perjantai 21. helmikuuta 2020

Tarinallisia elämäkertoja lapsille







Pieni opas suureen elämään -sarja: Isabel Thomas & Marianna Madriz: Frida Kahlo, 64 sivua, Etana Editions 2019.

Isabel Thomas & Marianna Madriz: Stephen Hawking, 64 sivua, Etana Editions 2019.  

Danielle Jawando & Noa Snir: Maya Angelou, suom. Kirsikka Myllyrinne, 64 sivua, Etana Editions 2019.



Parin viime vuoden aikana on Suomessa ilmestynyt lukuisia kotimaisia ja käännettyjä sankaritarinakirjoja lapsille ja nuorille. 

Etana Editions -kustantamon julkaisema, alunperin brittiläinen, Pieni opas suureen elämään -sarja mahtuu hyvin joukkoon ja moniin edeltäviin henkilövalinnoiltaan rönsyileviin kokoelmateoksiin verrattuna se viehättää nimenomaan pienen kokonsa, viehättävän retrohenkisen kuvituksensa ja kiihkottoman, mutta tarkasti tietoon keskittyvän esitystapansa vuoksi.

Sarjan kolmessa ensimmäisessä suomennetussa osassa tulevat tutuiksi meksikolainen kuvataiteilija Frida Kahlo, yhdysvaltalainen tiedemies Stephen Hawking sekä monilahjakas afroamerikkalainen mustien ihmisoikeuksien puolesta taistellut Maya Angelou. 

Heidän keskeiset elämänvaiheensa varhaislapsuudesta lähtien käydään kronologisesti läpi, mutta teksti pysyy helposti omaksuttavana ilman vuosilukutykitystä ja liiallista yksityiskohtien vyörytystä. 



Frida Kahlon elämän kannalta kohtalokas onnettomuus
kuvataan näin elämyksellisesti.Marianna Madrizin kuvitusta
Isabel Thomasin tekstiin tietokuvakirjassa Pieni opas suureen
elämään: Frida Kahlo
(Etana Editions 2019).
Kirjasarjan viehätys perustuu pitkälti paitsi yhtenäiseen sarja-asuun niin kuvituksen rauhalliseen sävymaailmaan. Retrotyylistä huolimatta keskushenkilöitä kuvataan tunnistettavasti ja pidetään huolta tietoaineksen paikkansapitävyydestä. Erityisen komeasti tämä havainnollistuu Marianna Madrizin tavassa visualisoida Stephen Hawkingin tieteellistä ajattelua.   

Lapsille todennäköisesti vieraat sivistyssanat on tekstissä alleviivattu ja niistä löytyy teoksen lopusta listaus. 

Jokaisesta kohdehenkilöstä on myös aikajana, josta näkyvät tärkeimmät elämänvaiheet.


Hawkingin ajattelu visuaalistuu komeasti kuvituksessa.
Marianna Madrizin kuvitusta Isabel Thomasin
tekstiin tietokuvakirjassa Pieni opas suureen elämään:
Stephen Hawking
 (Etana Editions 2019). 
Sarja on myös hyvä esimerkki todella monen ikäisiä lapsia ja nuoria kiinnostavasta formaatista. Näitä tietokuvakirjoja voi mainiosti käyttää myös ilmiölähtöiseen oppimiseen viskarista ja eskarista jopa lukioon asti! 


Kirjat antavat luontevan sykäyksen etsiä lisätietoja Kahlon taideesta, Hawkingin tutkimuksista ja Angeloun monelle taholle haaroneista saavutuksista myös verkosta.




 Maya Angelou oli monella elämän alueella ihmisoikeuksien edelläkävijä.
Noa Snirin kuvitusta Danielle Jawwandon tekstiin
tietokuvakirjassa Pieni opas suureen elämään:
Maya Angelou (Etana Editions 2019).

 Vastaavankaltainen – sivumäärältään rajattu ja visuaalisesti koukuttava – kirjaformaatti toimisi myös erinomaisesti lapsille ja nuorille suunnatuissa  kotimaisten merkkihenkilöiden pienoiselämäkerroissa. 

Yksi sellainen on kuvakirjaformaatissa onneksi jo aloitettukin: Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen suurnaisia -sarja (Teos v:sta 2018), jonka osissa on jo tutustuttu Minna Canthiin ja Ellen Thesleffiin. Tänä vuonna ilmestyy kolmas osa Eeva Kilvestä.

Myös Etanan sarja jatkuu tänä vuonna Marie Curien, Charles Darwinin ja Leonardo da Vincin elämäntarinoilla. 









maanantai 17. helmikuuta 2020

”Minä hallitsen tämän”

















Riina Katajavuori & Jenny Lucander: 
Kaksi kotia, 33 sivua, Tammi 2020.





Aiheensa puolesta vanhempien avioerosta kertova kuvakirja Kaksi kotia ei ole ainutkertainen, mutta käsittelytapa tekee siitä silti aivan erityisen. 

Se puhuttelee nimittäin luontevasti myös teini-ikäistä eroperheen lasta, sillä se ei ole tekstiltään saati kuvitukseltaan mitenkään lälly tai kohderyhmäänsä vähättelevä. 

Kaksi kotia  on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka kuvakirjojen potentiaalista käyttäjäjoukkoa laajennetaan Suomessakin vähitellen leikki-ikäisistä myös kuvakirjan ilmaisumuodosta hyötyviin vanhempiin lapsiin ja nuoriin. 

Riina Katajavuoren ja Jenny Lucanderin kuvakirja ei ole mikään pulma- tai angstikirja, vaikka se kertookin kahden kouluikäisen sisaruksen näkökulmasta vanhempien avioerosta.

Katajavuoren toteava teksti jättää paljon tilaa Jenny Lucanderin tarkkavaistoiselle kuvitukselle.


 Tekstitön aukeama havainnollistaa hyvin kouluikäisten sisarusten
tarvetta yksityisyyteen. Se esittelee myös kuvakirjan
keskushenkilöt, Varpun ja Leon heille mieluisissa toimissa.
Jenny Lucanderin kuvitusta Riina Katajavuoren
tekstiin kuvakirjassa Kaksi kotia (Tammi 2020). 


Kaksi kotia rikkoo heti ensimmäisellä tekstittömällä aukeamalla perinteisen kuvakirjan konseptia: 

Kuva esittelee kirjan keskushenkilöt, pikkusisko Varpun ja isosisko Leon, jotka ovat kumpikin keskittyneet omissa huoneissaan itselleen mieluisiin asioihin.

Vanhemmat kutsuvat Varpun ja Leon olohuoneeseen. Heillä on tärkeää kerrottavaa.

”Olisi puhuttavaa”, äiti aloittaa. ”Me olemme päättäneet erota”, äiti sanoo.
Isä nyökkää partaansa. 
 Leo alkaa itkeä, hiljaa. 
 ”Ajattelimme niin, että minä ja Varpu muutamme joulun jälkeen uuteen kotiin.  
 Lähelle koulua”, äiti jatkaa.  
 ”Minä ja Leo jäämme tänne”, isä sanoo. 
 ”Me ajateltiin tällä tavalla”, äiti sanoo. 
 ”Mutta teillä molemmilla olisi aina kaksi kotia”, sanoo isä. 
 ”Me kumpikin rakastetaan teitä kumpaakin ihan yhtä paljon kuin ennekin”, sanoo äiti.  
 Isä nyökkää.

Dialogi on lakonisen toteavaa. Riina Katajavuori onnistuu lataamaan siihen vanhempien jännityksen ja halun selviytyä mahdollisimman nopeasti mutta silti lapsilähtöisesti tästä vaikeasta tilanteesta.

Tekstissä ja kuvituksessa tulee aistivoimaisesti esille kodin tunneilmapiirin muuttuminen. Vanhempien ilmoitus saa lapset tarkkailemaan kotia ja vanhempia etäännetysti, kuin uusin silmin:

Äiti alkaa tehdä ruokaa. Äidin selkä on jäykkä, niin kuin äiti olisi  töissä. Sohvan ruskea on erilaista. Kuin tummaa toffeeta. Seinät ovat  valkoiset eri tavalla kuin ennen. Koko perhe on kuin elokuvassa. Kuin  koti olisi studio eikä oikea koti. 


Yhteiseen ruokailuhetkeen liittyy vanhempien avioeroilmoituksen
 jälkeen aivan erityistä  jännitettä. Jenny Lucanderin
kuvitusta Riina Katajavuoren 
tekstiin
kuvakirjassa Kaksi kotia (Tammi 2020). 


Jenny Lucander on tarkkavaistoinen lapsen arjen kuvaaja. Olen iloinen, että hänen kuvitustyylinsä tulee nyt myös laajemman suomenkielisen lukijakunnan tietoisuuteen. 

Erityisen mieltynyt olen hänen omintakeiseen ja tunnistettavaan tapaansa kuvata sisätiloja usein myös panoraama-perspektiivin kautta – kodin interiööriä, sisustuksen yksityiskohtia ja viihtyisää ”kotoisuutta”. 


Talvisen kaupunkimaiseman yksinkertaista kauneutta.
Jenny Lucanderin kuvitusta Riina Katajavuoren

tekstiin kuvakirjassa Kaksi kotia (Tammi 2020). 

Lucanderille on tyypillistä, että hän tekee maisemista usein tunnepitoisia mielenmaisemia: nuhjuinen loska ja ränstyneet kerrostalot toimivat kuvakirjassa  myös päähenkilöiden tunteiden tulkkeina.

Varpu ja Leo sopeutuvat muutokseen. Erityistä latausta sisältyy kuvakirjan viimeiselle aukeamalle. 

Varpu, isä ja Leo lähtevät talvilomalla pohjoiseen laskettelemaan. Varpu huomaa oppineensa paremmaksi laskettelijaksi. 

Lukija oivaltaa, että havaintoon liittyy myös Varpun sopeutuminen uuteen   elämänmuutokseen.


Minä hallitsen tämän, Varpu tietää yhtäkkiä.  
Hän nostaa polvet ilmassa loukkuun, lentää, ja PAM – suksien lavat liukuvat sulavasti maahan. Varpu ei kaadu, hän kurvaa niin että lumi pöllyää. Alarinteessä hän ohittaa oranssihousuisen pojan.  Varpu nousee yksin ankkurihissillä ylös tunturia. Lumikiteet pyörivät ilmassa.

On hyvä hengittää.



Varpun voimaantumisen tunne ja sopueutuminen uuteen
elämänvaiheeseen tulee upeasti esille tällä kuvakirjan
 viimeisellä aukeamalla. Jenny Lucanderin kuvitusta
Riina Katajavuoren 
tekstiin kuvakirjassa Kaksi kotia
(Tammi 2020). 

 


Lisää kuvakirjoja avioerosta

Essi Kummu & Marika Maijala: Puhelias Elias, kuv. Marika Maijala, Tammi 2012

Maisa Tonteri & Virpi Talvitie: Okko Oravan kaksi pesää, Lasten Keskus 2011

Kes Gray & Lee Wildish: Rakkausliima, suom. Terhi Raumonen, Mäkelä 2010

Katinka Tuisku: Kuun ja Auringon lapset, Pieni Karhu 2008

Brigitte Weninger & Christian Maucler: Nähdään taas, isä, suom. Maisa Savolainen, Lasten Keskus 2008

Marie-Helene Delval & David McPhail: Pikku Mäyrän kaksi kotia, suom. Johanna Hynönen, Lasten Keskus 2008

Anna-Mari Kaskinen & Marjo Nygård-Niemistö: Koti kahdessa sydämessä, kun isä ja äiti eroavat, Kirjapaja 2005

Cecilie Eyen: Pikkusuden kaksi kotia, suom. Terhi Leskinen, Mäkelä 2005

Babette Cole: Avioerotus, suom. Sinikka Sajama, Kustannus-Mäkelä 1998

Sari Kettunen & työryhmä, kuv. Pirjo Alapoti: Juholla on kaksi kotia: puhutaan avioerosta lapsen kansasa, Otava 1996















torstai 6. helmikuuta 2020

Muistot rakkaista kulkevat mukana

















Sanna Pelliccioni, Maami Snellman & Kiti Szalai: Muistan sinua rakkaudella, 40 sivua, Teos 2020.




Kuolema on itse asiassa varsin yleinen aihe  lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Korkean lapsikuolleisuuden aikana 1800-luvulla kuolemasta kertovilla saduilla ja tarinoilla oli myös valmentava ja lohduttava merkitys. 

Nykylapsikin tarvitsee eri muodoissa tietoa monista vaikeista ja kipeistä aiheista, joita hän ennen pitkää tulee elämässään kohtaamaan. 

Viime vuonna ilmestyi  Annika Sandelinin ja Linda Bondestamin Silkkiapinan nauru (Teos, suom. Maarit Halmesarka) ja Kaija Pannulan & Netta Lehtolan Kettujuttuja (WSOY), jotka kumpikin loitontavat aiheen inhimillistettyjen eläinten maailmaan.  

Ruotsalaisen Jens Mattssonin ja suomalaisen kuvittaja Jenny Lucanderin Vi är lajon (Förlaget) sitä vastoin kertoo pikkuveljen surutyöstä isoveljen sairastuttua vakavasti. Vaikka siinäkin paetaan kuolemanpelkoa leikin ja fantasian maailmaan, tarinan kehykset ovat silti realistiset. 

Tiukasti arjessa on kiinni myös Sanna Pelliccionin, Maami Snellmanin ja Kiri Szalain yhteistyönä syntynyt kuvakirja Muistan sinua rakkaudella.  

Koulun piha kuhisee lapsia, jotka juoksevat ympäriinsä. Alma nojaa kiipeilytelineeseen, vetäisee kaulaliinaa tiukemmaksi ja tuijottaa kenkiään. Viime viikolla Alma kertoi koulussa, että mummo on kuollut. Opettaja halasi ja sanoi, että mummosta jää sinulle muisto. Ja muistot kulkevat mukana.  

Suru näkyy Alman olemuksessa hiukan lysähtäneenä
ryhtinä ja apeutena. Sanna Pelliccionin kuvitusta Maami
Snellmanin ja Kiti Szalain tekstiin kuvakirjassa
Muistan sinua rakkaudella (Teos 2020). 


Opettajan sanat jäävät tytölle sanahelinäksi, mutta onneksi hän saa  tukea koulukaveriltaan Diegolta, jonka vaari, abuelo, on myös kuollut hiljattain. 

Alman vanhemmat eivät pysty käsittelemään suruaan yhdessä tyttärensä kanssa, mutta Diegolla on konstit, joilla pakahduttava suru pienenee.
  

Alman kodin apea tunnelma havainnollistuu hienosti tällä aukeamalla.
Alman äiti suree äitinsä kuolemaa ja isä yrittää myötäelää
parhaansa mukaan. Sanna Pelliccionin kuvitusta Maami 

Snellmanin ja Kiti Szalain tekstiin kuvakirjassa 
Muistan sinua rakkaudella (Teos 2020). 

Kohtaus, jossa Alman perhe lähtee kylään Diegon perheen luokse, on hieno esimerkki luontevuudesta, jolla uusin lastenkirjallisuus hälventää ennakkoluuloja tai vieraskoreutta liittyen eri kulttuurien tapoihin ja perinteisiin. Monikulttuuriset teemat puhuttelevat tasaveroisesti kantasuomalaista ja monikulttuurista arkea elävää lasta ja aikuista. 

Sanna Pelliccionin kuvituksen jippona on rouhea ja huokoinen värillinen paperi, jonka pinnalle öljypastelliliidut leviävät kauniisti. Eri aukeamien väritys vaihtelee ja rytmittää hyvin tarinaa ja myötää kulloisiakin tunteita ja tunnelmia.



Musta tausta toimii upeana pohjana Diegon perheen
vaarin kunniaksi rakentaman muistoalttarin väriloistolle.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Maami 
Snellmanin ja
Kiti Szalain tekstiin kuvakirjassa 
Muistan sinua rakkaudella (Teos 2020). 

Kuvitus tuo myös kauniisti esiin Alman ja perheen surun vähittäisen hälvenemisen. Elämä kantaa ja ympäröivää todellisuuttakin havainnoi aiempaa virkeämmin silmin. 


Varhaisen aamun kirpeä pakkanen ja pihlajanmarjoja
ahnehtivat tilhet symboloivat koskettavasti Alman toipumista
surusta.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Maami Snellmanin ja Kiti tekstiin
kuvakirjassa 
Muistan sinua rakkaudella (Teos 2020). 

Kuvakirjan lopussa on tieto-osuus, jossa kerrotan meksikolaisesta kuolleiden päivän vietosta, siihen littyvien luurankokoristeiden merkityksestä ja annetaan myös muutama juhlaan liittyvä resepti 

Pelliccioni ja Snellman ovat aiemminkin tehneet yhteistyössä kuvakirjoja. Kiti Szalai on äidinkielen ja suomi toisena kielenä -oppiaineen opettaja. 

Sanna Pelliccioni on ollut mukana myös kirjoittajana. Hän sai idean aiheen työstämiseen jo monta vuotta sitten, kun oma lapsi nosti aiheen esiin ja miettimällä, haudataanko kaikki perheenjäsenetsamaan hautaan kuin Italiassa asuneet isovanhemmat, nonno ja nonna.  


Muokattu 7. helmikuuta, lisätty tieto Sanna Pelliccionista myös tekstin tekijänä.















maanantai 3. helmikuuta 2020

Joukkoon kuuluminen on tärkeää, oppii Jessiina


















Marja Aho: Kaikki menee, Jessiina! 204 sivua, Myllylahti 2020. Kansikuva Karin Niemi.



Lahtelainen Marja Aho (s. 1972) on debytoinut vuonna 2010. 

Ennen uusinta Cheertytöt-sarjan avaavaa varhaisnuortenkirjaa Kaikki menee Jessiina!  hän on julkaissut Myllylahden kautta lastenromaaneja ja viime vuonna myös Atrain & Nordin kautta kaksi nuortenromaania Puunhalaaja ja Loukuttaja.

Myllylahti kustantaa nykyisin paljon lasten- ja varhaisnuortenromaaneja, jotka tyydyttävät jo sujuvasti lukevien lasten tarpeita niin aiheiltaan kuin esitystavaltaankin.

Yläkoulun aloittava Jessiina joutuu kohtaamaan uusia haasteita, kun opettajaisän työpaikan takia perhe joutuu muuttamaan uudelle paikkakunnalle. 

Sopeutuminen uuteen luokkaan käy kangerrellen. Jessiina kompastelee ja mokailee ja ajautuu noloihin tilanteisiin. 

Asiaa ei auta yhtään se, että isä on samassa koulussa biologian opettajana ja äidillä on vähintäänkin omituinen ammatti, kivenveistäjä. 

Jessiina tutustuu kahteen luokan tyttöön, Sandraan ja Nelliin, jotka harrastavat cheerleadingiä. 

Vähin erin Jessiinakin huomaa kiinnostuvansa lajista, mutta joukkueeseen ei kelpuuteta ilman näyttöjä ja kaikki joukkueen tytötkään eivät ole aivan varauksetta innostuneita uudesta tulokkaasta:  

Katsellessaan Nellin ja Sandran pulppuavaa innostusta Jessiina tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi. Hän ei ollut osa cheermaailman salakieltä puhuvaa porukkaa, johon Nelli ja Sandra kuuluivat. Hänen takkiaan ei koristanut keltainen aurinko, joka yhdisti tyttöjä toisiinsa ja joka oikeutti pääsyn seuran tapahtumiin. 

Marja Aho kirjoittaa cheerleadingistä asiantuntevasti ja kiinnostavasti.

Lajissa tärkeä keskinäinen luottamus ja yhteishenki tulevat myös hyvin esille Jessiinan vähittäisessä sopeutumisessa uuteen kouluun ja kotikaupunkiin.

Pakollisena mausteena tällaisissa kepeähköissä tyttökirjoissa ovat tietysti pojat, jotka ”saavat perhosparven lehahtamaan vatsassa”. 

Max näytti syötävän hyvältä. Täytekeksiltä tuplatäytteellä. Jessiina ahmi pojan kuvasta jokaisen senttimetrin ja aasi sitten Instagramin etsiäkseen sieltä Maxin profiilin. Hän tallensi pojan kuvan puhelimeensa.

Kirjan hieman erikoinen nimi juontaa cheerleading-joukkueen kannustushuudosta.