Kasvun ihmettä puiden katveessa

Kätlin Vainola & Meria Palin: Toivon puu, 56 sivua, vironkielinen käännös Hannu Oittinen. Enostone 2025.
 
Luke Adam Hawker: Viimeinen puu. Toivon siemen. Suomentanut Leena Ojalatva. 64 sivua. S&S 2024.

 

 

Meidän puistossa on paljon puita.
Yksi niistä on silti aivan erityinen. 
 
    / Vainola & Palin: Toivon puu.

 

 

Puuhun liitetään vahvaa symboliikkaa esimerkiksi eri uskonnoissa, kulttuureissa ja mytologioissa.  

 

Tässä kaksi hyvin erilaista kuvakirjaa, joissa puu on keskeinen vertauskuva. Kummassakin kirjassa puu on oikeastaan yksi tarinan päähenkilöistä.

 

 

Virolaisen Kätlin Vainolan ja suomalaisen Meria Palinin Toivon puu on syntynyt Lastenkirjainstituutin vuosina 2022–2024 toteuttamassa Lastenkirjasilta-hankkeessa. 

 

Lokakuussa 2023 Tartossa järjestettiin suomalaisten ja virolaisten lasten- ja nuortenkirjojen tekijöille yhteinen työpaja, jossa osallistujat pääsivät työpareina kehittelemään uusia kuvakirjaideoita.

 

Konsepti on nerokas erityisesti näinä aikoina, kun Suomeen käännetään entistä vähemmän kuvakirjoja pieniltä kielialueilta. 

Idylliseen leikkihetkeen on jo vasemmalta työntymässä harmaa pilvi.
Meria Palinin kuvitusta Kätlin Vainolan tekstiin kuvakirjassa
Toivon puu (Enostone 2025).

 

Toivon puu kertoo tytöstä ja Papu-koirasta. Kaksikko viettää mieluusti aikaa puistossa tietyn suuren puun luona. 

Puun lehdet ovat sydämen muotoisia.

 

Koiran voimat hiipuvat ja se kuolee. Tyttö on lohduton.

 

Hiljaisuutta. Vain hiljaisuutta.
Kaikki oli minusta jossain loitolla.
Tuntui siltä, että muut olivat kääntäneet 
minulle selkänsä ja että heidän puheensa kuului kuin sumun läpi.

 

Suru eristää tytön muista. Tytön suljetut silmät
tehostavat erillisyyden tunnetta. Meria Palinin
kuvitusta Kätlin Vainolan tekstiin kuvakirjassa 
Toivon puu (Enostone 2025).

Tyttö ryhtyy kirjoittamaan ajatuksiaan pienille sydämenmuotoisille paperilapuille.  Hän on huolissaan, kampaako kukaan enää koiran turkkia, saako se riittävästi rapsutuksia ja muuta huolenpitoa. Tyttö ymmärtää toki, että ei voi lähettää kirjeitä mihinkään tiettyyn osoitteeseen. 

 

Kevään ja kesän tullen tyttö tutustuu vähitellen luokalle tulleeseen uuteen poikaan. Lapset keksivät laittaa kaikki Papulle kirjoitetut kirjeet puun oksien väleihin.

Pakahduttavan kaunis aukeama huokuu toivoa ja uuden
ystävyyden alkua. Meria Palinin kuvitusta Kätlin Vainolan tekstiin
kuvakirjassa Toivon puu (Enostone 2025).

 

Kätlin Vainolan tarina kertoo lapsentajuisesti surusta ja kaipauksesta. 

Meria Palinin väriliitukuvitus havainnollistaa surutyön pitkää kestoa, kun vuodenajat vaihtuvat. 

Vaikka apeus, murhe ja lohduttomuus on tarinassa konkreettisesti läsnä, kuvitus ja tarina kurkottavat kauniisti kohti toipumista ja valoa.

 

Selkeän, sympaattisen tarinan, riittävän ison kirjasintyypin ja levollisen taiton ansiosta kirja kiinnostavaa varmasti myös hiljattain lukemaan oppinutta lasta.

 

 

 

Brittiläisen Luke Adam Hawkerin (s. 1988) Viimeinen puu, toivon siemen huokuu taidekirjan henkeä kluutti-selkämyksellään, laadukkaalla, paksulla paperillaan ja taidokkaalla mustavalkoisella kuvituksellaan. 

Hawker on opiskellut arkkitehtuuria ja muotoilua, mikä näkyy esimerkiksi kirjan silmiä hivelevissä kaupunkinäkymissä ja museoon siivilöityvän valon kuvauksessa. 
 

Myös tämä kirja on mainio esimerkki kuvakirjasta, joka sopii hyvin eri ikäisille lukijoille ja katsojille. 

Isän ja tyttären kiinteä suhde näyttäytyy kauniisti 
esimerkiksi yhteisissä lukuhetkissä. Luke Adam Hawkerin
kuvitusta kuvakirjaan Viimeinen puu: toivon siemen (S&S 2024).

 

Kirjan keskushenkilönä on pieni tyttö, Tuisku, joka asuu kaksin isänsä kanssa. 

He lähtevät yhdessä puumuseoon.

 

Tuisku on koko elämänsä toivonut,
että saisi tavata puun.
 
Mutta viimeinenkin puu 
oli kuollut kauan sitten. 

 

Sanaton kuvasarja havainnollistaa tytön tuntemuksia, kun
hän vaeltaa yhä syvemmälle metsän siimekseen. Luke Adam Hawkerin
kuvitusta kuvakirjaan Viimeinen puu: toivon siemen (S&S 2024).

 

Tuisku istuu ”Viimeinen puu” -nimisen maalauksen edessä mykistyneenä ja vähitellen hän työntyy sisälle maalaukseen ja pääsee vaeltamaan ”puumeren” keskelle. 
 
Hawkerin taidokas, hiuksenhieno tussiviiva saa katsojan pidättämään henkeään. 

Vaihtelevat kuvakulmat, tekstittömät aukeamat ja kuvasarjat nostavat ja laskevat kuvituksen katsojan sykettä.

Vaihtelevat perspektiivit havainnollistavat yltäkylläistä "puumerta",
joka jatkuu silmänkantamattomiin. Luke Adam Hawkerin
kuvitusta kuvakirjaan Viimeinen puu: toivon siemen (S&S 2024).

 

Kuten isoissa tarinoissa aina, kirjan sankari oppii matkansa aikana jotakin tärkeää itsestään:
 

On asioita joita ei voi paeta.
 
Mutta pelkojaan ei tarvitse kohdata yksin.

 

Tuisku tuo matkaltaan puun siemenen, jonka hän kylvää maahan yhdessä isänsä kanssa.

Kirjan voi lukea ekokriittisenä kannanottona ilmastonmuutokseen, mutta samalla se tulkintani mukaan puhuu kauniisti myös lapsen kasvurauhan puolesta. 
 

 

 

 

 

 

 

Kun katsoo tarkasti, löytää ympäriltään – ja kuvakirjoista! – aarteita

Saara Vallineva: Vanha torni, 37 sivua, Enostone 2024.

 

Meria Palin: Kettu ja meri, 29 sivua, Enostone 2024.

 

Pienet kustantamot poimivat nykyisin valikoimiinsa ilahduttavan paljon kotimaisia kuvakirjoja. 

Nämä kaksi Enostonen uutuutta onnistuvat tiivistämään isoja teemojaan niukkaan tekstiin ja elämykselliseen kuvitukseensa.

 

Nappisuoritus selittynee sekä Saara Vallinevan että Meria Palinin kuvakirjojen kohdalla nimenomaan sillä, että teksti ja kuvitus ovat heidän omiaan. 

Kompromissit eri ilmaisukeinojen välillä on siis tehty jo työpöydällä, eikä vasta kustannustoimittamisen eri vaiheissa.

 

Vanha torni ja Kettu ja meri todistavat monissa nyansseissaan, kuinka suomalainen kuvakirjatyyli yhdenmukaistuu käännöstarjonnan kanssa. 

Vallineva ja Palin ovat molemmat hakeneet koulutusta ja  vaikutteita myös maailmalta: Palin on valmistunut Lastenkirjakuvituksen maisteriksi Cambridge School of Art -taidekoulusta vuonna 2019.

Vallineva puolestaan ammentaa ideoita ulkomaanmatkoiltaan ja tekee myös kansainvälistä yhteistyötä. 

Esimerkiksi hänen kuvittamansa kuvakirja Brave as bunny (2024) on syntynyt yhdysvaltalaisen Brenda VanWinklen tekstiin. 

Vanhan tornin keskushenkilöitä ovat Seamus-niminen jänis ja elollistettu vanha torni. 

Aikuinen lukija saattaa nähdä jäniksen nimessä myös kunnianosoituksen irlantilaiselle runoilijalle, Seamus Heaneylle (1939–2013). 

Jänis purjehtii saarelle ja haaveilee aarteesta. Torni lupaa auttaa mahdollisen aarteen jäljityksessä, jos jänis ensin auttaa tornin rakenteiden korjauksessa. 

Saara Vallinevan kuvituksen luonnolliset värit hivelevät silmää.
 Vallinevan kuvitusta kuvakirjaan Vanha torni (Enostone 2024). 

Seamus-jänis saa apua mereltä, joka muistuttaa runojen tärkeydestä. 

Näin tarinaan ujuttautuu myös Cara-jänis. Se ilahtuu meren lahjoittamista sileistä kivistä, joille se voi kirjoittaa runoja. 

Seamuksen ja Caran ensikohtaaminen meren rannalla kuvataan viehkosti sanattomalla aukeamalla, kun niiden kuonot melkein koskettavat toisiaan. 

 

Tempoltaan rauhalliseen kirjaan syntyy toiminnallisuutta, kun tarina edellyttää välillä kääntämään kirjan toisin päin ja avaamaan ns. taittoaukeaman, joka tuplaa kuvan puolta suuremmaksi panoraamakuvaksi. 

Runollisessa loppukohtauksessa merikin tuntuu
samaistuvan jänisten onneen. Saara Vallinevan kuvitusta
kuvakirjaan Vanha torni (Enostone 2024). 

 

Vanha torni on filosofinen kuvakirja onnen etsimisestä ja löytämisestä. 

Vallinevan kuvituskuvat itsessään toimivat meditatiivisesti: kuvien katsoja ja lukija  voi kuulla korvissaan meren aaltojen loiskeen ja meren hiomia kiviä tekee mieli koskettaa. 

 

Vallinevan kuvitusoriginaalit Vanhaan torniin ovat esillä Tampereella Tahmelan huvilan Galleria Lastenkirjassa elo-syyskuun ajan. 

 

Meri on keskeinen elementti ja mielenmaisema myös Meria Palinin kuvakirjassa Kettu ja meri. 

Vallinevan kuvakirjaan verrattuna Palininin kuvakirjassa on rajatumpi teema, huoli meren saastumisesta. 

Minäkertojana on vanha kettu. Se muistelee sairastuneen meren äärellä aikaa, jolloin se vielä pystyi  nauttimaan merestä yhdessä isänsä kanssa. 

Palin on karsinut tekstin minimiinsä. 

Aukeamalla voi olla vain kolme lyhyttä, muodoltaan kompaktia sanaa. 

Vallinevan tavoin myös Palin antaa välillä kokonaan vetovastuun kuvitukselle. 

 

Ketun huoli meren hyvinvoinnista näkyy
myös kirjasimen aaltoiluna. Meria Palinin kuvitusta
kuvakirjaan Kettu ja meri (Enostone 2024). 

 

Kettu ja meri vaikuttaa lukijaansa rauhoittavasti, vaikka huoli meren hyvinvoinnista ei kirjan mittaan tulekaan taikatempun tavoin ratkaistuksi. 

Sanaton aukeama, jossa uskotaan yhteistyön voimaan. 
Meria Palinin kuvitusta kuvakirjaan Kettu ja meri 
(Enostone 2024). 

Toivon sydämestäni, että kuvakirjoja lapsille ääneen lukevat aikuiset malttavat antaa aikaa ja rauhaa tällaisille kirjoille, jotka antavat mahdollisuuden pysähtyä ihmettelemään elämän suuria asioita yhdessä.  

Ilmastohumppaa vai arkisia ekotekoja

Päivi Tuulikki Koskela: Ympäristöseikkailu: Operaatio IlmastoAreena, kuvittanut Hanna Kenakkala. 129 sivua. Atrain & Nord 2022. 

 

 

– Ilmastonmuutos on isompi juttu, kuin että Suomessa vähän lämpiää, Taneli puuttui puheeseen. – Ja okei, ehkä me ei voida mitään, mutta voidaan kuitenkin yrittää.

– Ja mitä yksi hiilivoimala merkitsee ilmastonmuutokselle, Jere tuhahti. – Meinaan niin kuin jos koko maaapalloa ajattelee. Ei yhden ihmisen tai edes koko Suomen tekemiset taida siinä merkata mitään suuntaan tai toiseen. 

– Jos kaikki ajattelisi noin, niin mitään ei saataisi tehtyä! Iida sano tiukasti. – Ilmastonmuutos on niin iso juttu, että jokaisen pitäisi tehdä oma osansa, jokaisen ihmisen ja jokaisen maan, Suomi mukaan lukien. Eikä mikään firma saa sen varjolla huijata itselleen rahaa.

 

 

Muutama vuosi sitten kotimaiseen lastenkirjatarjontaan ilmaantui monia ilmastonmuutosta eri tavoin käsitteleviä kirjoja, joissa yksittäinen lapsi tai lapsijoukko kantaa vastuuta maapallon tulevaisuudesta. 

 

Tarvetta aiheen käsittelylle on tällä hetkellä vielä entistäkin enemmän, kun maapallon lämpenemisestä ja lajikadosta on saatu uutta ja entistä huolestuttavampaa tutkimustietoa. 

 

Operaatio IlmastoAreena on toinen osa Päivi Tuulikki Koskelan Ympäristöseikkailu-sarjasta. 

Ensimmäisessä osassa Seikkailu Itämeressä (2021) folkus oli Itämeren suojelussa ja kesäkuussa  ilmestyvässä kolmannessa osassa Varastettu metsä seikkaillaan Hossan kansallispuistossa ja pohditaan luonnon monimuotoisuutta ja lajikatoa. 

Neljäsluokkalaiset sisarukset Nea ja Niilo matkustavat ystävänsä Venlan kanssa Iin kuntaan isovanhempiensa luokse. 

Luontoretki läheiselle suolle muuttaa verkkaisen kesäloman vieton.

Lapset lyöttäytyvät yhteen paikallisten lukioikäisten nuorten kanssa, jotka lennättävät dronea ja pääsevät näin monikansallisen energiayhtiön huijauksen jäljille. 

Suolla kuvatusta videosta tulee tärkeä todistusaineisto.
Hanna Kenakkalan kuvitusta Päivi Tuulikki Koskelan lastenkirjaan
Operaatio IlmastoAreena (Atrain & Nord 2022). 

Jännite tihentyy ja lapset päättävät paljastaa huijauksen Oulussa vuosittain järjestettävässä kansainvälisessä Ilmastoareena-tapahtumassa.

Lapsi- ja nuorisojoukolta ei puutu rohkeutta eikä uskoa omiin taitoihinsa: siekailematta he kaappaavat Ilmastoareenan suorassa lähetyksessä mikrofonin ja välittävät kuvaamansa videon maailman päättäjille.

Paikallinen poliisi on hämmentynyt, kunnes saa soiton sisäministeriltä, joka ilmoittaa Supon ja Interpolin olevan tilanteen tasalla. 

Koskelan ekokriittinen lastenkirja höystää perinteisen lastendekkarin aineksia moderneilla mausteilla. 

Kirjan ensisijaisena kohderyhmänä on ajateltu 9–12-vuotiaita. 

Isovanhempien Oulun murre ja Eetun tota-sanaa viljelevä puheenparsi voivat hiukan hidastaa hiljattain lukutaidon haltuun ottaneiden lasten lukemista. Muutoin kerronta pitää kyllä vauhtiin päästessään lukijan pihdeissään.

Kirjan esilehdellä on infoa WWF:n toiminnasta ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä kotona ja koulussa. 

Koskela kiittää Iin kuntaa tautatiedoista ja faktojen tarkistuksesta ilmatieteenlaitoksen tutkijaa sekä tiedetoimittaja Risto Isomäkeä.  

Hanna Kenakkalan mustavalkoinen kuvitus piirtää erityisesti aikuisista karikatyyrisiä hahmoja.

Karikatyyrinen kuvitus vie hieman pohjaa jännittäviltäkin
 juonenkäänteiltä. Hanna Kenakkalan kuvitusta
Päivi Tuulikki Koskelan lastenkirjaan  
Operaatio IlmastoAreena (Atrain & Nord 2022). 

Kirja julkistetiin viime syksynä Helsingissä Eduskustantatalon portailla, missä 300 lasta esitti ilmastotervehdyksen, jonka otti vastaan ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo. 

Tapahtuman tukijoina olivat mukana myös Luonto-Liitto ja Ilmatieteenlaitos.

Kirjasarja onkin hyvä esimerkki kotimaisen lastenkirjallisuuden hanakkuudesta osallistua nykyisin yhteiskunnalliseen keskusteluun sitomalla kirjan tapahtumat todellisiin puitteisiin. 

Näin se tarjoaa myös mahdollisuuden jatkaa keskustelua koululuokassa. 

Alun sitaatissa yksittäisen ihmisen toimintaa ilmastonmuutoksen ehkäisyssä epäilevä Jere ilmoittaa, ettei halua tuhlata aikaansa "ilmastohumppaan". Kirjan lopussa esitetään pieniä arjen konkreettisia ekotekoja, joilla jokainen voi tehdä osansa omilla valinnoillaan. 

Atrain & Nord on kemiläinen pienkustantamo, joka julkaisee paikallishistorian lisäksi myös kaunokirjallisuutta aikuisille, tietokirjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja. 

 

Kuulas romaani karusta tulevaisuudesta

 

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään, 320 sivua, Otava 2021.

 

Kun vedestä kohoavat tornitalot tulevat pilviverhon takaa näkyvin, en tavoita heti mitään tunnetta. Odotin, että paluu tuntuisi edes joltakin, mutta kun katson alhaalla avautuvaa kaupunkia, en tunne katumusta, en helpotusta. Tyhjyys leviää kylkiluiden alla kuin tuore ruhje, katseilta piilossa. 

 

Näin kuvaa Anne-Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään -romaanin keskushenkilö, 18-vuotias Aleksei, tuntojaan saapuessaan takaisin kotikaupunkiinsa Uus-Tokioon opiskeltuaan Moskovassa kolme vuotta. 

Pojan isä on mielenmanipulaatiota tutkivan yksikön johtaja. 

Yhteiskunta jakautuu kokokansalaisiin ja ulkokansalaisiin. Viimeksi mainittuja pyritään manipuloimaan, hyväksikäyttämään ja sortamaan monin eri tavoin. 

 

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

 

Mistä valo pääsee sisään on jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Korennolle, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä romaanina. 

Korennon toinen keskushenkilö Satomi on tärkeässä roolissa myös tässä uutuudessa. 

Aleksein ihastuminen Marijaan, suomalaislähtöiseen ulkokansalaiseen, tuo romaanin muutoin angstintäyteiseen tunnelmaan hieman toiveikkuutta. 

Epäilemättä tarinalle on luvassa vielä jatkoa.  

 

En ihmettele, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-raati ihastui teokseen. 

Aalto kuljettaa romaanissaan ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja (ilmastonmuutos, moraali, valta, lojaalisuus, aktivismi). Aallon kerronnassa on paljon temaattisia yhtäläisyyksiä esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjan kanssa.

 

Aleksei puhuttelee isäänsä vain sukunimellä Melnikoviksi eikä isäkään käytä koskaan poikansa etunimeä. Äiti on ollut jo vuosia ”toisessa todellisuudessa”. Näin karuista lähtökohdista huolimatta romaanin huipentuma liittyy nimenomaan perheenjäsenten väliseen lojaalisuuteen ja konkreettisiin rakkauden tekoihin. 

Aleksei saa isän johtamassa tutkimuslaitoksessa vastuulleen oman koeyksilön, jonka muistin tuhoamisen prosessi havahduttaa hänet valitsemaan puolensa.

 

Aalto kuvaa vaikuttavasti yksilön ja valtakoneiston välistä ristivetoa. ”Ihmisten on aina helpompi olla yhdessä, tiukassa muodostelmassa, erottumatta yksilöiksi”, toteaa Aleksei.

 

Valinnat vaativat kuitenkin veronsa. Aleksei siirtyy päätöksensä myötä holhouksen alaisesta nuorukaisesta aikuiseksi, joka ottaa vastuun omasta elämästään:

 

Olen ylpeä siitä, että minun maailmassani on aina tilaa erehdyksille. On aina tilaa muuttaa mieltään, vaihtaa suuntaa, oppia jotakin uutta. 

 

Romaanin rankat juonteet (kidutus, huumaavat aineet ja tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö ”tyttötaloissa” sekä ulkokansalaisen kastiin kuuluvien naisten päätyminen Nymfeiksi) voivat järkyttää kokematonta lukijaa.

Siihen vihjaa myös romaanin kaksoisluokitus: nuorille ja aikuisille. 

 

Laura Lähteenmäen Northend (WSOY 2012–2014) oli ensimmäisiä dystopiagenreä suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen tuoneita sarjoja. Sarja käsitteli ympäristöteemoja ja vastuullista kuluttamista luontevasti yläkouluikäisiä kiinnostavalla tavalla. 

Luonnonkatastrofin ja ilmastonmuutoksen teemat puhuttelevat yhä yli 15  vuotta sitten ilmestyneessä Annika Lutherin Ivoriassa (Söderström 2005, suom. Raija Rintamäki, Teos 2009).

Sympaattinen ja moniulotteinen tietokuvakirja kaupunkiviljelystä

Maija Hurme & Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit, suomentanut Heli Ikäheimo, 43 sivua, S&S 2021. 

Ilmestynyt samanaikaisesti ruotsiksi Plats på jorden, 43 sivua, S&S 2021.

 

Maija Hurmeen ja Lina Laurentin yhdessä kirjoittama ja Hurmeen kuvittama Piilopalstan tarhurit on monella tavalla kiinnostava, ajankohtainen ja erityinen kirja.

 

Se on hyvä esimerkki lasten tietokirjallisuudessa yleistyneestä faktiosta, jossa fiktiivisen tarinan kupeessa annetaan lapselle luontevasti paljon faktatietoa. 

 

Juonellinen tarina jatkuu välillä koko aukeaman tieto-osuuksilla. 

 

Piilopalstan tarhurit assosioi ulkoasunsa ja nimensäkin puolesta enemmän perinteiseen kuvakirjaan kuin tietokirjaan.  

 

Ratkaisu toimii. 

Lapsi ei välttämättä tiedä ennalta, että tietokirjan sisältö voisi kiinnostaa häntä jopa enemmän kuin perinteinen,  usein mielikuvituksenkin varaan rakennettu lastenkirjallisuus. 

 

Hyvä esimerkki kuvakirja- ja tietokirjaformaatin kompaktista
toteutuksesta kuvituksessa: Maija Hurmeen kuvituskuva
havainnollistaa "elämää pinnan alla". Maija Hurmeen
kuvitusta Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 

Itsenäisesti jo lukeva lapsi voi valita kirjasta halutessaan vain kuvakirjatarinan tai vaihtoehtoisesti paneutua pelkästään kuokattomaan kateviljelyyn keskittyviin, pienemmällä kirjasimella painettuihin tietolaatikoihin. 

 

Kuvatietokirja nostaa oivaltavasti esiin kaupunkiluonnon rikkauden. 

Armi ilmaa talikolla maaperää kuohkeammaksi.
Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin tekstiin 
kuvatietokirjassa Piilopalstan tarhurit (S&S 2021).

Luna, Jasmin ja Ville tarkkailevat ympäristöään. Originellit aikuiset, surullinen vaari parvekkeella ja ämpäreitä lastenvaunuissa kuljettava nainen kiinnittävät heidän huomionsa. 

 

Lasten kerrostalon vieressä on autiotalo ja rehevöitynyt puutarha, joka vetää lapsia puoleensa. Lapset tutustuvat  ”ämpärinaiseen”,  Armiin, joka raivaa tontille sissiviljelyhenkistä kasvimaata. Lapset auttavat hänrä mielellään. 

Röyhkeän pionivarkaankin arvoitus selviää. Elämän kiertokulku havainnollistuu kauniisti myös surullisen miehen elämäntarinassa.  

 

Lina Laurentin journalistinen ammattitaito näkyy tavassa, jolla tietoaines on upotettu luontevasti tarinaan. Maija Hurme on osallistunut myös tekstin tekoon.

 

– Kasvimaassa on paljon työtä, Luna sanoo.

– Niin, mutta oman ruoan kasvattaminen on hauskaa, ja se on hyväksi ilmastolle, jos sen tekee oikealla tavalla, sanoo Armi.

 

Hän kertoo, että ilmaston lämpenemistä voidaan hidastaa, jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä pystytään vähentämään ja samalla varastoimaan hiiltä maaperään. Se puolestaan onnistuu, jos viljellään muokkaamatta maata.

– Mutta sen täytyisi tapahtua uskomattoman monessa paikassa, koko maailmassa.

 

Armin suosima kateviljely helpottaa myös lasten osallisuutta, kun maan kääntämisen ja kuokkimisen raskaat työvaiheet jätetään kokonaan pois. 

Kateviljelyä verrataan lasagnen valmistukseen: viljelypenkissäkin on lasagnen tapaan monta kerrosta päällekkäin! 

Kuvakirja on jälleen mainio todiste siitä, kuinka lastenkirja toimii hyvänä tiedonlähteenä myös aikuiselle. Esimerkiksi nyt niin trendikäs bokashikompostointi ja mehiläisten kasvatus esitellään aikuisellekin selkeällä tavalla. Mehiläisen, ampiaisen ja kimalaisen toisistaan erottamiseen annetaan niin ikään pätevät ohjeet.  

 

Lina Laurentilla on kokemusta myös mehiläistarhurina. Hän asuu osan vuodesta Pirkanmaalla Parkkuun kylässä ja pitää siellä mehiläisten lisäksi kanoja, lampaita ja joskus possujakin.  

Alueen asukkaat innostuvat yhdessä hoitamaan
kaupunkipuutarhaa.  Maija Hurmeen kuvitusta Lina Laurentin
tekstiin kuvatietokirjassa Piilopalstan tarhurit (S&S 2021). 

 

Kuvakirjan punaisena lankana kulkevat myös yhteisöllisyyden ja kansalaisvaikuttamisen teemat. 

Eri ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset havahtuvat toimimaan yhdessä. Hauskasti ja havainnollisesti tuodaan esille eri maiden viljelykulttuuri ja mieltymykset puutarhan hoidossa. 

 

Tarinan juonesta voi löytää kaikuja 1970-luvun luonnonsuojeluaktivismista, kun autiotalon tontille kaavaillaan parkkihallia. 

2000-luvun maanläheiselle kansalaisaktivismille sen sijaan on ominaista se, että ponnisteluita yhteiselle kasvimaalle ei nähdä hyödyttöminä, vaikka alueen yllä leijuukin vääjäämättömän tuhon uhka. 

Tarkkasilmäinen ja ruotsin kieltä osaava lukija löytää vihjeen onnelliseksi kiertyvästä loppuratkaisusta kirjan lopusta sisäkansista!

Vihje sissipuutarhan pelastumisesta annetaan kirjan lopun
sisäkansista: oikeassa alakulmassa mies lukee sanomalehdestä
uutista: "Invånare stoppade bygge". Maija Hurmeen kuvitusta 
Lina Laurentin tekstiin kuvatietokirjassa 
Piilopalstan tarhurit (S&S 2021).    

 

 

Maija Hurmeen vesiväriä ja puuväriä onnistuneesti yhdistävä kuvitus on yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen ylistys. 

 

Kuvakirja- ja tietokirjakuvitus lomittuvat toisiinsa jouhevasti.  

 

Kirjan aihepiirille on selvästi kysyntää: sen käännösoikeudet myytiin heti Kanadaan ja Viroon. 

 

 

Lisää lastenkirjoja puutarhasta, viljelystä ja kasvun ihmeistä:

 

Aira Savisaari & Hannamari Ruohonen: Niilo kylvää, Karisto 2021. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Elin Ek: Kyllä kasvaa! Kylvä, kasvata, leivo, kokkaa ja askartele sisällä, parvekkeella ja puutarhassa, suom. Katariina Kallio, Mäkelä 2020. Arvio Lastenkirjahyllyssä. 

Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja parvekeviidakko, Etana Editions 2019. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

 

Ralf Efraimsson & Pia Beckman: Sormet multaan! Istutetaan siemeniä, sipuleita ja pistokkaita, suom. Kaisu Tupala, Mäkelä 2018.

Christina Björk & Lena Andersson: Linnea kylvää ja kasvattaa, suom. Marja Kyrö, Otava 1989. Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Nähdään majalla: kasviagentit, Sammakko 2018.

Görel Kristina Näslund & Lars Klinting: Antin kasvimaa, suomentanut Tuula Syvänperä, Gummerus 1988.