keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Matkaan lähtemisen ja perille saapumisen tenhoa kotimaisessa kuvakirjassa













Heidi Viherjuuri & Henna Ryynänen: Ollaanko nyt perillä? 32 sivua. Mäkelä 2023.

 

 

 

Lentokentällä hulisee ja vilisee kuin pyörremyrskyssä.

Tummatukkanen nainen tarkistaa äidin ja minun passit,

ja pussitetut tavarat liukuvat hihnaa pitkin pois.

– Hei hei reppu! Äiti sanoo ja tarttuu käteeni.

Sitten minä saan kävellä metalliportin läpi.

 

 

Lentokentän tunnelma on hektinen ja hälyisä, mutta
lapsi poimii siitä vain häntä kiinnostavat sävyt ja yksityiskohdat. 
Henna Ryynäsen kuvitusta Heidi Viherjuuren tekstiin
kuvakirjassa Ollaanko nyt perillä? (Mäkelä 2023).



Lapsiperheen matkustamista julkisilla liikennevälineillä on kuvakirjoissa käsitelty näppituntumani mukaan hämmentävän vähän. Niinpä Heidi Viherjuuren ja Henna Ryynäsen kuvakirjalle on suoranaista tilausta.

 

Viherjuuri asuu perheineen Kölnissä Saksassa ja arvatenkin kirjan tapahtumat ammentavat osin hänen omakohtaisistakin kokemuksistaan.

 

Lapsena muistan usein automatkoilla mankuneeni auton takapenkillä ”Ollaanko jo pian perillä? Onko vielä pitkä matka?” Kärsin pitkälle alakouluikään matkapahoinvoinnista, ja siksi kaikki pidemmät automatkat olivat minulle koettelemuksia.

 

Viherjuuren ja Ryynäsen kuvakirjassa leikki-ikäinen lapsi matkustaa äitinsä ja krokotiilipehmolelunsa kanssa mummon luo. 



Äidin olemus on jo vaiherikkaan loppumatkan junaosuudessa
rentoutunut. 
Henna Ryynäsen kuvitusta Heidi Viherjuuren
tekstiin 
kuvakirjassa Ollaanko nyt perillä? (Mäkelä 2023).



Ensin mennään alkumatka bussilla, sitten junalla ja lentokoneella ja lopuksi taas junalla.


Perillä on mummo vastassa ja loppumatka taittuu mummon autolla.


Pitkään matkaan mahtuu monta välietappia ja perillä äiti kehuu lapsen jaksaneen hienosti matkan eri käänteissä.


Perille pääsemisen seesteiseen tunnelmaan on helppo päästä mukaan, kun äiti ja lapsi antavat mielensä tyytyä panoraaman kaltaisena leviävän tyynen järvimaiseman äärellä.


 

Perillä voi antaa kaikkien aistien levätä mummolan
järvenrantamaisemassa. 
Henna Ryynäsen kuvitusta
Heidi Viherjuuren tekstiin 
kuvakirjassa 
Ollaanko nyt perillä? (Mäkelä 2023).



Henna Ryynänen tunnetaan oppikirjakuvitusten ohella mm. Myry-koirasta kertovista kuvakirjoistaan (Tammi) ja kuvituksista Heli Rantalan lastenromaaneihin  Suurenmoinen sitruunaseikkailu ja Kaikkien aikojen kookoskeikka (WSOY). 

 

Arkeen sijoittuvan kuvakirjan tyyli on samastuttava. Kuvakulmat vaihtelevat läpi kirjan – laajoista yleisnäkymistä rajatumpiin yksityiskohtiin.  

 

Vime aikoina suomalainen lastenkirjakuvitus on tyyliltään lähentynyt kansainvälisiä virtauksia.  Niinpä kotimaisessa lastenkirjakuvituksessa ei enää ole takavuosien tapaan yhtä paljon leimallisia kansallisia ominaispiirteitä.  Onko tällä yhdenmukaistuvalla kehityksellä jotain merkitystä kuvakirjan katsojan ja lukijan kannalta, sen voi jokainen päättää itse. 

 


 



 



 

maanantai 29. toukokuuta 2023

Selkeä tarve nuorten selkokirjoille

  













Hanna Tähtinen & Marko Laihinen: Kaksi kuolemaa, monta elämää. Kuvittanut Emmi Oksa. 93 sivua. Puukenkki-kustannus 2022. 

 





Tänään vietetään valtakunnallista selkokirjallisuuden päivää. 

 

Selkokirjat ovat nyt monella tavalla akuutti ja tärkeä kirjallisuuden alue. 

 

Suomen Kulttuurirahasto lahjoittaa selkokirjoja ja helppolukuisia kirjoja kaikille Suomen yläkouluille Selkopolku-hankkeessa, jonka toteuttaa Lastenkirjainstituutti. 

Kirjalahjoitukseen halutaan koota nuoria kiinnostavia kirjoja, ja lahjoitettavat kirjat valitsee eri alojen ammattilaisista koostuva työryhmä. 

Kirjavalintojen tueksi teetettiin huhtikuussa kysely yläkuluikäisiä kiinnostavista aihepiireistä.  

Kyselyyn vastasi 2300 yläkouluikäistä nuorta. Suuren otoksen ansiosta tuloksia voi pitää hyvinkin vakuuttavina. 

Nuoria yleisesti kiinnostavissa aiheissa kärkeen nousivat arkielämä, huumori sekä sarjat ja elokuvat. 

Huomionarvoista kyselyn tuloksissa on se, että nuoria vähiten kiinnostavien aiheiden joukossa näkyivät mm. sateenkaariteemat. Sukupuolen moninaisuus on kuitenkin ollut sekä käännetyissä että kotimaisissa nuortenromaaneissa yksi viime vuosina selkeimmin lisääntyneistä nuortenkirjallisuuden teemoista!  

Nuorten suosimien kirjojen lajityyppien osalta kärkisijoja pitävät fantasia, kauhu ja seikkailu. Selkokirjoja on lukenut 39 % kyselyyn vastaajista ja aktiivisesti selkokirjoja hyödyntää 10 % vastaajista. 

Määrä käy yksiin Selkokeskuksen arvion kanssa: yli 10 prosenttia väestöstä hyötyy selkokielestä ja tarvitsee sitä arjessaan eri tavoin. 

Ilokseni olen saanut kuulla, että yläkoulun opettajatkin ovat vähitellen löytäneet selkokirjat: oppilas voi halutessaan lukea kirjan selkomukautuksena, vaikka hänellä ei olisikaan eri syistä johtuvaa pysyvää kielellisen tuen tarvetta. 

Toisinaan voi käydä niinkin, että nuori innostuu lukemastaan selkomukautuksesta niin paljon, että hän haluaa lukea myös alkuteoksen. 

Kun nuortenromaanista tehdään selkomukautus, joudutaan usein karsimaan juonta ja toisinaan hyvinkin runsasta henkilögalleriaa. Alkuteoksen lukeminen selkomukautuksen jälkeen sananmukaisesti täydentää lukuelämystä. Koska kirjan runko ja keskeiset tapahtumat ovat selkomukautuksesta jo tuttuja, oppilas pystyy lukiessaan toisaalta keskittymään ja toisaalta rentoutumaan, kun tarina on entuudestaan tuttu.  

Nuorille suunnatut selkokirjat ja -mukautukset eivät enää kansikuvillaan ja kuvituksillaan välitä viestiä, että ne olisivat ”vähempiarvoista” kirjallisuutta. Nuori tekee usein valintansa kansikuvan perusteella. Siksi selkonuortenkirjojen kansienkin on oltava nuoren silmissä katu-uskottavia ja cooleja. 

Puukenkki Kustannuksen julkaisema Kaksi kuolemaa, monta elämää on kiinnostava toteutus monestakin eri syystä. 

Toinen kirjoittajista, Hanna Tähtinen, on yläkoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja Marko Laihinen työskentelee nuorisotyöntekijänä. 

Todenmakuisuus on siis syntynyt kahtaalta: syvällisestä perehtymisistä nuoriin ja heidän tarpeisiinsa niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Tähtinen luetutti käsikirjoitusta oppilaillaan ja keskusteli sen sisällöstä.

Kirja pohjaa löyhästi tositapahtumiin. Se kuvaa erilaisista taustoista tulevien nuorten rosoista ja rajua maailmaa, johon kuuluvat väkivalta, nöyryyttäminen somessa ja alamaailman villit lait. 

 

Kirjan alussa esitellään keskushenkilöt ja luvut on nimetty koukuttavasti. 


Teksti on aseteltu sivulle selkokirjojen tapaan väljästi ja siten, että asiakokonaisuudet sekä pää- ja sivulauseet on helppo lukiessa hahmottaa.   

 

Poikaporukka viettää aikaa heittämällä läppää, pelaamalla tuntikausia tietokonepelejä ja virittäen mopoja. Tyttöjen kanssa on säpinää, mutta tunteista ei kovin paljon osata puhua. Isoisän vanha Parabellum-pistooli muodostuu tulevien tapahtumien kannalta ratkaisevaksi. 



Kirjan kuvitusta ja taittoa voi pitää erityisen onnistuneena.
Nuoret viestivät puhelimiensa kanssa ja Emmi Oksan
kuvitus piirtää samastuttavia keskushenkilöitä. Oksan kuvitusta
Hanna Tähtisen ja Marko Laihisen tekstiin nuortenkirjassa
Kaksi kuolemaa, monta elämää (Puukenkki 2022). 


 

Keskushenkilöiden nimistä ja Emmi Oksan kuvituksesta voi päätellä, että osa nuorista  on maahanmuuttajia, mutta heitä ei tarinassa silti eristetä saati leimata,  vaan kuvataan nuorisoporukan tasaveroisina jäseninä.


Kirjan nimi paljastaa, koukuttavasti, jo nimellään, olennaisen kirjan tapahtumista. 

 

Tekijäkaksikko piti tärkeänä, että lukijat tunnistavat kirjasta oman kielensä. Luultavasti tämä periksi antamattomuus, reteä, jopa ronski ja kirosanojen kirjoma puhekieli, on johtanut siihen, että kirja ei läpäissyt Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmän kriteerejä eli siitä puuttuu selkokirjan nuolitunnus.  

Kirjan takakannessa kirjaa luonnehditaan helppolukuiseksi. Pirkanmaan Piki-kirjastojen tietokannassa kirja on silti luokiteltu muun ohessa myös selkokirjaksi ja kirjan selkämyksestä löytyy selkokirjan tarra.


Alamaailman välienselvittelyssä on aidon jännityksen tuntua! 
Emmi Oksan kuvitusta Hanna Tähtisen ja Marko Laihisen tekstiin
nuortenkirjassa 
Kaksi kuolemaa, monta elämää (Puukenkki 2022). 



Selkokirjallisuuden statuksen vakiintumisen – ja lisääntyneen tarpeenkin takia – Suomessa olisi syytä miettiä selkokielen luokittelemista hiukan uusiksi selkokirjallisuuden lisääntyneen tarpeenkin näkökulmasta. Esimerkiksi Ruotsissa ilmestyy jo vaikeus- ja helppousasteeltaan eritasoisia selkokirjoja.  

Takakannen sisältövaroituksessa kerrotaan, että kirjassa kuvataan rikollista toimintaa, väkivaltaa ja siinä käytetään karkeaa kieltä. Sisältövaroituksia näkee jo jonkin verran myös kotimaisissa nuortenkirjoissa. Usein varoitukset löytyvät esilehdiltä tai jälkisanoista. Tässä varoitus on nostettu kirjan kanteen ja sellaisenaan se toiminee taatusti hyvänä ”mainoksena” tarttua ronskia kieltä ja alamaailmaa kuvaavaan kirjaan.

 





 

 

 

perjantai 26. toukokuuta 2023

Joko sinä osaat olla oman elämäsi lempeä ovivahti?


 
















Petri Tamminen: Ajatusten vahtimestari. Kuv. Ninka Reittu. 48 sivua. Otava 2023.

 

 



Olet ehkä tottunut ajattelemaan,

että olet maailman armoilla

niin kuin katto sään.

Mutta ei se mene niin:

sinä olet sisällä, 

ja sinäkin olet säätila. 

 

 

Kevät on erilaisten lahjakirjojen kannalta otollista aikaa. 

 

Kahden oman ammattilaisen, kirjailija Petri Tammisen ja kuvittaja Ninka Reitun, Ajatusten vahtimestari on kokoaan paljon isompi ja ulokkeisempi kirja, joka sopii moneen ja puhuttelee eri ikäisiä lukijoita omilla tasoillaan.

 

Tamminen valmistelee saatesanoissaan lukijaa virittäytymään kirjan taajuudelle: ”Liiallisen murehtimisen idea on juuri siinä, että murehditaan aina vain, oli mikä oli, ja aamuyöllä herätessä murehditaan vielä lisää.” 


Kirjan lopussa Tamminen tunnustaa kärsineensä "turhanaikaisesta häpeästä ja pelosta vuosikausia". Hän kiittää vaimoaan idean antamisesta kirjaan sekä työkaluista omien pelkojensa selättämiseen.  

 


Sanat, katseet ja reaktiot paisuvat usein klimpeiksi.
Ninka Reitun kuvituskuva ilmentää hienosti mielen mekanismeja.
Ninka Reitun kuvitusta Petri Tammisen kirjaan
Ajatusten vahtimestari (Otava 2023).




Tammisen teksti on riittävän viitteellistä, mutta samalla – paradoksaalisesti – myös hyvin konkreettista. 

 

Aikuinen lukee kirjaa mindfullness-henkisenä elämänoppaana. Alakouluikäiselle se toimii Ninka Reitun koko sivulle levittäytyvien samastuttavien kuvituskuvien ansiosta filosofisena kuvakirjana ja isommalle koululaiselle tunnetaitoihin johdattavana opaskirjana.

 

Ihmisen mielen kuvaksi ja miljööksi Tamminen on rakentanut ravintolan, jonne tuppaa vuorollaan monenlaisia räyhähenkiä ja olemukseltaan tai mielipiteiltään ei-toivottujakin asiakkaita. Jokainen voi kuitenkin ryhtyä omien ajatustensa vahtimestariksi, joka päästää päänsä sisään vain valikoituja asioita. 

 

Tammisen ja Reitun kirjan motoksi sopisi Pentti Saarikosken vuonna 1973 ilmestyneestä Alue-kokoelmasta löytyvän runon toteamus: ”jokaisella on tästä lähtien tämänsä”. 

 

Elämässä joutuu usein priorisoimaan asioita. Kyse voi olla vaikkapa parisuhteesta, perheestä, ystävyydestä,  työelämän tai monella tavalla ylivirikkeisen arjen paineista. 


 

Hankalan olon ja olion kanssa voi myös oppia elämään.
Ninka Reitun kuvitusta Petri Tammisen kirjaan 
Ajatusten vahtimestari (Otava 2023).

 


Ninka Reitun kuvituksen keskushahmona on vihreä krokotiili. Mielen pohjalla nujuavat tilaa vievät tai muuten vain hankaavat ajatukset ovat sinisiä Tove Janssonin muumitarinoista tuttua Mörköä muistuttavia otuksia. 

 




 



 


tiistai 23. toukokuuta 2023

Kun huvipuistossa kuuluu riemun ja kauhun kiljahduksia...

 














Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa. 363 sivua. Tammi 2023. Kansikuva Laura Lyytinen. 


 

 

 

 

– – Minussa on kiinni terästä, puuta, betonia ja rautaa. Kuortani on muokattu kiinnittämällä siihen satoja rakennuksia, sitten ne on taas revitty pois. Rakennettu uusia tilalle.

Mahtavat huvilaitteet painavat ja rusentavat, niiden perustukset on upotettu syvälle, kerroksieni pohjiin asti. Ravintolat ja varastot ovat osa minua, mutta alati muutettavissa.

Kukaan ei kysy minulta, mitä haluaisin hävittää ja säilyttää. Kukaan ei tiedä, mikä on minulle rakkainta. Sellaista, mitä ilman en voi elää.

 

 

Ella Paijan (1990) Soita minulle karusellin kelloa on omintakeinen nuortenromaani.

 

Erikoiskirjastonhoitajana työskentelevän Paijan esikoisen yhtenä näkökulmahenkilönä on huvipuisto, joka esitetään tuntevana ja myös erilaisiin toimintoihin pystyvänä hahmona. 


Nuortenromaani sijoittuu hyvin tunnistettavasti Tampereen Särkänniemen huvipuistoon. 

 

Kesäkauden alkaessa huvipuistoon palkattujen kesätyöntekijöiden keskuudessa järjestäydytään jälleen erilaisiin arvohierarkioihin tehtävien vastuullisuuden ja aiemman työkokemuksen perusteella. 

 

Yksi uusista kesätyöntekijöistä on omissa oloissaan viihtyvä ja tarkkaileva Teemu, joka nauttii ensimmäisestä kesästä kaukana kotoa.   

 

Huvipuistoin laitteisiin ilmaantuu outoja vikoja,  vuoristoradan huoltomies kuolee oudoissa olosuhteissa ja kolmevuotias lapsi katoaa mystisesti.

 

Dekkarijuonteen ohessa viritellään jännitteisiä ihmissuhdekuvioita.

 

Takakannessa romaania kuvataan kesäisesi trilleriksi.

 

Yli 300 sivustaan huolimatta kirja on nopealukuinen, mikä johtuu lyhyistä luvuista, joissa näkökulma ja ääni annetaan huvipuiston lisäksi siellä työskenteleville nuorille. 

 

Paijan romaania voisi luonnehtia eräänlaiseksi uuskummaksi: arkeen työntyy yliluonnollisia säikeitä. Mitään onnelliseksi kiertyvää loppuratkaisua ei ilmaannu, asiat jäävät ratkaisematta. 

 

Romaanin erityinen ansio piilee kuitenkin arjen kuvauksessa: nuorten kesätyön kuvauksia ei  ole liiemmälti näkynyt nuortenkirjoissa. 


Uskoisin jopa, että Linnanmäen ja Särkänniemen huvipuistojen seuraavaan kesätyörekrytointiin tulee Paijan romaanin takia vielä nykyistäkin enemmän hakemuksia: sen verran samastuttavasti ja houkuttelevasti Ella Paija kuvaa eräänlaisen suljetun tilan jännitteitä! 


Uskon, että tarkkailen itsekin huvipuiston miljöötä aivan toisella tavalla seuraavalla kerralla.

 

 

 

perjantai 19. toukokuuta 2023

Kuvakirjan kuiskaus hellii lasta ja aikuista













Meria Palin & Reetta Niemelä: 

Saippukuplakuiskaus. 56 sivua. Enostone 2023. 








 

 




Kuvakirjoissa on usein aivan liikaa tekstiä. 


Syy voi olla kahtaalla: kustannustoimittaja ei henno muokata kirjailijan tarinaa. Tässä tapauksessa kuvakirjaa tehdään usein tekstin ehdoilla.

 

Toinen syy, joka oikeastaan usein kytkeytyy edelliseen, on se, että kuvan ilmaisuvoimaan ei uskota tarpeeksi.

 

Saippuakuplakuiskaus-kuvakirjalla on kaksi tekijää, Meria Palin ja Reetta Niemelä

 

Kirjan nimeketiedoissa ja kannessa on aivan oikeutetusti nostettu kuvittaja ensimmäiseksi tekijäksi.  

 

Taikapuikot (Etana Editions 2020) oli Meria Palinin rohkea avaus – sanaton kuvakirja, joka ilmestyi koronapandemian alkuvaiheessa, kun huoli läheisistä oli monen ajatuksissa päällimmäisenä. 


Kuvakirjassa äiti kutoo pienelle palelevalle tyttärelleen lämmikettä.

 

Saippuakuplakuiskaus olisi tullut vallan mainiosti toimeen kokonaan ilman Reetta Niemelän minimalistista tekstiä. 


Toisaalta niukka teksti saattaa toimia kirjan tavoitteen edistämiseen paremmin kuin kokonaan sanaton kuvakirja, joka voi olla monelle aikuiselle vielä hieman outo formaatti.







 

Rohkea aukeama: lyhyt teksti vasemmalla ja lähdön
riehakkuus ja ilo oikealla. Meria Palinin kuvitusta yhdessä
Reetta Niemelän kanssa tehtyyn kuvakirjaan
Saippuakuplakuiskaus (Enostone 2023).



Tytöllä ei ole kotonaan mitään tekemistä. Niinpä hän päättää lähteä soutuveneellä Tyrni-koiran kanssa mumminsa luokse. 


Viemisiksi hän ottaa mukaan isänsä juuri poimimia tuoreita omenoita. 

 

Mummin taloa lähestyessä ilmassa leijuu erivärisiä saippuakuplia, jotka johdattavat kaksikon perille. 



Vehreys suorastaan hyökyy lukijan silmille. 
Meria Palinin kuvitusta yhdessä
Reetta Niemelän kanssa tehtyyn kuvakirjaan
Saippuakuplakuiskaus (Enostone 2023).



Tyttö ja mummi leipovat yhdessä omenapiirakan. 


Kun tyttö vetää yhden kirjan ulos mummin kirjahyllystä, saippuakuplia leviää huoneeseen, kun ”kirja kuiskii”. 

 

Mummin lukiessa tytölle kirjaa koko huone täyttyy saippuakuplista. Lähtiessään takaisin kotiin tyttö saa kirjan mukaansa.


 

Mummin ikkunasta näkyvä aava näkymä järvelle
toimii tulkintani mukaan myös vertauskuvana avaralle ajattelulle.  
Meria Palinin kuvitusta yhdessä 
Reetta Niemelän kanssa tehtyyn
kuvakirjaan 
Saippuakuplakuiskaus (Enostone 2023). 



Meria Palinin kuvitus toimii meditatiivisena tunnetankkauksena. 

 

Koko aukeamalle levittyvät kuvitukset huokuvat kiireettömyyttä ja kannustavat tarttumaan hetkeen, havainnoimaan ympäristöä eri aistein  ja tarttumaan hetkeen. 



Yhteinen lukuhetki sulkee hauskasti mummin ja tytön myös
kuplan sisään pyöreään nojatuoliin.
Meria Palinin kuvitusta
 yhdessä 
Reetta Niemelän kanssa tehtyyn kuvakirjaan 
Saippuakuplakuiskaus (Enostone 2023).



Kuvitus havainnollistaa hyvin viitteellisesti, ja ehkä juuri siksi niin onnistuneesti kirjojen lukemisesta syntyvää mielihyvää, josta suuri osa liittyy myös vuorovaikutukseen, kiirettömyyteen ja läheisyyden kokemukseen yhdessä lapselle tärkeän aikuisen kanssa. 

 

Reetta Niemelän niukka teksti on onnen omiaan hiljattain lukemaan oppineelle lapselle itse luettavaksi.  


Niukka teksti suorastaan usuttaa sekä lasta että aikuista sepittämään tarinaa eteenpäin, tarkentamaan valittuja yksityiskohtia ja lihottamaan tarinaa jopa kirjan kansien ulkopuolelle. 


Kustantamon verkkosivuilla "paljastetaan", että Sofia-tyttö on hiljattain menettänyt äitinsä. Tytön nimi kerrotaan myös kuvakirjan takakannessa. 


Eheän konaisuuden kannalta nämä lisätiedot ovat kuitenkin kirjan vastaanottajan kannalta tarpeettomia. 







tiistai 16. toukokuuta 2023

Varpaat on tarkoitettu kutiteltaviksi!






Elina Komulainen & Christel Rönns: Vinksin vonksin varpaat. 40 sivua. Mieli ry 2023.

 

Elina Komulainen & Arja Taipale: Vinksin vonksin varpaat. Askel kerrallaan kohti omaa vanhemmuutta. 24 sivua. Mieli ry 2023.

 

 


 

Vinksi löytää iloiset varpaansa ja ihastuu niihin.

Äiti on ihastunut Vinksin varpaisiin jo aiemmin,

koska popsii niitä suuhunsa kuin herkullisimpia

ja makeimpia marjoja. Vinksikin päättää maistaa

Niitä: ”Hih, haa! Nam!”

 

Tunnetaidot ovat suosiossa sekä lasten- että aikuistenkirjallisuudessa. 

 

Elina Komulaisen ja Christel Rönnsin kuvakirja ja Komulaisen yhdessä Arja Taipaleen kanssa kirjoittama aikuisten opaskirjanen keskittyvät lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen, tiiviin tunnesiteen ja arjen pienten ilojen äärelle.

 

Kuvakirjassa seurataan Vinksi-pojan kasvua vauvasta leikki-ikäiseksi. 

 

Vuorovaikutus on lapsen kasvun perusta.
Christel Rönnsin kuvitusta Elina Komulaisen tekstiin
kuvakirjassa Vinksin vonksin varpaat (Mieli ry 2023).



Lapsi on vanhempiensa silmaterä, jonka edesottamukset ja uusien taitojen karttuminen ovat yhteisen ilon aihe. 

 

Christel Rönns tallentaa  kasvun ihmettä toiminnallisiin kuviin, joissa Vinksi ottaa moniaistisesti lähiympäristöään haltuun. 

 

Kävelemään jo oppinut lapsi nauttii erilaisista aistimuksista vedessä,
nurmikolla ja hiekalla. 
Christel Rönnsin kuvitusta Elina Komulaisen
tekstiin
kuvakirjassa Vinksin vonksin varpaat (Mieli ry 2023).



Kasvupyrähdysten lomaan on jätetty tilaa sivuille, joille voi tallentaa eri ikäisen lapsen jalanjälkiä ja eri tavoin varpaisiin liittyviä sanallisia muistoja.

 

Elina Komulainen työskentelee Mieli ry:ssä asiantuntijapsykologina. 


Hänet tunnetaan myös lastenkirjoistaan, mm. Missä on Jyrkin mäki ja muita  mysteerejä (kuv. Anu-Riikka Lampinen, Pääjalkainen 2022) ja tänä vuonna ilmestyy  kuvakirja yhdessä Anu-Riikka Lampisen kanssa, Jeppe ja viisas vihreäsulkainen lintu (Enostone).

 

Vanhemmille suunnattu opaskirja on aikansa peili: monia asioita, joita aiemmin ajateltiin itsestäänselvyyksinä, sanoitetaan nyt ensi kertaa vanhemmiksi tuleville. 


Kiireettömän läsnäolon tärkeyttä ja omannäköisen vanhemmuuden mallia korostetaan monin tavoin. 







 


keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve piirtyy upeasti esiin Sanna Iston mysteeriromaanissa

















Sanna Isto: Näkymättömät. 293 sivua. Tammi 2023. Kansikuva Laura Lyytinen. 

 

 



Tiesin olevani erilainen kuin muut. Mutta halusinko tietää kuuluvani johonkin minimaalisen pieneen vähemmistöön maailman ihmisistä, joilla oli taito muuttua näkymättömäksi?  

 

Sanna Iston äskettäin ilmestynyt varhaisnuorten romaani Näkymättömät viittoo veikeästi kahtaalle. 

 

Agatha Christien Herculet Poirot- ja Neiti Marple -dekkarien hyvin tunnettuihin kliseisiin viitataan tarinasssa useampaankin kertaan. 


Romaanin tunnelma, juoneen punotut mysteerit, menneen ja nykypäivän sekä arjen ja fantasian taidokas lomittuminen palauttivat mieleeni oitis ruotsalaisen Maria Gripen 1980-luvulla ilmestyneen neliosaisen Varjo-sarjan, josta parahultaisen sopivasti Tammi on tulevana syksynä julkaisemassa uudet painokset. 


Vaikka Gripen monet lasten- ja nuortenromaanit sijoittuvatkin menneeseen aikaan, Varjo-sarja 1910-luvulle, niin Iston romaanin mysteerien tihentämä tunnelma on hyvin samankaltainen Maria Gripelle tyypillisen kerrontatyylin kanssa.   

 

Piiskun eli Piin äiti on saanut päähänsä, että hän viettää Piin ja tämän sisarpuolen Mimon kanssa kesää  pienessä maaseutukylässä ja asettuen taloksi vanhaan huvilamaiseen taloon. Kesänviettoon otetaan mukaan äidin naisystävä Kettunen ja tämän tytär Iiris.  Talon aiempi omistaja, omissa oloissaan viihtynyt mies, on kuollut puoli vuotta aiemmin epämääräisissä olosuhteissa. 

 

Pii suhtautuu äidin innostukseen viettää kesä vieraalla paikkakunnalla kaukana kaikesta juuri niin nyreästi kuin kuka tahansa murrosikäinen toimisi vastaavankaltaisessa tilanteessa.


Piitä ärsyttää se, kuinka ihmiset ovat tietävinään hänestä erilaisia asioita. 


Hän tiedostaa toki itsekin olevansa kuin ”kiviseinä. Ja sitten joku tunki sormensa laastin alle ja alkoi murentaa”.

 

Tuo häiritsevästi Piin reviirille työntyvä "joku" on salaperäinen pipopäinen poika, jolla ei syystä tai toisesta ole vakituista asuinpaikkaa. Pii tutustuu poikaan ja saa tietää, että heillä on sama erityisominaisuus, näkymättömäksi muuttuminen, jota on vaikea itse hallita.  


Näkymättömyytensä ansiosta Pii pystyy tarkkailemaan perheenjäseniään ja Iiristä. Hän myös salakuuntelee äitinsä ja Kettusen keskusteluja, jotka paljastavat, että äidin on koko kesän ajan pitänyt kertoa Piille jotakin tärkeää... 

 

Tultuaan tiedoksi erikoisesta taidostaan Pii ymmärtää myös monien aiempien hämmentävien tilanteiden johtuneen siitä, että hän on ollut aivan oikeasti muille näkymätön, vaikka ei itse ole sitä edes tiedostanut. 


Koulussa Pii ei ole koskaan halunnut olla huomion keskipisteenä. Opettajat ovat jopa valittaneet, että Pii katoaa luokan takaseinään, mutta pulpetin siirtäminen luokan etuosaan ei ole tuonut opettajien kannalta toimivaa ratkaisua tilanteeseen.

 

Vivahteikkaasti Isto kuvaa murrosikäisen tarvetta ja kaipuuta tulla nähdyksi omana itsenään. Näkymättömyyden taikapiiri murtuu todennäköisimmin, kun näkymätön tulee nimetyksi ja sananmukaisesti nähdyksi tilanteessa, jossa vastapuoli  kohtaa "näkymättömän" avoimesti ja ilman varauksia.


Huvilasta katoaville esineille löytyy lopulta hyvinkin arkinen selitys, mutta Piin herkkävaistoisuuden ansiosta hän selvittää huvilan omistaneen, tapaturmaisesti kuolleen miehen kuoleman todellisen syyn ja pääsee erään paikkakunnalla asuvan vanhemman naisen myötävaikutuksella myös selville omasta menneisyydestään.  


Jännitteiseksi tihentyvän juonensa kupeessa Näkymättömät kertoo myös perhesuhteista ja jokaisen oikeudesta tietää oma perimänsä. 

 

Sanna Isto onnistuu taidokkaasti häivyttämään viittaukset nykynuoruuteen: Piin pienperhe ja äidin ystävä tyttärineen tuntuvat elävän eräänlaisessa aikakuplassa. 


Vaikutelma johtuu pitkälti siitä, että eletään kesäloman välitilassa, kaukana tutustua arjesta.

 

Romaanin loppu tyyntyy seesteiseksi, mutta selvästi Isto jättää  portin raolleen mahdollista jatko-osaa varten.