Näyttely nuortenkirjallisuuden pirkanmaalaisista uudistajista

Kirjailijapotretti © Emmi Jormalainen 

Kaverusten kirjakapina. Asko Martinheimo ja Uolevi Nojonen nuortenkirjallisuuden uudistajina. IBBY Finlandin kokoama näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutissa 14.4.–4.6.2023 museon aukioloaikoina. Vapaa pääsy. 

 

 

 

 

 

Suomalaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiasta on tehty eri aikoina lähestymistavaltaan ja laajuudeltaan erilaisia poikkileikkauksia. Kirjailijat ovat päässeet kertomaan teostensa synnystä ja heidän tuotantoaan on esitelty erilaisissa kirjailijahakemistoissa. 

 

Toisinaan on tarpeen tehdä kirjailijoiden kuolemankin jälkeen summausta heidän elämäntyönsä merkityksestä. 

 

IBBY Finlandin työryhmä (Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa) on  toteuttanut Tampereen Työväenmuseo Werstaan sympaattiseen näyttelytilaan, Komuuttiin, jo kolme pirkanmaalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta esittelevää näyttelyä. 

 

Ensimmäinen esitteli Leena Härmän (1914–2008) monipuolista lasten- ja nuorten- ja näytelmäkirjailijan uraa vuonna 2019. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2021, oli  Rauha S. Virtasen (1931–2019) tuotannon esittelyn vuoro.

 

Uusin, viime perjantaina avattu näyttely, esittelee Uolevi Nojosen (oik. Ylä-Nojonen, 1939–2021) ja Asko Martinheimon (oik. Matsson, 1934–2002) elämäntyötä ja tuotantoa.

 

Nojosta ja Martinheimoa yhdistää useampikin asia. 

 

Kumpainenkin teki pitkän työuran kansakoulun ja peruskoulun opettajana. 

Pirkanmaalaisuus lujitti kirjailijakollegoiden yhtedenpitoa. He kirjoittivat yhdessä salanimellä A. U. Pirkkala kaksi varhaisnuortenkirjaa Juttu on Tandem ja Tandem iskuu suoneen (WSOY 1982)

Vuonna 1967 järjestettiin Pirkanmaan nuorisoromaanikilpailu, jossa Martinheimon käsikirjoitus sai ensimmäisen palkinnon ja Nojonen sai kunniamaininnan. Molemmat käsikirjoitukset ilmestyivät seuraavana vuonna WSOY:n julkaisemina nuortenromaaneina Polttaa, polttaa…  ja Sigmund Freudin kaamea flunssa. 

Nojonen debytoi kirjoituskilpailun kautta. 

Martinheimolta oli ilmestynyt aiemmin Valistuksen kustantamina kokoelma Näytelmiä kouluille ja nuorisokerhoille sekä varhaisnuortenromaani Tulvaniityn päämaja (1965).

Vitriinissä Asko Martinheimon tuotannostaan
saamia mitaleja, mm. Anni Swanin mitali, sekä 
poikien isälleen nikkaroima pursi, jossa
on sulkakynä purjeena. © Kuva PHH.

 

Toisessa vitriinissä on esillä Uolevi Nojosen kirjailijan
työn tarpeistoa, mm.matkakirjoituskone ja ruskea huopahattu. © Kuva PHH. 

Sekä Martinheimo että  Nojonen kirjoittivat myös kuunnelmia, tv-näytelmiä ja tv-sarjoja sekä näytelmiä lapsille, nuorille ja aikuisille.   

Nojosella oli lahjoja myös kuvataiteilijana. 

Kun Martinheimo lavensi tuotantoaan 1980-luvulla fantasiaan, hän luonnosteli lyijykynäpiirroksiinsa Tuhkanaama ja Taivaantakoja -kirjansa (WSOY 1987) henkilögalleriaa. Esimerkkejä näistä löytyy myös Werstaan näyttelystä. 

 

Martinheimon ja Nojosen 55 vuotta sitten ilmestyneet teokset uudistivat merkittävästi modernia suomalaista nuortenromaania erityisesti kuvatessaan nuoruuden ja aikuisuuden taitekohdassa eläviä poikapäähenkilötä. 

Nojosen esikoisesta olen kirjoittanut kirjailijan 80-vuotis-syntymäpäivän kunniaksi kesällä 2019 Lastenkirjahyllyyn.

 

Martinheimon Polttaa, polttaa… -kirjan luin pitkästä  aikaa viikonloppuna uudelleen, ja hämmästyin sen rohkean-modernia kerronnallista otetta. 

Henkilöiden välinen vuoropuhelu esitetään näytelmäkäsikirjoitusten tapaan siten, että puhujan etu- tai  sukunimi ilmoitetaan tekstissä toistuvasti. 

Päähenkilö Ami suorittaa kesäyliopistossa englannin ehtojaan ja on kesätöissä rakennustyömaalla apupoikana. Romaani kuvaa Amin elämää viikon ajan; siihen mahtuu paljon tapahtumia, kohtaamisia, tunnelmia ja sisäistä kasvua. 

Israelin hyökkäys Egyptiin kuohuttaa uutisissa, mutta samalla tuodaan esille Suomen vasta 50-vuotinen itsenäisyys, johon kansalais- ja talvi- ja jatkosodat vielä luovat pitkät varjonsa. 

 

Vielä 1970-luvulla nuortenkirjallisuus ylsi suurimpienkin sanomalehtien kulttuuriosastoille kantaaottavien keskusteluiden pohjaksi. 

Asko Martinheimo otti tarvittaessa hyvinkin räväkästi kantaa moniin luottamus- ja yhdistystoimissa havaitsemiinsa epäkohtiin toimiessaan Suomen Nuorisokirjailijat ry:n puheenjohtanana (1969–1971), Pirkkalaiskirjailijat ry:n varapuheenjohtajana (1971—1988), ja valtion kirjallisuustoimikunnan jäsenenä  (1986—88 sekä varapuheenjohtajana 1989—1991). Asko Martinheimo oli myös Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin (nyk. Lastenkirjainstituutti) perustajajäseniä. 

Martinheimo kehitti  Tampereen Yhteiskoulun opettajan toimessaan luovan kirjoittamisen opintoja ja hän opetti myös kirjoittamista Oriveden opistossa. Kenties näiden töiden oheisena syntyi oivallus lyhytproosan merkityksestä kouluopetuksessa. 

Mestarilaukaus ja muita kertomuksia (WSOY 1983), Kivensiruja. Seitsemän kertomusta (WSOY 1992) ja Isojalkainen poika. Kuusi tositapausta (WSOY 1996) hakevat edelleen vertaistaan nuorten novellistiikassa.

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden etujärjestön 25-vuotisjuhlavuotena
 1971 Martinheimo otti kantaa edustamansa kirjallisuuden 
osa-alueen asemaan. Näyttelyssä esillä oleva kirjoitus julkaistiin 
Turun Sanomissa ja Suomen Sosialidemokraatissa 8.10.1971. 
Kuva © PHH. 

 

Kaverusten kirjakapina -näyttely tekee monipuolisesti kunniaa kahdelle suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kehittäjälle. 

Näyttely havainnollistaa myös kiinnostavasti nuortenkirjallisuuden kansitaiteen kehitystä eri vuosikymmeninä.

Ismo Loivamaan näyttelyjulkaisuun kirjoittama  artikkeli "Kuiskaus kuuluu huutoa paremmin" luotaa kattavasti Nojosen ja Martinheimon tuotantoa.  

Toivon mukaan artikkeli kannustaa myös eri-ikäisiä lukijoita tutustumaan kirjailijoiden tuotantoon. 

 

© Kuvat PHH

 

Innostava syväsukellus nuorten käännösfantasiaan

Vesa Sisättö: Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, 178 sivua, Avain 2015.

Avaimen kirjailijahakemistoilla on jo pitkät perinteet. Niiden avulla moni kirjallisuuden harrastaja sekä työkseen kirjojen parissa aikaansa viettävä saa tärkeää ja mielenkiintoista taustaa kirjailijoista ja heidän teoksistaan.

Kirjallisuuskriitikko ja toimittaja-kirjailija Vesa Sisättö on tiheällä kammalla luodannut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa ja 2010-luvun alussa ilmestyneitä ulkomaisia nuorten tieteis- ja fantasiakirjoja (ns. spekulatiivinen fiktio). Hakemistossa esitellään 27 kiinnostavaa kirjailijaa. 

Sisättö toteaa, että fantasiasta on tullut jo nuortenkirjallisuudessakin valtavirtaa ja että realistisia nuortenkirjoja julkaistaan nykyisin jo huomattavasti vähemmän kuin tieteis-, fantasia- ja kauhukirjallisuutta. Toisaalta fantasiakirjallisuuskin työstää samoja elämän perusprobleemeja kuin realistinen teinikirjallisuuskin.

Kiinnostava ilmiö spekulatiivisen fiktion alueella on, että kirjailijat julkaisevat varsinaisten pääteostensa kupeessa erilaisia sivutuotteita e-kirjoina. Suosituimmat fantasiakirjat päätyvät nykyisin vääjäämättä myös valkokankaalle, ja tämä on johtanut siihen, että kerronta on muuttunut aiempaa visuaalisemmaksi: nopeat elokuvamaiset leikkaukset näkyvät jo tekstin rakenteissa!

Fantasiakirjallisuus on peruselementeiltään melko kaavamaista kirjallisuutta, mutta Sisättö lukee sitä analyyttisesti. Yhdysvalloissa ja Britanniassa seksi on tabu ja  kiihkeätkin tunteet jäävät hapuilevien suukkojen kuvaukseen (tosin poikkeuksiakin on, mm. P. C. & Kristin Castin Yön talo -sarja). Sisättö myös ihmettelee, että monissa suosituissa nuorten dystopioissa on hämmentävän vähän toiveikkuutta. Kiinnostava on myös moraalinen dilemma: kainostelevan seksin rinnalla yhdysvaltalaisessa fantasiassa kuitenkin kuvataan pidäkkeettömästi väkivaltaa

Fantasia on edelleen hyvin naisvoittoinen laji: valtaosa sen kirjoittajista on naisia ja tytöt ovat enemmistöinä myös kirjan sankareina. Sisättö heittää pallon sukupuolimuurin murtamisesta kirjastonhoitajille ja muille nuorten lukuharrastuksen ylläpitäjille.

Sisätön teos palvelee parhaiten nimenomaan kirjastoväkeä, joiden tulisi löytää laajasta ja monenkirjavasta fantasiatarjonnasta kirjaston nuorisoasiakkaille ja kirjavinkkaukseen uusia mielenkiinnon kohteita. 

Olisi suotavaa, että myös fantasiakirjallisuuteen hurahtaneiden lasten ja nuorten vanhemmat perehtyisivät Sisätön teokseen – ymmärtääkseen, mikä fantasiassa koukuttaa ja millaisia teemoja kirjoissa käsitellään. Uskon, että moni aikuinen jopa yllättyy fantasian monipuolisuudesta! Kirjoittaja myös suosittaa aikuislukijoille muutamia nuortenkirjallisuutena ilmestyneitä fantasiakirjoja, joissa on sävyjä ja ulokkeisuutta myös aikuisempaan makuun. 

Ja toki Sisättö antaa myös päteviä vinkkejä (mm. Angie Sage ja Rick Riordan) vanhemmille siihen, mitä jälkikasvu voisi lukea J. K. Rowlingin Harry Potterien jälkeen !

Nuorelle, uusia lukuvinkkejä etsivälle fantasiakirjallisuuden ystävälle Sisätön teosta ei sitä vastoin voi suositella, sillä siinä referoidaan välillä liiankin tarkasti juonenkäänteitä!

Sisätön pitkäaikainen fantasiakirjallisuuden asiantuntemus näkyy suvereenissa lähestymistavassa: hän analysoi rakenteita huolellisesti, mutta kriittisesti lajityypin ja markkinateollisuuden kliseillä välillä vähän ilkamoidenkin:

Helen Dunmoren Ingo-sarja on värikäs ja ajankohtainen fantasiakertomus, jonka visuaalisuus tosin ajoittain lipsahtaa kylpylelutasolle – mutta vika saattaa toki olla Disneyn pilaamassa lukijan mielikuvituksessakin. Kuten aikuisten romaaneissaan, Helene Dunmore käsittelee Ingo-sarjassa varsin voimakkaita perheeseen liittyviä tunneasioita. Hän käyttää tähän taitavasti fantasian keinoja.  

Sisätön käännösfantasian esittely' on myös kiinnostavaa lukea ristiin kotimaisen spekulatiivisen fiktion kanssa. Ally Condien trilogiassa (Tarkoitettu, Rajalla, Perillä, Tammi 2011–2013) sanojen mahti ja kirjoittaminen ovat keskiössä, kuten myös Maria Turtschaninoffin Maresissa. 

Rick Riordanin Percy Jacksonin seikkailuista kertovassa Jumalten sodassa (Otava 2010) sekä Olympoksen sankarit -sarjassa (Otava 2010–2015) johdatetaan nuoria lukijoita antiikin mytologiaan ja Catheryne M. Valenten kahdessa  Satumaa-sarjassa (Gummerus v:sta 2013) kirjailijan tärkeänä lähteenä ovat olleet kansantarinat keijuista. Samalla tavoin monet suomalaiset fantasiakirjailijat (esim. Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Timo Parvela, Ritva Toivola, Marjut Hjelt) ovat viime vuosina ansiokkaasti ammentaneet suomalaisesta kansanperinteestä!

Kiinnostavaa on rouva Huun mielestä myös Sisätön havainto siitä, että muutamien fantasiakirjojen kerronnan visuaalisuus muistuttaa tietokonepelien mäiskintää. Sisättö myös toteaa, että nuorille on nykyisin tarjolla yllättävän vähän avaruuteen sijoittuvaa fantasiaseikkailua. Parhaillaan luvun alla oleva Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler 62-sarjan ensimmäinen osa Kutsu (Tammi 2015) vastannee tähän huutoon hieman nuorempien avaruusseikkailun ystävien osalta.

Suomen kustannusyhdistyksen viime vuoden kirjatilastoissa käännetyn nuortenkirjallisuuden nimekemäärä on vähentynyt edellisvuoteen verrattuna kolmanneksen. 

Rouva Huu ounailee, että vähennys on koskenut nimenomaan käännösfantasiaa. Kustantajat ovat tulleet entistä varovaisemmiksi laajojen fantasiasarjojen julkaisun suhteen. Kirjastonhoitajat kritisoivat – aivan aiheesta – kuinka pidetyn fantasiasarjan suomentaminen saatetaan lopettaa ilman ennakkovaroitusta kuin seinään. Toisaalta nykynuoret selättävät tämänkin vastuksen hakeutumalla alkuteosten ääreen, jos intoa ja kielitaitoa riittää.

Selkeästi hyvä dekkari nuorille

Marja-Leena Tiainen: Poika joka katosi, 88 sivua. Avain 2015. Kansikuva Colourbox.com.

Marja-Leena Tiainen on nuortenkirjailijana konkari, ja viime aikoina hän on ilahduttavasti paneutunut myös nuorten selkokirjallisuuteen. Tiainen tekee vapaaehtoistyötä maahanmuuttajanuorten parissa, ja arvatenkin hän on tätä kautta saanut pontta selkokielisen nuortenkirjallisuuden tekemiseen.

Poika joka katosi pohjautuu Marja-Leena Tiaisen kymmenen vuotta sitten ilmestyneeseen Poistui kotoaan -nuortenromaaniin (Tammi 2005).

Viime aikoina selkokielisen nuortenkirjallisuuden tarve on kasvanut myös kotosuomalaisten nuorten parissa. Nuoret, joilla on keskittymiseen ja / tai lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä vaikeuksia  tai ylipäätään isompia hankauksia elämässään, hyötyvät selkokielisestä tekstistä.

Myös entistä useampi ns. tavallinenkin nuori hyötyy selkokielestä, mikäli ei jaksa tai malta paneutua sivumäärältään laajoihin ja rivitykseltään  tiuhoihin nuortenromaaneihin. 

Nörtti-nuortenkirjoistaan tunnettu kirjailija Aleksi Delikouras on havainnut, että pojat ovat tottuneet tietokone- ja mobiilipeleissä saamaan  jatkuvasti tsemppausta ja palkintoja pelin etenemisen aikana, ja samanlaista nopeaa palautetta kaivataan myös vapaa-ajan lukemiseen!   

Pelkkä selkokieli sinänsä ei tee ketään onnelliseksi –  tarvitaan myös mukaansa tempaava, vetävä aihe, joka oikeasti kiinnostaa lukijoitaan. Tiainen näytti kyntensä jo viime vuonna ilmestyneessä Kyttäyskeikassa, ja kevään uutuus Poika joka katosi  jatkaa samaa laadukasta linjaa.

Tiaisen romaanissa on paljon yhtäläisyyksiä Kirsti Kurosen Pahan puuskan (Karisto 2015) kanssa, jossa isosisko yrittää selvitä pikkuveljen itsemurhasta. 

Tiaisen romaanissa 17-vuotias Hanna kipuilee yhdessä muun perheen kanssa kahta vuotta nuoremman pikkuveljensä mystistä katoamista. Luonteeltaan tasainen pikkuveli näyttää kadonneen mitään jälkiä jättämättä.  Perhe pelkää pojan pudonneen Kuuranlahteen jäihin, ja poliisi aloittaa laajamittaiset etsinnät. 

Tiainen on aina ollut syrjäseutujen nuorten puolestapuhuja. Tapahtumat sijoittuvat nytkin syrjäiseen Kuuran kylään, josta on Joensuuhun vajaat 40 kilometriä. Autioituvan maaseudun arki piirtyy tarinassa vähäeleisesti Hannan maanviljelijäperheen näkökulmasta.

Hanna saa vertaistukea samassa tilanteessa olleelta Sonjalta. Epätietoisuuden jatkumisesta huolimatta Hannan on elettävä myös omaa elämäänsä eteenpäin, ja talven taittuessa kevääksi hän huomaa myös rakastuneensa. Elämä jatkuu, ja lopulta pikkuvelikin löytyy ja perhe voi tehdä surutyönsä loppuun.

Tiainen kuljettaa juonta taitavasti dekkarin tapaan lukijaa koukuttaen. Tämä kirja on helppo ahmaista kerralla! 

Nuoruus on nuoruus tässä ja nyt

Toim. Petra Maisonen: Maailma on sun. Tarinoita nuoruudesta. Kuvittanut Kati Närhi. 184 sivua. Tammi 2014. Kansi Tuomo Parikka.

Tähän aikaan vuodesta julkaistaan paljon täsmäkohdennettuja kirjoja.

Petra Maisosen toimittama Maailma on sun on räätälöity potentiaaliseksi valmistumislahjaksi kevään ylioppilaille ja muille nuoruuden taitoskohtaa eläville. 

Kirja  yrittää kilpailla rocklyriikan parhaiden sanoitusten kanssa tiivistäessään nuoren elämän kipuja ja riemuja. Kirjoituskutsu lähetettiin nuoren ja vähän vanhemmankin polven kirjailijoille ja laulun tekijöille. Mukana on 20 runoa, novellia tai stooria ja Rosa Meriläisen pamflettimainen valistusteksti siitä, kuinka tytöt tulevat sinuiksi alapäänsä ja itsensä kanssa.

Toiset tekstit puhuttelevat suoraan, muutamat jäävät mielen pohjalle ja vaativat uudemman lukukierroksen. Riku Korhosen Fritsuletku tiivistää nuorukaisen epävarmuuden tunnot ja ryhmäpaineen, hienoisella huumorilla keventäen.

Riina Katajavuoren Opisto kiteyttää nuoren itsenäistymisen ja etäisyyden ottamisen tarpeellisuuden: kotikaupungin poikaystävä menettää tenhonsa, kun tyttö kohtaa samanmielisen pojan kirjoittajalinjalta. 

Jari Järvelän Kontraposto osoittaa, kuinka nuoruuden satunnaisella kohtaamisella voi olla kauaskantoiset seuraamukset kumpaisenkin aikuisuudessa.

Järvelän kuvaus nuoruudesta on freesiä:

Kesäkuun torstaina klo 12.15 pika oli odottamassa bussipysäkillä. Linja-auto astui alas olento, joka ei kuulunut kuolevaisiin. Tyttö oli kasvanut vuodessa lähes kymmenen senttiä, samoin olivat kasvaneet tytön valkeat hiukset, joissa tuuli temmelsi kuohkeammin kuin isobudjettimaisimmassakaan sampoomainoksessa. Tytöstä oli kuoriutunut vuodessa haltijaprinsessa, jolla oli maagiset voimat kääntää yhdellä yskähdyksellä ympäröivä maisema nurinniskoin, tyhjentää järvet ja nostattaa tammipuut juuriltaan. Sillä oli valta erottaa valkeus pimeydestä ja sirottaa taivaanvahvuus täyteen pyrstötähtiä. Tytön iho hohti ylimaallista valoa, ja sen vihreä ja ruskea silmä säteilivät kuin revontulet poikaa päin. Tyttö oli  rakastunut.

Tommi Liimatta jakaa Selänkääntäjässä 17–18-vuotiaana kirjoittamiaan päiväkirjamerkintöjään. Myös Punkbändi Pää kiin solisti Teemu Bergman kertoo 600 uusnatsia –stoorissaan omasta nuoruudestaan Kouvolassa.

Miina Supisen Omenatarha on auringon paahtaman kansainvälisen työleirin kuvaus.

On kiinnostavaa, että harva kirjoittajista on langennut realistisen angstilähtöisen nuorisokuvauksen kliseisiin. Samuli Laihon Mustassa hämähäkissä on hitunen alkoholisoituneen äidin ja pojan viha-rakkaussuhteen maneereista, joita on saatu monista nuortenromaaneistakin tätä ennen lukea.

Kati Närhen sarjakuvakuvitus kiteyttää nuoruuden kohtaamisia ja kohtaamisia yleispätevästi.

Päivän jymy-yllätys: Salla Simukalle Suomi-palkinto

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on hetki sitten jakanut vuotuiset Suomi-palkinnot Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä. Yhtenä seitsemästä palkituista on – tättärää! – lasten- ja nuortenkirjailija Salla Simukka.

Simukka sai palkinnon – näin tulkitsen – koko kirjailijan työstään ja monipuolisesta toimijuudestaan kirjallisuuden kentällä.

Perustelut jäävät siihen nähden mielestäni harmillisen valjuiksi. Tällaiset isot ja toivoakseni myös kohtuullisen mediajulkisuuden saavat palkinnot olisivat loistavia paikkoja ottaa kantaa, vetää yhteen ja puhua samalla taiteilijan edustaman taiteen alueen puolesta yleisemmällä tasolla.

Viralliset perustelut kuuluvat seuraavasti:

Salla Simukka on suomalainen kirjailija ja suomentaja, joka toimii myös Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kriitikkona sekä nuorten kirjallisuuslehti Lukufiiliksen toimitussihteerinä. Hän on opiskellut Turun yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, yleistä kirjallisuustiedettä, luovaa kirjoittamista ja naistutkimusta. 

Simukan vuonna 2002 ilmestynyt esikoisteos, nuortenromaani Kun enkelit katsovat muualle kertoo kahden teinitytön rakkaudesta. Vuonna 2012 julkaistu kirjapari Jäljellä ja Toisaalla on lähitulevaisuuteen sijoittuva nuorten dystopia maailmasta, jossa tavallisuus ei ole enää mitään. Tästä kirjaparistaan Salla Simukka sai Topelius-palkinnon vuonna 2013.  

Salla Simukan poikkeuksellisen vahva kansainvälinen läpimurto on Lumikki Anderssonista kertova trilleritrilogia, jonka ensimmäinen osa Punainen kuin veri ilmestyi Suomessa keväällä 2013 ja toinen osa Valkea kuin lumi saman vuoden syksyllä. Koko kirjasarjan käännösoikeudet on myyty puolen vuoden aikana jo 37 maahan, tiukan huutokaupan jälkeen. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut suomalaiselle kirjailijalle.

Simukan Lumikki-trilogian myötätuuli käännösmarkkinoilla on useamman osatekijän summa ja osittain myös seurausta toinen toisiinsa loksahtaneista onnenkantamoisista. 

Taustatyötä on tehty Tammen kustantamossa oikein olan takaa: teokseen on uskallettu uskoa riittävän varhaisessa vaiheessa, sen markkinointiin on satsattu ja ulkoasun suunnitteluun on paneuduttu poikkeuksellisen ansiokkaasti. Elina Ahlbäckin luotsaama  vientiagentuuri on empimättä ottanut romaanin siipiensä suojaan ja puhunut sen puolesta maailmalla.    

Toivottavasti tämä innostaa kustantamoiden markkinointiosastoja tekemään entistä isompia ponnistuksia suomalaisen (lasten- ja nuorten)kirjallisuuden viennin eteen. Kannattaa muistaa, että Frankfurtin kirjamessut kolkuttelevat jo nurkan takana!

26 000 euron suuruinen Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta tai huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993. Palkinto myönnetään veikkausvoittovaroista.

Suomi-palkinnon jakamista varten ministeriö asettaa vuosittain asiantuntijaraadin, jonka tehtävänä on avustaa Suomi-palkinnolla palkittavien taiteilijoiden valintaa. Tänä vuonna raadissa olivat kutsuttuina elokuvaohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja Jouko Aaltonen, kulttuuritoimittaja, taidekriitikko Otso Kantokorpi, kirjailija Hannele Mikaela Taivassalo, johtaja Hanna Rosendahl ja kirjailija, viihdetaiteilija Jukka Virtanen. Raadin jäseninä ovat lisäksi virkansa puolesta opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö. Sihteerinä toimii johtaja Hannele Lehto.

Suomi-palkinnon ovat aiemmin saaneet lasten- ja nuortenkirjailijoista Tove Jansson ja Maria Vuorio.

Lämpimät onnittelut Salla Simukalle myös Lastenkirjahyllystä.