torstai 23. tammikuuta 2020

Rakkaus sykkii peltikuorenkin alla














Anne Vasko: Lentopusu, 40 sivua, Etana Editions 2019.



Anne Vaskon Lentopusun rohkea visuaalinen kuvakieli ja niukka teksti on kotimaisessa kuvakirjatarjonnassa harvinaista herkkua.  

"Rakkaus huristi vaudhilla nurkan takaa lentokoneen 
ja kirjastoauton eteen..." Ensikohtaamisen 
herkkyyttä. Anne Vaskon kuvitusta kuvakirjaan 
Lentopusu (Etana Editions 2019). 

Kirjastoauto ja lentokone rakastuvat, mutta ensihuuman jälkeen tunnekuohu synnyttää myös hämmennystä ja jopa kaaosta. 
Lentopusun voi ajatella olevan eriparisten rakkauden puolustus tai yleisemmällä tasolla pidäkkeettömän tunneilmaisun manifesti. 

Se  sopii varhaiskasvatuksen tunnetaitojen opetteluun, kun puhutaan isoista tunteista ja niiden ilmaisun oikeutuksesta.

Kuvakirjasta on toki lupa nauttia myös sellaisenaan ja keskittyä teeman sijasta sen absurdiin nonsenseen. 

Muut liikennevälineet ärsyyntyvät kirjastoauton ja lentokoneen
lemmentunnoista. Anne Vaskon kuvitusta kuvakirjaan
Lentopusu (Etana Editions 2019). 

Kaiken lisäksi Lentopusu on esineenä tavattoman kaunis. 
Pienissä yksityiskohdissa se rikkoo perinteisen kuvakirjan formaattia: pyöristetyt kartonkikannet ja sisäsivujen tavanomaista hieman paksumpi paperi tekevät siitä jo ensikättelyssä sympaattisen.
Anne Vasko uudistaa tyyliään ja ilmaisuaan taajaan. 
Hän ei ole koskaan jumittunut pitkäksi aikaa tiettyyn kuvitustekniikkaan tai muotokieleen. 
Kaikkia hänen kuvituksiaan yhdistää vahva muodon taju, dynaaminen ilmaisu, joka Lentopusussa liittyy myös kieleen, joka on niukkaa, mutta silti vivahteissaan hyvin rikasta. 
Hyviä esimerkkejä ovat varhaistuotantoon kuuluva Pom Pom (Anne Peltolan nimellä, WSOY 2005) sekä tilkkkutyötekniikalla toteutetut Jellona Suuri ja Jellona toinen (WSOY 2010 ja 2012).
Yhdessä Kaisa Happosen kanssa tehty Mur-kuvakirjasarja (WSOY v:sta 2018) on herättänyt ihastusta myös ulkomailla.

Lentopusua voi hyvin perustein luonnehtia graafiseksi kuvakirjaksi. Kollaasikuvituksessa tärkeässä osassa ovat kirjasimet ja leimasimet, jotka muuntuvat moneen.  
Kirjastoauton sydänsuru saa kontrastikseen komean miljöön. 
Suoraselkäiset isot kirjaimet ja numerot antavat maisemalle 
jykevyyttä. Anne Vaskon kuvitusta kuvakirjaan Lentopusu 
(Etana Editions 2019). 

Toisinaan kirjoista löytyy omisteita. Usein tekijä haluaa kiittää esimerkiksi perheenjäseniään tai ystäviään, jotka ovat eri tavoin auttaneet kirjan tekovaiheissa. 
Omisteet voivat antaa myös viitettä tekijän toisinaan vähän piiloisistakin tavoitteista kirjan sanoman tai kohderyhmän suhteen.
Esilehdellä Anne Vasko omistaa kirjan liikkuvalle kirjastolle. 

Liikkuvan kirjaston ideanahan on tarjota kirjastopalveluja fyysisen rakennuksen ulkopuolella eli paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat: tapahtumissa, puistoissa, ostoskeskuksissa. Parhaimmillaan liikkuva kirjasto lisää omaa näkyvyyttään ja tavoittaa aivan uusia asiakkaita

Lentopusu aloittaa trilogian jossa käsitellään jatkossakin isoja ja ajankohtaisiakin teemoja.



























maanantai 20. tammikuuta 2020

Omaa ääntä ja tyyliä etsimässä Tipin kanssa
















Heidi Silvan: Lava kutsuu, Tippi! 181 sivua, Myllylahti 2019. Kansikuva Karin Niemi.







Oululainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Heidi Silvan (s. 1972) debytoi nimeään myöten omintakeisella nuortenromaanilla John Lennon minussa, joka varioi hauskasti nyt niin trendikkään chick lit -kirjallisuuden ominaispiirteitä.

Esikoisen jälkeen ilmestyi tyyliltään perinteisepi tyttökirja, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos  ja sen keskiössä oli kirjoittamisharrastus.   

Lava kutsuu, Tippi! kertoo kahta edellistä romaania nuoremmasta päähenkilöstä.

Kymmenvuotias Tippi on saanut nimensä vanhempiensa fanittaman Alfred Hitchcockin Linnut- ja Marnie -elokuvista tutulta näyttelijä Tippi Hedreniltä. 

Tipin paras ystävä on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja tyttö tuntee olevansa ihan tuuliajolla. 

Äiti keksii ehdottaa Tipille uutta harrastusta. Ensin Tipistä tuntuu, että äiti on asiasta innostuneempi kuin hän itse. 

Uusi teatteriharrastus kuitenkin auttaa pahimman ikävän yli, vaikka itsensä alttiiksi laittaminen aivan uusien ihmisten kanssa ei olekaan helppoa. 

Ryhmädynamiikka syntyy vähitellen, vaikka Tippi on välillä jo valmis luovuttamaan, kun näytelmäkerhon tyttöjen väliset kärhämät menevät kohtuuttomuuksiin. 

Silvan tavoittaa hyvin varhaisnuorten ja lastenkin maailmaan jo työntyvät ristiriitaiset tunnot liittyen esimerkiksi nykyisen elämäntapaan jo lähes itsestään selvyytenä kuuluvaan jatkuvaan itsensä tarkkailemiseen. 

Toisaalta hän kuvaa oivaltavasti myös sitä, kuinka lapset ja nuoret kaipaavat omaa viiteryhmää, luottamusta ja rakentavaa palautetta.

Näytelmäkerhon lukukausi huipentuu eri-ikäisten oppilaiden yhteiseen näytökseen ja Tippi vertaa itseään sekä nuorempiin että vanhempiin oppilaisiin:  

Tippi oli vasta 10-vuotias, mutta tunsi jo, että lapsenomainen heittäytyminen oli hänen kohdaltaan melkein ohi. Hän mietti liikaa, miltä asiat näyttivät esiintyessä sen sijaan, että olisi vain uponnut tehtäväänsä täysin palkein. Siihen asiaan täytyi tehdä muutos. 

Heidi Silvan kuvaa luontevasti ja lämpimin äänenpainoin Tipin perheen myötäelämistä ja tsemppausta myös vastoinkäymisten tai takapakkien aikana. 

Tipin isosiskosta Viivistä on tehty pikkusiskoaan jatkuvasti kiusoitteleva karikatyyri, mutta onneksi Viivikin paljastaa inhimillisen luontonsa ja huumorintajunsa kirjan lopussa.

Teatteriryhmän vetäjä, ohjaaja Astrid, paneutuu tarkkavaistoisesti ryhmän jäseniin ja tukee kutakin yksilöinä yltämään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.  

Silvanin tyyliä voisi verrata ruotsalaisen Merri Vikin Lotta-sarjaan  ja Tittamari Marttisen varhaisnuorista tytöistä kertoviin sarjoihin (esim. Viivi Pusu, Tammi), mutta Silvanilla on edeltäjiinsä verrattuna onneksi vähemmän kohkausta ja pähkäilyä ja enemmän tunteiden työstämistä pienemmissä ja siksi myös uskottavammissa puitteissa.

Ilmaistutaitoon ja näyttämöharrastukseen liittyviä nuortenkirjoja ei ole paljon tarjolla. Siksikin sarjan aloittava Lava kutsuu, Tippi! on tervetullut lisä harrastusaiheiden joukkoon. 

Romaaniin on ripoteltu teatterialan termejä ja vakiintuneita sanontoja. 


Lisää lasten- ja nuortenkirjoja teatterimaailmasta:

Ulf Nilsson & Eva Eriksson: Ypöyksin näyttämöllä, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2012 / kuvakirja

Pirkko Vainio: Ville ja joulutähti, Lasten Keskus 2004 / kuvakirja 

Katri Kirkkopelto: Muusan ja Maestron teatteriseikkailu, Lasten Keskus 2010 / lasten tietokirja 

Raija Airaksinen, Tuula Kallioniemi: Teatterikirja; Reuhurinne-sarja, Otava 2017 / tietokirja alakouluun 

Eppu Nuotio & Tuutikki Tolonen: Taikurin poika; Pensionaatti Onnela -sarja, Otava 2013 / varhaisnuortenkirja

Mari Lampinen: Annin ensi-ilta, Gummerus 1997 / varhaisnuortenromaani 

Katariina Leino: Noitasiskot, Aviador 2019 / nuortenromaani 

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti, WSOY 2011 / nuortenromaani








keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Kun lastenkirja tekee ihan konkreettisesti hyvää
















Terhi Kangas & Anna Aalto: Helgan ja Helmerin viikonloppuveli, 34 sivua, Merkityskirjat 2019. 




Lahtelainen pienkustantamo Merkityskirjat hyvä esimerkki lastenkirjallisuuden kustantamisen uusista innovaatiosta.

Merkityskirjat on antanut tähän mennessä taloudellista tukea  kolmeen eri kohteeseen.

Uusin Helgan ja Helmerin viikonloppuveli tukee sijaisperhetoimintaa.  

Sarjan ensimmäinen osa Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana rahoitti eläinsuojelutyötä ja Helmeri Hessunpoika löytää lajinsa tuki Pelastakaa lapset ryn kautta vähävaraisten lapsiperheiden lasten harrastustoimintaa. 

Ensimmäinen kirja rahoitettiin joukkorahoituksena, kaksi seuraavaa ovat syntyneet yritysyhteistyön avulla. Uuden kirjan ”Merkityskummeina” on lahtelaisia ja valtakunnallisia yrityksiä, joiden rahalahjoitus on mahdollistanut kirjan tuotantokustannukset. 

Kustannuskonseptiin kuuluu myös joukkoluovuuden idea, eli kirjan tekoon on haastettu lapsia ja aikuisia, jotka ovat eri tavoin voineet osallistua kirjan tekemiseen myös ideoimalla tarinan yksityiskohtia. 



Helgaa ja pikkuveljeä jännittää: mikä on niin vakavaa,
että asiasta täytyy keskustella kesken päivän 

olohuoneen sohvalla?Anna Aallon kuvituskuva Terhi Kankaan 
tekstiin kuvakirjassa Helgan ja Helmerin viikonloppuveli 
(Merkityskirjat 2019).

Kouluikäinen Helga on jännittynyt, kun vanhemmat kutsuvat kesken leikkien hänet ja pikkuveljen olohuoneen sohvalle. Onko luvassa huonoja uutisia? 

– Arvatkaapa mitä, lapset? Te saatte pian veljen, aloitti äiti, ja häntäkin hymyilytti.  
Helga ei ollut uskoa korviaan! Ei sittenkään huonoja uutisia. Siitä asti, kun alakerran naapuriin oli syntynyt suloinen Iisak-vauva, Helga oli mielessään toivonut, että heillekin tulisi sellainen. 

Helgan innostus hieman laantuu, kun äiti kertoo, että uusi veli onkin pikkuveljen Helmerin ikäinen ja tulee vain välillä ”lomailemaan” heidän perheeseensä. 



Helga pitää selvästi lukemisesta. Kirjahyllyssä ja tytön
huoneessa on paljon kirjoja, joiden selkämys paljastaa
myös hänen kirjamakunsa. Kuvituskuvassa Helga
lukee kirjahanketta tukeneen psykoterapeutti 

Maaret Kallion lempikirjaa, Tove Janssonin 
kokoelmaa Näkymätön lapsi. Anna Aallon 
kuvituskuva Terhi Kankaan tekstiin kuvakirjassa
Helgan ja Helmerin viikonloppuveli (Merkityskirjat 2019).

Pikkuveli on tulokkaasta paljon innostuneempi. 

Helga möksähtää, ja juoksee ovet paukkuen pois. Helgan on vaikea ymmärtää, miksi Myrsky-pojan vanhemmat tarvitsevat välillä vapaata oman lapsensa hoitamisesta.

Odotuksenmukaisesti Helgan kiukku lauhtuu vähitellen, ja uuden yllätysveljen kanssa syntyy luonteva yhteys.

Anna Aallon kuvitus on selkeää ja ilmeikästä. 

Kuvituksessa on paljon pieniä yksityiskohtia, mutta kokonaisuus vaikuttaa silti rauhalliselta. 


Helgan ymmärrys uutta veljeä kohtaan lisääntyy, kun hän käy myös
juttelemassa Kehräkummun kissatalossa, jonka asukkaisiin

on  aiemmin tutustuttu sarjan aloittaneessa kuvakirjassa.
Anna Aallon kuvituskuva Terhi Kankaan tekstiin kuvakirjassa 

Helgan ja Helmerin viikonloppuveli (Merkityskirjat 2019).

Helgan ja Helmerin viikonloppuveli liittyy lastenkirjallisuuden moniarvoistumiseen: ydinperheen rinnalla näkyy niin arjessa kuin siitä kertovissa lastenkirjoissakin nykyisin runsaasti erilaisten perhemuotojen variantteja. 

Kipeistä, vaikeista tai rankoista aiheista kirjoitetaan erilaisille kohderyhmille. 

Tämäkin kirja voi auttaa 1) lasta, joka asuu aika-ajoin tai pysyvästi sijaisperheessä. Toisaalta kirja hyödyttää myös 2) lasta, jonka perheeseen on jo otettu tai vasta harkitaan otettavaksi sijaislapsi tai -lapsia.

Kolmanneksi kirja auttaa 3) kaikkia lapsia, perhetaustaan, elämäntilanteeseen ja ikään katsomatta, ymmärtämään perheiden moninaisuutta. Päivähoidossa, koulussa, harrastuksissa, lähisuvussa tai naapurissa voi olla sijaislapsi, johon voi olla helpompi tutustua, kun osaa samastua hänen elämäänsä.

Suomessa on oman kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia tällä hetkellä noin 18 000. Heistä 56 prosenttia on perhehoidossa. Sijaisperheistä on jatkuvasti pulaa. 





Lisää kirjoja lapsista ja nuorista sijaisperheissä:


Toim. Elina Hirvonen, Juuli Hurskainen, Aino Sutinen: Minä jaksan tämän päivän: tarinoita lastensuojelusta, WSOY 2019

Katri Vuorinen, Tiina Eskola, Martti Lintunen: Meidän perhe, Pieni Karhu 2016 

Azeb Hailu & Anita Polkutie: Punakorvan kaksi kotia: maahanmuuttaja sijaislapsiperheessä, Pesäpuu 2009









maanantai 13. tammikuuta 2020

Selkeästi hyvä, kirjan nimeä lukuun ottamatta

















Jaana Levola: Käppänät, 68 sivua, Avain 2019.


Selkokirjallisuuden tarjonta on ilahduttavasti kasvanut, mutta haasteita riittää yhä.

Lasten- ja nuortenromaanien selkomukautusten rinnalle tarvitaan myös Jaana Levolan Käppänät -selkoromaanin kaltaisia alun perin selkokielelle kirjoitettuja teoksia, joissa aihe on jo valmiiksi selkomuotoon sopivasti rajattu.


Jaana Levola on tehnyt myös aiemmin sekä yhdessä miehensä Kari Levolan kanssa että itsenäisesti asten ja varhaisnuorten selkokirjoja. 

Venla on 10-vuotias tyttö, joka ryhtyy harrastamaan Milo-koiransa kanssa rally-tokoa eli koiran tottelevaisuutta ja temppuja sisältävää koulutusta.

Äidinkielen tunneilla Venla saa olla pienemmässä ryhmässä lukivaikeuksiensa takia. 

Mummi on joutunut lonkkamurtuman takia sairaalaan ja hänen muistinsakin on huonontunut. Venla on surullinen mummin voinnin huononemisesta, mutta yhdessä mummin kanssa he keksivät keinot vetreyttää toisen muistia ja toisen lukusujuvuutta. 

Pienoisromaanin jännite syntyy Venlan äidinkielen tunnille valmistelemasta esitelmästä. 


Levolan selkokirjassa ei ole mitään muuta huonoa kuin kirjan nimi, joka ei suoraan sanoen houkuttele tarttumaan kirjaan. 

Nimi viittaa Venlan kahdelle kääpiosnautserilleen antamaan hellittelynimeen.

Kirjaston hyllyssä kirjaa valittaessa selkokirjan nimi ei lapsilukijan vinkkelistä ole järin vetovoimainen. Tavoitteena pitäisi olla, että selkoversion lukeminen on ihan yhtä "coolia" kuin ns. tavallisenkin lastenromaanin lukeminen. 

Siksi koiraharrastuksesta kertovan lasten selkokirjan nimenkin pitäisi olla verrattavissa muihin vastaaviin lastenromaaneihin.






tiistai 7. tammikuuta 2020

Pienellä hiirellä on isoja tunteita














Riikka Jäntti: Pikku hiiri, 123 sivua, Tammi 2019. Yhteislaitos kuvakirjoista Pikku hiiri, tuuliviiri; Pikku hiiri saa vieraan ja Pikku hiiren joulu



Riikka Jäntti (s. 1972) on poikkeuksellisen monipuolinen kuvittaja: hän on kuvittanut oppikirjoja,  lasten ja nuoren tietokirjoja, satu- ja runokokoelmia, helppolukuisia lastenromaaneja, lasten ja varhaisnuorten satu- ja fantasia-romaaneja sekä tehnyt uuden kuvituksen Anni Swanin nimissä ilmestyneeseen mukaelmaan Jänis Vemmelsäären seikkailuja.

Jäntin mustavalkokuvituksissa ja nelivärisisissä vesivärikuvituksissa on usein vanhan ajan patinaa.

Jäntti tunnetaan myös lastenkirjailijana. Ennen vuonna 2015 alkanutta Pikku hiiri -kuvakirjasarjaa häneltä ilmestyi WSOY:n kautta Vaahteratuvan eläimistä kertova lastenromaanisarja, jonka hän myös itse kuvitti. 


Emo antaa pikku hiiren auttaa parhaansa mukaan
kotitöissä. 
Riikka Jäntin kuvitusta kolmen kuvakirjan
yhteislaitokseen 
Pikku hiiri (Tammi 2019). 


Pikku hiiri -sarjan kolme ensimmäistä osaa on nyt julkaistu yhteislaitoksena. 

Sarja on levinnyt myös Tanskaan, Englantiin, Uuteen Seelantiin, Australiaan, Kiinaan ja Viroon. 

Pikku hiiri asuu kaksin emonsa kanssa. Vaatetettujen eläinten arki tuo etsimättä mieleen Beatrix Potterin pienten kuvakirjojen tunnelman. Mutta kas, hiiret elävätkin varsin modernisti: niillä on sähköhellat, tietokoneet ja muut ylellisyysesineet! 

Jäntti suosii usein kuvasarjoina etenevää visuaalista kerrontaa.

Pikku hiiri -kirjojen ansiona on lyhyt, naseva teksti.


Pikku hiiri pelaa mielellään tietokoneella ja välillä
emon pitää vähän hillitä pelaamista. Riikka Jäntin kuvitusta
kolmen kuvakirjan yhteislaitokseen Pikku hiiri (Tammi 2019). 

Ääneen lukevan aikuisen näkökulmasta uhmaikäisen lapsen arjen kuvaamisen loitontaminen eläinten maailmaan pehmentää sopivasti särmiä. 

Hiiriäiti suhtautuu  järkkymättömän rauhallisesti kaikkiin poikasensa oikkuihin ja uhmakohtauksiin.


Illan päätteeksi emo lukee hiirulle iltasadun. Riikka Jäntin
kuvitusta 
kolmen kuvakirjan yhteislaitokseen Pikku hiiri (Tammi 2019). 

Alkuperäiset kuvakirjat ovat ilmestyneet pienemmässä formaatissa, joka on mieluisampi pienelle lapselle itse selailtavaksi.