Tervetullut ja konstailematon kuvakirjasarjan avaus

Saija Uusi-Viitala & Karin Niemi: Aamu ja salaperäinen seteli, 29 sivua, Myllylahti 2024. 

 

 

Minä olen niin kuin sinä tai kuka tahansa muu. 

Tässä on oma pieni pyörätuolini. Liikun sillä  paikasta toiseen, koska en voi kävellä.  

Näin mutkattomasti Aamu ja salaperäinen seteli -kuvakirjan keskushenkilö esittelee itsensä.

Kuvakirja ilahduttaa minua kahdestakin eri syystä.

Kyse on ensinnäkin kummankin tekijän esikoisteoksesta. 

Vaasalainen kirjastovirkailija ja kirjavinkkari Saija Uusi-Viitala kirjoitti kirjan oman perheensä ja liikuntarajoitteisen tyttärensä kokemuksista. Tällainen kirjoittajan/ kuvittajan omakohtainen motiivi on lastenkirjoissa aiempaa yleisempää.

Kirjan kuvittaja Karin Niemi on entuudestaan tuttu monien kirjankansien suunnittelijana.  

Toisekseen kirja ilahduttaa minua siksi, että se on jälleen yksi todiste siitä, kuinka lastenkirjallisuuden lapsikuva monipuolistuu. 

Pyörätuolilla liikkuva Aamu ei kuvakirjan sankarina ole reppana, rassukka tai säälin kohde. 

Hän on sinut itsensä kanssa ja viestii valoisalla olemuksellaan, ettei muidenkaan tarvitse olla hänestä huolissaan.

Yhdenvertaisen arjen todentaminen voi olla näin konkreettista.
Karin Niemen kuvitusta Saija Uusi-Viitalan tekstiin
kuvakirjassa Aamu ja salaperäinen seteli 
(Myllylahti 2024).

Saija Uusi-Viitalan kirjan kimmokkeena oli havainto, että Suomessa ei juurikaan ole kirjoitettu lastenkirjoja, joissa olisi keskushenkilönä liikkumiseen apuvälineitä tarvitseva lapsi. 

Toki muutamia kirjoja löytyy, aivan viime vuosiltakin (ks. lista alla), mutta valikoiman runsastuminen on yksinomaan hyvä signaali.

Aamu ja salaperäinen seteli -kuvakirjan modernius korostuu erityisesti, kun sitä vertaa 44 vuotta sitten, vuonna 1980 julkaistuun ruotsalaiseen Jan Lundbergin ja Margareta Bergner Samuelssonin kuvakirjaan Maria on liikuntavammainen (Gummerus 1980), joka jo nimellään alleviivaa päähenkilönsä erityisyyttä. 

Ruotsalaisessa verrokkikirjassa fokus on kokonaan päähenkilön liikuntavammassa. Kirja kertoo 9-vuotiaan Marian arjesta kotona ja koulussa. Koulussa hän tarvitsee monin tavoin apua ja tukea. 

Uusi-Viitalan ja Niemen kuvakirjassa Aamun pyörätuoli ei todellakaan hidasta hänen menoaan. Tyttö liikkuu  vallan ketterästi ilman apuakin, mutta antaa toki ystäviensä, kaksosten Pajun ja Pietan, toisinaan työntää pyörätuolia, koska se on heidän mielestään niin hauskaa. 

Kuvakirjan varsinainen jännite rakennetaan kuitenkin arkisesta tilanteesta, jossa lapset joutuvat pohtimaan oikean ja väärän välistä dilemmaa. Pietan mielestä hän voi aivan hyvin pitää maasta löytämänsä setelin ja kartuttaa sillä skuuttikassaansa.

Keskushenkilöiden katse ja kehonkieli on olennainen
osa kuvakirjan jännitettä. Karin Niemen kuvitusta Saija
Uusi-Viitalan tekstiin kuvakirjassa Aamu ja salaperäinen seteli
(Myllylahti 2024).

Kun ilmenee, että setelin pudottanut henkilö kaipaa rahaansa, asetelma mutkistuu.

Selkeän, konstailemattoman tarinan avulla voidaan lähteä keskustelemaan lapsen tai lapsiryhmän kanssa rehellisyydestä ja suoraselkäisistä toimintavoista.

Jo pienikin lapsi  osaa varmasti sen verran yhteenlaskua, että hoksaa, kuinka rehellisyys kannattaa!  

Tyttöjen rehellisyys koituu lopulta kaikkien iloksi.
Karin Niemen kuvitusta Saija Uusi-Viitalan tekstiin
kuvakirjassa Aamu ja salaperäinen seteli 
(Myllylahti 2024). 

 

Tarinan ja kuvituksen selkeyden ja samastuttavuuden puolesta Aamu ja salaperäinen seteli muistuttaa paljon Anneli Katon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta -sarjaa. Tällaisille arkitarinoille on kysyntää.

 

Lisää kirjoja liikuntavammaisista tai -rajoitteisista lapsista ja nuorista:

 

Sari Airola: Lumiyö, Karisto 2022 / kuvakirja

 
Reija Kaskiaho: Silmänräpäys, Mylllylahti 2022 / nuortenromani
 
Ansu Kivekäs: Raakaversio, Tammi 2022 / nuortenromaani
 
Essi Raekoski: Kuminakujan Julle ja Kauri hiipparijahdissa, Arktinen banaani 2021 / lastenromaani 
 
Karin Erlandsson & Hannamari Ruohonen: Pussel. En bok om rättigheter, Ålands handikappförbund r.f. 2021 / kuvakirja 
 
Tuula Kallioniemi: Rottaklaani, Otava 2008 / lasten- ja varhaisnuortenromaani 
 
Heljä Liukko-Sundström: Olli ja Dolli. Tarina ystävyydestä, Otava 2005 / kuvakirja

Varpu Vilkuna: Rulla, Tammi 2009 / nuortenromaani
 
Tuula Kallioniemi: Reuhurinne-sarja, kuv. Jii Roikonen, Otava 1998–2001 / helppolukuinen lastenkirjasarja
 
Tony Ross & Jeanne Willis: Susanna nauraa, suom. Atso Mäkelä, Kustannus-Mäkelä 2000 

Jussi Syynimaa & Maileena Kurkinen: Poika ja variksenpoika, Otava 1986 / kuvakirja 

Jan Lundberg & Margareta Bergner Samuelsson: Maria on liikuntavammainen, suom. Kaija Kauppi, Gummerus 1980

Muistojen äärellä, lapset, aikuiset ja ikäihmiset

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! Kirjailija Eeva kilven polut, muistot ja viisaat sanat, 37 sivua, Teos 2020.

Teini-iässä kirjoitin runovihkooni monia Eeva Kilven runoja. Niiden siekailematon elämänasenne ja naisen arjen kuvaus tekivät minuun vaikutuksen. 

Luin paljon runoja, laidasta laitaan, mutta Kilven vähäeleinen mutta silti hiljaa julistava ote oli jotakin sellaista, johon en ollut aiemmin törmännyt.

Jälkeen päin olen miettinyt, että Kilven runot maadoittivat minua suomalaiseen naiseuteen ja antoivat paremman samaistumispinnan kuin lukemani Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli tai Marilyn Frenchin Naistenhuone.

Muutaman hellepäivän aikana olen kuunnellut perä jälkeen äänikirjoina Eeva Kilven Punaisen muistikirjan, Sinisen muistikirjan ja Kuolinsiivouksen ja tunnistanut niistäkin nuoruudestani tutun kilpimäisen tavan puhutella naista. 

Kesämökin lähiluonto ja sen eläimet ovat tärkeässä osassa 

myös Eeva Kilven teoksissa Punainen muistikirja ja 

Sininen muistikirja. Sanna Pelliccionin kuvitusta 

Leena Virtasen tekstiin kuvatietokirjassa Eeva!

 (Teos 2020).

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin tietokuvakirja Eeva! todistaa ehkä Suomen supernaisia -sarjan kolmesta kirjasta parhaiten sen, kuinka henkilön elämään perustuva kuvakirja todellakin on monenikäisiä puhutteleva, ikärajaton teos.

Edelliset osat  jo edesmenneistä kirjailija ja kansalaisaktivisti Minna Canthista ja taiteilija Ellen Thesleffistä eivät välttämättä tämän uutuuden tavoin aiheensa tai kohdehenkilöiden elämänvaiheiden puolesta itsestään selvästi kiinnosta lasta. 

Leena Virtanen on kuitenkin löytänyt ällistyttävän paljon kuvaamiensa naisten elämästä yleisiä, vastaanottajan ikään sitoutumattomia huomioita tai tilanteita, jotka havahduttavat myös pienen lapsen. 

Lapsi on vain ensin jollakin konstilla viekoiteltava tietokuvakirjan äärelle. 

Kodin lämpö ja turva saa kontrastikseen pommikoneiden 

aikaansaaman tuhon.Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena Virtasen 

tekstiin kuvatietokirjassa Eeva! (Teos 2020).

Leena Virtanen on tiheällä kammalla seulonut aineistoaan, josta kuultaa hienosti Eeva Kilven oma humaani ääni. 

Vaikeat ja traumaattiset muistot, kuten lapsuuden perheen evakkomatka   Hiitolasta Karjalasta sodan jaloista on kuvattu pääosin Sanna Pelliccionin kuvituksen kautta – ikkunoista näkyvinä pommikoneina ja Viipurin evakkojunan saapumisena. 

Ulkopuolisuuden, vierauden ja surun tunnot aistii varmasti parhaiten se, joka on itse näitä suuria tunteita elämässään kokenut.

Sarjan kirjoista Eeva! koskettaa eittämättä ikäihmisiä. Kirja voisi toimia myös kannustimena muistella omaa elämäänsä erilaisissa ikäihmisten hoitolaitoksissa. 

Pelliccioni hyödyntää osittaisessa kollaasikuvituksessaan valokuvaa, päiväkirjan lehtiä ja kankaita. 

Väreillä on edellisten osien tapaan iso symbolinen merkitys. 

Vasemmalla Eeva Kilven runo "Lapseni pöydän ympärillä: nämä ovat
 niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu olemaan hyvä" Sanna Pelliccionin 

koskettavana tulkintana. Pelliccionin kuvitusta Leena 

Virtasen tekstiin kuvatietokirjassa Eeva! (Teos 2020).

Kirjassa on myös muutamia Kilven runoja. 

Erityisen koskettava on Pelliccionin kuvituskuva runoon ”Lapseni pöydän ympärillä” . Sen  äärellä jälleen esitän hartaan toiveen siitä, että runoutta ryhdyttäisiin paljon enemmän kuvittamaan myös aikuisille. 

Virpi Talvitien kuvitus aikuisten runokokoelmaan, Tittamari Marttisen Äidin karkkipäivään, on edelleen yksinäinen helmi kotimaisessa tarjonnassa. 

Leena Virtanen puhuttelee – ikään kuin Kilven suulla – sukupolvien ketjuun liittyviä  lapsilukijoita:

Te suloiset hurjat lapset. Jonakin päivänä te ymmärrätte paremmin, mitä tarkoittaa muistaminen ja ikävöiminen. Mutta ette ihan vielä. (Sitten te voitte lukea lisää minun sanojani.

Kirja huokuu kiireetöntä yhdessäoloa, kuten tässä isoäidin ja 

lastenlastenlasten yhteisessä pihakeinukuvassa. 

Sanna Pelliccionin kuvitusta Leena 

Virtasen tekstiin kuvatietokirjassa Eeva! (Teos 2020).

Kun kirjan nimi jää helposti mieleen

Arttu Unkari: Isämies ja räjähtävä kakka, kuvittanut Kai Vaalio,175 sivua, Otava 2020. 

Tämä kirja on pottakikkare.  

Tässä kirjassa ei niin mikään ole hauskaa.    

Lapsikin kirjoittaa paremmin kuin tämä kirjailija!  

Ei ole hyvä merkki, jos kirja on ennalta-arvattava.   

Tässä kirjassa ilo ei ole kenenkään puolella.  

Miksi tätä kannattaa edes lukea, jos kerran kaiken voi arvata?  

Onko lukuja vielä lisää? Voi ei!   

Suomen tulevaisuus on pilalla, kun nykyajan kirjat ovat tällaisia!  

Miksei tämä jo lopu?

Oheiset sitaatit ovat peräisin Arttu Unkarin juuri ilmestyneestä esikoisromaanista Isämies ja räjähtävä kakka. 

Kommentoijana on äkäinen mummo, joka kärkkäästi puuttuu kirjan käänteisiin omilla happamilla kommenteillaan.

Esikoiskirjailija sai lentävän lähdön teoksensa markkinoinnille myös
tosielämässä päästyään heti kertomaan kirjastaan Ylen Aamuun.
 Tässä kuitenkin Kai Vaalion kuvitusta Arttu Unkarin
lastenromaaniin Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020). 

YLE:n Aamussa  toimittaja Rosa Kettumäki haastatteli eilen Helsingin Kallion alakoulussa luokanopettajana työskentelevää Arttu Unkaria.

Unkari mainitsi haastattelussa mummon pelastaneen kirjan juonirakenteen hulvattomilla kommenteillaan. 

Hän kertoi myös luettaneensa oppilaillaan omia suosikkikirjojaan, mutta ne eivät jostain syystä innostaneet. Hän uhosi opettajanhuoneessa, että jonkun pitäisi kirjoittaa kirja räjähtävästä kakasta, sillä sellainen kirja varmasti kiinnostaisi lapsia. Ja kun kukaan muu ei tarttunut toimeen, hän kirjoitti kirjan itse. Kirjan yksityiskohtiin Unkari on saanut oppilailtaan apua. 

Kirjan toiminnallinen  fokus on sananmukaisesti räjähtävässä kakassa sekä isämiehen ja kolmasluokkalaisen Oonan ja parhaan ystävän Eelin toimissa estää katastrofit. Isä työskentelee poliisina, mutta tarvitsee usein avukseen lasten teräviä hoksottimia. 

Oonan isän bravuuri on erityinen iskävoileipä. Kai Vaalion kuvitusta
 Arttu Unkarin lastenromaaniin Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020). 

Ensimmäisessä luvussa entinen kansanedustaja ja opetusministeri Misukka Kylänen lentää suoraan vessanpöntöltä kuuhun. 

Anonyymi tekijä ilmoittautuu ja kertoo kehittäneensä viemäriputkistoon räjähteen.  Hänen pääkohteenaan ovat – lapsuuden koulukiusaamisen takia – Suomen koulut, mutta sitä ennen räjähtelee myös taidemuseossa, lehtitalossa ja lietelaitoksella.

Lapset eivät kuitenkaan voi sallia koulujen räjäyttämistä, sillä he eivät halua viettää niin paljon aikaa vanhempiensa kanssa. 

Haastattelussa Unkari toteaa, kuinka ”moni opettaja tunnistaa sen ongelman, että on tosi vaikea löytää sellaisia kirjoja, joihin semmoinen lapsi tarttuu, joka ei hirveesti tykkää lukemisesta". 

Unkarin tarkoituksena onkin toki markkinoida omaa kirjaansa. 

Hiljattain lukemaan oppineiden lastenkirjojen valikoima on joka tapauksessa nykyisin laajempi kuin koskaan aikaisemmin. 

Siksi rohkenen toivoa, että nykyopettajien tietämys kirjatarjonnasta olisi Unkarin väitettä  paremmalla tolalla. 

Kitisevä mummo pääsee sivullisen kommentoijan roolista myös
aktiivisemmaksi toimijaksi. Kai Vaalion kuvitusta Arttu Unkarin 
lastenromaaniin Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020).  

Unkarin esikoisromaania mainostetaan moniosaisen sarjan avauksena. 

Jos paukkuja halutaan niin sanotusti säästää myös jatkoon, olisi voinut olla viisasta tehdä tästä avausosasta sivumäärältään ja vitseiltään hieman suppeampi laitos. 

Pieru- ja kakkahuumorilla on toki sijansa lasten lukemaan houkuttelussa, mutta toivon mukaan seuraavassa osassa lukeva lapsi saisi nautittavakseen hieman paremmin jäsennellyn lukukokemuksen.

Isämies ja räjähtävä kakka -romaanin suola ja sokeri löytyy ennen muuta Kai Vaalion kuvituksesta. 

Useampikin kotimainen kustantaja on viime vuosina yrittänyt kehitellä Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjojen tapaista kotimaista hittikirjaa, mutta kuvitukseen ei yleensä ole satsattu riittävästi. 

Vaalion karrikoiva ja omintakeinen tyyli toimii erikokoisissa kuvissa ja kuvasarjoissa. 

Lisää lastenkirjoja kakasta ja pieruista:

Werner Holzwarth: Pikkumyyrä, joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Nemo 2000.

Pernilla Stalfelt: Kakkakirja, suom. Birgit Huttunen, Minerva 2010.

Jaana Lappo & Pia Westerholm: Niilo Näsikkä ja löysä läjä, WSOY 2003.

Crai S. Bower & Travis Millard: Pieru: pongarin opas, suom. Juho Gröndahl, Nemo 2011.

David Roberts: Pertun pöksyissä paukkuu, suom. Virpi Vainikainen, Karisto 2004.

Leslie Patricelli: Paukku, suom. Rauna Sirola, Lasten Keskus 2014.