Kathrine Nedrejord: Kuka minä olen jos sinä yhtäkkiä katoat? Suomentanut Kaija Anttonen, 158 sivua. Kieletär Inari 2025. Kansikuva Katja Anttonen.
”Michael kuoli eilen”, hän sanoo.
Kummallista miten niin selkeä lause voi tuntua käsittämättömältä. Olen aika varma siitä, että Michael istui edessäni edellispäivänä vähän kumarassa ja katseli ulos ikkunasta niin kuin hänellä oli tapana. Nyt hän ei tee sitä enää.
Mieleeni tulee ensimmäiseksi kelkkaonnettomuus. En edes tiedä varmasti, onko Michaelilla moottorikelkkaa, mutta on se aika vuodesta kun useimmat ajavat salaa tunturissa. Michael on varmaan tippunut jäihin. Sellaista tapahtuu nuorille. Tai sitten joutunut lumivyöryyn. Helmikuu ja jäätä ja lunta, se on vaarallinen kuukausi.
Norjansaamelaisen Kathrine Nedrejordin nuortenromaani sijoittuu Pohjois-Norjan rannikon pienelle paikkakunnalle Kjøllefjordiin, mutta sen tyylikeinot ja juonenkäänteet ovat kuin mistä tahansa nykynuortenkirjasta.
Päähenkilö, 14-vuotias Jenny, pohdiskelee ystävyyteen, perhesiteisiin ja seurusteluun liittyviä kipeitäkin asioita.
Vaikka romaanissa mennään todella syviin vesiin, sen tunnelma säilyy silti elämänmakuisena ja uskottavana. Siinä on myös vahva miljöönkuvaus ja ripaus saamelaista identiteettiä.
Tapahtumat käynnistyvät, kun Jennyn hieman syrjäänvetäytyvä luokkakaveri Michael kuolee yllättäen.
Poikkeuksellisen traaginen kuolinsyy selviää pian, ja samaan aikaan Jenny huomaa parhaan kaverinsa, vuotta vanhemman Henningin, olemukseen tulleen uutta kireyttä.
Jennyllä on toisinaan tapana nähdä läheisiään ja ystäviään linnun hahmossa.
Jennylle Henning on oman tiensä kulkija, hän ”on sekoitus korppia ja haukkaa. Hän on koulun pisin, ja hänellä on pitkä mustaksi värjätty tukka, joka kiiltää auringossa”.
Kjøllefjord on Jennylle rakas ja turvallinen kasvuympäristö, mutta Michaelin kuoleman jälkeen pienet piirit myös ahdistavat, koska kaikki tietävät niin hyvin toistensa asiat. Samalla Jenny tulee entistä tietoisemmaksi siitä, että Henningille kotiseudun piirit ovat liian pienet. On todennäköistä, että poika lähtee yläkoulun jälkeen jatko-opintoihin kauas kotikylästä:
Henning ei halua asua täällä. Kjøllefjord on aivan liian pieni hänelle. Minä taas en voi kuvitella asuvani jossain missä Henning ei asu.
Michaelin kuolema koskettaa jollain tavalla kaikkia paikkakuntalaisia.
Synkkien asioiden keskelläkin tapahtuu silti myös myönteisiä asioita: Jenny lähentyy rinnakkaisluokkalaiseen, monen tytön ihailemaan Julianiin, vaikka ensikohtaaminen tekeekin hieman kipeää.
Jennyllä on poikkeuksellisen hyvät välit isäänsä, jonka kanssa hän on äidin lähdön jälkeen asunut kahden.
Näiltä osin perhekuvaus on nykynuortenkirjaksi poikkeuksellisen idyllistä, mutta toisaalta lukija suo Jennylle kaiken tuen.
Jenny käy mielellään Sture-setänsä kanssa kalassa, vaikka isoäiti ja isä ovatkin usein huolissaan:
Kalastajan ammatti on vaarallisin ammatti Norjassa. Kuolema vaanii syvyyksissä, joten jos arvioi sään tai tuulen tai aallokon väärin, se alkaa virnuilla siellä alhaalla ja jatkaa aina siihen asti kunnes pomppaa ylös kuin peikko laatikosta ja kiskaisee ihmisen alas. Kalastajat yrittävät pyytää turskaa ja seitä ja kissakalaa samalla kun kuolema yrittää pyytää kalastajia. Ajatuskin karmii selkäpiitä.
Suomalaisen varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuuden kuvaamiin harrastusvaihtoehtoihin on viime aikoina kaivattu myös metsästystä ja eräretkeilyä harrastavia nuoria. Tätä tilausta ajatellen Jennyn viehtymys kalastukseen on kuvattu kiinnostavasti, ja nimenomaan myös osana asuinalueelle merkittävää elinkeinoa.
Alun ihmissuhdeverkostojen rinnalle tulee seikkailuvetoinen juoni, kun Jenny lähtee isänsä ja isoäitinsä kanssa jäljittämään Henningiä, joka ei ole kertonut läheisilleen mitään aikeestaan lähteä pois kotoaan.
He löytävät onnekkaiden sattumustenkin ansiosta pojan lopulta Norjan rannikon Lakselvin ja Karasjoen kautta Suomesta.
Matkalla Jenny tutustuu paremmin myös isoäitiinsä. Isoäidille saame on ”sydämen kieli” ja tämä pitää tärkeänä, että myös lapsenlapsi oppii muutamia saamen kielen sanoja.
Henningin isän suhtautuminen poikansa seksuaalisen suuntautumisen "paljastumiseen” on hieman tunkkainen verrattuna uusimpien nuortenkirjojen entistä sallivampiin asenteisiin
Jyrkkyys voi selittyä osittain sillä, että alkuteos on ilmestynyt liki 10 vuotta sitten. Myös Nedrejordin ruotsalainen kirjoittajakollega, Ann-Helén Laestadius on käsitellyt samoja teemoja Soppero-sarjan nuortenkirjoissa, joissa niissäkin tulee esille pienen paikkakunnalla asuvien nuorten paineet elää yhteisön normien mukaista elämää.
.jpeg)
