Tokaluokkalainen kuopus kertoo velvollisuudentuntoisesti koulussa käynnistyneestä lukukampanjasta:
– Me kilpaillaan siitä, kuka kuukauden aikana lukee eniten kirjoja. Eniten lukenut saa tikkarin ja sellaisen pinssin. Aloitin koulussa Unskin banaanipotku -kirjan ja olen vasta sivulla 23.
Äiti yrittää inttää vastaan:
– Mutta eihän lukemisessa ole mitään mieltä, jos pitää kilpailla. Jokaisen pitää saada lukea omaan tahtiinsa.
– Joo, joo. Mutta me äänestettiin ja yli puolet luokasta oli sitä mieltä että tikkari on ihan hyvä palkinto.
Tietyssä iässä kilpailu motivoi lasta, mutta lukemisen kilpailuttamisen kohdalla minä asetun jämerästi vastahankaan.
Lukuharrastus on niin intiimi ja omatahtinen juttu, että lukemiseen liittyviä asioita pitäisi malttaa alusta lähtien makustella kaikessa rauhassa.
Mutta "jaettu ilo on paras ilo" -hokema pätee myös lukuharrastukseen ja tämähän on yksi Lastenkirjahyllynkin tärkeimmistä tavoitteista.
Päiväkodeissa ja kouluissa voisi olla paljon nykyistä enemmän spontaania kaverikirjavinkkausta. Pienempiä lapsia voisi pyytää tuomaan kotoa rakkaimman oman kirjansa ja kertomaan siitä omin sanoin. Lukemaan jo oppineet voivat suositella toisilleen viimeksi lukemiaan kirjoja.
Jos lykästää, tällaisesta LASTEN LUKUPIIRISTÄ voisi ajan oloon päiväkodeissa sukeutua jopa suosittujen lelupäivien haastaja.
