Outoja katoamisia Tuonijärvellä

Eeva Klingberg: Neljäskin katoaa, 279 sivua, Kumma-kustannus 2026. Kansikuva Janne Hiltunen.

 

Nuorille suunnattu vetävä kotimainen esikoisdekkari on aina erityisen ilon aihe. 
 
Eeva Klingberg on aiemmin kirjoittanut romaanin aikuisille, Syvän maan juuret (Gummerus 2020). Neljäskin katoaa on hänen ensimmäinen nuortenkirjansa. 

Kotisivujensa ja bloginsa mukaan hän on kiinnostunut kirjoittamaan myös lapsille. 
 
Kirjan nimi jäljittelee yhdysvaltalaisten nuorille suunnattujen murhamysteerikirjojen tyyliä ”paljastamalla” jo nimessään olennaisen asian kirjan juonesta. 
 
Klingbergin kirjan erityinen vahvuus on sen miljöössä.

14-vuotias Irakista Suomeen äitinsä kanssa muuttanut Ammaar on sijoitettu äidin sairastelun ja elämänhallinnan menettämisen takia Tuonijärven autioituneessa teollisuuskaupungissa  sijaitsevaan perhekotiin, missä ”suljetun paperitehtaan raato häilyi keskustan laitamilla ja heitti varjonsa kaupungin ylle”. 

Paikkakunnan kanta-asukkaiden kuvataan olevan ”juroja ja vähän epäystävällisiä, mutta tiukan paikan tullen he pitävät kyllä yhtä ja huolehtivat toisistaan”.
 
Perhekodissa ja Tuonijärvellä liikkuessaan poika saa heti ongelmatapauksen leiman, joka lyödään häneen erityisesti epämääräisen lähiötaustan ja ruskean ihonvärin takia. 
 
Janne Hiltusen suunnittelemassa kannessa on tehokas kuva-aihe: risuista punottu variksenpelätin, joka on rikoksen ratkaisemisen kannalta keskeisessä roolissa.

Perhekodista on aiemmin kadonnut eri aikoina kolme poikaa hämärissä olosuhteissa, viimeisimpänä Matias.  Poliisi ei ole kiinnostunut pojista, koska heidän on oletettu lähteneen hatkaan. 
 
Matiaksen sisko Ida ei usko veljensä lähteneen vapaaehtoisesti, ja niinpä nuoret ryhtyvät selvittämään katoamista. 
 
Tutustuminen Idaan aiheuttaa pojassa monenlaisia tunteita:
 

Ammaarin suku oli hajalla ympäri maailmaa. Hänellä oli täti Saksassa, yksi setä Kanadassa ja pari enoa Briteissä. Hänellä oli serkkuja Irakissa, Amerikan mantereella ja Ruotsissa. Silti Ammaarilla ei ollut ketään, jolle olisi voinut puhua suoraan. Ei siskoa, jolta olisi oppinut millaisia tytöt ovat. Ei vanhempaa serkkupoikaa, jolta olisi voinut saada vinkkejä tyttöjen kanssa jutusteluun. Ammaarille ei ollut koskaan ollut kaveria, joka olisi ollut tyttö, tyttöystävästä puhumattakaan. – – 

 
Klingberg nostattaa jännitystä taitavasti. 

Perhekodin nuorten lisäksi myös perhekodin aikuisilla työntekijöillä on risainen lapsuus ja sukupolvelta toiselle periytynyttä taakkaa kannettavanaan. 

Epäilyt kohdistuvat useampaankin aikuiseen. 

Jopa paikkakunnan poliisi on yhdessä vaiheessa epäiltyjen listalla. 

Nuoret hakkeroivat epäiltyjen tietokoneita ja murtautuvat omin luvin lukittuihin huoneisiin ja rakennuksiin. 
 
Varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissa harjoitetaan nykyisin usein suorasukaisesti kirjallisuuskasvatusta. 

Perhekodin työntekijä Elmi puolustelee Ammaarille kiinnostustaan viihdekirjoihin.
 

–      – ”Viihdekirjoilla on hömppäkirjojen maine, mutta on ne silti paljon syvällisempiä kuin kaikki ne trillerit, joita tyrkytetään miehille isänpäivänä ja joulun alla. Kukaan ei koskaan kyseenalaista mun lukemista, jos sanon pitäväni dekkareista, mutta viihdettä? Sen lukemista saa puolustella jatkuvasti, ja kuka nyt sellaista jaksaa.

 
 
Yksi oikolukukierros olisi tehnyt käsikirjoitukselle vielä hyvää:  ilmaisuissa on pientä kieleen liittyvää horjuvuutta ja Ammaaarin nimi esiintyy välillä muodossa Anmaar. 
 
Loppu kiertyy onnelliseksi: Ammaar muuttaa asumaan Saksaan tätinsä luokse ja elvyttää loitontuneet suhteensa isäänsä. 
 
 

Välitilasta omaan elämään

Laura Liimatainen: Sukellus. 299 sivua. S&S 2025. Kansikuva Pinja Meretoja.
 

Kausityö on välitila, jossa Ullakin odottaa vain kesän kuluvan, päivien vanuvan ohi, jotta oikea elämä pääsisi alkamaan, vaikka samaa välitilaa Ullan elämä on ollut viimeiset kaksi vuotta lukion loppumisen jälkeen. Ajan kuluttamista yläkerrassa, työvuorossa huoltsikalla, ikuista pururataa kiertäessä. 

 
Laura Liimataisen esikoisromaanin päähenkilö Ulla  on kesätöissä Helsingissä huvipuiston grillissä. 

Sinnikkäästi hän on hakenut jo kolmatta kertaa lääketieteelliseen tiedekuntaan, vaikka tiedostaakin, että kyse on enemmän vanhempien odotusten täyttämisestä kuin omasta aidosta kiinnostuksesta.
 
Ulla ystävystyy grillissä Noomin kanssa. Noomi on hoikka kuin pajunvitsa, ja Ullan on vaikea aluksi edes ymmärtää, miksi tyttö haluaa viettää aikaa hänen, homssuisen Ullapullan, seurassa.
 
 
Kaupungilla ja uimarannalla Ulla skannaa ihmisiä heidän vartalonsa perusteella: ovatko  he oikeasti lihavia vai pitäisikö kohtuuden nimissä käyttää vain ilmaisua ”Dove-läski, jonka rasvakerrokset ovat asettuneet ovat asettuneet kauniisti kapean vyötärön alapuolelle”. 
 
Ulla puntaroi myös ilmaisua ”liikalihava”, joka viittaisi siihen, että voisi olla myös sopivan lihava tai jopa alilihava.
 
Laura Liimatainen asettaa  taiten rakennetuissa kohtauksissaan Ullan lukijan katseen alle. 

Kirjan alussa oleva kohtaus on erityisen latautunut. Ulla olettaa ilmoittautuneensa uimatekniikkakurssille, mutta huomaa liian myöhään, että kyse onkin uimahyppykursisista.
 
 
Noomi on kriittinen sosiaalisen median välittämän kehokuvaan liittyvän keskustelun suhteen. Vähitellen ystävyys Noomin kanssa syventyy ja Ulla oppii katsomaan itseään armollisemmin. 

Kohtaus, jossa kuvataan Ullaa Noomin silmin, on erityisen kaunis:
 

–   – Hänen vartalonsa on pyöreä ja kaareva ja pehmeä, sellainen, joka varmasti tuntuisi kodilta, jos sitä vasten painautuisi. Ulla on tehokas ja toimelias, se heijastui grillillä riuskoista ja ripeistä liikkeistä, nopeasti juokseva äly liikkuu samaan tahtiin. 

 
 
Noomi asuu Kruununhaassa ja opiskelee suomen kieltä. Ulla mieltää Noomin pääsevän monessa asiassa paljon helpommalla, koska yliopistolla uraa luova äiti elättää yhä aikuista tytärtään. Vähitellen Ulla saa tietää, että Noomillakin on kipupisteensä, jotka liittyvät perhesuhteisiin ja kehokuvaan.   

Eri yhteiskuntaluokista tulevien nuorten välinen ystävyys askarruttaa nyt monia kirjailijoita. 

Lastenkirjahyllyssä olen tuonut tätä aihetta viimeksi esiin mm. Marja Ahon Chiaroscuron (Myllylahti 2025) ja  Tiia  Mattilan Selviämisen soittolistan (Myllylahti 2026) arvioissa  sekä Satu Erran Tällaisen tunteen arviossa (Tammi 2025) Helsingin Sanomissa.
 

Ulla on vanhempiensa ainokainen, mikä antaa uskottavuutta ammatinvalintaan liittyville paineille ja Ullan kotisidonnaisuudelle. 

Ullan äiti viittaa psykoterapeutti Maaret Kallioon, ja sanoo, että tyttären pitäisi olla ”lujasti lempeä. Ei saa olla mikään kynnysmatto, Ulla”. 

Ulla ihailee yhdysvaltalaisen Gillmoren tytöt -draamakomedian äidin ja tyttären kaverivanhemmuutta ja pakenee  usein todellisuutta sarjan pariin. 
 
Ullan kasvutarina huipentuu hieman turhankin dramaattiseen (ja epäuskottavaan) hätähuutoon. Lukija kuitenkin vakuuttuu siitä, että Noomin ystävyyden ja vankentuneen itsetunnon avulla hän on valmis muuttamaan lähitulevaisuuden askelmerkkejä itselleen armollisempaan suuntaan. 
 
Laura Liimatainen onnistuu kiteyttämään tyyliltään kepeään lukuromaaniin jouhevasti isoja ajankohtaisia teemoja, jotka puhuttelevat varmasti kirjan varsinaisen kohderyhmän, nuorten aikuisten, lisäksi myös nuorempia lukijoita, joita välivuodet  ja isojen ammatinvalintaan liittyvien ratkaisujen tekeminen pelottavat. 
 
Kehopositiivisuus on tullut  aiheena rytinällä viime vuosina lastenkirjallisuuteen. 

Sitä vastoin varhaisnuorille ja nuorille aiheesta on kirjoitettu aiemminkin. 

Liimataisen romaanin verrokiksi sopii erityisen hyvin Johanna Hulkon nuortenromaani Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2018).

 
Sukelluksen käsikirjoitus palkittiin S&S:n järjestämässä Kirjalliset ystävät -kirjoituskilpailussa, jossa etsittiin tarinoita ystävyydestä.  

Liimatainen asuu Tampereella ja työskentelee myös suomentajana. 

Peruskoulu kesken ja paksuna

Merja Pietilä: Pikkusisko. 202 sivua. Lector kustannus 2026. Kansikuva Saturn Labouf. 

 

 

Eihän siinä tietysti kovin kauaa mennyt, kun Iikka alkoi kärttää pussailun lisäksi muutakin. Olihan se juuri täyttänyt yhdeksäntoista ja sillä lailla aikuinen. Siitä minä olin kuitenkin tiukkana, etten alkanut sen kanssa millekään ennen kuin täytin kuustoista. Niinpä minä sitten menetin neitsyyteni syntymäpäiväni aamulla, ennen kouluunmenoa. Mulla oli kymmenen aamu ja olin lähtenyt muka kahdeksaksi kouluun.

 
Kotimaisia realistisia nuortenromaaneja ilmestyy muutaman vuoden pienen notkahduksen jälkeen taas aiempaa enemmän. 

Isojen kustantamojen tarjontaa täydentävät monet pienet kustantamot. Erityisesti Myllylahdella on yhtenä selvänä painotuksena nuortenkirjat. 
 
Lectorin kustantama Merja Pietilän Pikkusisko lienee tekijänsä esikoinen.

Kustantajan sivuilta ei löydy Pietilästä  taustatietoa lainkaan enkä ole liioin saanut vastausta kustantajalle lähettämääni sähköpostiviestiin. 
 
Nuortenkirja alkaa sisarusten Emman ja Annan näkökulmalukujen vuorotteluna. 

Anna on abiturientti ja tuntee samalla luokalla olevan Iikan, johon hän on ollut ihastunutkin rippileirillä. 

Iikka iskee silmänsä Annan pikkusiskoon Emmaan, ja tämä aiheuttaa sisaruussuhteiisinkin pientä kärhämää.

Pian ääneen pääsee myös Iikan pikkuveli Topi. 
 
Emma huomaa pian olevansa raskaana. Hän ei aluksi saa juurikaan tukea Iikalta, mutta päättää silti pitää lapsen. 

Emma suhtautuu teiniäitiyteen hämmentyneesti, mutta saa onneksi apua vanhemmiltaan. Ennen pitkää myös Iikka ymmärtää ottaa vastuuta teoistaan ja tarjoutuu ottamaan tyttärensä viikonloppuisin hoitoon, vaikka suhde Emman kanssa onkin jo päättynyt. 

 
Emma haluaa ottaa etäisyyttä vanhoihin kavereihinsa ja jatkaa välivuoden jälkeen lukiota Limingan sijasta Kempeleessä. 

Näkökulmakertojia tulee vielä lisää: lestadiolaisperheessä varttunut Karoliina ja rikkinäisistä kotioloista tuleva Nora. 
 
Merja Pietilän käyttämä sovinistinen ja seksistinen kieli hämmentää.  

Pojat nimittävät tyttöjä puluiksi. Topi puhuu juhannusyön pahnoista ja toteaa, että miksi tyytyä yhteen pesään, kun voi kokeilla useampaa, kun entinen tyttöystävä ei juurikaan jakanut pipariaan. 
 
Topi pitää fysioterapeutin ammattia ämmämäisenä ja ihmettelee, ettei hänen ystävänsä sen sijaan hakenut lääkikseen. Hän kutsuu luokkatoveriaan mutiaiseksi ja musulmaaniksi. Söpö vaaleeverikkö on Topin mielestä ”kuin tehty rutistettavaksi. semmonen ihanan pehmee ja silonen”.
 
Ongelmallisin kohta liittyy kuitenkin lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettajaan, ”rokkipastori” Upiin, joka liehittelee useampaakin oppilastaan. 

Koulun oppilaat laativat olemukseltaan ja opetusmetodeiltaan rennon Upin puolesta jopa adressin estääkseen tämän irtisanomisen! 

 
 
Saturn Laboufin kansikuvassa ja takakannessa näytetään kolme käsi kädessä seisovaa ihmistä takaapäin. Käsien ympärillä on sidottu punaiset langat, jotka vihjaavat tulkintani mukaan vallankäyttöön tai väkivaltaan, teemoihin, jotka eivät kuitenkaan nouse teoksen kantaviksi teemoiksi. 

Pikkusisko on teiniäidin selviytymistarina, jonka jännite hajaantuu useamman sivuhenkilön rönsyjen vuoksi. Todenäköisesti Pietilä on halunnut tuoda esille nuoruuden monet kipupisteet, mutta rajaaminen olisi terästänyt teoksen viestiä.

Nuortenromaanin nimellä on kaksoismerkitys. Kyse on Emman ja Annan välisistä suhteista, mutta myös Iikka puhuttelee Emmaa ajatuksissaan pikkusiskoksi.

 

Mörköterapiaa kahdessa kuvakirjassa

Maryam Razavi & Saara Obele: Mimi ja mörkö, Otava 2025.
 
Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää: Mörön oma kirja, Tammi 2025. 
 
 

 
Maryam Razavi on suomalainen malli, stylisti ja juontaja, joka muutti pikkulapsena iranilaisten vanhempiensa kanssa Suomeen. 

Razavin ensimmäinen lastenkirja, kuvakirja Mimi ja Mörkö  on saanut alkunsa Razavin oman lapsen peloista. 
 
Leikki-ikäinen Mimi tuntee olonsa äkkiä turvattomaksi omassa kodissa:

Sillä on isot silmät, valtavat pyöreät korvat, värikkäät sotkuiset hiukset, iso suu, isot hampaat ja pitkä häntä, jonka päässä on oranssi tupsu.

Aamulla herätessä tuttu ja turvallinen koti tuntuu äkkiä olevan
Mimin mielestä vinksallaan sinne tunkeutuneen oudon tyypin takia.
Saara Obelen kuvitusta Maryam Razavin tekstiin kuvakirjassa
Mimi ja mörkö (Otava 2025).

 

 

Äiti suhtautuu tyttären ilmoitukseen asiallisesti. 

Jospa otus  suostuisi näyttäytymään, kun äiti ja Mimi järjestäisivät olohuonediskon? Isäkin valmistaa mörkösmoothien.
 
Pelkoon suhtaudutaan  siis rationaalisesti ja arkisesti.

Kukaan ei kyseenalaista Mimin mielikuvitusta saati mörön olemassaoloa. 

Illan tullen Mörkö on tullut jo niin tutuksi, että Mimi järjestää sille petipaikan vuoteensa ja isosiskon sängyn väliin. 

Pelkoa liennytetään  isän aloitteesta mörkösmoothiella!
Saara Obelen kuvitusta Maryam Razavin tekstiin kuvakirjassa 
Mimi ja mörkö (Otava 2025). 

 

Lastenkirjailijoina debytoivien julkkisten kirjoja kustannustoimitetaan omien havaintojeni mukaan kevyellä kädellä ainakin tekstin pituuden suhteen. 

Siinä missä monien ”ammattikirjailijoiden” kuvakirjatekstit ovat jo sopivan kompakteja, niin julkkisten tekstin mittaa ei – syystä tai toisesta –  samassa mitassa säädellä.
 
Saara Obelen kuvitustyylissä on sekä värityksen että hahmojen suunnittelun osalta tunnistettava ripaus 1980-luvun retronostalgiaa.

 

Elina Hirvosen ja Mervi Lindmanin kuvakirjassa Prinsessa Rämäpää ja mörkötaika (2024) esiintynyt mörkö on saanut aivan oman kuvakirjan. Se tekee samalla vaivihkaisesti esilehdeltä löytyvän Muumipappa ja meri -muumikirjan  sitaatin kautta kunniaa myös Tove Janssonin muumikirjojen Mörölle. 

Hirvosen ja Lindmanin luoma Mörkö-hahmo haluaa oikoa siihen liitettyjä uskomuksia ja ennakkoluuloja.
 
Mörköä myös närästää se, että lasten oletetaan olevan tietynlaisia, niin luonteeltaan kuin kiinnostuksen kohteiltaankin. 

Mörön lähestymisyritykset lasten kanssa menevät mönkään, 
kun lapsiin on iskostunut mörön pelko. Mervi Lindmanin
kuvitusta Elina Hirvosen tekstiin kuvakirjassa Mörön oma kirja
 (Tammi 2025). 

 
Mörkö saa kuitenkin huomata, että lujaan piintyneiden ennakkoluulojen kumoaminen on vaikeaa ja hidasta. 

Mörkö on kiertänyt ympäri maailmaa, ja päätyy lopulta Suomeen ja Prinsessa Rämäpään sängyn alle.

Lapsen ennakkoluulottomuus ja rohkeus ”piirtävät” Mörön näkyväksi: 

 
Minusta tuli pehmeä, värikäs ja iloinen. Sain takaisin kaiken, minkä olin satojen vuosien aikana menettänyt. 

 
Mervi Lindmanin humoristinen ja yksityiskohtien täyttämä kuvitus liudentaa pelkoa ja jännitystä.

Tässä vaiheessa sekä Mörön että lapsen pelkokertoimet
ovat jo asettuneet ja molemmat ottavat rennosti. Tarkkasilmäinen
voi pongata lastenhuoneen lattialta myös Tove Janssonin
Muumipappa ja meri -kirjan. Mervi Lindmanin
kuvitusta Elina Hirvosen tekstiin kuvakirjassa 
Mörön oma kirja (Tammi 2025). 

Kirjan lopussa on vielä täytettävä ystäväkirja, johon lapsi voi kirjoittaa itse tai aikuisen avustamana omat tietonsa.
 

Lasten- ja nuortenkirjojakin voi toki tehdä ilman koulutusta

Toimistopojat:  Kaaos lomareissulla. Kuvittanut Maria Makkonen. 96 sivua. BackMedia Oy & Otava 2026. 
 

Pojat ryhtyivät yhdessä pohtimaan, mitä se työnteko nyt oikeastaan oli.

”No työntekoon tarvii ainakin koulutuksen”, Sere aloitti. ”Mä oon esimerkiksi putkimies.”

”Jes, hyvä!” innostui Roni.

”En mä siis sitä lopulta sitten tehnyt valmistumisen jälkeen”, Sere jatkoi.

”Niin eli toisin sanoen sä et ole koskaan ollut töissä”, Roni hiillosti.

”Ei työn määritelmä ole niin yksiselitteinen!” Suhis ärähti.

”Sitä työ-sanan käyttöä vois vähän rajoittaa...”, Kevin mutisi.

”Kyllähän töitä voi tehdä ilman koulutusta!” Suhis huomautti. 

 
Toimistopojat  on vuonna 2023 perustettu huumori- ja viihdesisältöä tuottava YouTube-kanava. Ryhmään kuuluvat Sere Siltala, Veikka Markkanen, Olli Kokkola, Roni Back, Kevin Tran, Eero Suhonen ja  Mikael Vuori.

Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa kanavan perustaja Roni Back vakuuttaa, että ryhmällä on ”ekstra-ammattimainen tatsi” kaikessa tekemisessään. 
 
Nyt he ovat Otavan suosiollisella myötävaikutuksella  laajentaneet osaamistaan myös Toimistopojat-nimiseen varhaisnuortenkirjasarjaan. 

Kirjan nimeketiedoissa julkaisuvuodeksi on merkitty 2026, mutta nähtävästi kirjalle on katsottu olevan menekkiä joulumyynnissä ja siksi se on ilmestynyt jo tämän vuoden puolella. 

Toimistopoikien johtohahmo Roni rentoutuu yhteisellä lomamatkalla
Toimistopojat-sarjan uutuuden parissa. Maria Makkosen
kuvitusta varhaisnuortenkirjaan Toimistopojat: Kaaos
lomareissulla (Otava 2026).

 
Kolmessa erillisessä tarinassa on poikamaista kujeilua, kepposia ja koohotusta. 
 
Yötä toimistolla -tarinassa pojat viettävät yön toimistorakennuksessaan ja aiheuttavat massiivisen sähkökatkon. 

Kesäloma-tarinassa lähdetään ulkomaille rentoutumaan, mutta erinäiset mokaukset ja odottamattomat kuluerät tuottavat yllätyksiä ja äkkikäänteitä. 

Oikeissa töissä -tarinassa pojat päätyvät rakennustyömaalle, missä he saavat vähäiseen kokemukseensa nähden ällistyttävän paljon vastuuta. 
 
Maria Makkosen karikatyyrinen kuvitus komppaa kerronnan spontaaniutta ja luo ryhmän jäsenistä tunnistettavia tyyppejä. 
 
Sosiaalisen median alustoilta tutut vaikuttajat ovat nähtävästi tulleet jäädäkseen suomalaiseen lasten- ja nuortenkirjatarjontaan.  

Muilta alustoilta tuttujen tekijöiden suosio lasten ja nuorten parissa osataan nyt käyttää hyödyksi lasten- ja nuortenkirjojen brändäämisessä. 

Olisi tavattoman kiinnostavaa tietää, kuinka paljon jumppaa ja säätämistä kustantamoissa tehdään lasten- ja nuortenkirjakentälle  tulevien julkkisten käsikirjoitusten kanssa. 

Yksittäisten lasten- ja nuortenkirjojen elinkaari on lyhentynyt. 

Sosiaalisen median ilmiöt voivat nekin olla hetkellisiä, mutta mediavaikuttajien laaja fanikunta on kiinnostunut kaikista oheistuotteista, olipa kyse lippalakista, hupparista tai kirjasta. 

Tähän koukkuun  kustantajienkin on helppo tarttua. 

   

Turun Hansakorttelin Suomalaisen kirjakaupan
myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen 
tilastossa Toimistopojat on kuudentena,
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen uusimman
Tatu ja Patu -kirjan jälkeen. Kuva © PHH

 
Viikonloppuna bongasin Turun suomalaisesta kirjakaupasta näyttävän hyllynpäätymainoksen Toimistopoikien uudesta alueenvaltauksesta. 

Kirja löytyi myös myymälän myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen hyllystä, eli ulkokirjalliset seikat ja some-suosio on siivittänyt nopeasti juuri ilmestyneen kirjan myyntimenestystä. 

 

Lokeilla on ihan oma logiikkansa

 

Linn Henrichson: Huijarilokki Hyi. Suomentanut Johannes Ekholm. Etana Editions 2025. 

 
Ruotsinkielinen alkuteos Fuskmåden Fy, Förlaget 2025. 

 

Suomalainen kuvakirja kansainvälistyy nyt vauhdilla ja vieläpä monin eri tavoin. 
 
Kuvakirjadebyyttinsä vast´ ikään tehnyt suomalainen graafinen suunnittelija ja kuvataiteilija Linn Henrichson on opiskellut Aalto-yliopistossa Helsingissä, Ensadissa Pariisissa ja Konstfackissa Tukholmassa. 

Hän asuu nykyisin Kööpenhaminassa ja hänen taidettaan on ollut esillä Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Espanjassa.  

Henrichsonin kuvitus liioittelee ja tarjoaa tyylikästä muotokieltä.
Linn Henrichsonin kuvitusta kuvakirjaan Huijarilokki Hyi
(Etana Editions 2025).

 
Henrichsonin esikoiskuvakirjan toteutus ja teemakin poikkeavat valtavirran tarjonnasta: 

Ensinnäkin kuvakirjan miljöö on tunnistettavan tanskalainen kaupunkinäkymineen ja makkaranmyyntikärryineen. 
 
Toisekseen sekatekniikalla toteutetun kuvituksen muotokieli on tyylittelevää ja roimasti liioittelevaa. 

Joukkovoiman mahtiin vihjataan jo kuvakirjan alussa. 
Linn Henrichsonin kuvitusta kuvakirjaan Huijarilokki Hyi
 (Etana Editions 2025).

 
Kolmas ja ehkä erityisin piirre liittyy kuitenkin kuvakirjan aiheeseen: riimitetyn runotarinan keskushenkilönä on nimittäin ahne ja toimissaan häikäilemätön lokki, joka on ottanut nimekseen Hyi, koska kaikki ihmiset kutsuvat sitä tällä nimellä:
 

 
Taivaalle nousee taas auringon loisto.
Huijarilokki Hui siellä liitää, tuo äänekäs roisto.
 
”Hyi!” huutavat ihmiset kadulla kuorossa,
kun lokki vaanii saalista, mikä seuraavaks on vuorossa. – – 

 

Ihmiset suhtautuvat lokkiin paheksuen ja kauhistellen.
Linn Henrichsonin kuvitusta kuvakirjaan Huijarilokki Hyi 
(Etana Editions 2025).

 
Johannes Ekholmin riimittelyssä on pientä poljennollista notkahtelua. Rytmityksen kannalta olisi varmasti ollut myös lukijaystävällisempää, jos tekstiä ei olisi keskitetty. 
 
Kokonaisuutena Linn Henrichsenin kuvakirja tarjoaa kuitenkin täyteläisen elämyksen. Tarinaa voi tulkita useammastakin vinkkelistä: onko konfliktissa pohjimmiltaan kyse lintujen ja ihmisten maailmojen erilaisista käyttäytymiskoodeista tai siitä, että toisen elinpiiri on toiselle tyyten vieras? 

Kuvakirjan voi ajatella ottavan myös  kantaa varallisuuden epätasaiseen jakautumiseen.
 
Yleisellä tasolla kuvakirja antaa nasevan oppitunnin siitä, kuinka helppoa on usein varsin heppoisten perusteiden valossa tuomita toisten käytöstä. 

 
Kuvakirjan voi lukea myös moraalin ja etiikan oppituntina, ilman sormen heristämistä. 

Moni saattaa ehkä vielä muistaa sananlaskut ”Tilaisuus tekee varkaan” tai ”Syö tai tule itse syödyksi”, joiden perimmäistä ideaa kuvakirja taitavasti avaa sekä kuvituksen että tarinan osalta.

Viime aikoina olen tutkaillut lastenkirjallisuutta entistä enemmän myös yhteiskunnallisten kiikarien läpi. 

Huijarilokki Hyi puhuu myös ilman alleviivausta yhteisöllisyyden ja voimavarojen keskittämisen puolesta. 
 
Lokki lähtee väijymään ilmaista ruokaa ympäri maailman. Se päätyy jonnekin Välimeren maahan ja pongaa herkullisen äyriäisvadin:
 

–      – Seuraavana päivänä Hyi odottaa tärppiä.
 Äyriäisvati! Siinä on mistä närppiä!
 
Mut siellä jo juhlii harakka viekas ja rastas.
Kyltymättömät roistot, vastus Hyille liian raskas.
Kiiltävät aarteet vievät siivekkäät vorot
veroparatiiseihin välttääkseen kulut ja korot.
 
Nyt totisesti riittää! Ei voi jatkaa näin!
Kaikkialla ryövätään, se on ihan väärinpäin.
Ruoka kuuluu meille, huijarilokeille,
Tää pelleily saa loppua, tää ei vetele!

 
Lopulta Hyi keksii liittoutua muiden lajitovereidensa kanssa: ”Vihdoin Hyi on kylläinen, on ilo sielussansa, / ystäviä vierellään ja patonki nielussansa.”
 
 

 

 

Ankea taajamakin voi olla virikkeitä täynnä, saa Riku F huomata Anumari Sitapuron eheässä esikoisromaanissa

Anumari Siltapuro: Riku F, ntamo 2025. Kansikuva Reinhold Möllerin valokuva Trogenbachbrücke, Ludwigstadt 2018.
 






Nuoruuden etsikkoajan ja ensi-ihastumisen kuvaukset ovat nuortenromaanien peruskauraa: nuortenkirjojen konventiot ovat pohjimmiltaan säilyneet samoina, mutta välillä yllätyn iloisesti, kun saan lukea esikoistekijän raikkaan ja siekailemattoman nuoruuden kuvauksen.
 
Näin minulle kävi Anumari Siltapuron esikoisen Riku F:n kohdalla.
 
Riku odottaa malttamattomasti 15-vuotispäiväänsä, jolloin hän voisi vaihtaa ristimänimensä Rikhart Aapelin Säynävän Riku Fageriksi.
 
Rikun taakkana on asua Turengissa, pienellä maaseutupaikkakunnalla Kanta-Hämeessä, missä on ”Koo, Ässä, Ärrä ja yksi liikenneympyrä”.

 
Äiti on lähtenyt reilu vuosi sitten Turengin K-kauppaan basilikasandwichejä esitelleen  ”Kanta-Hämeen karvaisimman miehen matkaan”.  

Sen jälkeen isästä on tullut Möykky, joka pitelee toisessa kädessään kaukosäädintä ja toisessa kaljatölkkiä.
 
Äidin äkillinen poislähtö ei ole pojallekaan mikään läpihuutojuttu:

– – Joskus äitiä ajatellessa ikävä puristaa rintakehää ja tuntuu vaikealta hengittää. Silloin on helppo uskoa, että suruun voi kuolla. Kerran meinasin tikahtua nauruun, se tuntuu melkein samanlaiselta mutta kevyemmältä.

Ihminen voi nauraa ääneen ja silti itkeä sisällään. Se on jännä tunne. Melkein kuin olisin kaksi täysin eri ihmistä sisäkkäin, eikä ole ihan varma, kumpi niistä on oikeampi. Jos tätä kaksoiselämää jatkuu kauan, tulee hirveän väsynyt olo.

 
Kaverien, Hassen, Jallun ja Rapen,  ”jäbäjauhaminen” alkaa kyllästyttää, kun Riku huomaa viihtyvänsä poikien sijaan enemmän Kertun kanssa. 

Kertun isä on tullut Turenkiin papiksi, ja tyttö on tottunut muuttamaan isän työn perässä parin vuoden välein.

Kerttu opettaa Rikulle myös aivan uusia sanoja, kuten sananvapaus. 
 
 
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sairaslomaa tulee tuuraamaan persoonallinen sijainen, joka saa oppilaita nimen Sivuseikka. 

Sijainen teettää oppilailla kirjoitusharjoituksia, ”sadatteluja” tai ”satasia”, joissa tarina pitää kertoa sadan sanan avulla.
 
Riku on innostunut valokuvauksesta, mutta nyt hän huomaa, että ”Kirjoittamalla voi oksentaa tapahtumia tai tunteita paperille, ja sitten ei voi pahoin enää”.
 
Korona-ajan poikkeustilan vaikutukset alkavat näkyä nyt pienellä viipeellä myös nuortenromaaneissa. Rikunkin luokka siirtyy etäopetukseen
 
Rikun huumori on väliin viistoa. 

Komiikka ja tragiikka törmäävät toisiinsa kohtauksessa, jossa Riku astuu Turengin psykiatrian poliklinikan ovesta ja kertoo ensimmäiselle näkemälleen työntekijälle isänsä itsemurha-aikeista. 

Nainen, Taimi, on oikeasti poliklinikan siivooja, joka auttaa Rikua ja isää arjen pyörittämisessä pahimman vaiheen yli. 
 
Riku F:n levollinen, väliin jopa hieman lakoninen ja Aki Kaurismäen elokuvien dialogia muistuttava kerronta toimii tehokkaasti keskushenkilön sisäisten ajatusten havainnollistajana. 

 
Taitolla on nykyisin entistä isompi rooli nuoren lukijan koukuttamisessa kirjan ääreen. 

Helppolukuisissa lukutaidon alkuun suunnatuissa lastenkirjoissa on viime aikoina yleistynyt tapa, että asiakokonaisuuksia tai jopa yksittäisiä kappaleita erotetaan toisistaan tyhjällä rivillä. Aukeamille syntyy ilmavuutta, kun teksti ei tunnu lukiessa liian raskaalta. Tämä tehokeino toimii mainiosti Riku F:n taitossa. 
 
 
 
Anumari Siltapuro työskentelee kuntoutuslääkärinä Tampereella. Hänellä on myös aiempaa kokemusta lastensuojelusta.  
 
Siltapuro osallistui Otavan vuonna 2022 julkistamaan nuortenromaanikilpailuun, jossa etsittiin realistista nuortenromaania, joka on vahvasti kytköksissä tähän aikaan ja sovellettavissa mys audiovisuaaliseen muotoon.

"Riku F" -käsikirjoitus sijoittui kilpailussa kolmannelle sijalle. 

Kilpailun voitti Taina Niemi käsikirjoituksellaan "Ämpärikesä", joka ilmestyi samannimisenä nuortenromaanina Otavalta keväällä  2023. Toiselle sijalle ylsi Terhi Raumonen käsikirjoituksellaan ”Keijujen sisko”. 
 
Kirjoituskilpailuiden järjestäminen on kustantamoille tavattoman työläs ponnistus, ja siksi onkin hämmästyttävää, että Otava ei osoittanut kiinnostusta kakkos- ja kolmossijoille yltäneiden käsikirjoitusten kustantamiseen. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 90 käsikirjoitusta. 
 
Riku F on eheä ja viimeistelty esikoisteos, joka luottaa siihen, että nuori pääsee taidokkaan kerronnan imuun myös ilman päälle liimattuja viittauksia nopeasti ohikiitäviin nuorisotrendeihin ja arjen pintaliidon kuvausta.
 
Kirjan ainoa harmin aihe on tummasävyinen kansikuva: kirjan nimi hukkuu tummaan taustaansa ja hyvin pelkistetty ja staattinen, mustavalkoinen siltaa esittävä valokuva ei  houkuta tarttumaan kirjaan. 

Silta on romaanissa keskeisessä roolissa, mutta kuva-aiheen olisi voinut tuoda kanteen hieman toisin.