Keskeneräisyys voi olla ihan hyväkin asia: Nuorten novelleissa eletään hetkessä

 

Toim. Päivi Haanpää & Marika Riikonen: Vajaa tusina. Novelleja. 204 sivua. Arthouse 2024. Kansikuva Samppa Ranta.  

 

Yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat kaipaavat jatkuvasti lisää vetävää lyhytproosaa, jota voisi työstää oppitunneilla oppilaiden kanssa.   

 

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamat novelliantologiat Tusina
 ja Likainen tusina sekä juuri ilmestynyt Vajaa tusina ovat ottaneet vajeen paikkaamisen tosissaan. 

 

Kuhunkin kirjaan Haanpää ja Riikonen ovat tilanneet novelleja myös sellaisilta, jotka eivät ole aiemmin kirjoittaneet lainkaan lyhytproosaa. 

Tusina-kokoelmat ovat tästä syystä varmasti myös kannustaneet ja inspiroineet kirjailijoita suuntaamaan huomiotaan lyhytproosaan. 

Jokainen heistä  on saanut myös tekstilleen tietyn teeman tai rajauksen. 

 

Vajaassa tusinassa on nimensä mukaisesti 11 kirjoittajaa: Antti Halme, Marko Järvikallas, Markku Karpio, Ansu Kivekäs, Juha-Pekka Koskinen, Anni Kuu Nupponen, Aura Nurmi, Raisa Omaheimo, Katariina Romppainen, Johanna Sinisalo ja Tuutikki Tolonen. 

Seurantani mukaan aiempaa kokemusta novellistiikasta on eniten Marko Järvikallaksella, Ansu Kivekkäällä, Johanna Sinisalolla ja Anni Kuu Nupposella. Järvikallas on julkaissut jo kolme novellikokoelmaa aikuisille ja muut ovat osallistuneet erilaisiin antologioihin, julkaisseet novelleja eri lehdissä sekä toimittaneet novellikokoelmia. 

 

Nasevasti nimetyn kokoelman novelleja yhdistää tietynlainen vajaus, joka voi olla esimerkiksi osattomuuden tai riittämättömyyden tunnetta, köyhyyttä tai epäonnistumista.

 

Kirjan saatesanoissa Haanpää ja Riikonen toivovat Vajaalle tusinalle edellisten kokoelmien tavoin myötätuulta erityisesti kouluissa. 

 

Tohdin tosin silti epäillä, sopivatko kaikki kokoelman novellit oppitunnilla työstettäviksi: esimerkiksi Juha-Pekka Koskisen 1500-luvulle ajoittuva ”Autuaita ovat orvot”- ja Markku Karpion saaristoon tet-harjoitteluun menevistä kaveruksista kertovassa kauhuviritteisessä ”Sormet”-novelleissa on kummassakin alalukuja! 

 

Suurin osa muistakin novelleista on mitaltaan  varsin pitkiä, 15–20-sivuisia. 

Niiden äärellä muistelen haikeasti Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa- ja Kari Levolan Syvältä veistoluokan uumenista- ja Suorin mutka ikinä -kokoelmien kaltaista nasevaa, jopa yhdelle sivulle kiteyttävää lyhytproosaa. 

 

Mitaltaan lyhyin on Tuutikki Tolosen kuuden sivun mittainen rajankäynnin käsitettä puntaroiva ”Rajavyöhykeperhonen”, joka on rakentuu pääosin vuoropuhelun varaan. 

 

Raisa Omaheimon ”Särö luokassa” on mielestäni kokoelman vahvin teksti. 

Se kuvaa pienin tehokeinoin  syrjään sysittyä, varattomassa perheessä varttunutta nuorta, Säröä, joka on kehittänyt yhdeksi selviytymiskeinokseen tarkkailla ympäristöään terävästi. 

 

Omaheimo on esseekokokoelmassaan Ratkaisuja läskeille (S&S 2023) työstänyt yhteiskunnan vihamielistä ja epäreilua suhtautumista ”lihaviin” ihmisiin. 

Samaa tarkkanäköisyyttä löytyy myös novellin ihmiskuvauksesta: 
 

Olen etuajassa oven takana ja saan varattua suosikkipaikkani kotitalousluokasta: takarivissä kukaan ei näe mitä teen, ja minä näen mitä kaikki muut tekevät. 

Sari ei ole kuten muut opettajat täällä. hän on suuri. Ei pitkä mutta leveä. Leveät lanteet, leveät hartiat, suuret rinnat jotka saavat hänen paitansa kiristymään. Sarin tukka on harmaa, paksu ja pörrössä hänen pyöreiden kasvojensa ympärillä. Sarilla on kuuluva ääni, ja hän saa hiljennettyä Joelin ja Jonin ja muut pojat, joilla on valkoiset hampaat ja suuret naurut. 

 

Omaheimon novellin lisäksi toinen pitkäksi aikaa mieleeni jäänyt novelli on Katariina Romppaisen tarkasti rajattu ja kiteytynyt ”Yhteisiä asioita”. 

Novellin keskushenkilö Peppi on menossa yökylään yhteisestä urheiluharrastuksesta tutun Tyynen mökille. Peppi  panikoi kotoa lähtiessä, kun ei löydä puhtaita ja asiallisia pikkuhousuja mukaansa. Lopulta juuri pikkuhousuista tulee tyttöjä yhdistävä säie, joka todennäköisesti vahvistaa heidän ystävyyttään.

 

Anni Kuu Nupposen ”Tuliperhoset” kertoo roolipelaajien ryhmään pääsevästä Peikosta, joka pohtii vielä seksuaalista identiteettiään. 

Antti Halmeen ”Kuolleen miehen kengät” ammentaa aineksensa musiikkibisnekseen kuuluvasta rokkikukkokulttuurista ja kauhukirjallisuudesta. 

Ansu Kivekkään "Serenadi vesikilpikonnille” kertoo hieman tuuliajolla olevasta Leosta, joka suree jo etukäteen rakkaan koiransa pian lähestyvää kuolemaa. Kahden kaverin kanssa merkkivaateliikkeeseen tehty varkauskin menee Leon tunteilun takia pieleen. Kohtaaminen 86-vuotiaan miehen kanssa osoittautuu käännekohdaksi: mies kertoo ottavansa nykyisin elämänsä jokaisesta sekunnista kaiken irti. 

 

Marko Järvikallaksen ”Sormus” on saanut inspiraatiota tekijänsä omasta muistosta. Tarinassa on perinteisen tšehovilaisen novellin jännitettä, kun sormuksesta tulee minäkertojalle pakkomielle. 

Aura Nurmen ”Jotenkin se on kestettävä” on runomuotoon kirjoitettu novelli, jossa Nurmi muistelee hyvän ystävänsä kirjailija Miki Liukkosen viimeisiä aikoja. 

 

Johanna Sinisalon ”Laput” yhdistelee omintakeisesti kerrontaan myös muistilappuja,  älypuhelimen viestiketjuja, verkkolehden uutisia ja päähenkilö Osman päiväkirjablogia. Osma ryhtyy seuraamaan fanittamansa laulajan, Indigon, elämää tämän roskikseen heittämien muistilippujen avulla. Väärinkäsitys Indigon tunteiden todellisesta kohteesta kuitenkin selviää, ja Osmalle ei jää muuta keinoa kuin jatkaa elämäänsä eteenpäin. 

 

 

 

Lisää uusia tai uudehkoja novellikokoelmia nuorille:

 

Tapani Bagge: Julma rakkaus, Aviador 2024

Pieniä tarinoita lapsille / Pieniä tarinoita nuorille, Otava 2023

Toim. Satu Leisko: Salaperäisiä tarinoita, Avain 2023

Silja Vuorikuru: Käärme kainalossa ja muita tarinoita, Laatusana 2023 / selkonovelleja

Toim. Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen: Aarre. Novelleja. Nokkahiiri 2023 / selkonovelleja
 
Toim. J. S. Meresmaa & Anni Kuu Nupponen: Tinarinnat. Kalevalaisten naisten uudet tarinat, Hertta kustannus 2023

Terhi Rannela: Vaarallinen keli, Otava 2023

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja, Otava 2022

Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama. Novelleja.  Otava 2021

 

22. luukku: ”Jos jättää piparkakun tuoksut haistamatta, voi kokonaan myöhästyä Joulusta”

 

Hannele Huovi: Huuhuvuoren satuja. Valitut sadut 1979–2023. Kuvittanut Virpi Penna. Esipuhe lastenkirjallisuuden kriitikko Ismo Loivamaa. 240 sivua. Tammi 2023. 

 

Hannele Huovi on hyvä esimerkki kohderyhmäänsä sitoutuneesta, monipuolisesta ja taitavasta suomalaisesta lastenkirjailijasta. 

Huovin kieli on vivahteikasta, kuulasta ja on usein edukseen nimenomaan ääneen luettuna ja kuunneltuna. 

 

Ainakin osittain kuunnelluksi tehdyn tekstin tekemisen taito voi selittyä silläkin, että Huovi työskenteli 1960-luvun lopulta lähtien pitkälle 1980-luvulle freelance-toimittajana Yleisradiossa.  

 

Hannele Huovin esikoisteos, satujen ja runojen kokoelma Jos olet yksin ja salaa, ilmestyi 44 vuotta sitten, vuonna 1979. Siitä lähtien Huovi on satujen ja runojen lisäksi kirjoittanut myös kuvakirjoja, helppolukuisia lastenkirjoja lukutaidon alkuun ja nuortenromaaneja. Lelukarhut Urpo ja Turpo tunnetaan lastenkirjasarjan lisäksi myös nukkeanimaatiosarjana. Lisäksi Huovi on kirjoittanut tarinamaailmat Iloiseen aapiseen sekä Salaiseen aapiseen ja Salaiseen lukukirjaan. 

 

Huuhuvuoren satuihin Hannele Huovi on poiminut edustavan otoksen saduistaan ja tarinoistaan. 

Mukana on yli 70 satua. Antologia onkin kooltaan iso ja painava, eräänlainen sohva-, tai ehkä käyttötarkoitustaan ajatellen pikemminkin lapsen sängyn vieressä säilytettävä yöpöytäkirja, josta valitaan joka päivä yksi satu ääneen luettavaksi.

 

Lastenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaa luotaa esipuheessaan "Sadut täynnä lämmintä valoa" Huovin merkitystä suomalaisen modernin sadun keskeisenä uudistajana. Hän nimeää yhdeksi Huovin ansioksi maltin jättää satujen työstäminen lukijan omaksi iloksi ilman mitään opettavaisuutta tai ohjelmallisuutta. 

 

Virpi Penna on tuttu värikylläisistä kuvituksistaan, mutta
Hannele Huovin satuantologian kuvituksista löytyy myös
räyhäkkyyttä, kuten tästä Rauta-Seppo-sadun kuvituksesta. 
Pennan kuvitusta Hannele Huovin satujen antologiaan 
Huuhuvuoren satuja (Tammi 2023). 

Hannele Huovin lapsilähtöisyys näkyy mielestäni myös siinä, että hänen satunsa ovat usein kompaktiin määrämittaan kirjoitettuja. Maailman paras napa -kokoelma ilmestyi 2005 ja sen sadut on alunperin kirjoitettu Radio Suomen Viiden minuutin satu -ohjelmaformaattiin. 

Huuhuvuoren satujen lopussa on myös valikoima talveen ja joulun aikaan liittyviä satuja. 

Sadut ”Halla” ja ”Talvisalaisuus” hohkaavat paukkuvasta pakkasesta huolimatta sydämen lämpöä ja valoa. Matka joulun taloon -kirjasta (kuv. Virpi Talvitie, Lasten parhaat kirjat 2001)  on mukana useampi joulusatu, joissa seikkailee Tonttu tosi pikkuinen. 

Tuomas-tonttu opettaa pikkutontuille, että joulun alla ei
ole syytä kiirehtiä.Virpi Pennan kuvitusta satuun "Matka joulun taloon"
antologiaan Huuhuvuoren satuja (Tammi 2023). 

Huovin tuotannossa toistuu usein halu ja taito ihmetellä pientä ja vaatimatonta, joka kuitenkin nähdään osana maailmankaikkeutta.      

 

Sadussa ”Matka joulun taloon” Tuomas-tonttu yrittää opettaa pienemmille tontuille malttia ja kärsivällisyyttä odottaa joulua: Tonttujen matka keskeytyy tuon tuostakin, jotta ennätetään aistia myös  piparien tuoksua ja kynttilöiden loistetta.

 

– – Kun he olivat aikansa ajaneet ja porontiuku tiukutellut, he kuulivat pienten kellojen helinää. Se oli ihmeellistä, kimmeltävää ääntä – ja ihan rauhassa he kaikki pysähtyivät. He seisoivat huurteisten puiden alla ja kuuntelivat. 

Pakkaskiteet ne puiden oksilla helisivät ja soivat. Puut soittivat joululauluja. Eivät tontut toki tahtoneet ajaa joululaulujen ohitse, vaan kuuntelivat ja hyräilivät  lumisten oksien alla koko päivän ja yön.  Vasta sitten he jatkoivat matkaa. 

Niin he saapuivat Joulun taloon aivan tarkalleen oikeaan aikaan. Ja Joulun talo hohti ja loisti ja soi ja kimmelsi ja oli salaisuuksia täynnä.

 

Virpi Penna on luonut Hannele Huovin saduille uuden värikylläisen, visuaalisen ja yhtenäisen ilmeen. 

Huovin tuotantoa ovat kuvittaneet monet tunnetut pitkän linjan kuvittajat, mm. Virpi Talvitie, Kristiina Louhi ja Jukka Lemmetty. Kaltaiseni lastenkirjafriikki saa myös hupia vertailemalla sitä, mitä kohtauksia kukin kuvittaja on halunnut omiin satukuvituksiinsa saduista valita. 

21. luukku: "On joulu ihan pieni vain..."

Richard Scarry: Richard Scarryn joululahja. Hiirulaisten jouluaamu. Eläinten joulu. Tammen kultaiset kirjat. Suomentaneet Marjatta Kurenniemi ja Katariina Heilala. 58 sivua. Tammi 2022. 

Jouluaiheisten lastenkirjojen yhden kiinnostavan alalajin muodostavat edeltävien sukupolvien rakastamien lastenkirjojen pohjalta tehdyt uudet laitokset.

Heti alkuun on pakko tunnustaa, että Richard Scarryn 1950-60-luvulla ilmestyneiden lastenkirjakuvitusten suhteen olen jäävi sanomaan mitään poikkipuolista. 

Tammen kultaisten kirjojen Atte-ankka ja hänen ystävänsä ja Mattilan isännän karjatarha olivat oleellinen osa varhaista lapsuuttani. 

Tunnistan Scarryn eläinhahmot mistä tahansa irrallisista kuvista; ne herättävät minussa välittömästi lämpimiä muistoja ja tuttuuden tunnetta.

Tammen kultaiset kirjat -sarja täyttää kuluvana vuonna 70 vuotta ja alkuperäinen yhdysvaltalainen sarjakonsepti 80 vuotta.  

Sarjaa kartutetaan suomennoksin edelleen, yksi uusimmista on Jen Arenan ja Monique Dongin Elisabet II, Kuningattaren elämä. 

Richard Scarryn joulukirjassa on mukana aiemmin julkaistuja tekstejä ja kuvituksia sekä yksi aivan uusi tarina, Aasi menneiltä ajoilta. 

Näin keräilijöitä koukutetaan hankkimaan tämäkin antologia kokoelmiinsa.

Joulupaketeista löytyy tietysti myös kuvakirja.
Richard Scarryn kuvitusta tarinaan Hiirulaisten
jouluaamu kokoelmassa Richard Scarryn joulukirja
(Tammi 2022).  

"Hiirulaisten jouluaamu" -tarina sopii perheen pienimmille: tekstiä on vähän ja kuvat ovat selkeitä ja katselukirjamaisia. 

Aukeamilla näytetään, mitä kaikkea joulupukin lahjasäkistä paljastuu. Hiirtäkin muistetaan jouluna valtavalla juustonpalalla.

Lapsena ihastelin usein Tammen kultaisissa kirjoissa juurikin eksoottisia leluja tai muita asioita ja ilmiöitä, jotka eivät olleet tuiki tavallisessa kotikutoisessa arjessani tuttuja. 

Amerikkalainen joulu näyttäytyi minulle ylenpalttisena ja eksoottisena. 

Kathryn B. Jacksonin kirjoittama lyhyt tarina "Eläinten joulu" näyttää siiliperheen jouluretken kaupungin halki. 

"Vihreä joulu" -runotarinassa metsän eläimet iloitsevat lumettomasta joulusta, kun ruokaa on yltäkylläisesti: 

– – Vilu vaivaa ja nälkä ei laisinkaan,

me hilpeinä mättäillä tanssitaan

kun on joulu ja lunta ei ollenkaan! – –   

Peuran vasan täydellinen joulu: Richard Scarryn
kuvitusta tarinaan Laulava joulukuusi kokoelmassa 
Richard Scarryn joulukirja (Tammi 2022).  

"Laulava joulukuusi" on eräänlainen variaatio H. C. Andersenin saduista Pieni tulitikkutyttö ja Kuusi.  

Peuran vasa kertoo emälleen ihastelleensa kaupungissa ihmisten joulunviettoa. 

Vasa haikailee kotimetsään komeaa joulukuusta. 

Ja mitäpä ei emä tekisi vasansa toiveiden eteen: se loihtii seuraavaksi aamuksi metsän komeimpaan kuuseen hienoja eläviä ja visertäviä joulukoristeita!

"Viluinen orava" -tarinassa orava putoaa pesukarhujen savupiipusta ja saa osakseen lämpöä ja rakkautta.

Aiemmin julkaisemattomassa tarinassa "Aasi menneiltä ajoilta" kerrotaan jouluyön tapahtumat pienen aasin näkökulmasta.

Richard Scarryn näkemys ensimmäisestä jouluyöstä. 

Richard Scarryn kuvitusta tarinaan Laulava joulukuusi 
kokoelmassa Richard Scarryn joulukirja (Tammi 2022).  

 

 

Viimeisessä runotarinassa "Ihan pikkuinen joulu" tummaturkkiset maaoravat menevät nukkumaan ja heräävät jouluaamuun ihastelemaan pientä, mutta ehkä juuri siksi niin täydellistä joulutunnelmaa. 

21. luukku: Ei pidä etsiä joulua omaa sydäntään etäämpää

Marjatta Kurenniemi: Toivoisin että asuisin kuussa, Marjatta Kurenniemen satuja ja runoja, kuv. Sanna Mander, toim. Ismo Loivamaa, WSOY 2018.

Joulu on perinteisesti ollut satujen aikaa ja jouluun kuuluu myös sadun lumous ja ihmeiden ilmaantuminen harmaaseen arkeen.

Vielä viitisenkymmentä vuotta sitten rakastetuilta satukirjailijoilta tilattiin joululehtiin jouluaiheisia satuja. Usein tilaus tehtiin kesällä ja kirjailijan oli viritettävä mieikuvituksensa jouluisiin tunnelmiin. 

Kurenniemen rakastetuin runo taitaa olla Zacharias Topeliukseltakin
inspiraatiota saanut Vattumadon talo. Sanna Manderin kuvitusta
Kurenniemen satujen ja runojen antologiaan
Toivoisin että asuisin kuussa (WSOY 2018). 

Kenties satu "Riitta-Maija etsii joulua" on ilmestynyt alunperin jossakin lasten joululehdessä. Se on ensimäisen kerran ilmestynyt Kurenniemen satukokoelmassa Varpusprinsessa vuonna 1964.

Nyt satu on päässyt mukaan Ismo Loivamaan toimittamaan Marjatta Kurenniemen satujen ja runojen juhlavuosi-

antologiaan Toivoisin että asuisin kuussa. Kurenniemen syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta. 

Riitta-Maija odottaa joulua malttamattomana. Hän havahtuu joulun tuloon jo kesäll ja äiti joutuu häntä vähän toppuuttelemaan: 

–    Minä tahdon, että joulu on pian, sanoi Riitta-Maija pahantuulisena. 

–     Joulu tulee aikanaan, äiti sanoi. – Se ei ollenkaan välitä, tahdotko vai et. 

Retronostalgiaa! Sanna Manderin kuvitusta 
Kurenniemen satujen ja runojen antologian 
Toivoisin että asuisin kuussa  satuun
 Riitta-Maija etsii joulua (WSOY 2018). 

Tyttö ei tyydy odottamaan toimettomana, vaan lähtee äitiin äkämystyneenä hakemaan joulua.

Riitta-Maija päätyy Tingelstiinan ja Tangelstiinan punaiseen tupaan. 

Onneli ja Anneli -kirjoista tutut joulukoristeiden ”viljelijät” ovat siis kokeneet ensitulemansa jo tässä yksittäisessä sadussa!

Tingelstiina ja Tangelstiina kertovat Riitta-Maijalle että ”ei joulu vielä ole valmis”. 

Ja tämän voi tyttö myös itse nähdä joulukoristepellolla: 

Siellä oli pitkä rivi puita, joissa kasvoi joulukuusen koristepalloja. Toiset olivat hopeanvärisiä, toiset kultaisia ja jotkut monenkirjavia. Mutta kaikki ne olivat vielä aivan pieniä. Toisissa puissa kasvoi joulukelloja, mutta nekin olivat vielä pieniä ja niiden reunat olivat supussa.   

Joulukynttilät kasvoivat pitkissä penkeissä suorissa riveissään vielä kovin hentoina ja heiveröisinä. – – 

Riitta-Maija palaa viisastuneena vierailultaan ja yrittää myös arjen tekojen kautta ymmärtää, että joulua ei pidä etsiä omaa sydäntään etäämpää.

Ruskean eri värit ovat oikeutetusti vallalla tässä moraalisestikin
ojentavassa sadussa. Sanna Manderin kuvitusta Kurenniemen satujen ja
unojen antologiasta  Toivoisin että asuisin kuussa  löydytään
satuun Karolus ja kivet (WSOY 2018).

Sanna Mander on kuvittanut antologian freesisti: kuvituksissa on ripaus retkohenkeä väreissä ja hahmoissa, riittävästi variaatiota erilaisten tekstien nyanssien ja tunnelman tavoittamisessa (esim. pitkä satu ”Karolus ja kivet” on saanut jykevän tulkinnan ja ”Rosvon tytär” ja Satu tavattoman tavallisesta prinsessasta” ovat tähänkin aikaan sopivia vahvojen tyttöjen kasvutarinoita). Satujen tytöt viis veisaavat klassisten satujen kliseisistä juoniaihelmista, vaan toimivat oman päänsä mukaan. 

Manderin kuvitukset tavoittavat hyvin myös Kurennniemen satujen ja runojen nonsense-hulluttelun. 

Lastenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaa on perannut ansiokkaasti Kurenniemen laveaa tuotantoa ja tuonut kokoelmaan myös jo unohdettuja helmiä. 

WSOY ansaitsee erityiskiitoksen satuantologian kustantamisesta. Juuri näin pitää vanhaakin lastenkirjallisuutta aika ajoin pöyhiä ja tuoda sieltä kultajyviä myös uusien lukijasukupolvien tietoisuuteen. 

11. luukku: ”Mustan joulun keskellä enkelit erottuvat selkeästi”

Tampereen yhteiskoulun lukio: Joulukirja, kuvittanut Leea Lakkala,  71 sivua. Tampereen yhteiskoulun lukion omakustanne 2013.

Nyt on syytä esitellä vähän erilainen joulukirja, ettei Lastenkirjahyllyn joulukirjakalenterin joulutunnelmointi äityisi vallan siirappiseksi.

Varhaisnuorille ja teini-ikäisille julkaistaan hyvin niukasti jouluteemaan linkittyvää kirjallisuutta. Siksi Tampereen yhteiskoulun lukion viime vuonna ilmestynyt Joulukirja-antologia on enemmän kuin tervetullut.

TYK on ilmaisutaitoon keskittynyt tamperelainen erikoislukio, jonka kirjoittamisen opettajana on toiminut myös lasten- ja nuortenkirjailija Asko Martinheimo. Nyttemmin luovan kirjoittamisen opettajana toimii kirjailija Vuokko Tolonen. 

Johdannossa Tolonen toteaa joulun olevan hyvä aihe myös kirjoittamisen harjoitteluun:

Oikein hyvä kirjoittaja ei kavahda edes sellaista aihetta kuin joulu. Hän kurkkaa Suomi 24-sivuille, selaa somea ja katsoo ikkunasta ulos. Voi olla, että siellä ei näy tähteä seimen yllä, mutta ehkä parvekkeen jouluvalot kuitenkin.

Annettuun aiheeseen on suhtauduttu kuin mihin tahansa kirjoitustehtävään: niinpä joulusta on kirjoitettu vaikkapa hyberbolan ja antiteesin käsitteiden kautta, tehty 140 kirjainmerkkiä sisältäviä twitter-novelleja, aforismeja ja perinteisiä novelleja.

Joulukirja-antologiassa on tekstejä yhteensä 39 lukiolaiselta.

Aiheiksi nousevat muun muassa kulutuskriittisyys, vanhojen jouluperinteiden parodiat, jouluruokien ylensyönti, joulun yltäkylläisyyden ja huono-osaisten joulun asettaminen räikeään ristiriitaan. 

Jouluinen perheidylli on näistä tunnelmapaloista kaukana, ja rähinän taustalla on isän sijasta usein myös äiti.

Realististen tekstien rinnalla on myös muutamia absurdeja tai fantasiaan kääntyviä tarinoita, esimerkiksi Mitro Yönsinen Ihmepoika,  Natalia Lääperin Joulu, Emilia Likolahden Ne hullut ja Venla Hannukselan Joulupakettilapsi.

11:nnen luukun otsikko on aforismi Riina Lappalaiselta.

Nuoruuden rosoa ja tuimia tunteita

Toim. Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto: Pää auki! Säkeitä nuorille. Kuvittanut Virpi Talvitie. 206 sivua. LK-kirjat 2010. Typografia ja taitto Maikki Rantala.









Kevään ja kesän juhlakauden alkuun on juuri parahultaisen sopivasti ilmestynyt oivallinen lahjateos, runovalikoima nuoruuden vimmasta ja viisaudesta.

Pää auki! käy hauskasti vuoropuhelua pari vuotta sitten samoilta tekijöiltä ilmestyneen ikäihmisille suunnatun Pää tallella -antologian (LK-kirjat 2008, 3. painos 2009) kanssa.

Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto ovat haravoineet kiitettävästi parin viime vuosikymmenen runotarjontaa ja poimineet mukaan myös ilahduttavasti rock-lyriikkaa, esim. Samuli Putrolta, Maija Vilkkumaalta, Maritta Kuulalta, Ismo Alangolta ja Otto Grundströmiltä.

Oivia runovalintoja on tehty myös vanhemmasta runoudesta; sijansa ovat saaneet niin Eino Leino kuin Aila Meriluotokin. Ja esimerkiksi Jarkko Laineen ja Arja Tiaisen runotkaan eivät vaikuta aikansa eläneiltä, vaan tavoittavat yllättävän kirpeästi nuoruuden tuntoja.

Nuorten lyriikka on ylimalkaan tällä hetkellä hyvässä myötätuulessa. Kari Levolan toimittama Runo vieköön (Tammi 2009) heitti haasteen tunnetuille kirjailijoille kirjoittaa freesisti nykynuorille. Kirja on tavoittanut Lukukeskuksen sanannimisen kampanjan ja tehtävävihkosen myötä myös koulut eri puolilla Suomea.

Levolan toimittamassa kirjassa on Jyrki Heikkisen itse kuvittamia runoja, mutta muutoin siinä luotetaan runon synnyttävän omat visionsa lukijan mielessä.

Pää auki –kokoelman valttina ja raikastajana on kuvittaja Virpi Talvitien, armoitetun tekstin visualisoijan, tulkintoja tunteista, nuoruuden taitekohdista ja vimmaisesta etsikkoajasta.

Kuva-assosiaatioissaan Talvitie luottaa lukijaan eikä selitä kuvia puhki.