torstai 2. huhtikuuta 2020

Kaikki tunteet kuuluvat suruun





Jens Matsson & Jenny Lucander: Vi är lajon! 24 sivua, Förlaget 2019.

Pirjo Kiema & Tea Ikonen: Kun pupusisko kuoli, 26 sivua, Myllylahti 2020.

Sofia Rutbäck Eriksson & Maria Lindgren: Enkeliveli, 26 sivua, Enostone 2020.







Pienen lapsen kuolema on lastenkirjan aiheena yksi rankimmista. 

Yli sata vuotta sitten lapsen kuolemasta kertovilla saduilla ja runoilla oli myös psykologisesti valmentava merkitys, kun lapsikuolleisuus oli suurta ja kuolema tuli eri tavoin lähelle kaikkia lapsiperheitä.

Nykyisin pikkulapsen kuolemasta kertovia lastenkirjoja tarvitsee Suomessa onneksi melko pieni kohderyhmä.  

Sattumalta tästä erityisestä aiheesta on Suomessa lyhyessä ajassa ilmestynyt peräti kolme erilaista toteutusta. 

Aiemmin Lastenkirjahyllyssä on jo arvioitu Tuula Peren ja Catty Floresin kuvakirja Helmi, perhosemme  (Wickwick 2019).


Vanhempien huoli isoveljen terveydestä rajataan ensin 
lastenhuoneen ulkopuolelle. Jenny Lucanderin 
kuvitusta Jens Matssonin tekstiin kuvakirjaan
Vi är lajon! (Förlaget 2019).  


Kokonaisuutena kolmesta kirjasta ehein niin tekstin kuin kuvituksenkin osalta on ruotsalaisen Jens Matssonin ja suomenruotsalaisen kuvittajan Jenny Lucanderin kuvakirja Vi är lajon!, joka on ilmestynyt myös Ruotsissa Natur & Kultur -kustantamon kautta. 

Isoveli sairastuu vakavasti ja pikkuveli pakenee ahdistavaa aikaa ja epätietoisuutta leikin ja fantasian maailmaan.

Veljesten suosikkileikki on ollut seikkailla viidakossa räyhäävinä leijonina. 

Min bror måste åka doktorn. Pappa lyssnar inte fast jag säger att lajon går till veterinären. Mamma vill att vi ska sitta och prata i soffan. Det gör inte lajon.

Pikkuveli suree, että sairaalassa alkanut vahva lääkitys vie leijonaveljeltä turkin.

Pikkuveljen on vaikea olla sairaalassa hiljaa ja sävyisästi. Ahdistus ja epätietoisuus purkautuu riehumisena ja uppiniskaisuutena. 


Sairaalan kliiniinen ja staattinen liikekieli muuttuu, kun pikkuveli
vie isoveljen pyörätuoliajelulle. Puhdas, steriili valkoinen 

on saanut vastinparikseen lattian vahvan keltaisen 
värityksen. Jenny Lucanderin kuvitusta Jens Matssonin
 tekstiin kuvakirjassa Vi är lajon! (Förlaget 2019).   

Kirjan loppu jää - viisaasti – avoimesti. 

Kenties jo pian isoveli tokenee mukaan viidakkoleikkeihin pikkuveljen kanssa?

Jenny Lucanderin usein aukeamalla panoraamoina levittäytyvät kuvitukset ovat samanaikaisesti täynnä yksityiskohtia mutta silti asetelmiltaan ja väritykseltään harmonisia.


Pikkuveljen ja sairastuneen isoveljen karkumatkassa sairaalan 
muut potilaatkin pääsevät mukaan viidakkofantasiaan. Jenny 
Lucanderin kuvitusta Jens Matssonin tekstiin kuvakirjassa 
 Vi är lajon! (Förlaget 2019).  


Jälleen kerran ihailen Lucanderin erityistä taitoa kuvata huonetilojen perspektiivejä, joista syntyy myös keskushenkilöiden, pikkuveljen ja vanhempien mielenmaisemia.

Sairaalan kylmä siniharmaa väritys saa kontrastikseen elämänuskoa huokuvan oranssin ja ripauksen vihreää.


Vanhempien kehonkieli kuvastaa nöyryyttä. Jenny Lucanderin 
kuvitusta Jens Matssonin tekstiin kuvakirjassa Vi är lajon! 
(Förlaget 2019).  


Jens Matsson (s. 1980) on koulutukseltaan kirjastonhoitaja ja työskentelee nykyisin Hegas -lastenkirjakustantamossa, joka on erikoistunut  erilaisia lukemisen tukitoimia tarvitseville lapsille ja nuorille suunnattuihin helppolukuisiin kirjoihin.

Myös hänen esikoiskuvakirjansa teksti on hyvin pelkistettyä ja tiivistettyä, mutta silti ilmaisuvoimaista. 



Vi är lajon! on yksi kolmesta Suomen ehdokkaasta Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon saajaksi. 

Kuvakirja sai viime perjantaina myösLastenkirjainstituutin Punni-palkinnonjaon yhteydessä kunniamaininnan yhdessä  Johanna Hulkon nuortenromaanin Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2019) ja tunnekasvatustaitoihin keskittyvä Fanni-kuvakirjasarjan (Kumma ) kanssa.

Varsinaisen Punni-palkinnon sai Esko Nurmiston nuorten tietokirja Homopojan opas (Tammi 2019). Palkinto ja kunniamaininnat annetaan lasten- tai nuortenkirjoille rohkeista avauksista tai esikoisteoksista. 


Mattssonin ja Lucanderin kuvakirja ei anna kansiaiheensa ja kirjan nimen puolesta mitään viitettä rankasta aiheestaan, mutta Kun pupusisko kuoli -kuvakirja kertoo karun aiheensa jo kirjan nimessä, vaikka kansikuva ei aihetta suoranaisesti kuvaakaan. 

Tekijäkaksikko Kiema & Ikonen ovat aiemmin julkaisseet kuvakirjan Kun pupusisko sairastui, joka on ilmestynyt vuonna 2017 harvinaisiin perinnöllisiin sairauksiin keskittyneen tiedotus- ja tukipalvelun, Norio keskuksen, kautta osana Erityinen sisaruus -projektia. 

Espoolainen varhaiskasvatuksen opettaja Pirjo Kiema on kokenut oman lapsen menetyksen. Koska hän ei löytänyt sopivaa kirjaa, jonka kautta olisi voinut työstää vaikeaa aihetta lastensa kanssa, hän päätti kirjoittaa sellaisen itse. 

Kirjojen avulla hän on halunnut  antaa vertaistukea samassa tilanteessa oleville lapsiperheille.  


Aihe loitonnetaan inhimillistettyjen pupujen maailmaan ja teksti kerrotaan runomuotoisessa tarinassa. 

Kuvakirjan vahvuutena on lapsiperheen arjen kuvaus: vanhemmat käyvät vuorotellen vakavasti sairastuneen siskon luona sairaalassa ja kotona pyritään jatkamaan tavallista arkea. 

Kun siskon vointi huononee, myös isovanhemmat ottavat vastuuta muista lapsista, jotta vanhemmat voivat levätä. 

Elämänmyönteisyyteen kuuluu sekin, että kuvakirjan tarina ei pääty siskon kuolemaan. Jokainen  perheenjäsen tekee surutyötä tavallaan vielä pitkään kuoleman jälkeen. 

Ruotsissa on julkaistu eri vuosikymmeninä valtavasti lastenkirjoja kuolemasta. 

Sofia Rutbäck Erikssonin ja Maria Lindgrenin Enkeliveli on kuvitettu pienoisromaani, jonka lohdulllinen sanoma sopii leikki-ikäiselle ja alakouluikäiselle lapselle. 

Sakun pikkuveli on kuollut, todennäköisesti jo vauvana, ja vanhemmat ovat hieman huolestuneita Sakusta. He tuntuvat hukuttavan pojan hellyydenosoituksiin ja huolenpitoon. 




Saku on vanhempiensa silmäterä. Hän saa paljon hellyyttä 
ja huolenpitoa osakseen. Maria Lindgrenin kuvitusta 
Sofia Ruthbäck Erikssonin tekstiin lastenkirjassa Enkeliveli 
(Enostone 2020).


Sakun mielikuvituksessa pikkuveli on kuitenkin edelleen läsnä ja hän juttelee veljelle pyöräretkellä ja pääsee veljen lentotaidon ja siipien avulla kurkkaamaan välillä maisemia myös pilven reunalta. 

Pyöräretkellä pikkuveli näyttää Sakulle tietä. Heleän sininen taivas on 
saanut konrastikseen mustan maan. Sofia Ruthbäck Erikssonin 
tekstiin lastenkirjassa Enkeliveli (Enostone 2020). 


Yhteinen pyöräretki vie jalkapallokentälle ja Saku innostuu pelaamaan muiden kanssa. 

Tässäkin lastenkirjassa pakahduttavan surun ja kaipuun alta nousee  toiveikkuus, yhteisten muistojen lohtu ja elämän jatkumisen eetos. 

Enkeliveli on käännetty myös saksaksi, italiaksi, hollanniksi ja tanskaksi. 





Muokattu  2.4.2020 iltapäivällä tieto Vi är lajon! -kuvakirjan  Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkuudesta. 

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Sellisti vai pallisti? Ei mikään ongelma olla molempia













Pauli Kallio & Juliana Hyrri: Kalle, pallo ja sello, 64 sivua, Suuri Kurpitsa 2019.







Kotimainen lasten sarjakuva on vähäisen nimekemääränsä puolesta liki uhanalainen laji. 

Onneksi ne harvat asialle omistautuneet uskalikot eivät laita rimaa laadun tai liian itsestään selvien aiheiden puolesta alas.

Pauli Kallio tunnetaan sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistun Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjakuvan kirjoittajana.  

Hän on tehnyt myös Lyhenevä kesä -sarjaa yhdessä Reetta Niemensivun kanssa. Niissä kuvataan nostalgisesti 1970-luvun lapsuuden auvoisia loma-aikoja lähinnä aikuista lukijaa puhuttelevin painotuksin.


Kalle on jo hyvin sisäistänyt sellonsoiton 
kehonkielen ja  eläytymisen.Juliana Hyrrin 
kuvitusta Pauli Kallion sarjakuvaan 
Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa  2019). 



Kalle, pallo ja sello on sitä vastoin konstailematonta lasten sarjakuvaa, jonka  letkeä kerronta ja Juliana Hyrrin rouhea vesivärikuvitus puhuttelee niin ala- kuin yläkouluikäistäkin lasta. Hyrri on luonut Kallion tarinasta eloisia, karrikoituja tyyppejä ja sävykkään miljöön. 

Kalle fanittaa Apocalypticaa ja hän on aloittanut sellon soiton  paikallisessa musiikkiopistossa. 

Yhtä tärkeää pojalle on myös jalkapallon pelaaminen. 


Tiukan paikan tullen sellonsoiton opettaja
tarjoaa kyytiä jalkapalloharjoituksiin. 
Juliana Hyrrin kuvitusta Pauli Kallion sarjakuvaan
Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa  2019). 



Kalle, pallo ja sello osallistuu hauskasti lasten ja nuorten harrastusrumbaan liittyvään keskusteluun. Kallenkin siirtymiset harrastuksesta toiseen ovat välillä niin rivakoita, että harrastusvälineet eivät aina pysy matkassa mukana.

Kalle kääntää ongelmat voitokseen, kun kahden harrastuksen treenit ovat peräkkäin: siirtyessään selloharkoista jalkapalloharkkoihin hän treenaa uusia harhautuksia ja tekee alkuverryttelyn juosten.  


Kaikkitietävä orava seuraa ja kommentoi tapahtumia
tarkkaavaisesti. Juliana Hyrrin kuvitusta Pauli Kallion 
sarjakuvaan Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa  2019). 



Kallen jalkapallovalmentaja toivoo, että poika keskittyisi enemmän jalkapalloharjoituksiin. 

Vanhemmat sitä vastoin tukevat lapsensa erilaisia harrastuksia tasapuolisesti. 

Nykyiseen moniarvoiseen lastenkirja-ajatteluun kuuluu sekin, että Kallen kaveripiiri ei kyseenalaista pojan instrumenttivalintaa millään lailla.  


Samasta aiheesta lähes identtistä nimeä myöten on kirjoittanut myös Lauri Törhönen nuortenromaanissaan Sello & Pallovaaleansininen rakkauskertomus (Otava 2009), joka sai  tuolloin Topelius-palkinnon. 

Törhösen romaanissa tosin vastakkain ovat perinteisemmin selloa soittavan Ainon ja häntä hieman nuoremman jalkapalloilevan Mikaelin seurustelusuhteen haasteellisuus. 











maanantai 30. maaliskuuta 2020

Erityisyys voi olla myös vahvuus
















Heidi Silvan: Puhu, Nelli, puhu, 187 sivua, Myllylahti 2020. Kansikuva Karin Niemi. 





Heidi Silvan (s. 1972) on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa kiinnostavana kotimaisena varhaisnuorten- ja nuortenkirjailijana. 

Rivakasta julkaisutahdistaan huolimatta hän kirjoittaa tasalaatuista tekstiä nykynuoria kiinnostavista aiheista.

John Lennon sisälläni, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteosLava kutsuu, Tippi, ja tämän vuoden uutuus Puhu, Nelli, puhu, ovat moderneja tyttökirjoja, joissa käsitellään usein päähenkilön erityisyyttä tai normaaliin kasvuun liittyviä ohimeneviä ongelmia tai vastuksia.

Ne kaikki täyttävät myös perinteisen lukuromaanin kriteerit: juoni kulkee joutuisasti ja keskusaiheita käsitellään vetävästi.


Muutama vuosi sitten lanseerattiin myös nuortenkirjallisuuteen uusi termi sicklit.

Muiden muassa John Green ja Jenny Downham kirjoittivat tuolloin kuolemansairaista tai vakavasti sairastuneista päähenkilöistä.  

Sittemmin nuoret päähenkilöt, joilla on erilaisia diagnooseja, oireyhtymiä tai erityispiirteitä, ovat lisääntyneet myös kotimaisissa nuortenromaaneissa.

Heidi Silvanin ansioksi on laskettava se, että hän ei tee tyttösankareistaan mitään outoja friikkejä tai surkuteltavia luusereita. 

15-vuotias Nelli menee  oppitunneilla totaalisesti lukkoon eikä saa ääntä ulos. Hän ei pysty vastaamaan opettajan kysymyksiin ja koulun ruokalan hälyisä ilmapiirikin ahdistaa häntä.  

Mikään pitkäaikaisempi trauma tai yksittäinen tapahtuma ei kuitenkaan selitä tytön äkillistä mykkyyttä julkisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Nellillä on onnekseen rakastavat vanhemmat, jotka reagoivat tyttärensä tilanteeseen hieman eri tavoin, mutta huolehtivasti.  Myös ystävät suhtautuvat Nellillä diagnosoituun valikoivaan mutismiin pääosin ymmärtävästi.

Kouluterveydenhoitajasta piirtyy sinänsä hyvää tarkoittava mutta kliseisesti toimiva terveysalan ammattilainen: 

”Teillä teineillä on aina vähän kaikenlaista”, hän jatkoi. Yritys hymyillä ymmärtäväisesti muuttui irvistykseksi. "Pitää olla vaikka mitä erikoisuuksia. Kaikkien täytyy erottua joukosta. Kukaan ei voi olla enää ihan tavallinen nuori.”


Nykynuortenkirjoissa terapiaan hakeutuminen ja ammattiavun vastaanottaminen ei ole enää mikään vaiettu tai hävettävä asia. 

Mielenterveysneuvolan psykologi Esteri ymmärtää Nelliä jo ensimmäisellä tapaamisella. Myös koulun kuraattori auttaa tyttöä aivan konreettisesti toteamalla, että kenenkään ei ole pakko puhua, jos ei siihen tunne tarvetta: ”Ei kaikkien tarvitse olla jatkuvasti suuna päänä”. 


Sosiaalisen median normipaineet ahdistavat Nelliä. Hän kokee että ”kaikkialla oltiin kauniita ja komeita ja sydämen arvoisia”. 

Nellin puhumattomuuden jumit ratkeavat ammattiavun, ystävien ja vanhempien yhteisen tuen avulla melko nopeasti. 

Silvanin nuortenromaanin erityisansiona on kuitenkin se, että elämänmakuinen ja arkinen kerronta ei liikaa jumitu diagnoosin tai teiniangstin äärelle. 

Elämä kantaa ja Nelli oppii olemaan sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Hän oivaltaa, että erityinen ominaisuus tai herkkyys voi olla myös vahvuus. 


Heidi Silvan asuu Oulussa ja työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Oulun ammattikorkeakoulussa. 




perjantai 27. maaliskuuta 2020

Haussa oikeasti vetävä nuorten dekkari















Leena Valmu: Ystävä: Katoaminen yhdeksännellä luokalla, 242 sivua, Karisto 2020. Kansikuva Lasse Rantanen.






Leena Valmun dekkarisarjan 15-vuotiaalla keskushenkilöllä Hegellä tuntuu olevan  omituinen taipumus ajautua tilanteisiin, joissa hänen ikätoverinsa joutuvat  henkirikosten uhreiksi. 

Yläkouluaikanaan hän on joutunut todistamaan kahden ikäisensä pojan kuolemaa  ja tässä kolmannessakin sarjan päättävässä osassa vanha lapsuudenystävä, Valtteri,  katoaa salaperäisesti. Pojan vanhemmat kuuluvat uskonnolliseen uuskristilliseen lahkoon.


Hegellä eli Helkanooralla on ollut yläkoulun työelämäharjoittelussa keskusrikospoliisin laboratoriossa. Hänen enonsa Olavi on siellä rikoskonstaapelina ja  huomannut, että tytöllä on selvästi hyvät hoksottimet ja viitseliäisyyttä paneutua haastaviin, loogista päättelykykyä vaativiin pulmiin. 

Äitinsä uran kautta Hege oli oppinut ymmärtämään, että numerot yhdistettynä ihmisen biologiaan mahdollistivat lääketieteellisiä keksintöjä, joilla tehtiin ihmeitä. Mikseivät sitten numerot yhdistettynä ihmisten käytökseen voisi avata maailmaa rikosten ymmärtämiseen?

Yksinhuoltajaäiti on töissä uutta puhelinteknologiaa Nokian jalanjäljissä kehittelevässä yrityksessä, jossa Valtteri oli ollut aiemmin niin ikään työharjoittelussa. 

Tyttö työstää kokemiaan traumaattisia tapahtumia terapeutin kanssa. 

Äidin ja Hegen välit ovat etäiset, osittain myös äidin runsaan alkoholinkäytönkin takia. Ja sitten äitikin katoaa, jälkiä jättämättä.


Dekkarin genreä voisi nykyisin hyödyntää nimenomaan penseästi lukemiseen suhtautuvien lasten ja nuorten innostamisessa. 

Tämä tosin edellyttäisi kunnianhimoisesti laadittua juonikonseptia, joka koukuttaisi lukemaan kirjan – parhaimmillaan – yhdeltä istumalta.

Tähän tavoitteeseen Leena Valmun nuortendekkari ei yllä. Hänen henkilögalleriansa on siihen aivan liian runsas. Kirjan alussa on tosin lukijan avuksi tehty miellekarttamainen grafiikka, josta selviää hieman yli 20 ihmisen keskinäiset suhteet ja kytkökset. 


Vaikuttaa myös siltä, että Valmu on ammentanut kiemuraisen juonen ja psykologisten ihmissuhdeviritelmien osalta liikaakin aikuisten dekkarigenrestä. 

Hän kuvaa seikkaperäisesti  aikuisten sivuhenkilöiden tekojen vaikuttimia ja jättää nuorten keskushenkilöiden kuvaamisen harmillisen vähälle huomiolle.   

Teoksen lopussa Valmu kiittää monia eri alojen asiantuntijoita ja osoittaa näin, että romaanin teko on vaatinut mittavaa taustatutkimusta. Tätä enemmän olisi voinut kuitenkin pistää paukkuja vetävän juonen käänteiden suunnitteluun. 





torstai 26. maaliskuuta 2020

Sydämeni on salainen puutarha















Jo Witek & Christina Roussey: Pieni sydämeni, suomentanut Nina Tarvainen, 25 sivua, Nemo 2019. 





On lastenkirjoja, jotka hurmaavat välittömästi jopa pelkän kantensakin perusteella.

Ranskalainen  Pieni sydämeni on tällainen kuvakirja.



Yksinkertaiset muodot ja ornamentiikka synnyttävät
yllättävän levollisen lopputuloksen. Christine Roysseyn kuvitusta
Jo Witekin 
tekstiin kuvakirjassa Pieni sydämeni (Nemo 2019). 


Se sopii erityisen hyvin tähän yllättävään epävarmuuden aikaan, jolloin lapsia ja aikuisia askarruttavat monet vaikeastikin hahmotettavat tai havainnollistettavat asiat.

Kuvakirjan erityisenä ”koukkuna” ovat muotoonleikatut eri kokoiset sydämet, jotka ovat vertauskuvina myös arkisille tunteille ja tapahtumille.



Sydämen koko vaihtelee muotoonleikattujen reikien
kautta. Christine Roysseyn kuvitusta Jo Witekin
tekstiin kuvakirjassa Pieni sydämeni (Nemo 2019). 

Puuhakas pieni tyttö miettii erilaisia tunteitaan sekä myös niiden ilmaisemisen oikeutusta. 

Sydämeni on kuin aarrearkku, jonka väri vaihtuu sen mukaan, millä tuulella olen.  
Sydämeni on salainen puutarha.

Kartonkinen kuvakirja toimii monen ikäisillä lapsilla myös keskustelun avajaana.

Christine Roysseyn kuvitus yhdistää suuria muotoja ja väripintoja yksityiskohtaisempiin retrotyylisiin piirroksiin. 






keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Kun omalla toiminnalla on vaikutusta




Hervé Tullet: Villit pallot, suom. Mirkka Hynninen, 61 sivua, Tammi 2010. 

Tom Fletcher & Greg Abbott: Tässä kirjassa asuu hirviö, suom. Päivi Lehtinen, WSOY 2018.

Tom Fletcher & Greg Abbott: Tässä kirjassa asuu lohikäärme, suom. Päivi Lehtinen, WSOY 2019.





Olen kuullut viime vuosina varhaiskasvattajilta, että nykyisin päiväkotiryhmistä löytyy enenevässä määrin  lapsia, jotka eivät tiedä, mikä on kuvakirja ja kuinka sitä käytetään.

Tällainen perinteiseen kirjaan tottumaton lapsi lapsi voi uskoa, että kirjan kuvitus lähtee ”liikkeelle”, kun hipaisee sivua.

Yksi kuvakirjallisuuden huimapää, ranskalainen Hervé Tullet (s. 1958), on leikitellyt tällä ajatuksella jo vuonna 2010 kuvakirjassaan Un livre, joka on suomennettu nimellä Villit pallot

Ensimmäisellä aukeamalla kehotetaan:
"Paina sormella keltaista palloa ja käännä sivua".
Hervé Tullet´n  kuvitusta kirjaan Villit pallot (Tammi 2020). 


Se on levinnyt maailmalle 35 kielellä, sitä on painettu yli kaksi miljoonaa kappaletta ja se oli The New York Times -lehden bestseller-listoilla yli neljä vuotta. 

Suomessa olen nähnyt kirjaa myytävän kirjamessuilla kahden euron hintaan. 


Tällä aukeamalla pallot ovat  kirjan kallistuksen ansiosta 
kerääntyneet vasemmalle. Hervé Tullet´n 
kuvitusta kirjaan Villit pallot (Tammi 2020).  


Villit pallot vetoaa lapsen haluun toimia kirjan kanssa interaktiivisesti. 

Perinteisessä ääneenlukutilanteessahan lapsi jää pahimmillaan vain passiiviseksi  kuuntelijaksi, kun  aikuinen on äänessä ja määrää etenemisen tahdin.

Mistään aivan uudesta keksinnöstä ei toki ole kyse:  jo 1800-luvulla julkaistiin kolmiulotteisia lastenkirjoja, joissa esimerkiksi liuskoista vetäminen synnytti liikettä. 

Nyt tätä toiminnallisuuden ideaa tuodaan myös ns. perinteisiin kuvakirjoihin. 

Villit pallot edellyttää lapselta alttiutta jatkaa prosessia myös omassa mielikuvituksessaan. 

Rationaalinen, arkijärjen kohmettama aikuinen jää sitä vastoin Tullet´n kirjan äärellä kokonaan osattomaksi.

On kiinnostavaa, että tällainen interaktiivinen lapsen haastaminen on yleistynyt viime vuosina kuvakirjoissa.

Maija Hurmeen kuvakirjassa Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) lasta pyydetään apuun, kun Pirkko-tytön ja Aimo-orankin saari on vaarassa ajelehtia kirjan reunojen yli kohti aavaa merta. 

Lasta pyydetään uhkaavassa tilanteessa apuun ja kallistamaan kirjaa, jotta saari ei valuisi reunan yli virran  viemänä.

Tämä Hurmeen kirjan pieni yksityiskohta kiinnitti huomioni ja hurmaannuin siitä oitis. 

Melko pian hoksasin, että tässä lapsen osallistamisessa onkin kyse laajemmasta kansainvälisestä  trendistä.


Tom Fletcherin & Greg Abbottin kahdessa suomennetussa kuvakirjassa Tässä kirjassa asuu hirviö ja Tässä kirjassa asuu lohikäärme inter-aktiiviset toiminnot lukemisen lomassa ovat koko kirjan jujuna. 








Lapsilukijaa kehotetaan hätistämään sarvipäinen pikkuhirviö ja munasta kuoriutunut lohikäärme pois kirjan sivuilta.



Pikkuhirviötä yritetään karkottaa kirjasta ravistamisen,
kutittamisen, puhaltamisen, kallistamisen, pyörittämisen
ja kovan äänen avulla. Greg Abbottin kuvitusta
Tom Fletcherin tekstiin kuvakirjassa
Tässä kirjassa asuu hirviö! (WSOY 2018).  


Intoudun kyökkipsykologisoimaan näiden kirjojen merkitystä laajemmassa yhteydessä.

1970-luvun kantaa ottavaan lastenkirjallisuuteen nähden nykylastenkirjat ovat aika kesyjä, mutta huoli ilmastonmuutoksesta näkyy jo uusissa lastenkirjoissakin. 

Esimerkiksi Greta Thunbergista on tullut myös lastenkirjojen ihailtu sankari ja suorasta kansalaisvaikuttamisesta ihan varteen otettava tapa toimia. 

Lähes kaiken jo kokenut nykylapsikin voi siis tuntea itsensä nähdyksi ja kuulluksi, kun hänen toimensa lastenkirjan juonenkulussa vaikuttavat lopputulokseen.