Rouva Huu oli tänään nimipäiväkahveilla.
Paikka oli hulppea, Tampereen raatihuone.
Yksi päivänsankareista, kauppaneuvos Kalle Kaihari (1899–1989) ei ollut paikalla, mutta häntä on silti kiittäminen siitä, että tuli perustaneeksi 30 vuotta sitten Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön, joka jakaa vuosittain Kallen päivänä, 28 tammikuuta Kallen kulttuuripalkintoa edellisen vuoden tamperelaisesta tieteen, taiteen, julkisen sanan tai muun henkisen kulttuurin alalla toimivalle henkilölle.
Ohessa pääkohdat kiitospuheesta, jonka rouva Huu piti rinta rottingilla palkinnon jakotilaisuudessa.
Palkinto myönnettiin ennen muuta viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Lue lapselle. Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Atena 2015).
*******************
Meillä
kaikilla on kokemusta lastenkirjallisuudesta: uskon, että meille kaikille on
loruteltu ja luettu lastenkirjoja.
Lastenkirjallisuus
on juuri tästä syystä poikkeuksellisen intiimi ja tunteisiin vetoava
kirjallisuuden alue.
Toisaalta
osa ilmestyvästä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta heijastaa poikkeuksellisen
nopeasti ajan ilmiöitä.
Olen
usein sanonut, että mikäli aikuinen haluaa tietää suomalaisen yhteiskunnan
tilasta ja tolasta, niin parhaiten
se selviää lukemalla uusia kotimaisia lastenkirjoja! Sieltä löytyvät
pikapiirrot nykylapsen arjesta ja unelmista, ilonaiheista ja ongelmista jo vähän
ennen kuin ne yltävät uutisotsikoihin.
Pienten
lasten vanhemmilla on nykyisin tulenpalava kiire: niin kotona, töissä kuin
vapaa-ajallakin. Siinä turbovaihteessa unohtuu yhä useammin, kuinka paljon iloa
ja hyötyä lapsen kanssa jo
varhaislapsuudessa aloitetusta lukuharrastuksesta koituu koko perheelle.
On
jopa ounailtu, että nykyinen pienten lasten vanhempien sukupolvi olisi ensimmäinen,
jolle ei ole enää hammaspesun jälkeen
luettu iltasatua. Näillä vanhemmilla ei siis välttämättä ole myöskään sisäsyntyistä
ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää on antaa yhteisten lukuhetkien kautta lapselle
oma kieli ja mielikuvitus ja eväitä itsetuntemukseen.
Lue lapselle -kirjan syntyidea on itse asiassa lähtöisin täältä Tampereen
raatihuoneelta.
Suomen
kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto vietti 50-vuotisjuhlaa lokakuussa 2011.
Tapasin
juhlahumussa kirjailija-akateemikko Kirsi Kunnaksen ja vaihdoimme kuulumisia. Olimme
kumpikin huolissamme lapsille
lukemisen vähentymisestä.
Päiväkodeista,
kouluista ja kirjastoista kantautui viestejä siitä, että lukeminen ei enää ole koko
perheen yhteinen harrastus ja jäljet ovat jo nähtävissä lasten arjessa.
Raatihuoneelta
palattuani ja yön yli nukuttuani oivalsin, että jotain pitää tehdä.
Tutkijana
olen usein halunnut tarttua aiheisiin, joita on tutkittu vähän tai ei lainkaan. Ruotsissa
lasten ja nuorten lukemiskasvatukseen keskittyviä opaskirjoja julkaistaan lähes
vuosittain, mutta Suomessa tarjonta on ollut varsin vähäistä.
Olen
toiminut lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikkona 30 vuotta. Vuonna 1986
aloitin Forssan Lehden ja Keskisuomalaisen lastenkirjakriitikkona,
sittemmin tein arvioita myös Savon
Sanomille, kunnes siirryin Aamulehteen
ja sieltä Helsingin Sanomiin. Syksyllä
2009 perustin Lastenkirjahylly-blogin
vastalauseena sille, että lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä vähennettiin
monessa mediassa.
Lue lapselle -kirjaan olen pyrkinyt tallettamaan tänä aikana kertyneen
asiantuntemukseni: läpileikkauksen
uusimmasta lastenkirjatarjonnasta ja aikaa kestäneistä klassikoista,
koulutuksissa kuulemani ruohonjuuritason toimijoiden havainnot, uusimman
tutkimustiedon lapsista, lukemisesta ja kirjallisuudesta sekä käytännön vinkit
lapsen, kirjan ja aikuisen onnistuneeseen kohtaamiseen.
Kirjan
tekeminen otti tietysti aikansa. Vapaan
kriitikon ja tutkijan työ on sirpaleista ja ulkopuolisen apurahoituksen
varassa. Ilokseni
eri tahot näkivät hankkeeni tärkeäksi, ja sain siihen useamman apurahan.
Atenan
kustantamo oli minulle ykkösvaihtoehto, jonne tarjosin käsikirjoitusta reilu
vuosi sitten. Atena
on ainoa suomalainen kustantamo, jota luotsaavilla Ville Rauvolalla ja Laura
Kuitusella on kummallakin kokemusta myös lasten- ja nuortenkirjailijan työstä!
No,
totuuden nimessä painavampi valintaperuste oli Atenan valppaus tarttua nopeasti
moniin ajankohtaisiin, myös yhteiskunnallisesti tärkeisiin ilmiöihin.
Kun
sain vielä kustannustoimittajaksi Kanerva Eskolan, lastenkirjailija Hannele
Huovin esikoistyttären, joka nähdäkseni on saanut itsekin lapsena kahlata
kirjoissa, tiesin käsikirjoituksen olevan
poikkeuksellisen hyvissä käsissä.
Lue lapselle ilmestyi viime vuoden elokuussa ja julkaisuajankohta tuntui juuri
oikealta. Syksyn aikana lasten ja nuorten lukeminen tai sen vähäisyys oli
tavalla tai toisella esillä mediassa lähes viikottain.
Olen
varttunut Tamperetta pienemmässä tekstiiliteollisuuskaupungissa Forssassa. Tampereelle
minut toivat kotimaisen kirjallisuuden opinnot Tampereen yliopistossa, ja
erikoistuin alusta lähtien lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, päätyen vuonna
2000 väitöstutkimukseen suomalaisen 1940–50-lukujen lastenkirjallisuuden
suhteesta kirjallisuusinstituutioon ja kaanoniin.
Lastenkirjallisuuden
monitoimijana tunnen olevani etuoikeutettu, koska olen saanut tehdä tätä työtä
nimenomaan Tampereella. Puutarhakadulla
Pantin kiinteistössä toimii valtakunnallinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden
edistämiseen ja tiedotukseen erikoistunut Lastenkirjainstituutti, jonka
erikoiskirjasto on lastenkirjallisuuden tutkijan paratiisi.
Lastenkirjakriitikkona
olen pohtinut viime vuosina useammankin kerran sitä, mahtaako Pirkanmaan
vesijohtovesi altistaa joillain erityisillä ainesosillaan lasten- ja
nuortenkirjallisuuteen.
Pirkanmaalla
on nimittäin poikkeuksellisen
paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita ja -kuvittajia.
Jo
edesmenneistä kirjailijoista voi mainita vaikkapa Aili Somersalon, Jalmari
Finnen, Anni Polvan, Leena Härmän, Aaro Hongan ja Asko Martinheimon. Paikallinen kirjailijajärjestö,
Pirkkalaiskirjailijat, on aina edistänyt myös lasten- ja
nuortenkirjallisuutta.
Kirsi
Kunnas, Rauha S. Virtanen, Anneli Toijala ja Uolevi Nojonen ovat jättäneet
teoksillaan lähtemättömän jäljen suomalaiseen lasten- ja
nuortenkirjallisuuteen.
Aktiivisten
tekijöiden listaa voisi jatkaa tovin verran: Tuula Kallioniemi, Sari
Peltoniemi, Anneli Kanto, Katariina Romppainen, Terhi Rannela, viime vuonna
Kalle Kaihari -kulttuuripalkinnon saanut Salla Simukka, Johanna Hulkko, Vilja-Tuulia
Huotarinen, Kirsti Kuronen, Kaija Pispa, Siiri Enoranta, Sami Toivonen ja Aino
Havukainen…
Erilaisilla
laskutoimituksilla olen päätynyt siihen, että Pirkanmaa on inspiroinut lähes
viittäkymmentä nykyistä lasten- ja nuortenkirjailijaa ja kuvittajaa, jotka
joko asuvat täällä tai ovat lähtöisin
Pirkanmaalta.
Niinpä
haluan tehdä Tampereen kaupungille aloitteen, että kaupunki hyödyntäisi tämän
lasten- ja nuortenkirjallisuudelle otollisen maaperän ja ryhtyisi toimeen
hankkiakseen kaupungille valtakunnallisen lastenkirjakaupungin tittelin.
Jo
mainitun Lastenkirjainstituutin lisäksi meillä on aktiivinen pääkirjasto Metso
ja lukuisat lähikirjastot, joille lapsiasiakas on sydämen asia. Tuore uutinen
on se, että viime vuonna Tampereen kaupunginkirjaston lasten- ja
nuortenosastojen kirjalainat nousivat lähes 70 000 nimekkeellä! Ainakin Tampereella on siis vielä
lukevia lapsia ja nuoria!
TV
2:n lastenohjelma Pikku Kakkonen
on jo itsessään instituutio ja liputtaa sekin monin tavoin lastenkirjallisuuden
ja lapsen luovuuden puolesta.
Meillä
on Ahaa Teatteri, nukketeatteri Mukamas ja laitosteatterien virkeä ja monipuolinen lasten- ja nuortennäytelmätarjonta. Meillä
on Muumilaakso ja äskettäin Tampere-talossa käynnistynyt Tampereen yliopiston
Lasten Akatemia. Meillä on lapsen luovuutta tukevat lastenkulttuurikeskus Rulla
ja Lempäälän Pii Poo, on koululaisten Taidekaari-hanke ja virkeä
sanataidekasvatus.
…
ja tätä listaa voisi ison pöydän ääressä kartuttaa vielä lisää.
Luetaan
lastenkirjoja, yhdessä ja yksin ja
puhutaan niistä.
Lukeminen
tekee aina yhtä hyvää.
****
Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön jakaman kulttuuripalkinnon sai myös tietokirjailija Matti Wacklin Tampere-aiheisista tietokirjoistaan.