Kotimaisen kuvakirjan juhlaa Taidehallissa

 

Kollektivet: Linda Bondestam, Jenni Erkintalo, Lena Frölander-Ulf, Edith Hammar, Maija Hurme, Erika Kallasmaa, Jenny Lucander, Laura Merz, Sanna Pelliccioni & Maria Sann. Kymmenen suomalaisen taiteilijan ja kuvittajan yhteisnäyttely Helsingin Taidehallissa 15.9. 2025 asti. 

 

Kotimainen kuvitustaide on vallannut Helsingin Taidehallin. 

Kollektivet-näyttelyn voi tulkita toivorikkaasti signaalina siitä, että kuvittajan työpanosta ja taiteellista näkemystä arvostettaisiin  Suomessa nykyisin huomattavasti aiempaa enemmän. 
 
Edellinen merkkipaalu oli vuonna 2014 yhdeksän suomenruotsalaista kuvittajaa
esitellyt By-näyttely, joka lähti Tammisaaresta kiertueelle myös muualle Suomeen sekä Ruotsiin ja Frankfurtin kirjamessuille Saksaan.

Kollektivet-näyttelyn seinäprintti muistuttaa nasevasti, että
kuvakirjat ovat lapsen ensimmäinen kosketus
kuvataiteeseen. © PHH

 
Kollektivet-näyttelyn tavoitteena on havahduttaa erityisesti aikuiset tutustumaan suomalaiseen kuvitustaiteeseen. Lapsikatsojiakaan ei toki ole unohdettu. Näyttelyssä on paljon elämyksellisiä ja moniaistisia tiloja lapsille. 

Avajaisten tungoksessa 14. elokuuta näitä kohteita oli valitettavasti haastavaa kuvata. 
 
Näyttelykutsussa haluttiin huomioida lastenkirjakuvittajien ohella myös aikuisille suunnatut kuvittajat, mutta kymmenikköön valittiin lopulta vain yksi kuvittaja, Edith Hammar. Hänen groteskit, provosoivat ja avoimen seksuaaliset mutta humoristiset tussi- ja lyijykynäkuvituksensa poikkeavat kantaa ottavuudellaan ja pidäkkeettömällä yhteiskunnallisuudellaan yhdeksän muun kuvittajakollegan tyylistä ja tavoitteista. 

Hammarilla oli jo viime vuoden joulukuussa Ruotsin Modeerna Museetin yhteisnäyttely yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Nicole Eisenmanin kanssa. 
 
Tammisaaren By-näyttelyn tavoin myös Kollektivet-näyttelyssä enemmistö kuvittajista on taustaltaan suomenruotsalaisia. Näyttelyn työkielenä on ollut ruotsi, joten hakijoilta edellytettiin kohtuullista ruotsin kielen taitoa. 

Näyttelyn päärahoittajina on ollut lukuisia suomenruotsalaisia rahastoja ja säätiöitä. Yhtenä keskeisenä yhteistyökumppanina on toiminut myös Moomin Characters. 
 
Vähimmäisvaatimuksena näyttelyhaussa oli, että kuvittaja on julkaissut kolmen vuoden aikana ainakin yhden teoksen suomalaisen kustantamon kautta. 

Erika Kallasmaata lukuunottamatta kaikki muut kuvittajat ovat debytoineet ja vakiinnuttaneet asemansa kuvakirjailijoina vasta 2000-luvun aikana (Kallasmaan ensimmäiset lastenkirjakuvitukset ilmestyivät Erika Kovasen nimellä jo 1990-luvun lopulla). 

Kallasmaan erityisosaamisen aluetta ovat kuvarunokirjojen kuvitukset; hän on kuvittanut useampia Laura Ruohosen lastenrunokirjoja (Otava ja Into kustannus).
 

Sanna Pelliccionin kuvitusoriginaali Eppu Nuotion tekstiin
perustuvaan kuvakirjaan Anteeksi (S&S 2025). Puuväreillä tehty 
kuvitus jäljittelee lapsen piirustustyyliä, ja niinpä myös kuvituksen
"ripustus" on arkinen ja konstailematon. © PHH

Lapsiperheet tuntevat todennäköisesti parhaiten Sanna Pelliccionin Onni-poika -kuvakirjat (Minerva 2007–2018 ja Etana Editions v:sta 2019). 

Pelliccioni on tehnyt yhteistyötä myös monien lastenkirjailijoiden kanssa. Pelliccionin kuvituksille on ominaista kokeilunhalu ja monien eri kuvitustekniikoiden (muste-, tussi-, lyijykynä-, värikynä-, vesiväri- ja väriliitutekniikat). Yhden kuvakirjan kuvituksen hän on toteuttanut jopa muovailuvahasta! (Mata-Mii seikkailee, Tammi 2013).   
 
Laura Merzin musteella ja tussilla loihtima graafisen pelkistetty tyyli on kaukana perinteisestä suomalaisesta kuvakirjakuvituksesta: Merzin vaikutteet tulevat lastenkirjakuvitustaiteen sijaan pikemminkin modernista kuvataiteesta.  Hän on asunut nuorena Skotlannissa ja  asuu nyttemmin Berliinissä ja Suomessa. 

Merzin taidokasta mustekuvitusta yhdessä Aino Järvisen kanssa
tehtyihin kuvakirjoihin Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa
(Etana Editons 2016 ja 2019). © PHH

Merz on julkaissut kolme kuvakirjaa Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa (Etana Editions 2016 ja 2019) yhdessä Aino Järvisen kanssa sekä aakkosrunokirjan Absurdit aakkoset (Etana Editions 2022) yhdessä runoilija Harri Hertellin ja säveltäjä Pentti Luomakankaan kanssa).

Merzin uusin poikkitaiteellinen ympäristötaidehanke oli Helsingin Kalasatamanpuistossa viime viikolla järjestetty avoin Radical play -työpaja (yhdessä Hemmo Honkosen ja Päivi Raivion kanssa). Työpajassa osallistujat saivat tunnustella, tutkia ja muokata erilaisia materiaaleja. Lapset ja aikuiset saivat rakentaa ja leikkiä muodoilla ja väreillä ja luoda näin kaupunkikuvaan väliaikaisia tilasidonnaisia teoksia. 
 
Jenni Erkintalo on paitsi kuvittaja niin myös vuonna 2014 aloittaneen kuvakirjoihin keskittyvän Etana Editons -kustantamon toinen perustaja. Erkintalon ja Réka Királyn luotsaama erikoiskustantamo keskittyy korkeatasoisen koti- ja ulkomaisen kuvakirjallisuuden kustantamiseen. 

Suomalaisen kuvakirjallisuuden 2000-luvulla saavuttama maailmanmaine onkin kiistämättä isolta osaltaan Etanan herkkien tuntosarvien ansiota. Esimerkiksi Marika Maijalan Ruusun matka (Etana Editions 2018)  julkaistiin vuonna 2023 Yhdysvalloissa Mia Spangenbergin kääntämänä. Kesällä 2025 Etana Editionsin kustantamon toiminnan luotsaaminen siirtyi kokonaan Erkintalon vastuulle. 

 

Lena Frölander-Ulfin raapekartongille tehtyjä kuvitusoriginaaleja
kuvakirjaan Fidel och jag i storstaden (Förlaget 2021,
 suom. Minä ja Muru metropolissa, Teos 2021). © PHH 

Lena Frölander-Ulfin kuvitukset syntyvät usein raapekartongille, joka mahdollistaa valon ja varjon lukuisat ainutkertaiset sävyt. Harvinaisen tekniikan ansiosta kuvituskuviin tulee myös maagista kolmiulotteisuuden vaikutelmaa. Frölander-Ulf on kirjoittanut myös lastenromaaneja (Nelson Tiikeritassu ja Rapsu-trilogia).  

Frölander-Ulfia, Maija Hurmetta, Maria Sannia ja Linda Bondestamia yhdistää se, että heidän teoksensa ilmestyvät poikkeuksetta samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi (Schildts & Söderströms, Förlaget, S&S ja Teos). Ruotsinkielisillä alkuteoksilla on näin etulyöntiasema myös Ruotsin kuvakirjamarkkinoille. Frölander-Ulf oli mukana jo edellisessä By-näyttelyssä, kuten myös Linda Bondestam ja Maija Hurme.
 
Kollektivet-näytteyn lastenkirjakuvittajista suurimman läpimurron Ruotsiin on tehnyt viime vuosina Linda Bondestam. Hän on myös ensimmäinen suomenruotsalainen kirjailija, joka on valittu lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja arvostusta monin tavoin edistävän lastenkirjallisuusakatemian jäseneksi. Bondestamin Chop Chop: en tappers jordbos berättelse(Förlaget 2024, suom. Hopi Hopi: reippaan robotin tarina, Teos 2024, suom. Päivi Koivisto) sai myös Ruotsin arvostetuimman lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, August-prisetin. Bondestamin tunnistettava tyyli syntyy usein sekatekniikalla, jossa on paljon kollaasielementtejä.  
 

Maija Hurmeen luonnoksia. © PHH

Maija Hurmeen, Maria Sannin ja Jenny Lucanderin kuvakirjakuvitukset keskittyvät kuvaamaan lapsen arkea. Heillä kaikilla on silti aivan oma uniikki ja tunnistettava tyylinsä ja tulokulmansa lapsen sisäiseen todellisuuteen.
 
Maija Hurmeen voi nähdä akvarellitekniikan suvereenisti hallinneen Maija Karman työn jatkajana. Hurme yhdistää vesivärikuvitukseensa lyijykynän lisäksi grafiittipulveria. Tekniikka tuo kuviin himmeän ja pehmeän pinnan, joka sopii hyvin sekä Hurmeen omiin kuvakirjoihn (uusimpana Varifrån kommer alla dagar? Schildts & Söderströms, suom. Mistä kaikki päivät tulevat? S&S) että yhdessä kirjailijoiden kanssa tehtyjen kuvakirjojen teemoihin. 
 

Jenny Lucanderin kuvitusta ja hahmojen luonnostelua
Jesper Wung-Sungin tekstin perustuvaan kuvakirjaan
Vad bestämmer jag? (Förlaget 2023, suom. Kuka saa päättää?
Etana Editions 2024). © PHH 

Hurmeen tavoin myös Maria Sann ja Jenny Lucander ovat uudistaneet suomalaisen kuvakirjan lapsikuvausta: heidän lapsisankarinsa ovat kaukana takavuosien sievistä ja moitteettomasti käyttäytyvistä mallilapsista. 

Olen jopa nimittänyt Maria Sannin lapsia kuvakirja-arvioissani ”rumiksi”, mikä tässä yhteydessä on ymmärrettävä kiitokseksi: Sann ei nimittäin siekaile kuvata myös lapsen raivoa, pettymystä ja surua ilman pidäkkeitä. Myös Jenny Lucanderin kuvituksissa on samaa rohkeutta kuvata lapsen vaihtuvia tunnetiloja ilman mitään filttereitä.

Kollektivet-näyttelyn kuvittajat olivat maalanneet näyttelyyn
 laajaksi panoraamaksi levittäytyvän muraalin.
Kuvassa vain osa teoksesta. © PHH

Taidehallin kattaus antaa hyvän käsityksen suomalaisen kuvakirjallisuuden nykykuvittajista. Aikana, jolloin kuvakirjan kuvittamiseen tarvitaan entistä enemmän tahtotilaa ja kutsumusta, kuvakirjan kuvittajien sukupuolijakauma on entistä naisvoittoisempi. 

Olisin kuitenkin kernaasti suonut, että otos olisi ollut hieman ulokkeisempi: esimerkiksi Ilja Karsikas, Matti Pikkujämsä ja Pasi Pitkänen olisivat laajentaneet vielä entisestään näyttelyn väripalettia ja muotokieltä.

Maistiaisia näyttelystä nähtiin jo keväällä Oulun Valveen kulttuuritilan Valvegalleriassa. Taidehallin jälkeen näyttely lähtee kiertueelle Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Näyttelyn asiantuntijaryhmään kuuluivat Maria Lassén-Seger, Janina Orlov, Tiia Strandén, Sabina Westerholm ja Mia Österlund.

Kollektivet-näyttelyn oheen on tehty näyttelyjulkaisu, jota on myynnissä Taidehallissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisu esittelee taiteilijat  lyhyesti runsaiden kuvitusnäytteiden kera. 

Kuka tahansa pystyy tutustumaan Kollektivet-näyttelyn kuvittajiin minidokumenteissa, jotka ovat katsottavissa verkossa. Ne havainnollistavat mainiosti sitä, että suomalainen kuvakirjakuvitus syntyy vielä käsityönä, pieteetillä ja suurella sydämellä.

 

 

 

 

 

 

 

Villejä lapsia Melukylässä ja Tamperetalossa

  

Kuva PHH 

 

Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia Tamperetalossa Muumimuseon Observatorio-näyttelytilassa 19.9.2021 asti. Avoinna ti–ke klo 9–17, to–pe 9–19, la–su 10–17. Teokset ovat lainassa Iloni Imedemaa -museosta Haapsalusta, Virosta. Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Ilon Wiklandin kuvituksista. Koronarajoitusten aikana Muumi-museoon otetaan enimmillään 10 henkeä kerralla. Aika kannattaa varata etukäteen verkosta tai puhelimitse.

Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Melukylän kevät, suomentanut Kerttu Piskonen, 32 sivua, WSOY 2021. 

 

Tamperetalossa on tänään avautunut virolais-ruotsalaisen Ilon Wiklandin kuvitusnäyttely Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia.

 

Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Wiklandin kuvituksista. 

Wikland on syntynyt Virossa vuonna 1930. Varhaislapsuutensa hän asui Talinnassa ja Haapsalussa.  

Ilon Wiklandin isoäidin Viron Haapsalun talon muistot ovat
 tallentuneet moniin Wiklandin kuvituksiin.
Isoäitini Talo, Ilon Wikland, 2005.
© Design Ilon Wikland AB. 

Näytttely tarjoaa monipuolisen ja edustavan otoksenWiklandin eri tekniikoilla tehdyistä kuvituksista Astrid Lindgrenin tuotantoon, mm. satuihin, kuvakirjaan Punasilmänen lohikäärme sekä lastenromaaneihin Katto-Kassinen, Marikki, Veljeni Leijonamieli ja Melukylän lapset. 

Mukana on myös kuvituksia myöhäistuotannon kuvakirjaan Pitkä, pitkä matka  (WSOY 1996). Teksti on Rose Lagergrantzin, mutta tarina pohjautuu Wiklandin omiin kokemuksiin vuonna 1944, kun hän lähti Virosta sotaa pakoon Ruotsissa asuvien sukulaisten luokse.

 

Ilon Wiklandin päätymistä Astrid Lindgrenin tuotannon hovikuvittajaksi voi pitää todellisena onnenkantamoisena.

 

Wikland otti aloittelevana nuorena kuvittajana yhteyttä Rabén & Sjögrenin kustantamossa työskennelleeseen Lindgreniin talvella 1953 saadakseen jotakin kuvitustyötä. 

 

Lindgren ihastui heti Wiklandin tyyliin. Ensimmäinen kuvitustyö oli Lindgrenin lastenromaaniin Mio, poikani Mio (1954) ja myöhemmin Wikland kuvitti ruotsalaisten lastenkirjailijoiden tuotannon lisäksi paljon Lindgrenin tuotantoa. 

Wiklandilla on ollut ilmiömäinen kyky tallettaa kuvituksiinsa lapsuuden nostalgiaa ja huolettomien kesäpäivien tunnelmaa.  Yksi hänen Hänen bravuurinsa on vanhan puutalomiljöön ja sen lähiluonnon kuvaus, mutta yhtä lailla hänen rakastava katseensa tallensi esim. Katto-Kassisen kuvituksiin eloisaa kaupunkimiljöötä. 

 

Ilon Wiklandin lastenkirjakuvittajan ura muistuttaa monin kohdin suomalaisen Maija Karman uraa.  Molemmat hallitsivat suvereenisti tussi- ja akvarellikuvituksen. Varhaistuotannossaan sekä Karma että Wikland käyttivät kumpikin kekseliäästi vain yhtä tehosteväriä sillä seurauksella että kuvat tuntuivat katsojan silmiin silti nelivärisiltä.

Wikland ja Karma kuvittivat molemmat aikansa keskeisiä ja sittemmin klassikoituneta lastenkirjoja, ja heidän kuvituksena ovat myös  osaltaan siivittäneet kirjojen menestystä useamman lukijasukupolven keskuudessa. 

Lindgren antoikin tunnustusta Wiklandille vuonna 1986 järjestetyn kuvitusnäyttelyn näyttelyluettelosssa:

 

Kuvillasi olet auttanut kirjojani tavoittamaan lukijakuntansa. Monet lapset  muistavat koko ikänsä sinun luomasi kuvat. Niistä on tullut unohtumaton osa heidän lapsuuttaan.

 

Parahiksi Wiklandin Tampereen kuvitusnäyttelyn kupeeseen on juuri ilmestynyt uusintapainos Melukylän kevät -kuvakirjasta, jossa eläydytään Lisan, Brittan, Annan, Lassen, Bossen ja pikkuisen Kerstin kanssa kevääntulon riemuun. 

 

Isommat lapset kaitsevat pikkuista Kerstiä, joka tuntuu ehtivän joka paikkaan.

 

Lassen mielestä ”Pikkupenskat pitäisi lukita keväisin sisälle, sillä heti ku maassa on yksikin märkä läiskä, niin siihen pyllähdetään istumaan”.

 

Melukylän lasten kevätilakointiin kuuluu myös sonnilla ratsastamista ja puuliiterin katolta hyppimistä. 

Uhmapäissään Britta kävelee jopa navetan katolla.

 

Onneksi äiti huomaa uhkarohkeat elkeet ikkunasta ja huutaa:

 

”Oletkos sinä järjiltäsi tyttö? Alas ja heti!” 

Ja silloin Britta tuli alas. 

 

Lisan isä sytyttää kevääntulon kunniaksi kevätnuotion. 

 

Tuli loimusi niin kauniisti, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt. Hän vain katseli. 

 

Ja isä kysyi: ”Oletteko te vallan villejä, lapset?” 

 

Kuvakirja, jossa tuoksuu kesä

Eppu Nuotio & Saara Vallineva: Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä, 30 sivua, Bazar 2018.

Saara Vallineva: Pienen pienessä saaressa. Näyttely Haiharan taidekeskuksen tallissa, os Haiharankatu 30, Tampere. Avoinna 1. heinäkuuta asti  ti–su klo 12–18 (suljettu 23.–24.6.) Vapaa pääsy.

Joistakin kirjoista muodostuu lapselle aivan erityisiä.

Pian 25 vuotta täyttävän esikoistyttären ensimmäinen oma-aloitteisesti alusta loppuun lukema kirja oli Mirja Orvolan Minäpä luen itse –sarjassa ilmestynyt Salla Savolaisen kuvittama Elmeri (Lasten Keskus 2000, kuv. Salla Savolainen).

Keskimmäisen suosikki kuusivuotiaana oli Kirsti Mäkisen suorasanaisesti kertoma Suomen lasten Kalevala (Otava 2002), jossa oli Pirkko-Liisa Surojeginin kuvitus. Poika tempautui Kalevalan seikkailuihin siinä määrin, että halusi kuulla ääneenlukuna  monta tarinaa ja kärtti vielä senkin jälkeen lukemaan lisää. 

Kuopus leimautui  parivuotiaana Richard Scarryn kuvakirjaan Mitä ihmiset tekevät ja kirjaa piti lukea joskus montakin kertaa päivässä. Ja kun kerran ”unohdin” ottaa kirjan mukaan mummolareissulle, kuopus löysi sen riemukseen paikallisesta kirjastosta ruotsinkielisenä Vad gör folk hela dagarna.

Eppu Nuotion & Saara Vallinevan Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä –kuvakirja aukaisi seitsemänvuotiaaan siskon tytön  omaehtoiseen lukemiseen liittyvän lukon. 

Kun tyttö oli lukenut kirjan moneen kertaan, syntyi halu etsiä kirjastosta lisää luettavaa. Näinhän se ihannetilanteessa menee, että oikea kirja löytää juuri oikeaan aikaan oikean lapsen luokse.

Kuvakirjatarina on idealtaan pelkistetty. Tekstiä on niukasti ja hoksattavaa on jätetty myös kuvitukseen. 

Kuvakirjan voi lukea pikkulasten mysteerinä, jolle tarjoutuu parikin ihan yhtä uskottavaa selitystä.  

Kirjan jujuna ovat tamperelaisen kuvittajan ja miniatyyritaiteilija Saara Vallinevan  luomat pienoismaailmat, joiden äärellä ei voi kuin ällistellä lopputulosta. Tarkasti katsoessa huomaa, että ruohikko on villalankaa ja puutarhakäytävä kudottua mattoa.

Tästä ei idylli parane. Pirkko Punarinta asuu pienellä
saarella keskellä merta pikkuruisessa talossaan. Saara Vallinevan
miniatyyrimaisemakuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar 2018). 

Pirkko Punarinta asuu pienelle saarella keskellä merta. Se hoitaa puutarhaansa ja tapaa mielellään ystäviään. 

Aamulla asioille lähtiessä Pirkko huomaa harmikseen, että polkupyörä on kadonnut. Se lähtee etsimään pyörää ympäri saarta ja kyselee havainnoista myös ystäviltään. 

Hän tekee ilmoituksen ja kiinnittää sen lyhytpylväisiin ja kaupan ilmoitustaululle ja uimakopin seinään. Ilmoituksessa lukee: 

"SINÄ JOKA VEIT PYÖRÄNI, OLE NIIN KILTTI JA TUO SE TAKAISIN. EN OLE SINULLE VIHAINEN ENKÄ ALA HUUTAA. TARJOAN TEETÄ JA LETTUJA." 

Kadonnut: sininen polkupyörä.Saara Vallinevan
miniatyyrimaisemakuvitusta Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa
 Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar 2018). 

  

Eppu Nuotion sydämellinen tarina puhuu jakamisen ilosta ja alttiudesta järjestää kiperässäkin tilanteessa juhlat. 

Haiharan taidekeskuksen tallirakennuksessa Tampereella on kesäkuun ajan nähtävillä Vallinevan näyttely Pienen pienessa saaressa. 

Näytteillä on Pirkko Punarinta -kirjan kuvitusten lisäksi miniatyyrikuvaemia ja postikorttikuvituksia.  

Pirkon halu jakaa puutarhansa kauneutta paljastaa myös
 kadonneen polkupyörän arvoituksen. Saara Vallinevan
miniatyyrimaisemakuvitusta Eppu Nuotion tekstiin
kuvakirjassa Pirkko Punarinta ja kadonnut
polkupyörä (Bazar 2018). 

Pirkko Punarinnan seikkailut jatkuvat myöhemmin.

Television lastenohjelmissa nukkeanimaationa toteutetut sarjat ovat viime vuosina tai vuosikymmeninä vähentyneet. Ehkä juuri siksi tällainen miniatyyrimaailman ideaan pohjaava kuvakirja taas lumoaa sekä pienet että suuret lukijat. 

Muita erikoisesti kuvitettuja lastenkirjoja

Mysi Lahtinen: Taikurien talo, Weilin+Göös 1983 / nukkekotimiljöö

Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin, WSOY 2011;  Minne matka, Lapanen, Schildt & Söderströms  2014/ pienoismaailmat

Sanna Pelliccioni: Sokerileipuri Mata-Mii seikkailee, Tammi 2013/ muovailuvaha

Riina Katajavuori, Anne Vasko & Erika Kallasmaa: Onerva kokkaa, Tammi 2012 / ruoka-aineet ja kollaasi

Jarkko & Laura Antikainen: Lumottu saari, Minerva 2013/ kuvankäsittely

Hans Malmberg & Gunnel Linde: Ikimetsässä, WSOY 1966 / kuvankäsittely

Heljä Liukko-Sundström: Olli ja Dolli, tarina ystävyydestä,  Otava 2005/ keramiikka

Heljä Liukko-Sundström: Jäniksenpoika, Otava 1981 / keramiikka

Heljä Liukko-Sundström: Toi rusakko, Kirjapaja 2008 / keramiikka

Kaarina Helakisa & Eeva Hakkarainen: Taivaskissa; Kukonkerääjä, Otava 1988 / emalitekniikka

Anne Vasko: Jellona Suuri, WSOY  2010; Jellona toinen, WSOY 2012/ tilkkutyöt

Viivana Virkagalleriaan, eli menovinkki alkavalle viikolle

Kuvittajat ry:n järjestämä Anna Emilia Laitisen, Nevakiven ja Kristiina Louhen kuvitusoriginaalien näyttely Helsingin kaupungintalon Virkagalleriassa  31.5.2015 asti. Näyttely avoinna  ma–pe 9-19 ja la–su 10-16. Vapaa pääsy.

Helsinkiläisille ja toki myös muilla paikkakunnilla asuville on taatusti taannoisen Tarinoiden puisto -hankkeen jälkeen tullut tutuksi Virkagalleria erinomaisena näyttelytilana Helsingin ydinkeskustassa.

Vielä tämän viikon on mahdollisuus nähdä Virkagallerian takaoikealle sijoitettuun näyttelytilaan koottu Kieku-, Kaiku- ja Kukko-palkittujen tekijöiden kuvitusnäyttely.

Kuvittajat ry:n jakama Kieku-palkinto annetaan kokeneelle, merkittävän elämäntyön tehneelle kuvittajalle. Tänä vuonna palkinnon sai Aino- ja Tomppa-kirjoistaan tunnettu kuvittaja ja kirjailija Kristiina Louhi.

Virkagallerian näyttelyssä Kristiina Louhen kuvitusoriginaaliseinä on
ymmärrettävästi Louhen uran pituuteenkin nähden monipuolisin niin
kuvitustekniikoiltaan kuin tyyleiltäänkin. Valokuva PHH

Virkagallerian näyttelyssä todentuu se, kuinka monipuolisesti Louhi hallitsee eri tekniikoita. Näyttelyssä on esillä mm. akvarelli-, guassi-, tempera- ja pastellitöitä.  

Nelivärisyys läpäisee nykyisin kauttaaltaan lastenkirjan kuvituksen, mutta Louhen originaalien ääressä kaipaa välillä takavuosien tapaan myös tarkkapiirteistä mustavalkoista tussi- ja lyijykynäpiirrosta palaavaksi.

Louhi on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta graafiseksi suunnittelijaksi.

Kaiku-palkinto annetaan kuvittajatulokkaalle. Anna Emilia Laitinen (s.1983) on lyhyessä ajassa noussut esiin useille eri alustoille tekevänä, kansainvälisesti verkostoituneena kuvittajana, jonka akvarellikuvituksissa raja ihmisen ja luonnon välillä hälventyy.

Anna Emilia Laitisen kuvitusoriginaaleista suurin osa on tehty italialaiseen
kuvakirjaan. Kuva PHH.

Virkagallerian näyttleyssä havainnollistuu mielestäni kiinnostavalla tavalla myös nuorten nykykuvittajien ja graafiselle alalle valmistuneiden monialaisuus. Siellä on esillä myös Laitisen muotoiluun tekemiä töitä: lasten vaatteita, paperituotesarjoja, astioita ja kodintekstiilejä. Kotimaisen median ja kustannustalojen lisäksi Laitisen töitä on julkaistu paljon ulkomailla. Hänen ensimmäinen kirjankuvituksensa on valmistunut italialaisen kirjailijan, Giovanna Zobolin,  tekstiin. Laitinen on valmistunut medianomiksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta.

Erillisessä vitriinissä on Laitisen muotoilutuotteita: astioita,
kodintekstiilejä ja paperitarvikkeita, joissa hempeät
kasviornamentit ovat  hallitsevia.Yläoikealla roikkuu
lastenvaatemalistoa, jota valiettavasti ei ole saatu Suomen
levitykseen – ainakaan vielä. Kuva PHH:

Tarkoitushakuista tahi pelkkää sattumaa, mutta tänä vuonna sekä Kuvittajat ry:n jakama Kaiku-palkinto että viime lauantaina jaettu Grafia ry:n Rudolf Koivu –palkinto annettiin kumpikin vasta hiljattain alalle tulleille tekijöille, joilla on vielä niukasti näyttöä lastenkirjakuvittajina.

Kuvituksen kentälle pyrkivät nuoret vastavalmistuneet tekijät kaipaavat eittämättä kannustusta ja myös taloudellista tukea entistä ammatilliselle identiteetilleen, jotta heillä olisi uskallusta jatkaa, vaikka kuvittajan asema on ajettu entistä tiukempaan taloudelliseen ahdinkoon tilausten vähentymisen ja sattumanvaraisuudenkin vuoksi. 

Kukko-palkinto myönnetään ansioituneelle oppi- ja tietokirjakuvittajalle. Tämän vuoden palkittu on Laila Nevakivi (s.1961), jonka kuvitukset tekevät kunniaa luonnon monimuotoisuudelle. 

Laila Nevakiven luontoaiheiset akvarellikuvitukset pääsevät originaaleina
paremmin oikeuksiinsa kuin kirjoissa, joissa osa väreistä mielestäni harmillisesti
sammuu. Kuva PHH:

Hän onnistuu tuomaan realistisiin luontokuvituksiin ilmeikkyyttä ja oikealla hetkellä myös sadunomaista tunnelmaa rohkealla värienkäytöllä sekä yllättävillä perspektiiviratkaisuilla ja sommitelmilla. 

Nevakivi on kuvittanut lukuisia oppikirjoja, runsaasti erilaista ympäristökasvatusmateriaalia sekä 13 lasten tieto- ja kuvakirjaa (esim. Minerva-kustantamon kautta ilmestyneet Miksi leppäkertulla on pilkut?, Lapsen oma luontokirja, Lapsen oma petokirja). Nevakivi on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta.

Kuvitusoriginaalien näyttelyssä katsoja voi hämmästyä kuvitusten toimimisesta myös ns. vapaana, kohteestaan irrotettuna taiteena. Monet suomalaiset lastenkirjakuvittajat myyvät myös toisinaan kuvitusoriginaalejaan. Rouva Huullakin on kotinsa ja työhuoneensa seinällä Kristiina Louhen, Salla Savolaisen, Virpi Talvitien ja Anne Vaskon kuvitusoriginaaleja.

Pöydän täydeltä kirjoja Kuvittajat ry:n Kieku-, Kaiku- ja
Kukko-palkituilta. Kuva PHH. 

Näyttelyssä on myös mahdollisuus lukea kirjoja, joihin kuvitusoriginaalit ovat päätyneet painettuna. Joskus on myös havainnollista huomata, että originaalien värit saattavat muuttua painoprosessin aikana huomattavasti. Toisinaan kuvittajat voivat huomioida tämän jo originaalien tehdessään ja varmistaa siten, että toivottu värisävy toistuu painettuna halutulla tavalla. 

Joskus painojälki tuottaa myös pettymyksen kuvittajalle itselleen, ja tähänkin asiaan auttaa rautainen ammattitaito.

Palkituista on tehty hienot, informatiiviset videot, jotka voi katsoa sekä täällä että Virkagallerian näyttelyssä.