienen kokonsa, viehättävän retrohenkisen kuvituksensa ja kiihkottoman, mutta tarkasti tietoon keskittyvän esitystapansa vuoksi.

Sarjan kolmessa ensimmäisessä suomennetussa osassa tulevat tutuiksi meksikolainen kuvataiteilija Frida Kahlo, yhdysvaltalainen tiedemies Stephen Hawking sekä monilahjakas afroamerikkalainen mustien ihmisoikeuksien puolesta taistellut Maya Angelou. 

Heidän keskeiset elämänvaiheensa varhaislapsuudesta lähtien käydään kronologisesti läpi, mutta teksti pysyy helposti omaksuttavana ilman vuosilukutykitystä ja liiallista yksityiskohtien vyörytystä. 

Frida Kahlon elämän kannalta kohtalokas onnettomuus
kuvataan näin elämyksellisesti.Marianna Madrizin kuvitusta
Isabel Thomasin tekstiin tietokuvakirjassa Pieni opas suureen
elämään: Frida Kahlo (Etana Editions 2019).

Kirjasarjan viehätys perustuu pitkälti paitsi yhtenäiseen sarja-asuun niin kuvituksen rauhalliseen sävymaailmaan. Retrotyylistä huolimatta keskushenkilöitä kuvataan tunnistettavasti ja pidetään huolta tietoaineksen paikkansapitävyydestä. Erityisen komeasti tämä havainnollistuu Marianna Madrizin tavassa visualisoida Stephen Hawkingin tieteellistä ajattelua.   

Lapsille todennäköisesti vieraat sivistyssanat on tekstissä alleviivattu ja niistä löytyy teoksen lopusta listaus. 

Jokaisesta kohdehenkilöstä on myös aikajana, josta näkyvät tärkeimmät elämänvaiheet.

Hawkingin ajattelu visuaalistuu komeasti kuvituksessa.
Marianna Madrizin kuvitusta Isabel Thomasin
tekstiin tietokuvakirjassa Pieni opas suureen elämään:
Stephen Hawking  (Etana Editions 2019). 

Sarja on myös hyvä esimerkki todella monen ikäisiä lapsia ja nuoria kiinnostavasta formaatista. Näitä tietokuvakirjoja voi mainiosti käyttää myös ilmiölähtöiseen oppimiseen viskarista ja eskarista jopa lukioon asti! 

Kirjat antavat luontevan sykäyksen etsiä lisätietoja Kahlon taideesta, Hawkingin tutkimuksista ja Angeloun monelle taholle haaroneista saavutuksista myös verkosta.

 Maya Angelou oli monella elämän alueella ihmisoikeuksien edelläkävijä.
Noa Snirin kuvitusta Danielle Jawwandon tekstiintietokuvakirjassa Pieni opas suureen elämään:
Maya Angelou (Etana Editions 2019).

 Vastaavankaltainen – sivumäärältään rajattu ja visuaalisesti koukuttava – kirjaformaatti toimisi myös erinomaisesti lapsille ja nuorille suunnatuissa  kotimaisten merkkihenkilöiden pienoiselämäkerroissa. 

Yksi sellainen on kuvakirjaformaatissa onneksi jo aloitettukin: Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen suurnaisia -sarja (Teos v:sta 2018), jonka osissa on jo tutustuttu Minna Canthiin ja Ellen Thesleffiin. Tänä vuonna ilmestyy kolmas osa Eeva Kilvestä.

Myös Etanan sarja jatkuu tänä vuonna Marie Curien, Charles Darwinin ja Leonardo da Vincin elämäntarinoilla. 

Minna inspiroi myös nykytyttöjä

Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset, 40 sivua, Tammi 2019

Suomalainen lasten tietokirjallisuus on poikkeuksellisen hyvässä vedossa. 

Lapsille ja nuorille julkaistaan entistä enemmän tarinallisia tietokirjoja, joissa nykyhetkeen sijoittuvan juonellisen kehyskertomuksen kupeessa tarjotaan tietoa ja ahaa-elämyksiä helposti omaksuttavassa muodossa.  

Elina Lappalaisen kirjaformaatti on rakenteeltaan ilahduttavan erilainen verrattuna moniin viime syksynä ilmestyneisiin suurnaiskirjoihin, joiden määrämittaisissa esittelyissä pyrittiin kokoamaan naisten elämän ydinkohtia nuorta lukijakuntaa kiinnostavaan muotoon usein hengästyttävällä tahdilla. 

Tietokuvakirjassa ei glorifioida naisten sankarillisuutta liikaa. Nykypäivän sankarinaiset ovat muun ohessa myös äitejä ja isoäitejä.

Näkymä Minnan salongista. Etualalla supattavat Elli ja Hanna.
 Ilona Partasen kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan 
Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 

Sisarukset Elli ja Hanna tutustuvat suomalaisiin suurnaisiin. Ensin he vierailevat Kuopion korttelimuseossa Minnan salongissa. Tytöt eivät ole uskoa korviaan, kun opas kertoo Minna Canthin ajan elämästä. 

[ – – ]  – Tyttökoulussa tytöt opettelivat puhumaan vieraita kieliä, soittamaan pianoa ja tekemään käsitöitä. Matematiikkaa ja biologiaa opetettiin kunnolla vain poikien koulussa, opas jatkaa.  

–     Täh, eikö! Hanna huudahtaa. – Kamalan epäreilua! Muutkin lapset pudistelevat päätään epäuskoisina.  

–     Se oli kamalan epäreilua myös Minnan mielestä, Petra-opas sanoo. 

– Siksi hän kirjoitti paljon näytelmiä ja lehtijuttuja tyttöjen oikeudesta koulutukseen. Hänen mielestään tytöillä ja pojilla piti olla samat oikeudet ja mahdollisuudet. 

Näkymä Minna Canthin perheen arjesta. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 

Elli ja Hanna kohtaavat  elossa olevia tunnettuja sankarinaisia tai tutustuvat muutoin luontevasti jo edesmenneisiin suomalaisiin suurnaisiin. Heidän oma mummonsa on kehitysfysiologian ja kantasolujen uraauurtava tutkija, professori Irma Thesleff, joka on erikoistunut lasten hampaiden oikomiseen. 

Mummo kertoo fanittavansa tähtieteen professori Liisi Otermaa. Hän vie tytöt myös Kansallisteatteriin katsomaan Minna Canthin näytelmää Papin perhe. Teatterin jonosta he pongaavat presidentti Tarja Halosen. (Ja tarkkasilmäinen kuvan katsoja tunnistaa myös Sofi Oksasen!) 

Tarja Halosen nykyiset pyrkimykset edistää  tyttöjen pääsyä opintielle havainnollistaa aikajanaa oivaltavasti: asiat eivät ratkea hokkus-pokkus -ratkaisulla, vaan vaativat monen sukupolven naisten ponnistelua puuttua havaittuihin epäkohtiin. 

Hanna on laatimassa kouluun esitelmää Tove Janssonista, ja yhdessä mummon kanssa ihmetellään myös hänen monipuolista uraansa. Ellin ja Hannan äidin esikuva on Armi Ratia, jonka Marimekko-yritys on innostanut häntä luomaan oman vaatemalliston.  

Taiton rytmikkyys näkyy hienosti aukeamalla, jossa esitellään 
Armi Ratian Marimekko-yrityksenkankaanpainoa. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 

Harkituilla nostoilla ja detaljeilla piirretään kinnostavia pikamuotokuvia kuuden suomalaisen naisen elämästä. 

Kuvittaja Ilona Partanen tekee tunnistettavia näköiskuvia silti sopivasti tyylitellen. Kuvituksesta ei tule ähkyn tunnetta, onnistunut taitto rytmittää naisten elämäntarinaa.

Lisää Minna Canthista lapsille ja nuorille:

Anneli Toijala: Myrskylintu, Tammi 1994 / nuortenromaani.

Arvioitu maaliskuussa vuonna 2010 Lastenkirjahyllyssä. 

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli kirjailijoita, 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista, kuv. Riikka Sormunen, Tammi 2019.

Arvioitu Lastenkirjahyllyssä tammikuussa 2019. 

Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia. 70 suomalaista esikuvaa, S & S 2018.

Ida & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa, S & S 2018.

Toim. Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille). Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan, Into kustannus 2018. 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot, Teos 2018.

Leimahduksia

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita. 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista. Kuvittanut Riikka Sormunen. 93 sivua, WSOY 2019.

Kirjallisuuden ja muiden taiteen alojen kotimaisia naistarinoita julkaistaan nyt jo pieneksi ruuhkaksi asti. 

Vilja-Tuulia Huotarisen romaaniluokituksen saaneessa teoksessa on 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista. 

Mukana ovat näyttelijä Ida Aalberg, oopperalaulaja Aino Ackte, kirjailijat Minna Canth, Aino Kallas, Anni Swan ja Fredrika Runeberg, runonlaulaja Mateli Kuivalatar, säveltäjät Helvi Leiviskä ja Ida Moberg, kuvanveistäjä Essi Renvall, tanssija Maggie Gripenberg ja kuvataiteilija Ellen Thesleff. 

Huotarinen on eläytynyt naistaiteilijoiden herkkiin lapsuus- ja nuoruusvuosiin. Niistä  löytyy varhaisia leimahduksia, vahvan tiedostuksen hetkiä, jotka ovat siivittäneet heitä myöhempään menestykseen.

Muotokuvat ovat fiktiivisiä, joskin on selvää, että niiden tausta-aineistona on käytetty myös erilaisia lähteitä – muistelmia, elämäkertoja ja muuta tietokirjallisuutta. Taustamateriaalia ei kuitenkaan ole listattu lainkaann Näiltä osin luotetaan, että suomalaisten naistaiteilijoiden elämästä innostuneet eri ikäiset lukijat osaavat itse etsiytyä lisätiedon ääreen. 

Aino Ackté tähtää äitinsä tavoin oopperalavoille, mutta äiti suhtautuu
tyttärensä pyrkimyksiin ristiriitaisin miettein. Riikka Sormusen kuvitusta
Vilja-Tuulia Huotarisen romaaniin Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019). 

Huotarinen varioi esitystapaansa ja pitää näin lukijan virkeänä: Aino Acktén osuus on kirjoitettu näytelmän dialogin muotoon, Minna Canth kirjoittaa kirjettä ystävälleen Elsalle ja Mateli Kuivalattaren elämästä kerrotaan modernin runodraaman keinoin. Mukana on myös intiiimiä minäkerrontaa, tuokiokuvia ja kaikkitietävän kertoja tiivistyksiä.

Naistaiteilijoiden ”luomiskertomuksista” löytyy myös peilauspintoja nykytyttöjen tunnekuohuille.

Minna Canthista piirtyy impulsiivinen älykkö, joka kesken ihmissuhdetilitysten miettii sitä, kuinka realistisia ovat hänen haaveensa ryhtyä opettajaksi:

En usko, että edes opettajat ovat niin hyviä kuin olen luullut. En usko, että minä olen niin hyvä. Olen alkanut ajatella... onkohan mahdolista rakastaa ihmisen typeryyttä? Sillä millä muullakaan tavalla voin asiaa lähestyä. Onko idealismi unohdettava ja lusikoitava vain ruskeaa kastiketta perunoiden päälle? Tai muuten jää osattomaksi intohimosta?

Isänsä kuoleman jälkeisenä kesänä Aino Kallas oivaltaa perheen kesäpaikassa järvellä soutaessaan,  että ”on myös muuta tietoa kuin se, mitä koulu opettaa”. 

Pappisperheen ankaran kasvatuksen saanut Helvi Leiviskä näkee nuottien tipahtavan taivaasta ja asettuvan hänen sormiensa eteen. 

Säveltäjä Helvi Leiviskän kodin hengellisen perinnön ja musiikin
 luomisen välinen ristiriita tulee dramaattisesti esille tässä kuvassa.Riikka Sormusen kuvitusta Vilja-Tuulia Huotarisen romaaniin.
 Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019).

Yksi kiinnostavimmista on lyhyt impressionistinen kuvaus säveltäjä Ida Mobergista, jonka tuotantoon tekee heti mieli tutustua tarkemmin. Mobergin kursailematon nykykuulijan ja -lukijan puhuttelu on viehättävä tehokeino! 

Essi Renvallin kuvanveistoon liittyvät pyrkimykset tulevat myös hienosti kiteytetyksi tekstissä, jossa nuori Essi mittelee itsensä ja kunnianhimonsa kanssa Tampereen Hatanpäällä. 

 Nuori Fredrika kuvataan köynnöstävien kukkien ansarista
 raukeasti suoraan kohti katsovana nuorena neitona. Riikka Sormusen kuvitusta Vilja-Tuulia Huotarisen romaaniin Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019). 

Fredrika Runebergin nuoruuden välähdys alkaa sovinnaisesti viherkasvien tarkkailulla, ja Huotarinen tulee näin oivaltavasti tiivistäneeksi tuon aikaisen naisen paikan ja roolit. 

Nykykasvattajaa puhuttelevasti Fredrika miettii sitäkin,

– – onko todellakin tarkoitus, että vanhemmat ovat jatkuvasti huolissaan lapsistaan. Onko heidän huolensa heille tärkeämpää kuin lasten rohkaiseminen? Kuulisinpa edes kerran lauseen: ”Minun ei tarvitse surra sinua, sinä olet iloni!” Silloin uskaltaisin kääntää pääni aurinkoon. 

Nuorempien sisarten vastentahtoisesta kaitsemisesta sukeutuu tihentyvä tarina nuoren Anni Swanin sadunkertojan lahjojen löytämisestä. 

Ellen Thesleff kyseenalaistaa kielen, esineet, sukupuolet ja kaiken olevaisen: 

Olen katsellut kriittisesti kotiamme. Huomautan, ettei grafomoni ole mies tai nainen. Lamppu katossa säteilee kuin aurinko mutta se ei ole isä tai äiti. Kraana, josta vesi virtaa, on kyllä tietyllä tapaa muodokas, mutta mikä minä olen sanomaan, että se on poika. Soittorasiastani tulee mieleen simpukka, kenen tahansa hedelmänpunaiset sisukset. Jokaisella tuolilla on neljä jalkaa eikä yhtään sukupuolta. Pyöreät valkoiset lautaset, joilta me syömme kesäkeittoa, eivät ole kenenkään veljiä tai sisaria, vaikka kuuluvat samaan perheeseen. 

Ellen Thesleffin reteä asento kertoo kaiken olennaisen. Riikka Sormusen kuvitusta Vilja-Tuulia Huotarisen
  romaaniin Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019).

Riikka Sormunen  (s. 1987) on kansainvälistäkin menestystä ja mainetta saavuttanut kuvataiteilija ja kuvittaja, joka on tehnyt kuvituksia muun muassa The New York Timesille, Guardianille ja Harper´s Bazaarille  sekä osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin ympäri maailmaa. Hän on opiskellut myös muotisuunnittelua, ja tämä tietämys näkyy naistaiteilijoiden vaatevalinnoissa, asennoissa ja olemuksessa. 

Sormusen kuvituksissa tytöt ja nuoret naiset katsovat lähes poikkeuksetta ohi, mikä vahvistaa heidän kutsumuksensa ja määrätietoisuutensa intensiteettiä.

Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden professori ja humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaa kannusti Helsingin Sanomissa  toimittaja Noora Vaaralan syntymäpäivähaastattelussa lapsia ja nuoria lukemaan samasta aiheesta sekä tieto- että kaunokirjallisuutta:

"Tuntemattoman sotilaan rinnalla voidaan lukea vaikkapa historiantutkija Ville Kivimäen Murtuneet mielet -tietokirja. Se antaa ihan erilaisen näkökulman. Tai näin Minna Canthin juhlavuonna voidaan lukea sek Minna Rytisalon Rouva C. -romaani että Minna Maijalan kirjoittama väitöskirja Canthista."  

Hiidenmaan haaste on varsin idealistinen nykylukiolaisten kirjallisiin mieltymyksiin nähden. Itse suosittelen yläkoulu- ja lukioikäisille suomalaisista suurnaisista ja -miehistä jo 1990-luvulta lähtien tehtyjä historiallisia nuortenromaaneja. 

Kiinnostava havainto muuten tässä vanhimmasta uusimpiin etenevässä listauksessa on se, että kymmenen viime vuoden aikana on julkaistu enemmän suurmiehistä kertovia varhaisnuorten- ja nuortenromaaneja! 

Raili Mikkanen: Teatteriin! Ida Aalbergin nuoruus, Tammi 1990 

Anneli Toijala: Myrskylintu, Tammi 1994/ Minna Canth

Raili Mikkanen: Karhun kumarrus. Miina Sillanpään nuoruus, Otava 1996 

Raili Mikkanen: Aurora, Keisarinnan hovineito, Tammi 1998 / Aurora Karamzin

Raili Mikkanen.: Aavikoiden seikkailija, Tammi 2001/ tutkimusmatkailija G. A. Wallin

Wawa Stürmer & Ulrica Löfholm: Johan Ludvig. Pietarsaarelaispoika josta tuli kansallisrunoilija, Pietarsaaren kaupunki 2002  

Raili Mikkanen: Ei ole minulle suvannot, Tammi 2002 / Aino Kallas 

Raili Mikkanen: Runokirje. Kertomus nuoresta Katri Valasta, Tammi 2005 

Maijaliisa Dieckmann: Fredrika-rouvan koulu. Kertomus 1800-luvun puolivälin Porvoosta, Schildts 2007  

Maijaliisa Dieckmann: Kerjäläistyttö ja sissipäällikkö, Schildts 2009 / Tapani Löfving

Maijaliisa Dieckmann: Satujen kuningas – Sakari Topeliuksen tarina, Schildts & Söderströms 2011

Maijaliisa Dieckmann: Metsän poika tahdon olla. Aleksis Kiven tarina. Schildts & Söderströms 2013 

-->