Seita Vuorela: Lumi, viimeistellyt Vilja-Tuulia
Huotarinen, 240 sivua, WSOY 2016, kansikuva Terhi Ekebom.
Odottelin
pitkään sopivaa hetkeä tarttua kaikessa rauhassa Seita Vuorelan (1971–2015)
postuumisti julkaistuun romaaniin.
Vierauden
tunnot ja identiteetin pohdiskelu yhdistävät useampaakin Seita Vuorelan teosta.
Pakolaisteemansa
takia Lumi asettuu myös kiinnostavaan
vuoropuheluun Juuli Niemen Et kävele yksin-
ja Esko-Pekka Tiitisen Neljän tuulen paita -nuortenromaanien
kanssa. Erityisen latauksen synnyttää myös se, että Juuli Niemi jakoi saman työhuoneen Helsingin Kalliossa Vuorelan ja Johanna Venhon kanssa.
Seita Vuorelan
romaanin suurin ansio on Suomeen turvapaikanhakijoina tulleiden
iranilaisnuorten arjen luontevassa kuvauksessa.
Romaanin keskushenkilö, teini-ikäinen Siamak-poika, antaa aidon ja sympaattisen äänen pakolaisnuorten tempoilulle synnyinmaan ja uuden kotimaan ristipaineissa:
Teheran on ensimmäinen luku mun elämässä. Pohjola toinen. Siinä järjestyksessä, että Pohjoinen maa on se tärkeämpi. – –
Siamakin
elämä nyrjähtää sijoiltaan kun sukulaistyttö Atisha pääsee väärennetyin
paperein Suomeen ja majoittuu Siamakin perheeseen.
15-vuotias Atisha muistuttaa
olemuksellaan päivittäin Siamakia kulttuurisista verisiteistä – kunnniasta ja
ylpeydestä sekä vihasta, joka voi leimahtaa odottamatta. Atisha halveksii
poikaa, joka ei enää puhu persiaa ja tuskin osaa sitä enää kirjoittaa ja
lukeakaan.
Oman
äidinkielen vaalimisen tärkeyden lisäksi Lumi
puhuu kauniisti myös uuden kotimaan kielen haltuun ottamisen merkityksestä ja
auktoriteettien hapertumisesta perheessä, kun vanhemmat eivät halua tai jaksa
tai pysty opettelemaan uutta kieltä. Siamak hämmentyy joutuessaan sotkeutumaan vanhempiensa
asioihin toimiessaan tulkkina virastoissa ja terveyskeskuksessa.
Siamak
on nimetty kuolleen setänsä mukaan, ja nimi tuntuu velvoittavan nuorta miestä
jopa kohtuuttomuuksiin asti:
Koska mulla on kuolleen miehen nimi, musta tuntuu että mä olen jotain velkaa sille kuolleelle, että se toivoo jossain toisessa maailmassa, että mä jatkaisin sen sotaa. Että mä kostaisin sen puolesta. Mä ajattelen, että mun täytyy tehdä jotain suurta ennen kuin mä kuolen, sillä muuten mä olen pettymys. Musta ei voi tulla ongelmanuorta niin kuin monista muista mamuista. Silloin mun setä katsoisi mua sieltä mistä lie kuoleman maasta ja häpeäisi. Mä pelkään, ettei musta tule yhtä kovaa luuta kuin se. Mä sanon tämän taas. On tosi vaikea peitota tyyppi, joka on kuollut.
Kirjailija
Vilja-Tuulia Huotarinen on
viimeistellyt Vuorelalta kesken jääneen käsikirjoituksen painovalmiiksi. Kuinka
paljon kieleen liittyvää stilisointia ja editointia mahdollisesti jopa aukkoisen
käsikirjoituksen loppuunsaattaminen on vaatinut – sitä voi lukija vain
arvailla.
Nuoren lukijan
kannalta tarinan draamallinen kliimaksi tihentyy vasta Nooran kotibileiden
kuvauksessa romaanin puolivälissä. Atisha puolustaa kunniaansa ja käyttäytyy
ennalta arvaamattomasti mutta oikeutetusti.
Avoin
loppu jättää lukijalle monta kysymystä, mutta toisaalta myös henkistyneen olon
sekä varmuuden siitä, että keskushenkilöiden tulevaisuuden voi – tavalla tai toisella – tulkita
onnelliseksi.
Vuorelan
odottamattoman, ennenaikaisen kuoleman jälkeen kerrottiin, että hänellä oli tekeillä käsikirjoitus
aikuisille. Tiettävästi kyse on tästä teoksesta.
Lumen kaksoisuokitus – nuorille ja
aikuisille – on perusteltu ratkaisu monestakin syystä.
Vuorelan edellisen romaanin, Karikon (WSOY 2012) tapaan myös Lumi on ulokkeinen ja
rakenteeltaan vaativa teos.
Atishan blogitekstit ja hänen H. C. Andersenin Lumikuningatar-satua varioiva ns. arabi-versionsa on
kursivoitu, mikä on typografisena ratkaisuna iso haaste katkoessaan pääjuonta. Satu toimii vertauskuvallisena taustatekstinä romaanin kantavalle
teemalle, identiteetin työstämiselle.
Lumi on
rosoinen ja intensiteetiltään vaihteleva teos. Seita Vuorelan ääni ja
vimma kuultaa siitä vahvasti ja tunnistettavasti läpi.
Erityiskiitoksen
ansaitsee Terhi Ekebomin kansikuva, jossa arabialainen kulttuuri ja pohjoisen
lumikiteet liittyvät joutsenten kautta kauniisti yhteen.
Alkaneella
viikolla käynnistyvät kirjallisuuden mediajulkisuuden ruuhkaviikot, kun julkistetaan kaikkien kolmen Kirjasäätiön jakamien palkintojen ehdokkaat.
Palkintojen nimeä on viilattu aiemmista: nyt jaetaan siis Finlandia-palkinnnot kolmessa kategoriassa: kaunokirjallisuudessa, tietokirjallisuudessa sekä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa (rouva Huu vähän haluaisi jupista tästäkin luokittelusta: kyllä lasten- ja nuortenkirjallisuuskin on parhaimmillaan hyvinkin laadukasta kaunokirjallisuutta).
Ensimmäistä
kertaa kaikkien palkintojen ehdokasjulkistus on keskitetty samalle viikolle. Tietokirjallisuus saa avata viikon tänään ja konsensus-hengessä lasten- ja nuortenkirjat ovat keskiössä keskellä viikkoa eli keskiviikkona ja jännitys huipentuu perjantaina Kaunokirjallisuuden Finlandiaan.
Huomenna
Lastenkirjahyllyssä julkistetaan taas rouva Huun kuusi omaa suosikkia vuoden 2016
kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta.