Elettiin sitä ennenkin

Roope Lipasti: Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. Kuvittanut Väinö Heinonen. 172 sivua.  WSOY 2025.
 
Jarkko Juselius: Kadonnut kansa. Neandertalien arvoitus. Kuvittanut Anne Muhonen. Pieni Karhu 2024.

 

Koko klaani oli kerääntynyt iltanuotiolle. Kylässä asuu enemmän ihmisiä kuin kahdella ihmisellä on sormia, paitsi tietäjä Ukuralla, jonka toisesta kädestä luolakissa söi muutaman. Enää luolakissa ei kylään uskalla, mutta luola on jäljellä, tai useampikin. Niissä on mukava ja kuiva asua. Sateet eivät haittaa, ja talvellakin on melkein lämmin, tai ainakaan tuuli ei pääse pahasti sisään. Toisinaan he asuvat muualla, vähän siitä riippuen minne isot eläimet vaeltavat. / Roope Lipasti: Kivikauden sankarit ja mammuttitulva

 

Muinaishistoriasta lapsille ja nuorille suunnattuja tietopainotteisia kirjoja on ilmestynyt reilun kymmenen vuoden aikana yllättävän paljon siihen nähden, että aihe edellyttää mittavaa taustatutkimusta. 

 

Roope Lipastin Ihmeellinen jääkausi (WSOY 2019, kuv. Juha Harju) ilmestyi helppolukuisessa Tietopalat-sarjassa. Uuden lastenkirjasarjan avaus, Kivikauden sankarit ja mammuttitulva, harppaa nyt jääkaudesta kivikaudelle.

 

Kuvitus on jyhkeää ja kiteyttää hyvin toiminnallisia 
kohtauksia. Väinö Heinosen kuvitusta Roope Lipastin
tekstiin kuvakirjassa Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. 

 

Lipasti ei uuvuta lukijaansa liian yksityiskohtaisella historiallisella faktalla, vaan tarjoilee kiinnostavia detaljeja kivikauden ihmisten elämästä vaivihkaa. 
 

Keskiössä ovat lapset Kivi ja Unna sekä kaksoset Viti ja Baar. 
Unnan vanhemmat ovat kadonneet ja Kivi pitää Unnaa sisarenaan. Kivi yrittää jatkuvasti päteä Unnan silmissä, ja niinpä poika lähtee omin päin uhmakkaana mammuttijahtiin.
 
Klaanin jäsenet liittävät kaksosiin taikauskoa. 
Kylän päällikkönä on Akura, ja hänen kaksosveljensä Ukura on puolestaan samaani. Sama työnjako odottaa myös kaksosia Vitia ja Baaria, mutta soveltuvuus kumpaankin tärkeään tehtävään selviää vasta lasten hieman vartuttua. 

Heimon ykkösmiehet, Akura ja Ukura, kuvataan karrikoiden.
Väinö Heinosen kuvitusta Roope Lipastin
tekstiin kuvakirjassa Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. 

 

Unna ja kaksoset lähtevät Kivin perään, ja yhdessä lapset selvittävät syyn maan tärinälle jäljittäessään mammuttilauman sijainnin. He ystävystyvät laumasta erkaantuneen mammutinpoikasen kanssa ja pelastavat koko kylän joutumasta vedenpaisumuksen alle.
Unnan löytämä luola koituu kaikkien pelastukseksi. Luolasta löytyvä riipus antaa vihjettä siitä, että Unnan kadonneet vanhemmat ovat saattaneet yöpyä siellä joskus.
Näin ylläpidetään jännitystä myös tulevia jatko-osia silmällä pitäen.
 
Väinö Heinosen mustavalkoinen kuvitus luo jännitystä, piirtää komeita maisemia ja leikittelee perspektiiveillä taidokkaasti.

Helppolukuisissa, hiljattain lukemaan oppineille lapsille suunnatuissa kotimaisissa lastenkirjoissa kuvitus on lähes poikkeuksetta neliväristä, mutta Heinosen kuvitus tekee vaikutuksen myös mustavalkoisena. 

Vaihtelevat perspektiivit tuovat kuvitukseen myös 
 tarvittavaa jylhyyttä. Väinö Heinosen kuvitusta Roope Lipastin
tekstiin kuvakirjassa Kivikauden sankarit ja mammuttitulva. 

 

 

Jarkko Juselius on työskennellyt Yleisradiossa radiouutisten politiikan toimittajana. Vuosina 1981–1986 hän oli Keniassa Nairobissa Yleisradion kirjeenvaihtajana.

Kadonnut kansa, neandertalien arvoitus on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. Aiemmin hän on tehnyt muutaman  yrityshistoriikin.  

 

Toisen heimon paremmat keihäät herättävät neandertalilaisissa 
hämmennystä. Anne Muhosen kuvitusta
Jarkko Juseliuksen tekstiin lastenkirjassa Kadonnut kansa, 
neandertalien arvoitus. 

Kirjan väljä taitto ja asiakokonaisuuksien rytmittäminen omille riveilleen ja  kappaleisiin muistuttaa selkokirjallisuutta, mutta kieli itsessään ei silti  täytä selkokielen kriteereitä. 
 
Pieni yleiskielen selkiyttäminen olisi tehnyt terää, esimerkiksi, kun kerrotaan Karakin soittavan karhunluusta tehtyä huilua: ”Hän soitteli sillä / yksinkertaista sävelmää / ja yritti häivyttää ikävän tunnetta, / joka oli seurausta / Eean jäämisestä uusien luokse.” 

 

Lapset väijyvät mammutteja. Anne Muhosen kuvitusta
Jarkko Juseliuksen tekstiin lastenkirjassa Kadonnut kansa, 
neandertalien arvoitus. 

 
Fiktiivisessä tarinassa 45 000 vuotta sitten eläneet neandertalilaiset kohtaavat kehittyneemmät lajitoverinsa, homo sapiensin. Ennakkoluulot, kyräilevä asenne ja vastarinta murenevat lopulta, kun eri heimojen nuoret ihastuvat toisiinsa. 
 
Luonnonmullistukset, mammuttien metsästys ja jatkuva taistelu ruoasta ja hengissä selviämiseestä lyö leimansa ihmisten elämään. 
 
Kirjan toinen osio kertoo faktatietoa neandertalilaisten elämästä, kulttuurista, työkaluista ja aseista. 
 
Anne Muhosen nelivärinen kuvitus on selkeää ja ilmeikästä.

  

 

 

 

Lisää muinaista historiaa lapsille ja nuorille:

 

Andreas Koivisto & Tom Björklund: Ikikallion tarinoita. Mammuteista meidän aikaamme / Urbergets berättelser. Från mammutar till vår tid, Aviador 2023

 

Roope Lipasti & Juha Harju: Ihmeellinen jääkausi, Tietopalat-sarja, WSOY 2021

 

Ilari Aalto & Elina Helkala: Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita. Nuoren arkeologin käsikirja, Atena 2019 

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat viikinkiajan lapset, kuvittanut Emmi Kyytsönen, Avain 2019 

Aino Nissinaho: Muinaishaudan salaisuus ja kuinka se paljastetaan. Arkeologian opaskirja nuorille. Kuv. Stina Riikonen. Tampereen museot 2013 

Laura Trenter, Erika Kovanen & Henna Kettunen: Maata kaivamaan, Schildt 2001 

Kaija Österlund: Riston retki kivikauteen, kuv. Kaija Österlund, Otava 1970 

Kaija Österlund: Risto pronssikaudella, kuv. Björn Landström, Otava 1973 

Kaija Österlund: Riston retki rautakauteen, kuv. Maija Karma, Otava 1975 

Kaija Österlund: Risto ja viikingit, kuv. Maija Karma, Otava 1976 

 

Me ollaan sankareita kaikki

 

Mika Wickström & Arto Nyyssönen: Mörkö-Marko, 80 sivua, Arktinen banaani 2021. 

 

 

Seuraavana kesänä kasvu vain yltyy. Polvia ja sääriä särkee, vaikkei tekisi muuta kuin istuisi aloillaan. Jotkut jo pohtivat, kannattaisiko pojan harkita lajinvaihtoa. Ei tuollaisia hujoppeja ole kiekkokaukaloissa nähty, ja jos onkin, niin puolustajia niistä tehdään. 

Marko kuitenkin vannoo hiljaa itsekseen: ”Emmää pelaamista lopeta, vaikka kasvaisin kaksimetriseksi.”

 

Mika Wickströmin ja Arto Nyyssösen tietokuvakirja Mörkö-Marko ilmestyi jo viime vuonna, mutta on nyt Marko Anttilan eilen Pekingin olympialaisten jääkiekon loppuottelussa syöttämän ratkaisevan voittomaalin ansiosta erityisen ajankohtainen.  

 

Mika Wickström kertoo Marko Anttilan sankaritarinan. Itse en ole kovinkaan kiihkomielinen penkkiurheilija, mutta Anttilan lapsille ja nuorille suunnattu elämäntarina tuo myös havainnollisesti esiin perheen selustatuen merkityksen lapsen harrastuksen tukemisessa. Joskus yhteinen ponnistelu voi johtaa epätavanomaisen pitkälle. 

Koulun välituntien peliaikaa pidennettiin sillä, että luistimet
laitettiin jalkaan jo kouluun lähtiessä, totta vai tarua? 
Arto Nyyssösen kuvitusta Mika Wickstömin tietokuvakirjaan 
Mörkö-Marko (Arktinen banaani 2021). 

Kannustusta Anttila sai myös kouluvuosinaan Lempäälän Kelhon kyläkoulussa, kun koulun ruokalan emäntä antoi kasvavalle pojalle lihapullapäivänä isomman annoksen ja opettaja lupasi pojille enemmän peliaikaa välitunnilla.

Totta tai legendaa, mutta pojan kerrotaan lähteneen joskus koulubussiinkin luistimet jalassa, koska luistimen nauhojen sitomiseen meni liikaa aikaa.

 

Äijämäistä uhoa. Arto Nyyssösen kuvitusta Mika
Wickstömin tietokuvakirjaan  Mörkö-Marko
 (Arktinen banaani 2021). 

 

Wickström on kirjoittanut lukuisia urheiluaiheisia romaaneja ja tietokirjoja. Hän kertaa Anttilan uran vaiheet, alkaen kotipihan höntsäilystä pikkuveljen kanssa Lempäälässä ja päätyen vuoden 2019 maailmanmestaruuskisohin. 

Pelikohtauksissa ja pelaajien asennoissa
on tunnelma ja uskottavuus kohdillaan.
 Arto Nyyssösen kuvitusta Mika Wickstömin
 tietokuvakirjaan Mörkö-Marko (Arktinen banaani 2021). 

Sarjakuvataiteilijan ja graafikon Arto Nyyssösen kuvitus on luvalla sanoen äijämäisen rouheaa. 

Ihmisten kasvot ovat kuin kirveellä veistettyjä ja pelkistetyt nappisilmät eivät aina tee oikein oikeutta kohteilleen. 

Karikatyyrinen kuvitus voi olla tietoinenkin valinta. 

Raffimpi tyyli vetoaa varmasti myös aikuisiin jääkiekkofaneihin. 

 

 

Jääkiekkoilusta lapsille ja nuorille:

 

Kuvakirjoja

 

Ikioma kiekkokirjani, suom. Vesa Korpela, Tactic 2014

Katarina Ekstedt & Thomas Olsson: Eetu pelaa jääkiekkoa, suom. Osmo Ryytty, Karisto 2015 / kuvakirja 

Niina Veittikoski: Hertta pelaa jääkiekkoa, Tammi 2012 / kuvakirja 

Lukutaidon alkuun

Roope Lipasti & Harri Oksanen: Lätkä-Lauri -kirjat, Lukupala-sarja, WSOY v:sta 2017

Tuula Kallioniemi: Liukas lätkä, kuv. Silja-Maria Wihersaari, Otava 2020

Harri Istvan Mäki: Mörkökiekkoilua, kuv. tekijän Lector 2020

 

Tietokirjoja

 

Roope Lipasti & Harri Oksanen: Lätkä-Laurin jääkiekkokirja, WSOY 2019

Keijo Leppänen: Snaipperi: Eeli Tolvasen tarina, Myllylahti 2018

 

Nuortenkirjoja

Kalle Veirto: Tähtiketju-sarja, Karisto v:sta 2018

Kirsi Pehkonen: Hilla-sarja: Aloituskiekko, Punaviiva, Vieraskentillä, Ketjukaverit, Voittolaukaus, Karisto 2011–2015

Taina Haahti: Gladiaattorikoutsi, WSOY 2010

Gunnar Nordström: Kiekkotähti-sarja, suom. Risto Pakarinen, Karisto 2002–2012

Bengt-Åke Cras: Lätkäjengi-sarja, suom. Katriina Savolainen, Tammi 1997–2006 

Mika Wickström: Kypärätemppu, WSOY 1999

 

Vihreä väri rauhoittaa, myös lastenkirjoissa

 

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha, 40 sivua, Teos 2021.

Maria Vuorio & Leena Lumme: Annin päivä, 39 sivua, Lasten oma kirjakerho. Kuukauden kirja 146. Sanomaprint 1987.

Hannu Mäkelä & Kristiina Louhi: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille, 43 sivua, Tammi 1996.

 

Kuluvalla viikolla vietetään kolmatta kertaa Huonekasviseuran ja Puutarhaliiton valtakunnallista huonekasviviikkoa.

 

Viherkasveista on tullut trendikäs harrastus, joka kiinnostaa myös aiempaa nuorempia. 

Koronasta johtuvien poikkeusolojen takia moni on myös viettänyt enemmän aikaa kotona ja hankkinut viherkasveja ilahduttamaan arkeaan. 

Parasta harrastuksessa on oman kokemukseni se, että alkuun voi päästä pienelläkin budjetilla, kun pyytää pistokkaita ystäviltä. Siksi viherkasveissa on potentiaalia myös lasten ja nuorten harrastukseksi.

Fredrika Runeberg oli monen muun avunsa lisäksi myös viherpeukalo. 

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen suurnaisia -sarjan neljännessä osassa kerrotaan, kuinka Porvoon Kroksnäsiin perheen kesäpaikalle matkaa joka vuosi myös 

– –  veneellinen ruukkukasveja. Välillä ne kasvat niin, että takaisin tullessa kasveja on jo kaksi veneellistä.

Kuvatietokirja piirtää monipuolisen kuvan Fredrika Runebergin elämästä. 

Johan Ludvig Runeberg tuki ja kannusti puolisoaan tämän omissa taiteellisissa pyrkimyksissä.

J. L. Runebergin kuoleman jälkeen Fredrika muutti Helsinkiin.

Muuttokuormaan on kirjattu 42 huonekasvia: ruukkuruusuja, kenties myös viuhkapalmuja, pelargonioita, peikonlehtiä, rahapuita ja oleantereita. Fredrika hoivaa kasvejaan rakkaudella. Hän lepää olohuoneensa puutarhassa palmun katveessa.

Fredrika Runebergin viherkasviharrastus tiivistyy hienosti
tähän Sanna Pelliccionin kuvituskuvaan, joka yhdistää Runebergin
vähemmän tunnetun potrettivalokuvan akvarellikuvitukseen. Pelliccionin
kuvitusta Leena Virtasen tekstiin kuvatietokirjassa
Fredrika! (Teos 2021).

Runebergien kotimuseossa Porvoossa vaalitaan Fredrikan viherkasviharrastusta, sillä museossa on edelleen Fredrika Runebergin pistokkaista otettuja viherkasveja.

Maria Vuorion ja Leena Lumpeen Annin päivä on viehättävä kurkistus 1950–60-luvun taitteen lapsuuteen.    

Nykylapsen kannalta menneen ajan patina näkyy tekstissä hauskasti: aamulla herätessä on niin kylmä, että varpaita palelee, äidillä on lukunuttu ja Annin suurin aarre ovat hollantilaiset kukkasipulikuvastot.

Annin päivän ilmestymisen aikaan Leena Lumme oli vasta aloittelemassa uraansa lastenkirjakuvittajana. Kuvituksesta tunnistaa jo Lumpeen herkkyyden kuvata lasten ilmeitä, eleitä ja asentoja. 

Kuva Bonzo-lelukoirasta, ajankohtaa ilmentävä vaatemuoti ja muut yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. 

 

Lumpeen kuvituksessa on paljon samaa kuin ruotsalaisten kuvakirjojen nostalgisessa tyylissä: kuvista huokuu lämmintä yhdessäoloa, perheyhteyttä ja arkista puuhakkuutta, johon tekee mieli samaistua ja hypätä kuvaan sisälle, leikkimään yhdessä Annin ja hänen ystäviensä kanssa.

Vaivihkaisesti Maria Vuorion tekstissä sivutaan monia tärkeitä aiheita: isossa lapsiperheessä tyypillistä sisarkateutta, mustasukkaisuutta pikkusisaruksesta, ystävien välistä nahistelua ja ajoittaista valtataisteluakin. 

Paperinuket viherkasviviidakossa. Leena Lumpeen
kuvitusta Maria Vuorion tekstiin kuvakirjassa Annin päivä
(Sanomaprint 1987). 

Kukkasipulikuvastojen lisäksi Anni arvostaa muutenkin viherkasveja. Paperinukkeleikeissä ikkunalaudan viherkasvit muodostavat nukeille hauskan kukkatarhan.

 

Anni päättää kutsua parhaan ystävänsä Leenan yökylään, sillä yönkuningatar -kaktuksen, Selenicereus grandifloruksen, kukinto aukeaa todennäköisesti hyvin pian. Sen kukinto kestää vain lyhyen hetken, ja Anni haluaa tulenpalavasti kokea sen ihmeen.

– – Juuri kun uni on sakeinta ja makeinta, äiti tulee ja taputtaa Annia olkapäähän. Anni ponnahtaa pökkyräisenä ylös ja kysyy kovalla äänellä, mitä on tapahtunut. Vasta sitten hän muistaa! Hän ravistelee kovakouraisesti Leenankin hereille.

Nuppu on puoliksi auki! Se loistaa ikkunalaudalla kuin soikea lamppu. Anni ja Leena tallustavat vähän viluisina isoon huoneeseen, nuuhkivat kylmää ilmaa. Kaktuksen kukasta lähtee kuulas, ihana tuoksu. Anni on kuvitellut, että kuutamo tuoksuu samalta. Tai keijut!

Kun kukka aukeaa, se aivan kuin kurottaa kaulaansa ja avaa vasta sitten hienon, hohtavan valkoisen teriönsä. Tytöt katsovat kukkaa totisina. Isä haluaa kokeilla uutta kameraansa ja ottaa heistä valokuvan. Anni ja Leena seisovat kumminkin puolin suurta kukkaa; heistä tuntuu vähän samalta kuin prinsessoina satunäytelmässä.

Yönkuningattaren nopea kukinto tallentuu
Annin piirrokseen. Leena Lumpeen kuvitusta Maria Vuorion
 tekstiin kuvakirjassa Annin päivä (Sanomaprint 1987).   

Ja aamulla yönkuningattaren kukka on jo kuihtunut ja pudonnut lattialle. Anni piirtää siitä vielä kuvan ja värittää sen puuväreillä: "Sillä lailla hän saa sen talteen."

 

Viherkasvien terapeuttinen merkitys tulee kauniisti esiin Hannu Mäkelän ja Kristiina Louhen kuvitetussa lastenromaanissa Tyttö ja unen kukka. 

 

Liisa on ollut pitkään sairaana ja vanhemmat ovat asiasta huolissaan. 

 

Unessa Liisa päätyy pieneen punaiseen, mummolaa muistuttavaan tupaan, joka näyttäytyy eräänlaiseen elämän ja kuoleman odotustilana. 

 

Pieni talo täynnä viherkasveja. 

Kristiina Louhen kuvituksessa näkyy hänen oma 
viherkasviharrastuksensa. Louhen kuvitusta Hannu
Mäkelän tekstiin lastenromaanissa
Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996).

 

– –  Oli neljä ikkunaa, yksi jokaisella seinällä, ja ikkunalaudoilla kukkia, niin paljon kuin niille mahtui. Ne peittivät valoa, siksi huoneessa oli hämärä. Ja kun tyttö käänsi katsettaan hän näki, että kaikenlaisia ruukkukasveja oli huoneen seinustoillakin. Miten niitä näin paljon yhteen pikkutaloon oli siunaantunut? Ei, tämä oli jo liikaa, vähän niin kuin sadussa. Ja siksi kai ne kukat nostelivat lehtiään ja suoristivat varsiaan ja käänsivät kauniit kasvonsa kohti tyttöä ja alkoivat puhua yhteen ääneen. – – 

 

Unessa tyttö voimaantuu viherkasvien äärellä. 

Hän sitoutuu hoitamaan niitä ja kasvit myös kärttävät häntä jäämään tupaan pysyvästi. Mutta koti vetää äkkiä tyttöä voimakkaasti puoleensa… 

Vaatimaton kaktus pyytää Liisaa jäämään vielä yhdeksi yöksi.  

 

– – Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt. Ja niin pienestä ja piikikkäästä kaktuksesta syntynyt. 

 

Näkikö hän oikein, uneksiko vain, ei. Sillä pikku kaktus katsoi häneen ylpeänä ja kysyi sitten:

 

– No, kannattiko odottaa. 

 

Eikä tyttö voinut muuta kuin hymyillä. Kaktus oli tiennyt mitä tapahtuisi: se oli halunnut näyttää hänelle kukkansa, ei vain ollut voinut puhua siitä mitään. Ja hän… hän oli jaksanut odottaa… kuitenkin. Ja kaktuksen kukka kohosi siihen aivan hänen silmiensä eteen ja avautui aina vain ja päästi äänenkin, se soi kuin taivaan torvi. 

Olennaista on, että kauniin kukan saa lukija ja kuvan katsoja kuvitella mieleisekseen ihan itse.   

Kun Liisa herää, äiti huomaa heti kuumeen laskeneen ja on helpottunut.

Myöhemmin Liisa haluaa hankkia omia viherkasveja. Kukkakaupassa huomio kiinnittyy myös pieneen, vaatimattomaan kaktukseen.

 

Hannu Mäkelän teksti on hänelle tyypillistä pohdiskelevan poljennon rytmittämää ajatusten virtaa.

 

Kristiina Louhen vesiväriä ja tussia yhdistävä kuvitus tuo tarinaan sananmukaisesti juurevuutta ja konkretiaa. 

 

Huomiota ansaitsevat myös sisäkansien herkät grafiikan vedokset kasvien yksityskohdista, siemenistä ja nupuista.

 

 

Lasten tietokirjoja viherkasvien kasvattamisesta ja kasvun ihmeestä:

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

 

Eva Rönnblom: Nuoren viherpeukalon opas, suom. Ilona Sevelius, Kustannus-Mäkelä 2001.

 

Tiina Suominen: Kas kas kasvamaan, kuv. Leena Airikkala, Tammi 1995.

  

Sue Tarsky, Grahame Corbett & Amanda Severne: Ikkuna- ja parvekekukat, Nuori puutarhuri 1, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Sue Tarsky, Will Giles & Jane Wolsak: Huonekasvit, Nuori puutarhuri 2, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Rosemary Verey, Barbara Firth, Elizabeth Wood & Jane Wolsak: Mauste- ja tuoksuyrtit, Nuori puutarhuri 3, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Sue Tarsky, Grahame Corbett, Will Giles & Jane Wolsak: Mehikasvit, Nuori puutarhuri 4, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Christina Björck & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1980.

 

Annin päivän arvio on julkaistu aiemmin Lastenkirjahyllyssä syyskuussa 2010 ja Tyttö ja unen kukka -kirjan arvio syyskuussa 2020.  

 

 

Liuskakirja yllättää, aina uudelleen!

Axel Scheffler: Vinksin vonksin lemmikit, 24 sivua, suomeksi riimitellyt Maisa Tonteri, Lasten Keskus 2021.

 

Axel Scheffler: Vinksin vonksin viidakko, 24 sivua, suomentanut Maisa Tonteri, Lasten Keskus 2021.

 

Lastenkirjatarjonnasta löytyy lukuisia kirjan perinteistä muotoa eri tavoin varioivia toteutuksia. 

 

Liuskakirjat leikittelevät muodonmuutoksilla.

 

Näissä kahdessa uudessa liuskakirjassa on selvästi kiinnitetty huomioita siihen, että lapsi viihtyy kirjan jujun hoksattuaan  sen äärellä pitkään myös omin päin.  

Vinksin vonksin lemmikit- ja Vinksin vonksin viidakko -liuskakirjat ovat todellinen runsaudensarvi myös visuaalisen suunnittelulun ja oivaltavan "lapsipedagogian" osalta.

Niiden tekijä Axel Scheffler tunnetaan muun muassa Julia Donaldsonin kanssa tekemistään hurmaavista Mörkyli-kirjoista.

 

Lemmikkien ja viidakon eläinten ylä- ja alaruumiit on sivun pitkittäissuunnassa leikattu kahtia, ja niitä voi villisti yhdistellä toisiinsa, esim. tähän tapaan:

 

Suomunahka keltainen

peitossa on pilkkujen.

Kahteen suuntaan yhtä aikaa

näen – se on melkein taikaa!

 

Lemmikkiä ei hauskempaa,

minusta juttukumppanin saa. 

Olen leikkikaveri loistavin,

tai ainakin toistavin! 

Aukeaman vasemmassa laidassa pikkuötökkä kysyy: Mikä se on?

Ja tällä aukeamalla vastaukseksi tulee LISKAIJA, eli liskon ja papukaijan risteytys.

Liskaija on tietysti linnun ja liskon yhdistelmä. 
Axel Schefflerin kuvitusta liuskakirjassa 
Vinksin vonksin viidakko (Lasten Keskus 2021).

Kuvien taustavärit auttavat lasta löytämään ”oikean eläimen”, mutta

jujuna on tietysti luoda toinen toistaan kummallisempia uusia eläinlajeja. 

Tämä liuskakirja ei ihan hetkessä tyhjene, sillä eriskummallisia variantteja voi tehdä lukemattomia.

Tukaanin ja kameleontin yhdistelmä on
tietysti tuleleontti! Axel Schefflerin kuvitusta
liuskakirjassa Vinksin vonksin viidakko
(Lasten Keskus 2021). 

 

Jo taaperoikäinen innostuu  matkimaan eläinten ääniä.

 

Maisa Tonteri on riimitellyt eläinten esittelyt napakasti ja sisällyttänyt

lyhyisiin säkeisiin myös paljon kiinnostavaa tietoa eri eläinten käyttäytymisestä ja lajiominaisuuksistakin.

 

 

 

Lisää  liuskakirjoja:

 

 

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Merimonsterit, Into 2019

Tuula Kallioniemi & Jii Roikonen: Reuhurinne: Hassut hahmot, Otava 2013

 

Julia Gukova: Sikin sokin epäjärjestyskirja, suom. Arja Kanerva, Lasten Keskus 2000

 

Kveta Pacovska: Keskiyön teatteri, suom. Ilpo Tiihonen, Lasten Keskus 1993 

 

Józef Wilkón: Kuka minä olen? Suom. Maisa Savolainen, Lasten Keskus 1989

 

Wilfried Blecher & Wilfried Schröder: Hokkuspokkkus filiokkus. ”Onpa ihme kirja tää, yhtä mittaa yllättää!”, suomeksi riimitellyt Elvi Sinervo, Weilin+Göös 1971

 

Reuhurinne- ja Hokkuspokkus filiokkus -kirjojen arvio julkaistu Lastenkirjahyllyssä elokuussa 2013.