Letkeää varhaisnuoren arkidraamaa

 

Sabine Lemire & Rasmus Bregnhøi: Mira: Ystäviä, ihastuksia, elämää. Suomentanut Sirpa Alkunen. 95 sivua. Otava 2023. 

Sarjakuva voi hyvinkin olla yksi varteenotettava lukemaan innostaja sellaisille varhaisnuorille, jotka kokevat uupuvansa paksujen romaanien lukemisesta. 

 

Mira-sarjakuvan ensimmäinen osa ilmestyi Tanskassa jo kahdeksan vuotta sitten. Suomalaiseen silmään se vaikuttaa kuitenkin vallan freesiltä. Tosin kustantajan kuvaus, että sarja  ”kertoo teini-iästä kaikkine mutkineen ja suorineen” vie hieman harhaan. Tulkitsen Miran olevan käyttäytymisensä ja ulkonäkönsä puolesta vasta hädin tuskin lähestymässä teini-ikää. Toisaalta lukijat ovat aina kiinnostuneet itseään hieman vanhemmista kirjan sankareista.

 

Miran äidin ystävilleen järjestämissä uudenvuoden hipoissa on
tunnelma katossa. Rasmus Bregnhøin kuvitusta Sabine Lemiren
sarjakuvatarinaan Mira: Ystäviä, ihastuksia, elämää (Otava 2023). 

Ainakin tässä sarjan avausosassa seurataan Miran arkea yhden vuoden ajan.    

 

Ensimmäisellä aukeamalla esitellään lukijaystävällisesti kaikki sarjakuvan keskushenkilöt, lähisukulaiset eli äiti ja mummi sekä äidin taajaan vaihtuvat miesystävät sekä koulukaverit Naja, Beate ja Louis. 

Miran äiti on nuorekas ja hänellä on läheiset välit tyttäreensä, mutta kuten lähestyvään teini-ikään kuuluu, äidissä on Miran mielestä myös paljon noloja piirteitä ja tapoja. 

Mira ei tiedä biologisesta isästään paljoakaan, luultavasti isän mysteeri ratkeaa sarjan kuluessa. Kliseisesti, mutta herttaisesti Miran mummi on yksi tärkeä ymmärtäjä monissa kiperissäkin käänteissä. 

 

 

Hyvä esimerkkiaukeama siitä, kuinka kuvitus
"karkaa" välillä ruudutuksen ulkopuolelle. Rasmus Bregnhøin
kuvitusta Sabine Lemiren sarjakuvatarinaan 
Mira: Ystäviä, ihastuksia, elämää (Otava 2023). 

 

Mira on vielä sisimmältään hyvinkin lapsi, mutta kaverien joukkopaine tuo arkeen hankausta. 

Pitäisikö luopua jo kaikista leluista (eli Miran omien sanojen mukaan ”vähentää laspsellisuutta”) ja viestiä näin huoneen askeettisella sisustuksella coolia asennetta kavereiden suuntaan? Entä jos kaveripoika Louis suostuisikin vast´edes olemaan poikakaveri?

 

Näkymä kaupungille. Mira näkee yht´äkkiä kaikkialla
rakastuneita pareja.Rasmus Bregnhøin 
kuvitusta Sabine Lemiren sarjakuvatarinaan 
Mira: Ystäviä, ihastuksia, elämää (Otava 2023).  

Luokalle tuleva uusi tyttö säröttää Miran ja bestiksen Najan ystävyyttä. Tyttöjen väliset skismat ja ryhmäpaine saavat Miran myötäilemään väärissä kohdissa ja käyttäytymään luonteensa vastaisesti. Naja ja Beate perustavat esimerkiksi luokan tytöille rakkauskerhon, jossa puhutaan pojista.

 

Bregnhøin piirustustyyli on rouhea. Kuvia ei aina rajata aukeamalla ruutujen sisälle, mistä syntyy taittoon ja tarinan etenemiseen mukavasti väljyyttä. Toisinaan aukeamalle levittyy vain yksi tunnelmakuva, joka pääsee parhaiten oikeuksiinsa kaupunkimiljöön kuvauksessa.

 

Sabine Lemire ja Rasmus Bregnhøi ovat tehneet yhdessä myös Jørgen-nimisestä pingviinistä kertovaa lastenkirjasarjaa. 

Sabine Lemiren kotisivujen perusteella Mira-sarjaa on ilmestynyt jo seitsemän osaa ja Miran rinnakkaissarjana on alkanut myös Miran päiväkirjat -sarja. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aikamoinen aikamatka 1970-luvulle

 

Pauli Kallio & Reetta Niemensivu: Lyhenevä kesä 5: Kissa nimeltä Marion. Kultaturbomegatimanttitupla-albumi. 156 sivua. Suuri Kurpitsa 2023.

 

 

Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun Lyhenevä kesä -sarjakuvastripit ilmestyvät kerran viikossa oululaisen Kalevan lisäksi kahdessa hieman pienemmissä alueellisissa sanomalehdissä, Nivala-lehdessä ja  Yläsatakunnassa. 

Annikin pihaan ilmestyvä puhuva kissa kissa ristitään Marioniksi. 
Reetta Niemensivun kuvitusta Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa
Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 

 

Reetta Niemensivu on tehnyt kuvituksia vuodesta 2010, aluksi sarjakuvia aikuisille, mutta repertuaari on laajentunut lastenkirjojen kuvituksiin, mm. Vuokko Hurmeen Värikkäät-lastenromaanisarjaan, Henna Helmen IceLove-sarjaan sekä Saara Kekäläisen Valpuri-kuvakirjasarjaan, jonka toinen osa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä ilmestyi tänä keväänä. 

 

Aikuisille suunnatuissa sarjakuvissaan Niemensivu on myös paneutunut menneen ajan kuvittamiseen: Hän oli mukana yhtenä kuvittajana sarjakuva-albumissa Sisaret 1918 (Suuri Kurpitsa 2018), joka sai Sarjakuva-Finlandian 2019,  ja hänen kuvittamansa ja kirjoittamansa 1800-luvun lopun suomalaisten naistaiteilijoiden Pariisin vuosista kertova Maalarisiskot (Suuri Kurpitsa) ilmestyi 2019. 

Sarjakuva on varmasti ollut Niemensivulle verraton piirtämisen koulu: hänen hahmoissaan on oivaltavaa karakteristiikkaa. Lyhenevä kesä -sarjakuvien tiheä ilmestymistahti sanomalehdissä on varmasti opettanut myös kurinalaista työskentelytekniikkaa. 

 

Viides Lyhenevä kesä -sarjakuvastripeistä koostettu osa on tavanomaista paksumpi, alaotsikkonsa mukaisesti kultaturbomegatimanttitupla-albumi.

 

Lyhenevän kesän konsepti on häikäilemättömän nostalginen kuvatessaan 1970-luvun arkea hieman alle kymmenvuotiaiden lasten, Annikin, Anteron ja Jaakon näkökulmasta. 

Nykylapsi voi ihmetellä lukiessaan monista itselleen tyyten vieraista ja tuntemattomista asioista (kuten siitä, että lapsilla ei ole käsitystä ajankulusta, koska heillä ei ole rannekelloa!), mutta onneksi jatkuvajuonisten sarjakuvatarinoiden eri teemakokonaisuuksien alkuun on sijoitettu pientä taustoitusta, kun kerrotaan Urho Kekkosesta, joka oli vuosikymmeniä Suomen presidenttinä, sivistetään lukijaa 1970-luvun pop-laulajista ja taustoitetaan kansanuskomuksia, mm. kylmän kiven heinäkuussa järveen heittävästä Jaakosta. 

 

Hellyttävästi ystäväkolmikko pohtii, minkä ikäisenä voi vielä
kiivetä luontevasti aikuisen syliin. Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa
Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 

Kultaisen kesän auvo näyttäytyy koko komeudessaan: aikuiset ovat lähellä ja läsnä, vaikka tekevätkin omia töitään. Lapset saavat vapaasti seikkailla metsissä ja käydä keskenään uimassa. Löytökissasta koituu monenlaista hupia. Kotitöitäkin pitää välillä tehdä, kuten myös nahistella isosiskon kanssa, mutta perheyhteys on luja ja horjumaton.

 

Antero ja Jaakko innostuvat kehittelemään aikakonetta. 

 

Kaiken järjen mukaan kaikilla on joka päivä käytössään 24 tuntia, mutta jostain kumman syystä aikuisilla on aina vähemmän aikaa kuin lapsilla! 

 

Sarjakuvastripin väritys viittaa suoraan Ukrainassa 
käytävään sotaan. Reetta Niemensivun kuvitusta
Pauli Kallion tarinaan sarjakuva-albumissa
Kissa nimeltä Marion (Suuri Kurpitsa 2023). 

Lapsilta kielletty -tarinakokonaisuudesta löytyy valitettavan ajankohtainenkin säie, kun isä kieltää lapsilta televisiouutisten katsomisen rankan sotakuvaston takia.

 

Reetta Niemensivun sarjakuvaruuduissa väritys näyttää tekevän kunniaa Ukrainalle ja pöytäliinassa on auringonkukkia.

 

 

”Jokaisessa sormenpäässä asuu satakieli”

 

Mirkka Auvinen: Tunnelintu. Elämyksellistä tunnekasvatusta lapsille. Kuvitus Susanna Sinivirta. 126 sivua. PS-kustannus 2023. 

 

 

Lastenkirjallisuus hyödyntää nykyisin entistä enemmän hybridistä, eri genrejä ja käyttötarkoituksiakin yhdistävää rakennetta. Mirkka Auvisen ja Susanna Sinivirran Tunnelintu. Elämyksellistä tunnekasvatusta lapsille on siitä hyvä esimerkki. 

 

 

Kirjaa voi halutessaan lukea ”vain” yhden teeman varaan sommiteltuna lastenrunokokoelmana, mutta samalla se on myös ammattikasvattajille suunnattu perusteellinen opaskirja toiminnalliseen tunnekasvatukseen ja lyriikan kokonaisvaltaiseen kokemiseen eri aistein.

 

Kokoelman punaisena lankana on siis tunnekasvatus, joka näkyy myös opetussuunnitelmissa.

 

Johdannossa Mirkka Auvinen pohjustaa kirjan monipuoliseen hyödyntämiseen. 

 

Kirjan aineisto, runot ja toimintatuokiot, antavat laajan kirjon erilaisia tunnesanoja sekä ideoita tunteiden tunnistamiseen, kohtaamiseen, käsittelyyn ja ilmaisuun. 

Tehtävät sopivat varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen lisäksi myös lapsiperheiden omiin lorutteluhetkiin.

 

Toimintatuokioiden höysteeksi voi ottaa mukaan käsinukkeja, pehmoleluja tai roolivaatteita. Runoihin voi myös liittää kädentaitoja ja kehollista ilmaisua sekä musiikkia. Toimintatuokioiden oheen on liitetty ehdotuksia tiettyyn tunnetilaan sopivasta klassisesta musiikista.  

 

Alkukesän vehreys suorastaan vyöryy aukeamasta, jossa Riemulintu
laulaa iloaan. Susanna Sinivirran kuvitusta Mirkka Auvisen teokseen Tunnelintu.
Elämyksellistä tunnekasvatusta lapsille (PS-kustannus 2023). 

Erilaiset tunnetilat ottavat kirjassa usein linnun hahmon. Varis kokee tunteita räppäämällä ja riemulintu nauttii kesätuulesta ja lehvistöstä siilautuvasta auringonkajosta ja pesäpuun oksalle ripustetusta räsymatosta. Pöllö nielaisee vahingossa kiukkukarkin ja kurjen kokema kateus on kuin liian tiukkaan kaulan ympärille solmittu kaulahuivi. 

 

Auvinen kirjoittaa leppeän levollista aforismirunoutta loppusoinnuin:

 

Hellyys 

pehmeä kuin  

untuva jälkeen sulkasadon.

 

 

Hellyys 

heleä kuin 

sadetanssi yllä heinäladon. – – (runosta Hellitellen, lellitellen) 

 

 

Ajankohtaisesta  Rauhanriekko-runosta löytyy visuaalisen runouden tehokeinoja, kun siitä voi  nähdä lentävän linnun aihion. 

 

Lintujen valinta runojen ja tunteiden keskushenkilöiksi on hyvä valinta. Näin lapsi saa tunnerunojen vastaanottamiseen sopivasti etäisyyttä. 

 

Auvinen hyödyntää myös kansanrunoudesta tuttua ketjurunon kaavaa runossa Pelikaanin huolipussi, joka alkaa näin:

 

Oli kerran pelikaani, 

pelikaanilla leukapussi,

leukapussissa huolihiput, 

hippusissa huolimöykyt, 

möykkysistä painava olo, 

painavasta olosta kellahdus, – – 

 

 

Varpusen tylsyyteen tulee muutos, kun se katsoo ympäristöään yllätysten kiikarien läpi. Susanna Sinivirran kuvitusta Mirkka Auvisen teokseen Tunnelintu.
Elämyksellistä tunnekasvatusta lapsille (PS-kustannus 2023). 

Lintuaiheisten tunnerunojen jälkeen on yksittäisiin runoihin laadittuja virikkeitä ja toiminnallisia harjoitteita hyvinkin yksityiskohtaisesti sanallisesti ohjeistettuna.

 

Voi olla, että monelta aikuiselta on jo unohtunut spontaanin heittäytymisen taito, ja siksi ohjeet tulevat tarpeeseen. 

 

Auvisen toiminnalliset perusmetodit, joilla hän havahduttaa sekä lasta että aikuista sekä vastaanottamaan että nauttimaan moniaistisesti  lastenrunoudesta, voivat parhaimmillaan koitua  koko suomalaisen lastenrunouden pelastukseksi. 

Runo voi toimia hektisen arjen eri käänteiden tilkkeenä, siirtymähokuna tilanteesta toiseen tai tunteiden tasaamiseen tarvittavana maagisena loitsuna … ja ennen muuta lapsen kielentajun herättäjänä ja oman luovan ja pidäkkeettömän kielileikin siemenenä. 

Kooltaan pienenpienellä hippiäiselläkin on pelkopalleroita!
Susanna Sinivirran kuvitusta Mirkka Auvisen teokseen Tunnelintu.
Elämyksellistä tunnekasvatusta lapsille (PS-kustannus 2023). 

 

Toivon mukaa ammattikasvattajien lisäksi lasten vanhemmatkin havahtuvat kirjan avulla lastenrunon monikäyttöisyyteen. Toimintaohjeita ei ole pakko ”suorittaa”, vaan niistä voi vain ottaa valikoidusti ideoita omaan toteutukseen. 

 

Tunnelintu on hyvä esimerkki siitä, kuinka lastenkirjallisuuden välittämisestä kohdeyleisölle on tullut entistä elämyksellisempää. 

 

Susanna Sinivirran akvarellikuvituksessa on heleyttä ja lintuhahmoissa kuhunkin tunnetilaan sopivaa karakteristiikkaa. Sinivirta on selvästi enemmän omalla mukavuusalueellaan juuri eläinten kuvittajana.

Mirkka Auvinen asuu Mikkelissä. Asiantuntemuksessa näkyvät musiikkipedagogian ja kasvatustieteen opinnot. Puiseva asiantuntijuus ei kuitenkaan muodostu rasiteeksi runojen toiminnallisissa ohjeistuksissa: tähän Auvinen on varmasti saanut valmennusta myös omassa perhearjessaan useamman lapsen äitinä. 

Uuskumman lastenkirjallisuuteen kotouttanut tarinavelho: Sari Peltoniemi in memoriam

 

© Suvi Roiko / Tammi 

 

 

Kirjailija Sari Peltoniemi menehtyi Lempäälässä perjantaina 14. heinäkuuta 60-vuotiaana kolme vuotta sitten diagnosoituun vakavaan sairauteen. Hän syntyi Kauhavalla 24.6.1963.

 

Sari Peltoniemelle kirjoittaminen oli pienestä pitäen itsestäänselvyys ja suuren ilon aihe. ”Tylsä lapsuus” Etelä-Pohjanmaalla oli hyvä kasvualusta kirjoittamiselle. Eno viitoitti tien kirjastoon ja antoi lukuvinkkejä, Victor Hugon lisäksi onneksi myös mm. Tove Janssonin Muumi-kirjoja. Suurimman vaikutuksen tekivät enon omat tarinat. 

 

Peltoniemi valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 1994 pääaineina suomen kieli ja kotimainen kirjallisuus. Opiskeluvuosiin kuului kiinteästi  Noitalinna huraa -bändi, jolle Sari teki sanoituksia. Yhtyeestä löytyi myös puoliso Antti Tammela. Perhe karttui kolmella tyttärellä ja sanoituksia syntyi sittemmin vielä Musta Köksä -yhtyeelle.  

 

Peltoniemen lasten- ja nuortenkirjatuotannon luonnehdintaan sopivat laatusanat monipuolisuus, kunnianhimoisuus, uudistushenkisyys ja yllättävyys. 

 

Hänen kirjojensa intensiteetti syntyy usein realistiseen kerrontaan yllättäen työntyvistä fantastisista elementeistä, jotka suistavat keskushenkilöiden arjen sijoiltaan.

 

Peltoniemi debytoi vuonna 2000  pohjalaista uhoakin veikeästi huokuvalla lastenkirjalla Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen. Viimeisimmäksi jäi edellisvuonna ilmestynyt lastenromaani Ihmetyttö. 

 

23 vuoden aikana ilmestyi lähes yhtä monta teosta, joista yksi, Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille (2014), oli suunnattu varttuneemmalle yleisölle.

Neliosaista Kukka Kaalinen -sarjaa lukuunottamatta muu tuotanto koostui yksittäisistä romaaneista ja lyhytproosasta. 

 

2000-luvun alussa kotimainen lasten- ja nuortenkirjatarjonta oli uudistumassa: eri genrejä ja näkökulmia uskallettiin sekoittaa aiempaa rohkeammin. Tähän taitoskohtaan osuivat esimerkiksi Peltoniemen vaihtoehtoisia näkemyksiä Suomen historiasta tarjoavat nuortenkirjat Suomu ja Hämärän henki (2007 ja 2009). 

 

Kansanperinne ja mytologia läpäisevät luontevasti koko tuotantoa. Kuulen kutsun metsänpeittoon ja Haltijan poika (2011 ja 2013) ottivat myös kantaa saamelaisten oikeuksiin.

 

Reilut kymmenen vuotta sitten lasten- ja nuortenkirjakenttä hajaantui: pieniä kustantamoita syntyi isojen rinnalle ja yleiskustantajat karsivat kotimaisten kirjojen nimekemäärää. Moni pitkänkin uran tehnyt kirjailija joutui yllättäen tyhjän päälle. 

Sari Peltoniemi perusti muutaman kirjailijakollegansa kanssa 2019 VaLas-kollektiivin (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat ry), jonka voi nähdä eräänlaisena kirjailija-aktivismina ja vastaiskuna työskentelyolosuhteiden heikentymiselle. 

Kirjailijayhteisön kollegiaalisen kannustuksen avulla ilmestyivät Peltoniemen oman RanRan-kustantamon kautta yhteiskunnallisestikin kantaa ottavat lastenromaanit Täältä minä karkaan (2020) ja Vaihdokkaat (2021) sekä kaksi minikirjaa.

 

Peltoniemi sai tuotannostaan monia palkintoja, mm.  Anni Polvan palkinto 2009, Laivakello-palkinto 2014, Tirlittan-palkinto 2021 ja viimeisimpänä kesäkuussa lapsiraadin myöntämä LukuVarkaus-palkinto lastenromaanista Ihmetyttö. Valtion viisivuotinen taiteilijaprofessuuri hänelle myönnettiin 2018. 

 

Sari ilahdutti tuttaviaan, ystäviään ja kirjailijakollegojaan usein käsitöillään. Muistan hyvin yllätyksenä saamani punaisen silkkilankavyyden, johon sisältyi myös aika ajoin vaihtamissamme sähköpostiviesteissä usein toistuva ydinasia: elämässä ja kaiken luovan työn tekemisessä on syytä muistaa sen tärkein moottori, punainen lanka!

 

 

 

 

 

 

Käärme paratiisissa

Fredrik Sonck & Jenny Lucander: Freja och huggormen, 32 sivua, Förlaget 2023.

 

 

 

 

Viime aikoina olen havainnut kotimaisessa kuvakirjatarjonnassa yksioikoistumista. 

Sekä käsiteltävissä teemoissa että kuvituksen nyansseissa syvälle meneviä kuvakirjoja julkaistaan entistä vähemmän. 

Kotimainen kuvakirja näyttää jäljittelevän entistä tietoisemmin kansainvälisiä vaikutteita, hyviä esimerkkejä ovat Roope Lipastin ja Emiel Inkeri Nikulan Kopterijengi-sarja (WSOY) sekä Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta -sarja (Karisto), joissa  kuvitus jää pintaan synnyttäen – luultavasti aivan tarkoituksella assosiaation  lasten tv-ohjelmista ja digipeleistäkin tuttuun digitaalikuvituksen valtavirtaan.

 

En ole kuitenkaan vielä tyystin menettänyt toivoani sen suhteen, etteikö tekstin ja kuvan yhteistyöhön panostavalle kuvakirjaosaamiselle olisi Suomessakin sijaa.

Ja sanottakoon tässä nyt varmuuden vuoksi, että myös noille yksiulotteisemman teeman ja kuvituksen kuvakirjoille on toki lasten arjessa myös oma paikkansa, mutta niiden rinnalle lapsi tarvitsee myös sisällöltään ja visuaalisuudeltaan tuhdimpaa pureskeltavaa.

 

Pienemmät kustantamot pitävät onneksi yhä huolta suomalaisen kuvakirjallisuuden moniulokkeisuudesta.

 

Tekijäparilta Fredrik Sonck ja Jenny Lucander ilmestyi viime vuonna ensimmäinen Freja-sarjan kuvakirja Freja och Kråkungen. 

Siinäkin oltiin suurten tunteiden ja luonnon äärellä, kun Frejan vanhemmat ilmaisevat painokkaasti, että tutista olisi jo aika luopua.

 

Freja-kirjat kertovat perheen kesänvietosta saaristoidyllissä.  

 

Auringon säteet osuvat meren rantaveteen ja värjäävät sen hohtavan valkeaksi niin että kuvan katsojan silmiäkin melkein  häikäisee!

Mainio esimerkki aukeamasta, jossa on samaan aikaan läsnä
hellepäivän raukeus (ja pitkästyminen erityisesti isosiskon
haukottelevassa hahmossa) sekä kuvaan oikealta kyykärmeen kautta työntyvä
uhka ja vaaran tunne. Jenny Lucanderin kuvitusta Fredrik Sonckin tekstiin
kuvakirjassa Freja och huggormen (Förlaget 2023). 

 

Kesänvieton harmoniaan tulee kuitenkin jo ensimmäisellä aukeamalla särö: taaperoikäinen pikkuveli Hugo huomaa rantakivikossa lekottelevan kyykäärmeen.

 

Pappa ska fånga Ormis. I en bok finns en bild som visar hur man  försiktigt kan kratta in en orm i en hink. Sen ska man bära iväg den långt bort så den aldrig hittar tillabaka.

 

Pyydystys ei tuota tulosta, käärme luikertelee karkuun ja muulle perheelle isän toimet näyttäytyvät jopa huvittavina. 

Isä ottaa uimarannalla tehtäväkseen vartioida aluetta airon kanssa. 

Miehen perinteistä roolimallia on lähdetty eritoten suomenruotsalaisissa kuvakirjoissa viime aikoina monipuolistamaan. 

Hyvä esimerkki on Oskar Kroonin ja Jenny Lucanderin suomennoksenakin ilmestynyt Fakta om pappor (Förlaget 2021). 

Sonckin ja Lucanderin kuvakirjassa isä on kuitenkin – ehkä vähän tahtomattaankin – ottanut vastuullisen perheenpään roolin, jossa on tehtävä perheen turvallisuuden takaamiseksi myös itselle epämukavia päätöksiä.

Tällä aukeamalla voi halutessaan nähdä myös perheenjäsenten ristivetoa: 
isä on selin muuhun perheeseen ja yrittää täyttää velvollisuutensa perheen suojelemisessa. Muu perhe voi keskittyä nauttimaan kesästä. 
Jenny Lucanderin kuvitusta Fredrik Sonckin tekstiin kuvakirjassa 
Freja och huggormen (Förlaget 2023). 

 

Lopulta isä päätyy  tappamaan käärmeen – suojellakseen perhettään. Freja on silvotun käärmeen edessä lamaantunut:

 

Jag går ut och tittar på den. Huvudet har nästan lossnat. Det har runnit lite blod på klippan. Det är blod på åran också.

 

Näin päästään todella syviin vesiin. 

Frejan on vaikea hyväksyä isänsä tekoa. Hän nimittää isää käärmeentappajaksi, mikä hän eittämättä onkin. 

 

Äiti ja lapset hautaavat käärmeen. Tällä aukeamalla olennaista on kiinnittää huomiota isään, joka pyöräilee pois seremoniasta, aukeaman vasempaan nurkkaan.

 

Seuraavalla aukeamalla Freja osoittaa mieltään muuta perhettä kohtaan jurottamalla sisällä. 

Jenny Lucanderin kuvituskuva, jossa tyttö katsoo muuta perhettään ikkunalasin läpi on todella tehokas sanoittaessaan tytön tunnetta ja hämmennystä: kuinka hänen isänsä on voinut syyllistyä niin raakaan tekoon – ja kuinka muut perheenjäsenet voivat jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut? 

Perheyhteyteen on tullut railo: Freja ottaa etäisyyttä 
perheseen ja jurottaa sisällä. Jenny Lucanderin kuvitusta
Fredrik Sonckin tekstiin kuvakirjassa 
Freja och huggormen (Förlaget 2023). 

 

Isosisko Juliasta tulee rauhanneuvottelija. Hän kertoo lukeneensa netistä uutisen tytöstä, jota kyykäärme oli purrut käteen kesken marjojen poiminnan ja tyttö  oli ollut vähällä kuolla. Julia näyttää myös puhelimeltaan kuvia ihmisistä, joita käärme on purrut.

 

Kestää vielä aikansa, ennen kuin Frejan mieli lauhtuu. 

Sovinto isän kanssa syntyy myöhään illalla kahdenkeskisen souturetken aikana.  

 

Vi ror längre ut. Bara knarret från 

årklykorna hörs. Och myggen.

Min pappa tycker om mig. 

Jag tycker om honom. 

Jac tycker om en ormmördare.

 

 

Freja-sarjassa on kerronnassa ja kuvituksessa samankaltaista intensiteettiä kuin Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea -kuvakirjasarjassa, mutta Sonckin ja Lucanderin sarjassa elämän perusasioita tarkkaillaan nuoremman keskushenkilön kautta.  

 

Fredrik Sonckin riittävän niukka mutta silti – tai ehkä juuri siksi – dramaturgisesti poikkeuksellisen jäntevä teksti tarjoaa Jenny Lucanderin tarkkavaistoiselle kuvitukselle hulppeat puitteet: koko aukeamille levittyvät kuvitukset ovat todellakin myös mielenmaisemia, jotka antavat kuvakirjan ääneenlukua kuuntelevalle lapselle välineitä työstää tarinaa vielä pitkään lukemisen jälkeenkin kuvia omin päin katsellen.

 

Kirjan ilmestymisen aikaan uutisoitiin uudesta luonnonsuojelulaista, jonka mukaan kyykäärme rauhoitetaan ensimmäistä kertaa Suomessa. Sen tappamiseen on oltava erittäin perusteltu syy ja ensisijaisena ratkaisuna suositaan käärmeen siirtämistä pois omalta tontilta.