Jääkiekkojoukkue innostaa Raumalla poikia lukemaan

Tapio Koivukari: Gartzia – eloonjäänyt. Kuvitus Charlotta Syrén ja Tiia Rantanen, 130 sivua. Omakustanne/ Väinö Riikkilä -seura 2018. Kansikuva Aitor Arana. 

Poikien vähäinen kiinnostus lukemiseen on ollut huolen aiheena jo pitkään. 

Usein väitetään, että poikien vähäinen mielenkiinto kirjoja kohtaan johtuisi siitä, että pojille ei ole tarjolla riittävästi sopivaa, kiinnostavaa luettavaa.  

Lukuisat  tahot ovat Suomessa tarttuneet toimeen – erilaisia projekteja, kampanjoita ja tempauksia järjestetään alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Raumalla on tartuttu haasteeseen usean paikallisen toimijan yhteisessä Kaikki lukemaan -hankkeessa. Mukana hankkeessa ovat Väinö Riikkilä -seura, Turun yliopiston Rauman kampus ja erityisesti opettajankoulutuksen laitoksen lehtori Juli-Anna Aerila oppilaineen, kirjailija Tapio Koivukari ja Rauman Lukon jääkiekkoliigan pelaajat.

Rauman kampuksen opiskelijat ovat järjestäneet pojille lukupiirejä, missä on luettu ja työstetty yhdessä myös toiminnallisesti Tapio Koivukarin hankkeen tarpeisiin kirjoittamaa historiallista nuortenromaania Gartzia – eloonjäänyt.  

Selustatukea ja tsemppiä hankkeeseen on saatu Rauman Lukon pelaajilta, jotka  lukevat kirjaa ääneen Youtubessa ja kertovat myös omasta luku-harrastuksestaan. Kirja löytyy äänikirjana ja  Väinö Riikkilä -seuran sivuilla  on myös vinkkejä kirjan käsittelyyn. 

Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan entuudestaan aikuistenromaaneista ja novelleista  sekä islantilaisen kirjallisuuden suomennoksistaan. Hänen teostensa miljöönä on usein meri.  

Koivukarin aiempi aikuisten romaani Ariasman (Johnny Kniga 2011) kertoo pääosin samasta historiallisesta tositapahtumista Espanjan baskien ja islantilaisten välillä kuin vuoteen 1615 sijoittuva Gartzia – Eloonjäänyt. 

Nuortenromaanin keskushenkilönä on orpo 14-vuotias Espanjan Baskimaalla asuva Gartzia-poika, joka kouluttautuu tynnyrintekijäksi. Yllättäen pojalle tarjoutuu tilaisuus päästä mukaan valaanpyyntimatkalle Islantiin.  

Oudommat tai vanhahtavat ilmaisut ja  erikoissanasto on selitetty sivun alalaidassa. 

Mustavalkoista, tyyliltään melko staattista kuvitusta on jonkin verran. 1600-luvun pukeutumiseen, asumiseen, laivoihin ja työvälineisiin liittyvät kuvitukset ovat informatiivisia, mutta toiminnallista, luettua tukevaa kuvitusta tarinan käännekohdista olisi voinut olla huomattavasti nykyistä enemmän.  

Valitettavasti hienon hankkeen hyvä  ajatus poikien lukemaan innostamisesta ei kaikin osin näy ja kuulu käytännön toteutuksessa. 

Väljempi taitto, lukujen nimeäminen houkuttelevasti  ja tarinan dramaturginen jäntevöittäminen olisi ollut paikallaan. 

Lukijalle ei juurikaan heitetä syöttejä, jotka kannustaisivat jatkamaan lukemista. Aiemmalla valaanpyyntimatkalla kadonneen Gartzian isän arvoitus ratkeaa, kun silminnäkijä kertoo pojalle isän kuolemasta. Islantilaisen tytön kanssa virinnyt tunnekuohukin katkeaa alkuunsa. Jo kirjan nimi paljastaa, että päähenkilö selviytyy uhkarohkealta matkaltaan hengissä. 

Verrattain hyvin mediajulkisuutta saanut hanke todistaa kuitenkin sen, että lukevan aikuisen malli sekä yhteisöllinen lukeminen voivat kannustaa myös itseään huonona lukijana pitäviä poikia ylittämään omista ennakkoluuloista tai muista harhakäsityksistä muodostuneita turhia esteitä. 

Poikien lukemaan innostaminen vaatii siis keskimääräistä enemmän aikaa, mukana olevien aikuisten sitoutumista, heittäytymistä ja vaivannäköä.  

Huoli poikien lukemisesta  oli tänään esillä myös TV 1:n Aamu-tv:ssä, kun tubettaja Miklu eli Mike Beck ja nuortenkirjailija Jyri Paretskoi olivat toimittaja Anna Lehmusveden haastateltavina 

Heinäkuun loppuun asti on käynnissä Lastenkirjainstituutin ja Kariston  kirjoituskilpailu Sytytä lukemisen vimma!, jossa etsitään erityisesti 11–14-vuotiaita poikia kiinnostavaa kaunokirjallista käsikirjoitusta.

Kilpailu peräänkuuluttaa rohkeita ja uudenlaisia tekstejä, jotka koukuttavat nuoret kirjojen pariin. Kirjojen tulee olla juonivetoisia, riittävän helppolukuisia ja aiheiltaan erityisesti poikia kiinnostavia. Kaikki pojat eivät ole samasta muotista, aiheet voivat siis olla monenlaisia. Käsikirjoitus voi olla esim. romaani, novellikokoelma, lyriikkaa tai sarjakuvaa. 

Lisätietoa LKI:n sivuilta. 

Aikuistenkin makuun katu-uskottavaa nuortenkirjallisuutta kirjoituskilpailun kautta

Tasan vuosi sitten WSOY  ja WSOY:n kirjallisuussäätiö julkistivat  nuortenromaanin kirjoituskilpailun  Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ja tänään on julkistettu kilpailun voittajat.

Tuhat tarinaa nuoruudesta -kilpailun kautta etsittiin uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa. Kilpailu haastoi miettimään, millaisia unelmia ja pelkoja ja tarinoita syntyy tässä ajassa. 

Voittajaksi ylsi 116 käsikirjoituksen joukosta Jukka Behmin Pehmolelutyttö, joka kertoo teinitytön seksuaalisuuden ja minäkuvan vääristymisestä nettimaailmassa. Raadin mukaan teos erottui joukosta vahvalla kaunokirjallisella äänellä sekä voimakkaita tunteita ja ajatuksia herättävällä aiheella, jota nuortenkirjallisuudessa ei ole paljon käsitelty. 

Raati perusteli valintaansa seuraavasti: 

Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa. Kirjallisessa perheessä teoksen henkisiä sisaruksia ovat esimerkiksi Saara Turusen Puputyttö ja Laura Gustafssonin Huorasatu.  

Tekstissä kohtaavat kontroversiaali aihe ja kupliva, jutusteleva kerronta. 15-vuotias Emilia kertoo seikkailuistaan aikuisten seksuaalisessa (hyväksikäytön) maailmassa, yleisönä ovat omat pehmolelut. Teksti ei puhu kuitenkaan vain seksuaalisuudesta, vaan sen kärki on tässä ajassa. Teksti puhuu ajasta, jossa kaikki koettavat olla sitä mitä eivät ole. Aikuiset koettavat olla nuoria, nuoret aikuisia. Tämä on poseerauksen aika. Teksti tekee vahvoja havaintoja maailmasta ja arjesta ja ennen kaikkea nuoruudesta. Teksti on tarkkaa kuvatessaan ruumista ja muuttuvaa kehosuhdetta. Kehoa katsotaan subjektin, objektin ja abjektin näkökulmasta. Teos puhuu paljonkäsitellystä asiasta tavalla, jota nuortenkirjallisuudessa on ollut vain vähän. Kirjoittajalla on vahva kaunokirjallinen ääni ja kyky piirtää näkyviin nuoruutta, tärkeää rajalla olon kokemusta.

Toiselle sijalle ylsi Riina Mattilan Järistyksiä: 

Järistyksiä kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka. Teos kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi ja nähdyksi sellaisena kuin todella on. Se kuvaa binäärisen sukupuolijaon raamien ahtautta, vanhempien odotusten painostavuutta ja sitä, kuinka omat, valitut ihmiset auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Tekstissä kuuluu nykyhetken Suomessa asuvan nuoren ääni, joka ei tahdo enää piilotella itseään ja rakkauttaan. Kun ihminen rakastuu, hänen elämänsä muuttuu. Tämä teksti haastaa myös yhteiskuntaamme muuttumaan, rakkauden kautta.
 

Sanna Heinosen Noland sijoittui kolmannelle sijalle: 

Noland on tarina kahden kulttuurin kohtaamisesta. Kirjoittaja tuntee aiheensa: jalkapallon, Afganistanin ja nyky-Suomen polarisoituneen ilmapiirin. Kirjan poikapäähenkilöt ystävystyvät ympäristön luomista esteistä huolimatta ja kokevat yhdessä muita enemmän. Allegoria jalkapallon pelipaikoista osoittaa keskikenttäpelaajan merkityksen: samaan aikaan on hyökättävä ja puolustauduttava, pidettävä pää kylmänä ja sydän paikallaan. Tekstin päähenkilöt saavat olla oman ikäisiään ja kokea fantasiaseikkailuja, jotka täydentävät Afganistanista saapuneen perheen tarinaa. Epäoikeudenmukaisuus ja oikeudenmukaisuus vuorottelevat Sanna Heinosen romaanissa Noland, joka punoo tarinan erilaisten perheiden pojista ja heidän lujasta ystävyydestään.

Valtaosa kilpailuun osallistuneita teksteistä oli realistisia. Yleisimmin käsitellyt aiheet olivat maahanmuutto ja rasismi, seksuaaliset vähemmistöt sekä mielenterveysongelmat. Lisäksi joukosta löytyi fantasiatekstejä, tarinoita koulukiusaamisesta, dystooppisia näkymiä tulevaisuuteen. Aiheiden käsittely oli suurimmaksi osaksi vakavaa. Vain murto-osasta  teksteistä löytyi huumoria. 

Pehmolelutyttö julkaistaan sekä sähkökirjana että painettuna kirjana syyskuussa . Lisäksi kaikki kolme käsikirjoitusta julkaistaan sähkökirjana. Boehm saa 5 000 euron rahapalkinnon sekä Heinonen ja Mattila kumpikin 1 000 euroa.

Jukka Behm tunnetaan entuudestaan aikuistenkirjoistaan, Sanna Heinonen ja Riina Mattila lienevät ensikertalaisia.

Kirjoituskilpailun raadissa oli kolme eturivin tekijää, kirjailijat Siri Kolu, Laura Lähteenmäki ja Salla Simukka sekä kustantamon edustajina kustannustoimittajat Ulla Huopaniemi-Sirén, Essi Kytöhonka ja Mirkka Hynninen.

Palkintoraadin luonnehdinnat on kenties tietoisesti laadittu trendikkäillä ilmaisuillaan ja nykykirjallisuuden rinnastuksilla aikuisiinkin vetoaviksi. Nähtäväksi jää, kuinka varsinainen kohderyhmä ottaa tekstit ja niiden latauksen vastaan.

Hieman yli 100 käsikirjoituksen osallistumista voi pitää nuortnekirjan imagon kannalta pienenä pettymyksenä: otaksuin, että kilpailu olisi herättänyt enemmän kiinnostusta.

Haussa dynaaminen ja rohkea kuvakirjatarina

Karisto on tällä viikolla julkistanut kirjoituskilpailun, jossa etsitään lapsille tai varhaisnuorille suunnattua kuvakirjatarinaa.

Kilpailun teemana on ROHKEUS, ja sen voi tulkita monella eri tavalla.

Suomessa ei ole hetkeen järjestetty kuvakirjakilpailuja. 

Aiempi iso satsaus oli WSOY:n julkistama pohjoismainen kuvakirjakilpailu vuonna 2004. Kansallisen kilpailun voiton jakoivat (Katri Kirkkopelto & Suna Vuori
 (Hirveää, parkaisi hirviö, WSOY 2005)  ja Martti Ruokonen & Jukka
Laajarinne (Mummon kone, WSOY 2005). Kärjen tuntumaan ylsivät myös Petra Heikkilän Kimurantti juttu ja Anne Vaskon Pom pom, jotka julkaistiin yhtä aikaa voittajateosten kanssa WSOY:n kautta. 

Mummon kone ylsi myös koko pohjoismaisen kisan voittajaksi. Jukka Laajarinteen ja Martti Ruokosen räyhäkkään anarkistinen kuvakirja on kilpailumenestyksestä huolimatta jäänyt hämmentävän vähälle huomiolle pohjoismaisestakin vinkkelistä tarkesteltuna.  

Vuosituhannen taitteessa  Tammi ja Lasten Parhaat Kirjat –kerho järjestivät yhdessä  Kuvakirja 2000 -kilpailun, jossa kärkikolmikosta löytyivät Riitta Uusitalo, Salla Savolainen ja Hannu Hirvonen. 

Tammen aiempi kuvakirjakisa järjestettiin 1990-luvun taitteessa, silloin voittoisin oli Sakari & Marjut Heikkisen Sininen sävel (Tammi 1990) ja kunniamaininnoille ylsivät Julia Vuori, Heli Tuhkanen ja Tuula Pystynen.

Tähän mennessä kiistämättä merkittävin kuvakirjakilpailu järjestettiin Otavan toimesta vuonna 1985. Sen voitti Raija Siekkinen. Toiselle ja kolmannelle sijalle tulivat Sirkka-Liisa Heinonen ja Jussi Syynimaa. 

Siekkisen satutarinan kuvitti Hannu Taina ja näin syntyi Herra Kuningas,  joka on edelleen ainoa suomalainen kuvakirja, joka on voittanut kuvitustaiteen arvostetun Bratislavan biennalen Grand prix –palkinnon vuonna 1987. 

Sirkka-Liisa Heinosen Mykkä  tytär -tarinan visualisoi herkästi Kaarina Kaila ja nuori kuvittaja Maileena Kurkinen kuvitti Syynimaan Poika ja variksenpoika –tarinan.  

1980-luvulla kotimainen kuvakirja oli ankkuroitunut varsin tiukasti lapsen arkeen. Siekkisen ja Heinosen sadunomaiset tekstit ammensivat klassisen sadun ja myyttien maailmasta  ja Syynimaan liikuntavammaisen pojan ja siipirikon variksen ystävyydestä kertova tarina uudisti vammaisen lapsen prototyyppiä lastenkirjallisuudessa: pyörätuolia liikkumiseen tarvitseva Pasi-poika on vammastaan huolimatta tasapäinen toimija tarinassa.

Kariston kuvakirjakilpailu keskittyy Otavan taannoisen kisan tavoin hakemaan vain hyvää kuvakirjatekstiä. Kuvittaja tulee mukaan prosessiin vasta myöhemmin.

Rouva Huu on iloinen ja otettu, että pääsi mukaan Kariston kuvakirjakilpailun raatiin, yhdessä kirjailija Anneli Kannon, kuvittaja Matti Pikkujämsän ja kustannuspäällikkö Sirja Kuneliuksen kanssa.

Juuri nyt kuvakirjallisuus on nimittäin hyvää tekevässä liikkeessä ja parhaimmillaan uusi kilpailu voi myös huojuttaa jo vanhentuneita oletuksia kuvakirjan kohderyhmistä, tyylilajeista ja aihepiireistä.

Rouva Huu huomaa aina terhakoituvansa uusista lasten- ja nuortenkirjakilpailuista, koska ne voivat avata ovia niin moneen uuteen suuntaan.

Nykyisellään isojen kustannustalojen kuvakirjatarjonnan määrällistä runsastumista suitsii sarjoittuminen. Esikoistekijöiden on entistä haastavampaa saada kirjaansa ulos. Otavan viime syksyn kuvakirjayllättäjä oli Pipsa Pentti, joka kirjoitti ja kuvitti esikoisensa.  

Suomenruotsalaiset kustantajat S & S ja Förlaget ovat myös selvästi lisänneet kuvakirjojen määrää kustannusohjelmassaan.  Uudet pienet toimijat – esimerkiksi Etana Editions ja Books North – myös haastavat rohkeilla kuvakirjalinjauksillaan isompia.

Nimimerkin suojassa lähetettävät kilpatekstit antavat mahdollisuuden paitsi entuudestaan tuiki tuntemattomille tekijöille, myös lastenkirjakuvittajille, joilla voi olla ambitioita omien tekstien tekemiseen. 

Kuvakirjatekstin tekeminen on viime vuosina houkuttanut monia aiemmin aikuistenkirjailijoinakin tunnettuja, esimerkiksi Inka Nousiainen, Sanna Karlström, Ville Sutinen,  Essi Kummu, Ville Hytönen, Sanna Tahvanainen, Riina Katajavuori, Johanna Venho ja Leena Parkkinen ovat innostuneet niukan kuvakirjatekstin tekemisestä. 

Kenties kuvakirjakilpailu haastaa mukaan myös monet tietyn lajityypin edustajiksi leimautuneet lasten- ja nuortenkirjailijat kokeilemaan kykyjään myös niukemman lastenkirjatekstin alueella.

Kariston kilpailu töräyttää itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi fanfaarin uusille kuvakirjateksteille – yllättäville tarinoille, arjen äkkikäänteille, salaisille unelmille – ja siis, kilpailun väljää rohkeusteemaa vapaasti assosioiden myös uusille rohkeille kuvakirja-avauksille.

WSOY:n edellinen pohjoismainen kuvakirjakilpailu innosti Suomessa 600 osallistujaa ja Otavan kilpailuun tuli lähes 1000 tekstiä. 

Nähtäväksi jää, millaisia ennätyksiä Kariston kilpailussa rikotaan. 

Syvistä, kliseisistä vesistä kohti valoa

Anne-Maija Aalto: Syvään veteen, 253 sivua, Otava 2016.

Nuortenkirjallisuus toistaa tiettyjä kliseitä sukupolvesta toiseen. Anne-Maija Aallon esikoisromaanista löytyy peräti kolme klassisista tyttökirjoista tuttua juonnetta: 1) orpous, 2) kirjoittamisen kautta itseään jäsentävä tyttösankari, joka 3) löytää sielunsukulaisen itseään yli puolet vanhemmasta äidinkielenopettajasta. 

Tyttökirjallisuuden historiasta löytyy vaivatta useita toisintoja pienin variaatioin, mm. Louisa M. Alcottin Pikku naisia (alk. Little women, 1868/1869) Jean Websterin Setä Pitkäsääri (alk. Daddy Longlegs, 1912, Rauha S. Virtasen Ruusunen (WSOY 1968) ja Marika Uskalin Hopeanorsu (WSOY 2004).

15-vuotias Taika jää äidin kuoltua auto-onnettomuudessa kokonaan tyhjän päälle, koska isä ei pysty käsittelemään asiaa tyttärensä kanssa lainkaan. Isä myy kotitalon ja lähtee Indonesiaan selvittämään päätään. Taika lähetetään äidin siskon luokse Turkuun. Kotikylään jää hyvä ystävä Leena ja kaikki muistot. 

Sydämessäni on ihmisen mentävä aukko. Se ammottaa vaativana, sykkii, odottaa että joku sen vielä täyttäisi ja veisi ikävän. 

–   – Tartun häntä kädestä ja me seisomme siinä, katselemme yhdessä tyhjää huonetta. Olemme kuin välitilassa, katsomme sitä mikä on nyt jo mennyt, ja tulevaisuus on edessämme vielä pelkkiä aavistuksia.

Anne-Maija Aalto (s. 1988) opiskelee Turun yliopistossa kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista. Turun yliopiston luovan kirjoittamisen Ote-verkkolehden haastattelussa hän sanoo kirjoittaneensa lohturomaanin, jollaisen olisi itse halunnut teini-ikäisenä lukea.

Tietty nostalgia jo elettyä nuoruutta kohtaan työntyy rivien välistä. Nuoruuden tunnot jäävät hieman ulkokohtaisesti kuvatuiksi. 

Taikan surutyön kuvaus etenee melko ennalta arvattavasti. Sen sijaan nykytyttöjen roolimallien pohdinta on nasevaa: 

–     – Linja-autopysäkin mainoksessa on alusvaatteisillaan kaunis nainen selkä kaarella, silmissä tietävä katse. Mainoslause on haaste kaikille naisille: Dare to be bold. 

Pitäisi olla niin monia asioita naisena. Rohkea ja uskalias ja seksikäs ja kaunis ja itsenäinen ja herkkä ja tuhma ja kiltti ja ja ja – 

Pelkkä ajatuskin on uuvuttava.
 

Otavan nuortenromaanikilpailun kärkikolmikko – Aallon kirjan lisäksi kilpailun voittanut Nadja Sumasen Rambo (Otava 2015) ja Pete Suhosen Koira joka kävi coffee-shopissa (WSOY 2015) – on nyt saatu julki. 

Toissa viikolla julkistettiin jo uusi WSOY:n nuortenromaanikilpailu itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Isoilla kustantajilla on nyt haku päällä, kuinka nuoret saadaan lukemaan.

Anne-Maija Aalto kertoo Otto Rantasen haastattelussa Ote-verkkolehdessä, että osallistuminen kilpailuun oli sattumaa:    

  

Kilpailuohjeet ja deadline asettivat kirjoittamiselle puitteet ja rajat sekä toimivat osin myös inspiraationa – ikään kuin pakkona kirjoittaa. Kesäinen kirjoitusrupeama lähtikin kulkemaan ihailtavan ripeää tahtia. ”Elin intensiivisesti sen ajan tekstin maailman kanssa”, Aalto kuvailee prosessia. ”Olin aluksi mökillä ilman sähköä. Kirjoitin puolet käsikirjoituksesta lyijykynällä vihkoon, ja siirsin myöhemmin koneelle muokattavaksi.” Romaanikäsikirjoitus valmistui lopulta kahdessa kuukaudessa.

WSOY:n äskettäin julkistetun kirjoituskilpailun säännöt ovat yhteneväiset Otavan kanssa, eli kilpailuun voivat osallistua kaikki, jotka eivät ole aiemmin kunnostautuneet nuortenkirjailijoina. Olisiko tämä uusi kilpailu sittenkin voinut antaa myös konkareille tilaisuuden kokeilla vaikkapa tyyten erilaista tyylilajia ja ilmaisua? 

Nyt kilpailun raadissa istuvat kustantajan edustajien lisäksi kolme konkarikirjailijaa, Laura Lähteenmäki, Salla Simukka ja Siri Kolu. 

Itsenäinen nuoruus luupin alle!

Tämä on taas hieno uutinen.

Werner Söderström Osakeyhtiö ja WSOY:n kirjallisuussäätiö ovat  nimittäin tänään julkistaneet nuortenromaanin kirjoituskilpailun, Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta,  Suomi 2017 -juhlavuoden kunniaksi.

Kilpailun kautta etsitään uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa. Pian satavuotias Suomi on monella tapaa uudenlaisessa tilanteessa. Miten tämä näkyy nuorten elämässä ja unelmissa – mitä he toivovat tulevaisuudelta, mitä pelkäävät? Minkälaisia tarinoita tästä ajasta syntyy?

"Kirjoittaessa astuu toisen ihmisen saappaisiin. Lukiessa niihin astuu myös. Aika hienoa, ja hyvin tärkeää”, kommentoi raadin jäsen, kirjailija Laura Lähteenmäki ja jatkaa: ”Saman tarinan voi lukea sadoin tuhansin eri silmin ja silti kokea jotakin yhteistä, yhdistävää, mieltä syvästi koskettavaa.”

"On tärkeää kirjoittaa tästä ajasta, koska tämän ajan tarkastelu auttaa myös ymmärtämään paremmin mennyttä - ja katsomaan tulevaan. Koen olevani etuoikeutettu, että pääsen lukemaan uusia, kiinnostavia tekstejä", toinen raadin kirjailijajäsen Salla Simukka kiteyttää.

Kustantamon tiedotteessa myös Siri Kolu toteaa istuvansa näköalapaikalla: "Odotan tarkkoja havaintoja siitä, missä maailma menee nyt, omalta kuulostavaa lausetta ja kieltä, huimia maailmoja. Jarrut pois. Sydän auki. Näppis tuleen. Me odotamme." 

Kilpailuun voivat osallistua kaikki kirjoittajat, jotka eivät vielä ole julkaisseet kaunokirjallista teosta nuorille. Kilpailuun osallistutaan ennen julkaisemattomalla suomenkielisellä romaanikäsikirjoituksella. Valmiin käsikirjoituksen mukaan tulee liittää myös korkeintaan kahden liuskan mittainen synopsis. Käsikirjoituksen aihe ja tyylilaji on vapaa. Rohkeat kokeilut ovat tervetulleita.

Kilpailutekstit toimitetaan tulostettuna 31.10.2016 mennessä osoitteella WSOY:n nuortenkirjat, Korkeavuorenkatu 37, 00130 Helsinki. Kuoreen lisätään merkintä ”Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta”. Kilpailutöitä ei palauteta.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, joka merkitään selvästi käsikirjoitukseen. Mukaan on liitettävä samalla nimimerkillä varustettu suljettu kuori, joka sisältää kirjoittajan nimen ja yhteystiedot.

Kilpailun kautta halutaan innostaa nuoria lukemaan enemmän kotimaista kaunokirjallisuutta ja löytämään myös lukemisen sähköinen ulottuvuus.    Tämän vuoksi kolme kilpailun parasta käsikirjoitusta julkaistaan sähkökirjana ja voittajakirja myös painetussa muodossa. Lisäksi voittaja saa 5 000 euron rahapalkinnon ja kaksi seuraavaksi tullutta kumpikin 1 000 euroa. Voittajat julkistetaan 22.3.2017, ja teokset ilmestyvät syksyn aikana. Bonnier Kirjat Suomi varaa oikeuden myös sijoittumattomien lupaavien tekstien mahdolliseen julkaisuun.

Kirjoituskilpailun raadissa istuvat kirjailijat Siri Kolu, Laura Lähteenmäki ja Salla Simukka sekä kustantamon edustajina kustannustoimittajat Ulla Huopaniemi-Sirén, Essi Kytöhonka ja Mirkka Hynninen.

Rouva Huu hyrisee tyytyväisyydestä. Nähtäväksi jää, tuleeko kilpailuun tuhat ja yksi erilaista tarinaa nuoruudesta, vai vähän vähemmän. Taannoiseen Otavan nuortenromaanikilpailuun lähetettiin määräaikaan mennessä 189 käsikirjoitusta.

Juuri tänään kopsahti rouva Huun postilaatikkon Otavan kilpailusta lunastettu Anne-Maija Aallon Syvään veteen.

”Silti on tärkeintä, ettei grammaakaan siitä tavarasta piikitetty nuorisoon”

Pete Suhonen: Koira joka kävi coffee shopissa, 300 sivua,  WSOY 2015. Kansikuva Juha Korhonen. 

Pete Suhosen (s. 1967) Koira joka kävi coffee shopissa osallistui Otavan nuortenromaanikilpailuun, johon lähetettiin määräaikaan mennessä 189 käsikirjoitusta.  Kisan voitti Nadja Sumasen Rambo. 

Suhonen ylsi kunniamaininnalle yhdessä Anne-Maija Aallon kanssa. Aallon Syvään veteen -niminen nuortenromaani julkaistaan Otavan kautta ensi vuonna.  

Kirjoituskilpailuista on usein haettu uutta potkua, kun on haluttu kehittää ja monipuolistaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Realistinen kotimainen nuortenromaani on ollut jo pitkään alakynnessä kansainvälisen fantasia- ja dystopiabuumin jyrän alla, joten Otavan nuortenromaanikilpailu osui oikeaan saumaan haastamaan uusia tekijöitä kiinnostumaan lajityypistä.

Kilpailuun saivat nimittäin osallistua vain uudet tekijät, joilla ei ole aiempaa meriittiä nuortenkirjailijana.  Suhonen on debytoinut aikuistenkirjailijana WSOY:n kautta. Otavan kirjoituskilpailuun osallistunut ja siinä kunniamaininnalle yltänyt käsikirjoitus tuli kuitenkin yllättäen julki WSOY:n kautta.   

Kustantajan käynnistämän kirjoituskilpailun tavoitteiden – eli uusien tekijäreservien löytämisen – kannalta tämän voi ajatella menetyksenä.  

Ilman N-etuliitettä ilmestynyt romaani on saanut takakanteen luonnehdinnan ”Täysi-ikäisten satu nuorista aikuisista, kovista huumeista ja karvaisista ystävistä”.

Romaanin keskushenkilö Jami eli Zei-Zei on 18-vuotias pizzakuski: 

18-vuotias Jami Järvensyrjä ei ollut välkky, mutta ei Linnunradan tyhminkään jätkä. Jos hän jotain oli, niin sellainen lyhytjänteinen putkiaivo, joka halusi kaiken nopeasti. Hän soi hotkimalla, jätti lukion kesken ja laukesi housuihinsa molempina kertoinaan tyttöjen kanssa. Ennen kaikkea hän halusi nopeasti rahaa saadakseen nopean auton ja sen nopeasti täyteen kauniita naisia. Kun ottaa huomioon, että Jami oli ulkonäöltään vaisu painos puberteetti-ikäisestä Kimi Räikkösestä, hänellä oli naisasioissa aika läjä katteetonta itseluottamusta. Ajotaitojensa lisäksi Räikkönen osasi seisoa käsillään, mutta Jamin mielestä jaloillaankin seisominen oli usein väsyttävää. 

Jami keksii käyttää sukulaisyttönsä bokseria heroiinin salakuljetuksessa. 

Kaikki ei – tietenkään – mene ihan suunnitelmien mukaan. Papa-koira päätyy Hietaniemen hautausmaalle suurmiesten haudoille tekemään tarpeitaan, ja niin veijariromaaniin tulee useampiakin odottamattomia käänteitä.

En ole tosikko, mutta Suhosen eläintarinasta eläinsuojeluaktivistitkin voisivat närkästyä. 

Vinhasti etenevän tarinan käänteissä on kosolti toinen toistaan särmikkäämpiä ja karismaattisia kaksi- ja nelijalkaisia sivuhenkilöitä. Räyhäkän tarinan loppukäänteissä merkittävään rooliin nousee sotaveteraani Hubert. 

Romaani kuvaa alamaailman huumediilereitä siekailematta ronskin huumorin höystämänä. Suhonen on lahjakas tarinan iskijä, joka suoltaa äkkiväärää tarinaa sujuvasti ja viihdyttävästi.  Oman hupinsa tarinaan tuovat monet rönsyilevät alaviitteet.

Huumediileri Lemme pohdiskelee alaa ja summaa samalla faktaa suomalaisista huumetilastoista:

Huumetilanne Suomessa 2007 – selonteon havainnot vastasivat kiusallisen hyvin myös hänen käsitystään toimialan tulevaisuudesta. Huumeiden käyttö ja tarjonta lisääntyy, ja useimpien perinteisten huumeiden hinnat laskevat, kun lakka ja muut muuntohuumeet valtaavat markkinoita. Kannabiksen hinta romahtaa, koska pian sadoissa tuhansissa kotitalouksissa olisi kasvimaa kylppärissä tai piimäpurkit ikkunalaudalla. Jos erittäin THC-pitoista kannabista saisi omaa satoaan riipimällä, kuka tarvitsi enää suurella vaivalla maahantuotua? Sitä paitsi viranomaiset käsittelivät kotipuutarhureita lepsusti, sakko pykälään ja se oli siinä. 

– – Lemme olisi halunnut suudella itseään. Strateginen oivallus avaisi kerholle moottoritien mammonaan ja maineeseen. Olihan heroiini ollut jo useita vuosia vaikeasti hankittavaa retrokamaa, jota tihkui maahan silloin tällöin joitakin vaivaisia kymmeniä grammoja, mutta itse tuotteessa ei ollut mitään vikaa. Jos Eppu Normaali kesti isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, niin miksei heroiinikin. Miksi huumeiden viihdekäytön ja popviihteen suosion lainalaisuudet eroaisivat toisistaan? Jos maahantuontihankkeen tekisi riittävällä voimalla, porttiteoriasta voisi heivata portin saranoineen helvettiin ja taluttaa kansalaiset suoraan heroiinin taikapiiriin.

Toisaalla pizzayrittäjä Ahmed ylistää hampun ominaisuuksia:

 – – joka avasi oven järjen toiselle puolen, missä ei suinkaan majaillut järjettömyys. Oikein nautittuna hasis loihti taivaallisia näkyjä, vaikka piireissä väiteltiinkin aika ajoin siitä, aiheuttaako kannabis aistiharhoja lainkaan. – –
 

Ahmed tuikkaa cannabis indicaa leivonnaisiin ja suklaajuomiinsa: 

Hän oli keittänyt juomaansa puolisen tuntia alhaisella lämmöllä pizzerian liedellä, kunnes hasisnokare oli liuennut nesteeseen. Lopputulos oli oikein maukas ja nyt, varttitunti ensimmäisestä naukusta, Ahmed tunsi jo ensimmäiset pilvenriekaleet päässään. 

      Tuntia myöhemmin pullo oli tyhjä ja Ahmed umpipilvessä.

Sumeilematta Suhonen sekoittaa faktan ja fiktion ja antaa alku- ja jälkisanoissaan ymmärtää, että tarina pohjaisi Helsingin huumepoliisin haastatteluihin. 

Komisario Niko Muinonen Helsingin huumepoliisista lohkaisee lopuksi:

– Silti on tärkeintä ettei grammaakaan siitä tavarasta piikitetty nuorisoon, vai mitä, Muinonen kysyi ja osoitti minua paksulla etusormellaan. 

– Niin, vanhukset ovat toinen juttu, vastasin.

Suhosen romaanin ja Nadja Sumasen Rambon nuoruuden ihanteet ovat valovuosien päässä toisistaan.  

Sisältönsä puolesta Suhosen romaani herättää Otavan nuortenromaanikilpailun kontekstissa syvän hämmennyksen: eikö tälle huumemyönteiselle hupailulle todellakaan ollut liki 200 käsikirjoituksen joukossa haastajia, jotka eivät olisi aiheuttaneet ryiskelyä lukijassa?  

Erilaiset huumekokeilut ovat yleistyneet entistä nuorempien keskuudessa myös Suomessa. Ennaltaehkäisevää päihdetyötä tehdään nykyisin maanlaajuisesti jo yläkouluikäisille, ja syystäkin.  

Pelastaako Rambo realistisen nuortenkirjallisuuden?

Hetki sitten on julkistettu Otavan nuortenromaanikilpailun voittaja. Voiton vei espoolaisen toimintaterapeutin, Nadja Sumasen (s. 1975), käsikirjoitus Rambo. Sumanen saa kustannussopimuksen lisäksi 7000 euron rahapalkinnon.

Kirjoituskilpailun tiedotteessa sanotaan:

Romaanikäsikirjoitus Rambo antaa äänen nuorelle, joka saa ani harvoin ääntään kuuluville. Romaanin minäkertoja, neljätoistavuotias Rambo, on yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi. Helposti syttyvä, ADHD-diagnoosin saanut poika on koulussa tarkkailija ja ikätoveriensa joukossa sivullinen. Vaikka olisi helppo luonnehtia Ramboa vähäosaiseksi, hän ei ole kuitenkaan onneton eikä vaivu toivottomuuteen. Rambo on valoisa ja lohdullinen tarina. Vaikka Sumasen teksti antaa uskoa tulevaisuuteen, se muistuttaa, että putoaminen on aina mahdollista, jos turvaverkkoa ei ole.

Raati arvosti kerronnan pelkistystä, konstailemattomuutta ja aistivoimaisuutta:

Sumanen tarkastelee romaanin henkilöitä lämpimästi: lukijan on mahdollista samaistua heidän elämäntilanteeseensa ja ymmärtää heidän ratkaisujaan. Erityisen herkästi Sumanen kuvaa Ramboa, langanlaihaa poikaa, jolla on lennokas mielikuvitus ja pohjaton ruokahalu, pyrkimys pysäyttää ilmastonmuutos ja tehdä roikkumisen maailmanennätys. Henkilöt on niin koskettavasti kuvattu, ettei lukija malttaisi erota heistä viimeisellä sivulla.

Rambo julkaistaan nuortenkirjana lokakuussa 2015 ja se päätyy joulukuussa myös Kansallisteatterin Omapohjaan näytelmäksi, jonka dramatisoi ja ohjaa Elina Kilkku. Näytelmä toteutetaan yhteistyössä helsinkiläisen Kallion lukion oppilaiden kanssa.

Raati sai luettavakseen yhteensä 189 käsikirjoitusta.  

Voittajan lisäksi kunniamaininnan saivat yleistä kirjallisuustiedettä Turussa opiskeleva  Anne-Maija Aalto (1988) käsikirjoituksestaan Syvään veteen ja Pete Suhonen käsikirjoituksestaan Koira, joka kävi coffee shopissa.

Aallon käsikirjoituksen aiheena on 15-vuotiaan tytön äidin kuolema auto-onnettomuudessa:

Lukija elää surun läpi yhdessä päähenkilön kanssa, käy samoissa syvissä vesissä. Hän kovettaa itsensä kuin uutta minäänsä luova Taika, takertuu mukavaan äidinkielenopettajaan Anttiin samalla epätoivoisella hurjuudella, tulee yhtä nöyryytetyksi, hyväksyy lopulta oman haavoittuvuutensa. 

Syvään veteen on tärkeä ja lohtua tuova romaani. Käsikirjoituksen kieli on upeaa, dialogi tehokasta, leikkaukset tilanteesta toiseen elokuvamaisen nopeita ja rakenne tarkkaan mietitty. Kirjoittaja kuljettaa varmoin ottein niin päähenkilöä kuin lukijaakin. Lukukokemuksesta jää puhdistunut olo.

Pete Suhosen käsikirjoitus Koira, joka kävi coffee shopissa riemastutti raatia täydellisellä piittaamattomuudellaan kotimaisen nuortenkirjallisuuden kirjoittamattomista konventioista:

Tarina 18-vuotiaan Zei-Zein, pizzakuskin ja kokisaddiktin, yrityksestä hankkia urheiluautoja ja misuja on absurdi ja hulvaton:

 Zei-Zei päättää salakuljettaa heroiinia Amsterdamista serkkunsa bokserin Bullin vatsassa, mutta Bullin ummetus pistää suunnitelmat uusiksi. Rikollismaailman slapstickissä pyörii mukana kirjava joukko sivuhenkilöitä: diileri, nymfomaani, moottoripyöräkerholaisia ja jopa yksi sotaveteraanikin, eikä vauhdista ja villeistä tilanteista tule pulaa. Sarjakuvamainen ote pitää lukijan vastustamattomasti näpeissään. Verbaalisessa akrobatiassaan ja laajassa lukeneisuudessaan kirjoittaja on aivan omalla tasollaan. Käsikirjoitus on ällistyttävä ja virkistävän räävitön: sitä lukiessa saa nauraa ääneen. 

Pete Suhonen (s. 1967) on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut aiemmin romaanit Hitlerin kylkiluu (2012) ja Valkoinen joulu (2013).

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat kirjailija Terhi Rannela, ohjaaja Jukka Rantanen Suomen Kansallisteatterista, Kallion lukion opiskelijat Helmi Turunen ja Sami Mäkäräinen, kustannuspäällikkö Katriina Kauppila ja kustannustoimittaja Sanna Jaatinen Kustannusosakeyhtiö Otavasta.

Kustannusosakeyhtiö Otava täyttää tänä vuonna 125 vuotta. Osana juhlavuotta Otava ja Otavan Kirjasäätiö järjestivät nuortenromaanin kirjoituskilpailun keväällä 2014. Tarkoituksena oli löytää ansiokas teos, joka kertoo tämän hetken nuorten maailmasta. 

Rouva Huu vieraili maanantaina Tallinnassa Viron Suomen Instituutissa esittelemässä virolaisille kääntäjille suomalaisen nuortenkirjallisuuden uusimpia trendejä. Uusin Virossa ilmestynyt suomalainen nuortenkirja on alkuvuodesta ilmestynyt Salla Simukan Lumikki-trilogian viimeinen osa. Kääntäjän työpöydillä ovat viimeisteltävinä tai ilmestymistään odottamassa myös nuorille aikuisille suunnatuista lajityypin kirjoista J. K. Johanssonin Palokoski-dekkarisarjan osa sekä Sari Luhtasen & Miikko Oikkosen Nymfit. 

Virossa alkuperäinen kotimainen nuortenkirjallisuus on heikoissa kantimissa: ammattikirjailijat eivät innostu lajityypistä sen huonon myynnin ja heikon arvostuksen takia. Uusia varteenotettavia tekijöitä yritetäänkin hankkia nimenomaan kirjoituskilpailuiden kautta.

Suomessa nuortenkirjailijoiden arvostus on vielä verraten suurta, ja uskoakseni nimenomaan Simukan Lumikki-trilogian parin viime vuoden aikana tekemä maailmanvalloitus on osaltaan jopa lisännyt eri tahojen kiinnostusta nuortenkirjallisuutta kohtaan.

Otavan nuortenromaanikilpailulla haluttiin etsiä aivan uusia realistisen nuortenkirjallisuuden tekijöitä ja  kilpailussa rajattiin pois jo aiemmin nuortenkirjailijoina meritoidut tekijät, mikä herätti – suuren rahapalkinnonkin takia – kentän toimijoissa hienoista närää. 

Aiemmin esittämäni arvailut siitä, että hakusessa olisi ollut nimenomaan nuoret nuortenkirjailijat, meni nyt mönkään: kaikki kolme vajaan 200 osallistujan joukosta nyt esille nostettua ovat selvinneet pahimmasta nuoruuden kurimuksesta.