tiistai 22. syyskuuta 2020

Vauva kääritään sanojen silkkiliinoihin















Sirpa Sironen-Hänninen & Henna Ryynänen: Hellästi hellien. Ohjeistus aikuiselle Leea Mattila, 32 sivua, Mäkelä 2020. 

 



 

Sirpa Sironen-Hänninen tunnetaan entuudestaan kahdesta lastenrunokirjastaan Leppäkertun keinutuoli ja Ipanakerä (Päivä 2014 ja 2011). 

 

Hellästi hellien on sisällöltään edellisiä kokoelmia rajatumpi ja suunnattu kaikkein pienimmille, vauvoille ja taaperoille. 

 



Toiminnallisten leikkilorujen rinnalla on myös
rauhallisia runoja, jotka sopivat vaikkapa osaksi
vauvahierontaa, kuten  "Silkkilinnasella" -runo.
Henna Ryynäsen kuvitusta Sirpa Sironen-
Hännisen lorukirjaan Hellästi hellien (Mäkelä 2020). 




Sironen-Hänninen on työskennellyt pitkään lastenhoitajana, ja tämä arkinen käytännönläheisyys näkyy ja kuuluu myös runoista hyvällä tavalla.

 

Lorukirja osoittaa konstailemattomasti lastenlorujen ja runojen käyttökelpoisuuden monessa arkisessa lapsen hoitohetkessä. 




Monet lapsen arkiset hoitotoimet sujuvat nopeasti,
kun niihin yhdistetään toimnnallista loruttelua. Henna
Ryynäsen kuvitusta Sirpa Sironen-Hännisen lorukirjaan 
Hellästi hellien (Mäkelä 2020). 

 



Ukovaatteiden pukemiseen vastahankaisesti suhtautuvan lapsen huomion saa helposti kiinnittymään leikkiloruun ”Pukemiskone”:

 

Pukemiskone käynnistyy. 

Drnn, drnn! 

Mitä esiin ilmestyy? 

Drnn, drnn! 

Paita, housut, totta kai! 

Varpaat piilopaikan sai. 

Haalari ja kengätkin, 

myssy, ja kädet tumppuihin.

 

Oot valmina sääsankari, 

Ja suukon saat evääksi.

 

Kirjasta löytyy myös lorut vaipanvaihtoon, kylvetykseen,  nukahtamiseen ja erilaisiin toiminnallisiin leikkihetkiin.





Kuvituksessa lapsi on oikeutetusti pääosassa, mutta aikuisen
hellivät, hoitavat ja rakastavat kädet ovat kuvissa usein esillä.
Henna Ryynäsen kuvitusta Sirpa Sironen-
Hännisen lorukirjaan Hellästi hellien (Mäkelä 2020). 

 



Psykologin ja Theraplay-vuorovaikutusterapeutin Leea Mattilan selkeät infotekstit aikuiselle tuovat havainnollisesti esille, kuinka tärkeää lapsen kanssa höpöttely, loruttelu ja toiminnalliset leikkihetket ovat jo aivan pienellekin lapselle. 

 

Sirpa Sironen-Hännisen runot muistuttavat myös kiireen kyllästämälle nykyaikuiselle, että pieni lapsi elää tässä ja nyt.

 

Henna Ryynäsen kuvituskuvissa vauva on pääosassa. Usein häntä hoitava ja hellivä aikuinen näkyy vain hoitavina käsinä.










torstai 17. syyskuuta 2020

Lasten tietokirjoissa rajaaminen on aina viisasta








Karo Hämäläinen & Ilpo Koskela: Tampereen Linna. Kirja kirjailijasta ja hänen kaupungistaan, 39 sivua, Tammi 2020. 

 

Karoliina Suoniemi: Tehdaskaupungin lapset, kuv. Emmi Kyytsönen, 85 sivua, Avain 2020.

 





Huomenna perjantaina vietetään kirjastoissa lasten ja nuorten tietokirjapäivää. 

 

Suomen Tietokirjailijat ry:n hallinnoiman Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen rahaston kautta järjestetään lasten ja nuorten tietokirjailijoiden kirjasto- ja kouluvierailuita  ympäri maata. 

 

Jo pari vuotta sitten alkanut sankaritarina-buumi näkyy edelleen lasten ja nuorten tietokirjoissa. 

 

Karoliina Suoniemen Tehdaskaupungin lapset -kirjasta löytyy Tapio Rautavaaran, Gunnar Bärlundin, Paavo Nurmen, Miina Sillanpään, Martta Salmelan, Minna Canthin ja Lauri Viidan pienoiselämäkerrat. 


Niitä on sijoiteltu 1800-luvun tehdaskaupunkien elämää lasten ja nuorten näkökulmasta kertovien lukujen lomaan. 

 

Suoniemen tietokirja tekee erityistä kunniaa Tampereelle 200 vuotta sitten, vuonna 1820, perustetulle Finlaysonin tehtaalle, vaikka siinä toki mainitaan myös monta muuta suomalaista ruukki- ja tehdasyhteisöä. Mukana myös vanha  kotikaupunkini Forssa.

 

Tavallisten lasten historian tallennus on tärkeää myös nykylapsille.



Emmi Kyytösen kuvituskuva
Karoliina Suoniemen tietokirjassa  
Tehdaskaupungin lapset (Avain 2020)
havainnollistaa tehtaan lasten
vaatimatonta vaatetusta.



Tehdaskaupungin lapset
 sopii mainiosti varhaiskasvatukseen ja alakouluun oheislukemistoksi ja inspiraatioksi elävöittämään oman paikkakunnan historiaa.

 

Suoniemi hyödyntää tekstinsä  havainnollistamisessa jonkin verran kiinnostavia arkistolähteitä, jotka tekevät ajankuvasta nykylapselle heti elävämpää. 


Emmi Kyytsösen kuvitus jää hieman staattiseksi ja ”esittäväksi”. 


Aikalaiskuvamateriaali olisi antanut varmasti aivan toisenlaisen kuvan tehtaan lasten arjesta, mutta olisiko se ollut liiankin realistista lapsille suunnattuun tietokirjaan?

 

Lapsia tehdastyössä. Emmi Kyytösen kuvitusta
Karoliina Suoniemen tietokirjaan  
Tehdaskaupungin lapset (Avain 2020). 



Karo Hämäläisen ja Ilpo Koskelan tietokuvakirja keskittyy nykyisen kotikaupunkini Tampereen historiaan ja nykypäivään. 

 

Kirja juhlistaa kirjailija Väinö Linnan syntymän satavuotisjuhlavuotta ja Finlaysonin perustaminen mainitaan tässäkin kuvatietokirjassa ohimennen.

 

Kirja on osa Tammen suomalaisia kaupunkeja lapsille esittelevästä sarjasta, jossa on aiemmin ilmestynyt Karo Hämäläisen & Salla Savolaisen Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki (2012), Tapani Baggen & Salla Savolaisen Hämeenlinnan Janne. Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (2015) sekä Elina Lappalaisen & Ilona Partasen Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (2019). 


Tietokirjasarjan kirjoissa on usein kaksi rinnakkaista juonta, toinen nykyajassa ja toinen historiassa.


 

Näkymä Tammelan torilta sisältää myös mustamakkaran
tuotesijoittelua! Ilpo Koskelan kuvitusta
Karo Hämäläisen kuvatietokirjaan Tampereen Linna
(Tammi 2020). 



Sisarukset Akseli ja Elina viettävät kesää isovanhempiensa luona ja tekevät yhdessä matkan Tampereelle. Naapurilta lapset saavat tehtäväkseen etsiä Tampereelta linnan, joka on maankuulu. 

 

Eihän Tampereella ole linnaa!  

Jussi lupaa kaksikymppiä, jos otamme kuvan linnasta.  

Kännykän akussa on täydet palkit. 

 

Lapset löytävät useammankin vaihtoehdon, kunnes pääkirjasto Metsosta löytyy se oikea Linna.


 

Reima ja Raili Pietilän arkkitehtuuri pääsee komeasti esille.
Ilpo Koskelan kuvitusta Karo Hämäläisen kuvatietokirjaan 
Tampereen Linna (Tammi 2020). 



Tampereen ikonisia rakennuksia ja kuuluisia taiteilijoita vilahtelee tekstissä ja Ilpo Koskelan kuvituksessa taajaan.  


Koskela on selvästi rentoutuneempi aikuisten kuvaajana. Akselin ja Elinan persoonissa ei ole samanlaista luontevuutta.

 

Todennäköisesti aiempien kirjojen formaatti on sitonut myös Karo Hämäläistä: aihioita on nyt vähän liikaakin. Väinö Linnan tuotannon merkityksen avaaminen tuskin puhuttelee vielä alakouluikäistä lasta. Yläkoulussa ja varsinkin lukiossa Linna-analyysi voisi osua jo otollismpaan kohdeyleisöön.



Väinö Linnan elämästä kertova lautapeli innostanee lähinnä
aikuista. Tärkeässä osassa kuvan oikeassa yläkulmassa myös
Tuntemattoman sotilaan teilannut kriitikko Toini Havu! 
Ilpo Koskelan kuvitusta Karo Hämäläisen kuvatietokirjaan 
Tampereen Linna (Tammi 2020). 





tiistai 15. syyskuuta 2020

Ihmeellinen kukka
















Hannu Mäkelä & Kristiina Louhi: Tyttö ja unen kukka. Satu lapsille ja aikuisille, Tammi 1996.

 





Olen jo hyvän aikaa povannut lastenkirjallisuuteenkin jonkinlaista viherkasvibuumia. 

 

Sen verran iso trendi viherkasvit ovat sisustuksessa.   

 

Kuluvalla viikolla vietetään Huonekasviseuran ja Puutarhaliiton valtakunnallista huonekasviviikkoa.  

 

Teemaviikon kunniaksi luin uudelleen Hannu Mäkelä ja Kristiina Louhen lastenkirjan Tyttö ja unen kukka.

 

Tyttö on ollut pitkään sairaana ja vanhemmat ovat asiasta huolissaan. 


Tyttö, Liisa, on unen ja valveen rajamailla.





Tytön ihmetys viherkasvien äärellä tulee
hienosti esille kehon kielessä ja ilmeessä.
Kristiina Louhen kuvitusta Hannu Mäkelän tekstiin
lastenkirjassa Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996).  



Unessa Liisa päätyy pieneen punaiseen, mummolaa muistuttavaan tupaan, joka näyttäytyy eräänlaiseen elämän ja kuoleman odotustilana. 


Pieni talo täynnä viherkasveja. 

 

– –  Oli neljä ikkunaa, yksi jokaisella seinällä, ja ikkunalaudoilla kukkia, niin paljon kuin niille mahtui. Ne peittivät valoa, siksi huoneessa oli hämärä. Ja kun tyttö käänsi katsettaan hän näki, että kaikenlaisia ruukkukasveja oli huoneen seinustoillakin. Miten niitä näin paljon yhteen pikkutaloon oli siunaantunut? Ei, tämä oli jo liikaa, vähän niin kuin sadussa. Ja siksi kai ne kukat nostelivat lehtiään ja suoristivat varsiaan ja käänsivät kauniit kasvonsa kohti tyttöä ja alkoivat puhua yhteen ääneen. – – 

 

Unessa tyttö voimaantuu viherkasvien äärellä. 


Hän sitoutuu hoitamaan niitä ja kasvit myös kärttävät häntä jäämään tupaan pysyvästi. Mutta koti vetää äkkiä tyttöä voimakkaasti puoleensa… 




Kaktuksen nopeasti kuihtuva kukinto toimii
myös vertauskuvana elämän lyhyydestä
ja katoavaisuudesta. Kristiina Louhen kuvitusta
Hannu Mäkelän lastenkirjaan Tyttö ja unen kukka
(Tammi 1996).
 



Vaatimaton kaktus pyytää Liisaa jäämään vielä yhdeksi yöksi.  

 

– – Se oli ihmeellinen kukka, mitään sellaista ei tyttö ollut elämässään nähnyt. Ja niin pienestä ja piikikkäästä kaktuksesta syntynyt. 

 

Näkikö hän oikein, uneksiko vain, ei. Sillä pikku kaktus katsoi äneen ylpeänä ja kysyi sitten:

 

– No, kannattiko odottaa. 


Eikä tyttö voinut muuta kuin hymyillä. Kaktus oli tiennyt mitä tapahtuisi: se oli halunnut näyttää hänelle kukkansa, ei vain ollut voinut puhua siitä mitään. Ja hän… hän oli jaksanut odottaa… kuitenkin. Ja kaktuksen kukka kohosi siihen aivan hänen silmiensä eteen ja avautui aina vain ja päästi äänenkin, se soi kuin taivaan torvi. 


Olennaista on, että kauniin kukan saa lukija ja kuvan katsoja kuvitella mieleisekseen ihan itse.   

Kun Liisa herää, äiti huomaa heti kuumeen laskeneen ja on helpottunut.




 

Kukkakaupan kaktusvalikoimaa. 
Kristiina Louhen kuvitusta
Hannu Mäkelän tekstiin lastenkirjassa 
Tyttö ja unen kukka (Tammi 1996).
 






Myöhemmin Liisa haluaa hankkia omia viherkasveja. Kukkakaupassa huomio kiinnittyy myös pieneen, vaatimattomaan kaktukseen.

 

Hannu Mäkelän teksti on hänelle tyypillistä pohdiskelevan poljennon rytmittämää ajatusten virtaa.

 

Kristiina Louhen vesiväriä ja tussia yhdistävä kuvitus tuo tarinaan sananmukaisesti juurevuutta ja konkretiaa. 

 

Huomiota ansaitsevat myös sisäkansien herkät grafiikan vedokset kasvien yksityskohdista, siemenistä ja nupuista.

 

 

Muita lastenkirjoja viherkasvien kasvattamisesta ja kasvun ihmeestä:

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

Tiina Suominen: Kas kas kasvamaan, kuv. Leena Airikkala, Tammi 1995.

 

Maria Vuorio & Leena Lumme: Annin päivä, Lasten Oma Kirjakerho 1987.

 

Sue Tarsky, Grahame Corbett & Amanda Severne: Ikkuna- ja parvekekukat, Nuori puutarhuri 1, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.

 

Sue Tarsky, Will Giles & Jane Wolsak: Huonekasvit, Nuori puutarhuri 2, suom. Leena Sneck, WSOY 1980.


Rosemary Verey, Barbara Firth, Elizabeth Wood & Jane Wolsak: Mauste- ja tuoksuyrtit, Nuori puutarhuri 3, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.


Sue Tarsky, Grahame Corbett, Will Giles & Jane Wolsak: Mehikasvit, Nuori puutarhuri 4, suom. Leena Sneck, WSOY 1981.

 

Christina Björck & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1980.

 

 

 

maanantai 14. syyskuuta 2020

Mitä kuuluu lastenkirjailijoille ja koko kentälle – ja Tuukka-Omarille ?

 
















Niina Hakalahti: Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? Kuv. Jukka Lemmetty, 109 sivua, Myllylahti 2020. 





 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuskenttä on ollut Suomessa jo pitkään murroksessa. 


Moni pitkän uran kirjailijana tai -kuvittajana tehnyt on joutunut parkkiinnuttamaan nahkaansa, kun käsikirjoitus ei olekaan mennyt ”automaattisesti” läpi vanhalla kustantajalla. 


Hylsyjä on perusteltu esimerkiksi kustannusohjelman muutoksilla tai liian pienillä myyntiluvuilla. 


Samaan aikaan moni kustantamo on muuttanut markkinointistrategioitaan. 


Kuka vielä muistaa isojen kustantamoiden mainoksia kirjasesongin kiinnostavista lasten- ja nuortenkirjautuuksista? 


Veikkaan, että melko harva. Silloin elettiin 1980-lukua…


Nyttemmin isojen kustantamoiden mainosbudjetti kuluu lähinnä jo entuudestaan lukijoiden, lainaajien ja kirjan ostajien hyvin tuntemiin suosikkeihin. 

 

Periksi antamattomat tekijät ovat kuitenkin jo kehitelleet myös uusia, innovatiivisia ja ennen kaikkea yhteisöllisiä selviytymisstrategiota. 


Vuosi sitten perustettiin esimerkiksi VaLas-kollektiivi (lyhenne sanoista vapaat lastenkirjailijat). 

 

Yhä useammasta lastenkulttuurin parissa töitä tekevästä on tullut (luomis)pakon edessä multitaskaaja, joka joutuu ottamaan hoitaakseen omakustantajana teoksen kirjoittamisen / kuvittamisen lisäksi myös editoinnin, taiton, painatuksen, markkinoinnin ja kirjan jakelun jälleenmyyjille, kirjastoille ja kriitikoille. 

 

Vielä kymmenisen vuotta sitten oli itsestäänselvää, että suuren kustantamon kautta julkaisevan lasten- ja nuortenkirjailijan ja / tai kuvittajan kirjasesongin uutuudet saavat myös näkyvyyttä suurimpien medioiden kulttuuri- ja kirjallisuusosastoissa.


Nyttemmin sekään ei enää ole itsestäänselvää. 


Suomessa on 2010-luvulla entistä enemmän lasten- ja nuortenkirjailijoita ja -kuvittajia, joiden teoksista ei ilmesty missään mitään arvioita, vinkkiä, nostoa tai suositusta. 



                                                              ********

 


Niina Hakalahden Tuukka-Omar -sarjan neljä aiempaa osaa ilmestyivät Tammen kautta vuosina 2010–2016 osana Tammen helppolukuista Kirjava kukko -sarjaa.

 

Syyriasta Suomeen muuttaneen arabi-isän ja suomalaisen äidin monikulttuurisuuteen rakkaudella kasvattama Tuukka-Omar oli tervetullut lisä lastenromaanien hahmogalleriaan. 

 

Pojan valoisaa elämänasennetta ei himmennä edes se, että hän vielä alakouluikäisenäkin pissaa joskus sänkynsä yöllä märäksi.  

 

Tammi ja WSOY uudistivat helppolukuisten lastenkirjojen konseptia ja perustivat 2017 uuden Lukupalat-sarjan,  ja siinä yhteydessä useampi lukutaidon alkuun suunnattu sarja (Tammen Keltanokka, Kirjava kukko, Vihreä varis ja WSOY:n Werneri) lakkautettiin.

 

Tuukka-Omarille  ei Tammessa löytynyt enää julkaisupaikkaa ja siksi sarjan viides osa ilmestyi keväällä Myllylahden kautta.  Sarjan kannalta oli erityisen onnekasta, että sen alkuperäinen kuvittaja Jukka Lemmetty halusi kuvittaa myös uuden osan.  Näin sarjasta kiinnostuvat tuntevat omikseen myös Tuukka-Omarista kertovat aiemmat osat.

 

Lastenromaani Mitä kuuluu, Tuukka-Omar? ottaa kantaa lapsiperheiden erilaisiin kulutustottumuksiin ja elämäntapoihin.   

 

Tuukka-Omarin ja Paavon shakkikerhoon tulee uusi poika, Julius, joka on äskettäin muuttanut paikkakunnalle. 


 

Juliuksen pikkujouluissa on ylenpalttisen
runsas herkkupöytä. Jukka Lemmetyn kuvitusta
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 


Julius kutsuu pojat uuteen hulppeaan kotiinsa pikkujouluihin. Tuukka-Omar ja Paavo ovat hämmentyneitä Juliuksen kodin mittasuhteista, uima-altaasta ja kauko-ohjattavista eteisen peiliovista.


Pojat vievät pikkujoululahjoiksi itse tehdyt sarjakuvan ja shakkiaiheiset pelikortit. 


Juliuksen äiti toteaa korrektisti, että poikien lahjat ovat ”uniikkeja”. 


Pojilla ei ole liioin mitään käsitystä siitä, mitä tarkoittavat sanat "uniikki",  ”plaseeraus” ja ”spa”.

 

 – Siellä oli monia niin hienoja lahjoja, että vaikka olisin ottanut säästöpossusta vuoden viikkorahat, ei olisi riittänyt, Paavo sanoi Tuukka-Omarille hiljaa. 

 


Jukka Lemmetyn karikatyyrinen tussi pääsee parhaiten oikeuksiinsa
 lähikuvissa. 
Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden
lastenromaaniin 
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020).  
 


Paavon yksinhuoltajaisä tekee parhaansa kodin kunnostuksessa, mutta Paavon isoveljeltä palaa pinna, kun liesi ja mikroaaltouuni menevät yhtä aikaa rikki. 


Isä on mielestään tehnyt hyvät kaupat, kun on saanut ystävänsä tarpeettoman mikroaaltouunin edullisesti. 

 

Paavo ei yhdy isän iloon: 

 

– Arggh! Haluan tavaroita kaupasta! Sellaisia tavaroita, joissa on muovi päällä tai ne on laatikossa, jota ei ole vielä avattu, Paavo sanoi.

 

Paavon ja Tuukka-Omarin vanhemmat antavat henkisten ja aineettomien arvojen kautta lapsilleen sellaista rikkautta, jota myös Julius kadehtii. 



 

Realistiseen kerrontaan tulee pientä
fantasiajuonnetta, kun Tuukka-Omar lentelee välillä
sänsä kanssa matolla Jukka Lemmetyn kuvitusta 
Niina Hakalahden lastenromaaniin
Mitä kuuluu Tuukka-Omar? (Myllylahti 2020). 


Monikulttuurisuus ja -kielisyys ja kielitietoisuus ovat nykyisin jo opetussuunnitelmissa. 


Tuukka-Omar vertailee äidinkielen ja isänkielen eroja, ja hänen mielestään isänkielessä ”silitetään sanoilla”. 

 

Isä myös toteaa erittäin viisaasti, että ”Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, riittää, että on hyvä mieli”. 

 

Tuukka-Omar puhuu arkisista asioistaan vanhempiensa ja muiden läheisten kanssa. 


Paavon ja hänen luottoystävyyden kuvaukselle on vaikea löytää vertailukohtaa nykylastenromaanien joukosta. 


Pojat ymmärtävät toisiaan ilmeiden ja sanattomien viestin kautta.

 

Lastenkirjallisuuteen tarvitaan edelleen moniäänisyyttä, rosoa ja lempeää muistutusta siitä, että lukeva lapsi ei aina tarvitse kohellusta ja viliseviä yksityiskohtia lukemaansa kirjaan.

 

Tuukka-Omar on omintakeinen, joissakin arkisissa asioissa jopa hieman jumittava pikkupoika, joka kuitenkin valloittaa nimenomaan tavallisuudellaan. 



On tärkeää, että lapsi saa esikuvikseen myös tällaisia tuiki tavallisen arjen supersankareita.







Lastenkirjahylly täyttti pari päivää sitten 11 vuotta. 


Kiitos kaikille kyydissä pysyneille ja uusillekin lukijoille. 







maanantai 7. syyskuuta 2020

Maailma muuttuu näkemällä

















Meri Luttinen: Myrskynsilmä, 397 sivua, WSOY 2020. Kansikuva Riikka Turkulainen.







 

Meri Luttisen (s. 1987) esikoisromaani Myrskynsilmä vie lukijansa elämykselliselle ja kaikkea muuta kuin pölyiselle seikkailulle suomalaiseen muinaishistoriaan. 

 

Romaanin voi lukea fantasiana, mutta siinä on myös realistiselle nuortenkirjallisuudelle tyypillisiä perinteisen kasvukertomuksen piirteitä.

 

Myrskynsilmä alkaa vaikuttavasti. 

 

16-vuotias Kainu on muiden saman ikäisten kylän tyttöjen kanssa valmistautumassa riittiin, joka paljastaa heidän tulevan elämänsuunnan. 

 

Moni haaveilee emännyyden tai äitiyden kehästä. Käsityön kehää havittelee harva, sillä se ennustaa usein päätymistä vanhaksi piiaksi. Laulajat, itkijät ja tarinankertojat olivat myös yhteisössä arvostettuja. Viimeiset kehät on kuitenkin varattu parantajille eli tietiöille, ja sinne ei tavallisella tytöllä ole ollut mitään asiaa.

 

Kainu oli ottamassa jälleen uutta askelta, kun maa hänen jalkojensa alla vavahti. Tuntui kuin hetken aikaa koko aukea olisi pyörinyt hänen ympärillään kuin hyrrä, joka yritti singota hänet pois, ja samaan aikaan hän juurtui maahan niin tiukasti, ettei voinut liikauttaa varvastakaan. Hän oli päässyt perille, oikeaan kehään. Lämmin kihelmöinti kohosi jalkapohjista läpi koko kehon, hengitys vyöryi kuin painava aalto ja hänen oli täydellisen hyvä olla. Tuuli seisahtui paikoilleen. Puiden oksat olivat vaiti, linnut vaikenivat. Rummun viimeinen kumahdus kävi Kainun läpi kuin kosketus, ja hän avasi silmänsä. 

 

Kainulle on jo pedattu liittoa Vaiton kanssa ja äiti on hämmentynyt Kainun päätymisestä äärimäiseen kehään, jonne ei ole kukaan yli 500 vuoteen yltänyt. Kainu saa voimaeläimekseen valkoisen suden, Viiman. Sen talja kiinnostaa monia, ja suden puolustamisesta tuleekin ensimmäinen koetinkivi. 

 

Kylän vanha tietiä antaa Kainulle hopeisen riipuksen, Myrskynsilmän, jonka toisen puuttuvan puolen ja riipuksen merkityksestä kertovan tuohenpalan jäljittämisestä kehkeytyy yksi romaanin keskeisimmistä juoniaihioista. 

 

Kainun on lähdettävä pois kotikylästään, Kolmesta kuninkaasta, läheiseen Hohkalinnan kaupunkiin. Siellä hän tutustuu Otavaan, jolla on myös erityisiä taitoja. Otava puolestaan tuntee puuseppä Lemmaksen, jolla on haastava tehtävä tehdä linnanherra Vallitulle peilin kehykset. Hohkalinnasta Kainun matka jatkuu kuitenkin Sarajalaan, jossa hänen vakaumustaan ja kutsumusta koetellaan monin tavoin. 

 

Riipukseen on piilotettu merkitykselliset säkeet, jotka hienovaraisesti vielä painottavat identiteetin ja unelmiin kurkottamisen tärkeyttä.

 

Mitä näet, on totta. 

Mitä et näe, katoaa. 

Mitä kuvittelet näkeväsi,  

tulee näkyväksi. 

 

Näkemisen motiivi on romaanin yksi tärkeimmistä punaisista langoista. 


Luttinen on myös omistanut teoksen ”Teille, jotka näitte minut”. 

 

Oman identiteetin, ”kutsumuksen” ja vahvuuksien löytäminen on ollut jo pitkään myös YA-kirjallisuuden ja dystopian vakioaihe. 

 

Myrskynsilmässä Kainulla kestää melko pitkään hyväksyä oma erityisyytensä. 

 

Jännittävän seikkailun aikana Kainu sisäistää Tietiän ikiaikaisen tehtävän ”nähdä ihmiset oikein”. 

 

Vähitellen hän oivaltaa, että hänen luonteensa lujuutta on koeteltu ristiriitaisilla, hämmentävillä ja ahdistavillakin kokemuksilla. 

 

Kun Sarajalan valheellinen elämä paljastuu Kainulle, hän oivaltaa, kuinka suuri merkitys on halulla parantaa vallitsevat epäkohdat omalla toiminnallaan: 

 

– Myrskynsilmä syntyi sitä varten, että ihmiset näkisivät toisensa oikein emmekä vääristäisi maailmaa tunnistamattomaksi, koska näemme vain mitä haluamme, pelkäämme tai oletamme. Jotta meidän pelkomme eivät muuttuisi todeksi, jotta olisi edes joku, joka voi katsoa niitä ja sanoa: tuo ei ole totta. 

 

Tätä kautta Myrskynsilmän voi lukea myös ajankohtaisen viestin yksilön vaikuttamismahdollisuuksista.

 

 

Kirjan julkistustilaisuudessa perjantaina Luttinen kertoi tehneensä paljon taustatyötä kiertämällä eri museoissa ja mm. Turun ja Hämeen linnassa. 


Hän piti tärkeänä saada ”aistikokemuksia” kuvaamastaan aikakaudesta. 


Tällainen itse koetun tuntu  välittyy hyvin Kainun kehräämisen kuvauksesta:  


--- Kevät eteni vauhdilla, illat olivat valoisia ja puhdetöitä saattoi tehdä myöhään iltaan. Kainu poimi pehmoisen villahahtuvan pussista penkiltä. Värttinä pyöri, villa kiertyi sormen päällä langaksi. Äiti olisi huomauttanut, ettei villa juossut tasaisesti, verrannut langan alkua ja loppua ja huomauttanut, että paksuudessa oli hienoinen ero. Kainu huitaisi ajatuksen mielestään. 

 

 

 

Kirjan kieli on kauttaaltaan vivahteikasta ja kerronta soljuu kuin vuolaana virtana eteenpäin. Myrskynsilmä on sivumäärästään huolimatta joutuisasti luettava lukuromaani.

 

Luttinen on luonut keskushenkilöille ja paikoille upeita, kuvaavia nimiä, jotka jo itsessään ilmaisevat henkilön valta-aseman ja olemuksen (esim. Hohkalinnan valtias, linnanherra Vallittu, kaartinpäällikkö Vihavaino ja linnanherran sotajoukkojen johtaja Tapatora.