Klikataan kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus pois sysipimeästä metsästä

  

 

 

 

 

Eilinen Finlandia-uutinen oli sen verran tymäkkä ja minulle mieluinen, että päätin nukkua yön yli ja antaa sanottavan hautua.
 
Eilen tehtiin nimittäin yhdenlaista lastenkirjapoliittista historiaa: lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkinto (aik. Finlandia Junior) myönnettiin nyt 27:ttä kertaa jaetun palkinnon historiassa ensimmäistä kertaa omakustanteelle.   
 
Skutsin kustantaja ja kirjoittaja Päivi Lukkarila luonnehtii Nokkahiirtä kustantamon sivuilla indiekustantamoksi. 

Nimitys puolustaa paikkaansa, sillä Lukkarila kuuluu VaLas-kollektiiviin. Kirjailijat Sari Peltoniemi ja Anne Leinonen perustivat VaLas-kollektiivin liki päivälleen viisi vuotta sitten reaktioksi kustannuskentän murrokseen. 

Tuolloin oltiin siinä tilanteessa, että monet arvostetut ja pitkään alalla olleet lasten- ja nuortenkirjailijat eivät enää saaneet käsikirjoitusideoitaan läpi suurissa, keskisuurissa tai pienissäkään kustantamoissa.   

VaLas-kollektiivin yhteisöllinen toimintaidea näkyy siinä, että sen jäsenet lukevat toistensa käsikirjoituksia, antavat palautetta toisilleen ja vinkkaavat myös hyviksi havaituista kirjapainoista, joiden kautta kirjat kannattaa painattaa.  
 
Suurten yleiskustantamoiden (WSOY, Tammi, Otava) lasten- ja nuortenkirjat ovat hallinneet ehdokaslistoja ja keränneet eniten Finlandia-palkintoja. 

Keskisuurista ja pienistä kustantamoista ehdokkuuksia ovat napanneet vuosien mittaan Lasten Keskus, Into Kustannus, Karisto, Nemo ja Teos. 

Lasten Keskukselle voitto on osunut kahdesti (2005 ja 1997), kun  Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin runokirja Kuono kohti tähteä sekä Alexis Kourosin esikoislastenromaani Gondwanan lapset (kuv. Alexander Reichstein) ylsivät palkinnoille. 
 
Suomenruotsalaisten kustantamoiden (Förlaget, Schildts & Söderströms ja suomenkieliseen / suomennettuun kirjallisuuteen keskittyvä S&S) laadukas tuotanto on viime vuosina noteerattu – aivan ansaitusti – ehdokasasettelussa aiempaa useammin. 

Schildts & Söderströms ja S&S ovat saaneet  palkinnnon kahdesti: Sanna Manderin runokuvakirja Avain hukassa / Knyckelpipan vuonna 2017 sekä Sofia & Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri vuonna 2022.
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle on ani harvoin nostettu pienten kustantamoiden teoksia: lajissaan harvinaisia poikkeuksia ovat Iiro Küttnerin filosofinen lastenkirja Puiden tarinoita. Puuseppä (Books North 2014, kuv. Ville Tietäväinen), Venla Saalon nuortenromaani Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012) ja Siiri Enorannan esikoinen, fantasiaromaani Omenmean vallanhaltija (Robustos 2009).  
 
Toimittaja Matti Kuuselan Kulttuuritoimitus-verkkolehden haastattelussa Päivi Lukkarila kertoo tarjonneensa Skutsin käsikirjoitusta kahdelle isolle kustantamolle ja muutamalle pienelle.  Toinen iso kustantaja ilmaisi kyllä kiinnostaan, mutta esitti käsikirjoitukseen paljon muutoksia. Niinpä Lukkarila päätti kustantaa kirjansa itse.
 
Kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden menestys ja näkyvyys on entistä riippuvaisempaa kirjakauppamyynnin lisäksi eri alustoilla annetuista klikkauksista.
Sosiaalisen median eri alustoilta tunnetut somepersoonat  menestyvät nyt myös lasten- ja nuortenkirjailijoina. 

Printtimediassa isoimman julkisuuden lasten- ja nuortenkirjallisuus saa havaintojeni mukaan kirjailijoiden henkilöhaastatteluiden kautta.   
Viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian Sarvijumala -nuortenromaanistaan saanut Magdalena Hai  kertoi 20. marraskuuta Helsingin Sanomien toimittajan Samuli Tiikkajan haastattelussa boikotoivansa  itsenäisyyspäivän juhlia yhden hallituksessa olevan äärioikeistolaispuolueen rasististen kannanottojen vuoksi.
 
 
Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistiin toimittaja Mikko-Pekka Heikkisen 
haastattelu  Anne-Maija Aallosta, otsikolla "Kirjailijan pahin painajainen". 
Aalto kertoo työuupumuksestaan ja sen seurauksena tulleesta kirjoittamisblokista, joka ilmaantui pian sen jälkeen, kun hän oli saanut vuonna 2021 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuortenromaanistaan Mistä valo pääsee sisään. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden saama julkisuus on entistä henkilövetoisempaa. Uutisarvoa ammennetaan mieluiten kirjailijoista, jotka on aiemmin palkittu arvostetuilla palkinnolla. Harvemmin kirjoitetaan esimerkiksi niistä lasten- ja nuortenkirjailijoista, jotka eivät toivu työuupumuksestaan.
 
Toimittaja Venla Rossi kysyy verkkojulkaisu Long Playn esseessään 12. marraskuuta "Miksi lapsille tarjotaan pelkkää pomppulinnataidetta?".
 
Helsingin Sanomien kulttuuriosaston esihenkilö Aino Miikkulainen perustelee Rossin haastattelussa lasten- ja nuortenkirjakritiikkien vähentymistä sillä, ”että lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kertovat jutut eivät tunnu kiinnostavan Helsingin Sanomien lukijoita, sillä niitä käsittelevät jutut eivät saa kovin paljon klikkejä”.  
 
Klikkiuutisointi ja systemaattinen lasten- ja nuortenkirjakritiikki ovat mielestäni kuitenkin kaksi tyyten eri asiaa. 

Miikkulainen myös vihjaa haastattelussa, että lasten- ja nuortenkirjoista ei edes löytyisi aikuisten kaunokirjallisuuden veroista analysoitavaa.
 
Omasta mielestäni suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. 

Monet lasten- ja nuortenkirjauutuudet ottavat kantaa uutisotsikoihin  ja ammentavat aiheensa  yhteiskunnallisesta todellisuudesta. 

Päivänpolttavien aiheiden lisäksi kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen laatu on sen verran priimaa  – sekä  tekstin että kuvituksen osalta – että se hiisi vieköön ansaitsisi aikuisten kirjallisuuden veroista analyyttistä, pitkäjänteistä ja arvostavaa luentaa suomalaisessa mediassa.
 
     
 

Lastenkirjahylly – 15-vuotias kapinallinen tajunnanräjäyttäjä vai jo aikansa elänyt alusta?

 

Kesken työkiireiden havahduin alkuviikosta yht´äkkiä siihen, että Lastenkirjahylly täyttää tänään 15 vuotta.
 
Syyskuussa 2009 käynnistämäni blogi oli tarkoitettu väliaikaiseksi kanavaksi tilanteessa, jossa monella taholla vähennettiin lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä.
 
Tuolloin akuutti tilanne ei ole printtimedian puolella suinkaan kuluneen 15 vuoden aikana parantunut, mutta verkon eri alustoilla kuhisee: Instagramista on tullut jo blogeja suositumpi, luetumpi ja näkyvämpi kanava, jossa kuka tahansa lasten- ja nuortenkirjoista inspiroitunut voi jakaa parhaita lukuelämyksiään reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti.

 

Mediatutkija Anu Koivunen kirjoittaa 9.9. ilmestyneessä Suomen Kuvalehden verkkokolumnissaan suomalaisen kulttuurijournalismin kaventumisesta ja eräänlaisen rillumarei-asenteen leviämisestä koko kulttuurin kentälle. 

Yksittäisiä taideteoksia paljon tärkeämpiä näyttävät olevan koukuttavat henkilöjutut raflaavista kulttuuri-ihmisistä.    

Havaintojeni mukaan henkilökeskeinen kulttuurijournalismi on jo pitkään keskittänyt myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden lähtökohtaisestikin pientä mediahuomiota samoille, jo ennestään suuren yleisön tuntemille lasten- ja nuortenkirjailijoille tai sosiaalisen median alustoilta tutuille vaikuttajille. 

Tällainen menestyksen ja maineen kierre ruokkii toki median esiin nostamien kirjailijoiden kirjamyyntiä, mutta ei pitkässä juoksussa edistä tietoisuutta kotimaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden monipuolisesta tarjonnasta.
 

Anu Koivunen viittaa kolumnissaan siihen, kuinka laadukkaan kulttuurijournalismin tekeminen sälytetään nykyisin erilaisten säätiöiden rahoituksen vastuulle (uusimpana Koneen säätiön rahoittama Longplayn kulttuuritoimitus). 

 

Ilokseni myös Lastenkirjahylly on saanut 15 vuoden aikana rahoitusta eri säätiöiltä ja rahastoilta. 

Tähän mennessä olen julkaissut Lastenkirjahyllyssä hieman yli 2200 arviota, jotka tuskin olisivat syntyneet silkasta intohimosta ja rakkaudesta lajiin.

 

Koen, että tämä 15 vuoden (väli)etappi on taas yksi hyvä syy kuulostella, mihin eri tarpeisiin Lastenkirjahyllyä luetaan. 

 

Anna siis Lastenkirjahyllylle aineeton syntymäpäivälahja ja kerro, millä tavalla  hyödyt omassa ammatissasi tai arjessasi Lastenkirjahyllystä. 

 

Entä onko Sinulla kehittämisideoita, erityistoiveita tai haluatko antaa muuta vapaasanaista palautetta?  

 

Voit kommentoida suoraan blogin kommenttikenttään tai Facebookiin tai lähettää sähköpostia paivi.heikkilahalttunen(at)gmail.com. 
 

 

 

 

Sirppa Kauppisen tietokuvakirja Kirja ja minä. Pieni opas kirjojen maailmaan ilmestyi Otavan kustantamana 1958. Kuvitus Hilkka Rosolan. 

”Jestas sentään”, sanoo rouva Huu

Yksityiskohta Hannu Mäkelän
 kuvituksesta kirjaan 
Herra Huu, rouva Huu
ja vauva Huu (Tammi 2006)

Tämä on tilastojen mukaan 2000. Lastenkirjahyllyssä julkaistu teksti.

 

13 vuoden aikana Lastenkirjahyllyssä on julkaistu enimmäkseen uusien lasten- ja nuortenkirjojen arvioita. 

Mukana on myös jonkin verran keskustelun avauksia, palkintouutisia ja seminaariraportteja. 

 

Perustin Lastenkirjahyllyn syyskuussa 2009. 

 

Tuolloin elettiin yhdenlaista lasten- ja nuortenkirjakritiikin rospuuttoaikaa. 

 

Julkisuudessa oltiin asiasta monella taholla huolissaan, mutta mitään konkreettista ei keksitty tehdä. 

 

Lastenkirjahyllyn perustamisessa oli kyse paitsi yleisestä niin myös henkilökohtaisesta protestista ja halusta lisätä lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvää keskustelua. 

 

Keskustelu olikin alkuvuosina erittäin vilkasta. 

 

Lastenkirjahyllyn tilastoista selviää, että tekstien kommenttiketjuista löytyy peräti 2263 kommenttia! 

 

Viime vuosina kommentointi ja sitä myötä laajempi keskustelu lasten- ja nuortenkirjallisuudesta blogin sisällä on ehtynyt lähes kokonaan. 

 

Blogien ”kulta-aika” on hiipunut jo hyvän aikaa.

 

Suomen aikakausmedia ry:n mukaan sosiaalisen median vaikuttajien sisällöntuotanto on valunut jo pitkään Instagramiin ja muihin sosiaalisen median palveluihin. 

 

Apu.fi:ssä politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin keskittyvää Uuninpankkopoika-blogia 12 vuotta pitänyt Saku Timonen toteaa Aikakausmedian verkkosivujen haastattelussa, että keskustelu on siirtymässä blogeista muille alustoille, kuten Facebookiin ja Twitteriin ja tämä suuntaus näkyy myös blogien vähentyneissä kävijämäärissä. 

 

Timonen on kertonut lopettavansa blogin kuluvan vuoden lopussa.

 

Minä ja alter egoni rouva Huu, joka löytyy Hannu Mäkelän Herra Huu -sarjan kuudennesta osasta Herra Huu, rouva Huu ja vauva Huu (Tammi 2006),  lupaamme puksuttaa tällä alustalla vielä ensi vuonnakin.

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden saama mediajulkisuus ei ole juurikaan vuosien mittaan muuttunut, mutta se on moniäänistynyt, kun entistä useammat lasten- ja nuortenkirjallisuuden harrastajat, rakastajat ja aktivistit ovat levittäytyneet eri alustoille jakamaan lukuelämyksiään. 

Tämän olen saanut kokea myös kouluttajana Lastenkirjainstituutin tänä syksynä järjestämissä Kirjoita lastenkirjoista -koulutuksissa. 

Lähikoulutukseen osallistui 30 ja ilmaiseen, suppeampaan etäkoulutukseen, viitisenkymmentä aiheesta kiinnostunutta.

Lastenkirjahyllyn päivittäinen kävijämäärä vaihtelee lasten- ja nuortenkirjasesongin mukaan sadasta muutamaan sataan ja  parhaimmillaan (Finlandia-ehdokasasettelun aikoina) jopa yli tuhanteen.

 

Otan mielelläni vastaan kehittämisehdotuksia tai ylisummaan palautetta. 

 

Olisi myös lystiä kuulla, ketkä Lastenkirjahyllyä nykyisin säännöllisesti tai aika-ajoin lukevat.   

 

Lastenkirjallisuus – algoritmien, sanahelinän, intuition vai virran viemää?

 

Reilun viikon aikana on eletty todellista lasten- ja nuortenkirjajulkisuuden huippusesonkia, jos mittapuuna käyttää vaikkapa keskustelunavauksien, koulutusten ja tilastojen määrän kummallista tihentymää. 

 

9. marraskuuta julkistettiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat.

 

10. marraskuuta kirjailija ja pienkustantaja Tuukka Sandström kirjoitti Avain kustannuksen Kustantamon kuulumisia -blogiin otsikolla Lastenkirjallisuus ja kuihtuva kritiikki.

 

Sandström kiteyttää sen, mitä moni pitkänkin uran tehnyt ja arvostettu lastenkirjailija/kuvittaja ei tohdi sanoa ääneen: entistä harvempi saa enää ammattilukijan eli kirjallisuuskriitikon kirjoittamaa kritiikkiä, jossa pohdittaisiin teoksen tematiikkaa ja tyyliä ja asettumista laajempaan kontekstiin. 

 

Tuukka Sandström pelkää lastenkirjan pian pelkistyvän kaupalliseksi tuotteeksi.

11. marraskuuta Kumma-kustantamon kautta lastenkirjoja julkaissut Helena Immonen avasi adressit-com -palveluun adressin, jossa voi ottaa kantaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta. 

 

Immonen kirjoittaa:

 

Lasten- ja nuortenkirjojen arvostelut ovat lähes kadonneet mediasta. Arvostelujen puute ei ehkä vaikuta suoraan lasten tai nuorten lukemiseen tai lukuvalintoihin, mutta se vaikuttaa genren yleiseen arvostukseen sekä tietoisuuteen siitä, millaisia lasten- ja nuortenkirjoja nykyään julkaistaan. 

Säännölliset ja ammattitaitoiset arvostelut luovat kokonaiskuvaa ja asettavat yksittäiset teokset osaksi laajempaa kokonaisuutta. Ja ennen kaikkea arvostelut kertovat, että kyseinen kirjallisuudenlaji nähdään arvokkaana taiteena itsessään. Eikä ilman lukevia lapsia ja nuoria ole lukevia aikuisiakaan – toisin sanoen ilman lasten- ja nuortenkirjallisuutta ei kohta ole aikuisten kirjallisuuttakaan. 

 

Immosella on myös ideoita paikallis- ja maakuntalehdissä vähentyneen lastenkirjajulkisuuden suhteen. Katsotaan, mitä niistä seuraa.

 

15. marraskuuta Lastenkirjainstituutti järjesti kaikille kiinnostuneille ilmaisen Kirjoita lastenkirjoista -etäkoulutuksen. Siihen ilmoittautui 61 osallistujaa, joista viitisenkymmentä oli langoilla reilun kolmen tunnin mittaisen koulutuksen ajan.

 

Syyskuussa 2022 Lastenkirjainstituutin koko päivän mittaisessa, maksullisessa Kirjoita lastenkirjoista -koulutuksessa Tampereen pääkirjasto Metsossa oli hieman yli 30 osallistujaa. 

Sekä lähi- että etäkoulutuksessa oli paljon kirjagrammaajia, jonkin verran kirjastoväkeä, sanataideohjaajia, varhaiskasvatuksen, ala- ja yläkoulun opettajia, jokunen bloggaajia, sekä muutama kuvittaja ja kirjailija. Heitä kaikkia yhdisti kiinnostus kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoista erilaisilla alustoilla 

Vastaava päivän mittainen koulutus järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2019, jolloin osallistujia oli niin ikään kolmisenkymmentä.

 

Samana päivänä 15. marraskuuta Suomalaisen kirjallisuuden edistämiseen keskittynyt FILI uutisoi suomalaisen kirjallisuusviennin kasvaneen neljällä prosentilla. 

Parhaat vientinäkymät ovat lastenkirjoilla, sillä peräti 61 prosenttia käännössopimuksista koski juurikin lasten- ja nuortenkirjallisuutta. 

 

17. marraskuuta Sanasto julkaisi listauksen viime vuoden 2021 eniten lainatuista teoksista, mukana omana kategorianaan lasten- ja nuortenkirjat, joista kymmenen eniten lainatuimman kotimaisen lasten- ja nuortenkirjan kärkisijoilla 1–7 ja 9–10 olivat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat. 

Kahdeksanneksi kiilasi sentään Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Tammi, kuv. Christel Rönns).

 

18. marraskuuta yleinen suhtautuminen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, mukaan lukien lasten- ja nuortenkirjakritiikki, ylsi Kulttuuriykkösen Perjantaistudiossa kulttuuritoimittaja, kriitikko ja tietokirjailija Ville Hännisen esiin nostamaksi keskustelun aiheeksi. 

Mukana keskustelemassa olivat Perjantaistudion jäsenet kirjailija Jarkko Tontti ja toimittaja, elokuvakriitikko ja tietokirjailija Leena Virtanen toimittaja Juhani Kenttämaan johdolla.

 

Tontti ja Virtanen ovat molemmat kirjoittaneet myös lapsille ja nuorille, Tontti fantasiakirjoja ja Virtanen tekstejä kuvakirjoihin sekä yhden helppolukuisen lastenkirjan. 

 

Ville Hänninen toi esille kaksijakoisen ja jopa kaksinaismoralistisen suhtautumisen lastenkirjallisuuteen. 

”Juhlapuhesektorilla” ollaan yksituumaisesti huolestuneita poikien lukemisesta ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden yleisestä tärkeydestä. 

Moraalinen tahtotila kuitenkin uupuu pitää lasten- ja nuortenkirjoja oikeasti ja konkreettisesti esillä julkisuudessa. 

Perjantaistudiossa toivottiin kulttuurijournalismin olevan edellä aikaansa ja ymmärtävän, miksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden esillä pitäminen olisi tärkeää. 

Isot mediat, mm. Helsingin Sanomat ja Yleisradio, vetoavat esimerkiksi siihen, että aiheena lasten- ja nuortenkirjallisuus ei kiinnosta riittävästi lukijoita ja kuulijoita: ”Algoritmien perusteella selviää, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita”, kiteytti Jarkko Tontti. 

 

Jarkko Tontti totesi myös, että kulttuurijournalismissa Suomessa on ollut pitkään perinne pitää esillä kovaa, raskasta taidetta. 

Tontti toi esille yhtenä syynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden jatkuvasti vähentyneelle  mediahuomiolle sen, että lasten- ja nuortenkirjoissa on (aikuisten kaunokirjallisuuteen verrattuna) ajateltu olevan ”viihteen sivumaku”, eli että lasten- ja nuortenkirjat eivät olisi yhtä syvällisiä ja että niissä ei kerrottaisi yhtä tärkeistä asioista. 

Tällaiset yleistykset voivat sitten - oma monikymmenvuotisen kokemukseni mukaan - pahimmillaan kasvaa pinttymiksi, joihin vetoamalla arvotetaan väärin perustein lasten- ja nuortenkirjallisuutta suhteessa aikuistenkirjallisuuteen.

Ja näin kierrytään – jälleen kerran– ydinasian ympärille: miksi laadukkaista ja myös vähemmän laadukkaista lasten- ja nuortenkirjoista tulisi kirjoittaa enemmän ja pitkäjänteisesti myös valtamedioissa.

20. marraskuuta, tänään sunnuntaina, Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla juhlistetaan lasten oikeuksien päivää Reetta Niemelän Kettu ja hiljaisuus -kuvakirjan 2022) (Otava) kuvittajan, tekstiilitaiteilija Eri Shimatsukan haastattelulla sekä aukeamalla, jossa on HS:n kulttuuritoimitttajien arviot syksyn lasten- ja nuortenkirjasadosta yhteisotsikolla "11 hauskan ja viisaan teoksen arviot". 

  

Digilehden lukeneena ja katsoneena uumoilen lehden ulkokirjallisesta tavoitteesta testata klikkausten algoritmeja teosten tekijöiden, etenkin noiden ulkomaisten hyväraamisten miesolettetujen, valokuvien suhteen. 

 

 

 

Toivottavasti lastenkirja lämmittää yhä meitä kaikkia

Leena Lumpeen kuvituskuva Kaarina Helakisan 

Suomen lasten juhlakirjaan 

(toim. Raili Mikkanen Otava 1999, up. 2012). 

Lastenkirjahylly täytti pari päivää sitten, 12. syyskuuta, vähän Rouva Huultakin varkain kymmenen vuotta. 

Perustin blogin reaktiona eri medioissa tuolloin vähentyneelle lasten- ja nuortenkirjakritiikille ja lasten- ja nuortenkirjallisuudesta käytävälle keskustelulle.

Ajattelin blogialustan väliaikaisena hätävarana paitsi itselleni niin myös muille lasten- ja nuortenkirjaentusiasteille.

Sen verran kuitenkin osasin malttaa ajatella toimeen tarttumisen puuskassani kotiin päin, että edellytin saavani blogin ylläpitämiseen myös ulkopuolista rahoitusta. Ilokseni olenkin kymmenen vuoden aikana saanut tukea ja kannustusta ilahduttavan monesta eri säätiöstä ja rahastosta. 

Kuluva vuosi tosin on ensimmäinen, jolloin olen pyörittänyt Lastenkirjahyllyä talkootyönä, muiden työtilausten kupeessa.

Viime vuosina kirjallisuusblogien aktiivisuus, määrä ja kenties myös lukijajoukot ovat Suomessa vähentyneet. Instagramin kuvavetoinen kirjallisuushypetys kiinnostaa monia jo blogeja enemmän. 

Moni pitkään harrastusmielessä blogia pitänyt harkitsee jopa lopettavansa. 

Lastenkirjahyllyssä alkuvuosina ilahduttavan vilkas kommentointi ja keskustelu on vähentynyt viime vuosina huomattavasti. 

Reagointi Lastenkirjahyllyn lasten- ja nuortenkirjakritiikkeihin tai keskustelunavauksiin on siirtynyt enemmän Facebookin puolelle, mutta sielläkin eriasteinen palaute, esim. tuohtumus, haltioituminen, ällistely ja asioiden kyseenalaistaminen yleisemmällä tasolla, on havaintojeni mukaan tullut melko neutraaliksi. 

Onko niin, että asioista ei enää uskalleta olla jotakin mieltä, koska ajatellaan että mielipiteet henkilöityvät ja niiden perusteella saa leiman, joka ei aina ole itselle tai omallekaan sidosryhmälle mieluinen?

                                         * * * * * * * * * * 

Helsingin Sanomissa oli tänään kotimaan osastolla mielenkiintoinen toimittaja Minna Pölkin uutisjuttu: Hylätyt kirjat päätyvät eristeeksi. Uudenlainen käyttö vanhoille kirjoille on parempi kuin niiden päätyminen poltettavaksi. 

Uutisessa kerrotaan, että ”vanhoja kirjoja on niin paljon, että osasta on tullut jo ongelmajätettä. Nyt niistä silputaan materiaalia rakennuksiin”. 

Antikvariaatit, hyväntekeväisyyskirpputorit ja kierrätyskeskukset eivät enää kelpuuta kaikkia kirjoja valikoimiinsa. 

Jyväskyläläisessä Sovatek-työvalmennuksessa  kierrätykseen päätyneistä kirjoista irrotetaan kovat kannet ja paperisivut toimitetaan Ekovillan tehtaalle, missä ne lajitellaan uudelleen, murskataan ja kuidutetaan eristeeksi. 

Kirjojen sivut muuttuvat siis Ekovillan tehtaalla siis pumpulimaiseksi puukuitueristeeksi, jota käytetään lämmöneristeenä.

                                        * * * * * * * * * *

Uhkakuvat sikseen.

Kirjailijaliiton juuri ilmestynyt Kirjailija-lehden numero on lastenkirjallisuuden teemanumero. 

Anna Chydeniuksen jutussa vaaditaan lastenkirjallisuus otsikoihin. 

Kirjavinkkari Sini Helminen sekä kirjalijat J. S. Meresmaa ja Tuula Kallioniemi penäävät  lasten- ja nuortenkirjallisuudelle enemmän näkyvyyttä eri medioissa. 

Äänenpainot ovat toki monesta yhteydestä entuudestaan tuttujakin, mutta silti yhä tarpeellisia. 

J. S. Meresmaa kirjoittaa tähän tapaan: 

Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta vanhat tavat istuvat sitkeässä. Aikuiset taantuvat herkästi suosittelemaan vain oman lapsuutensa suosikkeja, mikä ei aina edistä lapsen lukuintoa. Merkittävä syy on, etteivät aikuiset tiedä nykyisestä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta tarpeeksi. Hittikirjohin on helppo tarttua, koska ne näkyvät, mutta niiden ympärille jää valtava katvealue. Tämä runsaudensarvi olisi saatava laajasti esille mediaan, ei vain erikoistuneisiin lehtiin. 

Tuula Kallioniemen osuudessa todennetaan omakohtaisen esimerkin kautta, kuinka lasten- ja nuortenkirjallisuus – tai nykyisin useammin nimenomaan kirjailija värikkään persoonansa kautta – pääsee mediassa läpi.

Samasta Kirjailija-lehdestä rouva Huu sai ilokseen lukea senkin, että Hannu Mäkelän uusin Herra Huu -kirja, Herra Huu ja unen valtakunta, ilmestyy ensi vuonna Tammen kustantamana. 

Tosin Mäkelä uskoo sen jäävän sarjan viimeiseksi osaksi.

Mäkelä kiistää lukevansa koskaan teostensa kritiikkejä. Ensimmäiset kolme Herra Huu -kirjaa otettiin Mäkelän muistin mukaan hyvin vastaan, mutta sen jälkeen median kiinnostus lopahti. 

Toisaalla Mäkelä on kertonut, että hän jopa nauttii siitä, että saa kirjoittaa lastenkirjoja vapaana ja pidäkkeettömästi, koska tämä kirjallisuuden alue ei juurikaan suuria joukkoja kiinnosta. 

                                             * * * * * * * * * *

Rouva Huu ei kuitenkaan ole heittämässä toivoaan vielä kaivoon.

Lastenkirjainstituutti järjestää marraskuussa koulutusta lasten- ja nuortenkirjakritiikistä Tampereella. Koulutuspäivä on tarkoitettu jo kriitikkoina toimiville tai siitä vasta haaveileville. 

Ruotsissa vastaava koulutus järjestettiin jo viime syksynä ja runsaan kiinnostuksen takia se järjestetään lokakuussa jo toistamiseen.

Lastenkirjainstituutin kevät-kesällä avautunut Lukemo-portaali auttaa lapsia, nuoria ja aikuisia löytämään sopivan uuden lasten- ja nuortenkirjan. Portaali kokoaa yhteen myös muuta lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvää tietoa, tapahtumia ja linkkejä. 

Lastenkirjahylly ja rouva Huu ilahtuisivat kovasti aineettomasta lahjasta.

Kerro – julkisesti kommentoiden, omalla nimellä tai anonyymisti tai yksityisellä viestillä – miksi luet Lastenkirjahyllyä. 

Olisi myös hauska kuulla hiukan taustastasi, eli oletko kiinnostunut lasten- ja nuortenkirjoista ammattisi takia vai oletko jonkin muun syyn takia innostunut tästä kirjallisuuden osa-alueesta. 

Osoite paivi.heikkilahalttunen ( at ) gmail.com

Pääskysen siivin eteenpäin

Otavan julkaiseman lastenlehti Pääskysen
ensimmäisen vuosikerran ensimmäisen numeron kansilehti
14. tammikuuta 1907.

PHH:n puhe Turun Kirjamessuilla Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen-kunniakirjan jakotilaisuudessa perjantaina 5. lokakuuta klo 15.45. 

Hienoa ja huimaa. Monestakin syystä. 

Aiemmat Pääskys-kunniakirjan saaneet lasten- ja nuortenkirjallisuuden monitoimimiehet ja -naiset ja yhteisölliset kirjalliset toimijat ovat nimittäin kaikki minulle eri tavoin tuttuja. 

Kari Vaijärven päätoimittamassa Tyyris Tyllerössä julkaistiin ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimukseen liittyvä artikkelini syksyllä 1989. 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikkoon ja kävelevään tietopankkiin Ismo Loivamaahan tutustuin 1990-luvun alkupuolella. Edelleen ajoittain ruodimme Ismon kanssa puhelimitse ja viimeisen vajaan vuoden ajan myös sähköpostitse  alan ilmiöitä. Olen myös avoimesti kadehtinut Lapsen maailma -lehden pitkäikäistä lasten- ja nuortenkirjapalstaa, jota Kerttu Manninen piti ennen Ismo Loivamaata 1950-luvulta aina vuosituhannen taitteeseen asti.

Lisensiaatin- ja väitöstutkimuksissa aiheenani oli lasten- ja nuortenkirjailijoiden aseman ja ammatti-identiteetin kohentuminen 1940–50-luvulla. Siihen vaikuttivat muun muassa lasten- ja nuortenkirjakritiikin vakiintuminen päivälehdissä, apurahoitus ja Nuorten kirja ry:n perustaminen. Opinnäytteitä varten haastattelin tammikuussa 1995  Toini Havua, joka oli ensimmäinen Pääskynen-kunniakirjan saaja vuonna 1981. Haastattelu 87-vuotiaan Toini Havun kotona Käpylässä oli monin tavoin ikimuistoinen! 

Samoihin tutkimushankkeisiin haastattelin Henry Granforsia, Irja Lappalaista ja Kerttu Mannista. Kerttu Mannisella oli tapana soittaa 1990-luvulta aivan vuosituhannen taitteeseen asti kerran tai pari vuodessa äidillisiä neuvopuheluita, joissa hän muistutti lasten- ja nuortenkirjakriitikon työn vastuista ja velvoitteista. Toini Havu, Henry Granfors, Irja Lappalainen ja Kerttu Manninen ovat kaikki jo siirtyneet tuonilmaisiin, kuten myös Vuokko Blinnikka, joka toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi Suomen Nuortenkirjaneuvoston eli nykyisen IBBY Finlandin toimintaan 30 vuotta sitten, vuonna 1988.  

Nuortenkirjaneuvoston ja nykyisen IBBY Finlandin kautta ja muitakin polkuja pitkin tutuiksi ovat tulleet Maija Karjalainen ja Arja Kanerva. Kaisa Langen, Arja Kanervan ja viime marraskuussa edesmenneen Maria Laukan toimittama Mielikuvia oli minulle heräte paneutua kuvakirjallisuuden tutkimukseen. Maria opasti minua lempeästi mutta vaativasti tutkimaan lastenkirjan kuvaa entistä tarkemmin.    

Säännöllisen ja asiantuntevan lasten- ja nuortenkirjakritiikin vähentyessä eri medioissa kirjavinkkarien työn merkitys on noussut lasten ja nuorten lukemaan innostamisessa. Kirjavinkkarit jalkautuvat lasten ja nuorten pariin kertomaan innostavasti uusista ja toisinaan vähän vanhemmistakin lasten- ja nuortenkirjoista. Toivoisin, että kirjavinkkarien työ saisi osakseen enemmän julkista arvostusta.   

Marja-Leena Mäkelän ja Reetta Saineen kirjavinkkauksien latautunut tunnelma ja innostus ovat olleet minulle yhtenä kimmokkeena lasten- ja nuortenkirjakritiikkien teossa. Kuinka koukuttaa päivälehtikritiikin kautta eri ikäiset lukijat innostumaan uusista lasten- ja nuortenkirjoista – eri keinoilla mutta samalla intensiteetillä? 

Vuonna 2003 olin Lukukeskuksen entisen toiminnanjohtajan, Riitta Vaismaan, aloitteesta koolle kutsutussa työryhmässä perustamassa lasten kirjallisuuslehti Vinskiä. Lehden esikuvana voi pitää vuonna 1906 perustettua Anni Swanin toimittamaa lastenlehti Pääskystä, jossa lapsetkin saivat monin tavoin osallistua lehden tekoon.

BTJ Kirjastopalvelun kanssa olen tehnyt kolme kirjaa ja muutaman pienemmän julkaisun. Karl Grünnin kotimaisen realistisen nuortenromaanin tutkimukset ovat olleet hyödyksi omissa tutkimushankkeissani. 

Ja kuinkas ollakaan, kolme vuotta sitten Pääskynen-kunniakirjan sai Turun kirjamessut. 

Olen aina pitänyt Turun kirjamessujen tunnelmasta. Messut ovat minulle, pienikokoiselle ihmiselle, juuri sopivan kokoiset. Päässäni ei yleensä surise Turun messujen jälkeisinä päivinä ihan niin pahasti kuin Helsingin kirjamessuilta palatessa.  

Suomessa lasten- ja nuortenkirjallisuuden toimijoiden piirit ovat todella pienet. 

Kaikki tuntevat toisensa, yhteydenpito on mutkatonta ja helppoa. 

Ensimmäisen Pääskys-kunniakirjan vuonna 1981 saanut Helsingin Sanomien kriitikko Toini Havu piti yhtenä oman kriitikon työnsä mittarina sitä, kuinka monta haukkumakirjettä ja kukkalähetystä hän sai kritiikeistään kirjailijoilta. 

Ajat ja sopivaisuussäännöt ovat muuttuneet sitten 1940–50-luvun. 

Mutta toki myös kriitikko ja tutkija kaipaa toisinaan palautetta työstään. 

Arvostan tätä Pääskys-kunniakirjaa nimenomaan siksi, että se tulee lasten- ja nuortenkirjailijoilta. 

Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on ollut koko 2000-luvun murroksessa. 

Juuri sen vuoksi on mielestäni erityisen tärkeää, että kaikki lasten- ja nuortenkirja-alan toimijat – kirjailijat, kuvittajat, kustantajat, kirjakauppiaat, kirjastoammattilaiset, varhaiskasvattajat, opettajat, järjestöt, instituutiot ja kriitikot ja tutkijat – työskentelevät yksituumaisesti ja samassa rintamalinjassa yhteisenä tavoitteena lasten ja nuorten lukemaan innostaminen. 

Näin tehtiin, kun perustettiin Nuorten Kirja ry lähes päivälleen 72 vuotta sitten, ja niin pitää tehdä myös nyt ja aina. 

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskys-kunniakirjan saaneet vuosilta 1981–2015

1981 Toini Havu 
1983 Irja Lappalainen
1985 Vuokko Blinnikka
1987 Henry Granfors
1989 Mielikuvia-kirjan toimittajat Arja Kanerva, Kaisa Lange & Maria Laukka
1991 Kerttu Manninen 

1994 Lapsen Maailma -lehti: Soili Niklander & Mauri Upanne
1996 BTJ Kirjastopavelu Oy:n kustannustoiminta
1998 Ismo Loivamaa 

2001 Maija Karjalainen
2003 Karl Grünn
2005 Riitta Vaismaa
2008 Reetta Saine

2010 Kari Vaijärvi
2013 Marja-Leena Mäkelä
2015 Turun Kirjamessut   

Rummutusta lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyden puolesta

Minulla oli iso ilo vastaanottaa viikko sitten Lastenkirjainstituutin Kuka lukisi minut? Lapsen ja kirjan kohtaaminen  muuttuvassa maailmassa -seminaarin yhteydessä Onnimanni-palkinto monipuolisesta työstäni lastenkirjallisuuden hyväksi.

Lastenkirjahyllykin mainittiin raadin (kirjallisuudentutkija Maria Laakso, sanataidekoulun rehtori, kirjailija Siri Kolu, kuvittaja Jani Ikonen, toimittaja Anu Tuomi-Nikula ja toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen (pj.) perusteluissa:

Heikkilä-Halttunen kirjoittaa blogia säännöllisesti ja esittelee kirjoja tutkijan tinkimättömällä asiantuntemuksella. Heikkilä-Halttunen kirjoittaa laaja-alaisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden eri lajeista, katselukirjoista kuvakirjoihin, lasten- ja nuortenromaaneista tietokirjoihin. Lastenkirjahylly palvelee monia asiantuntijoita, lasten, nuorten ja kirjojen parissa työskenteleviä sekä kaikkia lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneita. Heikkilä-Halttunen on kirjoittanut lastenkirja-arvioita eri lehtiin usealla vuosikymmenellä ja hänen kirjoituksiaan julkaistaan edelleen Helsingin Sanomissa, Kuvittaja-lehdessä ja Onnimannissa. Lehtien vähentäessä ja luopuessa kokonaan lastenkirja-arvioista luotettavan ja asiantuntevan blogin merkitys kasvaa entisestään. 

Ohessa otteita palkinnonjaon yhteydessä pitämästäni puheesta: 

Lasten- ja nuortenkirjakriitikon työ on välillä kuin helmenkalastusta: kun häikäistyn jostakin uudesta ja omintakeisesta kirjahelmestä, yritän hihkua löytäjän riemua muille. 

Toisinaan koen olevani kuin lastenkirjakonservaattori nostaessani esille suotta unohduksiin jääneitä, mutta edelleen lukemisen arvoisia vanhempia lasten- ja nuortenkirjoja. 

Koen tärkeäksi tuoda esille myös arkisia havaintoja, uusia ilmiöitä ja lasten- ja nuortenkirjakentän erilaisia toimintatapoja.   

Nykyisin, kun lasten- ja nuortenkirjakritiikki on vähentynyt eri medioissa, saa helposti käsityksen, että kaikki ilmestyvä lasten- ja nuortenkirjallisuus olisi erinomaista. Myös vähemmän hyvistä tai jopa huonoista lasten- ja nuortenkirjoista pitäisi  puhua ja kirjoittaa paljon nykyistä enemmän. 

Viimeisen parin vuoden aikana olen kiertänyt ympäri maata puhumassa  varhaiskasvattajille, opettajille ja lasten vanhemmille lasten ja nuorten kirjallisuuskasvatuksesta. 

Olen saanut kuulla Seinäjoen Apila-leiristä ja Nurmijärven Vartti illassa- hankkeesta viisivuotiaiden vanhemmille. Uuraisilla haastetaan pojat lukemaan, Nivalassa on Ensin Eskarit –hanke ja Alavieskassa  Tuttikerhosta eskarilaiseksi -hanke.


Alueellisia lasten ja nuorten lukemaan innostamisen hankkeita on käynnissä todella paljon ympäri maata. Näillä reissuilla minulla on ollut etuoikeus kuulla tuoreimmat havainnot siitä, kuinka lapsen ja kirjan suhde on muuttunut. Olen ehdottomasti ollut saamapuolella.

Minulla on harvinainen etuoikeus tehdä tätä moneen suuntaan haarovaa työtäni nimenomaan Tampereella. Jos ei työhuoneen kirjakokoelmat tai lähikirjaston valikoima riitä, pääsen vartissa  pyörällä tai bussilla Lastenkirjainstituutin peruskokoelman ja asiantuntevan henkilökunnan luokse, tuulettamaan päätäni ja täyttämään repun uusilla tai vanhoilla lasten- ja nuortenkirjoilla ja tutkimuksilla.

Kirjailijaliitto palkitsi Helsingin kirjamessuilla lasten- ja nuortenkriitikokollegani Ismo Loivamaan Kirjailija kiittää -palkinnolla tunnustuksena suomalaisen kirjallisuuden ja lukemisharrastuksen edistämisestä.   

Loivamaa luonnehtii kritiikin toimivan parhaimmillaan tulitikkuna, joka sytyttää teoksen liekkeihin:

Jotta kirjoista tulee suosikkeja, tarvitaan kustantamon osaamista, palkintoja – ja kritiikkiä. Lasten- ja nuortenkirjakritiikki kulkee ritirinnan kirjallisuuden kanssa. Kritiikki on innostamista, se kertoo ja kommentoi, nostaa esiin ja terävöittää kirjoissa olevia teemoja. Parhaimmillaan kritiikki on se tulitikku, jolla kirjan teemoissa esiin nostettu ruutitynnyri syttyy. 

Meitä lasten- ja nuortenkirjallisuuteen paneutuneesti perehtyneitä pitkän linjan asiantuntijoita on entistä vähemmän. Määrä on huvennut samaa vauhtia julkaisufoorumien vähentymisen kanssa. Siksikin on tärkeää ja ammatti-identiteettiä nostattavaa, että saa tekemästään työstä kiitosta ja palautetta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta on lyötävä rumpua, pidettävä mekkalaa ja noustava tarpeen mukaan myös barrikadeille.  

Suomalaisen laadukkaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolta on pidettävä myös tulevaisuudessa. 

Muuten voi käydä niinkin hullusti, että entistä kielitaitoisemmat ja netissä taiten sukkuloivat, trendi- ja muotitietoiset vanhemmat etsivät lapsilleen ja nuorilleen luettavansa ulkomailta, ohi suomalaisen tarjonnan.