torstai 28. toukokuuta 2015

Kevät-ja kesäfiiliksiä Miljan kanssa





Reetta Niemelä: Miljan kevät, kuvittanut Leena Lumme, 37 sivua, Otava 2004, up. 2015.

Reetta Niemelä: Miljan kesä, kuvittanut Leena Lumme, 36 sivua, Otava 2002, up. 2015.










Otavaa voi onnitella nappivalinnasta uusintapainosten valinnan suhteen.

Reetta Niemelän Milja-sarja perustettiin jo yli 10 vuotta sitten. Sille löytyy pohjoismaisia esikuvia, suomennoksinakin tunnetut Christina Björckin & Lena Andersonin Linnea kylvää ja kasvattaa ja Lena Andersonin Myrsky-Mari –kirjat.

Ensimmäisten Milja-kirjojen aikaan Suomeenkin rantautui villivihannesten keruu ja ns. hortoilu. Mutta todellisesta buumista voidaan varmasti puhua vasta nyt. 

Niemelä on siis ollut tämän aiheen kanssa todella varhain liikkeellä, ja uskonkin, että Milja-kirjojen lepppoinen elämäntapa, luonnon ehdoilla eläminen ja luonnon antimien hyödyntäminen osuu vielä aiempaa paremmin maaliinsa näiden uusintapainosten myötä!

Milja on alle kouluikäinen tyttö, joka viettää paljon aikaa maalla  Ukon, isoisänsä, kesämökillä yhdessä puuhastellen. Kevään merkkejä havainnoidaan ympäröivästä luonnosta. Milja on luonteeltaan utelias tarkkailija, joka viihtyy välillä myös itsekseen.

Milja-kirjoja siivittää nostalginen tunnelmointi: lapsi on aikuisen näkökulmasta  ihannelapsi, joka ei pitkästy luonnon ihmeiden äärellä. 

Viime aikoina on paljon puhuttu siitä, että suomalaislapset ovat jo vieraantuneet ns. villistä luonnosta. Jopa epätasainen metsämaasto voi olla tottumattomalle lapselle temppurataan verrattavan tasapainosuoritus!


Ukko ja Milja seisoivat veräjän takana yleisönä, kun Iita päästi lehmät kesälaitumille. Arvokkaat lihavat muorit pulleine utareineen poukkivat hullunkurisia keväthyppyjä sydämensä kyllyydestä. Äkkiä Iitankin oli pakko hypätä keväthyppynsä. Hän pinkaisi komean kolmiloikan lehmänläjien yli.        
Ukko ja Milja olivat menossa vanhaan tammimetsään. Metsänpohja näytti sinivalkoiselta vuokkojen mereltä. Sellaista kukkapaljoutta Milja ei koskaan ollut nähnyt. Milja löysi vuokkojen seasta omituisia pieniä vihreitä pallukoita, kuin nyrkkejä hennon varren päässä. Ne olivat avautuvia sananjalan versoja.
 
Leena Lumme taltioi lapsen asentoihin ja olemukseen paljon herkkyyttä.
Akvarellikuvitus on heleää ja yhdellä sanalla sanoen kesäistä. Leena Lumpeen
kuvitusta Reetta Niemelän kuvatietokirjaan Miljan kesä (Otava up. 2015). 



Niemelä on viime aikoina lanseerannut kirjastoissa yleistyneiden lukukoirien rinnalle myös lukulehmät Onnelin ja Annelin, jotka asustavat Kaiturin tilalla Maskussa. 

Reetta Niemelä on opiskellut Turun yliopistossa ekologiaa ja kansantiedettä, ja nämä intressit näkyvät myös Milja-kirjoissa fakta-aineksen luontevana lomittamisena Miljan arkiseen puuhasteluun.

Miljan kesä -kirjassa istutetaan muun muassa kehäkukkia ja ruusupapuja ja pidetään aurinkolettukestit. Perinteiseen lettutaikinaan lisätään kourallinen voikukan terälehtiä! 

Faktaa ja fiktiota yhdistävää tarinaa ryydittävät vielä pienet luontotunnelmointiin virittyneet Niemelän runot. 

Naapurin Iitan kanssa leikataan myös matonkuteita ja saunotaan antaumuksella itsetehdyn vihdan kera. Milja ei säiky lukkeja saati käärmeitä, vaan suhtautuu kaikkiin öttiäisiin yhtä suurella heltymyksellä. Milja-kirjat siis propagoivat myös hauskasti sukupuolisidonnaista ajattelua vastaan!

Tässä sävykkäässä kuvituskuvassa tallennetaan luonnon vähittäistä heräämistä 
talven jälkeen. Lumilaikkuja löytyy vielä maakellarin edustalta. Leena Lumpeen 
kuvitusta Reetta Niemelän kuvatietokirjaan Miljan kevät (Otava up. 2015). 


Leena Lumpeen kuvituksissa on sekä tunnetta että piiruntarkkaa pitäytymistä luonnontieteellisiin faktoihin. Kasvit, eläimet ja pikkiriikkisimmät hyönteisetkin on kuvattu tunnistettavan tarkasti. Olen aina ihaillut Lumpeen kykyä taltioida ihmishahmoihinsa niin paljon tunnetta ja karismaa. 



tiistai 26. toukokuuta 2015

Havahtumista suomen kielen äärellä











Jaakon Runoralli. Juteinin runoja lapsille. Toimittanut ja kuvittanut Pekka-setä, 56 sivua. Marras Workshop 2014.





Pienkustantamoiden ja omakustanteiden rikkaus perustuu pitkälti siihen, että niiden mielenkiinnon kohteissa vain taivas on kattona. Tästä syystä julkaistavaksi päätyy monen erityisalan kuriositeetteja, joihin isot kustantamot eivät tarttuisi pitkillä pihdeilläkään. 

Yksi tällainen veikeä helmi on Pekka-sedän nimiin kirjattu kooltaan pieni mutta sisällöltään yllättävän antoisa runokuvakirja Jaakon runoralli, johon on koottu Jaakko Juteinin (1782–1855) säkeitä kiinnostavalla johdannolla höystettynä. Juteinia pidetään ensimmäisenä suomenkielisenä kirjailijana.

Kirja sopii koulujen oheislukemistoksi ja herättämään kiinnostusta suomen kielen vivahteisiin ja kielen syntyyn. Juteinin vanhat runot voisivat hyvinkin sopia harjoitusmateriaaliksi alakouluun tai sanataidekouluun. Lapset voivat tehdä Jutenin runojen pohjalta modernit käännökset nykysuomelle muunnettuina, tai tehdä niiden innoittamina omia poljennollisia runoja!


Mikael Agricola  on kiistatta suomen kielen isä, mutta tässä kirjassa Jaakko Juteinia aivan yhtä oikeutetusti nimitetään suomen kielen kummisedäksi.



Pienten kustantamoiden ja varsinkin omakustanteiden kompastuskivenä on usein heikkotasoinen kuvitus, joka selittyy käytännön realiteeteilla: kuvitukseen ei ole erillistä budjettia eikä tekijöillä välttämättä liioin ymmärrystä kuvituksen keskeisestä merkityksestä teoksen markkinoinnin kannalta. Veli-Pekka Bäckmanin kuvitusta voi pitää poikkeuksellisen onnistuneena. Bäcklundin kuvitusta kirjaan Jaakon runoralli, Juteinin runoja lapsille, Marras Workshop 2014. 



Kirjan saatesanoissa nivotaan lyhyesti Juteinin merkitystä:


Vaikka suomenkielsitä kirjallisuutta oli julkaistu jo satojen vuosien ajan ennen Jutenia, juuri kukaan ei ollut julkaissut kirjoituksia sillä suomenkielellä, joka edustaa meidän yhä vielä puhumaamme ja kirjoittamaamme nykysuomea. Olkoonkin, että toisinaan kirjoitusasu poikkeaa leikkisästi nykyisestä.

Juteinia on myös luonnehdittu suomalaisen kansalisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtajaksi, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä. Parhaiten tämä Juteinin johtoajatus korostuu Arvon mekin ansaitsemme -laulussa.



Juteini oli suomalaisen kansallistunteen puolestapuhuja, mikä todentuu hyvin yhä laulunakin tunnetussa Arvon mekin ansaitsemme -runosta. Veli-Pekka Bäckman kuvitusta kirjaan Jaakon runoralli, Juteinin runoja lapsille, Marras Workshop 2014.  



Elämän nautinnoista Juteini sanaili tähän tapaan:

Luonnon suuret lapsukaiset, 
awaruuden alla, 
nautitkaamme elämätä eloll´ihanalla 
Pois, pois karwaus, 
wältä weljen, huolet
– Pois, pois walitus, 
taita tuskan nuolet.

Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täällä 
aina niin kuin päiwän paiste syksyisellä säällä; 
pois, pois wihainen 
wäliltämme waino, 
– Pois pois salainen 
kateuskin kaino – –




Hauska oivallus on käyttää kuvituksessa myös sieluettitekniikkaa. 
Lastenkirjataiteessa alan suomalainen mestari oli Emil Cedercreutz. Myös 
Elsa Beskow käytti kuvakirjoissaan usein siluetteja. Veli-Pekka Bäckmanin kuvitusta 
kirjaan Jaakon runoralli, Juteinin runoja lapsille, Marras Workshop 2014. 

Nykyajan valistushenkisten tosikkojen kauhuksi kokoelmassa julkaistaan myös runo Nuuskan käytöstä ja Kehotus tupakkia polttamaan, joskin Pekka-setä selitysosiossa mainitseekin moiset paheet turmiollisiksi.

Piippu pojan kaunistaapi, 
miehen tekee miehekkääksi. 
Pidä poikaisen piwossas 
nyrkkisessäs´ piippunysä 
kotona kuin kylässäkin. 
Wietä aikas´weitses kanssa 
lehtisiä leikatessas´. 
Anna nenäs, alttarina  
olla aina pyhän sauwun. 
Mies on muita muhkeambi, 
jok on silmäns sauwuttanut. 
Se on kaunis katsellasi kuinga onnes´, omaisuudes, 
sauwuna on sakeana, 
kymmenessä kiekurassa kohden pilwiä katoopi.


Kirjan kuvitusta voi pitää harvinaisen onnistuneena.  Kuvitus niveltyy hyvin runoihin ja aukeamat on taitettu pääosin rauhallisiksi kokonaisuuksiksi. 

Pseudonyymin takaa löytyy Sastamalassa asuva taiteen ja kulttuurin monitoimimies Veli-Pekka Bäckman (s 1969), joka on kouluttautunut kotikaupungissaan Tyrvään koti- ja taideteollisuusoppilaitoksen kivilinjalla kivenhakkaajaksi, mutta hän tekee myös sävellyksiä, musikaaleja, äänilevyjä ja kirjoja. Sastamalan keskustasta löytyvät, kaupungin satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2007 teetetyt aforismeiin somistetut kivikirjat  ovat hänen luomuksiaan. 

Bäckman kiinnostui Juteinista jo 1990-luvun alussa. Runoantologioihin oli tallentunut kuitenkin vain muutamia Juteinin runoja, joten niitä piti etsiä mikrofilmeiltä ja arkistoista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ei 1990-luvun alussa innostunut uudesta Juteini-kokoelmsta, joten hän julkaisi Juteinin juttuja; runoja, näytelmiä ja vähän muuta omalla kustannuksellaan. 

Sittemmin Bäckman on säveltänyt monia Juteinin tekstejä. Hänen mielestään Juteinin suomen kieli on rytmikkyydessään ja pehmeissä konsonanteissaan erityisen kiitollista sävellettäväksi.  


Bäckman innostui Jaakko Juteini -seuran kehotuksesta koostamaan Juteninin runoista myös lapsille soveltuvan kokoelman, jonka hän kustansi oman Marras Workshop -kustantamonsa kautta. Jaakko Juteini-seura  on tukenut kirjan julkaisemista. 
  



Vaikka kokoelmassa olevat Juteinin runot eivät olekaan alunperin vasiten lapsille suunnattuja, niin niiden sanoma ja elämänohjeet puhuttelevat myös lapsia ja nuoria.  

Parhaillaan Bäckman valimistelee Juteni-aiheisia runoja äänilevyksi ja konsertiksi, joka todennäköisesti toteutetaan ensi vuoden aikana Hattulan uuden Juteini-keskuksen avajaisissa.  

Monipuolinen ja tuottelias Juteini oli myös varhaisia suomenkielisiä lastenkirjailijoita. Hän oli mieltynyt valistuksen hengessä erityisesti neuvovaan, kasvattavaan, opettavaan ja huvittavaan ns. neuvokirjallisuuteen. 

Juteinin vuonna 1816 julkaisemaa Lasten Kirjaa pidetään varhaisimpana suomenkielisenä aapisena. Juteinin kirjassa antamat ohjeistukset lasten vanhemmille lukutaidon hankkimisen ajoituksesta ovat mielestäni yhä jopa ällistyttävän päteviä:

Ei tarwitse lukemista lapsen kanssa kowin warhain alkaa, jos ei lapsella siehen erinomaista halua ja taipuusta ole, ja sittekin pitää sitä ensimmäldä wähitellen ja huwitukseksi tehtämän, sillä aiwan nuorukainen on tähän työhön, koska se on päälle pandu ja rasittawainen, pikaisesti kylläyndywä. Se on melkein wälttämätön parhaangin Opettajan johdatuksen alla. Ei taito ole lapselle niin hyödyllinen kuin tahto ja halu taitoon.

Varhaisimman suomalaisen lastenkirjallisuuden historiaa tutkinut Ulla Lehtonen on pitänyt Juteinin luomaa aapisperinnettä ajankohtaan nähden varsin modernina: sisällön lisäksi Jutenini kiinnitti nimittäin huomiota myös kielellisiin ja pedagogisiin seikkoihin. 

maanantai 25. toukokuuta 2015

Viivana Virkagalleriaan, eli menovinkki alkavalle viikolle


Kuvittajat ry:n järjestämä Anna Emilia Laitisen, Nevakiven ja Kristiina Louhen kuvitusoriginaalien näyttely Helsingin kaupungintalon Virkagalleriassa  31.5.2015 asti. Näyttely avoinna  ma–pe 9-19 ja la–su 10-16. Vapaa pääsy.





Helsinkiläisille ja toki myös muilla paikkakunnilla asuville on taatusti taannoisen Tarinoiden puisto -hankkeen jälkeen tullut tutuksi Virkagalleria erinomaisena näyttelytilana Helsingin ydinkeskustassa.


Vielä tämän viikon on mahdollisuus nähdä Virkagallerian takaoikealle sijoitettuun näyttelytilaan koottu Kieku-, Kaiku- ja Kukko-palkittujen tekijöiden kuvitusnäyttely.

Kuvittajat ry:n jakama Kieku-palkinto annetaan kokeneelle, merkittävän elämäntyön tehneelle kuvittajalle. Tänä vuonna palkinnon sai Aino- ja Tomppa-kirjoistaan tunnettu kuvittaja ja kirjailija Kristiina Louhi.



Virkagallerian näyttelyssä Kristiina Louhen kuvitusoriginaaliseinä on
ymmärrettävästi Louhen uran pituuteenkin nähden monipuolisin niin
kuvitustekniikoiltaan kuin tyyleiltäänkin. Valokuva PHH

Virkagallerian näyttelyssä todentuu se, kuinka monipuolisesti Louhi hallitsee eri tekniikoita. Näyttelyssä on esillä mm. akvarelli-, guassi-, tempera- ja pastellitöitä.  

Nelivärisyys läpäisee nykyisin kauttaaltaan lastenkirjan kuvituksen, mutta Louhen originaalien ääressä kaipaa välillä takavuosien tapaan myös tarkkapiirteistä mustavalkoista tussi- ja lyijykynäpiirrosta palaavaksi.

Louhi on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta graafiseksi suunnittelijaksi.

Kaiku-palkinto annetaan kuvittajatulokkaalle. Anna Emilia Laitinen (s.1983) on lyhyessä ajassa noussut esiin useille eri alustoille tekevänä, kansainvälisesti verkostoituneena kuvittajana, jonka akvarellikuvituksissa raja ihmisen ja luonnon välillä hälventyy.



Anna Emilia Laitisen kuvitusoriginaaleista suurin osa on tehty italialaiseen
kuvakirjaan. Kuva PHH.

Virkagallerian näyttleyssä havainnollistuu mielestäni kiinnostavalla tavalla myös nuorten nykykuvittajien ja graafiselle alalle valmistuneiden monialaisuus. Siellä on esillä myös Laitisen muotoiluun tekemiä töitä: lasten vaatteita, paperituotesarjoja, astioita ja kodintekstiilejä. Kotimaisen median ja kustannustalojen lisäksi Laitisen töitä on julkaistu paljon ulkomailla. Hänen ensimmäinen kirjankuvituksensa on valmistunut italialaisen kirjailijan, Giovanna Zobolin,  tekstiin. Laitinen on valmistunut medianomiksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta.


Erillisessä vitriinissä on Laitisen muotoilutuotteita: astioita,
kodintekstiilejä ja paperitarvikkeita, joissa hempeät
kasviornamentit ovat  hallitsevia.Yläoikealla roikkuu
lastenvaatemalistoa, jota valiettavasti ei ole saatu Suomen
levitykseen – ainakaan vielä. Kuva PHH:

Tarkoitushakuista tahi pelkkää sattumaa, mutta tänä vuonna sekä Kuvittajat ry:n jakama Kaiku-palkinto että viime lauantaina jaettu Grafia ry:n Rudolf Koivu –palkinto annettiin kumpikin vasta hiljattain alalle tulleille tekijöille, joilla on vielä niukasti näyttöä lastenkirjakuvittajina.

Kuvituksen kentälle pyrkivät nuoret vastavalmistuneet tekijät kaipaavat eittämättä kannustusta ja myös taloudellista tukea entistä ammatilliselle identiteetilleen, jotta heillä olisi uskallusta jatkaa, vaikka kuvittajan asema on ajettu entistä tiukempaan taloudelliseen ahdinkoon tilausten vähentymisen ja sattumanvaraisuudenkin vuoksi. 

Kukko-palkinto myönnetään ansioituneelle oppi- ja tietokirjakuvittajalle. Tämän vuoden palkittu on Laila Nevakivi (s.1961), jonka kuvitukset tekevät kunniaa luonnon monimuotoisuudelle. 



Laila Nevakiven luontoaiheiset akvarellikuvitukset pääsevät originaaleina
paremmin oikeuksiinsa kuin kirjoissa, joissa osa väreistä mielestäni harmillisesti
sammuu. Kuva PHH:


Hän onnistuu tuomaan realistisiin luontokuvituksiin ilmeikkyyttä ja oikealla hetkellä myös sadunomaista tunnelmaa rohkealla värienkäytöllä sekä yllättävillä perspektiiviratkaisuilla ja sommitelmilla. 

Nevakivi on kuvittanut lukuisia oppikirjoja, runsaasti erilaista ympäristökasvatusmateriaalia sekä 13 lasten tieto- ja kuvakirjaa (esim. Minerva-kustantamon kautta ilmestyneet Miksi leppäkertulla on pilkut?, Lapsen oma luontokirja, Lapsen oma petokirja). Nevakivi on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta.

Kuvitusoriginaalien näyttelyssä katsoja voi hämmästyä kuvitusten toimimisesta myös ns. vapaana, kohteestaan irrotettuna taiteena. Monet suomalaiset lastenkirjakuvittajat myyvät myös toisinaan kuvitusoriginaalejaan. Rouva Huullakin on kotinsa ja työhuoneensa seinällä Kristiina Louhen, Salla Savolaisen, Virpi Talvitien ja Anne Vaskon kuvitusoriginaaleja.



Pöydän täydeltä kirjoja Kuvittajat ry:n Kieku-, Kaiku- ja
Kukko-palkituilta. Kuva PHH. 

Näyttelyssä on myös mahdollisuus lukea kirjoja, joihin kuvitusoriginaalit ovat päätyneet painettuna. Joskus on myös havainnollista huomata, että originaalien värit saattavat muuttua painoprosessin aikana huomattavasti. Toisinaan kuvittajat voivat huomioida tämän jo originaalien tehdessään ja varmistaa siten, että toivottu värisävy toistuu painettuna halutulla tavalla. 

Joskus painojälki tuottaa myös pettymyksen kuvittajalle itselleen, ja tähänkin asiaan auttaa rautainen ammattitaito.

Palkituista on tehty hienot, informatiiviset videot, jotka voi katsoa sekä täällä että Virkagallerian näyttelyssä. 





















lauantai 23. toukokuuta 2015

Satu Kettuselle Rudolf Koivu -palkinto

















Hetki sitten on  Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä julkistettu Grafia ry:n joka toinen vuosi jakaman Rudolf Koivu -palkinnon saaja. 10 000 euron suuruisen palkinnon saa Satu Kettunen esikoiskuvakirjastaan Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu (Tammi 2014).

Ote perusteluista:

Kettusen kuvituksesta näkyy vahva tekemisen ilo. Kirjan kuvitus on tuore ja raikas. Keski-ikäinen Otso lastenkirjan päähenkilönä ilahdutti erityisesti. – – Omaperäisyydellään kirja erottuu edukseen muista kollaasitekniikalla toteutetuista kirjoista. Kettusen värimaailma on totaalisen oma ja rohkean hallittu. Kolmiulotteinen kuvitus, jossa pinnatkin elävät, on ilmava ja kuulas – kuin valo loistaisi siitä läpi. Kuvituksesta näkyy, että sen eteen on tehty paljon työtä. 



Free lance -kuvittajana työskentelevä Kettunen tekee myös lehtikuvituksia, mm. Helsingin Sanomille

”Vaikka rakastan lehtikuvitusten nopeasyklisyyttä, olen pitänyt kuvakirjan kuvittamista aina raskaamman sarjan taitolajina. Rudolf Koivu -palkinnon voitto on minulle todella iso juttu ja valtava kunnia. Päästä niin hienojen palkittujen kuvittajien joukkoon, ja vieläpä esikoiskirjalla, se laittaa nöyräksi”, Kettunen sanoo. 


Kettusen toinen kuvakirjakuvitus ilmestyy syksyllä: Inka Nousiaisen tekstiin perustuva Yökirja ilmestyy niin ikään Tammen kustantamana. Kettusen blogissa kerrotaan helmikuussa alkaneesta kuvitusprosessista.


Tuomaristo myönsi vielä kunniamaininnan kolmelle kuvitukselle: Aino-Maija Metsolan Tähtienlaskijan runoja (runot Tuulia Aho, WSOY 2014),  Camilla Pentin  Kaikki hyvin kasvimaalla (runot Jukka Itkonen, Lasten Keskus 2014) sekä Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013).

Palkinnon tuomaristoon kuuluivat kuvittaja Matti Pikkujämsä, lastenkirjallisuuden kriitikko Arja Kanerva, kuvittaja Teemu Järvi, yrittäjä Linda Liukas ja kuvittaja Ossi Pirkonen


Grafia jakaa Rudolf Koivu -palkinnon joka toinen vuosi parhaasta kotimaisesta lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta. Palkinto on jaettu vuodesta 1949 taiteilija Rudolf Koivun elämäntyön kunniaksi. 


Tänä vuonna palkinnosta kisasi 70 teosta vuosilta 2013 ja 2014.










tiistai 19. toukokuuta 2015

Selkeästi hyvä dekkari nuorille
















Marja-Leena Tiainen: Poika joka katosi, 88 sivua. Avain 2015. Kansikuva Colourbox.com.





Marja-Leena Tiainen on nuortenkirjailijana konkari, ja viime aikoina hän on ilahduttavasti paneutunut myös nuorten selkokirjallisuuteen. Tiainen tekee vapaaehtoistyötä maahanmuuttajanuorten parissa, ja arvatenkin hän on tätä kautta saanut pontta selkokielisen nuortenkirjallisuuden tekemiseen.

Poika joka katosi pohjautuu Marja-Leena Tiaisen kymmenen vuotta sitten ilmestyneeseen Poistui kotoaan -nuortenromaaniin (Tammi 2005).

Viime aikoina selkokielisen nuortenkirjallisuuden tarve on kasvanut myös kotosuomalaisten nuorten parissa. Nuoret, joilla on keskittymiseen ja / tai lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä vaikeuksia  tai ylipäätään isompia hankauksia elämässään, hyötyvät selkokielisestä tekstistä.

Myös entistä useampi ns. tavallinenkin nuori hyötyy selkokielestä, mikäli ei jaksa tai malta paneutua sivumäärältään laajoihin ja rivitykseltään  tiuhoihin nuortenromaaneihin. 

Nörtti-nuortenkirjoistaan tunnettu kirjailija Aleksi Delikouras on havainnut, että pojat ovat tottuneet tietokone- ja mobiilipeleissä saamaan  jatkuvasti tsemppausta ja palkintoja pelin etenemisen aikana, ja samanlaista nopeaa palautetta kaivataan myös vapaa-ajan lukemiseen!   

Pelkkä selkokieli sinänsä ei tee ketään onnelliseksi –  tarvitaan myös mukaansa tempaava, vetävä aihe, joka oikeasti kiinnostaa lukijoitaan. Tiainen näytti kyntensä jo viime vuonna ilmestyneessä Kyttäyskeikassa, ja kevään uutuus Poika joka katosi  jatkaa samaa laadukasta linjaa.

Tiaisen romaanissa on paljon yhtäläisyyksiä Kirsti Kurosen Pahan puuskan (Karisto 2015) kanssa, jossa isosisko yrittää selvitä pikkuveljen itsemurhasta. 

Tiaisen romaanissa 17-vuotias Hanna kipuilee yhdessä muun perheen kanssa kahta vuotta nuoremman pikkuveljensä mystistä katoamista. Luonteeltaan tasainen pikkuveli näyttää kadonneen mitään jälkiä jättämättä.  Perhe pelkää pojan pudonneen Kuuranlahteen jäihin, ja poliisi aloittaa laajamittaiset etsinnät. 

Tiainen on aina ollut syrjäseutujen nuorten puolestapuhuja. Tapahtumat sijoittuvat nytkin syrjäiseen Kuuran kylään, josta on Joensuuhun vajaat 40 kilometriä. Autioituvan maaseudun arki piirtyy tarinassa vähäeleisesti Hannan maanviljelijäperheen näkökulmasta.

Hanna saa vertaistukea samassa tilanteessa olleelta Sonjalta. Epätietoisuuden jatkumisesta huolimatta Hannan on elettävä myös omaa elämäänsä eteenpäin, ja talven taittuessa kevääksi hän huomaa myös rakastuneensa. Elämä jatkuu, ja lopulta pikkuvelikin löytyy ja perhe voi tehdä surutyönsä loppuun.

Tiainen kuljettaa juonta taitavasti dekkarin tapaan lukijaa koukuttaen. Tämä kirja on helppo ahmaista kerralla! 

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitiyden auvoa ja vauvailoa












Niina Hakalahti: Vauvailoa, kuvittanut Julia Prusi, 59 sivua, Minerva 2014.





Niina Hakalahden ja Julia Prusin runokuvakirja Vauvailoa tihkuu varsinkin ensimmäistä kertaa äidiksi tuleville tuttuja ihmetyksen ja äärimmäisen hämmästyksen tuntoja:

Oi vauva, sinä toukka, katkarapu, kevätkääryle! 
Sinä elämänsekoittaja:      
      herne, joka kierähtää keskelle valkeaa pöytäliinaa      
      eikä kukaan näe enää mitään muuta kuin herneen.
 
Ensimmäisen lapsen syntymään liittyy aina tavatonta hartautta, joka välittyy sekä Hakalahden runoista että Prusin vesivärikuvituksista. 

Prusi ja Hakalahti ovat molemmat tamperelaisia, ja paikallisväriä löytyy myös runoista: "Olet kova kuin valurauta / vahva kuin Pyynikinharju / vankkumaton kuin perustuslaki "– –  



Kaukana kavala maailma: tuoreen äidin maailma on täynnä ihmetystä 

ja vauvantuoksua. Julia Prusin kuvitusta Niina Hakalahden runokirjaan 
Vauvailoa (Minerva 2014). 

Prusin hennon pastelliset, melko staattiset akvarellit välittävät samaa hempeyttä ja rikkumatonta idylliä, mitä löytyy vauvan ja perheen kasvua seuraavista, omilla muistiinpanoilla täytettävistä vauvakirjoistakin.  



Kirjan värimaailma on raikas ja Prusilla on kattava valikoima puhtaita 
ja hempeitä pastellivärejä. Julia Prusin kuvitusta runoon Jättiläislapsi
 Niina Hakalahden runokirjassa Vauvailoa (Minerva 2014). 

Silkoisissa lapsipotreteissa on amerikkalaistyylistä maireutta. Kyse lienee melko konservatiivisesta lahjakirjaformaatista, jolla halutaan vedota ns. suuren yleisön makuun ja mieltymyksiin. Runojen rosot ja kuvituksen ympäripyöreä herkkyys eivät aina osu yksiin.

Hakalahden runoissa piirtyvät myös äidin aika-ajoin häivähtelevät uupumuksen hetket. Ja kuten oikeassakin elämässä, myös runojen vauva kasvaa melkein silmänräpäyksessä jo itsenäiseksi taaperoksi ja itseään tikkukirjaimilla pontevasti ilmaisevaksi leikki-ikäiseksi.  

Tällaisille lahjakirjoille on eittämättä laajahkot markkinat. 

Kannattaa muistaa myös Tittamari Marttisen lapsiperheen arkea riemukkaasti kuvaava Äidin karkkipäivä (kuv. Virpi TalvitieWSOY 2003, up. 2006), Johanna Venhon Puolukkavarvas (kuv. Anne Peltola, WSOY 2006) ja Jukka Itkosen Keinuhevosen kengittäjä (kuv. Matti Pikkujämsä, Kirjapaja 2013).