Viherkasvi johdattaa seikkailuun

  

Anne Muhonen: Monstera Deliciosa 1: Löytäjä saa pitää, 60 sivua. Hertta Kustannus 2023.

 

 

Olen jo pitkään povannut, että viherkasviharrastus rantautuisi jollakin tapaa myös lastenkirjoihin.

 

Aikuisten romaaneissa buumi on jo nähtävillä.

Esimerkiksi Katariina Vuoren Kasvun paikka ja Juurikasvua (Otava 2022 ja 2023) ilkamoivat kepeästi viherkasvimaniasta kärsivän  keski-ikäisen naisen edesottamuksilla.

Elina Airion esikoisromaani Metsässä juoksee nainen (Gummerus 2022) käyttää viherkasveja myös allegoriana mielen hajoamiselle. 

 

Anne Muhoselta on ilmestynyt Avain-kustantamon kautta aiemmin tänä vuonna Vasta-alkajan viherkasvikirja. 

Myös hänen sarjakuva-albumissaan Älä unohda minua (Avain 2021) merkittävänä miljöönä on kukkakauppa.   

 

Monstera Deliciosa -sarjakuvan voi ajatella vinkkaavan silmää aikuiselle peikonlehtiharrastajalle, viittaahan sarjan nimi jättipeikonlehden latinankieliseen nimeen. 

Lapsi voi sen sijaan lukea sarjakuva-albumin ensisijaisesti arkea ja fantasiaa toisiinsa lomittavana yllättävänä seikkailuna.

 

Kolme kaverusta, Alaska, Skippy ja Moussa, löytävät kadulta kummallisen kiven, jossa on kaksi reikää. Pian sen jälkeen he kuulevat läheiseltä roskakatokselta outoa ääntä, joka johdattaa heidät hylätyn jättipeikonlehden luokse. Alaska ottaa kasvin hoteisiinsa.

Mummo tunnistaa heti kasvin jättipeikonlehdeksi.
Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvatarinaan 
Monstera Deliciosa 1: Löytäjä saa pitää (Hertta Kustannus 2023). 

Poika konsultoi puheimitse  mummoaan kasvin tarkemmasta lajimäärityksestä. 

Pian pojan kotiin ilmaantuu Monsteramaisteri Neyney. Tavallisesti se pystyy liikkumaan näkymättömyysviitan turvin huomiota herättämättä, mutta syystä tai toisesta se tulee nyt Alaskalle näkyväksi. 

Neyney ilmiintyy kukkaruukusta, jonne löytökasvi on Alaskan 
äidin avustuksella istutettu. Anne Muhosen kuvitusta sarjakuvatarinaan 
Monstera Deliciosa 1: Löytäjä saa pitää (Hertta Kustannus 2023). 

Juoneltaan tihentyvän fantasiaseikkailun kupeessa kuvataan myös Alaskan perheen tavallista perhearkea: äidilllä riittää kiirettä kaksosten hoidossa, Alaska haaveilee omasta lemmikkieläimestä ja ikävöi isäänsä, joka reissaa paljon valokuvaajana eri puolella maailmaa.   

Neyney ja Alaska  kavereineen lähtevät keskellä yötä suurkäräjille jäljittämään kadonnutta aarretta.  

Seikkailu luvataan saattaa päätökseen  kakkososassa, Ässä hihassa. 

 

Anne Muhosen piirrostyyli on eloisaa ja selkeää. Puhekuplien tekstaus on helppolukuista, joten sarjakuva sopii myös hiljattain lukemaan oppineelle lapselle itse luettavaksi. 

Hertta Kustannus on uusi helsinkiläinen pienkustantamo, jonka ensimmäisen vuoden valikoimaan mahtuu lastenkirjojen lisäksi muun muassa fantasiaa, scifiä ja elämäntaito-oppaita aikuisille.  

 

Vihreä väri rauhoittaa, myös lastenkirjoissa

 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha, 40 sivua, Teos 2021.

Maria Vuorio & Leena Lumme: Annin päivä, 39 sivua, Lasten oma kirjakerho. Kuukauden kirja 146. Sanomaprint 1987.

Hannu Mäkelä & Kristiina Louhi: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille, 43 sivua, Tammi 1996.

 

Kuluvalla viikolla vietetään kolmatta kertaa Huonekasviseuran ja Puutarhaliiton valtakunnallista huonekasviviikkoa.

 

Viherkasveista on tullut trendikäs harrastus, joka kiinnostaa myös aiempaa nuorempia. 

Koronasta johtuvien poikkeusolojen takia moni on myös viettänyt enemmän aikaa kotona ja hankkinut viherkasveja ilahduttamaan arkeaan. 

Parasta harrastuksessa on oman kokemukseni se, että alkuun voi päästä pienelläkin budjetilla, kun pyytää pistokkaita ystäviltä. Siksi viherkasveissa on potentiaalia myös lasten ja nuorten harrastukseksi.

Fredrika Runeberg oli monen muun avunsa lisäksi myös viherpeukalo. 

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen suurnaisia -sarjan neljännessä osassa kerrotaan, kuinka Porvoon Kroksnäsiin perheen kesäpaikalle matkaa joka vuosi myös 

– –  veneellinen ruukkukasveja. Välillä ne kasvat niin, että takaisin tullessa kasveja on jo kaksi veneellistä.

Kuvatietokirja piirtää monipuolisen kuvan Fredrika Runebergin elämästä. 

Johan Ludvig Runeberg tuki ja kannusti puolisoaan tämän omissa taiteellisissa pyrkimyksissä.

J. L. Runebergin kuoleman jälkeen Fredrika muutti Helsinkiin.

Muuttokuormaan on kirjattu 42 huonekasvia: ruukkuruusuja, kenties myös viuhkapalmuja, pelargonioita, peikonlehtiä, rahapuita ja oleantereita. Fredrika hoivaa kasvejaan rakkaudella. Hän lepää olohuoneensa puutarhassa palmun katveessa.

Fredrika Runebergin viherkasviharrastus tiivistyy hienosti
tähän Sanna Pelliccionin kuvituskuvaan, joka yhdistää Runebergin
vähemmän tunnetun potrettivalokuvan akvarellikuvitukseen. Pelliccionin
kuvitusta Leena Virtasen tekstiin kuvatietokirjassa
Fredrika! (Teos 2021).

Runebergien kotimuseossa Porvoossa vaalitaan Fredrikan viherkasviharrastusta, sillä museossa on edelleen Fredrika Runebergin pistokkaista otettuja viherkasveja.

Maria Vuorion ja Leena Lumpeen Annin päivä on viehättävä kurkistus 1950–60-luvun taitteen lapsuuteen.    

Nykylapsen kannalta menneen ajan patina näkyy tekstissä hauskasti: aamulla herätessä on niin kylmä, että varpaita palelee, äidillä on lukunuttu ja Annin suurin aarre ovat hollantilaiset kukkasipulikuvastot.

Annin päivän ilmestymisen aikaan Leena Lumme oli vasta aloittelemassa uraansa lastenkirjakuvittajana. Kuvituksesta tunnistaa jo Lumpeen herkkyyden kuvata lasten ilmeitä, eleitä ja asentoja. 

Kuva Bonzo-lelukoirasta, ajankohtaa ilmentävä vaatemuoti ja muut yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. 

 

Lumpeen kuvituksessa on paljon samaa kuin ruotsalaisten kuvakirjojen nostalgisessa tyylissä: kuvista huokuu lämmintä yhdessäoloa, perheyhteyttä ja arkista puuhakkuutta, johon tekee mieli samaistua ja hypätä kuvaan sisälle, leikkimään yhdessä Annin ja hänen ystäviensä kanssa.

Vaivihkaisesti Maria Vuorion tekstissä sivutaan monia tärkeitä aiheita: isossa lapsiperheessä tyypillistä sisarkateutta, mustasukkaisuutta pikkusisaruksesta, ystävien välistä nahistelua ja ajoittaista valtataisteluakin. 

Paperinuket viherkasviviidakossa. Leena Lumpeen
kuvitusta Maria Vuorion tekstiin kuvakirjassa Annin päivä
(Sanomaprint 1987). 

Kukkasipulikuvastojen lisäksi Anni arvostaa muutenkin viherkasveja. Paperinukkeleikeissä ikkunalaudan viherkasvit muodostavat nukeille hauskan kukkatarhan.

 

Anni päättää kutsua parhaan ystävänsä Leenan yökylään, sillä yönkuningatar -kaktuksen, Selenicereus grandifloruksen, kukinto aukeaa todennäköisesti hyvin pian. Sen kukinto kestää vain lyhyen hetken, ja Anni haluaa tulenpalavasti kokea sen ihmeen.

– – Juuri kun uni on sakeinta ja makeinta, äiti tulee ja taputtaa Annia olkapäähän. Anni ponnahtaa pökkyräisenä ylös ja kysyy kovalla äänellä, mitä on tapahtunut. Vasta sitten hän muistaa! Hän ravistelee kovakouraisesti Leenankin hereille.

Nuppu on puoliksi auki! Se loistaa ikkunalaudalla kuin soikea lamppu. Anni ja Leena tallustavat vähän viluisina isoon huoneeseen, nuuhkivat kylmää ilmaa. Kaktuksen kukasta lähtee kuulas, ihana tuoksu. Anni on kuvitellut, että kuutamo tuoksuu samalta. Tai keijut!

Kun kukka aukeaa, se aivan kuin kurottaa kaulaansa ja avaa vasta sitten hienon, hohtavan valkoisen teriönsä. Tytöt katsovat kukkaa totisina. Isä haluaa kokeilla uutta kameraansa ja ottaa heistä valokuvan. Anni ja Leena seisovat kumminkin puolin suurta kukkaa; heistä tuntuu vähän samalta kuin prinsessoina satunäytelmässä.

Yönkuningattaren nopea kukinto tallentuu
Annin piirrokseen. Leena Lumpeen kuvitusta Maria Vuorion
 tekstiin kuvakirjassa Annin päivä (Sanomaprint 1987).   

Ja aamulla yönkuningattaren kukka on jo kuihtunut ja pudonnut lattialle. Anni piirtää siitä vielä kuvan ja värittää sen puuväreillä: "Sillä lailla hän saa sen talteen."

 

Viherkasvien terapeuttinen merkitys tulee kauniisti esiin Hannu Mäkelän ja Kristiina Louhen kuvitetussa lastenromaanissa Tyttö ja unen kukka. 

 

Liisa on ollut pitkään sairaana ja vanhemmat ovat asiasta huolissaan. 

 

Unessa Liisa päätyy pieneen punaiseen, mummolaa muistuttavaan tupaan, joka näyttäytyy eräänlaiseen elämän ja kuoleman odotustilana. 

 

Pieni talo täynnä viherkasveja. 

Kristiina Louhen kuvituksessa näkyy hänen oma 
viherkasviharrastuksensa. Louhen kuvitusta Hannu
Mäkelän tekstiin lastenromaanissa
Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996).

 

– –  Oli neljä ikkunaa, yksi jokaisella seinällä, ja ikkunalaudoilla kukkia, niin paljon kuin niille mahtui. Ne peittivät valoa, siksi huoneessa oli hämärä. Ja kun tyttö käänsi katsettaan hän näki, että kaikenlaisia ruukkukasveja oli huoneen seinustoillakin. Miten niitä näin paljon yhteen pikkutaloon oli siunaantunut? Ei, tämä oli jo liikaa, vähän niin kuin sadussa. Ja siksi kai ne kukat nostelivat lehtiään ja suoristivat varsiaan ja käänsivät kauniit kasvonsa kohti tyttöä ja alkoivat puhua yhteen ääneen. – – 

 

Unessa tyttö voimaantuu viherkasvien äärellä. 

Hän sitoutuu hoitamaan niitä ja kasvit myös kärttävät häntä jäämään tupaan pysyvästi. Mutta koti vetää äkkiä tyttöä voimakkaasti puoleensa… 

Vaatimaton kaktus pyytää Liisaa jäämään vielä yhdeksi yöksi.  

 

– – Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt. Ja niin pienestä ja piikikkäästä kaktuksesta syntynyt. 

 

Näkikö hän oikein, uneksiko vain, ei. Sillä pikku kaktus katsoi häneen ylpeänä ja kysyi sitten:

 

– No, kannattiko odottaa. 

 

Eikä tyttö voinut muuta kuin hymyillä. Kaktus oli tiennyt mitä tapahtuisi: se oli halunnut näyttää hänelle kukkansa, ei vain ollut voinut puhua siitä mitään. Ja hän… hän oli jaksanut odottaa… kuitenkin. Ja kaktuksen kukka kohosi siihen aivan hänen silmiensä eteen ja avautui aina vain ja päästi äänenkin, se soi kuin taivaan torvi. 

Olennaista on, että kauniin kukan saa lukija ja kuvan katsoja kuvitella mieleisekseen ihan itse.   

Kun Liisa herää, äiti huomaa heti kuumeen laskeneen ja on helpottunut.

Myöhemmin Liisa haluaa hankkia omia viherkasveja. Kukkakaupassa huomio kiinnittyy myös pieneen, vaatimattomaan kaktukseen.

 

Hannu Mäkelän teksti on hänelle tyypillistä pohdiskelevan poljennon rytmittämää ajatusten virtaa.

 

Kristiina Louhen vesiväriä ja tussia yhdistävä kuvitus tuo tarinaan sananmukaisesti juurevuutta ja konkretiaa. 

 

Huomiota ansaitsevat myös sisäkansien herkät grafiikan vedokset kasvien yksityskohdista, siemenistä ja nupuista.

 

 

Lasten tietokirjoja viherkasvien kasvattamisesta ja kasvun ihmeestä:

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

 

Eva Rönnblom: Nuoren viherpeukalon opas, suom. Ilona Sevelius, Kustannus-Mäkelä 2001.

 

Tiina Suominen: Kas kas kasvamaan, kuv. Leena Airikkala, Tammi 1995.

  

Sue Tarsky, Grahame Corbett & Amanda Severne: Ikkuna- ja parvekekukat, Nuori puutarhuri 1, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Sue Tarsky, Will Giles & Jane Wolsak: Huonekasvit, Nuori puutarhuri 2, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Rosemary Verey, Barbara Firth, Elizabeth Wood & Jane Wolsak: Mauste- ja tuoksuyrtit, Nuori puutarhuri 3, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Sue Tarsky, Grahame Corbett, Will Giles & Jane Wolsak: Mehikasvit, Nuori puutarhuri 4, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Christina Björck & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1980.

 

Annin päivän arvio on julkaistu aiemmin Lastenkirjahyllyssä syyskuussa 2010 ja Tyttö ja unen kukka -kirjan arvio syyskuussa 2020.  

 

 

Ihmeellinen kukka

Hannu Mäkelä & Kristiina Louhi: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille, Tammi 1996.

 

Olen jo hyvän aikaa povannut lastenkirjallisuuteenkin jonkinlaista viherkasvibuumia. 

 

Sen verran iso trendi viherkasvit ovat sisustuksessa.   

 

Kuluvalla viikolla vietetään Huonekasviseuran ja Puutarhaliiton valtakunnallista huonekasviviikkoa.  

 

Teemaviikon kunniaksi luin uudelleen Hannu Mäkelä ja Kristiina Louhen lastenkirjan Tyttö ja unen kukka.

 

Tyttö on ollut pitkään sairaana ja vanhemmat ovat asiasta huolissaan. 

Tyttö, Liisa, on unen ja valveen rajamailla.

Tytön ihmetys viherkasvien äärellä tulee
hienosti esille kehon kielessä ja ilmeessä.
Kristiina Louhen kuvitusta Hannu Mäkelän tekstiin
lastenkirjassa Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996).  

Unessa Liisa päätyy pieneen punaiseen, mummolaa muistuttavaan tupaan, joka näyttäytyy eräänlaiseen elämän ja kuoleman odotustilana. 

Pieni talo täynnä viherkasveja. 

 

– –  Oli neljä ikkunaa, yksi jokaisella seinällä, ja ikkunalaudoilla kukkia, niin paljon kuin niille mahtui. Ne peittivät valoa, siksi huoneessa oli hämärä. Ja kun tyttö käänsi katsettaan hän näki, että kaikenlaisia ruukkukasveja oli huoneen seinustoillakin. Miten niitä näin paljon yhteen pikkutaloon oli siunaantunut? Ei, tämä oli jo liikaa, vähän niin kuin sadussa. Ja siksi kai ne kukat nostelivat lehtiään ja suoristivat varsiaan ja käänsivät kauniit kasvonsa kohti tyttöä ja alkoivat puhua yhteen ääneen. – – 

 

Unessa tyttö voimaantuu viherkasvien äärellä. 

Hän sitoutuu hoitamaan niitä ja kasvit myös kärttävät häntä jäämään tupaan pysyvästi. Mutta koti vetää äkkiä tyttöä voimakkaasti puoleensa… 

Kaktuksen nopeasti kuihtuva kukinto toimii
myös vertauskuvana elämän lyhyydestä
ja katoavaisuudesta. Kristiina Louhen kuvitusta
Hannu Mäkelän lastenkirjaan Tyttö ja unen kukka
(Tammi 1996). 

Vaatimaton kaktus pyytää Liisaa jäämään vielä yhdeksi yöksi.  

 

– – Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt. Ja niin pienestä ja piikikkäästä kaktuksesta syntynyt. 

 

Näkikö hän oikein, uneksiko vain, ei. Sillä pikku kaktus katsoi äneen ylpeänä ja kysyi sitten:

 

– No, kannattiko odottaa. 

Eikä tyttö voinut muuta kuin hymyillä. Kaktus oli tiennyt mitä tapahtuisi: se oli halunnut näyttää hänelle kukkansa, ei vain ollut voinut puhua siitä mitään. Ja hän… hän oli jaksanut odottaa… kuitenkin. Ja kaktuksen kukka kohosi siihen aivan hänen silmiensä eteen ja avautui aina vain ja päästi äänenkin, se soi kuin taivaan torvi. 

Olennaista on, että kauniin kukan saa lukija ja kuvan katsoja kuvitella mieleisekseen ihan itse.   

Kun Liisa herää, äiti huomaa heti kuumeen laskeneen ja on helpottunut.

 

Kukkakaupan kaktusvalikoimaa. 
Kristiina Louhen kuvitusta
Hannu Mäkelän tekstiin lastenkirjassa 
Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996). 

Myöhemmin Liisa haluaa hankkia omia viherkasveja. Kukkakaupassa huomio kiinnittyy myös pieneen, vaatimattomaan kaktukseen.

 

Hannu Mäkelän teksti on hänelle tyypillistä pohdiskelevan poljennon rytmittämää ajatusten virtaa.

 

Kristiina Louhen vesiväriä ja tussia yhdistävä kuvitus tuo tarinaan sananmukaisesti juurevuutta ja konkretiaa. 

 

Huomiota ansaitsevat myös sisäkansien herkät grafiikan vedokset kasvien yksityskohdista, siemenistä ja nupuista.

 

 

Muita lastenkirjoja viherkasvien kasvattamisesta ja kasvun ihmeestä:

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

Tiina Suominen: Kas kas kasvamaan, kuv. Leena Airikkala, Tammi 1995.

 

Maria Vuorio & Leena Lumme: Annin päivä, Lasten Oma Kirjakerho 1987.

 

Sue Tarsky, Grahame Corbett & Amanda Severne: Ikkuna- ja parvekekukat, Nuori puutarhuri 1, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Sue Tarsky, Will Giles & Jane Wolsak: Huonekasvit, Nuori puutarhuri 2, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

Rosemary Verey, Barbara Firth, Elizabeth Wood & Jane Wolsak: Mauste- ja tuoksuyrtit, Nuori puutarhuri 3, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

Sue Tarsky, Grahame Corbett, Will Giles & Jane Wolsak: Mehikasvit, Nuori puutarhuri 4, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Christina Björck & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1980.

 

 

 

”Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt”

Hannu Mäkelä: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille. Kuvittanut Kristiina Louhi. 43 sivua. Tammi 1996. Ulkoasun suunnittelu Tiina Heikkonen.

Rouva Huulle viherkasvit ovat tärkeitä. Ilman niitä koti tuntuisi peräti kalsealta ja hengettömältä. 

Näin kesällä monet viherkasvit pääsevät ulkoilemaan. Tosin viimeaikaiset taajaan vaihtuvat säätilat ovat kurmuuttaneet monia kasveja: raekuurot ovat silponeet mummonpalsamin lehdet ja isoposliinikukka on ollut vähällä hukkua veteen vaikka onkin lymyillyt omenapuun oksiston suojissa amppelissa.

Kesällä on hauskaa lukea myös lastenkirjoja, joissa kerrotaan kukkien hoitamisesta. Taannoin kirjoitin Lastenkirjahyllyssä Maria Vuorion ja Leena Lumpeen kuvakirjasta Annin päivä, jossa Anni ja hänen ystävänsä valvovat yöllä nähdäkseen yönkuningattaren kukkivan. 

Kummipoikani Kuutti, 6, kuunteli äskettäin samaa kirjaa herkeämättä äitinsä ääneen lukemana.

Hannu Mäkelä on maininnut Zacharias Topeliuksen yhtenä  lukijahistoriansa keskeisenä viitoittajana. 

Yhtymäkohtia topeliaanisen satumaailman ja Mäkelän lastenkirjojen eetoksen välillä löytyykin paljon: Herra Huu on hyvin isänmaallinen ja kotipaikkasidonnainen. Monet Mäkelän lastenkirjojen lapsisankarit ovat myös järkiään punaposkisia, oikeudentuntoisia luonnon oikeuksien puolesta puhujia. Topeliuksella on satuja sairaista lapsista: sellaisen toisinto on myös Mäkelän ja Kristiina Louhen lastenkirja Tyttö ja unen kukka, jossa Liisa käy kuoleman porteilla.

Pikkuruisessa tuvassa sairasvuoteelta jalkeille noussut Liisa saa nyt vastavuoroisesti hoivata kukkia: kastella niitä ja puhella niille kannustavasti. Kristiina Louhen kuvitusta Hannu Mäkelän tekstiin kuvakirjassa Tyttö ja unen kukka, Tammi 1996. 

Kuumeen horteinen uni tarjoaa Liisalle samalla mahdollisuuden päästä toiseen todellisuuteen, unimaailmaan.

Tämä on unta, tyttö järkeili, ja kun uni jatkuu, se auttaa minua. Ja siitä saattaa myös herätä, jos eteen tulee oikein paha paikka. Niinpä tyttö rohkaistui, otti askeleen ja toisenkin, kulki niitylle ja alkoi katsella ympärilleen. 

Pieni oli niitty, pieni ja pehmeä ja vihreä, hyvä sitä pitkin oli kävellä. Niityn laidalla virtasi pikkuinen joki yhtä pikkuiseen lampeen. Ja lammen rannalla oli pikkuinen tupa, samanlainen kuin mummolla oli ollut. Silloin kun vaari oli vielä elänyt. 

Samanlainen, mutta itse asiassa tämä oli vielä pienempi; juuri kuin tytölle tehty.

Tuvasta tyttö löytää monia viherkasveja – muun muassa kliivian, peikonlehden, jucca-palmun, saint-paulian ja tuoksupelargonin. Eniten tyttöön vetoaa kuitenkin jörö, pölyinen ja piikikäs kaktus.  

Kaktus on "jörö, pölyinen ja piikikäs". Karu ulkomuoto kätkee kuitenkin salaisuuden, josta myös tyttö pääsee osalliseksi. Kristiina Louhen kuvitusta Hannu Mäkelän tekstiin kuvakirjassa Tyttö ja unen kukka, Tammi 1996. 

Tytön ihmetykseksi kasvit puhuvat hänelle. Ne maanittelevat tyttöä jäämään tupaan kasveja hoivaamaan, mutta tyttö tuntee viihtymisestään huolimatta outoa vetoa takaisin kotiin. Mutta ennen kotiin lähtöä kaktus haluaa näyttää tytölle jotain todella kaunista.

Kristiina Louhen herkkä akvarellikuvitus tallentaa viherkasvit kukin omina persooninaan. Kuvissa on uhkeaa symboliikkaa, mutta riittävän lapsentajuisessa muodossa. 

Tyttö palaa kotiin ja voimistuu vähitellen ankaran taudin kurimuksesta. Tyttö ilmoittaa äidilleen haluavansa paljon viherkasveja ja myös kaktuksen.  Mutta tämä kaktus ei tytön pettymykseksi puhu eikä pukahda saati muutenkaan osoita viihtymisen merkkejä. Tyttö vierailee vielä kerran unen tuvassa, ja saa sieltä kotiin viemisenä malttia, kärsivällisyyttä ja luottamusta siihen, että elämä ajoittaisista vastuksistakin huolimatta kantaa.

Mäkelän salaviisas satu puhuttelee aikuista ja lasta, kumpaakin tavallaan. Sen merkiksi kirjailija on nimennytkin sadun kuuluvan alaotsikossa sekä lapselle että aikuiselle.

Kirja kuin kaunis kukka…

Leena Krohn: Auringon lapsia. Kuvitus Inari Krohn. 80 sivua. Teos 2011. Graafinen suunnittelu Sofia Wilkman.











Toivottavasti Teoksen markkinointiosasto on ymmärtänyt ryhtyä yhteistyöhön kukkakauppojen kanssa. Leena Krohnin Auringon lapsia on sellainen kirja, jonka pitäisi olla myynnissä kaikissa floristiikkaan kunnianhimoisesti suhtautuvissa alan erikoisliikkeissä. Mikä mainio liikeidea: kukka ja kirja samassa paketissa: lohduksi surevalle, kyläilytuliaiseksi tulppaanikimpun kera tai yllätyslahjaksi ystävälle.

Orvokki on noin kymmenvuotias koulutyttö, joka elää idyllisessä pikkukaupungissa naisten hallitsemassa pienperheessä. Orvokin kasvatus on hajautettu äidin, tädin ja mummon kesken. Omalaatuinen eno toimittaa perheen miehen virkaa, miten parhaiten taitaa.

Orvokki saa viikon mittaisen pestin kukkakaupan lähettinä. Senseitsemänkukkaa-nimisen kukkakaupan omistaja neiti Horsma lähettää Orvokin joka päivä toimittamaan kukkalähetyksiä eri puolille kaupunkia. Orvokki vie kukkia monen lapsen riuduttamalle yksinhuoltajaäidille, joka kerää vielä voimia lapsivuoteessa, ylioppilaalle, vangille, luulotautiselle vanhalle rouvalle sairaalaan, professorille, oopperalaulajattarelle, kaupungin pormestarille, entiselle kauneuskuningattarelle ja taikurin hautajaisiin. Kukkien ja ihmisten kohtaaminen koulii Orvokin ymmärrystä elämän kiertokulusta ja ihmismielen oikullisuudesta.

Ja niin Orvokki oppii viikon aikana paljon, itsestään ja elämästä ylisummaan. Neiti Horsma opastaa häntä kunnioittamaan ja ymmärtämään kukkien kieltä:

– Mutta mikä oli kaikkein ensimmäinen kukka? Orvokki kysyi.
– Sitäpä ei kukaan voi tietää, mutta ensimmäiset kukat ilmestyivät rannoille ja kosteikkoihin, sinne missä ne saivat tarpeeksi juotavaa. Ja sinne, missä aurinko paistoi lämpimimmin. Sillä kukat ovat auringon lapsia. Kukat kukoistivat ja kuihtuivat, niiden lehdet ja varret maatuivat, ja kun vuosituhannet vierivät, tämä tähti muuttui yhä kauniimmaksi ja hedelmällisemmäksi. Kukkien vuoksi mekin voimme elää täällä.
– Eikö olisi ihmisiä, jos ei olisi kukkia? Orvokki kysyi yllättyneenä. – Niinkö tärkeitä kukat ovat?
– Niin minä ajattelen, neiti Horsma sanoi. – Se ajatus sopii kukkakauppiaalle, eikö vain?

Vuonna 2008 ilmestyneen Kotini on Riioraa –kirjan tapaan Leena Krohn (s. 1947) antaa – lähinnä aikuislukijan huvitukseksi – muutamia vihjeitä teoksen tapahtuma-ajasta. Kevyesti mainitaan, kuinka Orvokki haluaisi lukea kirjakaupan ikkunassa näkemänsä kirjat, brittiläisen Erik Linklaterin lastenkirja Kuussa tuulee (WSOY 1947) ja Marjatta Kurenniemen saturomaani Kuinka-Kum-maa-on-kaikkialla (Tammi 1954). On ilmiselvää, että romaanin tunnelmassa ja herkissä muistikuvissa on paljon häivähdyksiä Krohnin omasta lapsuudesta.

Leena Krohn liikkuu suvereenisti ikärajattomalla kirjallisuuden alueella. Auringon lapsia on aivan kirjaimellisesti ymmärrettynä monenikäisten kaunokirjallisuutta. Auringon lapsia on miellyttävällä tavalla vanhanaikainen lasten romaani, jonka punnittu kieli ja ilmaisu hivelevät silmää ja korvaa.

Krohn ei kirjoita mitään lapsen pään yli, sillä romaanin ydin avautuu sekä lapselle että aikuiselle. Orvokki ihmettelee suurin totisin silmin elämän vivahteita ja virittää lukijankin tähän samaan naiivin-uteliaaseen elämäntapaan.

Ihanteellista? Toki, mutta jostain syystä tällaiselle idealismille on mielestäni juuri nyt tilausta.



Esteettisesti jo itsessään nautittavan lukuelämyksen kruunaa vielä visuaalinen loppusilaus: Inari Krohnin käsin väritetyt grafiikan vedokset ovat kunnianosoitus saksalaiselle luonnontieteilijä-kuvittaja Maria Sibylla Merianille (1647–1717). Merian teki tarkkoja maalauksia (ks. kuva vasemmalla) tutkimistaan hyönteisistä ja kasveista.


Inari Krohnin tarkat kasvitutkielmat ovat kuin vanhoista luonnontiedon kirjoista tai opetustauluista. Vaikka lapsi ei välttämättä tuntisikaan vielä vetoa näihin jumalaisen kauniisiin kasvikuviin sinänsä, hän oivaltaa varmasti kasvien symboliikan ja kuvakielen merkityksen.