Tervetullut ja tarpeellinen selkosarja alakoululaisille

 

Ulla Vanhatalo: Luka, kuv. Aiju Salminen, 54 sivua, Pieni Karhu 2024.

 
Ulla Vanhatalo: Luka ja Pete, kuv. Aiju Salminen, 54 sivua, Pieni Karhu 2025.
 
Ulla Vanhatalo: Mitä tapahtui, Luka?, kuv. Aiju Salminen, 50 sivua, Pieni Karhu 2025.
 

 
Selkokielisen lastenkirjallisuuden tarjonta kasvaa jo onneksi samaa tahtia, kun ymmärrys eri ikäisten lasten selkokielen tarpeesta lisääntyy.
 
Helppolukuisen, lukutaidon alkuun suunnatun lastenkirjallisuuden valikoima on todella runsas: tarjolla on sekä kotimaisia että muista kielistä käännettyjä vaihtoehtoja, eri lajityyppejä, arkikertomuksista tietoon, fantasiaa ja jännitystä ja kaikkea siltä väliltä. 

Silti valtaosa helppolukuisesta lastenkirjallisuudesta ei täytä selkokielen vaatimuksia, sen koommin kielen kuin kuvituksenkaan osalta. 
 
Siksi onkin tärkeää, että alakouluikäiset lapset huomioidaan enenevässä määrin myös selkokielisen lastenkirjallisuuden osalta. 
 
Ulla Vanhatalon Luka-sarja on tästä hyvä esimerkki. Luka on alakouluikäinen poika, jolla on isoveli ja pikkuveli. 
 
Luka tykkää pelata jalkapalloa, rakentaa legoilla ja lukea Aku Ankkaa. 
 
Haasteita arkeen tuo pojan äkkipikaisuus ja spontaanit tempaukset kotona ja koulussa. Niille saadaan ennen pitkää myös virallinen ADHD-diagnoosi. 

Psykologin mukaan Lukassa on ”paljon potentiaalia”.  
 

Lääkäri sanoo paljon vaikeita sanoja.
–   Diagnoosi… Terapia… Sivuvaikutus…
Luka ei ymmärrä mitään.
Sitten lääkäri puhuu Lukalle.
–   Nyt me autetaan sinua.
Tule käymään täällä monta kertaa. 
Jutellaan ja pelataan.
Ota joka aamu lääkettä. 

 

Aiju Salminen havainnollistaa samastuttavasti Lukan hämmennystä
ja kelpaamattomuuden tunnetta kuvituksessaan.  
Salmisen kuvitusta Ulla Vanhatalon selkokirjaan
Luka (Pieni Karhu 2024). 

 
 
Luka saa onneksi perheeltään kaiken mahdollisen tuen. Erityisesti äiti muistaa usein sanoa pojalleen, että rakastaa tätä. Äidillä on myös tapana silittää poikaansa selästä lempeästi iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 
 
Sarjan ensimmäisessä osassa tosin isoveli Pete hermostuu Lukan tempauksiin. Hän  haukkuu Lukaa ”vammaiseksi idiootiksi” ja jopa toivoo veljensä kuolevan.  

Toisessa osassa Pete toteaa myös, että häntä hävettää olla veljensä kanssa, koska tämä kommentoi niin estottomasti muiden ulkonäköä.

Stereotyyppistä leimaamista ei lievennä mielestäni lainkaan se, että solvaukset tulevat veljen suusta.   

Veljekset saunan lauteilla, tässä jo sulassa sovussa.
 Aiju Salmisen kuvitusta Ulla Vanhatalon selkokirjaan
  Luka ja Pete (Pieni Karhu 2025). 

 
Tapahtumat eivät onneksi jumita pelkän ADHD:n ympärillä. 

Kirjasarja korostaa luontevasti yhteisöllisyyden ja vastuun ottamisen eetosta. 

Luka ei esimerkiksi  arkaile soittaa hätänumeroon, kun hän huomaa vanhan miehen makaavan tajuttomana kadulla. 

Äiti puuttuu myös nopeasti Lukan mummin elämänhallintaan liittyviin ongelmiin, joissa kalja ja tupakka ovat vaarin kuoleman jälkeen tulleet tärkeimmäksi ajanvietteeksi. 

Mummi muuttaa ainakin väliaikaisesti Lukan perheeseen, ja mummista tulee pojalle tärkeä tukija ja kannustaja.  

Luka keskustelee sairaanhoitajan kanssa arkisista
konfliktitilanteista. Aiju Salmisen kuvitusta Ulla Vanhatalon
selkokirjaan Luka ja Pete (Pieni Karhu 2025). 

 

Jalkapalloharrastus tuo ryhtiä ja onnistumisen tunnetta Lukan elämään. 

Luka on myös hämmästynyt saadessaan kuulla, että valmentajallakin on ADHD, minkä takia tärkeissä peleissä valmentajan tunteet käyvät välillä kuumina.

Luka saakin ennen pitkää huomata, että hänessä on monenlaista potentiaalia, sekä jalkapallokentällä että sen ulkopuolella. 
 
Ensimmäisessä osassa on Aiju Salmisen mustavalkokuvitus ja lyhyet repliikkiviivat. 

Toisessa osassa Salmisen kuvitus on muuttunut neliväriseksi ja repliikkiviivatkin pidentyneet.
 
Salmisen kuvitus hyödyntää  onnistuneesti – ja riittävän selkeästi – sarjakuvakuplia. 

 

 

 

Sivumääräänsä paljon isompi ja juuri siksi antoisa lukuelämys

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee, 104 sivua. Uljas & Lucia 2024. Kansikuva Jyrki Pitkä.

 

Nuorille suunnattujen selkokirjojen määrä on ilahduttavasti kasvanut viime vuosina. 

Monesta kotimaisesta nuortenromaanistakin on tehty selkomukautuksia, jotta lukutaidoltaan erilaiset lukijat voivat nauttia samasta kirjasta ja keskustella siitä yhdessä vaikkapa äidinkielen ja kirjallisuuden tunnilla.
 
Mimmu Tihisen edelliset neljä lapsille ja varhaisnuorille suunnattua selkokirjaa ovat tehneet minuun erityisen vaikutuksen. 

Kello tuhat, Toivottavasti huomenna sataa, Kalevin kesätarina ja Santun syystarina kertovat kaikki täysiä,  elämänmakuisia tarinoita ”oikeista ihmisistä”.
 
Kun hiljaisuus valehtelee on Tihisen ensimmäinen nuorille suunnattu selkokirja. 
 
16-vuotias Riku on suomalaisen isän ja japanilaisen äidin ainokainen, joka on viettänyt turvattua ja harmonista perhe-elämää. 

Hän on mukana kilpauintijoukkueessa, mutta viime aikoina kilpaileminen ei ole tuottanut enää iloa ja poika harkitseekin lopettavansa lupaavan uran kokonaan.
 
Yläkoulun päättyessä Riku saa tekstiviestin Luka-nimiseltä nuorelta mieheltä, joka väittää olevansa Rikun veli.
 
Kohtaus, jossa Riku tivaa isältään, onko nuoren miehen väite totta, on vaikuttava.
Tihisen selkotekstissä on tihentymiä ja latausta, jopa rutkasti enemmän kuin monissa viime aikojen tavallisissa nuortenromaaneissa. 
 

–  – Sen jälkeen olimme molemmat hiljaa.

Olimme hiljaa

kauan. 

Todella kauan.

 

Minuutteja, 

kymmeniä minuutteja,

puoli tuntia.

 

Hiljaisuus tuntui karkealta kuin sora.

 

Ilma huoneessa oli kuin harmaata soraa,

harmaata hiekkaa.

Oli raskasta hengittää.

 

Puristin tyynyä sylissäni

ja painoin kasvoni sitä vasten.

En halunnut itkeä.

En itkenyt.

 

Sitten kohotin päätäni

ja kysyin pienellä, heikolla äänellä:

”Mikset sä ole kertonut, että mulla on veli?”

 

Vanhemmat perustelevat ratkaisuaan vaieta velipuolen olemassaolosta sillä, että eivät halunneet sotkea Rikun elämää ja että he halusivat suojella häntä,  eivät Rikua tyydytä. Poika kokee, että hän ei enää voi luottaa vanhempiinsa, ja erityisesti suhde isään kokee kipeän kolauksen. 
 
Näin latautuneen kerronnan äärellä mietin sitäkin, missä kulkee kaunokirjallisesti korkeatasoisen ja lukijakuntansa ymmärrystä kunnioittavan selkokielen ja säeromaanin raja. 

Tihinen ei nimittäin aliarvoi lukijansa ymmärrystä.  
 
9. luku, joka on otsikoitu ”Ei ole olemassa joulupukkia, ei ole olemassa sankari-isää”,  on hyvä esimerkki Tihisen taidosta tiivistää elämän suuria kysymyksiä, perhesalaisuuksia ja tragedioita. 

Toinen komea kiteytytys löytyy viimeisestä luvusta ”Huipulle”, jossa juhlitaan lähisuvun kesken yläkoulun päättymistä. 

Riku havainnoi vanhempiensa jännittynyttä olemusta ja mummi, isänäiti, sanoittaa Rikulle iloaan siitä, että hänellä on yksi rakas lapsenlapsi.
 
Mimmu Tihinen ei siekaile edes leikitellä suomen kielen nyansseilla ja sanojen monitulkintaisilla merkityksillä:

 

   – –  Olisi ollut parempi,

  jos päättäjäiset olisi tarkoittanut 

hiljaisuuden päättymistä

ja totuuden kertomista mummille.

 

Olisi ollut parempi, 

jos ”päättäjäiset’ olisi tarkoittanut 

päätösten tekemistä, 

ja että olisimme päättäneet 

kertoa mummille Lukasta. 

 

Luontevasti mutta sopivan vähäeleisesti Tihinen kuvaa Lukan ja Rikun vähittäistä lähentymistä.
 
Riku oivaltaa, että on itsekin valehdellut joukkukavereilleen, jotka ovat pitäneet itsestäänselvyytenä, etttä hän hakee heidän laillaan urhielulukioon.
 
Uimajoukkueesta pois lähteminen näyttäytyy myös itsenäistymisenä ja taitona kuunnella aiempaa enemmän omia tarpeita. Keskustelu uintivalmentajan kanssa on koskettava ja kertoo muutamia niukkoja rivejä enemmän. 
 

"Mä en uskonut, että eka kerta voisi olla näin kiva"

 

Edith Arkko: Eino / Aurora. 294 sivua. Hertta 2024. Kansikuvat Karin Niemi.

 

 

Ruotsissa nuortenkirjojen määrä on laskenut viime vuosina. Svenska Barnboksinstitutetin Bokprovning-tilastoista selviää, että ruotsalaisten nuortenromaanien määrä laski viime vuonna peräti neljänneksellä, siinä missä käännösten määrä on hiukan kasvanut. Laskua selitetään sillä, että nuoret lukevat nykyisin mieluummin TikTok-palvelussa suosittuja kirjoja englanniksi. Ruotsalaiset eivät ole tästä kehityssuunnasta juurikaan huolissaan.

Kotimaisten nuortenromaanien määrä on toki ollut laskusuunnassa myös Suomessa. Perinteisiä realistisia nuorten kasvukivuista kertovia nuortenromaaneja ilmestyy entistä vähemmän. 

Siksi Hertta kustannukselta juuri ilmestynyt Edith Arkon selkokielinen kääntökirja Eino / Aurora ilahduttaa minua erityisen paljon. 

On tärkeää, että nuorille on tarjolla riittävän monipuolinen valikoima, josta jokainen löytää itselleen lukutaidon tasoonsa ja kiinnostuksen kohteisiinsa sopivaa luettavaa. 

Arkko on nuortenkirjailijana ensikertalainen. Hänen aikuisille suunnattuja novellejaan on julkaistu monissa pienkustantajien kokoelmissa ja parin viime vuoden aikana Aula & Co:n kautta on ilmestynyt myös eroottisia äänikirjanovelleja. 

Selkokirjallisuus on selvästi vakiinnuttamassa nuortenkirjakentällä asemaansa. Yksi signaali statuksen muuttumisesta ja tietoisuuden leviämisestä on ollut myös Lastenkirjainstituutin ja Suomen Kulttuurirahaston Selkopolku-hanke, jonka avulla kaikki halukkaat yläkoulut ovat voineet tilata kuratoidun valikoiman nuoria kiinnostavia selkokirjoja oppilaiden käyttöön. 

Arkon kääntökirjakonsepti on nerokas. Kirjassa on sen kahden yhdeksäsluokkalaisen päähenkilön, Einon ja Auroran, näkökulmat samoihin tapahtumiin. 

Nuoret ovat taustaltaan erilaisia: Eino on luonteeltaan tunnollinen jääkiekkoilija ja Aurora nuorisokotiin äidin alkoholinkäytön takia päätynyt uhmamieli. Sattuman oikusta he tapaavat jälki-istunnossa. Vähitellen nuoret lähentyvät ja huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa.  

Selkokirjoissa kirjailija joutuu pakosti rajaamaan kerronnan fokusta, jotta lukijan on helpompi omaksua lukemansa. Niinpä sivuhenkilöitä ja juonirönsyjä on järkevää karsia. 

Lukija pääsee kurkistamaan Einon koulun ulkopuoliseen arkeen pojan jääkiekkoharrastuksen kautta. Eino pääsee yhdessä kaverinsa kanssa valmennusleirille, jonka huipennuksena voisi olla paikka alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa. Auroran koulun ulkopuolisesta elämästä rajaus tehdään nuorisokotiin ja muutamiin keskusteluihin omahoitajien ja äidin kanssa. 

Pienin, harkituin vedoin Arkko tekee keskushenkilöistään eläviä, ja samastumiseen houkuttelevia tyyppejä. Siksi uskon, että nuori lukija innostuu lukemaan molemmat kääntökirjan puolet. 

Ekakerran kuvaamiseen Arkko on tiivistänyt herkkyyttä ja välittämistä sellaisella intensiteetillä, jota en muista hetkeen nuortenkirjoista lukeneeni:

 

”Tuntuuko susta siltä,

miltä pitää?” Eino kysyi.

Sen ääni tärisi ihanasti.

Eino oli hengästynyt.

 

Mä vastasin:

”Joo. Mä luulen,

Että tämän pitää tuntua just tältä.”

”Niin mäkin luulen”, Eino sanoi.

 

Me piilotettiin käytetty kondomi tyhjään karkkipussiin

ja laitettiin se roskikseen.

Tämä oli meidän juttu, se ei kuulunut muille.

 

Sitten me maattiin lähekkäin.

”Mä en uskonut,

että eka kerta voisi olla näin kiva”,

mä sanoin. 

 

Eino rutisti mut kainaloon.

”Kestätkö sä ollenkaan,

jos toinen kerta on vielä kivempi?” se kysyi.

”Pakko varmaan kestää,

koska mä haluan harjoitella tätä sun kanssa

vielä enemmän kuin suutelemista”, 

mä vastasin. / Aurora, s. 150–151.

Myös Einon eka kertaa kuvaavassa osuudessa korostuu hänen halunsa huomioida Auroran tarpeita ja odotuksia:  Eino on esimerkiksi huolissaan siitä, että ekakerta on Auroralle kivulias. 

Seurustelusuhteen alussa  Eino toteaa ensisuudelman tuntuneen yhtä mahtavalta kuin voittomaalin tekeminen!

Arkon selkokieli soljuu luontevasti. Runsaasta dialogista ja puhekielisyydestä huolimatta kokonaisuus on helppolukuinen. Ilman Selkokeskuksen Selkologoa kirjaa voisi pitää myös säeromaanina kerronnan ilmavuuden ansiosta.

Kääntökirjan nerokasta formaattia on käytetty ihmeen vähän lasten- ja nuortenkirjallisuudessa siihen nähden, kuinka herkullisesti siinä voidaan käyttää näkökulmatekniikkaa kerronnallisena tehokeinona. 

2000-luvun lastenkirjoista tulee äkkiseltään mieleen vain pari esimerkkiä: Katja Reiderin ja Jutta Bückerin Roosa ja Tryffeli: Kertomus rakkaudesta (Bazar 2005) sekä  Magdalena Hain ja Saana Nyqvistin Mörkö Möö ja Mikko Pöö  (Karisto 2015). 

Nuortenkirjoissa kääntökirjaformaattia on aiemmin käytetty lähinnä suositun kirjailijan kahden teoksen uusintapainosten yhteydessä, mm. Salla Simukalta ja Ilkka Remekseltä on julkaistu useampiakin kääntökirjoja. 

Salla Simukalla on myös kaksi kääntökirjoina julkaistua novellikokoelmaa Matalapaine / Korkeapaine (Tammi 2021) sekä Sammuta valot / Sytytä valot (Tammi 2018). Mukana on vaikkapa samannimisiä tarinoita, joissa näkökulmat ovat erilaiset esimerkiksi keskushenkilöiden mielentilojen tai elämänasenteen takia.  

 

 

18. luukku: Talven taika on alkanut

  

 

Nora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen talvipuuhat, 69 sivua, Pieni Karhu 2023

 

 

Selkokielisen Aino ja Matias -sarjan kirjoissa kerrotaan sisarusten arkisista puuhista. Sarjan  viidennessä osassa on neljä erillistä tarinaa. 

Ensimmäisessä ollaan syksyisellä sieniretkellä ja järjestetään taloyhtiön yhteiset talkoot, joiden myynnillä kerätään rahaa pihakeinujen hankintaan. 

Kolmessa muussa viritytään joulun odotukseen leipomalla pipareita, askartelemalla joulutähtiä sekä nautitaan vasta sataneesta lumesta hiihtäen, luistellen ja mäkeä laskien.   

 

 

Ennen joulua sisarukset leipovat piparkakkuja. Anne Muhosen
kuvitusta Nora Lehtisen tekstiin selkokielisessä lastenkirjassa
Ainon ja Matiaksen talvipuuhat (Pieni Karhu 2023). 

Iltapalan ja kylvyn jälkeen

Aino pukee yöpaidan ylleen.

Hän kurkistaa vielä ikkunasta ulos. 

Lumi kimaltelee,

ja lumiukko seisoo pihalla.

Aino haukottelee

ja on jo lähdössä nukkumaan,

Kun hän huomaa jotakin.

– Mikä tuolla vilahti? 

 

Matiaskin tulee katsomaan.

Puun takaa kurkistaa jotakin punaista,

ihan selvästi.

– Tonttuja? Aino kysyy innoissaan.

– Taitaa olla, Matias vastaa ja hymyilee leveästi.

Talven taika on alkanut. 

 

Jokaisen tarinan lopussa on aktivoivia kysymyksiä, joita aikuinen ääneenlukija voi esittää lapselle tarinan aikana tai lukemisen jälkeen.

 

 

Isojen asioiden selkokirja nuorille

  

 

Marja-Leena Tiainen: Gangsterin poika.  136 sivua. Avain 2023. Kansikuva Anne Muhonen.

 

 

Suoraan selkokielelle kirjoittaminen osuu useammin maaliinsa kuin selkomukautuksen tekeminen aiemmin ilmestyneestä nuortenromaanista. 

Marja-Leena Tiaisella on kokemusta kummastakin tekotavasta.

 

Tiaisen uutuus Gangsterin poika on keskushenkilöiltään ja juonensa tasolla tarkkaan rajattu ja siksi hallittu ja lukijansa palkitseva selkokielinen nuortenkirja.

 

15-vuotiaan Jessen isä on istunut vankilassa pitkään kärsimässä tuomiotaan miehen taposta. Jesse käy kuitenkin säännöllisesti tapaamassa isäänsä, vaikka vanhemmat ovat eronneet.

 

Isän rikollinen menneisyys tulee ihan uudella tavalla Jessen tietoisuuteen, kun äiti saa vakituisen työn entiseltä kotipaikkakunnaltaan. Siellä asuu myös äidin  nuoruuden aikainen ystävä, joka on leskeytynyt Jessen isän äkkipikaisten  tekojen takia. 

 

Kotiutuminen uudelle paikkakunnalle ei ole Jesselle helppoa, kun tietoa isän teoista levitetään myös sosiaalisessa mediassa. Jesseä uhkaillaan ja suljetaan ulkopuolelle.

 

Onneksi kaikki eivät kuitenkaan tuomitse poikaa hänen isänsä tekojen perusteella.

 

 

 

Gangsterin poika käsittelee suuria teemoja, isän ja pojan välistä suhdetta, anteeksiantoa ja  anteeksi saamisen merkitystä myös rikoksen tehneen näkökulmasta. 

 

Viime viikolla Lastenkirjahyllyssä arvioidun Hanna Tähtisen ja Marko Laihisen helppolukuisen nuortenkirjan Kaksi kuolemaa, monta elämää -tavoin (Puukenkki 2022) myös Tiaisen selkokirjassa autolla kaahailu koituu muutaman nuoren kohtaloksi. 

Selkeä tarve nuorten selkokirjoille

  

Hanna Tähtinen & Marko Laihinen: Kaksi kuolemaa, monta elämää. Kuvittanut Emmi Oksa. 93 sivua. Puukenkki-kustannus 2022. 

 

Tänään vietetään valtakunnallista selkokirjallisuuden päivää. 

 

Selkokirjat ovat nyt monella tavalla akuutti ja tärkeä kirjallisuuden alue. 

 

Suomen Kulttuurirahasto lahjoittaa selkokirjoja ja helppolukuisia kirjoja kaikille Suomen yläkouluille Selkopolku-hankkeessa, jonka toteuttaa Lastenkirjainstituutti. 

Kirjalahjoitukseen halutaan koota nuoria kiinnostavia kirjoja, ja lahjoitettavat kirjat valitsee eri alojen ammattilaisista koostuva työryhmä. 

Kirjavalintojen tueksi teetettiin huhtikuussa kysely yläkuluikäisiä kiinnostavista aihepiireistä.  

Kyselyyn vastasi 2300 yläkouluikäistä nuorta. Suuren otoksen ansiosta tuloksia voi pitää hyvinkin vakuuttavina. 

Nuoria yleisesti kiinnostavissa aiheissa kärkeen nousivat arkielämä, huumori sekä sarjat ja elokuvat. 

Huomionarvoista kyselyn tuloksissa on se, että nuoria vähiten kiinnostavien aiheiden joukossa näkyivät mm. sateenkaariteemat. Sukupuolen moninaisuus on kuitenkin ollut sekä käännetyissä että kotimaisissa nuortenromaaneissa yksi viime vuosina selkeimmin lisääntyneistä nuortenkirjallisuuden teemoista!  

Nuorten suosimien kirjojen lajityyppien osalta kärkisijoja pitävät fantasia, kauhu ja seikkailu. Selkokirjoja on lukenut 39 % kyselyyn vastaajista ja aktiivisesti selkokirjoja hyödyntää 10 % vastaajista. 

Määrä käy yksiin Selkokeskuksen arvion kanssa: yli 10 prosenttia väestöstä hyötyy selkokielestä ja tarvitsee sitä arjessaan eri tavoin. 

Ilokseni olen saanut kuulla, että yläkoulun opettajatkin ovat vähitellen löytäneet selkokirjat: oppilas voi halutessaan lukea kirjan selkomukautuksena, vaikka hänellä ei olisikaan eri syistä johtuvaa pysyvää kielellisen tuen tarvetta. 

Toisinaan voi käydä niinkin, että nuori innostuu lukemastaan selkomukautuksesta niin paljon, että hän haluaa lukea myös alkuteoksen. 

Kun nuortenromaanista tehdään selkomukautus, joudutaan usein karsimaan juonta ja toisinaan hyvinkin runsasta henkilögalleriaa. Alkuteoksen lukeminen selkomukautuksen jälkeen sananmukaisesti täydentää lukuelämystä. Koska kirjan runko ja keskeiset tapahtumat ovat selkomukautuksesta jo tuttuja, oppilas pystyy lukiessaan toisaalta keskittymään ja toisaalta rentoutumaan, kun tarina on entuudestaan tuttu.  

Nuorille suunnatut selkokirjat ja -mukautukset eivät enää kansikuvillaan ja kuvituksillaan välitä viestiä, että ne olisivat ”vähempiarvoista” kirjallisuutta. Nuori tekee usein valintansa kansikuvan perusteella. Siksi selkonuortenkirjojen kansienkin on oltava nuoren silmissä katu-uskottavia ja cooleja. 

Puukenkki Kustannuksen julkaisema Kaksi kuolemaa, monta elämää on kiinnostava toteutus monestakin eri syystä. 

Toinen kirjoittajista, Hanna Tähtinen, on yläkoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja Marko Laihinen työskentelee nuorisotyöntekijänä. 

Todenmakuisuus on siis syntynyt kahtaalta: syvällisestä perehtymisistä nuoriin ja heidän tarpeisiinsa niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Tähtinen luetutti käsikirjoitusta oppilaillaan ja keskusteli sen sisällöstä.

Kirja pohjaa löyhästi tositapahtumiin. Se kuvaa erilaisista taustoista tulevien nuorten rosoista ja rajua maailmaa, johon kuuluvat väkivalta, nöyryyttäminen somessa ja alamaailman villit lait. 

 

Kirjan alussa esitellään keskushenkilöt ja luvut on nimetty koukuttavasti. 

Teksti on aseteltu sivulle selkokirjojen tapaan väljästi ja siten, että asiakokonaisuudet sekä pää- ja sivulauseet on helppo lukiessa hahmottaa.   

 

Poikaporukka viettää aikaa heittämällä läppää, pelaamalla tuntikausia tietokonepelejä ja virittäen mopoja. Tyttöjen kanssa on säpinää, mutta tunteista ei kovin paljon osata puhua. Isoisän vanha Parabellum-pistooli muodostuu tulevien tapahtumien kannalta ratkaisevaksi. 

Kirjan kuvitusta ja taittoa voi pitää erityisen onnistuneena.
Nuoret viestivät puhelimiensa kanssa ja Emmi Oksan
kuvitus piirtää samastuttavia keskushenkilöitä. Oksan kuvitusta
Hanna Tähtisen ja Marko Laihisen tekstiin nuortenkirjassa
Kaksi kuolemaa, monta elämää (Puukenkki 2022). 

 

Keskushenkilöiden nimistä ja Emmi Oksan kuvituksesta voi päätellä, että osa nuorista  on maahanmuuttajia, mutta heitä ei tarinassa silti eristetä saati leimata,  vaan kuvataan nuorisoporukan tasaveroisina jäseninä.

Kirjan nimi paljastaa, koukuttavasti, jo nimellään, olennaisen kirjan tapahtumista. 

 

Tekijäkaksikko piti tärkeänä, että lukijat tunnistavat kirjasta oman kielensä. Luultavasti tämä periksi antamattomuus, reteä, jopa ronski ja kirosanojen kirjoma puhekieli, on johtanut siihen, että kirja ei läpäissyt Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmän kriteerejä eli siitä puuttuu selkokirjan nuolitunnus.  

Kirjan takakannessa kirjaa luonnehditaan helppolukuiseksi. Pirkanmaan Piki-kirjastojen tietokannassa kirja on silti luokiteltu muun ohessa myös selkokirjaksi ja kirjan selkämyksestä löytyy selkokirjan tarra.

Alamaailman välienselvittelyssä on aidon jännityksen tuntua! 
Emmi Oksan kuvitusta Hanna Tähtisen ja Marko Laihisen tekstiin
nuortenkirjassa Kaksi kuolemaa, monta elämää (Puukenkki 2022). 

Selkokirjallisuuden statuksen vakiintumisen – ja lisääntyneen tarpeenkin takia – Suomessa olisi syytä miettiä selkokielen luokittelemista hiukan uusiksi selkokirjallisuuden lisääntyneen tarpeenkin näkökulmasta. Esimerkiksi Ruotsissa ilmestyy jo vaikeus- ja helppousasteeltaan eritasoisia selkokirjoja.  

Takakannen sisältövaroituksessa kerrotaan, että kirjassa kuvataan rikollista toimintaa, väkivaltaa ja siinä käytetään karkeaa kieltä. Sisältövaroituksia näkee jo jonkin verran myös kotimaisissa nuortenkirjoissa. Usein varoitukset löytyvät esilehdiltä tai jälkisanoista. Tässä varoitus on nostettu kirjan kanteen ja sellaisenaan se toiminee taatusti hyvänä ”mainoksena” tarttua ronskia kieltä ja alamaailmaa kuvaavaan kirjaan.

 

 

 

 

Tulla nähdyksi ja ymmärretyksi

Elina Komulainen: Missä on Jyrkin mäki ja muita mysteerejä. Kuvittanut Anu-Riikka Lampinen. 160 sivua. Pääjalkainen 2022. 

 

Mimmu Tihinen: Santun syystarina. Kuvittanut Meeri Hentilä. 76 sivua. Karisto 2022. 

 

 

 

Valtaosa lastenkirjallisuudesta on nykyisin äärimmäisen nopeatempoista. 

Aloittelevan tai kokemattoman lukijan keskittymiskykyä koetellaan usein hyvinkin äkkikäänteisellä kerronnalla.   

Mimmu Tihisen ja Elina Komulaisen uutuudet luottavat rönsyilevää juonitykitystä enemmän perinteiseen ja hyvässä mielessä vanhanaikaiseen tarinankerrontaan.

 

Santun syystarina on toinen osa Tihisen ja Hentilän ”vuodenaika-sarjasta”. 

Ensimmäinen osa Kalevin kesätarina ilmestyi viime vuonna. 

 

Syksyn uutuudessa on kyse veljesten, isoveli Santun ja pikkuveli Tanelin, keskinäisistä suhteista. Santtu kokee saavansa vanhemmiltaan vähemmän huomiota kuin kaksi vuotta nuorempi pikkuveljensä. 

Arkinen kotikuva: äiti juttelee pikkuveljen kummitädin
kanssa puhelimessa ja veljekset kuulevat keskustelun
kaiuttimen kautta. Meeri Hentilän tarkkapiirteinen mutta
pelkistetty kuvitus tukee hyvin kohtauksen tunneilmastoa.
Hentilän kuvitusta Mimmi Tihisen tekstiin
selkokirjassa Santun syystarina (Karisto 2022). 

 

Santun kokemusta eriarvoisuudesta havainnollistetaan pienissä arkisissa tilanteissa. Välillä kyse on väärintulkinnasta tai kiireenkin nimiin kuitattavasta vanhempien kömmähdyksestä. Tihinen havainnoi arjen pieniä mutta merkittäviä tilanteita myötäelävästi.  Isä pystyy selvästi äitiä paremmin samastumaan Santun tuntoihin. 

Isän ja pojan tärkeä kohtaaminen:
Meeri Hentilän kuvitusta Mimmi Tihisen tekstiin 
selkokirjassa Santun syystarina (Karisto 2022).

Kauniisti  kirja kuvaa myös kahden eri kulttuurin perhettä. Santun ja Tanelin isä on kotoisin Englannista. Santulle tärkeä oivallus liittyy juuri isän kotimaan muistoihin, joita hänellä on paljon pikkuveljeä enemmän. 

 

Usein Tihinen niveltää kirjoihinsa kirjallisuuskasvatusta. Santun luokka saa kirjailijan vierailulle. Tämä voittaa nopeasti oppilaiden luottamuksen kertomalla, että oppi vasta kahdeksanvuotiaana lukemaan, mutta tarinoiden sepittäminen oli hänelle mieluinen leikki jo ennen sitä. 

 

Santtukin hoksaa, että hänellä on paljon aiheita omiksi tarinoiksi. Hän sepittää tarinan Hiilestä, joka sai ärrän ja työstää samalla r-kirjaimeen liittyvää äännevirhettään.

 

Elina Komulaisen lyhyet tarinat sivuavat monia varhaisnuoria ja nuoria koskettavia aiheita. 

Eeron eläinlääkäri-isä ottaa poikansa mukaan päivystyskierrokselle. Eero kokee, että isä haluaisi hänen jatkavan samassa ammatissa.  

Monessa tarinassa on koukku, metafora tai selkeä punainen lanka, joiden ansiosta ne jäävät mieleen ja työstyvät vielä alitajunnassa lukemisen jälkeenkin.  

 

Keskushenkilöt tilittävät tuntojaan tarkasti ja samastuttavasti. Monella nuorella on erilaisia haasteita arjessaan. Esimerkiksi Ville värittää reunojen ulkopuolelle -tarinassa tuodaan hienosti esille, kuinka tärkeää oikeaan osuvan tuen ja diagnoosin merkitys voi nuorelle olla. 

 

Ollin onkivuodet -tarinassa Olli tiedostaa, että on aina ollut kiinnostuneempi tyttöjen jutuista ja seurasta: 

 

Illan aikana olimme tulleet juttuun erinomaisesti. Olin siinä porukassa ainoa poika, ja tunsin olevani enemmän kuin kotona. Vihdoinkin. Ilman jatkuvaa miettimistä, mitä sanoa, miten kävellä, millaisille jutuille nauraa. Sain vain olla luontevasti sitä mitä olen, eikä tarvinnut miettiä vuorosanoja tai sitä miten väistellä epämieluisista tilanteista tai miten käyttäytyä poikien pukuhuoneella, ettei kukaan ala keljuilla.

 

Hilja viihtyy parhaiten omissa oloissaan ja luokkatoverit ilkkuvat hänen etunimeään. Liisa pelkää kuukautisten alkamisen sotkevan hartaasti odotetun uintileirin ulkomailla. Kiialla on vaikeuksia lukemisessa, ja paras ystävä tukee häntä parhaansa mukaan. 

Monella kokoelman keskushenkilöllä on neurobiologisia haasteita. 

Elina Komulaisen työt psykologina ja sanataideohjaajana yhdistyvät luontevasti, kun jokaisen tarinan jälkeen on sen aihepiiriin liittyviä inspiroituneita kysymyksiä, jotka pureutuvat tekstin teemoihin ja tunteisiin.