Entä jos joutuu kesken nuoruuden sivuraiteelle pois elämän sykkeestä?

Mirkka Auvinen: Chibu. Kun silmäripsetkin putosivat. 96 sivua. Käsite-kirjat 2024. Kansikuva Susanna Sinivirta.

 

 
–  – nyt pelkään,
etten ennätä maalata elämää loppuun, oppia soittamaan säveliä, joilla rakastaisin riittävästi.
Mitä jos äiti jää ilman lapsenlapsia,
            ilman arokellukoita ja lakkiaisia?

 
Kirjailijat loikkivat entistä rohkeammin erilaisten genrejen laitojen yli. 

Säeromaani ottaa vasta hapuilevia ensiaskelia aikuistenkirjoissa, mutta nuortenkirjoissa ilmava ja hyvällä tavalla kerrontaan myös aukkoja jättävä lajityyppi on jo tehnyt paljon hyvää.
 
Mirkka Auvisen Chibu. Kun silmäripsetkin putosivat on takakantensa mukaan ”tarinallinen runokokoelma”. 

Perinteisen runon ja proosarunon lisäksi siitä päähenkilön parhaan ystävän lähettämiä lyhyitä kirjeitä.  Erilaisten tekstietyyppien lomittuminen tuo painavasta aiheesta huolimatta käsittelyyn hyvällä tavalla helppolukuista, monille säeromaaneillekin ominaista  keveyttä.
 
Kirja kertoo syöpädiagnoosin saavasta lukion toista luokkaa käyvästä tytöstä,  Chibusta. Hänestä tuntuu, että nuoruus jää elämättä. Sairaus pakottaa Chibun elämään kipujen ehdoilla. 
 
Kun normaalit nuoren elämään kuuluvat aktiviteetit, ystävien kanssa hengailu ja unelmointi,  joutuvat katkolle, on pakko tyytyä tarkkailemaan, aistimaan ja odottamaan. 

 
 
Oman elämänlangan hauraus ja ajan pysähtyminen vertautuvat esimerkiksi kuusen kasvuversoihin  ja uhanalaisiin kasveihin: 
 

Hissi jolkottelee yhdeksänteen kerrokseen.
Korviini kasvavat odottavat kuusenkerkät.
Posteljooni juoksee alas tupla-askelin,
                portaisiin jää välilyöntejä.
Ennen lauseen loppua
                ojennettuihin käsiini tipahtaa neidonkenkä,
                                 uhanalainen laji. 

 
 
Välähdyksiä oikeasta elämästä Chibu saa ystävänsä Sofian lähettämien kirjeiden kautta. Portaikossa kulkevan postinkantajan askeleet voivat olla äidin lisäksi päivän ainoa konkreettinen elämän ääni.
 
Chibulle rakas soittoharrastus tulee monin tavoin esille. Muisto musiikkikoulun soittonäytöksestä toimii myös vertauskuvana sopeutumiselle uuteen elämänvaiheeseen.
 

Ikää kahdeksan vuotta, hörsömekko ja rusetti. On minulla kiharatkin. Kävelen aroin askelin
flyygelin ääreen. Menuetti on lyhyt kuin harakan lento,
                unohdan viimeisen rivin. Tyhjyys on hiljaisuus ja äidin yskäisy. Soitan loppuun riitasoinnun,
                kumpi on helpompaa luovuttaa vai improvisoida? 

 
Väljän, kronologisen juonen voi ajatella madaltavan myös nuoren kynnystä tarttua runokirjaan.

Ankarasta aiheestaan huolimatta kirja kurkottaa kohti toivoa: Chibu joutuu luopumaan vanhojenpäivien tansseista, mutta ensirakkaus, sellisti, vie hänet tyhjään jumppasaliin tanssimaan.
 

Myös nämä nuortenkirjat kertovat nuoren päähenkilön vakavasta sairaudesta:  
 

Lilja Kangas: Tahdon elää, Kustannus Z 2022

Päivi Lukkarila & Emilia Mäkinen: En ikinä luovuta, Karisto 2017

Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu, suom. Kaisa Kattelus, Tammi 2017 
 
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, suom. Helene Bützow, WSOY 2013 
 
Jesse Andrews: Maailmankaikkeuden huonoin elokuva, suom. Sami Rouhento, WSOY 2012
 
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä, Otava 2010
 
Jordan Sonnenblick: Kuumetta, kipinää ja rumpusooloja, suom. Peikko Pitkänen, Otava 2006
 
Mari Miettinen: Suudelma taivaassa, Lasten Keskus 2005
 
Jacqueline Wilson: Lola Rose, suom. Terhi Leskinen, Otava 2005
 
Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas, suom. Nora Schuurman, Otava 2004
 
Jostein Gaarder: Enkelimysteerio, suom. Katriina Savolainen, Tammi 2000  
 
  

Rakkauden aakkoset

 

Heidi Silvan: Kuinka särkeä sydän? 172 sivua. Myllylahti 2024. Kansikuva Karin Niemi. 

 

Moi. Mä oon Frida, ja mä menin rikki.
Ei.
Mun sydän meni rikki.
Ei. 
Moi, oon Frida, 17, ja mulle kävi…
Miten?
Höpsösti? Hassusti? Huonosti?
Ei, nyt tämä menee jo tuskalliseksi.
Miten tällaisesta kerrotaan? Jos on introvertti tyyppi, niin kuin minä, voi olla vaikea luottaa, olla esillä ja mennä heti asiaan. – – 

 

YA-kirjojen nimissä on yleistynyt hieman omituinen tapa paljastaa kirjan juonen kannalta olennaisia asioita joko suoraan kirjan nimessä tai sen selittävissä alaotsikoissa.  

Heidi Silvanin nuortenkirjan kannessa kirjan nimi täydentyy sulkuihin lisätyillä kysymyksillä: (ja paikata se?) ja (rikkoa kaikki?). Myös kirjan takakannessa annetaan syötteitä kirjan juonenkäänteisiin. 

 

Epätieteellisen seurantani mukana ilmiö rantautui Suomeen yhdysvaltalaisen Karen M. McManusin kirjoissa (mm. Yksi meistä valehtelee, WSOY 2018, suom. Inka Parpola), joka ammentaa dekkarin lajityypistä.  

Toinen hyvä esimerkki on Adam Silveran YA-romaani  Lopussa molemmat kuolevat (WSOY 2023, suom. Outi Järvinen). 

 J. S. Meresmaan sananmukaisesti vertahyytävissä fantasiajännäreissä  Kenties tapan sinut vielä ja Kunnes tapamme taas (Karisto 2022 ja 2023) leikitellään kirjojen kansissa yliviivatuilla a-kirjaimilla oivaltavasti.

 

Kirjan juonen paljastaminen ei toki ole ilmiönä aivan uusi: muistetaan vaikka Agatha Christien dekkariklassikkoa And Then There Were One (suom. Eikä yksikään pelastunut). 

 

Heidi Silvanin nuortenkirjat kertovat persoonallisista nuorista tytöistä, joilla voi olla arkea eri tavoin haastavia erityispiirteitä.

 

Kevään uutuus Kuinka särkeä sydän seuraa päähenkilöitään Fridaa ja Aapoa lapsuudesta varhaiseen aikuisuuteen asti. 

Frida nimittäin rakastuu jo nelivuotiaana seurakunnan iltapäiväkerhossa häntä neljä vuotta vanhempaan Aapoon: 

 

– –  Sydämestäni kuului rutiseva ääni, koska sen viattomaan, pehmeään kuoreen tuli ensimmäinen hiushalkeama pelkästä ihastuksesta. Sydämeni sisään oli pääsemässä toinen ihminen, joku muu kuin oma perheenjäsen. 

 

Vuodet vierivät, mutta Frida ei päästä lapsuuden ihastustaan silmistään ja tekee Aapolle myös moneen kertaan tiettäväksi, että hänen tunteensa ovat entisellään.  

 

Silvanin nuortenromaani yhdistää kiinnostavalla tavalla chick-litin ja sick-litin, kun romanttiset rakkaushaaveet kulminoituvat lopulta Fridan mielen hajoamiseen erään traumaattisen tapahtuman jälkeen. 

Aapo käyttäytyy Fridan rakkaudenosoitusten eri vaiheissa poikkeuksellisen kypsästi ja viisaasti.   

 

Fridan  toipumisen prosessi kuvataan melko suurpiirteisesti. Rankat kokemukset koulivat häntä,  kuten tämänkaltaisissa kasvukertomuksissa onkin tapana.  

 

Tytöt on ihmeellisiä, kauniita ja tuoksuvat hyvälle

Jukka-Pekka Palviainen: Koko pitkä yö. Nokkahiiri 2024. 118 sivua. Kansikuva Oona Liukkonen.

 

Yhden vuorokauden tapahtumia kuvaavissa nuortenkirjoissa on aina oma latauksensa. 

 

Jukka-Pekka Palviaisen uusin nuortenkirja Koko pitkä yö kertoo jo nimessään, että sen keskeiset tapahtumat tihentyvät rajattuun ajanjaksoon.

 

Romaanin keskushenkilö Matias on saanut ajokortin poikkeusluvalla hieman aikaisemmin. Lukion ensimmäinen vuosi on ohi ja kesä edessä. 

 

Kompaktin, vain hieman yli 100-sivuisen, romaanin luvuissa vaihtelevat Matiaksen ja Vilman näkökulmat.

Sivuhenkilöinä ovat pari vuotta vanhempi naapurin Kaisa sekä Elisa, Ansku, Lunki ja Venni, jonka järjestämät koulun päätösbileet sähköistävät eri tavoin tunnelmaa.  

 

Suuri osa nuorista on ollut  ystäviä päiväkodista asti, ja ehkä juuri siksi heidän on vaikea välillä asemoida suhteitaan uudelleen, kun tunteiden vuoristorataan ilmaantuu myös orastavaa ihastumista. 

 

Palviainen viljelee nuortenkirjoissaan huumoria, joka tulee välillä aivan ”puun takaa” ja saa lukijan naurahtamaan ääneen. Tässä kaksi esimerkkiä. 

 

Vilma muistelee, kuinka 

 

Piirsin kotona ulkomuistista Elisan seisomassa suihkussa. Äiti näki kuvan ja kysyi, olenko lesbo. Kohautin hartioitani. Äiti sanoi, että ihan sama, kunhan se ei häiritse koulunkäyntiä. Olin kaksitoista.

 

Matias on isänsä kanssa autokaupoilla ja isä tinkaa vanhan Volvon hintaa alemmaksi: 

 

Myyjä vilkaisee kelloaan ja huokaisee. Se sanoo, että rouva odottaa sängyssä ja ovuloi. Pitäisi kuulemma panna perijä tulille. 

 

Huumori ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista, sillä Palviainen tekee myös  tarkkoja psykologisia havaintoja ja purkaa kliseitä.

 

Lunkin ”taakkana” mainitaan hänen kaksi äitiään. Vilma perustelee Matiakselle Lunkin uhon johtuvan siitä, että poika epäilee miehisyytensä joutuvan kyseenalaistetuksi.

 

Katson Lunkin lihaksikasta ylävartaloa ja mietin, voiko Vilma olla oikeassa. Ainakin Lunki on ylikorostetun maskuliininen. Sen kaksi äitiä on onnistuneet kasvattamaan siitä sovinistin. – – 

 

Nykyisin nuortenkirjojen sankarit hakeutuvat entistä useammin terapiaan. 

Vilma käy samalla terapeutilla kuin ystävänsä Ansku. Ansku tosin käy terapiassa vastentahtoisesti ja vanhempiensa pakottamana, mutta Vilmasta on ”ihanaa, kun saa kerrankin puhua suunsa puhtaaksi niin, että toinen ei koko ajan keskeytä ja arvostele”. Vilma on ahdistunut pandemioista ja sodista. 

 

Parastaan Palviaisen nuortenromaani antaa seurustelusuhteen hapuilevan alun kuvauksessa. Matias ja Vilma testaavat toisiaan, tenttaavat tulevaisuudensuunnitelmia, kertovat ammatinvalinta-aikeistaan ja haaveilevat interrailista.

 

Matiaksen ja Vilman lempi ei todellakaan leiskahda hetkessä täyteen liekkiin, vaan kumpikin kuulostelee tuntojaan.

 

 

Palviainen luonnostelee Matiaksesta herkän, pohdiskelevan pojan, joka uskaltaa sanoittaa tunteitaan siekailematta: 

 

Musta tuntuu, että mä haaveilin tyttöystävästä paljon aikaisemmin kuin muut kaverit. Lunki ja muut oli sitä mieltä, että tytöt ei kuuluneet meidän juttuihin vaan oli lähinnä tiellä. Mä joskus jopa leikin tyttöjen kanssa vaan sen takia, että sain viettää aikaa niiden seurassa. Mun mielestä tytöt oli ihmeellisiä. Ne oli kauniita ja tuoksui hyvälle. 

 

Mutta oli niitä toisenlaisiakin tyttöjä. Sellaisia, jotka halusi olla ihmeellisiä omilla ehdoillaan. Sellaisia, jotka kiipesi niin korkealle puuhun, että niiden kanssa oli mahdotonta leikkiä. Sieltä ne huuteli kirosanoja ja syljeskeli klimppejä, jotka jäi roikkumaan puiden oksille.

 

Vilma oli juuri sellainen tyttö. Siksi mä en ollut kiinnostunut siitä vielä silloin. Mutta sitten me muutuimme varmaan molemmat. – – 

 

Kiinnostavana sivujuonteena kerrotaan Vilman isänlomautuksesta. Isä kiteyttää asian toteamalla että ”nyt ei ole sitten vähään aikaan Netflixiä ja juustosuikeroita”.

 

 

Ihmissuhdepohdintojen kupeeseen viritellään myös – kenties katu-uskottavuuden nimissä ?  – hieman vaisuksi jääviä jännityskertoimia Vennin bileissä sattuneen yhteenoton ympärille. 

Valovoimaisen nuortenromaanin häikäisevä toteutus valkokankaalle

 

Draamaelokuva Valoa valoa valoa. Käsikirjoitus Juuli Niemi. Ohjaus Inari Niemi. Pääosissa Anni Iikkanen ja Rebekka Baer sekä Laura Birn ja Pirkko Lonka. Tuotanto Lucy Loves Drama. Ensi-ilta 13.10.2023. Kesto 1,30 h. K-12. Perustuu Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaaniin valoa valoa valoa, Karisto 2011. 

 

 

Kotimaisista nuortenromaaneista tehdään ani harvoin elokuvasovituksia. 

Syyt liittyvät varmasti osittain elokuvateollisuuden tuotannolliseen hitauteen. 

 

Juuli ja Inari Niemen draamaelokuva Valoa valoa valoa on syntynyt monessa mielessä onnellisten tähtien alla. 

 

Vilja-Tuulia Huotarinen on antanut Niemen sisaruksille vapaat kädet käyttää romaaniaan elokuvadramatisoinnin pohjana.   

 

Lopputulos tekee kunniaa Huotarisen 12 vuotta sitten ilmestyneelle nuortenromaanille, joka uudisti rohkeasti ja siekailemattomasti paitsi nuoruuden kuvausta myös nuortenromaanin kerrontaa.  

 

Elokuvan ilmestyminen on lykkääntynyt yli kahdella vuodella koronapandemian vuoksi. 

Hyvää on kannattanut kuitenkin odottaa.

 

Anni Iikkanen (Mimi) ja Rebekka Baer (Mariia) tavoittavat elokuvassa hienosti keskushenkilöiden herkkyyden ja raisuuden ääripäät. Ilmeet, eleet, kehonkieli ja äänensävyt ilmaisevat toisinaan jopa vuoropuhelua enemmän. 

 

Käsikirjoitus ja ohjaus ei etene kronologisesti, mikä tuo elokuvaan sopivasti rosoa ja jännitteisyyttä.

 

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Ukrainassa 1986 on sekä alkuteoksessa että elokuvassa visuaalisena ja symbolisena avaintapahtumana. 

Näin elokuvan ennakkonäytöksessä viikko sitten perjantaina elokuvateatteri Niagarassa Tampereella. Esityksen jälkeen Inari Niemi kertoi elokuvan teosta ja yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kertoa vaikutelmiaan näkemästään. Eräs nainen kertoi aikalaismuiston Ähtäristä. Etelä-Pohjanmaan alueella mitattiin vahvoja cesiumlaskeumia onnettomuuden jälkeen. 

 

Tšernobylin onnettomuutta ja sen lieveilmiöitä ei ole taidettu juurikaan vielä käsitellä Suomessa taiteen keinoin. Kyse on kuitenkin lähihistoriasta, josta hyvin eri ikäisillä suomalaisilla on henkilökohtaisia muistoja.

 

Inari ja Juuli Niemen elokuvassa onnettomuus on yhtäältä symboli nuoruuden vimmalle, mutta myös nuoruuden haavoittuvuudelle. 

Mimi ja Mariia kehittävät selviytymiskeinokseen oman tilan, kuplan, jonne aikuisten lietsoma pelkopuhe ja kummankin tytön perheeseen ja tulevaisuuteen liittyvät epävarmuustekijät eivät yllä.  

 

Huotarisen alkuteoksen tavoin elokuvakin puhuttelee sekä äitejä ja tyttäriä. Laura Birn näyttelee Mariiaa aikuisena  ja Pirjo Lonka hänen äitiään kahdessa eri aikatasossa. 

Valoa valoa valoa -elokuva todistaa vakuuttavasti kotimaisen nuortenkirjallisuuden nyanssien taipuvan myös valkokankaalle. 

 

Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaanin valoa valoa valoa olen arvioinut Lastenkirjahyllyssä elokuussa 2011. Toisessa postauksessa saman vuoden  marraskuussa  kommentoin romaanin saamaa Finlandia Junior -palkintoa.

Karisto on ottanut tänä vuonna nuortenromaanista myös uuden painoksen elokuvakannella. 

 

Pöljä, ailahteleva rakkaus Korsossa

Siri Kolu: Tämä liukasteleva sydän. 218 sivua. Otava 2023. Kansikuva Elisa Konttinen. Love-sarja. 

 

Opettelin ystävieni kanssa pelialueen. Pyöräilimme ympäriinsä. Ostimme jäätelöä pienistä korttelialepoista. Opin keskustan ruutukaavan betonitalot, joiden parvekkeet olivat aikaa sitten kostuneet ja täynnä sammalta. 1970-luvun kerrostaloketjut isoine korttelipihoineen, radan molemmin puolin iso ja pieni S-market, vanhalla asemalla kallishintainen kahvila ja lankamyyntiä. – – Aina kun ajatteli tuntevansa alueen, se yllätti. Radan länsipuolella, korkeiden mäkien suojassa, piileksi puutaloalueita, jotka eivät tuntuneet kuuluvan nukkavieruun keskustaan. Lähimetsässä joen yli kohoava pieni puinen silta suoraan kuin metsätarinasta. Pyöräreitillä aukeava metsäsuora laululintuja täynnä.

 

Siri Kolun Tämä liukasteleva sydän on Otavan uuden Love-sarjan neljäs osa.

Keväällä ilmestyivät Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee  ja Sari Luhtasen Tuhkimo tennareissa ja alkusyksystä yhdysvaltalaisen Justin Thaon melodramaattinen rakkaustarina Älä mene, Sam.  

Elisa Konttisen syvän metsänvihreä kansikuva Kolun nuortenromaaniin ei onneksi koodaa oletetun lukijan todennäköisintä sukupuolta, ja hyvä niin. Parisuhdepähkäilyt eivät käsittääkseni kiinnosta pelkästään tyttöjä. 

 

Tämä liukasteleva sydän on jälleen yksi hyvä esimerkki varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuuden reaktionopeudesta kertoa nykynuorten arjen solmukohdista, joissa paineita aiheuttavat usein erilaiset klikit, jännitteet ja ristiriidat ryhmien kesken. 

Seiskaluokkalainen Diandra eli Didi muuttaa vanhempien eron jälkeen uuteen kotiin isoveljensä ja äitinsä kanssa. Rahasta on tiukkaa ja äiti joutuu tekemään pitkää päivää sairaalassa. 

Didi löytää nopeasti uusia ystäviä, Kanelin ja Kärpän, joiden kanssa hän rakentaa ja käsikirjoittaa liveroolipelitarinoita.

 

Kolu luo jo romaanin alussa eloisan miljöön. Jälkisanoissa hän antaa tarkat koordinaatit Vantaan Korsoon sekä viittaa myös oman nuoruutensa mielenmaisemiin Keravalla.  

 

Dome on rinnakkaisluokan kingi, omaa hovia häikäilemättömästi pyörittävä raggari ja koulun alfauros, semikriminaali, joka on aiemmin ollut paikallisen jalkapallojoukkueen lupaava tähtisentteri, mutta ura on tyssännyt urheiluvammaan.

 

Yllättäen Dome ottaa yhteyttä pikakirjoitustekniikan hallitsevaan Didiin ja pyytää tätä toimimaan päiväkirjanaan. 

 

– Mä haluan että voin tallentaa sun avulla kaiken sen, mikä jää yli, hän sanoi. – Susta tulee niiden ajatusten säilytyspaikka. Sä kuuntelet ne ja kirjoitat ne ylös ja pidät tallessa. Saat käyttää niitä materiaalina sun juttuihisi, joita sä kirjoitat. Mutta et puhu niistä sanaakaan täälä koululla. Et vaikka joku uhkaisi sua.

 

Didi ei kuitenkaan sokaistu yht´äkkisestä huomiosta ja oudosta tarjouksesta.

 

Tämä liukasteleva sydän kuvaa vivaihteikkaasti manipulointia, mutta samalla myös teini-ikään kuuluvaa vimmaista ja elämänvaiheeseen luontaisestikin kuuluvaa tarvetta olla osa samankaltaisten ryhmää. Painotuksiltaan Kolun romaani liikkuukin monin kohdin samoilla taajuuksilla kuin Terhi Rannelan novellikokoelma Vaarallinen keli.

 

 

Keskushenkilö ja minäkertoja Didi on vahva, itsenäinen teini, joka tempoo itseään vähin erin ulos Domen mielivaltaisesta ja pomottelevasta käskytyksestä. Samaan aikaan hän pääsee kurkistamaan Domen tarkoin varjelemaan kulissientakaiseen elämään, jossa on paljon inhimillisyyttä ja huolenpitoa.

Ennen pitkää Didi huomaakin  joutuvansa Domen arkiminän – Danin –  ”pöljän rakkauden” piiriin, jossa hän kaatuu naamalleen kerta toisensa jälkeen. Didi hämmentyy Domen / Danin hänelle uskomissta salaisuuksista, joista läheskään kaikkia hän ei kykene hallitsemaan ja ymmärtämään: 

 

Pelkäsin menettäväni otteeni siitä, kuka olen. 

Olen kirjoittaja, suunnittelija, sivustakatsoja. Minua ei saa katsoa, minä olin osa pelin näkymätöntä rakennetta. Minä katson, kun muut pelaavat, ratkovat pelin juonikuvioita, tulevat epätoivoiseksi, pettävät rakkaansa, hyökkäävät, liittoutuvat, rakastavat joka minuuttia. 

 

Nuori rakkaus on aina siekailematonta, arvaamatonta ja äkkipikaista. 

Tämä liukasteleva sydän ei missään kohdin onneksi äidy siirappiseksi rakkaushömpäksi, vaikka lopun dramaattinen käänne olisikin antanut siihen aineksia. 

Kaikki Love-sarjan kotimaiset kirjat ovat mitaltaan kohtuullisia, Luhtasen ja Kallioniemen teokset reippaasti alle 200-sivuisia ja Kolun romaanikin vain hieman yli 200-sivua. 

Vetävä ja turhasta rönsyilystä karsittu tarina on eittämättä yksi olennainen koukku, jolla eritasoiset ja -ikäiset lukijat saadaan "lankeamaan loveen" ja lukemisen koukkuun! 

 

 

Pojatkin voivat puhua rakkaudesta!

Maria Kuutti: Roope, Make ja kiusalliset kiekaisut. Kuv. Anne Muhonen. 111 sivua. Myllylahti 2023. Kansikuva Anne Muhonen.

 

 

Helsingin Sanomissa julkaistiin toissapäivänä toimittaja Heidi Moision artikkeli otsikolla Pojat ovat epäempaattisia, ja se on pitkälti aikuisten vika, sanovat Poikien puhelimen asiantuntijat. 

 

Moisio on haastatellut Väestöliiton Poikien puhelimen tiimiläisiä Anders Huldénia ja Aziz Bahlaouanea. He saavat usein vastata kasvavaan kehoon, murrosikään ja seksiin liittyviin kysymyksiin. 

 

Roope, Make ja lusikkatesti aloitti viime vuonna  uuden varhaisnuorille suunnatun sarjan. 

Sarjan toisessa osassa jatketaan murrosiän fysiologisten ja psyykkisten muutosten äärellä.

 

12-vuotiaan Roopen harras haave mopon hankkimisesta on jo monta askelta lähempänä toteutumistaan. 

Roopen äiti on näet laittanut mopohaaveen täyttämisen ehdoksi sen, että pojan negatiiviset Wilma-merkinnät saataisiin vähenemään. 

Makella (oik.) on usein paljon asiaa Roopelle kesken
oppituntien. Anne Muhosen kuvitusta Maria Kuutin
varhaisnuortenkirjaan Roope, Make ja kiusaliset kiekaisut
(Myllylahti 2023).

 

Jo edellisessä osassa tähän etsittiinkin apua: Make sai tukea keskittymisvaikeuksiinsa pienryhmäopetuksesta, ja näin Roopen kaikki aika ei enää mene parhaan ystävän auttamiseen. 

Erityislapsen arkea kuvataan ilman alleviivausta tai tirkistelyä rempseästi ja usein nimenomaan parhaan ystävän Roopen näkökulmasta, huumorillakin softaten: 

Roope nimittäin toteaa, ettei Makella "ollut koskaan ongelmia itsetunnon kanssa: se uskoi oppivansa, mitä vain halusi. Harmi vain, ettei se halunnut oppia mitään, mitä koulussa opetettiin."

Koska Roopen oma ääni saattaa tehdä tepposet silloin kun sitä vähiten odottaa, hän tarkkailee selvästi herkällä korvaa myös muiden äänensävyjä. 

 

Luokalle tuleva uusi tyttö, Jenniina, kiinnittää Roopen huomion. Tytön äänikin on ”lämmin kuin aamuaurinko”. 

 

Kevätjuhlan spontaaniin runoon liittyvät
nolouskertoimet ovat kaataneet Roopen petiin, mutta
onneksi äiti osaa lohduttaa. Anne Muhosen kuvitusta
Maria Kuutin varhaisnuortenkirjaan Roope,
Make ja kiusaliset kiekaisut  (Myllylahti 2023).

Maria Kuutti kuvaa äidillisellä hellyydellä poikien kasvua ja edesottamuksia. Roope ja Make ovat mukana kevätjuhlien ohjelmatoimikunnassa ja Roope improvisoi hyvinkin spontaanisti riimitetyn runon syvimmistä tunnoistaan.

 

Hän tulee aivan vahingossa paljastaneeksi sisimpänsä – ja rakkautensa Jenniinaan – koko koululle. Pahimman nolouden jälkeen Roope kuitenkin on valmis kyseenalaistamaan piintyneen ajatuksen, että pojat eivät mukavoisi puhua luontevasti rakkaudesta. 

 

Make osoittaa myös aivan poikkeuksellista tunnekypsyyttä, kun muut luokan pojat saavat syyn epäillä Roopen olevan homo:

 

– Mitä väliä sillä on, onko joku homo? Mä voin olla homo. Sä voit ola homo. Eiköhän se meille vielä joku päivä selviä. 

 

Daniel tuijotti Makea suu auki. Mäkin tuijotin. Joskus musta tuntui, etten tuntenut Makea. Mistä lähtien ystäväni oli ollut noin viisas? No, Make saattoi olla joskus aikamoinen idiotti ja vöyhö, mutta kiusaamista se ei voinut sietää.

 

Anne Muhosen mustavalkoinen kuvitus ilmaisee nasevasti poikien mielenliikkeitä ja aikomuksia.

 

Hieman hämmentää kirjan selkämykseen kannesta leviävä vaaleanpunainen väri. 

Onkohan kirjan potentiaalisilla poikalukijoilla kirjan avarasti ja stereotyyppisiä ajatuksia uhmaavien keskushenkilöiden tavoin kanttia napata pinkki kirja hyllystä luettavakseen? 

 

Rakkautta napin painalluksella

Anna Kurkijärvi-Willans: Charlotta ja unelmanallen salaisuus, kuvittanut Sami Saramäki, 119 sivua, Myllylahti 2023.

 

 

Charlotta ja unelmanallen salaisuus on helsinkiläisen Anna Kurkijärvi-Willansin esikoiskirja. 

Hän kertoo saaneensa idean lastenromaaniin luettuaan kahdelle lapselleen koko Rikhardinkadun kirjaston iltasatuvalikoiman. 

 

Tarina-aihio ja erityisesti sen mustavalkoisesti kuvattu aikuinen pahis tuovat mieleen Walt Disney -elokuvayhtiön lastenelokuvista tutun konseptin. 

Suoraan hylättyjen lelujen tragediaa on käsitellyt jo 1990-luvulla Toy Story -animaatioelokuva. 

Lastenhuoneen lelukaaos on kuitenkin 30 vuodessa entisestään lisääntynyt, joten aihe kiinnostaa varmasti yhtä paljon sekä trendileluihin helposti koukuttuvaa lasta että järjestystä rakastavaa aikuista.  

Emilian isän aikeet eivät ole todellakaan vilipittömät,
kun hän käy verottamassa tyttären lelukoria yöaikaan
pitääkseen oman lelubisneksensä pyörimässä. 
Sami Saramäen kuvitusta Anna Kurkijärvi-Willansin
lastenromaaniin Charlotta ja unelmanallen salaisuus 
(Myllylahti 2023). 

 

Sami Saramäen mustavalkokuvituksen  lapsihahmot ja miljöö huokuvat niin ikään  amerikkalaista melko neutraalia tyyliä, vaikka seikkailu sijoittuukin Helsinkiin.   

 

Kirjan konsepti on nerokas yhdistäessään lapsen ja aikuisen iltasatuhetken ja lapsen kiintymyksen unileluun. 

Lyhyiden lukujen ansiosta kirja toimii sekä aikuisen ääneen lukemana että lapsen itse lukemana.  

 

Kolmasluokkalaisen Charlotan isä on irtisanottu aiemmasta työstään paikallisen leluhtehtaan markkinointiosastolla. Hän on esittänyt kritiikkiä yrityksen konseptia kohtaan ja syyttää sitä valheista ja viherpesusta. 

Sunnallesta tulee välittömästi hittilelu. Sami Saramäen
kuvitusta Anna Kurkijärvi-Willansin lastenromaaniin
Charlotta ja unelmanallen salaisuus (Myllylahti 2023). 

 

Tehtaan johtaja on Charlotan luokkakaverin Emilian isä, joka väittää, että uusin hittituote Sunnalle on valmistettu kierrätysmateriaaleista. 

Materiaalia hän saa lapsilta, joilla on lastenhuoneet täynnä pehmoleluja. 

Mainostamansa kierrätetyn kangasmateriaalin sijasta johtaja Kasper Viherkoski hyödyntääkin todellisuudessa aineetonta hyödykettä eli lasten vanhoihin leluihinsa kohdistamaa rakkautta: hänen kehittelemänsä laite imee rakkauden leluista ja siirtää sen Sunnalleen. 

Sunnallen erikoisuutena on sen vatsassa oleva nappi, jota painamalla nallesta erittyy taianomaista kimalletta.

Charlotta vie hiutuneen Nana-nallensa korjausompelimoon.
Sami Saramäen kuvitusta Anna Kurkijärvi-Willansin
lastenromaaniin Charlotta ja unelmanallen salaisuus 
(Myllylahti 2023). 

 

Charlotalla on yksi pehmolelu ylitse muiden, Nana. Se on niin rakas, että tyttö haluaa korjauttaa jo aivan hiutuneen nallen erityisellä ompelijalla. Kaupanpäällisiksi tyttö saa myös sekä itselleen että nallelle viitat, joiden avulla voi muuttua näkymättömäksi.

 

Erityisominaisuudesta onkin hyötyä, kun Charlotta ryhtyy selvittämään lelutehtaan salakähmäisiä toimia. Yhteisen edun nimissä Charlotta joutuu kuitenkin myös valehtelemaan parhaalle ystävälleen Neealle ja sysää toimillaan Neean rakkaimman unilelunkin vaaralle alttiiksi.

Anna Kurkijärvi-Willans laajentaa hurmaavalla tavalla tietämystä  rakkaiden pehmolelujen erityistaidoista: koska ne saavat kuunnella niin paljon iltasatuja, ne ovat oppineet vaivihkaa myös lukemaan!