perjantai 28. elokuuta 2020

Värin tunnustaminen on hyvä vahvuus

 













Vuokko Hurme: Tiukun salaisuus. Värikkäät 1. Kuv. Reetta Niemensivu, 199 sivua, S&S 2020. 

 





Kotimainen lastenromaani voi tavattoman hyvin, sillä meillä on monta omintakeista lajia uudistavaa tekijää. 

 

Uusien sarjojen aloittajista muiden muassa Mila Teräs (Salainen kirjasto -sarja, Otava), Siri Kolu (Villitalo-sarja, Otava),  Mervi Heikkilä (Jaan-sarja, Karisto) ja Tuutikki Tolonen (Agnes-sarja, WSOY) ovat kukin kehitelleet kiinnostavia keskushenkilöitä ja linkittäneet ajankohtaisia teemojakin kerrontaansa. 

 

Vuokko Hurmeen edellinen Huimaa-sarja (S&S 2017–2019) oli asetelmiltaan jopa poikkeuksellisen kiinnostava ja moniulokkeinen. 

 

Dystooppiset, tulevaisuuteen sijoittuvat sekä vanhoja ajattelutapoja ja käytänteitä haastavat kuvaukset ovat olleet jo pitkään esillä nuortenkirjoissa. 

Hurme käsitteli ilmastonmuutoksen kuvitteellisia seurauksia sarjassa lapsentajuisesti ja raikkaasti. Tulevaisuusvision rinnalla trilogia työsti myös perheen ja lähipiirin merkitystä lapsen turvallisuuden tunteelle ja identiteetille. 


Kustantamo Pieni Karhu julkaisi viime vuonna trilogian ensimmäisestä Kiepaus-osasta Hanna Männikkölahden selkomukautuksen, jossa on Ina Majaniemen uusi kuvitus. 

 

 


Kirjan sisäkansissa tutustutaan jo Tiukun perheeseen, joka tosin
käyttää varovaisuussyistä hieman tavanomaisempaa sukunimeä.
Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen lastenromaaniin
Tiukun salaisuus (S&S 2020).

 


Tiukun salaisuus aloittaa uuden Värikkäät-sarjan lupaavasti.  


Kirjan asetelmista voi halutessaan löytää peilauspintaa myös korona-aikaan eikä liene aivan perusteetonta nimittää Hurmeen teosta jopa ensimmäiseksi kotimaiseksi korona-ajan lastenromaaniksi.  


Kymmenvuotiaan Tiukun vanhemmat ovat suojelevia ja ylihuolehtivaisia monestakin eri syystä. 

 

Tiukun viisihenkinen perhe muuttaa usein. Tiuku on sisaruksista ulospäinsuuntautunein ja hän myös kärsii eniten vaihtelunhaluisten mutta varovaisten vanhempiensa päätöksistä.


Pikkuveli Tapio saa ulkoilla vasta pimeän tultua. Tiukun ja kolme vuotta vanhemman isosisko Merin menoistakin pidetään tarkkaa vahtia. 


Televisiosta seurataan vain turvallisia ohjelmia, sillä ”pahoista asioista oli parempi olla tietämättä”. 

 

Monet naapureista myös ihmettelivät sitä, miten eristyksissä uusi perhe eli. He tilasivat ostokset suoraan kotiovelle. Heidän ovikellonsa tuntui soivan kaiken aikaa. Rappukäytävässä seisoskeli tuon tuostakin pizzakuski, aina eri näköinen tavarantoimittaja tai kauppakasseja kantava ruokalähetti. Ketään ei kuitenkaan koskaan kutsuttu asuntoon sisään. Eikä vieraita käynyt lainkaan. Aivan kuin he olisivat olleet suljettuina jonkinlaiseen perusteettomaan kotikaranteeniin. 

 

 

Tiuku aloittaa uudessa koulussa ja luokassa. Hän haluaa mukaan ihailemansa Liian aloitteesta syntyneeseen teatterihankkeeseen. 




Tiukun erityiskykyjen ansiosta teatteriesitykseen tulee vähän aiottua enemmän
 taikuutta. Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen lastenromaaniin
Tiukun salaisuus (S&S 2020).




Tiukun tarve kuulua saman ikäisten ryhmään on niin kova, että hän on valmis uhmaamaan vanhempien kieltoja ja yltyy esittelemään salaisia taitojaan julkisesti. Teatteriesityksessä hän menettää täysin kontrollin ja yltyy esittelemään erikoisia taitojaan. Onneksi isä ja isosisko Meri ehättävät apuun.

 

Tiukun salaisuus kertoo hieman vinksahtaneesta perhedynamiikasta, perheenjäsenten välisestä lujasta kiintymyksestä ja ylisuojelevista vanhemmista, jotka voivat hyvistä aikeistaan huolimatta myös tehdä hallaa lapsen kehitykselle. 


Erityisherkkyys, ennakkoluulot ja ystävyyteen liittyvä vallankäyttö tulevat myös toiminnallisen juonen kupeessa esille ilman alleviivausta ja tehostusta.





Näin yhteisöllinen loppukuva yhteisistä kakkukesteistä
Tiukun kotona on edellyttänyt vanhemmilta kurssinmuutosta,
luottamusta ja riskinottokykyä. Reetta Niemensivun kuvitusta
Vuokko Hurmeen lastenromaaniin Tiukun salaisuus (S&S 2020).




 

Tiukun salaisuus ei jää monista ajankohtaisista teemoistaan huolimatta niiden vangiksi. Jännitettä nostetaan vähitellen ja viitteitä tulevista käänteistä ripotellaan maltillisesti lapsilukijan koukuttamiseksi.


Tiukulla on oma turvaväri, ja harmaan sävyt saavat hänet tuntemaan epävarmuutta. Isä ja äiti ovat jostain syystä todella huolissaan värien haalistumisesta. Onko kyse sananvapaudesta, ihmisoikeukssta ja uhkasta, että jokin taho haluaa muokata ihmisiä tiukasti vain tiettyyn muottiin? 



Hyvän sarja-avauksen merkki on mielestäni se, että aikuinenkin intoutuu tässä mittakaavassa pohdiskelemaan sarjan etenemistä.

 


Avausosa esittelee keskushenkilöt kiinnostavasti ja Reetta Niemensivun kuvitus on selkeydessään samastuttava ja raikas. 


Myös sarjan visuaalisessa ilmeessä on onnistuneesti ja perustellusti hyödynnetty punaista tehosteväriä.







 






torstai 27. elokuuta 2020

Kun jakaminen tekeekin onnelliseksi


 



















Aino-Maija Metsola: Oman maan mansikat, Etana Editions 2020.








Aino-Maija Metsolan kuvakirjan Irma-hiiri on varmasti yksi syksyn kuvakirjojen omintakeisimmista sankareista.


Irman  kyräilevä katse ja omistushalu puhuttelevat jo ensimmäisellä aukeamalla.

 

Vehreä puutarha on Irman ylpeys. 


Ehkä sen hoitaminen on ottanut vähän voimille, sillä Irma ärsyyntyy jopa kärpästen ilmatilaloukkauksesta puutarhaansa ja huutaa tuohtuneena puutarhan olevan yksityisaluetta! 

 

Sitten Irma menee tolaltaan, kun huomaa, että joku on nakertanut sen huolella kasvattamia mansikoita.


Tämän visuaalisesti pelkistetyn kuvakirjan äärellä ei voi jälleen muuta kuin ällistellä tyytyväisenä lastenkirjallisuuden mahdollisuuksia osallistua vaivihkaa rakentavasti yhteiskunnalliseen keskusteluun.




Kun Irma huomaa, että sen yksityisyys on uhattuna, olemus muuttuu
näin hurjaksi ja mansikoista tulee nyrkkeilyhansikkaat! Aino-Maija Metsolan
kuvitusta kuvakirjaan Oman maan mansikat (Etana Editions 2020). 

 

 

Vastatoimiin oli ryhdyttävä heti.

  

Irma kyhäsi aitoja, viritti ansoja ja pystytti 

muurin puutarhan ympärille. Hän maalasi 

kylttejä ja kaivoi vallihaudan. Lopuksi Irma 

rakensi korkean vartiotornin. 


 

Metsola ei siekaile käyttää vesivärikuvituksessaan myös sysimustaa, joka toimii tehokkaana kontrastina heleille väreille. 


 


Aukeaman dominoivan mustan  värin voi ajatella tällä aukeamalla ilmentävän
myös Irman tummanpuhuvia, itsekkäitä ja oman edun tavoittelun
synkistämiä ajatuksia. Aino-Maija Metsolan kuvitusta
kuvakirjaan Oman maan mansikat (Etana Editions 2020). 


Kuvakirjan lukija ja katsoja pääsee tirkistelemään puutarhaan kasvin lehtien ja niiden aikaansaamien varjojen lomasta. 


Tarkkaan vaalitut mansikat ovat jättimäisiä ja näin tehostetaan Irman itsekästä oman edun tavoittelua.

 

Onneksi lastenkirjan sankarit ovat muuntautumiskykyisiä ja Irmakin pystyy tekemään täyskäännöksen ajattelussaan ja arkisissa toimissaan.

 

Vielä kymmenisen vuotta sitten oli tavanomaista käyttää lastenkirjojen arvomaailman yhteydessä sanaa "suvaitsevaisuus",  mutta nyttemmin on korrektimpaa puhua moniarvoisuudesta.

 

Oman maan mansikat on lapsentajuinen tarina niin sanotusta nimby-ilmiöstä (lyhenne englannin kielestä "not in my back yard"), jolla tarkoitetaan ihmisten itsekkyyttä suojella omaa reviiriään ja vastustaa periaatteellisesti itselle vieraita asioita.



 


Uhkaava tilanne koituu puutarhaan tunkeutujien kannalta
tyvenee loppuratkaisuun. Irman piirteet pehmenevät ja sen koko
olemus muuttuu. Aino-Maija Metsolan  kuvitusta
kuvakirjaan Oman maan mansikat (Etana Editions 2020). 


Irman puutarhaan vaeltavat kotilot voi tulkita aivan konkreettisesti puutarhan vieraslajeiksi, lehtokotiloiksi,  tai pakolaisiksi, jotka ovat joutuneet pakon edessä lähtemään kotimaastaan. 


Juuri näin viitteellisesti ja rakentavasti lastenkirja pystyy parhaimmillaan avaamaan keskustelua hyvinkin pienten lasten kanssa!

 

Sekä teksti että kuvitus korostavat vähäeleisesti, mutta selkeästi, kuinka Irman henkisten elämänarvojen muuttuminen parantaa myös sen omaa oloa.

 

Aino-Maija Metsola tunnetaan Marimekolle suunnitelluista kuoseistaan. Hänen kartonkisia katselukirjojaan on ilmestynyt aiemmin Nemon kautta ja hän on tehnyt kuvituksia muiden lastenkirjateksteihin.

 





Lisää kuvakirjoja samasta aiheesta:

 

Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018 / 

Sanaton kuvakirja kertoo pakolaisperheen matkasta uuteen kotimaahan.

 

Tuula Pere & Andrea Alemanno: Muurien välissä, WickWick 2018/ Itäisen ja läntisen alueen valtaa pitävät pormestarit rakentavat muurin, mutta lapset toimivat sovittelijoina vihaa pitävien alueiden välissä. 

 

Tuula Pere & Andrea Alemanno: Laakson kehtolaulu, WickWick 2017 / Isoäidit toimivat rauhanneuvottelijoina kahden sotaa käyvän osapuolen välissä laulamalla kehtolaulua.

 

Anna Härmälä: Sinä et kuulu tänne, Beiron, suom. Mirjami Ilvas, Schildts 2011/ Sekarotuinen Beiron-koira kohtaa rotukoirien ennakkoluulot.

 

Udo Weigelt & Alexander Reichstein: Sulevi tulee, suom. Maisa Savolainen, Lasten Keskus 1999/ Virtahepo herättää metsän muissa asukkaissa epäluuloja.

 

 

 

 

 

 

 

tiistai 25. elokuuta 2020

Varokaa, lehtirosvoja liikkeellä!













Alice Hemming & Nicola Slater: Lehtirosvo, suomentanut Sinikka Sajama,  32 sivua., Mäkelä 2020. 

 




 

Monet arkiset asiat esitetään lastenkirjoissa pienen lapsen vielä suppeahkon elämysrekisterin näkökulmasta ikään kuin ensimmäistä kertaa tapahtuviksi. 

 

Brittiläinen kuvakirja Lehtirosvo on tästä hyvä esimerkki.

 

Orava on syksyn ystävä. 


Se nauttii hyvästä pähkinäsadosta vatsa pullollaan ja ihastelee syksyn lehtien värihehkua.




Orava on silminnähden hädissään ja se pyytää apua ystävältään 
linnulta. Nicola Slaterin kuvitusta Alice Hemmingin tekstiin 
kuvakirjassa Lehtirosvo (Mäkelä 2020). 



Mutta kuka ilkimys pihistää sen kotipuusta lehtiä?

 

Orava lähtee syyttelemään metsän eläimiä, mutta ne kaikki suhtautuvat asiaan melko suurpiirteisesti.


 

Tapahtumia havainnollistetaan sarjakuvakerronnan avulla.
Nicola Slaterin kuvitusta Alice Hemmingin tekstiin
 kuvakirjassa Lehtirosvo (Mäkelä 2020). 



Lintu kehottaa oravaa rauhoittumaan. 


Sama ilmiö toistui jo edellisenä syksynä, eli orava taitaa vain olla huonomuistinen. 

 

Kärsivällinen lintu kertoo oravalle, että todellinen ”lehtirosvo” on tuuli. 

 

Kunnes eräänä aamuna orava herää järkyttyneenä ja huomaa, että myös ruohikko on varastettu, sillä on satanut lunta! 



Orava joutuu vielä järkyttymään uudelleen, kun syksy vaihtuu talveksi.  Nicola Slaterin kuvitusta Alice Hemmingin tekstiin kuvakirjassa Lehtirosvo (Mäkelä 2020).  

 

Kirjan sisäkannessa on  tietoisku syksyn vaikutuksesta eri puulajeihin ja valon määrään.

 

Nicola Slaterin orava on äärimmäisen sympaattinen ja eloisa hahmo, jonka silmissä on ällistystä ja ihmetystä. 


Kuvitus hyödyntää sarjakuvamaista kerrontaa ja puhekuplia.

 

Lehtirosvo tuo oitis mieleen toisen hieman huonosti vuodenaikojen vaihtelusta perillä olleen lastenkirjasankarin. 

 

Hannu Mäkelän ensimmäisessä lastenkirjassa Herra Huu (Otava 1973) pieni musta mies uskoo puunsa sairastuneen, kun se pudottaa lehtiä. 



Herra Huu parantaa puun. Hannu Mäkelän kuvitusta
lastenromaaniin Herra Huu (Otava 1973).

 

Herra Huu haki tikapuut, asetti ne puun viereen pystyyn ja kiipesi varovasti tikkaille. Hän laastaroi, neuloi ja laastaroi, kunnes kaikki lehdet olivat taas kiinni oksissa. Lopuksi hän kaatoi yskänlääkettä omenapuun juurelle ja palasi takaisin sisälle. 


Tällaisten kirjojen viehätys lapsen näkökulmasta perustuu usein siihen, että lapsi kokee ylivertaisuutta kirjan sankariin nähden, koska hänellä on kenties jo enemmän tietoa käsiteltävästä asiasta. 




keskiviikko 19. elokuuta 2020

Oodeja puutarhan ihmeille













Mari Mörö & Mirkka Eskonen: Tuhannenkymmentä 

perhosta, 32 sivua, Teos 2020.

 

 




Mari Mörön & Mirkka Eskosen runokuvakirja Tuhannenkymmentä perhosta on eittämättä yksi vuoden kauneimmista lastenkirjoista.

 

Lastenlyriikka on Suomessa järkiään nykyisin nelivärikuvitettua. 

 

Mirkka Eskonen hallitsee vaativan ja työlään puupiirrostekniikan. 


Tämän runokirjan kuvituksessa hän keventää kuitenkin onnistuneesti kokonaisuutta myös puuväreillä, ja lopputulos on tavattoman herkkä ja eloisa. 


Eskosen koko aukeamalla levittäytyvät kuvituskuvat toimivat meditatiivisina  visuaalisina seisakkeina. 


Usein muotojen, värien ja pintojen rytmi rauhoittaa. 


Välillä Eskosen visuaalinen kuvakieli kuitenkin myös tempautuu kielen kiivaaseen rytmiin ja kieputukseen, kuten runossa "Kana janoissaan sekosi". 



Kuvaannollinen ilmaisu "juosta kuin päätön kana" visuaalistuu hauskasti 

tässä "Kana janoissaan sekosi" -runossa. Mirkka Eskosen kuvitusta Mari 

Mörön lastenrunokokoelmaan Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020). 


 

Mari Mörö puolestaan on kotiuttanut Suomeen viime vuosina ns. garden writing -perinteen (Kukkanuottasilla ja Kukkasillaan, Teos 2018 ja 2020), joissa hän jakaa omia puutarhanhoitoon liittyviä kokemuksiaan eräänlaisissa kasvikaskuissa ja -pakinoissa.

 

Lasten runokuvakirjasta löytyy aiemmin julkaistuja ja aivan uusia lastenrunoja Mörön aiemmista kokoelmista ÄkkihälyHelokki ja hiirenvirna ja Hyvää tietä Hyssymaahan


Tällaisissa kokoomateoksissa olisi aina lukijaystävällistä mainita, mistä poiminnat on tehty, ja ilmoittaa vaikkapa sisällysluettelossa jollakin merkinnällä uusista, ennen julkaisemattomista runoista. 

 


Pieni lapsi auringonkukkien keskellä on tehokas kontrasti ja korostaa 

näin lapsen ihmetystä luonnon äärellä. Mirkka Eskosen kuvitusta Mari Mörön 

lastenrunokokoelmaan Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020). 




Kokoelman alussa on viehättävä ja tasapainoinen osasto puutarha-aiheisia kasvirunoja ja -loruja.

 

Avara luonto ja lapsen ihmetys sen äärellä on ollut kautta aikojen lastenlyriikan kestoaihe. 


Mörö onnistuu tiivistämään lyhyisiin runoihin puutarhakasvien hoito-ohjeita ja erityisominaisuuksia:  

 

AKILEIJA

 

Moneksi taipuu


eikä yhteen jää.


Akileija saapuu 


ja yllättää.


Siro, soma, juhlava


lehtomaiden tuttava,


Eteenpäin kiirehtii


se pihapiirin pieluksiin. 

 

Eskosen puupiirrostekniikkaa ja värikynäkuvitusta  yhdistävä sekakuvitus 

tavoittaa upeasti kasvien lajityypilliset piirteet ja keveyden. Mirkka Eskosen 

kuvitusta Mari Mörön lastenrunokokoelmaan 

Tuhannenkymmentä perhosta (Teos 2020). 



Seuraavassa osiossa keskitytään puutarhan tärkeisiin pörriäisiin ja muihin siivekkäisiin sekä toukkiin ja myyriin, jotka tekevät kukin tärkeää työtään kasvun ja kukkaloiston eteen. 

 

Kahdessa viimeisessä osiossa on nukkumaan menoon liittyviä runoja ja sekalaisia loruja. Monissa loruissa toistuu Kantelettaren lastenrunoista tuttu kansanrunouden rytmi ja hellyys lasta kohtaan. 

 

Tässä yksi ylivertainen nukutusloru:

 

Tupsis tapsis


tuutukainen


nuhin nahin nuutuvainen


vähkyn päälle väsytys. 









 

perjantai 14. elokuuta 2020

Akselilla on niin suuri sydän, että mummi mahtuu sinne aina

 












Mari Kujanpää:
 Akselin suru, kuvittanut Paula Mela, 174 sivua, Otava 2020. 

 




 

Mari Kujanpään lastenromaanin nimi ja Paula Melan apeaa aihetta vielä alleviivaava kansikuva eivät ehkä ole kovin houkutteleva yhdistelmä lukupäätöstä tekevälle lapselle.  

 

Mutta jos lapsi pystyy ohittamaan nämä ulkokirjalliset tunnesignaalit, luvassa on poikkeuksellisen intensiivinen ja elämänmakuinen lukukokemus alakouluikäisen lapsen arjesta.

 

Spontaaniin ja luonteeltaan kerta kaikkiaan vastustamattomaan Akseliin tutustuttiin jo edellisessä osassa 102 askelta mummilaan (Otava 2018). 

Nyt Akselin isomummi on joutunut hoitokotiin ja suurperhe on muuttanut vanhempien töidenkin vuoksi kerrostaloon. Akseli ei enää juurikaan ikävöi entistä kotia, omakotitaloa,  ja hän käy ahkerasti tervehdyskäynneillä, vaikka mummin ailahteleva mieliala hämmentääkin häntä: 

 

Äiti on sanonut, että kosketus on mummille tärkeää. Vaikka mummi ei ymmärtäisi puhetta, koskettaminen tuntuu hänestä hyvältä. Siksi hipaisen mummin kättä ja silitän mummin poskea. – – 

 

Akseli käy parhaan ystävänsä Mitjan kanssa tervehtimässä 
isomummia hoitokodissa. Paula Melan kuvitusta 
Mari Kujanpään lastenromaaniin 
Akselin suru (Otava 2020). 
 

Kujanpää samastuu herkästi lapsen mielenliikkeisiin. 

 

Hän tekee tarkkoja huomioita lapsen sisäisestä todellisuudesta. Mielikuvitusleikkien ja arkisten tunteiden ja tuntemusten välinen raja on joskus seitin-ohut.


Akseli ja paras kaveri Mitja vertailevat alueen leikkipuistoja nimenomaan leikittävyyden näkökulmasta. 


Akselin rakkain pehmolelu Lepakko Lee on usein leikeissä mukana, ja uusi, mummin kaapin kätköihin ennen hoitokotiin joutumista unohtama, dinosaurus ujuttautuu sekin mukaan yhteisiin seikkailuihin.   



Kuvitus tavoittaa hyvin poikien vilkkaan mielikuvituksen.
 Leikkipuiston autosta tulee yhteisestä sopimuksesta 
näin aidonnäköinen menopeli! Paula Melan kuvitusta 
Mari Kujanpään lastenromaaniin 
Akselin suru (Otava 2020).
 


Lapsuuden kaikkivoipuus ja vanhuuden jatkuvasti pienenevä elinpiiri saavat hienon kiteytyksen:

 

Aina kun lähden mummin luota, katselen ihmeissäni itseäni: kaksi ruskettunutta vahvaa säärtä, joilla voi tuosta vain pinkaista juoksuun, kädet, jotka eivät vapise, iho, jossa ei ole ryppyjä. Tahdon pysyä aina samanlaisena enkä tulla koskaan vanhaksi, kankeaksi ja kurttuiseksi. 
 

 

Mummi kuolee, ja jokainen suree häntä omalla tavallaan. 


Kaikkein suurin suru on Akselilla. 

 

Kujanpään lastenromaanin yksi kiistaton vahvuus on perhesuhteiden luontevassa kuvauksessa. 


Akselilla on peräti viisi isompaa sisarusta. Äiti on aloittanut opiskelut uudelleen ja isä on töissä rautakaupassa. 


Kiireeltä ei voi arjessa välttyä, mutta kaikilla perheenjäsenillä on silti aikaa kohdata kuopus myös kahden kesken. 

 

Jo pois kotoa muuttanut isosisko käyttää Akselin suruun omaa karaisumetodiaan. 


Isä taas uskoo enemmän meditatiivisen mietiskelyn voimaan luonnossa. 


 

 Isosiskolla on omat keinonsa Akselin surunliennytykseen. 
Paula Melan kuvitusta Mari Kujanpään lastenromaaniin 
Akselin suru (Otava 2020). 



Suurin osa tarjolla olevista tapahtumantäyteisistä kotimaisista lastenromaaneista tuntuu Kujanpään romaanin jälkeen pinnallisilta ja jopa tekopirteiltä. 

 

Mikään suuren lapsiyleisön kirja Akselin suru ei ole. 


Se vaatii aikuisen, joka tietää oman tai lähipiirin lapsen erityismieltymykset, ja joka osaa  meteliä pitämättä johdattaa tällaisesta kirjasta nauttivan lapsen kirjan luokse. 

 

Paula Melan mustavalkoiset, koko sivulle levittäytyvät tussikuvitukset tuovat mieleen 1980-luvun lastenkirjallisuuden tiukasti todellisuuteen telakoituneen kuvitustyylin. 


Ratkaisu on onnistunut, sillä näin myös Melan kuvitukset luovat samaa konstailematonta ja rehellistä tunneilmastoa tarinan kanssa.  











keskiviikko 12. elokuuta 2020

Eläimet, robotti ja lapset vauhdissa











Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents: Kati-e & Ti-bot: Kadonnut kenttä, 205 sivua, Tammi 2020.

 

 

Riina ja Sami Kaarlan Pet Agents -sarja on hyvä esimerkki tavasta, jolla nykyisin sarjakirjoille luodaan mahdollisimman laajaa lukijaryhmää kiinnostava konsepti. Lasten arkisia toimista kertova sarja yhdistää dekkaria ja eläimiä trendikkääseen robotti- ja koodausteemaan. 

 

Keskushenkilöinä ovat koodaamisesta ja elektroniikasta kiinnostunut Kati-e -niminen tyttö ja hänen robottinsa Ti-bot. 


Kati-ella on paljon ystäviä ja heitä yhdistää myös rakkaus eläimiin. 



Minipossu on hermostunut ja aiheuttanut paljon tuhoa kerrostealoasunnossa.
Riina ja Sami Kaarlan kuvitusta lastenromaaniin Pets Agents: Kadonnut kenttä (Tammi 2020)
. 



Sarjan kolmannessa osassa Kadonnut kenttä tapahtumat käynnistyvät pulmatilanteesta: Lumia-ystävän minipossu kaipaa kerrostaloasuntoa väljempää elintilaa. 


Kati-e ja Timi keksivät, että possu voitaisin viedä suurkaupungin ulkopuolelle  maatilalle. Timille kaikki siellä on uutta ja ihmeellistä. Kyyti hoituu ystävän avulla ja matkan varrelta napataan vielä huoltoaseman riesana oleva kesy naakka kyytiin mukaan. 


 


 Lasten dekkarin perusasetelma: poliisi saa apua nokkelilta lapsilta. Riina ja Sami Kaarlan kuvitusta 
lastenromaaniin Pets Agents: Kadonnut kenttä (Tammi 2020). 



Onkohan possu saanut nimensä E. B. Whiten lastenkirjaklassikon mukaan (suom. Lotta, ystäväni, WSOY 1954, suom. Leena Härmä, up. Otava 2007, suom. Tarja Kontro)? 

 

Eläimistä kertovat lastenkirjat koulivat lukijoitaan usein eläinten kunnioittavaan kohteluun. Lemmikeistä ja muista kotieläimistä kiinnostuneet lapset saavat Pet Agents -sarjasta myös tietoa niiden hoidosta ja käytöksestä. 

 

Maatilan Nappi-koiran karkaamisesta syntyy pieni jännitysjuonne, ja samassa rytäkässä robotti Ti-bot eksyy, kun yhteys Kati-een katkeaa puuttuvan kentän takia. Nokkelat ja tarkat lapset myös paljastavat robotin etsinnän lomassa salametsästäjän aikeet.


 

          Suurkaupungin pilvenpiirtäjät toimivat hyvin kontrastina lasten seikkailuille. Riina ja Sami 

Kaarlan kuvitusta lastenromaaniin Pet Agents: Kadonnut kenttä (Tammi 2020). 

                     




Pet Agents -sarjan ansiona on hiljattain lukemaan oppineen ja lukuvarmuutta vielä tarvitsevan lapsen näkökulmasta tarinan tapahtumantäyteisyys ja runsas nelivärikuvitus. Sarjan tyylissä on paljon samaa Tittamari Marttisen lastenromaanien kanssa: sarjan lapset ovat aktiivisia, toimeliaita ja heillä on laaja ystäväverkosto. 

 

Monissa lastenkirjoissa otetaan jo huomioon nykyinen digisukupolvi. Taitossa ja kuvituksessa on nokkelasti erotettu puhelinkeskustelut ja viestien lähettäminen. 


Pet Agents -sarja on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla: käännösoikeudet on myyty ainakin Ukrainaan, Viroon ja Slovakiaan. 


Kaarla pariskunnan työnjaossa ideointi tehdään yhdessä, Riina Kaarla kirjoittaa ja piirtää ja Sami Kaarla värittää.