Rakkautta napin painalluksella

Anna Kurkijärvi-Willans: Charlotta ja unelmanallen salaisuus, kuvittanut Sami Saramäki, 119 sivua, Myllylahti 2023.

 

 

Charlotta ja unelmanallen salaisuus on helsinkiläisen Anna Kurkijärvi-Willansin esikoiskirja. 

Hän kertoo saaneensa idean lastenromaaniin luettuaan kahdelle lapselleen koko Rikhardinkadun kirjaston iltasatuvalikoiman. 

 

Tarina-aihio ja erityisesti sen mustavalkoisesti kuvattu aikuinen pahis tuovat mieleen Walt Disney -elokuvayhtiön lastenelokuvista tutun konseptin. 

Suoraan hylättyjen lelujen tragediaa on käsitellyt jo 1990-luvulla Toy Story -animaatioelokuva. 

Lastenhuoneen lelukaaos on kuitenkin 30 vuodessa entisestään lisääntynyt, joten aihe kiinnostaa varmasti yhtä paljon sekä trendileluihin helposti koukuttuvaa lasta että järjestystä rakastavaa aikuista.  

Emilian isän aikeet eivät ole todellakaan vilipittömät,
kun hän käy verottamassa tyttären lelukoria yöaikaan
pitääkseen oman lelubisneksensä pyörimässä. 
Sami Saramäen kuvitusta Anna Kurkijärvi-Willansin
lastenromaaniin Charlotta ja unelmanallen salaisuus 
(Myllylahti 2023). 

 

Sami Saramäen mustavalkokuvituksen  lapsihahmot ja miljöö huokuvat niin ikään  amerikkalaista melko neutraalia tyyliä, vaikka seikkailu sijoittuukin Helsinkiin.   

 

Kirjan konsepti on nerokas yhdistäessään lapsen ja aikuisen iltasatuhetken ja lapsen kiintymyksen unileluun. 

Lyhyiden lukujen ansiosta kirja toimii sekä aikuisen ääneen lukemana että lapsen itse lukemana.  

 

Kolmasluokkalaisen Charlotan isä on irtisanottu aiemmasta työstään paikallisen leluhtehtaan markkinointiosastolla. Hän on esittänyt kritiikkiä yrityksen konseptia kohtaan ja syyttää sitä valheista ja viherpesusta. 

Sunnallesta tulee välittömästi hittilelu. Sami Saramäen
kuvitusta Anna Kurkijärvi-Willansin lastenromaaniin
Charlotta ja unelmanallen salaisuus (Myllylahti 2023). 

 

Tehtaan johtaja on Charlotan luokkakaverin Emilian isä, joka väittää, että uusin hittituote Sunnalle on valmistettu kierrätysmateriaaleista. 

Materiaalia hän saa lapsilta, joilla on lastenhuoneet täynnä pehmoleluja. 

Mainostamansa kierrätetyn kangasmateriaalin sijasta johtaja Kasper Viherkoski hyödyntääkin todellisuudessa aineetonta hyödykettä eli lasten vanhoihin leluihinsa kohdistamaa rakkautta: hänen kehittelemänsä laite imee rakkauden leluista ja siirtää sen Sunnalleen. 

Sunnallen erikoisuutena on sen vatsassa oleva nappi, jota painamalla nallesta erittyy taianomaista kimalletta.

Charlotta vie hiutuneen Nana-nallensa korjausompelimoon.
Sami Saramäen kuvitusta Anna Kurkijärvi-Willansin
lastenromaaniin Charlotta ja unelmanallen salaisuus 
(Myllylahti 2023). 

 

Charlotalla on yksi pehmolelu ylitse muiden, Nana. Se on niin rakas, että tyttö haluaa korjauttaa jo aivan hiutuneen nallen erityisellä ompelijalla. Kaupanpäällisiksi tyttö saa myös sekä itselleen että nallelle viitat, joiden avulla voi muuttua näkymättömäksi.

 

Erityisominaisuudesta onkin hyötyä, kun Charlotta ryhtyy selvittämään lelutehtaan salakähmäisiä toimia. Yhteisen edun nimissä Charlotta joutuu kuitenkin myös valehtelemaan parhaalle ystävälleen Neealle ja sysää toimillaan Neean rakkaimman unilelunkin vaaralle alttiiksi.

Anna Kurkijärvi-Willans laajentaa hurmaavalla tavalla tietämystä  rakkaiden pehmolelujen erityistaidoista: koska ne saavat kuunnella niin paljon iltasatuja, ne ovat oppineet vaivihkaa myös lukemaan! 

Viisaita satuja metsän hämystä

Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur ja metsän ilta. Iltasatuja isoille ja pienille. 176 sivua, Tammi 2021. 

 

Kaisa Happosen ja Anne Vaskon neljä edellistä Mur-kuvakirjaa ovat saavuttaneet menestystä myös maailmalla. 

Pienen karhun ja metsän kohtaamisista kertovissa kuvakirjoissa on ollut vanhojen faabelien patinaa, mutta niistä on löytynyt samastumispintaa myös nykylapsen arkeen. 

Niukka, mutta sävykäs teksti on antanut kuvakirjoissa tilaa lapsen ja aikuisen yhteiselle ihmettelylle.

 

Juuri ilmestynyt Mur ja metsän ilta sisältää kymmenen lyhyttä runsaasti kuvitettua satua metsän eläimistä. 

 

Esitystapa on kuvakirjamainen siinä mielessä, että kuva on tekstin kanssa tasa-arvoisessa asemassa ja tekstiä on aukeamilla niukasti. 

 

Kuvakirjojen tapaan saduissakin on sama filosofinen lataus: Murin ystävät saavatkin nyt yhden kirjan kansien välissä kymmenkertaisen annoksen Mur-viisautta!

 

Monessa sadussa muistutetaan tarkkailemaan asioita
eri näkökulmista. Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun
"Tuulihaukka" lastenkirjassa Mur ja metsän ilta. 
Iltasatuja isoille ja pienille (Tammi 2021). 

Kirjan esilehdeltä löytyy teoksen motto: ”Yhä vain enemmän pitäisi puhua puista, siitä kuinka ne kantavat elämää, ravintoa, koteja ja vuodenaikoja. Se, että annamme niiden kasvaa ja vain olla, on suurinta kaikista.” 

Näin satukirja ottaa kauniisti kantaa luonnon vaalimisen ja lajien monimuotoisuuden puolesta. 

 

Useammassa sadussa seikkailee tuttu Mur-karhu. Se rohkenee kyseenalaistaa asioita, ihmetellä pieniäkin asioita. Omalla esimerkillään se kannustaa muitakin metsän eläimiä luopumaan turhista ajatusjumeista. 

 

"Hirv"-sadussa Mur kannustaa sarvipäätä rohkaistumaan, kun sarvipää pelkää ylittää metsäaukeaa.

 

”Minä en pysty ylittämään tätä avaraa paikkaa”, 

Hirvi sai sanottua. 

”Jos otan vielä yhdenkin askeleen,

kaikki näkevät minut.”

 

Illan hämärtyessä hirvi rohkaisee lopulta mielensä. 

Entiseen kotimetsäänsä se enää koskaan palaa, mutta toisinaan se tulee kuitenkin tanssimaan metsäaukealle, jossa kaikki metsän eläimet varmasti sen näkisivät.  

 

"Naali ja kettu" -satu kertoo vallankäytöstä ja turvattomuudenkin tunnoista sekä kahden villieläimen selviytymisstrategioista.

Satujen syvyys ja erilaiset tulkintavaihtoehdot saavat minut toivomaan, että tämä satukirja löytäisi paikkansa myös  yläkoulun elämänkatsomuken oppitunneille.  

Pöllöjenkin pää voi mennä sekaisin ja joukossa tyhmyyskin
tiivistyy. Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun
"Pöllöt" lastenkirjassa Mur ja metsän ilta. Iltasatuja isoille ja pienille 
(Tammi 2021). 

 

 

"Pöllöt"-satu kyseenalaistaa vanhoissa kansansaduissa ja faabeleissa esiintyvän pöllön viisauden. Sarvipöllö houkuttelee vanhaan kuuseen valtavasti muita pöllöjä.

 

Alimmilla oksilla istuvat pöllöt tuskin edes tiesivät, mitä Sarvipöllö oli alun perin sanonut. Niin paljon pulinaa ja huhuilua tarttui jokaiselta oksalta puputuksen sekaan.

 

Metelin varistessa oksalta oksalle möly voimistui, ja pöllöt tuntuivat olevan kaikesta Sarvipöllön kanssa samaa mieltä. Ja yhtä mieltä ne olivat keskenänsäkin.

 

 

Sadun voi tulkita kannanottona yksilön ajattelunvapauden puolesta sekä muistutuksena siitä, että joskus viisaskin voi mennä vipuun.

 

Sadut eivät aina selitä itseään puhki. 

Lapselle ja aikuiselle jää paljon pohdittavaa: onko "Piisamin hetki" -sadun piisami vain huomiohakuinen vai liittyykö sen yht äkkiseen katoamiseen elämänkierron vääjäämättömyyteen kuuluvia syitä?

Metsän eläimet piirtyvät siluetteina ihastelemaan piisamin iltauintia. 
Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun "Piisamin hetki"
lastenkirjassa Mur ja metsän ilta. Iltasatuja isoille ja pienille 
(Tammi 2021). 

 

Anne Vaskon kuvitus on samaan aikaan jylhää ja herkkää. 

Erityisen vaikuttavia ovat tummasävyiset ja muotokieleltään pelkistetyt kuvituskuvat.

Usein kuva-aihelmat muodostavat  suojaavan, tyynnyttävän kehyksen aukeaman tapahtumille. 

Vaskon pelkistetty muotokieli luo satuihin usein hiljaisuuden
taikapiirin, joka parhaimmillaan sysää lapsen ja aikuisen pitkiin
keskusteluihin. Anne Vaskon kuvitusta Kaisa Happosen satuun
"Tuulihaukka" lastenkirjassa Mur ja metsän ilta. Iltasatuja
isoille ja pienille (Tammi 2021). 

Mur-karhun silmissä on ihmetystä, ällistystä ja uteliaisuutta.   

Sekä teksti että kuvitus vaikuttavat lukijaan ja kuulijaan lähes hypnoottisesti. 

 

Päivittäisiä kulttuuritekoja

Toim. Sanna Jaatinen: Isoäitien iltasadut. Saatesanat Leeni Peltonen, kuvittanut Paula Mela, 159 sivua, Otava 2021.

 

Otava on pitänyt ansiokkaasti vanhaa satuperinnettä esillä eri vuosikymmeninä.

 

Isoäitien iltasadut -satuantologia on toteutettu yhteistyössä Kotilieden toimituksen ja lehden kummikerhon kanssa. 

 

Tunnettujen isoäitien (presidentti Tarja Halonen, näyttelijät Eila Roine ja Seela Sella, kirjailija Kirsti Manninen, Kotilieden toimittaja Leeni Peltonen, ravintoloitsija Sikke Sumari, poliitikot Eva-Riitta Siitonen ja Eija-Riitta Korhola, kilpatanssija Helena Ahti-Hallberg, iskelmälaulaja Anna Hanski ja toimittaja Salla Paajanen) lisäksi myös kahdeksan ”tavallista” isoäitiä esittelee kirjassa suosikkisatunsa ja kertoo lyhyessä johdannossa yhteisistä lukuhetkistä lapsenlapsiensa kanssa. 

Yhteiset satujen ääneen lukemiseen liiittyvät mieluisat rutiinit ja kiireettömyys korostuvat monen kohdalla.

Klassisten satujen tutut kohtaukset
näkyvät usein myös uusissa satukuvituksissa,
kuten tässä Paula Melan kuvituksessa Grimmin veljesten
Bremenin soittoniekat -satuun antologiassa 
Isoäitien satuja (Otava 2021).

 

Tarja Halonen ja Helena Ahti-Hallberg ovat tunteneet huonoa omaatuntoa siitä, että ovat olleet kiireisiä urakeskeisiä äitejä. Halonen kertoi Anna-tyttärelleen itse sepittämiään satuja, joihin saattoi punoa mukaan päivän tapahtumia. 

 

Emine Hetemaj, jalkapalloilija Perparim Hetemajn äiti, pahoittelee, ettei neljän lapsen äitinä ja Jugoslavian Kosovosta lähtemisen vuoksi juurikaan ennättänyt lukea omille lapsilleen, kun nämä olivat pieniä. 

Nyt hän hyvittää asian lukemalla lapsenlapsilleen jo odotusaikana runoja ja laulamalla lauluja!  Kotimaasta Suomeen kulkeutuivat myös rakkaat satuklassikot ja muut lastenkirjat, jotka tulevat nyt lapsenlapsillekin tutuiksi.

 

Salla Paajanen hellii jo nyt ajatusta siitä, ett hänen lapsenlapsensa oppii lukemaan ja osat vaihtuvat siten, että lapsi lukeekin mummolleen! 

 

Heli Tanner, neljän lapsenlapsen mummi Helsingistä, muistelee lämmöllä oman lapsuutensa onnenhetkiä, kun jouluisin vanhemmat veivät hänet kauppaan ja antoivat valita mieleisiä satukirjoja. 

Toivottavasti myös nykyiset isovanhemmat kartuttavat lapsenlapsiensa kirjahyllyjä kirjalahjoilla. 

Inkeroisissa asuva Liisa Tuominen puhuu viisaasti siitä, että ”lukeminen on kulttuuriteko lapsen hyväksi”. 

 

Paula Melan kuvituksissa on klassisten satujen
visuaalista patinaa. Melan kuvitusta satuantologiaan
Isoäitien satuja (Otava 2021).

Monissa muistoissa korostuu kirjoittajan oma nostalgia oman lapsuuden lempisatuihin, jotka halutaan välittää myös uusien sukupolvien nautittavaksi. 

Kansansatujen ja taidesatujen (H. C. Andersenin  ja Zacharias Topeliuksen klassiset sadut sekä Martti Haavion Kultainen koti -sarjasta tutut sadut Onnen tupa ja Porsas urhea) kupeessa on vain muutama uudempi satu, ja nekin jo edesmenneiltä sadunkertojilta, Mika Waltarilta, Marjatta Kurenniemeltä ja Kaarina Helakisalta. 

Isoäidit eivät selvästikään tunne uutta modernia sadunkerrontaa!

Eila Roine tuo nasevasti esiin sen, kuinka aikuisen oma innostuminen edistää myös lapsen kiinnostusta satujen maailmaan. 

Seela Sella on eläytynyt satujen hahmoihin äänin ja elein: 

”Uskon, että nuo jaetut hetket, jaetut sadut, kerivät minut lastenlasten kanssa sellaiseen yhteiseen kerään, ettei sitä saa auki kukaan.” 

 

Paula Melan kuvituksista löytyy erilaisia
prinsessoja.Melan kuvitusta
satuantologiaan Isoäitien satuja
(Otava 2021).

Muun muassa Arja ja Emma Puikkosen Äänihäkki- ja Löytölintu -saturomaanien (Otava 2017 ja 2020) kuvittajana minuun vaikutuksen tehnyt Paula Mela näyttää taitonsa myös klassisten satujen kuvittajana. 

Hän on valinnut ikonisia satujen kohtauksia, mutta maustaa niitä myös modernein vivahtein: prinsessojen iho ei esimerkiksi aina ole maidonvalkea. 

Samaa satujen visuaalista päivitystä teki myös muutama vuosi sitten Emmi Jormalainen Suomen lasten iltasatujen kuvittajana (Otava 2015). 

 

 

 

 

 

 

Tänään on Sadun nimipäivä ja samalla vietetään valtakunnallista sadun päivää.

 

 

 

 

 

 

Vuoden suosituin äänikirja tainnuttaa kuulijansa

Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa: nukutussatu kaikille iltakukkujille, kuvitus Irina Maununen, suom. Ulla Lempinen, Otava 2015.

 

Äänikirjana mm. Storytel-palvelussa, lukijana Eija Ahvo.

 

 

 

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen julkistamien tilastojen mukaan viime vuoden myydyin kirja kaikista formaateista oli ensimmäistä kertaa äänikirja.

Ruotsalaisen käyttäytymistieteilijän ja NLP-valmentajan Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjaa kuunneltiin tilastoinnin mukaan 68 100 kappaleen verran. 

Vertailun vuoksi Kirjakauppaliiton tilastoissa vuoden myydyin painettu kirja oli Barack Obaman elämäkerta Luvattu maa (50 100 kpl). 

Painettujen lasten- ja nuortenkirjojen TOP 20 -myyntilistalle mahtui viisi Mauri Kunnaksen teosta, ykkösenä Joulupukin joululoma (36 500 kpl). 

Kustantajien myynti kasvoi eniten sähköisten tuotteiden (äänikirjat, e-kirjat) osalta. 

Lasten- ja nuortenkirjojen myynti kasvoi edelliseen vuoteen 2019 verrattuna parin prosentin verran.

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen eilen julkaisemasta tiedotteesta  ei käy ilmi, kuinka äänikirjojen kuuntelua seurataan.

Carl-Johan Forssén Ehrlinin satukuvakirja ilmestyi jo viisi vuotta sitten ja se suomennettiin saman tien. 

Kirjan suosio selittyy yksinkertaisella konseptilla: tarina unta vastaan kaikin keinoin taistelevasta kanista on kirjoitettu hyvin verkkaisella tempolla. 

Kirjaa lapselle ääneen lukevaa aikuista kehotetaan liioittelemaan äänenpainoja ja siten tehostamaan tarinan meditatiivista eli unettavaa vaikutusta.  

Alkuteoksesta tuli nopeasti – varmasti myös tekijöiden omaksi yllätykseksi – yli 40 kielelle käännetty menestys, joka oli pitkään The New York Timesin ja Amazonin myyntilistojen kärjessä. 

 

Kirjan on kuvittanut melko amatöörimäisesti haalein värein juuriltaan todennäköisesti suomalaislähtöinen Jonnköpingissä asuva kuvataiteilija Irina Maununen.

 

Forssén Ehrlin on julkaissut kanikirjan jälkeen myös kaksi muuta vastaavaa satukirjaa elefantista ja traktorista, joilla    niin ikään on vaikeuksia nukahtaa. Ne on kuvittanut yhdysvaltalainen Sydney Hanson, jolla on Irina Maunusta enemmän kokemusta lastenkirjallisuuden kuvittamisesta kaupallisille markkinoille.

 

Kanikirjan menestys selittyy kirjallisten ja kuvitustaiteellisten ansioiden sijasta kirjan konseptilla, joka lanseerattiin todennäköisesti otolliseen aikaan. 

Pienten lasten vanhemmat koukuttuvat nykyisin helposti kasvatusalan asiantuntijoiden erilaisiin vinkkeihin, käytänteisiin ja ismeihin. 

 

Iltasadun ”konsepti” on sinällään jo vanha ja vakiintunut, mutta Forrssén Ehrlinin mullistavana ja nerokkaana ideana oli – tulkintani mukaan – muuntaa lapsiperheiden arkista rutiinia rauhoittaa lapsi yhteisen viihdyttävän ääneenlukuhetken sijasta  enemmän vanhempien etua palvelevalla tainnutusrituaalilla, jonka jälkeen vanhemmilla todennäköisesti on enemmän yhteistä vapaata aikaa.

 

Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjan menestys Suomessa viime vuonna saattaa selittyä myös sillä, että nukahtamisvaikeuksista kärsivät entistä enemmän koronaviruksesta johtuvien poikkeusjärjestelyiden stressaamat aikuiset. 

Ehkäpä he ovat huomanneet saavansa unen päästä kiinni Eija Ahvon lempeästi tulkitseman äänikirjan avulla? 

 

 

 

 

 

Nukkumatti kriisissä

Leila Saarivirta: Nukkumatin vastaisku, kuvittanut Pentti Otsamo, 93 sivua, Otava 2018. 

Heiki Vilep: Nukkumatin uudet höpöjutut, kuvittanut Priit Rea, 55 sivua, Lector 2017.

Heiki Vilep: Nukkumatin uusimmat höpöjutut, kuvittanut Heiki Ernits, 64 sivua, Lector 2017.

Unen laadusta ja määrästä ollaan nyt monella taholla huolestuneita. Niinpä ei pidä ällistellä tätäkään sattumaa, että nyt on tarjolla useampia Nukkumatista kertovia lastenkirjoja.

Leila Saarivirran ensimmäinen lastenromaani  Nukkumatin vastaisku haluaa kumota Nukkumatttiin liitettyjä kliseitä ja oletuksia.  

Ei, ei ja vielä kerran ei! Jopa tällainen rento kaveri hiiltyy kuullessaan kerta toisena jälkeen valheellista informaatiota itsestään. Minullako pieni nahkainen pussukka, josta ripottelen unihiekkaa lasten silmiin? Sininen nuttu ja valkea parta!?!

Nukkumatin salainen ase on unipyörre ja moottoroidut lenkkarit.  Sinisen nutun sijasta sillä on sähkönsiniset hiukset ja se pukeutuu yleensä huppariin ja collegehousuihin. 

Nukkumatti on huolissaan imagostaan. Sen mielestä on epäreilua, että Joulupukki on taas päihittänyt sen Huippuhahmot-kisassa, vaikka Joulupukin virkatyö keskittyy vain yhteen päivään vuodessa siinä missä Nukkumatti puurtaa joka yö. Nukkumattia paremmin ovat Me Fantastiset -lehden äänestyksessä pärjänneet myös Hammaskeiju, Tonttu Toljanteri, Pääsiäispupu, Pikachu, Saapasjalkakissa, Rölli ja Minecraft-pelin Steve. 

Kotitontutkin ovat jo älypuhelimen pauloissa. Pentti Otsamon
kuvitusta Leila Saarivirran tekstiin lastenromaanissa
Nukkumatin vastaisku (Otava 2018).  

Todennäköisesti sarjaksi laajentuvassa aloitusosassa Nukkumatti majailee rastatukkaisen ja ruskeaihoisen Louna-tytön kotona. Kun Louna saa itselleen "oikean" ystävän, Nukkumatin on aika jatkaa matkaansa uusien lasten luokse. 

Nukkumatilla on kaverina puikulaperunaa muistuttava keittiötonttu Pahkura, joka puhuu Lapin murretta. Ystävykset perustavat näkyvyytensä ja arvostuksensa parantamiseksi blogin ja ryhtyvät myös tubettamaan. Yhteistyö  Joulupukin kanssa edistää lopulta myös kaikkien työviihtyvyyttä ja hyvinvointia.

Nukkumatti on hyvin perillä kaikkien lapsiperheiden
vetkutuskierteestä. Pentti Otsamon kuvitusta Leila Saarivirran
tekstiin lastenromaaniin Nukkumatin vastaisku (Otava 2018).

Nukkumatin vastaisku on muodoltaan Veera Salmen Puluboi-kirjojen kaltainen säpälekoostettu lastenromani, josta löytyy juonen lomasta erilaisia listoja ja muuta höystemateriaalia. Aikuisten kummalliset tavat ja tottumukset ovat usein ilkamoinnin kohteena.  Pentti Otsamon humoristinen kuvitus peesaa kerrontaa. 

Kirja toimii parhaiten ääneenluettuna, sillä Pahkuran murre on työlästä luettavaa jopa siihen tottumattomalle aikuisellekin.

Pihin naisen elämää -blogia pitävä kirjallisuuslehti Lumoojan toimitussihteeri Leila Saarivirta on julkaissut aiemmin  Martta Kaukosen kanssa lifestyle-oppaan  Rikas elämä, parempaa arkea hidastamalla (Readme.fi 2015). 

Lector-kustannus on julkaissut kaksi jatko-osaa virolaisen kirjailija-runoilija Heiki Vilepin (s. 1960) Nukkumatin höpöjutuille (2013, suom. Tea Saarinen).  

Lector on vuonna 2013 perustettu pienkustantamo, joka kustantaa tietokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kaunokirjallisuutta ja ammattikirjallisuutta. Yksi kustantamon erityistavoitteista on lisätä virolaisen kirjallisuuden tarjontaa Suomessa.   

Itkupilli-Leenan lisänimen saaneella tytöllä on kiireiset vanhemmat,
jotka eivät huomaa lastaan lainkaan. Isä on aina nenä kiinni lehdessä
 ja äidillä on hoppua kotitöiden kanssa. Heiki Ernitsin kuvitusta Heiki Vilepin
tarinakokoelmaan Nukkumatin uudet höpöjutut (Lector 2017). 

Matilda-tytöllä on kiireiset vanhemmat, jotka eivät ennätä kertoa tytölleen iltasatuja. Kahdessa uudessa kokoelmassa on Nukkumatin Matildalle unisaduksi kertomia tarinoita, joissa on usein jokin opetus. 

Nukkumatti on mieltynyt erilaisiin sanontoihin ja sananlaskuihin. Vilepin kirjojen ilmeisin ansio on tarinoiden tasamittaisuudessa ja tutun turvallisessa kerronnassa. Ne sopivat siten hyvin juuri ennen nukkumaan menoa ääneen luettaviksi. 

Myös Vilepin Nukkumatti hyödyntää uusinta teknologiaa: sen älypuhelimessa on esimerkiksi lista nukutettavista lapsista.  Nukkumatti myös pohtii sosiaalisen median aiheuttamaa riippuvuutta.

Se kertoo innoissaan Matildalle älypuhelimen mahdollisuuksista, mutta on myös hieman hämmentynyt, jos kaikki menevät nettiin eivätkä enää tarvitse lainkaan nukutuspalveluita entiseen malliin. Matilda kuitenkin lupaa olla Nukkumatille uskollinen:

”Minä kyllä tarvitsen sinua, vaikka saisin joskus älypuhelimenkin, Matilda lohdutti. ”Oikeaa Nukkumattia ei voi korvata yhdelläkään Äly-Matilla.”

Nukkumatti tietää klassisen fantasiakirjallisuuden lymypaikat.
Vaatekaapista pääsee hissillä huimiin seikkailuihin. Heiki Ernitsin
kuvitusta Heiki Villepin tarinakokoelmaan Nukkumatin uusimmat
höpöjutut (Lector 2017). 

Tarinoissa vilahtelee Nukkumatin lisäksi muitakin särmikkäitä hahmoja, kuten pölykerä Hässäkäinen ja tähtimatkaaja Truutti. 

Virolainen arki vilahtelee pieninä nostoina, esimerkiksi mainintana Viron laulujuhlista. Priit Rean kuvituksessa Itkupilli-Leenan isä lukee kulttuurilehti Sirpiä ja Heiki Ernitsin kuvituksesta löytyy Keksijäkylän Lotta –pehmolelu. Ernits kuvitti myös Andrus Kivirähkin lastenromaanin Keksijäkylän Lotasta, ja Nukkumatin uusimpien höpöjuttujen kuvituksessa on monia Lotta-kirjasta tuttuja eläinhahmoja. 

Virolaisen lastenkirjakuvituksen anarkisitseen perinteeseen kuuluvat karikatyyriset hahmot ja aikuisten saattaminen monin tavoin koomiseen valoon.

Virossa ei taideta piitata yhtenäisestä sarja-asusta samaan tapaan kuin Suomessa. Kaikilla kolmella Vilepin Nukkumatti-kirjalla on nimittäin eri kuvittaja!