torstai 29. helmikuuta 2024

Oman älyn käyttö on onneksi yhä sallittua! Lastenkirjoissakin pähkäillään jo tekoälyn kommervenkkejä












Tiina Kristoffersson & Vesa-Matti Toivonen: Kuka lavasti listamestarin? Kuvittaneet Olga Pärn & Märt Rudolf Pärn. 135 sivua. Avain 2024. 

 

Timo Parvela: Ella ja kaverit tekoälyä terävämpinä. Kuvittanut Anni Nykänen. 73 sivua. Tammi 2024.

 

 


 


 

Tekoälyn uhkat ja mahdollisuudet on nostettu jo kahden lastenkirjan aiheiksi. 

 

Sisarusten Tiina Kristofferssonin ja Vesa-Matti Toivosen Listamestari-sarjan neljännessä osassa Elias eli Listamestari joutuu salamyhkäisen nettikiusaajan kiristyksen uhriksi. 

 

Listamestari saa kutsun Tuubigaalan palkinnonjakotilaisuuteen. Hän on ehdokkaana Vuoden tuubitulokkaaksi yhdessä aikuisen ystävänsä Petterin kanssa JeeTuubi-kanavalle syöttämistään videoista. Pian kutsun jälkeen Listamestari saa jälki-istuntoa, joka ajoittuu samaan ajankohtaan Tuubigaalan kanssa. 

 

Listamestarin äiti puolustaa lastaan, kun tämä määrätään syyttömänä jälki-istuntoon ja hän tekee myös ilmoituksen poliisille Listamestarin kiristämisestä, sillä äidin mukaan 


– – yksityisyyttä loukkaavan videomateriaalin levittäminen on rikos. Ja jos tämä räkättirastas, mikä lie, jakaa jonkun räkävideon yhdellekään kaverillesi, niin minä pidän huolen, että se tulee katumaan sitä loppuelämänsä.


  

Salapoliisit Kahlaava kurki, eli Ulpukka, Listamestari ja Elma.
Olga Pärnin kuvitusta Tiina Kristofferssonin ja Veli-Matti
Toivosen lastenkirjaan Kuka lavasti Listamestarin? (Avain 2023).  

 



Listamestari on toki tyytyväinen äitinsä ”toimintamoodista”, mutta pelkää ajan käyvän vähiin ennen Tuubigaalaa. Hän saa vetoapua samassa talossa asuvalta ystävältään, rouva Ulpukalta, joka rakastaa salapoliisitarinoita. 


Listamestarin saamien kiristysviestien kanssa samaan aikaan koulun tietokoneluokan koneisiin tulee virus, joka koodaa haittaohjelmaa. Epäilyt kohdistuvat ensin koulun Kokki-Liisaan, mutta myöhemmin Liisan apu johdattaakin oikeille jäljille. Syyllisen alkuperäiset motiivit liittyvät yksinäisyyden lievittämiseen, kunnes digitaalinen lemmikkieläin pääseekin niskan päälle. 


 Priit Pärnin reteän-ronskissa piirrostyylissä on paljon yhtäläisyyksiä  
Roald Dahlin lastenkirjojen kuvittajana tunnetun Quentin Blaken 
karikatyyrisen kuvituksen kanssa. Priit Pärnin kuvitusta 
Tiina Kristofferssonin ja Veli-Matti Toivosen lastenkirjaan 
Kuka lavasti Listamestarin? (Avain 2023).
 

Kolme aiempaa sarjan kirjaa on kuvittanut virolainen kuvittaja Olga Pärn. Tähän neljänteen osaan hän on saanut apua myös pojaltaan Märt Rudolf Pärniltä, jonka piirrosjälki näkyy Listamestarin ruutupaperipiirroksissa. Olga Pärnin puoliso Priit Pärn on tehnyt yhden kuvituskuvan koulun rehtorista Titta Laine-Behrensistä. Rouhea viiva on selvästi Pärnin perheessä sukuvika, mutta varmaotteisuudessaan ja tunnistettavuudessaan Priit Pärnin tyyli päihittää silti suvereenisti puolison ja pojan viivankäytön.

 

Timo Parvelan Ella-sarja alkoi vuonna 1995 ja nykyisin sarja karttuu nimellä Ella ja kaverit. Sarjaa ovat kuvittaneet aiemmin Markus Majaluoma ja Mervi Lindman. Uusimmissa osissa on Anni Nykäsen usein sarjakuvakerronnan varaan rakennettu kuvitus. 

 

Ella, Pate, Pukari, Tiina, Samppa, Tuukka ja Hanna ovat jo kolmannella luokalla. Koulun rehtori patistaa heidän opettajaansa käyttämään tietokonetta enemmän opetuksen osana. 


– Hän haluaa, että minä rupean nykyaikaiseksi ja lähettelen teille Hilma-viestejä, kuukkeloidun Instamaticiin ja Kotkottiin ja vaikka mihin nykyajan hömpötyksiin.

 

Rehtorin hurmioituminen ja oppilaiden empiminen liittyen tietokoneavusteiseen
opettamiseen kiteytyy oivaltavasti tähän kuvaan. Anni Nykäsen kuvitusta Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit tekoälyä terävämpinä (Tammi 2024).  




Hannan isän vanha tietokone otetaan käyttöön ja siihen asennetaan tekoälyä hyödyntävä  ohjelma. Katastrofin ainekset ovat siis taatut, kun opettaja pääsee suunnittelemaan koulun liikuntapäivän ohjelmaa. 


Rehtori on haltioitunut tekoälyn tuomista mahdollisuuksista: kun aikaa ja vieviä ja rasittavia tehtäviä annetaan tekoälyn hoidettaviksi, voi keskittyä ”kaikkeen kauniiseen, kuten runouteen, lintujen lauluun ja elämän iloihin”. 

 

Parvela ilkamoi tuttuun tapaan suomalaisen koulujärjestelmän kustannuksella. Onnellisessa lopussa Hannan virittämä tietokone hajoaa ja koulun arki palautuu takaisin ruotuun.

 

 














lauantai 24. helmikuuta 2024

Toivo rauhasta orastaa hentona versona Zofian piirustuksissa

















Essi Kummu & Liisa Kallio: Rauhan alkuja. 45 sivua. Tammi 2024.  



 

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on näkynyt melko niukasti kotimaisen lastenkirjallisuuden aiheissa. 


Otavan, WSOY:n, Tammen ja Unicefin yhteistyönä julkaistiin viime vuonna kääntökirja Pieniä tarinoita lapsille / Pieniä tarinoita nuorille


23 suomalaista lasten- ja nuortenkirjailijaa kirjoitti siihen lyhyitä kertomuksia, joissa toivo ja usko tulevaisuuteen kannattelee lapsia ja nuoria erilaisissa elämäntilanteissa. Oheen koottiin myös Suomeen Ukrainasta sotaa paenneiden lasten haastatteluissa kertomia henkilökohtaisia haaveita sekä lasten piirustuksia. Kirjan myyntitulot menevät UNICEFin kautta ukrainalaisten lasten paremman tulevaisuuden rakentamiseen.


Essi Kummun ja Liisa Kallion lastenkirja Rauhan alkuja ansaitsee huomiota monestakin eri syystä. Se havainnollistaa konkreettisesti ukrainalaisten lasten ja nuorten hätää ja huolta perheestään ja tuo esille, kuinka pitkään jatkuva epätietoisuus kotimaahan palaamisesta hankaloittaa keskittymistä ja arjen sujumista. 


Kirjan tärkein viesti on suunnattu kantasuomalaisille lapsille; toivottavasti Rauhan alkuja lisää heidän ymmärrystään ukrainalaisten ikä- ja luokkatovereiden todellisuudesta. 


Alakouluikäinen Zofia on paennut sotaa Suomeen isoäitinsä ja isänsä kanssa. Ukrainaan jääneeseen isoisään yritetään pitää yhteyttä videopuheluiden kautta. 



Isoäidin ja Zofian käsien asento kertoo
rakkaudesta ja kaipauksesta. Isoisään pidetään
yhteyttä videopuheluiden kautta. Liisa Kallion
kuvitusta Essi Kummun lastenkirjaan
 Rauhan alkuja (Tammi 2024). 



Isoäiti, baabuska, on kadottanut elämänhalunsa lähes kokonaan. 


Zofia keskustelee mieltä hiertävistä ajatuksista isänsä kanssa ja ryhtyy erilaisten mielikuvaharjoitteiden kautta askel kerrallaan muuttamaan ajatteluaan valoisammaksi. 


Essi Kummu kuvaa rakastavan ja tarkkaan havainnoivan katseen kautta Zofian Suomen kodin yksityiskohtia ja perheenjäsenten vaihtelevia tunnetiloja.

Koulussa istutetut auringonkukan siemenet ja Zofian kotona piirtämät kuvat ihmisistä, joiden rinnasta kasvaa pieniä vihreitä versoja, välittävät kauniisti ajatusta paremmasta huomisesta. 



Riitapukareiden kehonkielet kertovat olennaisen.
Liisa Kallion kuvitusta Essi Kummun lastenkirjaan
 Rauhan alkuja (Tammi 2024).  


Kotihuolien lisäksi tytön arkea hankaloittaa välirikko parhaaseen ystävään, Alisaan, jonka Zofia on blokannut pois kaikilta sosiaalisen median alustoilta. 


Kouluavustaja Oksana aistii herkästi tytön tunteita ja toimii tarvittaessa tulkkina myös sellaisissa asioissa, joita Zofia ei itse osaa edes sanoittaa. 


Ajankohtaisten teemojen lisäksi Rauhan alkuja kuvaa oivaltavasti lasten keskinäistä valtataistelua – ystävyyden ja luottamuksen säröilyä ja joukon ulkopuolelle sulkemista. Teema on viime aikoina näkynyt monin  erilaisin nyanssein lasten- ja varhaisnuorten romaaneissa. 


Kummu kuvaa koskettavasti, mutta riittävän arkisesti ja siksi samastuttavasti vaikeidenkin tunteiden työstämistä. Zofialle piirtäminen on selvästi yksi mieluinen tapa jäsentää ajatuksiaan. 



Zofia piirtää ihmisten rintaan hentoja rauhan versoja.
Liisa Kallion kuvitusta Essi Kummun lastenkirjaan
 Rauhan alkuja (Tammi 2024). 


Liisa Kallion runsas ja ilmaisuvoimainen nelivärikuvitus ei tyydy toistamaan Kummun tekstiä, vaan vahvistaa tarvittaessa tunteita ja antaa lukijalle näin  välineitä oman tulkinnan tekemiseen.  


Rauhan alkuja ei ole perinteinen pikkulasten kuvakirja, vaan pikemminkin läpikuvitettu pienoisromaani, jonka tarkka ihmiskuvaus ja syvällinen tarina puhuttelevat nähdäkseni jopa murrosikäistäkin lasta. 


















 


tiistai 20. helmikuuta 2024

Kovat panokset käyttöön koirakuumeen taltuttamiseen



 














Juha Siro: Superserkut ja koirakuume. 110 sivua. Avain 2024. Kansikuva Jussi Kaakinen. 

 

 

Me halutaan koira. Pentu!!! se vois olla vahtikoira tai paimenkoira ja kun se kasvaa se vahtii kun mennään uimaan niin teidän ei tarvi huolehtia ja se puolustais meitä jos pikkumetsässä hiipii joku hirviökummitus. (s. 18.)

 

Koiran omistamisesta haaveilevista lapsista on kirjoitettu läjäpäin lastenkirjoja.

 

Yksi aivan erityinen helmikirja tästä aiheesta on Sari Peltoniemen Kerppu ja tyttö (Tammi 2007, kuv. Liisa Kallio), joka keikauttaa tavanomaisen koiraa vanhemmiltaan mankuvan lapsen asetelman nurinniskoin. 

Peltoniemen lastenromaanissa Kerppu-niminen koira haaveilee nimittäin omasta lemmikkitytöstä, koska kaikilla kavereillakin on sellainen! Kerppu saa  syntymäpäivälahjaksi oman ihmisen pennun, Helinän. Koulutus ja ihmisen tarpeiden tajuaminen eivät kuitenkaan käy Kerpulta käden käänteessä. Vaaratilanteitakaan ei voi kokonaan välttää, mutta lopulta Kerppu oivaltaa, että ihmisen kasvattaminen vaatii sitoutumista ja vastuun kantamista. Onnellisessa lopussa Kerppu päättää vaihtaa laumaa ja muuttaa pysyvästi Helinän koppiin asumaan. 

 

Juha Siron lastenkirja Superserkut ja koirakuume ammentaa tutummista asetelmista. Sisarukset Saima ja Selma kärttävät vanhemmiltaan koiraa. 

 

Tytöt ovat jopa valmiita luopumaan joululahjoista ja karkeistakin, jos vain saisivat koiran. Isä toteaakin naureskellen, että ”nyt pelataan jo kovilla panoksilla”.

 

Lastenromaani antaa parastaan lämpimän, mutkattoman perhekeskeisen arjen kuvauksessa. Lumi-serkku ja isovanhemmat –  Vammu ja Muuri, kuten sanakieputteluun viehtynyt Selma haluaa heitä kutsuttavan – asuvat kaikki lähellä, joten yhteistä tekemistä on helppo keksiä. 


Kirjan miljöö on tunnistettavan tamperelainen. Lapset käyvät esimerkiksi Särkänniemen huvipuiston kupeessa Koiramäen eläinpuistossa ja kahvila Amurin helmessä. 

 

Saima ja Selma harjoittelevat koiran ulkoilutusta uuden naapurin koiran kanssa,  mutta saavat pian huomata, että lemmikkiin liittyy myös paljon vastuuta.


Kuten lastenkirjoissa on tapana, Selman ja Saiman unelma ja harras toive toteutuu varsin helposti, kun aiemmin penseästi koiran hankintaan suhtautunut isä pelastaa ulkomaille muuttavan ystävänsä pälkähästä. 

 

Lastenkirjan alussa on kaksi lapsuutta ihannoivaa mottoa, Jean Pestalozzilta ja Jevgeni Jevtushenkolta, jotka vetoavat lähinnä kirjaa lapselle ostavaan aikuiseen. 


Isoin ongelma liittyy kirjan taittoon: kapea palsta ja pieni kirjasin eivät palvele hiljattain lukutaidon oppinutta lasta ja Juha Siron omavaltainen ratkaisu jättää repliikkiviivat vuoropuhelusta pois vaikeuttavat luetun ymmärtämistä.

 

Samaa ratkaisua Siro käytti myös ensimmäisessä lastenkirjassaan Oiva ja taikasormus (Avain 2021), mutta siinä ratkaisu oli vielä niukin-naukin hyväksyttävissä, sillä filosofisesti pohdiskeleva kirja sopi nimenomaan aikuisen lapselle ääneen lukemaksi.  


Koiria kerrakseen: 


Henna Helmi & Reetta Niemensivu: Villi tulee taloon, WSOY 2024 / Lukupalat-sarja, helppolukuinen lastenkirja


Taru Kumara-Moisio & Kaisa-Tuulia Tuomi: Koiranunta, Enostone 2024 / kuvakirja 


Juha-Pekka Koskinen: Hugo ja hirmuinen ihmisbakteeri, kuv. Pasi Leinonen, Icasos 2023 / lastenromaani

 

Ted Forsström & Åsa Lucander: Hissun kissun Hilja, suom. Johannes Ekholm. Etana Editions 2023 / kuvakirja 


Anja Erämaja & Hanna Erämaja: Veikko tahtoo ulos, Enostone 2023 / kuvakirja 

 

Frances Evans: Koirat kartalla, kuv. Kelsey Heaton, suom. Sini Linteri, Nemo 2023 /lasten tietokirja 

 

Laura Kytölä: Kaverimme koira, kuv. Sini Kuparinen, WSOY 2023, Tietopalat-sarja / helppolukuinen tietokirja

 

Emmanuel Walter: Koiran päivä, kuv. Cecil Aldin, suom. Riina Behl, Hertta 2023 / kuvitettu tarina yhdestä koiran vuorokaudesta sadan vuoden takaa 

 

Reetta Niemelä: Parhaat ystävät. Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle. Kuv. Anni Nykänen. Sammakko 2023

 

Sari Kanala: Ihanat koiramme, kuv. Daga Ulv, Avain 2021 / tietokirja 

 

Ville Hytönen & Mira Mallius: Kuka pelkää naamarikoiraa?, Savukeidas 2016 / kuvakirja koirapelosta

 

 

lauantai 17. helmikuuta 2024

Norteva seikkailu urmakkaasta peikosta










Mikko Kalajoki: Almus Vinhavuorten vanki. Kuvittanut Jani Ikonen. 157 sivua. WSOY 2023. 

 

 

Mikko Kalajoen lastenromaani Almus Tännetuloa terve hurmasi minut omintakeisen kielileikittelyn lisäksi viehkolla tarinallaan. Sujuvan juonen juoksutuksen ohessa siinä työstettiin myös ajankohtaisia teemoja vieraan kohtaamisesta ja vallankäytöstä.

 

Almus Vinhavuoren vanki jatkaa peikkopoika Almuksen sekä hänen kahden ihmisystävänsä, Inkerin ja herra Mattssonin,  seikkailuja. Nyt tapahtumat keskittyvät   Almuksen peikkomaailmaan Alamaahan ja sen naapuritasavaltaan Kurinaan. 


Kalastusreissullaan (tai viuhtoretkellä) Almus ylittää vahingossa  naapurivaltakunnan rajan ja päätyy Kurinan tasavaltaan ja sen pääkaupunkiin Neikivaan, jossa kaikki on ”kivikkoista, särmikästä, säntillistä ja ankaran pelkistettyä”. 


Kildurjoki halkoo kumpaakin maata, mutta nyt Kurinan hallitsija on rakentanut patoja hidastamaan veden virtaamista.  

 

Kurinassa puhutaan hyvin suoraviivaista kieltä, josta puuttuu ”kaikenlainen rönsyilevä leikkisyys ja hupaileva hassutteu, jotka olivat ominaisia peikkojen puheenparrelle”. 

 

Kurinalaiset rakastavat eriskummallisia nimiä, joiden absurdius ja tyhjäntärkeys tulevat ilmi, kun hoksaa lukea nimet lopusta alkuun. Esimerkiksi Kurinan itsevaltias on Ulev Lapesti, valtakunnan raja-aseman ylipäällikkö on Iskus Isev ja vanginvartijat ovat Enev Amledav ja Ulev Lapesti.


Almus joutuu  vankiselliin, mutta tukala tilanne ei sitä silti lannista. 


Nokkela Almus toivoo nimittäin vankikoppiinsa huikopalaksi safaaninmunia, jotka aiheuttavat erinäisiä hermostollisia sivuvaikutuksia, kuten kikattelua, hölmöilyä, hupakointia...


Vanginvartijoilla on täysi työ pitää Almus
aisoissa. Jani Ikosen kuvitus näyttää safaaninmunia
nauttineen, joka paikkaan ehtivän Almuksen kikattelun, hölmöilyn
 ja hupakoinnin. Jani Ikosen kuvitusta Mikko Kalajoen
lastenromaaniin Almus Vinhavuoren vanki (WSOY 2023). 

 




 

Inkeri ja herra Mattsson saavat peikkoagentilta tiedon, että Almus on kadonnut. He lähtevät Alamaahan peikkoagentin luotsaaman kuumailmapallon kyydissä ja tapaavat Almuksen vanhemmat, Mörserin ja  Esteren, sekä sisarukset Heidenen ja Matilden. 


Lukija saa tietää,  että Almuksen isä on ammatiltaan halintovirkailija, joka pitää ”holhon siitä, että kaikki saavat riittävästi hellyyttä osakseen.” 


Ilman halittelua ja läheisyyttä mukavastakin henkilöstä voi nimittäin tulla pidemmän päälle kiukkuinen ja kurja. 


Peikkoperhe kestitsee Inkeriä ja herra Mattssonia
vieraanvaraisesti. Herra Mattssonin (vas.) on kuitenkin
vaikea rentoutua räyhäkässä seurassa. 
Jani Ikosen kuvitusta
Mikko Kalajoen 
lastenromaaniin Almus Vinhavuoren vanki
(WSOY 2023). 

 

Vähä vähältä Inkerille ja peikkopojille valkenee, että kurinalaisilla ei ole "aavistustakaan sellaisista seikoista kuin tasa-arvo, sananvapaus tai demokratia (joka onkin kieltämättä hieman vaikea sana)".

 

Lukijaa lempeästi puhutteleva kertoja selittää varmuuden vuoksi demokratian tarkoittavan ”sitä, että kansalaiset saavat päättää omista asioistaan ja erimielisyyden tullen äänestetään.”



Kurinalaistasavallan ajattelun yksituumaisuus ja 
yhteen muottiin puristamisen vaade havainnollistuu
hyvin tässä kuvituskuvassa. 
Jani Ikosen kuvitusta Mikko Kalajoen 
lastenromaaniin Almus Vinhavuoren vanki (WSOY 2023). 

 



Onnelliseksi kiertyvässä lopussa Kurinan itsevaltias luopuu itsekkäistä aikeistaan laajentaa uima-allastaan. Uudessa karamellikauppiaan virassaan se saa syödä niin paljon tikkareita kuin haluaa.

 

Ensimmäisen Almus-kirjan muiston varassa pidin yllä aahiaista, että myös jatko-osa olisi  yhtä joudukas  kuin edeltäjänsä. Almus Vinhavuoren vanki onkin edeltäjänsä tavoin jäntikkä ja Kalajoen kerronta edelleen nortevaa


Almuksen karriääri on sen verran omintakeinen, että jään odottamaan myös tämän urmakan hahmon myöhempiä seikkailuja.  


Kirjan lopusta löytyy ensimmäisen osan tapaan peikkojen sanastoa.


Almus-kirjat  kuvittanut Jani Ikonen tavoittaa hyvin Kalajoen lastenromaanin räyhäkkyyden. Nelivärikuvitettujen lastenkirjojen valtavirrassa Ikosen mustavalkoinen ja äärimmäisen tarkka piirrosjälki tuntuu freesiltä. 

 










perjantai 9. helmikuuta 2024

Nykyhetki ja mennyt limittäin Saamenmaalla

















Maami Snellman: Kuun lapsi. Kvaliti 2023. 147 sivua. Kansikuva Laura Palmroth. 






 

Eri saamen kielillä kirjoitettuja lasten- ja nuortenkirjoja on saatu viime vuosina ilahduttavan paljon suomennoksina, ja siitä erityinen kiitos kuuluu Kieletär Inari -kustantamolle. 

 

Ilmiötä voi selittää myös sillä, että nyt erilaiset vähemmistöt saavat äänensä lasten- ja nuortenkirjoissa entistä paremmin kuuluviin. 

 

Juuriltaan saamelaisten kirjailijoiden ja kuvittajien lisäksi saamelaisuus kiinnostaa nyt myös eteläisessä Suomessa asuvia.  Heidän kirjoissaan saamelaisuutta tarkastellaan usein eteläisessä Suomessa asuvan lapsen tai varhaisnuoren silmin. 


Hyviä esimerkkejä ovat Sanna Pelliccionin kuvakirja Onni-pojan talviseikkailu (Minerva 2018) ja Pia Pesosen Villojen kukat (Teos 2018, kuv. Petri Makkonen). 


Onnin perhe matkustaa talvilomalla Lappiin ja poika tutustuu siellä inarinsaamelaiseen Neetaan, joka opettaa saamelaisia tapoja ja yksittäisiä sanontoja. 


Villojen kukissa kerrotaan helsinkiläisen Tulppaanin ja käsivarren Lapista Helsinkiin äitinsä muuttaneen Ruusun ystävyydestä. Tulppaanin on aluksi vaikea ymmärtää Ruusun peräpohjan murretta, jossa on aineksia myös ruotsin ja saamen kielistä. Saamelaisuuden sijaan Villojen kukat käsitteleekin enemmän kieleen liittyvää identiteettiä.

 

Maami Snellmanin lastenromaanissa Kuun lapsi alakouluikäiset kaksoset, Otava ja Tylli, joutuvat isänsä Keniaan suuntautuvan työmatkan takia vasten omaan tahtoaan viettämään kesää pohjoisessa Tuuliaisenpään kylässä. 

 

Jo junamatkalla lasten huomio kiinnittyy tummasilmäiseen tyttöön, joka tuijottaa heitä intensiivisesti, mutta saattaa sitten silmänräpäyksessä kadota jäljettömiin. 

 

– – Tytössä oli jotakin sellaista, mikä ei sopinut tähän hetkeen eikä vuodenaikaan. Oli kesähelle ja hänellä oli yllään sinertävä takki, jonka helmaa ja hihansuita koristi punainen, keltainen ja vihreä väri. Päässään tytöllä oli kirjottu lakki ja jalassaan poronnahkaiset nutukkaat, paulanauhoilla. Tylli tiesi, että se oli saamenpuku, gákti, joka oli jokaisella alueella omanainen, niin kuin saamelaisten perinteet ja kielikin. – – 

 

Isän ystävä Niila ottaa lapset sydämellisesti vastaan, mutta etenkin Tylli suhtautuu kaikkeen nyreästi. Otavan mielestä saamen kieli kuulostaa ”salaperäiseltä ja kauniilta”. Lapset saavat seuraa ikäisestään Mihkasta ja näin Kuun lapsesta punoutuu vähitellen perinteinen etsiväseikkailu.  

 

Tylli väittää nähneensä tummasilmäisen tytön myös Niilan kodin lähistöllä. Kaksoset kohtaavat valkoisen poron, jonka sarvissa on samanlainen paulanauha kuin tytön nutukkaissa. Poro johdattaa lapset hylätylle sukutilalle.  


Lapset pääsevät rahanahneen eteläsuomalaisen liikemiehen, Aulis Ankaran, punomien juonien jäljille ja he pelastavat ripeydellään saamelaistilan tuholta. 

 

Saamelaiseen perinnetietoon lapset perehtyvät lukemalla Niilan kotikirjaston kirjoja ja Mihkan avulla. Luonnon enteet ja eläimet, kuten korppi ja valkoinen poro, ovat jännityksen nostatuksessa tärkeässä osassa.  

 

Snellmanin lastenromaanissa fakta ja fiktio sulautuvat paikannimissä (esim. Roivajärvi ja Sarvettijärvi).  

 

Saamelaistytön mysteeri jätetään onnistuneesti avoimeksi. Romaanin lopussa Otava ja Tylli saavat kuulla isän aikeista muuttaa pysyvästi Lappiin. 


Kenties Kuun lapsi saa vielä jatko-osankin?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

torstai 8. helmikuuta 2024

Kun halu suojella ympäristöä kiilaa ohi perheen ja sukusiteiden

Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan. 279 sivua. WSOY 2023. Kansikuva Riikka Turkulainen.


Pinnan alla. Nuortennäytelmä. Perustuu Leena Paasion nuortenromaaneihin Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksanDramatisointi ja ohjaus Elina Izarra. Näyttelijät Teemu Mäkinen, Reetta Hyreen, Oskar Hartman ja Roosa Lehtinen. Lavastus- ja videosuunnittelu Alisha Davidow. Pukusuunnittelu Jenni Räsänen. Äänisuunnittelu Riku-Pekka Kellokoski ja valosuunnittelu Antti Kauppi. Kantaesitys Ahaa Teatterissa 5.2.2024. Kesto 75 minuuttia, ei väliaikaa. Kohderyhmä yläkoululaisista aikuisiin.

 





Leena Paasion Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan muodostavat teosparin, jotka ilmestyivät peräkkäisinä vuosina 2022 ja 2023. 

 

Ensimmäisen osan arviossani Lastenkirjahyllyssä harmittelin vähän sitä, että dekkarin intensiteetti katkaistaan ja jatkoa luvataan vasta seuraavana vuonna. 

 

Jatko-osassa Bengtskär itä kahdeksan keskushenkilönä on edellisestä osasta tuttu Rasmus, rikkaan perheen hemmoteltu ainokainen, joka on samassa purjehdusseurassa ja valmennusryhmässä Eetun kanssa. Eetun meribiologina työskentelevä äiti katosi edellisessä osassa hämärissä olosuhteissa päivittäisellä aamu-uinnillaan. 

 

Luonnontieteisiin painottuvaa lukiota käyvät Eetu, Rasmus, Hene ja Salla ryhtyvät biologiantunnin Itämeri-aiheista ryhmätyötä varten selvittämään purjeveneiden pohjan suojaukseen käytettäviä maaleja ja pääsevät näin Rasmuksen suvun kyseenalaisen yritystoiminnan lisäksi myös Eetun äidin katoamiseen liittyvien yksityiskohtien jäljille.

 

Nuorten välisissä keskustelussa viitataan luontevasti eettiseen, hiilijalanjäljeltään mahdollisimman pieneen ruoantuotantoon. Ja oman seurantani perusteella Paasion romaani saattaa jopa olla ensimmäisiä kotimaisia nuortenromaaneita, jossa ajetaan sähköautolla!  

 

Romaanin alussa kuvataan dekkarijuonen kuljetusta enemmän Rasmuksen kehnoja välejä isänsä kanssa ja Eetun elämänilon vähittäistä palautumista. Rasmuksen tunteet Eetua kohtaan ovat syventymässä pelkkää ystävyyttä isommiksi, vaikka Eetu ei juurikaan tunnu reagoivan Rasmuksen latautuneisiin katseisiin ja äänenpainoihin. 

 

Kotimaisissa nuortenromaaneissa on viime aikoina esiintynyt poikkeuksellisen paljon itsekeskeisiä ja jopa tunnekylmiä vanhempia, joilta ei riitä ymmärrystä nuoren kasvukivuille. Rasmuksen isä on tässä lajityypissä siitä kaikkein äärimmäisimmästä päästä.

 

"– – toisinaan minusta tuntui, että vanhempani olivat hankkineet minut pelkästä velvollisuudesta jatkaa Weckmanin sukua”, ajattelee Rasmus, joka näkee itsensä usein isän mielivaltaisesti liikuttelemana marionettinukkena.  Isä on purjehtinut  olympiatasolla ja suhtautuu Rasmuksen kilpailuihinkin hyvin voitontahtoisesti. 

 

Rasmuksen ahdinkoa lisää myös äidin työ Brysselissä. Kun tilanne isän kanssa kriisiytyy, asioista on vaikea puhua äidin kanssa lyhyissä puheluissa. Rasmus analysoi tarkasti myös äitisuhdettaan:

 

Niiden kolmen vuoden aikana, jotka hän oli työskennellyt Brysselissä, olin tottunut saamaan hänestä vain palasia silloin tällöin. Kenties juuri sen takia viihdyinkin äidin kanssa niin hyvin. Isompina annoksina hänen määrätietoisuutensa, uteliaisuutensa ja aktiivisuutensa olisivat luultavasti alkaneet käydä hermoilleni.

 

Sukuyrityksen perustanut Rasmuksen isoisä sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalaan. Rasmus käy usein tervehtämässä isoisää ja saa kuulla suvun historiasta. Vähän ennen kuolemaansa isoisä haluaa keventää omatuntoaan ja tapahtumavyyhdit ratkeavat lopussa vauhdikkaasti ja Eetun äidin pelastumisen osalta vähän epäuskottavastikin.

 

Itämeren suojeluteeman ja ekokriittisen lähestymisotteen rinnalla Paasio käsittelee ystävyyden ja nuorten välisen lojaaliuden vivahteita kiinnostavasti ja uskottavasti. Teospari ansaitsee huomiota myös esittelemällä kiinnostavasti purjehdusta sekä harrastuksena että kilpaurheiluna. Kirjan lopussa selitetään purjehdukseen liittyvää erikoissanastoa. 



                                                * * * * *


Kotimainen uusi nuortenkirjallisuus päätyy harvoin ammattiteattereiden ohjelmistoon. Onneksi tamperelainen Ahaa Teatteri pitää ohjelmistossaan myös lasten- ja nuortenkirjoihin pohjautuvia esityksiä. Mila Teräksen samannimiseen nuortenromaaniin pohjautuva Amiraali kantaesitettiin  Ahaassa helmikuussa 2022. Viime syksynä sai ensi-iltansa Katri Kirkkopellon Molli-kuvakirjoihin pohjaava lastennäytelmä Molli ja ystävyyden talo


 

Pinnan alla -näytelmän lavastaja Alisha Davidow on päätynyt
toimivaan ratkaisuun, jossa purjeveneet ovat näyttämöllä pääosassa.
Etualalla Oskar Haartman (Rasmus), takana Roosa Lehtinen (Silja)
ja Teemu Mäkinen (Eetu). Valokuva © Jari Kivelä / Ahaa Teatteri.



Maanantaina sai Ahaa Teatterissa ensi-iltansa nuortennäytelmä Pinnan alla, joka perustuu Leena Paasion nuortenromaaneihin Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan


Dramaturgi-ohjaaja Elina Izarra on koostanut teoksista hyvin koossa pysyvän ja jännitteen säilyttävän esityksen. Näytelmää lähdettiin työstämään jo siinä vaiheessa, kun Paasio oli vasta kirjoittamassa jatko-osaa. 


 

Leena Paasion Itämeri-nuortenkirjojen ensimmäisessä osassa Eetu
ja pikkusisko Isla (Roosa Lehtinen) saavat pärjätä pitkälti omillaan
isän surressa kadonnutta vaimoaan. Myös näytelmässä
sisarusten side on vahva.
Valokuva © Jari Kivelä/ Ahaa Teatteri. 


Ahaa Teatterin esitykset ovat tilattavissa kouluihin, kulttuuritaloihin sekä teattereihin ympäri Suomen ja siksi näyttelijöiden määräkin pidetään produktioissa käytännön syistä suppeana. Jälleen kerran Ahaan näyttelijät taipuvat moniin, keskenään hyvinkin erilaisiin roolisuorituksiin.  

 

Pinnan alla -esitykseen liittyy myös kouluille tarkoitettu ympäristönsuojelua käsittelevä oppimateriaalipaketti.