Jatketaan.
Esitysdramaturgi-kirjailija Siri
Kolulla on jo koulutuksensa takia erityistä draaman tajua. Niinpä hän
aloitti oman osuutensa kertomalla Berliinissä pitämästään Lesung-tilaisuudesta.
Kyse on Saksassa suositusta maksullisesta tilaisuudesta, jossa kirjailija lukee
omalla äidinkielellään otteita teoksistaan ja vastaa kuulijoiden kysymyksiin.
Yleisössä oli pikkutyttö, joka kirkkaalla lapsen äänellään kysyi
Kolulta: Oletteko koskaan yksin
kun kirjoitatte?
Kolu kertoi tytölle ystävystyvänsä niiden ihmisten kanssa, joista
kulloinkin kirjoittaa. Kolu kehotti tyttöä ystävystymään kirjoittamista
harrastavien ihmisten kanssa, koska he ymmärtävät, miltä yksinäisyys tuntuu.
Kolu teki kirjallisuuspoliittisen linjanvedon suomalaisen nuortenkirjallisuuden
puolesta. Hänen otsikossaan
”Rajoilla ja kynnyksillä: 2000-luvun suomalainen nuortenkirjallisuus murroksen
kuvaajana” rajatilassa oleminen oli keskiössä, ja samalla tavalla rajalla on ollut
vime vuosina moni suomalainen nuorenkirjailijakin miettiessään, kannattaako
uraa jatkaa: 5 000:n kappaleen myyntiin yltää ani harva.
Nuortenkirjaan ei panosteta markkinoinnissa, vaikka juuri nuortenkirja on väylä kohti
aikuistenkirjallisuutta. Pitäisikö nuortenkirjan hintaa yksituumaisesti hilata
alemmas, jotta siitä aivan oikeasti tulisi kilpailukykyinen tuote monen muun
nuorten suosiman kulutustuotteen rinnalle, haastoi Kolu. Nuortenkirjan pitäisi hänen mielestään
olla paljon nykyistä paremmin
löydettävissä, saatavissa ja puheen alla.
Kolu onkin kirjailijakollegansa Salla Simukan perustamassa
lähiaikoina nuortenkirjallisuuteen keskittyvää blogia, jossa nuortenkirjat
saisivat paremmin äänensä kuuluviin!
Kolun keskeisiä käsitteitä olivat rajattaminen, transgressio,
liminaalisuus eli välitilaisuus ja kynnys, jolla kuvataan dramaturgiassa tärkeää keskeistä
valintatilannetta.
Kolun mukaan nuori tutkii
rajoja nuortenkirjaa lukiessaan ja
parhaimmillaan nuortenkirja sanoittaa jotakin sellaista rajatilaa,
jota vanhempi ei osaa pukea edes sanoiksi
Kolu oli koonnut 2000-luvun keskeisiä kotimaisia nuortenromaaneja
erilaisten yläotsikoiden alle, mukana olivat 1) Oman kehon ja persoonan rajat,
2) Nuoren ja aikuisen törmäyspinta, 3) Oma yhteisö, oma maailma vs. muu
maailma, 4) Elämäntapojen ja maailmankatsomusten rajoilla, 5) Uhkan ja
mahdollisen raja, 6) Rajojen välissä, liminaalitilassa sekä 7) Kartta uusiksi: rakenteiden rajoilla.
Näiden pääotsikoiden alle Siri Kolu poimi eturivin nuortenkirjailijoita esille, kunkin
vain kertaalleen, mikä aiheutti hänen kertomansa mukaan karsinnan ankaruuden
takia jopa yöunien menettämistä!
Yhdeksi ylivoimaiseksi suosikikseen – aivan ansaitusti myös
yleisellä tasolla – hän nosti vuosituhannen alussa WSOY:n
nuortenromaanikilpailussa kärjen tuntumaan sijoittuneen Kari Hotakaisen novellikokoelman Näytän hyvältä ilman paitaa, josta pitäisi ehdottomasti saada uusi
painos!
”Tämä terapiakirja mahtuu jokaiseen käsilaukkuun”, vakuutti Kolu.
Siiri Enorannan, Kira Poutasen, Sari Peltoniemen ja Vilja-Tuulia Huotarisen romaaneille Kolu povasi useammankin lukijasukupolven
ylittävää suosiota. Huotarisen Valoa valoa valoa on ollut edelläkävijä
tekstin aukkoisuuden ja puhuntatavan suhteen.
Kansikuvaansa myöten tarkkaan harkittu kokonaisuus on myös Hannamarjut Marttilan Filmi
poikki, jossa kerronta hyödyntää elokuvakerronnasta tuttua panorointia,
zuumausta ja etäännytystä.
Mainiosti Kolu palautti myös mieleen Reija Kaskiahon Tulitikkuihmisiä,
jossa ammennetaan nimeä myöten H. C.
Andersenin Pieni tulitikkutyttö –sadusta. Eihän tämä vanhojen satujen
hyödyntäminen niin uusi ja vallankumouksellinen ilmiö olekaan!
Marja-Leena Tiaisen Khao lakin sydämet sai
Kolulta tiivistetyn kuvauksen: ”yksi hienoimpia, hiljaisimpia ja viisaimpia
kirjoja, jossa erilaisia aikatasoja kerrostamalla kuvataan nuoren elämää uuden
kynnyksellä”. Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Routasisarukset-kirjalle jatko-osineen hän povaa vielä menestystä
maailmalla kuten myös Maria
Turtschaninoffin Underforsille.
Kolu pöyhi ansiokkaasti nuortenkirjallisuuden helmiä. Hänen lähtökohdiltaan poleemisesti kantaa
ottava alustuksensa sai varmasti monen kuulijan tarttumaan uteliaasti ja
ennakkoluulottomasti esiteltyihin teoksin.
Vaikka nuortenromaanin rakenne onkin kokenut ison muutoksen
(erilaiset puhetavat, tekstin kerrokset ja tyyliin liittyvät kokeilut), niin
kokemus nuoruudesta ei silti muutu. Nasevasti Kolu kiinnitti huomiota siihen,
että suomalaisella yhteiskunnalla on kiire saada nuorista aikuisia. Sama trendi
näkyy aika-ajoin myös lasten- ja varhaisnuortenkirjallisuudessa!
Kolun esitys meni lähestymistavaltaan osittain ristiin hänen viime
vuonna Kirjakorissa pitämänsä esityksen kanssa, mutta kuulijakunta oli osittain eri ja aineisto suurempi. Siri
Kolun virkeän-eloisaa esiintymistä katseli ja kuunteli ilokseen.
Tietopalvelusihteeri ja kirjavinkari Matti Karjalainen alusti jälleen lempiaiheestaan eli sarjakuvasta. Hän nimitti poleemisesti sarjakuvaa kaunokirjallisuuden
äpärälapseksi, joka on ansiottaan jäänyt arvostuksessa vähälle huomiolle,
vaikka siinä kaksi taiteenlajia – kuva ja sana – ovatkin tasa-arvoisessa suhteessa keskenään.
Lastensarjakuvan määrittely on perin
vaikeaa: moni suomalaislapsi altistuu sanomalehtien sarjakuvastrippeihin ja
tuntee ne hyvin. Tenavat, Tintti ja Kiroileva siili ovat yleisesti tunnettuja, mutta eivät varsinaista
lasten sarjakuvaa. Toisinaan myös sarjakuvan ja kuvakirjan rajanveto on
vaikeaa, esimerkiksi Karjalainen nosti Milla
Paloniemen Kettu ja minä -sarjakuvan.
Karjalaisen valttina on siekailematon omien
pitämysten julkituominen, tyyliin
”Tenavat on sarjakuvista paras”…. Jos
teidän pitää elämässänne lukea vain yksi sarjakuva, lukekaa Hiroshiman poika”. Hän perustaa nämä
pitämyksensä kuitenkin mittavaan asiantuntemukseen, ja kuulijassa, jopa
vähemmän sarjakuvaa harrastavassa rouva Huussa, herää kihisevä uteliaisuus
todellakin tarttua näihin ja moniin muihin esillä olleisiin sarjakuviin.
Samalla rohkealla otteella Karjalainen myös
suomi paitsi kirjastoväen ja opettajien niin myös lasten sarjakuvatietämyksen
tasoa. Lasten tietämys paljastuu usein kirjavinkkausten yhteydessä, kun
Karjalainen kysyy lasten omia sarjakuvasuosikkeja.
Karjalainen antoi sapiskaa kustantajille
mielivaltaisesti suosittujen ja laadukkaiden lasten sarjakuvasarjojen lopettamisesta:
osansa saivat niin Arktinen banaani (Joann
Sfarin Pikku vampyyrin
kustantajana kuin Gummerus (Julien
Neelin Mimu-sarja. Karjalaisen
sydän vuottaa verta, kun hän joutuu kertomaan Hervannan kirjaston tiskissä
pienelle fanitytölle, että uusia osia ei enää tule ilmestymään suomeksi.
Yleisinä huomioina Karjalainen kiteytti
2000-luvusta mangan läpimurron Suomessa vuonna 2003. Elokuvat ovat tuoneet
sarjakuvalle uutta julkisuutta ja
kotimainen sarjakuva on saanut uusia julkaisukanavia, mm. nettisarjakuvan,
blogit, sanomalehdet ja omakustanteet.
Lasten sarjakuvan keskeisiä teemoja ovat olleet huumori,
lemmikit ja eläimet, seikkailu, vaikeat aiheet, kouluelämä ja romantiikka.
Kotimaisesta sarjakuvasta kansainvälisesti
paljon julkisuutta on Rovio-tuoteperheeseen kuuluvat Angry Birdsit, jotka eivät
Karjalaista kuitenkaan saa vakuuttuneeksi. Tekijöinä ovat kunnostautuneet Kivi Larmolan kaltaiset ammattilaiset
ja Aku Ankan piirtäjä-veteraanejakin,
mutta tarinat eivät ole kaksisia.
Kotimaisen lasten sarjakuvan parhaimmistoon
hän nosti Jussi Juba Tuomolan Minerva-sarjakuvat.
Sarjakuvan ns. salonkikelpoisuudesta ja laadusta kertoo sekin, että sarjakuva
on jo kahdesti yltänyt myös Finlandia junior –palkinnon ehdokkaaksi, vuonna
2009 Tuomolan Jääkarhun sydän-albumilla
ja toissa vuonna Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta -sarjakuvakirjalla. Karjalaisen korviin on
kantautunut myös nuortenkirjailijoiden suusta mutinaa sen takia, että
sarjakuvakin kiilaa jo samoille apajille. Tämä todentaa taas kertaalleen
erilaisten rajojen liikehdinnästä, johon myös tekijäpuolen voi olla vaikeaa
asennoitua!
Nuortenkirjallisuuden rankat aihepiirit
näkyvät myös kotimaisessa nuortensarjakuvassa, mm. Tiitu Takalon ja Anne
Muhosen teoksissa.
Suomen yli pyyhkäissyt mangabuumi on tuonut
paljon tyttöjä sarjakuvan pariin. Vuoteen 2013 mennessä on ilmestynyt jo 130
erilaista mangasarjakuvasarjaa! Karjalainen povasi mangalle jo pienta
laantumista, mutta sijansa se on silti suomalaisesta sarjakuvakentästä jo
anastanut.
Rouva Huu tajusi myös mangasarjakuvan
esittelyn yhteydessä, että mangatyyli työntyy jo nuorten kuvittajien kautta
myös kuvakirjakuvitukseen, esim. Noora
Katon kuvittamassa Anneli Kannon
Viisi villiä Virtasta -sarjassa!
Tiedekeskus Heurekan ohjelmapäällikkö ja kirjailija Paula Havaste lähti omassa
alustuksessaan suomalaisen lasten tietokirjan historiasta, siteeraamalla Antero Wareliuksen varhaista, vuonna
1845 ilmestynyttä Enon opetuksia luonnon
asioista -teosta.
Varhaisimmat lasten tietotekstit ja teokset
olivat usein nimenomaan suurmiesten elämäkertoja, joissa oli erityinen
valistushenki. Merkillepantavaa on
sekin, että iso osa näistä ilmestyi alunperin lastenlehdissä ja joululehdissä.
Havasteen puheenvuoro nivoi napakasti yhteen
syitä sille, miksi kotimainen lasten tietokirjallisuus on niin tärkeää. Kielen
vivahteikkuus ja kulttuurierot tekevät käännöskirjoista usein vaikeatajuisia.
Havasteen esimerkkinä oli Richard Scarryn Hauska, hauska maailma (Tammi 1967) , jossa Possulan täti on
pikkupossuineen isossa ostoskeskuksessa ostamassa mm. vesimeloneja.
Rovaniemellä 1960-luvulla varhaisen lapsuutensa eläneelle Havasteelle
ostoskeskukset, melonit ja kauppakärryt olivat tuntemattomia asioita ja hän
muistaa yhä hämmennyksensä kirjan aukeamalla. Samalla tavalla lapsi voi kokea
kohdatessaan ns. väärän rotuisia ja värisiä lehmiä tai kalkkunoita maatalon
eläimistä kertovissa tietokirjoissa!
2000-luvulla jo kolmannes tarjonnasta on onneksi
kotimaista lasten ja nuorten tietokirjallisuutta. Julkaisijoina on myös paljon yhdistyksiä, museoita ja
seuroja. Havaste toi myös esille lasten tietokirjojen merkityksen lukutaidon
kehittäjinä ja lukijasukupolven kasvattajina, siteeraten äskettäin edesmennyttä
opetusneuvos Pirjo Sinkoa.
Uusimpana trendinä Havaste on huomannut
kustantajien halun jyvittää eri luokka-asteille erilaisia tietokirjasarjoja.
Lapsen tiedonnälkä ei kuitenkaan ole tiettyyn ikä- ja kouluasteeseen
sidottu!
Havaste toi myös oikeutetusti esille sen, kuinka paljon aikuisen näkökulmat
ja pitämykset vaikuttavat lasten tietokirjallisuuden aihepiireihin. Yleensä
ostopäätökset kirjakaupassa tekee aikuinen, joten aiheen on vedottava jollain
piiloisella tasolla aina myös aikuiseen! Esimerkkinä Havaste mainitsi Marjut Hjeltin kansanperinteeseen
linkittyvät lukuisat tietokirjat, joita on ilmestynyt Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran kautta näyttävästi kuvitettuina laitoksina.
Paula Havaste havainnollisti
kiinnostavasti myös lasten tietokirjan ruohonjuuritason tekemisen haasteet:
tarvittiin yli tuhat kuvaotosta, ennen kuin Henkka
maalla -kuvakirjaan saatiin yksi kuva, jossa pikkumies hymyilee auvoisesti
rantakaislikossa.
Myös lasten tietokirjat tavoittelevat aina jotain aikuisen
haikailemaa idylliä ja rakentavat aikuiselle mieluista tarinaa!
Pätevää tietoa voi löytyä myös
yllättävistäkin paikoista: Havaste toi esille Merja ja Marvi Jalon
hevoskirjat, nimeltä mainiten heidän varhaisen romaanin Unihevonen, jossa annetaan paikkansapitävää tietoa ratsastuksesta.
Lasten tietokirjallisuuden kirjoittamista ei
enää koeta tiedepiireissä dismeriittinä. Esimerkiksi maantieteilijä Markku Löytösen suomalaisia
tutkimusmatkailijoita esittelevä sarja SKS:n kautta.
Esityksenä
päätteeksi Havaste herätteli yleisöä kyseenalaistamaan tietokirjan muuttumista
e-kirjaksi. Helpon päivittämisen kääntöpuolena on tekijänoikeudelliset seikat.
Usein mennään ns. rauta edellä: on laitteita ja sovelluksia ja niistä
haltioidutaan, mutta unohdetaan kokonaan sisältö ja sen tekijöiden oikeudet,
muistutti Havaste.
Kirjakori
special -seminaarin palaute oli kaikilla kolmella paikkakunnalla
voittopuolisesti erittäin myönteistä:
"Paras seminaari ikinä!"
"Sain paljon aineksia työhöni."
"Tiivis paketti, mutta
olen onnellinen."
“Kaikki esiintyjät olivat oman
alansa tulisieluja.”
Kirjakori-seminaareja
on järjestetty vuosituhannen taitteesta alkaen ja perinteisesti on luotu
katsaus aina edellisvuoden lasten- ja nuortenkirjatarjontaan vaihtelevin
painotuksin ja näkökulmin. Kuulijat ovat olleet pääsääntöisesti
kirjastonhoitajia, opettajia kouluista ja kirjastoista, sanataideopettajia ja
muita lastenkirjallisuuden kanssa töitä tekeviä. Tampereen seminaariin on tultu
yleensä pitkin–poikin Suomea, aina Rovaniemeä ja Oulua myöten.
Uskoisin – muiden
Kirjakorin alustajien tavoin – että äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat ,
kuten myös muiden oppiaineiden opettajat ! – hyötyisivät tällaisesta katettuun
pöytään pääsemisestä.
Seminaarit ovat
ajoittuneet yleensä kevääseen, joka on tunnetusti kouluissa kiireistä aikaa.
Veso-koulutukset sovitaan nähtävästi hyvin pitkällä aikajänteellä eteenpäin, ja
tähän rumbaan Kirjakoria on ollut vaikea sovittaa.
Rouva Huu on
havainnut, että sitä mukaa kun lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kirjoittelu
vähenee monen eri osatekijän
summana vanhoilla, totutuilla foorumeilla – kuten suurimmissa päivälehdissä –
niin samaa tahtia lisääntyy – potenssiin x – kentän tiedontarve ja halu saada kiteytettynä näkemyksiä
lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendeistä, ilmiöistä ja tarjolla olevasta
valikoimasta.
Tämän vuoden
kirjakorissa esitettiin paljon kritiikkiä myös kustantamoita kohtaan. Moni
lasten- ja nuortenkirjallisuuden tunnettuuteen liittyvä asia kilpistyy tällä hetkellä
markkinointiin, kirjan tavoitettavuuteen ja jakeluun. Kustantajilla on ollut alusta lähtien mahdollisuus
osallistua Kirjakori-seminaareihin ilman osanottajamaksua, tavallaan
kompensaationa instituutille toimittamistaan lasten- ja nuortenkirjojen vapaakappaleista.
Yhden käden sormilla on kuitenkin laskettavissa ne kustantajien edustajat,
jotka ovat tämä etuuden hyväkseen lukeneet.
Tampereen Kirjakori-seminaarissa
on totuttu vuosien mittaan näkemään useasti kuulijoina myös pirkanmaalaisia
lasten- ja nuortenkirjailijoita, jotka kaipaavat syväluotausta lasten- ja
nuortenkirjallisuuden osa-alueista. Tämän kevään maakuntakiertueella nähtiin
myös osallistujissa muutama kirjailija ja kuvittajakin. On hienoa, että tekijät
ovat ”nenä pitkällä” ja seuraavat myös tarjontaa laveammasa kontekstissa.
Saatan olla
idealisti kuvitellessani, että kustantajien hektisessä työtahdissa voisi olla
Kirjakorin mentävä yhden päivän rako. Mutta missäpä muualla kustantajalla olisi
mahdollisuus vilkuilla muiden kollegakustantajien tuotantoa ja kuulla
summauksia trendeistä? Vai pitäisikö kustantajille räätälöidä aivan oma
koulutustilaisuus? Tämäkin vaihtoehto on käväissyt kerran jos toisenkin rouva
Huun mielessä.
Kirjakori
special -seminaarin aikataulu oli hengästyttävä – sekä esiintyjien itsensä että
kuulijoiden näkökulmasta tarkasteltuna. Visioita on helppo heitellä:
paneelikeskustelu, joka sitoisi koko päivän esitysten teemoja yhteen ja
innostaisi myös yleisöä osallistumaan keskusteluun tai pienryhmätyöskentelyä,
jossa jokainen voisi hakeutua itseään eniten kiinnostavaan työpajaan
syventämään alustuksen aihepiiriä.
Ja vielä tärkeä muistutus:
Lastenkirjainstituutin Kirjakori Special -näyttely on avoinna vielä viikon ajan, 28. toukokuuta asti Lastenkirjainstituutin kirjastotiloissa, os. Puutarhakatu 11 A. Näyttely on avoinna ma klo 10–17, ti-to klo 10–15 ja pe klo 10–14.
Kirjastonhoitaja Päivi Nordling ja Kirjakorin projektityöntekijä Seija Kivelä ovat koonneet Kirjakori-seminaarin alustusten inspiroimana lukijoiden kohde- ja ikärajat ennakkoluulottomasti ylittäviä, visuaalisesti houkuttelevia teemapaketteja, joista ohessa muutama esimerkki.