torstai 28. maaliskuuta 2019

Maapallolla on vielä toivoa – Jumppasen hiilijalanjäljestä huolimatta














Martti Linna: Isän luokse, 175 sivua, Myllylahti 2018. Kansikuva Silja-Maria Wihersaari. 





Viime vuoden monipuolisesta kirjatarjonnasta riittää yllättävän paljon purtavaa vielä vuoden vaihtumisen jälkeenkin.

Martti Linnan lastenromaanin päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, on hurmaava tuttavuus. Hän on nykylastenkirjallisuudessa harvinainen asialleen omistautunut uhmamieli, jonka viiltävän tarkka havaintokyky ja itseironia tuovat mieleen ruotsalaisen Barbro Lindgrenin lastenkirjojen tytöt. 

Katrin ja pikkuveljen isä on muuttanut eron jälkeen Brasiliaan, missä hän työskentelee kommuunissa sademetsien pelastamiseksi. Lääkäriäiti kutsuu sisarusten isää taivaanrannanmaalariksi.

Isä lähettää Katrille nimipäivälahjaksi Al Goren ilmastonmuutokseen paneutuvan dokumentin dvd:n ja tytär havahtuu maailman pelastamiseen.


Vessassa en sytyttänyt valoja. Al Goren elokuvan kotelossa sanottiin, että sulkemalla sähkölaitteet joita ei tarvitse, voi jokainen ihminen vähentää hiilidioksidipäästöjä tuhansilla tonneilla. Eihän silloin tarvitse valoja, kun istuu kakalla ja ajattelee omaa isäänsä. 

Pian kotitalon asukkaatkin saavat osansa Katrin hieman kyseenalaisiakin metodeja hyödyntävästä ympäristöaktivismista.

Katri tulistuu koulussa, kun opettaja ei ymmärrä ilmastonmuutoksen vakavuutta. Opettajasta on turvallisempaa pysytellä lukujärjestyksen oppiaineissa, mutta psykologisella juonikkuudella Katri saa lopulta muutkin oppilaat toimimaan vallitsevien käytänteiden muuttamiseksi. 

”Sinä taidat miettiä aika paljon niitä ympäristö-asioita?”, Silja-ope kysyi. 
”Joo”, minä vastasin. ”Varsinkin hiilidioksidia.” 
”Ei sinun ikäisesi tarvitse vielä surra sellaista”, Silja-ope sanoi. ”Aikuisten kuuluu huolehtia, että lapsilla on turvallinen maailma.”  
”Joo, minä vastasin.”  
Silja-ope taputti minua kauniilla kädellään olalle. Aikuiset luulee, että kun asioista puhutaan, niin ongelmat on hoidettu. Ne elää tässä ja nyt. Ne ei pysty ymmärtämään sukupuuttoaaltoja ja ilmaston lämpenemistä, kun ne tietää ettei sellaiset asiat ehdi loppua niiden omana elinaikana. 


Linnan lastenromaani ei jumiudu vain yhden asian julistavaksi romaaniksi Juha-Pekka Koskisen  Matilda pelastaa maailman -lastenromaanin (Karisto 2019, kuv. Paula Mela) tapaan

Sivujuonteena kulkevat niin uusperheen arkiset ilot kuin ohimenevät tai pitkäkestoisemmatkin murheet. 

Katri karsastaa äidin uutta miesystävää, Jumppasta, joka lesoilee uudella maasturillaan,  ja myötäelää keuhkosairaan pikkuveljen tuntoja.


Jumppanenkin olisi hyvä jätkä, jos sillä ei olisi niin iso hiilijalanjälki. Se ajaa hirmu isolla autolla, ja aika usein se ajaa sillä yksikseen. Se syö hirmu isoja pihvejä tajuamatta että se tuhoaa sillä lailla sademetsiä. Sademetsät on tropiikissa jossakin kaukana, mutta pihvi on tässä lautasella. Niin se sanoo ja tursottaa ketsuppia päälle. 



Romaanin loppuosassa jännitetään, kuinka käy Katrin ja pikkuveljen spontaanin matkasuunnitelman lähteä isän luokse Brasiliaan. Skeptisyyteen taipuvainen aikuinen kyllä arvaa nopeasti, että hanke kariutuu, mutta lapsilukijalle sisarusten vaiherikas seikkailu menee kyllä täydestä.


Martti Linna (s. 1966) on koulutukseltan metsätalousinsinööri ja asuu Haminassa. Hän on aiemmin kirjoittanut romaaneja, dekkareita, tietokirjoja ja tarinakokoelmia aikuisille.

Isän luokse on ehdolla LukuVarkaus -palkinnolle. 

Annantalolla järjestetään tänään IBBY Finlandin seminaari Lastenkirja eläinten puolella. 

Oma esitykseni käsittelee Lastenkirjoja vihreän vallankumouksen asialla 1970-luvulta 2000-luvulle. Myös Isän luokse  on mukana aineistossa.






tiistai 26. maaliskuuta 2019

”Miksi joku tyytyy harrastamisen sijaan olemaan kateellinen?”















Heidi Silvan:Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos, 179 sivua, Myllylahti 2019. Kansikuva Karin Niemi. 





Heidi Silvan on rivakasti lunastanut paikkansa tyttöjen kepeän mutta sisällöltään silti puhuttelevan kotimaisen chick lit -kirjallisuuden uutena tekijänä. 

Viime vuonna ilmestynyt John Lennon minussa  oli omintakeinen esikoinen, jonka päähenkilöllä Aijalla kerrottiin olevan Aspergerin oireyhtymä. 

Kevään uutuuden takakannessa kerrotaan, että sen jatkavan esikoisteoksen ”erityisten” tyttöpäähenkilöiden tähdittämää linjaa. 

Tällainen päähenkilön erityispiirteiden nostaminen olennaiseksi osaksi kirjan tapahtumia on kulkeutunut viime vuosina suomalaisiinkin nuortenkirjoihin yhdysvaltalaisten suomennosten kautta (mm. Zoe Suggin Girl Online, WSOY 2016; Holly Bournen nuortenromaanit, Gummerus v:sta 2017 ja Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillinen tapaus, Otava 2003). 

Seiskaluokkalainen Tytti on luonteeltaan syrjään vetäytyvä, ihmisarka ja varmasti vähän erityisherkkäkin. 
 Minulla ja kaltaisillani ihmisillä on outoja tapoja, joita teemme vain ollessamme yksin. Minun outoiluni on itselleni puhuminen ja mantrojen toistelu: ”Sinun nimesi on Tytti Seckelin, ja sinulla on kaikki hyvin”.  

Ihan kuin en tietäisi omaa nimeäni. Minun on pakko sanoa se, jotta kuulisin nuo sanat, jonkun sanomana – vaikka sitten itseni. 

Tytti rakastaa kirjoittamista. Hänen muistitikkunsa ajautuu koulussa vääriin käsiin ja pojat lukevat ilkamoivaan sävyyn hänen käsikirjoitustaan keskusradion kautta. 

Soppa sakenee, kun joku perustaa Tytin nimellä Facebook-fanisivut. 

Vaikka kiusaamisen kaikki tunnusmerkit täyttyvät, Tytin on silti vaikea puhua asiasta kenellekään. Opettajien ja tosiystävien avulla Tytti kuitenkin rohkaisee mielensä ja tekee lopulta sivuista ilmoituksen.

Kiusaaminen lamauttaa Tytin hetkeksi, mutta hän selviää sen haitoista varsin nopeasti  ja ihmettelee sitä, "miksi joku tyytyy harrastamisen sijasta olemaan kateellinen". 

Nettikiusaamista ja verkon vaaroja on työstetty nuortenkirjoissa aiemminkin. 

Kovin juurta jaksaen ei aihetta Silvanin nuortenromaanissa käsitellä, varmasti myös kepeän lajityypinkin verukkeella. 

Kahdesta potentiaalisesta poikaystäväehdokkaasta Tytti näyttäisi jopa lopussa taipuvan valitsemaan entisen kiusaajansa! 

Myös perinteiset sukupuoliroolit pitävät kutinsa. Tytti on  hämmentynyt joutuessaan maksamaan myös lompakkonsa unohtaneen kavaljeerinsa pääsymaksun discoon. 

Kirjan kiinnostavin osuus liittyy Tytin kirjalliseen kunnianhimoon ja haluun ilmaista itseään juuri kirjoittamisen kanssa. 

Käsikirjoitus valmistuu, kun häly hänen ympärillään tasaantuu ja hän saa inspiraationsa takaisin. Äidinkielen opettajan poikaystävä sattuu olemaan kirjailija ja hän kehottaa julkaisemaan sen omakustanteisena sähkökirjana ilmaiseksi ja isän taloudellisen tuen avulla siitä painetaan myös perinteisiä paperikirjoja. Tytti menestyy myös koululaisille tarkoitetussa kirjoituskilpailussa.

torstai 21. maaliskuuta 2019

Kotikutoinen Neropatti-muunnelma











Roope Lipasti & Anton Lipasti: Luutarhurin tapaus. Oskari Onniston uskomattomat vastoinkäymiset 1, 175 sivua, WSOY 2019.








Lasten- ja nuortenkirjallisuutta brändätään nyt hanakasti. Sen sijaan, että keksittäisiin jotakin radikaalisti uutta ja erilaista, paneudutaan mieluummin maailmalla jo hyväksi havaittuun ja menestykselliseen formaattiin. 

WSOY käyttää uuden Roope & Anton Lipastin sarjan lanseerauksessa kursailematta hyväkseen yhdysvaltalaisen Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjat -sarjan (WSOY, suom. vuodesta 2009) suosiota ilmoittaessaan Suomen oman Neropatin syntymästä. 

Yhtymäkohtia on paljon: päällimmäisinä varhaisen teini-iän ronski ja reteä huumori, arkisen koulunkäynnin höystäminen absurdeilla sattumuksilla, koomiset aikuiset, orastava kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen sekä runsas kuvitus. 

Oskari Onnisto käy seitsemättä luokkaa. Hän on kehitellyt alter egokseen Lepramies-sarjakuvahahmon.


Lepramies ei karta arkisia kodinhoitotöitäkään, vaan
pelastaa käden kääntesesä Oskarin pälkähästä.
Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin varhaisnuortenromaaniin
Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 


Luokan haaveet ulkomaille suuntautuvasta luokkaretkestä kariutuvat retkikassan vähäisyyteen. Niinpä luokkaretki suuntautuu läheiseen kaivokseen, jossa Oskarin isä on johtajana. Asia on Oskarin mielestä tietysti super-nolo. 

Siivekäs ja sorkkakavioinen Luutarhuri karkaa kaivoksesta ja saa aikaan monenlaista kaaosta ja kiperiä tilanteita. 

Lopun action-käänteissä tapahtumat kilpistyvät jo unohdettuun perinneruokaan, luusoppaan, sekä koulun rehtori Limataiseen ja tämän sotilasuralla olevaan kaksoisveljeen. 


Luutarhurin väijytyksessä päädytään lopulta näin järeään kalustoon.
Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin varhaisnuortenromaaniin
 Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 

Roope Lipasti on  panostanut kiitettävästi lukujen nimeämiseen. Esimerkiksi  kieltojen ja uhkailun kautta yritetään saada lukija kiinnostumaan lukemisen jatkamisesta ja annetaan lupa jättää jokin  juonen kuljetuksen kannalta vähäpätöisempi luku jopa kokonaan lukematta. 

Hiukan hämmentävästi poikien lukemaan innostamiseen tehty täsmäsarja vahvistaa osaltaan yleisiä olettamuksia lukumotivaation sukupuolittuneisuudesta: Oskarin ihailema Venla esiintyy kirjaviisaana siinä missä osa Oskarin kavereista toteaa, etteivät he piittaa kirjoista lainkaan:

Poliisit kysyivät nimemme ja mitä olimme tehneet tehdasalueella, vaikka se oli suljettu ja kyltissä selkeästi luki, että pääsy kielletty. –  Ettekö te osaa lukea? Se on Suomen koululaitos mennyt kyllä kauhean huonoksi, toinen poliiseista sanoi. 
–  Minusta tuntui että hän pilaili kustannuksellamme, mutta Antti myönsi mieluummin pelaavansa kuin lukevansa. Lukeminen on jotenkin rasittavaa, hän väitti. Itse en ole sitä mieltä alkuunkaan, joten sanoin poliiseille, että emme vain huomanneet kylttiä. Se on eri asia. 

Lepramiehen hahmossa hyödynnetään elokuvien ja sarjakuvien
sankarikuvastoa. Anton Lipastin kuvitusta Roope Lipastin
varhaisnuortenromaaniin Luutarhurin tapaus (WSOY 2019) 

Turun ammattikorkeakoulussa elokuva-alaa opiskelevan Anton Lipastin (s. 1996) sarjakuvavetoinen kuvitus on ilmeikästä ja puhekuplien tekstaus riittävän isokokoista.  

Poikien lukemaan innostamisessa nykyisin entistä olennaisempi visuaalisuus kyllä Oskari Onnisto -sarjan avausosassa toteutuu, mutta tarina-aihiota olisi voinut vielä nykyisestä karsia napakampaan muotoon ja tekstifonttia suurentaa.



Roope Lipasti on mukana Lukuliike-hankkeessa ja kiertää ympäri Suomea kouluvierailuilla kertomassa lukemisen iloista ja hyödyistä sekä omasta tuotannostaan.   

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Minna inspiroi myös nykytyttöjä









Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset, 40 sivua, Tammi 2019








Suomalainen lasten tietokirjallisuus on poikkeuksellisen hyvässä vedossa. 

Lapsille ja nuorille julkaistaan entistä enemmän tarinallisia tietokirjoja, joissa nykyhetkeen sijoittuvan juonellisen kehyskertomuksen kupeessa tarjotaan tietoa ja ahaa-elämyksiä helposti omaksuttavassa muodossa.  

Elina Lappalaisen kirjaformaatti on rakenteeltaan ilahduttavan erilainen verrattuna moniin viime syksynä ilmestyneisiin suurnaiskirjoihin, joiden määrämittaisissa esittelyissä pyrittiin kokoamaan naisten elämän ydinkohtia nuorta lukijakuntaa kiinnostavaan muotoon usein hengästyttävällä tahdilla. 

Tietokuvakirjassa ei glorifioida naisten sankarillisuutta liikaa. Nykypäivän sankarinaiset ovat muun ohessa myös äitejä ja isoäitejä.


Näkymä Minnan salongista. Etualalla supattavat Elli ja Hanna.
 Ilona Partasen kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan 
Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 


Sisarukset Elli ja Hanna tutustuvat suomalaisiin suurnaisiin. Ensin he vierailevat Kuopion korttelimuseossa Minnan salongissa. Tytöt eivät ole uskoa korviaan, kun opas kertoo Minna Canthin ajan elämästä. 

[ – – ]  – Tyttökoulussa tytöt opettelivat puhumaan vieraita kieliä, soittamaan pianoa ja tekemään käsitöitä. Matematiikkaa ja biologiaa opetettiin kunnolla vain poikien koulussa, opas jatkaa.  
     Täh, eikö! Hanna huudahtaa. – Kamalan epäreilua! Muutkin lapset pudistelevat päätään epäuskoisina.  
     Se oli kamalan epäreilua myös Minnan mielestä, Petra-opas sanoo. 
– Siksi hän kirjoitti paljon näytelmiä ja lehtijuttuja tyttöjen oikeudesta koulutukseen. Hänen mielestään tytöillä ja pojilla piti olla samat oikeudet ja mahdollisuudet. 


Näkymä Minna Canthin perheen arjesta. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 


Elli ja Hanna kohtaavat  elossa olevia tunnettuja sankarinaisia tai tutustuvat muutoin luontevasti jo edesmenneisiin suomalaisiin suurnaisiin. Heidän oma mummonsa on kehitysfysiologian ja kantasolujen uraauurtava tutkija, professori Irma Thesleff, joka on erikoistunut lasten hampaiden oikomiseen. 

Mummo kertoo fanittavansa tähtieteen professori Liisi Otermaa. Hän vie tytöt myös Kansallisteatteriin katsomaan Minna Canthin näytelmää Papin perhe. Teatterin jonosta he pongaavat presidentti Tarja Halosen. (Ja tarkkasilmäinen kuvan katsoja tunnistaa myös Sofi Oksasen!) 

Tarja Halosen nykyiset pyrkimykset edistää  tyttöjen pääsyä opintielle havainnollistaa aikajanaa oivaltavasti: asiat eivät ratkea hokkus-pokkus -ratkaisulla, vaan vaativat monen sukupolven naisten ponnistelua puuttua havaittuihin epäkohtiin. 

Hanna on laatimassa kouluun esitelmää Tove Janssonista, ja yhdessä mummon kanssa ihmetellään myös hänen monipuolista uraansa. Ellin ja Hannan äidin esikuva on Armi Ratia, jonka Marimekko-yritys on innostanut häntä luomaan oman vaatemalliston.  



Taiton rytmikkyys näkyy hienosti aukeamalla, jossa esitellään 
Armi Ratian Marimekko-yrityksenkankaanpainoa. Ilona Partasen 
kuvitusta Elina Lappalaisen kuvatietokirjaan Ihmeellinen 
Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019). 


Harkituilla nostoilla ja detaljeilla piirretään kinnostavia pikamuotokuvia kuuden suomalaisen naisen elämästä. 

Kuvittaja Ilona Partanen tekee tunnistettavia näköiskuvia silti sopivasti tyylitellen. Kuvituksesta ei tule ähkyn tunnetta, onnistunut taitto rytmittää naisten elämäntarinaa.



Lisää Minna Canthista lapsille ja nuorille:


Anneli Toijala: Myrskylintu, Tammi 1994 / nuortenromaani.

Arvioitu maaliskuussa vuonna 2010 Lastenkirjahyllyssä

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli kirjailijoita, 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista, kuv. Riikka Sormunen, Tammi 2019.

Arvioitu Lastenkirjahyllyssä tammikuussa 2019. 

Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia. 70 suomalaista esikuvaa, S & S 2018.

Ida & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa, S & S 2018.

Toim. Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille). Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan, Into kustannus 2018. 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot, Teos 2018.






keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Elämyksiä Roomassa













Silja Pitkänen: Saavu jälleen Roomaan, Mimosa ja Miska II, kuvittanut Mika Vaaranmaa, 125 sivua, Enostone 2018.







Matkustaminen on ollut jo muutama vuoden ajan trendikästä myös lasten- ja nuortenkirjoissa.

Viime vuoden historiallisissa lasten- ja nuortenromaaneissa on huolella kuvattuja vanhoja kaupunkimiljöitä. 

Esimerkiksi Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras sijoittuu 1900-luvun alun Helsinkiin ja juuri ilmestyneessä jatko-osassa liikutaan Krakovassa. 

Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin kahdessa ensimmäisessä Apassit-sarjan osassa seikkaillaan  Helsingissä ja Hämeenlinnassa ja kevään uutuudessa Viipurissa. 

Martin Widmarkin ja Ola Skogängin uuden sarjan avausosassa Ruusun salaisuus seikkailu sijoittuu sadan vuoden takaiseen Tukholmaan.

Nykyhetkeä kuvaavissa lasten- ja nuortenkirjoissa perheet matkustavat tottuneesti ympäri maailmaa - joko lomamatkalla tai vanhempien kansainvälisten työtehtävien ansiosta.

Silja Pitkäsen Mimosa ja Miska -sarjan avausosa ilmestyi toimintansa viime syksynä lopettaneen Savukeitaan kautta ja toinen osa on tullut Enostonelta.

12-vuotias Mimosa on adoptoitu Italiasta ja 8-vuotias Miska Meksikosta.  Lapsilla on kaksi isää, mutta tätä ei kirjassa mitenkään alleviivata, vaan tyydytään pelkkään asian toteamiseen. Isoisä Vasilin juuret ovat Venäjältä.

Lastenkirjojen isovanhemmat ovat nykyisin dynaamisia ja kiireisiä eläkeläisiä. 

Mimosan ja Miskan isoisä on kuitenkin oikeasti vanha ja raihnainen. Lapset ovat matkan eri käänteissä huolissaan isän jaksamisesta ja varsinkin Mimosa tarkkailee jatkuvasti hänen vointiaan. 

Rooman yltäkylläisyys, turistimassat  ja
historian kerroksellisuus välittyvät myös Mika
Vaaranmaan tarkkapiirteisessä kuvituksessa.
Vaaranmaan kuvitusta Silja Pitkäsen
lastenromaaniin Saavu jälleen Roomaan
(Enostone 2018). 



Isoisä matkustaa lasten kanssa Roomaan. ”Siellä on koko Italia näytteillä, ja siellä koette ehdottomasti Italian parhaat ja kiinnostavimmat puolet!”, lupaa isoisä.

Kolmikko tutustuu perinteisiin turistinähtävyyksiin ja niiden lomassa isoisä valistaa lapsia maan historiasta. Välillä keskustellaan myös demokratiasta ja kulttuurieroista. Sukupolvierot näkyvät hyvin lasten ja isoisän erilaisessa suhtautumisessa valokuvaukseen.

Turistien kansoittamasta Roomasta tehdään myös retki maaseudulle tapaamaan isoisän hyvää ystävää.

Matka tehdään pitkälti isoisän ehdoilla. Miskan haaveilema jalkapallo-ottelukin on loppuunmyyty, joten hänen täytyy tyytyä katsomaan ottelua televisiosta. 



Italialainen temperamentti näkyy isoisän
 ja ystävän elehtimisessä. Mika Vaaranmaan kuvitusta
Silja Pitkäsen 
lastenromaaniin Saavu jälleen Roomaan 
(Enostone 2018). 

Silja Pitkäsen tapa kertoa on melko toteava ja staattinen, mitään jännittävää seikkailukierrettä ei kirjaan ole upotettu, eikä toki aina ole tarviskaan. 

Tiivis sukuyhteys, muistojen vaaliminen ja kunnioitus eri kulttuureja kohtaan nousevat keskeisiksi teemoiksi. 

Mika Vaaranmaan mustavalkokuvitus on kyllästetty yksityiskohdilla. Valitettavasti hailakka painojälki syö kuvien tehoa.  

Villi veikkaus –  pian lastenkirjoissakin huomioidaan nykyistä tiedostavammin  huoli ilmastonmuutoksesta ja lähdetään matkaan ympäristöystävällisemmin junalla tai laivalla. 


Lisää matkustamisesta kertovia lasten ja varhaisnuorten kirjoja:

Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Eurooppaan, kuv. Anne Stolt, Avain 2018

Jeff Kinney: Riemuloma, suom. Marja Helanen, Otava 2017

Ville Hytönen & Matti Pikkujämsä: Vauvaperhe matkustaa, Tammi 2016 / Helsinki

Outi Hongisto:Sara matkalla KaliforniassaSara matkalla Dubaissa, kuv. Terese Bast, Myllylahti 2015 ja 2017

Kerttu Ruuska: Elsa ja Lauri matkustavat, Oppi ja Ilo, Sanoma Pro 2017

Anna-Karin Garnham: Ruu lentomatkalla, suom. Anne Luukkanen, Otava 2018

Anders Jacobsson & Sören Olsson: Lasse Kreikassa, suom. Annika Eräpuro, Otava 2009

Marja-Leena Tiainen: Maiju ja Bao, kuv. Väinö Heinonen, Tammi 2009 / Vietnam

Teija Niemi: Onni Afrikassa, kuv. Timo Kästämä, Pieni Karhu 2006

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Pentti Kanariansaarilla, Tammi 2006

Marit Nicolaysen & Per Dybvig: Väinö ja rotta Kanarialla, suom. Katriina Savolainen, Otava 2005







perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kielen vivahteita makusteleva kuvakirja










Kirsti Kuronen & Karoliina Pertamo: Kerro minulle kaunis sana, 31 sivua, Karisto 2019. 






Lastenkirjallisuudessa toistuu usein juonikuvio, jossa lapsi lähtee kotoa avaraan maailmaan ja palaa sitten viisastuneena takaisin kotiin.

Tämän tutun kaavan pohjalle Kirsti Kuronen & Karoliina Pertamo ovat rakentaneet oivaltavan ja eri ikäisiä kiinnostavan tarinan. 


Karoliina Pertamon kuvitus hyödyntää kollaasia ja
murrettuja väripintoja. Pertamon kuvitusta Kirsti Kurosen tekstiin
kuvakirjassa Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019). 

Jaakon päätä pakottaa.  

Äiti ja isä keksivät kilpaa tyhmiä sanoja.Niitä on kaikkialla. Olohuoneessa, makuuhuoneessa, vessassa.Ja varsinkin keittiössä.  
Idiootti. Älä. Vika. Lopeta. Jääkausi.Surkea. Kriisi. Kurkku.  
En tiedä kaikkien sanojen merkitystä. Mutta sen tiedän, ettäJopa kurkku riipii korvia, kun sen oikein pahasti rääkäisee.   
Painan kädet korvilleni. Tänään päähäni ei mahdu Enää yhtään uutta rumaa sanaa.

Jaakko lähtee äkämystyneenä pois kotoa ja ottaa mukaansa mummolta saamansa lippaan. 

Siihen hän aikoo kerätä kauniita sanoja vastaantulevilta ihmisiltä.

Kuvakirja yllyttää makustelemaan kieltä tarkasti, rohkeasti ja uteliaasti. 

Sanoilla on meille itse kullekin omia erityismerkityksiä. Persoonallista kieltä on lupa käyttää ja rakastaa. Kieli on myös leikin ja improvisoinnin väline.

Näiltä osin kuvakirja tukee hyvin myös varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmien kielitietoisuuden vahvistamisen ideaa.


Vanhempien sovinnon eleenä onnelliseksi kiertyvässä lopussa
riittävät höyryävä muki ja voileipä. Karoliina 
Pertamon kuvitusta
Kirsti Kurosen tekstiin 
kuvakirjassa Kerro minulle kaunis sana (Karisto 2019).  

Karoliina Pertamon kuvituksessa Jaakko etenee päättäväisesti aukeamilla vasemmalta oikealle, mutta onneksi lopussa tulee pysähdys, kun päiväkodin hoitaja havahtuu siihen, että Jaakko on omin luvin lähtenyt pois kotoa. 

Kotona Jaakko avaa lippaan  ja kaikki kauniit sanat levittäytyvät ympäri kotia. Vanhempien sanakopua ei tarvitse tämän enempää psykologisoida sen koommin tekstissä kuin kuvissakaan.