Hengästyttävää kielen kieputusta

 

 

Silja Sillanpää: Super! Runoja sankareista ja roistoista. Kuvittanut Mari Ahokoivu. 76 sivua. WSOY 2026.

 

 

Visuaalisuus on nykyisin olennainen osa lastenrunokokoelmia. 

Houkuttelevalla ja lukemaan koukuttavalla nelivärikuvituksella on usein vastuullinen tehtävä heittää lapsi sisään runon maailmaan.   
 
 
Super! Runoja sankareista ja roistoista -kokoelmassa Mari Ahokoivun kuvitus ei tyydy vain tunnelmoimaan ja myötäilemään Silja Sillanpään runoja: toisinaan räväkät, toiminnantäyteiset ja välillä  otsikoinnissaan jopa väräjävät kuvalliset kommentit ja typografiset nostot ovat vähällä  jyrätä runojen verbaliikan kokonaan alleen. 

Lastenrunojen tunneskaala on nykyisin valtava, joten lienee perusteltua, että tunnelmoivan runokuvittamisen rinnalle saadaan myös aiempaa räväkämpää visuaalistamista.
 
Ahokoivu on aloittanut uransa aikuisille suunnattujen sarjakuvien tekijänä. Yhdessä Kalle Hakkolan kanssa hän on tehnyt Sanni ja Joonas -sarjakuvaa lapsille (Kumiorava 2014–2019). 

Vuodesta 2019 lähtien hän on kuvittanut myös lastenkirjallisuutta.
Kustantajan esittelyssä mainitaan kokoelman kohderyhmäksi 5–8-vuotiaat supersankareista kiinnostuneet lapset. 
 
Valtaosa heistä tarvitsee  vielä aikuisen esilukijakseen, sillä kokoelmaa ei voi pitää järin helppolukuisena lapsen itse luettavaksi.  
 

Tangolaulaja Erkki Jumpparinen näyttäytyy Mari Ahokoivun kuvituksessa miellyttämisenhaluisena ja notkeana. Ahokoivun kuvitusta Silja Sillanpään lastenrunokokoelmaan Super! Runoja sankareista ja roistoista (WSOY 2025).

 

Silja Sillanpään ensimmäinen lastenrunokokoelma hersyttelee pidäkkeettömästi kielellä, sitä vallattomasti vääntäen, säätäen ja kääntäen. 

Monet runoista ovat roolirunoja  käytökseltään, ulkomuodoltaan tai muilta erityisominaisuuksiltaan valtavirrasta poikkeavista hahmoista. 
 
Mukana on myös limerikkejä (esim. ”Paatiton piraatti”). 
 
Sillanpää on ahnas suomen kielen vivahteille ja sanapareille. Hän luo hahmoja, joiden nimi on Hädin Tuskin, Nipin Napin ja Huiskin Haiskin (runossa ”Työvoimaa”). 

 
Kokoelman erikoisuutena ovat  aihekokonaisuuksia erottavat eräänlaiset riimilliset väliotsikot, jotka eri tavoin kannustavat lasta myös oman kielen kieputukseen, ympäristön havainnointiin tarkalla katseella (esim. Hoilaa voimalaulut, tutki ilmoitustaulut tai Puisto, piha, puutarha, haravoi tarkalla katseella).

"Pihavahdit"-runo varioi tunnettua lastenlaulua.
Mari Ahokoivun kuvitusta Silja Sillanpään lastenrunokokoelmaan
Super! Runoja sankareista ja roistoista (WSOY 2025).

 

Sillanpää varioi myös tuttua lastenperinnettä, esimerkiksi viikonpäivärunossa "Mister Master maisteri Meistens" ja  "Pihavahdit"-runossa, joka mukailee tuttua lastenlaulua säkeissään:  
 

Hämä-hämähäkki kiipes langalle,
tuli rosvo rankka, langan melkein vei.
Vaan gangsterin varvas seititiin tahmaiseen
tarttuikin kiinni aina uudelleen – – 

 

Sankarivaarin festivaaliasu” -runo soveltuu testaamaan kielen notkeutta erityisesti r-äänteiden osalta. Tässä runossa tuskin haittaa, vaikka lapsella ei olisi mitään käsitystä, mitä tarkoittaa kretonki, krutonki, kraiveli tai krinoliini.  
 
Sankarien kavalkadissa huomiota saavat  myös perinteinen Työn sankari, saniteettisankari ja päivänsankari.

Rosvo-osastosta löytyy Kelju Koo, kasvattaja, joka paisuttaa pissahädän Atlantin kokoiseksi ja venyttää vessajonoja.   

Kasvattaja Kelju Koo manaa isoja pissahätiä ja venyttää vessajonoja. 
Mari Ahokoivun kuvitusta Silja Sillanpään lastenrunokokoelmaan
Super! Runoja sankareista ja roistoista (WSOY 2025).

"Kuka onkaan kuraattori” -runo on pidempi runotarina, joka taipunee hyvin myös spontaaniksi draamaksi.
 
Kirjan lopussa tapettiaukeamalla todetaan kirjassa olevan ”Tuhat loppusointua/ Sopii niistä tointua.”

Suomalaisen lastenrunouden tarjonta on nyt tavattoman moniäänistä ja -puolista. 

Silja Sillanpään ja Mari Ahokoivun kokoelman rinnalla voi halutessaan tasata mieltään ja lepuuttaa kieltään myös hivenen verkkaisemmilla runokuvakirjoilla.
 

"Jos metsään menet kulkemaan..."

 

Koko perheen lastenteatteriesitys Haitulan matkassa. Pohjautuu Kirsi Kunnaksen lastenrunoihin. Ohjaus Mikko Bredenberg,  esitys-dramaturgia Mikko Bredenberg & Mira Taussi. Rooleissa Janne Kallioniemi (Jaakko Vaakko Vesirotta), Petra Karjalainen (Haitula), Samuli Muje (Tunteellinen siili) ja Maiju Saarinen (Neiti Hurpula). Puvustus ja maskeeraus Marjaana Mutanen. Lavastus ja nukkesuunnittelu Heini Maaranen, valosuunnittelu TJ Mäkinen ja äänisuunnittelu Niklas Vainio. 

Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 20.9.2024. Suositusikä +3-vuotiaat, kesto 45 min.

 

Kirsi Kunnaksen syntymästä tulee  joulukuussa kuluneeksi 100 vuotta ja siksi tänä vuonna ja vielä ensi vuonnakin vietetään eri tavoin suomalaisen lastenlyriikan uudistajan juhlavuotta.

Osana juhlintaa sai eilen Tampereen Työväen Teatterissa ensi-iltansa koko perheen lastenteatteriesitys Haitulan matkassa.

Esitystä suositellaan yli kolmevuotiaille. 

Ensi-iltayleisössä olikin paljon juuri 3–4-vuotiaita vanhempineen ja monelle heistä esitys oli selvästi ensimmäinen kokemus lastenteatterista. 

Vieressäni istuva äiti selosti juuri ennen esityksen alkua tyttärelleen, että pian valot sammuvat katsomosta ja valo siirtyy näyttämölle. Lapsi halusi pitää lähes koko esityksen ajan kättään äidin kädessä.  

Jännän äärellä siis oltiin, monellakin tavalla.

Maiju Saarinen (vas. neiti Hurpula) oli puvustustaan ja muuta 
eleganssiaan myöten hieno kunnianosoitus myös Tiitiäisen satupuun 
kuvittaneelle Maija Karmalle. Oikealla Petra Karjalainen eli Haitula. 
© TTT Kari Sunnari 

Kun Petra Karjalaisen roolihahmo Haitula ja Maiju Saarisen tulkitsema Neiti Hurpula astuivat lavalle omenapuun alle, niin maaginen tunnelma laskeutui Kellariteatterin sopivasti intiimiin tilaan välittömästi.

Mikko Bredenbergin ja Mira Taussin ohjauksessa ja dramaturgiassa Kunnaksen tuttuakin tutummat ja monet  vähemmänkin tunnetut lastenrunot asettuivat luontevasti tarinalliseen jatkumoon. 

Janne Kallioniemi teki  Jaakko Vaakko Vesirotasta
samaan aikaan sekä hellyttävän että sopivasti
hömelön hahmon. © TTT Kari Sunnari 

Yksittäiset runot  lomittuivat toinen toistensa perään  ilman pömpöösiä ja teatraalista lausumista. 

Yhden runon päättyvän säkeen jälkeen saatettiin siirtyä uuteen runoon ilman  että kuulija aina siirtymää huomasikaan.

Samu Mujeen Tunteellinen siili ja Janne Kallioniemen Jaakko Vaakko Vesirotta toivat esitykseen räyhäkkyyttä ja huumoriakin. 

Pienimpien katsojien mieleen olivat selvästi neljästä hahmosta tehdyt teatterinuket, joita näyttelijät  liikuttelivat taitavasti. Melko pienestä koostaan huolimatta nuket saivat riittävästi tilaa ja näkyvyyttä. 

"Tunteellinen siili"-runo on usein äänestetty yhdeksi eniten
suomalaisiin vedonneeksi lastenrunoksi. Samuli Muje toi hahmoon
runon melankolian rinnalle siili piikkien lomaan myös sopivasti  
pehmeyttä.© TTT Kari Sunnari 

Meditatiivisestä metsämiljööstä siirryttiin myös kaupungin sykkeeseen Tiitiäisen pippurimyllystä tuttujen limerikin kaavalla kirjoitettujen autorunojen myötä. 

Ikoninen runo "Kattila ja perunat" esitettiin neljän näyttelijän yhteisvoimin, ja siitä ei huurua ja kolinaa toden totta puuttunut! 

Ensi-illasta poistui tyytyväisen oloista väkeä. 

Viime päivinä on luettu uutisia, joissa puheterapeutit ovat ilmaisseet huolensa youtube-englantia hokevista leikki-ikäisistä ja lastensuojelun ammattilaiset ovat  toivoneet, että ennen ADHD-lääkityksen aloittamista tehtäisiin ryhtiliike lapsen arjen osalta. 

Kirsi Kunnaksen viesti on ollut ja on yhä, että onnellisen lapsuuden ydin löytyy varhaisesta vuorovaikutuksesta ja rakkaudesta kieleen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Norteva seikkailu urmakkaasta peikosta

Mikko Kalajoki: Almus Vinhavuorten vanki. Kuvittanut Jani Ikonen. 157 sivua. WSOY 2023. 

 

 

Mikko Kalajoen lastenromaani Almus Tännetuloa terve hurmasi minut omintakeisen kielileikittelyn lisäksi viehkolla tarinallaan. Sujuvan juonen juoksutuksen ohessa siinä työstettiin myös ajankohtaisia teemoja vieraan kohtaamisesta ja vallankäytöstä.

 

Almus Vinhavuoren vanki jatkaa peikkopoika Almuksen sekä hänen kahden ihmisystävänsä, Inkerin ja herra Mattssonin,  seikkailuja. Nyt tapahtumat keskittyvät   Almuksen peikkomaailmaan Alamaahan ja sen naapuritasavaltaan Kurinaan. 

Kalastusreissullaan (tai viuhtoretkellä) Almus ylittää vahingossa  naapurivaltakunnan rajan ja päätyy Kurinan tasavaltaan ja sen pääkaupunkiin Neikivaan, jossa kaikki on ”kivikkoista, särmikästä, säntillistä ja ankaran pelkistettyä”. 

Kildurjoki halkoo kumpaakin maata, mutta nyt Kurinan hallitsija on rakentanut patoja hidastamaan veden virtaamista.  

 

Kurinassa puhutaan hyvin suoraviivaista kieltä, josta puuttuu ”kaikenlainen rönsyilevä leikkisyys ja hupaileva hassutteu, jotka olivat ominaisia peikkojen puheenparrelle”. 

 

Kurinalaiset rakastavat eriskummallisia nimiä, joiden absurdius ja tyhjäntärkeys tulevat ilmi, kun hoksaa lukea nimet lopusta alkuun. Esimerkiksi Kurinan itsevaltias on Ulev Lapesti, valtakunnan raja-aseman ylipäällikkö on Iskus Isev ja vanginvartijat ovat Enev Amledav ja Ulev Lapesti.

Almus joutuu  vankiselliin, mutta tukala tilanne ei sitä silti lannista. 

Nokkela Almus toivoo nimittäin vankikoppiinsa huikopalaksi safaaninmunia, jotka aiheuttavat erinäisiä hermostollisia sivuvaikutuksia, kuten kikattelua, hölmöilyä, hupakointia...

Vanginvartijoilla on täysi työ pitää Almus
aisoissa. Jani Ikosen kuvitus näyttää safaaninmunia
nauttineen, joka paikkaan ehtivän Almuksen kikattelun, hölmöilyn
 ja hupakoinnin. Jani Ikosen kuvitusta Mikko Kalajoen
lastenromaaniin Almus Vinhavuoren vanki (WSOY 2023). 

 

 

Inkeri ja herra Mattsson saavat peikkoagentilta tiedon, että Almus on kadonnut. He lähtevät Alamaahan peikkoagentin luotsaaman kuumailmapallon kyydissä ja tapaavat Almuksen vanhemmat, Mörserin ja  Esteren, sekä sisarukset Heidenen ja Matilden. 

Lukija saa tietää,  että Almuksen isä on ammatiltaan halintovirkailija, joka pitää ”holhon siitä, että kaikki saavat riittävästi hellyyttä osakseen.” 

Ilman halittelua ja läheisyyttä mukavastakin henkilöstä voi nimittäin tulla pidemmän päälle kiukkuinen ja kurja. 

Peikkoperhe kestitsee Inkeriä ja herra Mattssonia
vieraanvaraisesti. Herra Mattssonin (vas.) on kuitenkin
vaikea rentoutua räyhäkässä seurassa. Jani Ikosen kuvitusta
Mikko Kalajoen lastenromaaniin Almus Vinhavuoren vanki
(WSOY 2023). 

 

Vähä vähältä Inkerille ja peikkopojille valkenee, että kurinalaisilla ei ole "aavistustakaan sellaisista seikoista kuin tasa-arvo, sananvapaus tai demokratia (joka onkin kieltämättä hieman vaikea sana)".

 

Lukijaa lempeästi puhutteleva kertoja selittää varmuuden vuoksi demokratian tarkoittavan ”sitä, että kansalaiset saavat päättää omista asioistaan ja erimielisyyden tullen äänestetään.”

Kurinalaistasavallan ajattelun yksituumaisuus ja 
yhteen muottiin puristamisen vaade havainnollistuu
hyvin tässä kuvituskuvassa. Jani Ikosen kuvitusta Mikko Kalajoen 
lastenromaaniin Almus Vinhavuoren vanki (WSOY 2023). 

 

Onnelliseksi kiertyvässä lopussa Kurinan itsevaltias luopuu itsekkäistä aikeistaan laajentaa uima-allastaan. Uudessa karamellikauppiaan virassaan se saa syödä niin paljon tikkareita kuin haluaa.

 

Ensimmäisen Almus-kirjan muiston varassa pidin yllä aahiaista, että myös jatko-osa olisi  yhtä joudukas  kuin edeltäjänsä. Almus Vinhavuoren vanki onkin edeltäjänsä tavoin jäntikkä ja Kalajoen kerronta edelleen nortevaa. 

Almuksen karriääri on sen verran omintakeinen, että jään odottamaan myös tämän urmakan hahmon myöhempiä seikkailuja.  

Kirjan lopusta löytyy ensimmäisen osan tapaan peikkojen sanastoa.

Almus-kirjat  kuvittanut Jani Ikonen tavoittaa hyvin Kalajoen lastenromaanin räyhäkkyyden. Nelivärikuvitettujen lastenkirjojen valtavirrassa Ikosen mustavalkoinen ja äärimmäisen tarkka piirrosjälki tuntuu freesiltä.